**Joulukuun Pikkutontut TOUKOKUUSSA**

sokruli, mun yks kaveri vakinaistettiin, vaikka oli kotona äitiyslomalla. Jos sulla koeaika menee hyvin ja vaikka raskaus tiedossa, niin ei pitäisi olla perustetta olla vakinaistamatta.

Esikoinen syntyi rv 38+2. Koko homma kesti vain kuusi tuntia, sairaalassa ehdin olla neljä tuntia. Neuvolassa sanoi, että toinen synnytys usein puolet nopeampi kuin ensimmäinen, joten se hieman pelottaa. Onneksi asutaan vain alle vartin automatkan päässä Naistenklinikalta. Esikoisen hoito on sitten vielä mietinnän alla.

Pitääkö tuota mahaa vielä tässä vaiheessa varoa mitenkään? Lähinnä ajattelen tuon esikoisen (1,5 v) remuamista mun päällä ja tahattomia potkuja/iskuja..
 
Uutisia varhaisultrasta: kohdusta löytyi pieni möykky ja sillä möykyllä oli syke. Ultratäti sanoi topakasti että "no tää ei ainakaan tuulimuna ole!". Niin helpottunut, niin onnellinen olo. Se on siellä ja tämä on todellista.

Tiikeli 8+1
 
Äitää tervetuloa mukaan :flower:

Selasin viestit läpi ja ainakaan silmiini ei pompannut muita päivityksiä! Laittakaa uudelleen jos jotain on jäänyt huomaamatta :attn:

tetku itse en anna mun 3-vuotiaan enää hyppiä päällä (reilu 15kg) ja kuopuksenkin potkuja (10kg) yritän vähän vältellä. Eihän kohtu ole näillä viikoilla vielä kuin juuri häpyluun yläpuolella, eli lähinnä iskuja/potkuja ihan alavatsalle kannattaa varmasti vältellä.

Ystäväni huono olo on kyllä joka iltainen/iltapäiväinen seuralainen. Pahimmillaan tää ällötysolo on juuri klo 16--> nukkumaan asti, tosin kyllä aamullakin sitä heikotusta on, mutta pahin aika on kyllä tää iltapäivä/ilta :x

Poppeliini ja kolmas muru 10+0
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!

Ihania ultrauutisia ovat monet saaneet :) Itselläkin aihetta hymyyn=) Pahoinvointi alkanut hellittämään (viikkoja kasassa 10), tänään oli eka neuvola ja kaikki ok. Täällä ei yleensä kuunnella vielä tässä vaiheessa sydänääniä kun eivät kuulemma tahdo vielä kuulua. Vaatimalla vaadin että kokeillaan edes ja niinhän siellä pieni sydän pumputti tasaiseen tahtiin :heart: Nyt sitten ootellaan koska pääsee ensimmäiseen ultraan..
 
Ihania masukuvia tänne ilmestynyt :heart: Omasta masusta ei kehtaa laittaa kuvaa kun on vaan sellainen roikkuva löllö :ashamed: viime raskaudesta jäi hieman ylimäärästä...

Tänään postissa tuli np-ultraan aika, se olis 26.5 =) viikkoja on sillon 11+3.

Meillä aiemmat lapset ovat syntyneet viikoilla 40+1, 38+5 ja 39+1, lyhyin synnytys kestänyt 7,5h ja pisin oli viimeinen ja kesti 13,5h.

Sänkypuuhista olitte keskustellu, meillä ne on nyt plussan jälkeen vähän jääny ihan vaan siks että mua ei innosta :whistle:

Uusille tervetuloa!


Anin ja Mini 9+0
 
Viimeksi muokattu:
heissan odottajat!
Ihanaakin ihanampi ilma ollut tänään,ei meinaa uskoa todeksi tätä lämpöä..:)

täällä olo parantunut ja tilalle tullut liitoskivut..:/ ei niin kiva juttu,töissä pitkää jaloillaan niin alaselkään ottaa kovasti. Luuelen tän olevan tyttölapsi kun niin paljon kaikkea kremppaa aiheuttaa.,niin oli esikoisenkin kanssa ja se oli tyttö,pojan kanssa ei ollut mitään.

Tänään sain puhelun terkkarilta että oli unohtanut sen mun veriseerumiseulan,laittaa labroihin mukaan,kysyi että voinko tulla joku päivä otattaan sen terveyskeskukseen,kysyin että eikö sitä voi laittaa ultran yhteyteen,niin se oli että mitä,eikö sulla oo ultraa vielä ollut,sanoin etten ole edes aikoja saanut...sanoi että odota pari päivää ja jos ei sitten kirjettä ole tullut niin soittooa sekä neuvolaan että sitten kättärille. ja se laittaa sen verikokeen otettavaksi sitten ultran kanssa samana päivänä. Se on jännä että välillä tulee tunteita että kaikki ei ole nyt mennyt niinkin pitäisi näiden papreijuttujen kanssa ja niinhän tässäkin kävi,kun ultrakutsun pitäisi periaatteessa tulla viiikossa neukkulapapereiden lähettämisen /faxaamisen jälkeen. Eilen puhuin ystävän kanssa joka neuvolassa töissä että kutsua ei ole vielä tullut ja se oli kans sitä mieltä että jossain osa joku sekoillut. Noh toivotaan että olisi vain myöhässä.

Mies on onnellinen selibaatin loppumisen johdosta..:D alkaa taas mullekkin maistua läheisyys..:)

uh kun on väsy. nyt lapset iltapalle ja äkkiä nukkumaan,väsy se on aina mukana,töissä nukahdin tunniksi ja millään en olis herännyt tauolle..:D onneksi edes väsy on vieä rankkaa...:D

EevaN ja pieni 10+3
 
äitää tervetuloa mukaan:)

Edelliset synnytykset ensimmäinen 40+1 kesto 3h19min,toinen 41+3 kesto 1.45min ja kolmas 40+3 kesto 50min ja meiltä ajaa synnärille 40min vähintään... ja siksi oli jo lääkärin kanssa puhetta tästä tulevasta synnytyksestä.Niin kuin varmaan noista kestoista moni arvas että kaikki tulleet alakautta.Munkin pahin pelko on sektio, jospa en vieläkään siihen joutuis ja tuskin joudun mut eihän sitä tietysti koskaan tiedä.

Pahoinvointi on alkanut hellittämään,pahin olo on edelleen jeti herättyä ja sitten illalla, mutta päivä menee jo aika hyvin kun vaan muistaa syödä tarpeeksi tiheästi.
Väsymystä ei oikeastaan enään ole ja paleluakin harvoin:)
Tänään sain jopa tarmonpuuskan ja sain siivottua:)
Viikonloppuna meillä oli vilkasta makuuhuoneen puolella pitkästä aikaa.Mies ihan yllättyi kun aamulla herätin sen hommiin;)
Tänä aamulla piti soittaa sinne neuvolaan että pitääkö sitä neuvola aikaa siirtää niiden seulojen takia mut enhän mä muistanut.Jospa huomen aamulla herätään lasten kanssa ajoissa (tänään herättiin vasta kahdeksan jälkeen) niin voisin jopa muistaa ja ehtiä soittaa sinne.
 
Hei taas pitkästä aikaa!

Ihanaa kun niin monella on hyviä kuulumisia ultrasta tai neuvolasta! Meillä olisi huomenna yksityisellä ultra ja sitten perjantaina neuvola. Jännittää aika paljon, etenkin kun nyt on ollut tätä ruskeaa vuotoa... Viime viikon lopulla taas hellitti mutta eilen tuli vähän enemmän, tosin nyt taitaisi olla kuukautisten aika. Toivottavasti kaikki on hyvin ja ultran jälkeen on edelleen syytä mennä perjantaina neuvolaan.

On se kyllä kummaa, että mikään olotila ei tunnu olevan hyvä, itsekin olen ehkä ihan vähän kade niille, joilla on pahoinvointia... Tuntuu tosi epätodelliselta kun ei ole sellaisia isoja oireita. Mutta en kyllä haluaisi myöskään oksentaa aamusta iltaan.

Ootteko muuten jättäneet jotain urheilua tai liikuntaa väliin tai jotenkin hidastaneet tahtia? Mä en ole nyt oikein uskaltanut mennä mihinkään jumppaan kun tuntuu niin epävarmalta. Ehkä sitten jo uskallan jos ultrassa huomenna näkyy oikeankokoinen tyyppi oikeassa paikkaa.

Mukavaa päivää!

Innuli ja salamatkustaja (7+4)
 
Täällä jännäillään ultraa :D 11.00 olis aika enkä tiiä mitenpäin tääl olis :D

Pakko sanoo kannustava sana siihen kun moni tuntuu pelkäävän sektioo et ei ainakaan mun kohalla mikään kauhee kokemus ollut :)(Ensimmäinen leikkaus mitä ikinä tehty ja pelkäsin aluks ihan hurjast) Nopeesti toivuin eikä se ollu varmasti sen kummempi kun alatie synnytys ois ollu ja varmasti viel kivuttomampi :D Toki sit oli masu kipeenä viikko sen jälkeen, mut hyvin pärjäs :) Synnytksiinhän on viel ikuisuus, mut mul pyörii jo mielessä kun mietityttää onnistuisko täl kertaa se alakautta :)


Aurinkoista päivää kaikille! Ja tsemppiä ultriin kun tais muillakin olla :)


Astre ja Tipunen 7+2
 
Viimeksi muokattu:
Heippa pitkästä aikaa :wave:!
Ihanaakin ihanampi loma takana :heart:. Aurinko paistoi, esikoinen ui ja nautti ja minä lepuutin avoimesti turvonnutta, isoa mahaani :). Nyt taas töissä ja piilottelu jatkuu. Lomalla pahoinvointikin loppui ja sain levätä, kun nukuin tyttären kanssa joka päivä päikyt ja menin illalla ajoissa nukkumaan. Ja sitten vielä kruunuksi oli ihana äitienpäivä. Mies ja tytär toivat ihanan aamiaisen sänkyyn lahjojen kera ja hemmottelivat äitiä muutenkin koko päivän :heart:.

Eilen oli veriseula ja ensi viikolla sitten np-ultra. Pelkään sitä riskilukua ihan kamalasti ja samoin niskaturvotusta :ashamed: .
Yritin nopeasti lueskella kaikki tekstit mitä oli tullut, mutta en varmaan muista kaikkea kommentoida.

Huonoja uutisia saaneille iiiiiso hali :hug: !
Hyviä ultrakuulumisia saaneille onnea :)!
Uusimmillekin tervetuloa :)!

Edellinen synnytys 40+3 kesti kymmenisen tuntia.
Seksiä emme harrasta ennenkuin ollaan turvallisilla vesillä. Yli 10 vuoden yhteiselon jälkeen läheisyyttä osaa arvostaa joskus seksiäkin enemmän, eikä tässä neuroottisessa keskenmenon pelossa voisi kyllä sekstailu vähempää kiinnostaa.
Mielitekoja ei tällä hetkellä ole. Yllättävän hyvä olo, joskin nälkä iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja meinaan saada raivarin jos en heti saa ruokaa.
Masuturvotusta on ja matkalla varmaan ihmiset luulivat, että olen vähintään 5. kuulla ;) .
Kiellettyistä ruoka-aineista olen vältellyt kaikkia pastöroimattomia maitotuotteita, mutta esimerkiksi kaikenlaisia äyriäisiä söin lomalla hyvällä halulla :p . Alkoholia en tietenkään juo. Miehen lasista maistoin muutaman kerran punaviiniä, kun Espanjassa se on aina niin hyvää.

En enää muista millaisia kipuja esikoisesta oli, mutta vihlaiseeko teillä aina välillä alavatsalta?
Ja jos vaikka venyttelette tai aivastatte, tuntuuko että jotain irtoaa tuolta hetkenä minä hyvänsä?

Onko joku jo ollut np-ultrassa? Pelkääkö muut sitä?

Joko Neljäskö lähti lomalle?

Ihanaa auringonpaisteista päivää mammat =) !
 
Sokrulin työpaikka kommenttiin liittyen tuli vielä mieleen, meillä on töissä ollut nyt useampi sellainen case, että äitiyslomalta palanneet ovat hyvinkin nopsaan edenneet uralla ihan uusiin sfääreihin kuin ennen. Enkä todellakaan ole töissä naisvaltaisella alalla. Omalla kohdalla siis ihan luottavaisin mielin odottelen mammalomaa ja sitä joskus tapahtuvaa töihin paluuta, mutta toki mun tilanne on eri kun on vakkaripaikka.

Töissä kertomisen ajankohtaa olen kanssa pohtinut ja ajattelin tehdä sen alkusyksystä heti kun palaillaan lomilta. Voi olla, että joudun kyllä jo heinäkuun alussa vinkkaamaan esimiehelle, koska meillä on siinä yksi tapahtuma, jossa jään takuulla kiinni jos viini ei maistu..... Haluan kuitenkin ekana kertoa esimiehelleni, koska mun pomo on tosi kiva ja tiedän, että mun poisjäänti aiheuttaa jonkin verran harmaita hiuksia.

Innuli
 
Pistepirkko, mulla on noita alamahan vihlontoja ollut joka raskaudessa ja on ihan normaalia.

Mua jännittä tuo np-ultra kun en ole aiemmissa raskauksissa koskaan siinä ollu : /

Täällä kärsitään migreenistä, kolme isompaa ja yksi pienempi kohtaus jo viikon sisällä tullu. Odottelen neuvolalääkärin soittoa niin katsotaan lääkitystä. Toivottavasti ei kestä koko raskautta tää vaihe :(
 
Pistepirkko np-ultrassa ei ole vielä tainnut kukaan olla. Aika harvassa paikassa ilmeisesti annetaan 10rv:lle (jolloin kai jo voisi np-ultran tehdä), yleensä ajat vasta 11-12 viikoilla ja niillä viikoilla ei taida vielä olla kukaan. Itsellä ultra vasta 2 viikon päästä ja silloin jo viikot 12+2.

Poppeliini ja kolmas muru 10+1 :heart:
 
Pistepirkko np-ultrassa ei ole vielä tainnut kukaan olla. Aika harvassa paikassa ilmeisesti annetaan 10rv:lle (jolloin kai jo voisi np-ultran tehdä), yleensä ajat vasta 11-12 viikoilla ja niillä viikoilla ei taida vielä olla kukaan. Itsellä ultra vasta 2 viikon päästä ja silloin jo viikot 12+2.

Poppeliini ja kolmas muru 10+1 :heart:
Niin, se on kyllä totta. Itsellänikin on 11+5 ensi viikolla kun ultra on. En tajua, miksi tää taas kerran pelottaa niin paljon. Esikoisestakin porua väänsin siellä ultrassakin :/ .
 
Heipä hei taas kaikille :)

Onnea tiikelille hyvistä ultrakuulumisista! :) varmasti aivan mielettömän ihanaa nähdä se oma pieni papunen siellä turvassa kohdussa :) Itse saan odotella sinne kesäkuun puoliväliin saakka, ennenkuin näen meidän pikkuisen.

Hih, oonko mä ihan hullu, jos käyn ostamassa vielä yhden raskaustestin? Tämä on 100% varmasti meidän viimeinen vauvamme, niin musta olisi niin ihanaa nähdä vielä kerran, ne kaksi viivaa? Mut onko siinä näillä viikoilla enää MITÄÄN järkeä?

Surffailin tossa netissä ja katselin tämän vuoden äitiyspakkausta ja aattelin, että tällä kertaa sen otan. Esikoisesta sen otin, tokasta ja kolmannesta en. Kolmoselle hankin muuta kautta jo KAKSI makuupussiakin :D Mut musta toi pakkaus vaan on tosi ihana :) se toppapukukin on tosi söpö, olkoonkin, ettei taida jouluvauvalle käyttöön tullakaan, kun on ensin liian iso ja sitten jo liian pieni. Mutta tosiaan, siellä on se villahaalari, kevytpuku ja vaatteetkin oli ihan kivannäköisiä ja olis se kiva saada uusi pussilakanakin.
Miehelle lupasin, etten tälle vauvalle osta yhtään vaatteita (paitsi pakollinen toppapuku, kun ei niin pienelle ole) niin tuossa sitten saisin kerralla paljon uusia vaatteita ja eipä sillä rahalla minkä on saanut, oo koskaan mitään järkevää tullut hankittua.

Mä näin eilen ihan hassua unta. Vauva oli jo aika iso, oltiin siis jo tosi lähellä laskettua aikaa ja sit mun mahastani tuli sellanen tosi venyvä, että sain otettua sen vauvan syliini, vaikka se siis vielä oli mun mahassani sisällä :D sain vedettyä sen vauvan vatsanahkaa vasten niin, että näin ihan selkeästi sen kasvonpiirteet ja muutenkin, näytti siltä, että vauvalla oli vain ohut joku kangas kasvojen edessä, se oli vähän sellanen 4D ultra kuvaa vastaava juttu :D
Noh, siinä sitten venyttelin ja vanuttelin vatsaani ja ihailin vauvaa ja sitten huomasin, että vauva olikin poika ja näytin miehelle, että katso, meille tulee kolmas poika. Mies oli ihan innoissaan, mutta mä ihmettelin, että miten ihmeessä se voi olla poika, kun koko raskausajan olin ollut ihan vakuuttunut, että se on tyttö. En millään voinut uskoa sitä, että se todella on poika.
Nyt sitten unen myötä meni taas olot ihan häränpyllyä :D todella vahva tyttöolo on ollut alusta asti, mutta tuo uni kyllä toi sen pienen äänen sinne takaraivoon, että kyllä se poika taitaa olla. Noh, sen näkee sitten joulukuussa, että kumpi tulee :)

Pistepirkko Kurjaa, että se nt-ultra niin kovin jännittää. Yritä ajatella asiaa myönteisesti, näet silloin sen pienen ihmisen alun kuvaruudulta :) jos jotain ikävää sitten selviää, niin sitä voi ajatella sitten silloin.
Mulla se on tosiaan edessä vasta kesäkuun puolivälin paikkeilla, eli en oo siellä vielä käynyt :)
Niin ja kyselit niistä repäisykivuista, mulla niitä ainakin on ollut, välillä kun kääntää äkisti kylkeä tai venyttää tmv. tuntuu kuin joku iskisi puukolla. Inha vaiva, mutta taitaa olla suht yleistä :)

tatomira ja surppi 7+0
 
Olipas kiva, kirjoitin pitkät pätkät ja esikatselussa pomppas mainos silmille jonka suljettuani kadotin kirjoitukset! Great!

En jaksa kirjoittaa uudelleen joten pikaisesti vain heidot kaikille, söpöjä masuja ja onnea uusille joulumuoreille! :flower:
 
Mulla on NT-ultra 26.5, eli 12+4 on sillon mittarissa. huomenna labrat, ja terkkari lupas että katsotaan vielä ultraäänellä mitä sinne mahaan kuuluu :heart: Oli niin kovin epäselvä kuva vielä viime viikolla mahan päältä, terkkari ei meillä sisäkautta ultraa.

Tiedossa on sen NT-ultran jälkeen yks palaveri, jossa mun on töissä varmaan sitten pakko kertoa rakaudesta. Suunnitellaan sen verran tulevaisuuteen asioita. Ja tiedän, että pomo tulee vetämään herneen nenään tästä, se laski jo sen varaan että en tee enempää lapsia. Väärinpä luuli :D

Meidän 6v tyttö jo aavistelee että vauva on tulossa, osaahan se fiksu tyttö laskea asioista 1+1. Kuulee jotain sieltä täältä, ja yhtäkkiä vauvoista puhuminen lisääntyy talossa 150% vaikka mitään täsmällistä ei oo suusta päästettykkään! On yhdessä päätetty ettei vielä kerrota lapsille. Tyttö vaan kysyi ihan suoraan että onko äiti meille sitten tulossa uus vauva, ja jouduin sanomaan että ei ihan vielä oo...Lupasin että kerrotaan kyllä sitten jos tulee:)
 
Ultrassa käyty :) Siellähän se pieni kaveri oli ja sydän sykki <3 Pituutta pikkusella oli 8.7mm ja vastasi hyvin viikkoja, 7+0 sanoi ultraaja mut kahden päivän heitto on niin normaalia täs vaihees et kaikki hyvin :)

Nyt täytyy lähteä jatkamaan hommia :)

Astre ja Tipunen 7+2 <3
 
Tänään oli eka neuvola ja voi että kun jännitti:) laskettuaika olisi 24.12 ja synnytyssairaala LS nyt pitää vaan varailla ekaa ultraa ja neuvolatäti sanoi, että on yleensä vk 11-11+6. tuntuu että siihen on viel niin pitkä aika.

tossa oli ylemmissä vieteissä äitiyspakkauksesta niin kuinka moni sen ajattelee ottaa? Eiks jos sitä ei ota niin saa sen jonkun rahan? Se ei vissiin kovin paljoa ole?

Mukavaa alkuodottelua kaikille ja nauttikaa oloista ja ihanista ilmoista <3

ideh ja pieni 7+3
 
Heippa taas,
Tänään kävin neuvolassa ja meni 1,5 tuntia lippujen täyttämisessä... vaikea keksiä töissä selityksiä tuollaisille poissaoloille.
Menen huomenan vielä neuvolalääkärille, koska hän kirjoittaa lähetteen äitipolille diabetekseni vuoksi. Samalla otetaan verikoe liittyen veriryhmääni, joka on rhesus neg.
Meillä esikoisen synnytys käynistettiin viikolla 38+5 kokonsa vuoksi. No, olihan hän isohko, muttei kuitenkaan niin iso, kuin luultiin, painoa oli 4250 ja pituutta 52. Synnytystä siis käynnistetliin kolme päivää eikä oikeín käynnistynyt, neljäntenä päivänä puhkaistiin kalvot ja siitä alkoi supistukset. 12 tuntia olin salissa ja synnytys ei edennyt vauvan virheasennon vuoksi ja siitä sitten sydänäänien vähän heikennettyä mentiin kiireelliseen sektioon. Sektio oli suurin pelko, mitä liittyi koko raskauteen. Kaikki meni onneksi hyvin ja kun illalla kello 18 leikattiin, yöllä jo nousin ylös eikä pahemmin sattunut, kiitos epiduraalin. Nyt taas suurin pelkoni taitaa olla, etten pääse sektioon. MInulla ei olisi mitään normaalia alatiesynnytystä vastaan, jos se alkaisi itsekseen, mutta kun tiedän, että synnytystä käynnistellään jossain vaiheessa ja mulle ne lääkkeet ei oikein auta. Sama juttu oli, kun oli se keskeytynyt keskenmeno, lääkkeet ei sitä käynnistäneet, vaan jouduin kaavintaan. Jotenkin siis tullut sellainen olo, että ne lääkeet ei muhun tehoa.
Mulla olis huomenna kampaaja ja yleensä olem laitattanut voimakkaat punaiset värit.... nyt mietin, onko siitä jotain haittaa sikiölle... päänahka kuitenkin hohtaa punaisena pari päivää.... Oletteko muut jotenkin ajatelleet rajoittaa hiuisten värjäystä?
Ja vielä sellainen tuli mieleen, että saako neuvolakäynnit tehdä työajalla? Vai lieneekö liittokohtaista?
Tervetuloa uusille :flower:

Porina ja mukuli 7+3
 
Viimeksi muokattu:
Porina: Luulen, että on työpaikkakohtaistakin, mutta meillä ainakaan ei työajalla saa käydä neuvolassa. Ainoastaan lääkärineuvolassa saa. Mä värjäytin hiukseni ihan normaalisti toissa viikolla ja aion jatkossakin värjäyttää. Esikoisestakin kävin 2 kkn välein kampaajalla koko raskausajan.

Onnea Astre hyvistä ultrakuulumisista :).

G: Paljonko teillä on ikää mittarissa? Olen tässä koko päivän lueskellut töiden lomassa noista seerumiseulojen riskirajoista ja suhdeluvuista ja oma ikäni 33 v tuntuu niissä puitteissa aika paljolta :O.
 
Porina: Luulen, että on työpaikkakohtaistakin, mutta meillä ainakaan ei työajalla saa käydä neuvolassa. Ainoastaan lääkärineuvolassa saa. Mä värjäytin hiukseni ihan normaalisti toissa viikolla ja aion jatkossakin värjäyttää. Esikoisestakin kävin 2 kkn välein kampaajalla koko raskausajan.

Onnea Astre hyvistä ultrakuulumisista :).

G: Paljonko teillä on ikää mittarissa? Olen tässä koko päivän lueskellut töiden lomassa noista seerumiseulojen riskirajoista ja suhdeluvuista ja oma ikäni 33 v tuntuu niissä puitteissa aika paljolta :O.
*muoks* ai niin Ideh, 140€ on se rahasumma, jonka saa jos ei ota pakkausta.
Niin ja piti kyllä muokata eikä lainata, mutta ihan sama...
 
Porina joo mä olen ajatellut jättää koko tukan värjäämishomman nyt raskauden aikana. Luin tuollaisen kemikaali kimara kirjan ja päätin olla erityisesti nyt raksauden aikana käyttämättä kovia kemimkaaleja. (aika pitkälti yritän olla muutenkin, mutta kiinnitän nyt erityistä huomiota). Olen vaihtanut melkein kaikki kosmetiikkatuotteeni luonnonmukaisiin.

np-ultrasta on ollut puhetta ja kyllä se muakin ihan kamalasti jännittää... jäätiin siinä viimeksi kiinni eli todettin sikiön kuolleen viikolle 9+0. Siihen tilanteeseen en totisesti halua enään. Eli jännitän jopa niin paljon että olen ajatellut tyyliin ensi viikolla mennä toiseen ultraan yksityisen kautta rv 9+5 tai jottain :) mutta katsotaan nyt.

Astrelle onne ultrakuulumisista! Ihanaaaaaa <3

Pahoinvointia ja vahvoja oireita hamutaa täälläkin. Ja kun sunnuntaina huonosti nukutun yönjälkeen meinasi oksu lentää olin maailman onnelisin :) Ilmeisesti menee tosiaan yksiin nukumisen kanssa. Nukun nääs yleensä 9h yössä ja syön hirmu säännöllisesti, mutta heti kun rytmi heilahti niin pahoinvointikin nosti päätään.

Aurinkoa koko porukalle :cool:

Viena ja Pilke 8+1 POKS
 
Kommentoin joskus toiste muiden viestejä, nyt taas omaa napaa! Kävin eilen yksityisesti ultrassa ja löytyihän se villisti pomppiva sydän! Ultran mukaan eilen olisi ollut 6 + 3 mutta omien laskujen mukaan pitäisi olla 7 +0, mutta kuulemma + - 4 päivää on ihan normaali heitto ensimmäisissä ultrissa. Onko kellään kokemuksia? Oma paha olo ja kuvotus jatkuu kokopäiväisesti. Yöt ovat melkein pahimpia..... Itselläni on todella tunkkainen olo, mutta kaipa tämä joidenkin viikkojen jälkeen helpottaa.... Aurinkoista kevätiltaa, nyt pitää taas mennä!
 
Kitty68 Kyllähän se varmaan aika paljon heittää nuo viikot näin alussa, kun pikkuinen on niin pikkuinen :) Ja Mulla ainakin on pitkä kierto, noin 31 päivää, niin ultrasta tulee aina pienemmät viikot kuin laskureitten mukaan jotka laskee sen 28 päivän kierron mukaan. Eli mullakin oli 3 pv pienempi alkio siellä kuin laskurin mukaan. Ja np-ultra kertoo sitten tarkemmin kuin varhaisultra.

Porina mullla on molemmat aiemmat lapset käynnistetty, toinen viikoilla 41+5 ja toinen 41+4. Esikoista käynnistettiin pe-aamusta ja su-iltana sitten viimein syntyi. Olin asennoitunut samanlaiseen maratooniin,mutta toinen käynnistyikin ekasta pillerista puolen tunnin päästä :)

Pistepirkko kyseli ikäasiaa. Mä olen jo 36 v, joten sun ikäsi tuntuu varsin pieneltä ;) No, hiukan muakin pelottaa np-ultra ja riskiluvut, mutta mietitään sitä sitten jos aihetta on. Eli en jaksa turhaa stressata asiaa.

Onnittelut taas kaikille ultrassa käyneille! Nyt ei onneksi ole tullut huonoja uutisia kenellekään. Taitaa alkaa olla viikot kaikilla jo hiukan varmemmalla puolella.

Mulla on neuvola huomenna aamulla. On vaan hirveen kova yskä päällä. Mietin just menenkö huomenna töihinkään, kun tänäänkin oli ihan tuskaa kun puhua pälättää piti koko päivä ja iski kauheet yskänkohtaukset monta kertaa päälle. Hiukan noloa oli asiakkaan edessä yskiä pää punaisena. Mulla oli kuopuksen odotusaikanakin hirveen kova yskä. Hain lääkäriltä jotain yskänlääkettäkin, mutten sitten sitä kuitenkaan ottanut. Yskän lääkkeethän on kaikki sellaisia joita ei suositella raskauden aikana. Ja aina nää taudit on raskausaikana kyllä potenssiin sata verrattuna normi olotilaan. Muistan kun esikoisen raskaudessa olin oksutaudissa ja olin kyllä ihan järkyttävän heikossa kunnossa monta päivää.

Niisku 7+6 (Huomenna POKS POKS)
 

Yhteistyössä