***Joulukuun Pikkutontut LOKAKUUSSA***

Hei vaan!

Käyn silloin tällöin lueskelemassa kuulumisia, mutta jotenkin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Mukamas aina kiirus... :O

Töissä olen sinnitellyt koulujuttujen takia, mutta ensi viikolla alkaa ä-loma, joten kohta saa levätä. :D Ja se lepo tulee ihan tarpeeseen, sillä kaveri on sen verran alhaalla et sen pää painaa jo ihan mukavasti paikkoja, niin et liitokset natisee. :whistle:

Käynnistämisestä kommentoin... eli esikko käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi 38+4 ja sain 1/4 tablettia päivällä ja illalla ja esikko syntyi seuraavana aamuna. Synnytyksen kestoksi laitettiin 5,5h eli ihan nopealla tahdillahan se tuli.

Ja siitä asiasta toiseen... koska toinen syntyi 2,5h:ssa, niin pyysin taas päästä ä-polille purkaan synnytysasiaa ja nyt sitten vihdoin sain lähetteen sinne. Vastauskin tuli nopeasti ja sain ajan 16.11. eli ihanaa et saan purkaa asiaa ja siinä tehdään se synnytystapa-arvio samalla. :)

Muuten en ole sairaalakassia laittanut tai vauvan vaatteita vielä pessyt... tuntuu jotenkin kaukaiselta vieläkin, vaikka kohta jään lomalle jo. :D
 
Kestovaipat: Juu, body ilman muuta villahousujen päälle. Muutenhan bodyn helma on aina pissassa ja kakassa. Itse olen niin tottunut näkemään bodyn päällimmäisenä, että toisin päin näyttäisi ihan vieraalta

Ulkoilu pakkasella: Eihän sitä voi ihminen jaksaa sisällä viikkokausia! Minä ainakin sekoaisin siihen paikkaan! Mutta on kai teillä puolisoita/naapureita/kummeja, jotka voi vaikka sitten illasta olla vauvan kanssa, jos ihan hirveät pakkaset iskee, että itse pääsee ulos? Joku kirjoitti laittaneensa mittarin vaunuihin ja todenneensa sen lämpötilan pysyvän sopivana. Kuulostaa ihan järkevältä. Samoin varmaan kantoliinassa takin sisässä vauvan hengitysilma lämpenee mukavasti aikuisen rinnan ja takin välissä, joten en varmaan itsekään ihan tiukasti tuota pakkasrajaa tuijota. Ainakin sen verran saa luvan joustaa sitten muutaman viikon iästä alkaen, että pääsee kauppaan ja tuohon lähelle mummolaan kyläilemään.

Kotisynnytyssuunnitelma on elellyt hiljaiseloa, mutta ensi viikolla pitäisi vähän nytkähtää eteenpäin. Kätilöt tulevat eka kertaa käymään, saa nähdä, mitä kaikkea se käynti sitten sisältää. Ainakin teemme sopimuksen, ja tietysti pitää kysellä, mitä kaikkea heidän pakettinsa sisältää.
 
Tässä valvoessa... Miehen kanssa oli riitaa, välillä tuntuu että elo sen kanssa on aivan mahdotonta, olisi kaikille parempi, jos vaan lähtisi. Lähinnä lasten kasvatus on sellainen asia, mikä aiheuttaa kitkaa eikä niistä asioista vaan päästä yhteisymmärrykseen. Toinen taas se, että mies on tehnyt kahentoista tunnin työpäiviä ihan vaan päästäkseen "piireihin", vaikka minä olen sairaslomalla kun en kykene töihin ja lapset on hoidossa, kun en oikein pärjää niidenkään kanssa kipujen ja supistusten takia. Ke-pe lapset oli kotona mun kanssa ja olen ollut ihan poikki ja epäillyt vauvan syntyvän hetkenä minä hyvänsä. Mutta, ehkä huomenna on taas valoisampaa.

Viime viikolla jouduin ottamaan taas lapset neuvolaan mukaan ja 1-vuotias ei ollenkaan tykkää siitä sydänäänten kuuntelusta. Terkkari on nostanut sen sitten siihen mun viereen pöydälle ja siinä se makaa totisena pää mun rintaa vasten. Yhtäkkiä se se laittoi pienen sormensa mun napaan ja kuiskasi "nenä". Se on juuri oppinut sanomaan ja näyttämään "navan" ja "nenän", nyt meni vaan sekaisin. Ihana pikkuinen :heart:

Tsoink ja vauveli 34+2
 
Sairaalakassin eteen tein ensimmäisen liikkeen tänään, ostin sinne hammasharjan ja -tahnan ja miehen kanssa valittiin reppu jonne pakataan. Pikkuhiljaa kasaan sen tässä. Mun mielestä voisi tehdä vaan listan siitä mitä sinne kassiin mättää sit ennen lähtöä, mutta mies tokaisi melko nopeaan että hänestä on hyvä että se kassi on valmiina ja otetaan vaan mukaan mennessä. Ilmeisesti sitä tuo lähtö jonnin verran jänskättää, ja haluaa kaiken sujuvan niin sujuvasti kuin se sujua voi. On vähän viime aikoina kysellyt että miten se saa sairaalassa olla ja kauan mä olen vauvan kanssa siellä. Selvästi tuo isukkikin alkaa olla malttamaton :heart:

Tsoink jaksamista sinne, ehkä sun pitäisi ottaa miehen kaa ihan kunnon keskustelu että sie tarviit sitä nyt kotona ja se on isän ja miehen velvollisuus malttaa autella kotona silloin kun tarve on.

Vauvan kanssa ulkoilua olen minäkin miettinyt, ei tee mieli kökkiä sisällä koko aikaa ja ihan oman palautumisenkin takia ajattelin kärrytellä ulkona jos vaan pakkaset pysyy sopivina. Pitänee kokeilla tota harsoa siihen kuomuun, varmana pitää viimaa poissa sieltä kärrystä. Muuten meillä on kyllä villapukua ja pussia ja taljaa jolla pojan saa käärittyä lämpimään, vaan tuo kylmä hengitysilma on tietty toinen juttu. Tosin sinne pussukan uumeniin se ilma tietty hieman lämpenee matkalla. Olikos se niin että pari viikkoisen kanssa voi aloitella tota ulkoilua talvella?

Omaa napaa täällä poden flunssaa, nyt se sit kunnolla on, aiemmin vaan meinasi iskeä. Nenä on tukossa ja niistättää ja yöllä kun herään pissalle niin sen jälkeen saa puolisen tuntia köhiä limaa kurkusta että saa jatkettua unia. Ihmeen hyvin olen silti nukkunut, onneksi ei ole yöunet menneet flunssan takia. Muuten kyllä toi nukkuminen on ihan arpapeliä, välillä nukun kuin tukki 10 tunnin unia ja välillä en meinaa saada unta ja pyörin hereillä. Eiköhän nää unet tästä kehnommiksi muutu kun maha kasvaa, hyvää asentoa on nytkin jo hankala löytää..

Tänään poksuu taas, enää 7 viikkoa laskettuun aikaan! Jee ja hui!

Susimieli ja Pienimies 33+0
 
Hengissä ollaan, edelleenkään vointi ei hyvä joten oon vaan pikaisesti käynyt lukemassa kuulumisia :)

Ulkoilusta En oo ottan paineita, katsellaan kelien mukaan mutta en kyllä meinaa tänne mökkiytyä :)

Mulla on selkeesti joku hormoonin huuruinen kausi menossa kun itkettäis vaan kaikki ja tuntuu et asiat kaatuu päälle :/

Käynnistyksestä Täällä tilanne 2. ya kontrolliin mennessä oli sormelle auki, mut muuten aika epäkypsä. Supistuksia kuitenkin tuli harvakseltaan ja niitä sit alettiin oksitosiinilla vauhdittaa, myöhemmin puhkastiin kalvot ja tippaa lisättiin mut synnytys ei oikein ottanut edistyäkseen. 36h yritettiin synnytystä saada etenemään mut pysähty totaalisesti siihen 4-5cm ja sit oli sektio edessä :) Oli kyllä avotarjonnassa että se todennäköisesti syynä.


"kauanhan" täs taas jaksoikin kirjotella :D


Astre ja vauveli 31+0
 
heipsan

Vauvan kans ulkoilusta
ollu puhetta. Mieki miettiny et hulluksihan sitä tulloo jos ei sua pihalle mennä,varsinki täällä Pohojosessa ku suattaapi olla viikko tolkulla koviaki pakkasia :O Mieku oon päivät yksin kotona toisen opiskellessa ja töissä ollessa niin ihan on liikaa jos ei mihinkään pääse ees siskon luona käymään. Kauppaan on ainaki pakko mennä vauvan kans oli sää mikä tahansa koska autoa ei ole niin kävellään ja ulos aijon kyllä totuttaa pikkusen nukkumaan heti pienestä pitäen,en oo siittä itekkään kärsinny niin tuskin kärsii tääkään pikkunen. Onneksi on lasitettu parveke niin se ei ihan niin kylmäksi pääse ja varusteistahan son paljolti kiinni et kuin tarkenee. :) Kyllä meillä töissäki nukkuvat ihan pienimmät ulkona vaikka pakkasta olis -20 et senki puolesta aijon nukuttaa ulkona koska samaan paikkaan tulleepi hoithoon sit ku joskus palaan töihin.

( . ) Tänhään ollu aika nihkeä päivä oman voinnin kannalata,ei mittään ole jaksanu tehä ku kokoajan tuntuu et voimat katuaapi. |O Yhtäkkiä ollu vaan niin heikko olo et on vaan äkkiä pitäny mennä maate et ei jalat lähe alta. Syöny olen ihan normisti ja ulkonaki kävin mut ei auta ei. Nooo eipä tässä lomalla oikeen kai tarvikkaan ku lepäillä :)

Eilen taas poksu viikotki eli nyt mennän jo 34:ssä :D

Höyhen ja HP 34+1 :heart:
 
Tää päätti sitten kadottaa kaikki mun tekstit sillä aikaa kun yritin kattoa että mitäs muuta piti kommentoida |O:kieh:

Nooo-o

Astrelle ainakin jaksuja lepäämiseen
Susimieli taisi olla flunssassa joten paranemisia, meillä pojat olleet kanssa, mutta ite oon onneksi säästynyt.
Tsoinkille jaksuja miehen kanssa, miehet voivat todellakin olla todella paksupäisiä joskus, nimimerkillä kokemusta on todellakin, mutta onneksi joskus kun tarpeeksi kauan takoo niiin kyllä se siitä sitten hyväksikin saattaa kääntyä :)

Swerfiel (meniköhän oikein :)) Kerro nopeesti miten sä oot päättänyt lähtee kotisynntykseen jne. kun oot varmaan kertonut aiemmin, mutta en oo vielä ollut mukana :) Kun jenkkiläisissä vauvaohjelmissa niitä näkee, mutta miten se homma suomessa toimii? :)

Niin ja ulkoilu homma, kai se sitten kun käyttää maalaisjärkeä ja totuttaa vauvaa siihen niin onnistuu, musta vaan tuntuu että oon tehnyt itelleni päänsisälle hirveen ongelman siitä että tää vauva syntyy talvella kun muut on syntyneet keväällä :)

Me ollaan vietetty oikeen kunnon perheviikonloppu, mies sai vielä nyt illan suussa jonkun siivous innostuksen ja imuroi ja nyt järjestelee vielä yhtä meidän romukomeroa mihin ei ees melkein mahtuntu sisään enää :)

Synnytys tai oikeestaan sinne lähteminen on pyörinyt mielessä, kun tajusin jostain ihan muka yhtäkkiä, että synnytyshän voi käynnistyä vaikka päivällä, kun mies on töissä ja mä yksin kotona. Aloin sitten tallentamaan tuttujen taksikuskien puhelinnumeroita puhelimeen vaikka eikähän se ambulanssa oo se millä mennää jos mies ei oo kotona. Huomenna poksuu kuitenkin jo 34 viikkoa :O Mihin tää aika hurahtaa... tarkistin pienemmän neuvolakortista, että rv 34+6 ollaan menty naistenklinikalle ja oltu siellä se 3 päivää niitten supistusten takia, jotenkin sekin tekee konkreettiseksi sen, että tässähän voi alkaa kohta tapahtumaan.

Hilipatuinen ja silmukka 33+6....
 
Hilipatuinen mä olen myös tällä viikolla miettinyt sitä että synnytys tosiaan voi käynnistyä koska vain (vaikka mä pidän sitä käynnistystä melko varmana). Tosiaan kun tajusin sen että esim. vedet voi mennä mihin kellon aikaan tahansa tai supistuksia alkaa tulemaa. Joten tiedän aika lailla mitä ajattelet :wave:

Pinnasänky saapui tänään, vaari oli kasannutkin sen meidän poissaollessa. Huomenna jos putsaisi kunnolla kaikki välit/osat niin voisi pedatakin sen jo valmiiksi. Ainoastaan reunapehmusteet pitää saada / mieluiten löytää kirpputorilta. Arvatkaa vain harmittaako kun en joku aika sitten ostanut sellaisia ihania musta-valkoisia pehmusteita jossa taisi olla kukkia (silloin en siis ollut päättänyt tarvitaanko me uusia vai ei). Vaavisänkyä kyllä edelleen harkitsen alkukuukausiksi, saa nähdä miten sen käy...

Aamusta olisi neuvola noiden kahden hulivilin kanssa :whistle:

Poppeliini ja tyttönen 33+6 :heart:
 
Pika-hyökkäys taas tähän väliin...
Siis onko teillä kellään ihan järkyttävää turvotusta? Ei meinaa kengät mennä enää kinttuihin...Onneks huomenna neuvola, niin voin udella neuvoa sieltä...Et onko mitään tehtävissä... :confused: Ei meinaa enää tunnu kivalta, noi jalat ollenkaan...pakottavat oikeen ja sattuvat.. :(

Kahlan ja ukkeloinen(?) 31+4 :heart:
 
Turvotus Eilen yhtäkkiä iski ihan kauhee turvotus päälle. Jaloissa on ihan neste tyynyt eikä turvotus laskenut yhtään yön aikana. Pientä turvotusta on ollut ehkä viikon mut ei mitään tällasta. Käsissäkin tuntuu pientä turvotusta mut ei vielä mitään siihen verrattuna mitä kuopuksen kanssa oli viimeiset 8 viikkoa. Sillon kädet oli puutuneina ja särki 24h.

:hug: Jaksamista miehen kanssa.

Susimieli Toivottavasti flunssa menee nopeasti ohi.
 
Mulle on iskenyt turvotus käsiin. Sormiin sattuu ihan kauheesti ja nyt näyttäis nilkatkin siltä, että nestettä kertyy. Soitin neuvolasta neuvoa, mutta mitään ei kuulemma ole tehtävissä paitsi välttää suolaa ja juoda paljon vettä ja pitää käsiä ylhäällää. Ja jos oikeen sattuu niin voi ottaa paracetamolin. Meen kuitenkin viikolla mittauttaan verenpaineen, ettei turpeus vaan johdu siitä.
 
Täällä kanssa :wave: yksi turvotuksesta kärsivä. Nyt viikonlopun yli olleet sormet turvoksissa, mutta tänään on jalatkin, oon kyllä syönyt sipseja että saan varmaankin syyttää ihan iteseäni... Vettä ja vettä ja vettä, ananas poistaa nestettä kuten mansikkakin että niitä kannattaa popsia jos on kotosalla :)
 
Turvotuksesta kärsiville TSEMPPIÄ!!!! Mä kärsin kesän helteissä samasta vaivasta ja oli kyllä kurjaa - VIELÄ ei oo tullut takaisin enkä kyllä haluaisikaan....

Ollaan oltu reissussa miehen kanssa siskon perheen luona melkein koko viikko ja kylläpä piristi oloa mukavasti pieni vaihtelu "saikkuarkeen",huh :) Olo onkin paljon parempi ja paineilu ja supparit on tuntuneet hellittäneet. Keskiviikkona kyllä vielä tarkistetaan lääkärissä tilanne mutta huomenna töihin joka tapauksessa. Toivotaan että menee kaikki ok ja saisin vielä olla ne neljä viikkoa hommia jotka olis jäljellä ennen äippäloman alkua!

Paljon oli tullut tekstiä tänne ja dementiavaivaa joten en yhtään muista mihin oikein mun ptii kommentoida mutta oli hyvä taas lukea teidän kuulumisia ja toivoin teille kaikille hyviä vointeja ja onnellista alkavaa viikkoa <3
 
Aamulla soittivat neuvolasta että oma terkka kipeänä. Ehdottivat vain niin huonoja aikoja (tänään klo 15--> esikoinen pitää just silloin hakea kerhosta, klo 8.15 --> öö, kello oli 7.40 juuri silloin ja 2 lasta oli vielä yövaatteissa ja syömättä, huomenna klo 13.30 --> kuopus päiväunilla jne.) että sanoin että koitan päästä mielummin vähän myöhemmin sitten omalle terkalle. Mullahan oli viimeisin ä-poli 2 viikkoa ja sitten ja seuraava jo viikon päästä joten ainakaan mua ei haittaa vaikka tämä neuvola jäisikin välistä. Hb olisi vain kiva saada kontrolloitua kun sitä eivät ä-polilla katso. No, toivotaan että perjantain pojan 1½v lääkärineuvolaa ei peruta. Voi varmasti samalla katsoa tuon mun hb:n sitten samalla...

Poppeliini ja kolmes muru 34+0
 
Onpas jäänyt kirjoittelu hieman vähemmälle viime aikoina.Nyt kuitenkin ajattelin jotain tulla höpisemään aikani kuluksi :whistle:.

Ulkoilusta ollut puhetta.Kyllä minä ainakin meinaan ulkoilla ja nukuttaa lasta pihalla,olipa pakkasta pariastetta tai kaksikymmentäastetta.Itsekin talven kovimmilla pakkasilla syntyneenä nukkunut aina pihalla vaunuissa ja eipä tuo ole mitenkään huonosti minuun vaikuttanut.Sitten täytyy vähän miettiä miten ulkoilun kanssa tekee kun asteet alkavat lähennellä kolmeakymmentä,silloin saattaa olla jo hivenen liian kylmä.Mutta niinkuin joku sanoi,siellä vaunukopassa hyvin toppautuneena on tosiaan lämmin,kun vielä etuosan peittää jollain,niin ihan hyvin vauva siellä tarkenee ja hengitysilmakaan ei ole niin kylmää.
Hyvin nukkui esikoinenkin vaunuissa talvella,just talven alkuun kolme vuotta sitten syntyi.Silloin ei kyllä ollut niitä kaikista kovimpia pakkasia,mutta kyllä nukkui -20 asteessa ja hyvin nukkuikin.

Esikoisesta puheenollen...niin se aika vaan mennä hurisee eteenpäin.Tasan kolme vuotta sitten tällä päivämäärällä oli esikoisen LA.Sniif :'(.Tosin ei vielä syntynyt sitten tällä päivämäärällä vaan meni kuusi päivää yli.Joten 3v. synttäreitä täällä vietetään sunnuntaina :popcorn:.On tuosta pienestä tuhisevasta nyytistä kasvanutkin jo iso poika...äiskän pieni vauva :).Ja nyt olisi sitten uusi tuloillaan...tässä tuota esikoisen syntymää olen jo jonkin aikaa fiilistellyt ja muistellut ja sen myötä ajatukset siirtyneet tämän uuden tulokkaan syntymään.Hui,kun toinen voi periaatteessa syntyä jo milloin vain!Miehelle sanoin jo,että mun puolesta saa syntyä ihan milloin vain,mutta en haluaisi että syntyisi nyt tulevana sunnuntaina.Ei olisi kiva jos molemmilla lapsilla olisi sama syntymäpäivä.Noh,tuskinpa tämä täältä tulossa onkaan vielä,mutta ei sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua.

Asiasta toiseen...kävin muuten silloin pari viikkoa sitten siellä pelkopolilla juttelemassa.No minusta ainakin oli melko turha käynti.Saihan siellä joo purkaa tuntemuksiaan ja ajatuksiaan,mutta ei siitä kyllä varsinaisesti mitään apua ollut.Samat ajatukset olen jo kertonut omalle terkallekin ja miehelle.Joten edelleen näiden samojen ajatuksien kanssa mennään eteenpäin.Mitenkäs muiden sektion kokeneiden ajatukset,jotka eivät vielä ole synnyttäneet alakautta?Eli muistaakseni ainakin Astre ja tirppa?Minulle se alatiesynnytyksen kokeminen on ainakin niin iso asia,että en tiedä miten reagoin,jos en pääsekään sitä ikinä kokemaan.Tottakai vauvan vointi on etusijalla,mutta kyllä se alatiesynnytys pitäisi saada kokea.En tiedä olenko muodostanut tästä liian ison asian/ongelman itselleni,mutta koen epäonnistuneeni jos en pääse koskaan kokemaan normaalia synnytystä.

Keskiviikkona olisi taas neuvola ja perjantaina ultra ja sokeriarvojen seuranta.Synnytystapa arvio on hiukan myöhemmin kuin 36+ viikolla,se on vasta 37+1 minulla,koska se tehdään toisella paikkakunnalla ja koska minulle tuli ylimääräinen ultra tähän väliin,niin siksi se on hiukan myöhemmin.Mutta jees,ei kai tässä muuta...eiköhän tuota löpinää tullut ihan tarpeeksi tälläerää...

Huomenna muutes alkaa sitten virallisesti äitiysloma!Jippii,huippua!

adalmiina ja sitso 34+5 :heart:
 
moikka moi! pikaset neuvolakuulumiset vaan..
neuvolas kaikki paremmin kuin hyvin :) tällä hetkellä oma olotilakin on kyllä aika hyvä ja kivuton. eilen oltiin muutama tunti kylpyläs ja ai että teki hyvääää :) kyllä lämmin vesi vaan on se mikä saa mut rentoitumaan. tokas synnytykses olinki pari tuntia siellä altaas ja aion nytkin mennä jos vaan antavat ja siihen on mahollisuus.

eli 32+6. paino 63kg, nyt olen vasta normaalipainoinen :D. painon muutos viikossa +525g. turvotus -. verenpaine 110/72, edelleen oikeen hyvä. pissa puhas. hb 133, korkeampi mitä mulla on ikääään elämässäni ollu :eek:,sf 30. tarjonta rt. syke x140 ja liikkeet ++.

näillä mennään ja perjantaina taas ä-polille kohdunsuu kontrolliin...

m0308 & Lenni 32+6 TJ 50 tai kakkosen mukaan 40 tai ekan mukaan 30 :D
 
adalmiina harmi ettei pelkopolista ollut hyötyä sulle. Mä en oo ees sinne pyrkiny, koska oon aatellu että se on just tuollanen kokemus kun sulla, rupatellaan samat asiat kun mitä on jo muidenkin kanssa jutellut ja mitään kummempaa siitä ei käteen jää. Mulla ei suurempaa halua oo synnyttää alateitse, mutta tällä hetkellä kyllä molemmat vaihtoehdot tuntuvat yhtä karseilta. Sektiosta jo tiedän mitä se on, mutta ehkä kuitenkin ennemin menisin suosiolla leikattavaksi kuin että kävisi siten kun viimeks. Mulle se kynnyskysymys taitaa olla se, että haluan miehen olevan läsnä, syntyy vauva miten tahansa. Mä tarviin miehen tukea ja minusta sillä on todella oikeus olla läsnä kun vauva syntyy.

Näin taas viikonloppuna synnytysunen, olin synnyttämässä alateitse ja se ei vaan tullut pois ja minä en jaksanut ponnistaa. Tai siis ponnistin ja ponnistin ja mitään ei tapahtunut. Kaipa tuo heijasteli sitä kun oon miettiny että jos synnytän alateitse niin miten ihmeellä sitä oikeen jaksaa ponnistaa, kun tuskin se muksu sieltä parilla rykäsyllä on pihalla.

Eipä tässä sen kummempaa, olo on hyvä eikä oo mitään vaivoja sitä korkeaa sykettä lukuunottamatta. Jospa alkais sitten veistelemään kotihoidontukihakemusta poikien osalta, jee jee.
 
adalmiina Mulla on aika samanlaiset mietteet kun sulla eli haluaisin todella kovin kokea alakautta synnyttämisen :) Koen kans just et jään jostain paitsi jos en ole päässyt sitä kokemaan. Ainakaan en suunniteltuun sektioon haluaisi, et mielummin lähdetään yrittämään siis jos mitään estettä ei ole ja jos ei onnistu niin sit ei voi minkään.

Mietin pitkään pelkopolille menoa, mut totesin ettei siitä taida mulle olla apua kun ei ne pysty viel täs kohtaa luvata suuntaa tai toiseen synnytystavasta. Onneksi rv36 sit se synnytystapa-arvio että pääsee just tost aiheesta puhumaan!

Toivotaan että saatais onnistunut synnytyskokemus tällä kertaa :)

Synnytysuni Viime yönä just näin unta et olin menos tutustumaan yksityiseen synnytyssairaalaan, sit ne ottikin mut sisään ja alkoi valmistella synnytystä :LOL: Sain jonku piikin mikä "irrotti" vauvan ja 1,5h päästä syntyi alkautta ISO tyttövauva, varmaan mittaa meidän 2-vuotiaan verran eli jotain reilu 90cm ja 13kg, mut näytti silti vauvalta :LOL: Meil on täl hetkel miehen saikun takia vähän tiukempi rahatilanne ja tos unessakin oli ni sit tuli maksu 2600€ ja mietin sit et miten ton maksan enkä varmast uskalla miehelle kertoa mitä tuli maksamaan mies kun olis halun et synnytän normi sairaalas :whistle:

Että sellasia :) huomenna lähdetään perheen kanssa + mun äiti ja veljet flamingon kylpylään vähän polskuttelemaan :heart:


Mukavaa viikkoa kaikille!


Astre ja vauveli 31+1
 
Hilipatuinen, minun kotisynnytystoiveeni tausta on se, että esikoisen synnytyksessä koin menettäneeni tilanteen hallinnan sairaalan rutiineille, ja että tarpeettomat toimenpiteet tekivät synnytyksestä kurjemman kokemuksen, kuin mitä se olisi voinut olla. En saanut kätilöiltä tukea, vaan asenne oli, että kipulääkettä tai kotiin. Mitä ihmettä, minä kaipaan kätilön tuomaa turvallisuutta, tukea ja läsnäoloa!

Nyt asennoidun kotisynnytykseen niin, että minun ei tarvitse siirtyä sairaalaan vain sen takia, että vauvan on aika syntyä. Haluan mahdollisuuden olla kotona niin kauan kuin haluan, ja silti minulla on kätilö (itseasiassa kaksi) jatkuvasti seuraamassa tilannetta. Jos olisin menossa sairaalaan, joutuisin kotona koko ajan arvailemaan, että missä mennään. Kotisynnytyksellä haluan siis karsia kaiken tarpeettoman synnytyksen ympäriltä, ja toisaalta saada tutun kätilön seuraamaan tilannetta, vaikka en tarvitsisikaan kipulääkettä.
 
Kävin äsken varmuuden vuoksi neuvolassa mittaamassa verenpaineen kun turvotusta tuli niin äkkiä. Asutaan terveyskeskuksen naapurissa joten siellä piipahtaminen ei ollu mikään suuri vaiva. Paineet oli ok ja pissa puhdas. Painoa on 12 päivässä tullu yhteensä 2,3 kg joten ihan selvästi on turvotusta.

Torstaina on taas kokoarvioultra äitiyspolilla.

Fantaihana 33+5
 
heippa.

Jaksamisia turvotusten, flussien ja miesten kanssa olemiseen.
Itelläkin huomaan turvotusta lähinnä vaan jaloissa, sit pitää vaan nostaa jalat ylös ja tosiaan juoda vettä :)

Vauvan ulkoilusta en oo juurikaan ottanu paineita mutta onko joku 'karenssi' aika että vauvaa ei voisi viedä kylään? tarkotan että pitääkö olla esim, 2 vkoa kotona ennen kun voi viedä? tyhmä kysymys mut...

Isovanhemmista oma äiti ja miehen äiti ja isä asuu 15 min matkan päässä ja anoppi on jo kovasti luvannut tulla vaunuttelemaan vauvaa eikä haittaa yhtään, varmasti mummot ainakin innoissaan hoitamassa vauvaa kun omille vanhemmille ensimmäinen ja miehen vanhemmat ei juurikaan näe muita lapsenlapsia. isomummukin jo kyseli että halutaanko että hän tulis meille auttelemaan jo ennen kun vauva syntyy vai vasta sen jälkeen. oma isäni tosin asuu 300 km päässä joten sinne ei kovin usein pääse kylään eikä hekään tänne tule kovin usein.

pesärakennusviettiin taitaa kuulua tämä katkonainen yöuni. jatkunut nyt 2 vkoa. onneks on enää tää viikko töitä ja ens viikolla vaan työnantajan kanssa syömään maanantaina ja sit alkaa virallisesti äippäloma, JES. tuntuu et on paljon tekemistä ja sit jossain vaiheessa varmaan huomaan et pyörittelen vaan peukaloita kun oonkin ollu liian ahkera ;D mut tosiaan tarvii muistaa ottaa ihan rennostikin. ootan kyllä innolla et pääsis tekee vaikka sit jouluruokia ainakin pakkaseen :p

Huomas kyllä tänään et on maanantai. aamulla pudotin sellasen asemakellon eteisessä ja säpäleiksihän se meni, sitte kauheessa potutuksessa lähin töihin ja tajusin vasta matkalla (melkein perillä) että ei oo ees kaikkia tarvittavia välineitä. ja sitten jätin vielä puhelimen autoon (raskaana kaikki ottaa 200%:sesti enemmän päähän) . toivottavasti tää viikko paranee edetessään kun keskiviikkona on neuvola ja torstaina perhevalmennuksessa synnytysasiaa :)

Hyvää loppuviikkoa mammoille ja masuasukeille :D

Kista & Tipi 33+4 <3
 
Tänään oli neuvolakäynti :) Pissa ok, hemppa oli noussut 139 ja saan heivata rauta-tabut mäkeen :) painoa oli tullut onneksi vähän vain lisää...Sykkeet oli n.130 ja nousivat, kun neuvolatätsy hiukan töniskeli kaveria :) Loppu neukku-käynnin ajan massuli möllystäjä hikkailikin kiukkuisena :D
Aloitettiin tänään ukkelon kanssa karppaus (isäntä 20g hh/pvä ja mulla 80g hh/pvä)
jospa tuo paino pysyisi edes tuossa hirmu lukemassa missä on...tai putoisi hivenen...Katsotaan vaikuttaako positiivisesti myös turvotukseen!

Huomenna täytyy varmaan varailla synnytystapa-arvioon aikaa...Neuvola tätimme meinasi, että "aika iso paketti voi olla tulossa" :D :eek:
ja että menisimme viikon aikaisemmin siihen (vko:lla 35...)

Meiän tuurilla kuitenki joku 6 kilonen jööti :D
seksuaaliset toiminnot on synnytyksen jälkeen samanlaisia, kuin heiluttelis vappuhuiskua liikuntahallissa :LOL:


Kahlan ja iso paketti
:D 31+5 :xmas:
 
Heippa kaikille mammoille ja masuille :wave:

Tänne ei mitään ihmeempiä, vauva potkuttelee välillä enemmän välillä vähemmän. Viikonloppuna tuli tännekin vihdoin 30 vk täyteen, nyt oon sitten alkanut pikkuhiljaa pesemään vauvan vaatteita ja järjestelemään muutenkin tavaroita :) Ensi viikolla alkaisi vihdoin äippäloma, tosin onhan tässä jo oltu aika monta viikkoa kotona.. että eipä se mitään muuta :) torstaina on taas neuvola ja pelkään sitä vaakaa ihan todella, paino vaan nousee vaikka kaikkeni yritän. Koiran kanssa lenkkeillään sen mitä selkä antaa periksi, mutta vähintään 30 min reipasta kävelyä joka päivä, syön terveellisesti ja herkut oon jättäny kokonaan pois. En enää tiiä mikä tässä auttaa..

Vauvan ulkoilusta on ollut puhetta, kauhuissani jo odotan jos on samanlainen pakkastalvi kun pari aikaisempaa. Lähinnä huolettaa että kuinka ihmeessä saan nämä raskauskilot pois jos en kerta pääse ees lenkkeilemään?
Isovanhemmat asuu onneksi molemmat 15 minsan matkan päässä, etttä he varmasti pääsevät hoitamaan vauvaa jos alkaa ahdistaa sisällä olo. Miehelläkin on vaihtuva työaika että ei senkään suhteen ole sinänsä ongelmaa.

Nyt voisi mennä vaikka "päikkäreille", huonosti nukutut yöt jatkuvat edelleen. Viimeviikolla oli pari aika hyvää yötä että sain jopa sen 12 tuntia nukuttua, mutta nyt taas herätty aamulla jo viideltä, ja yöllä 12 pompin vielä ylhäällä.. vessassakin ehdin ton nukuttujen 5 tunnin aikana käydä 4 kertaa.. huoh.. onneks ei tosiaan tarvitse töihin mennä niin voi päivällä ottaa rennommin jos siltä tuntuu :)

Ihanaa päiväää kaikille :)

Joulumamma ja vauva 30+4<33
 
Apuva mammatoverit, auttakaa hädässä..
Mua supisti viime yönä kovasti, koko yö meni ihan pipariksi vaikka sain kyllä vähän nukuttua. Vatsaa nipisteli kauheasti ja alaselkää särki. Nää oireet oli vaikka kun tunnustelin niin kohtu ei ollut kova kaikenaikaa. Kysyisinkin että miltä teidän muiden supistukset tuntuu? Lähinnä toi mahan nipistely mietityttää, että kuuluuko se niinkuin asiaan..
Aamu kun tuli niin ei oo mitään oireita enää, onneks kohta aukeaa neuvolan luuri johon täytyy soittaa ja ihmetellä. Pelästyin kyllä että nyt mun pieni tulee ja joutuu johonki kaappiin kasvamaan enkä saa koskeakaan häneen.. :( Mies oli tosi ymmärtäväinen, sano että ei sinne neuvolaan nyt tarvi ihan joka-asiasta soittaa, että pitäis kattoo ny muutama päivä etiäpäin että miltä se olo lähtee tuntumaan. Tekipä mieleni sanoa että sopii, jos otat sä nää mun kivut ja mä voin sitte yön nukkua röhnöttää siinä vieressä..! Ärh.:kieh:
 

Yhteistyössä