* Joulukuun clomistit *

Hei!

Tässä kuussa nyt todella pääsen ekaa kertaa kokemaan, että miltä ovulaatio tuntuu. Koskaan aikaisemmin ei ole tällaisia merkkejä ollut, joten sekin taitaa vahvistaa, ettei sitä ovulaatiota olekaan tapahtunut ilman clomeja. Paitsi ne viikonloppuna olleet kivut niin eilen pamahti sitten nännit ihan hirmu kipeiksi ja tänään sitten luin, että monella sekin liittyy juuri ovulaatioon. Kaiken kukkuraksi aamulämpö oli vihdoin ja viimein noussut myöskin. Sitäkään kun ei aikaisemmissa kierroissa ole tapahtunut. Eli täällä ollaan todella toiveikkaalla mielellä. :)

Koitan kuitenkin itseäni rauhoitella, että vaikka se ovis nyt olisikin tapahtunut niin hyvää tuuria on myös tarvittu, että ekasta kerrasta tärppäis. Toivottavastii siis clomit toimivat seuraavissakin kierroissa samalla tavalla eikä muuta estettä raskautumiselle ilmene.

Tänään tuli töissä niin huonoja uutisia, että raskaus sopis tähän saumaan enemmän kuin paremmin, kun muiden töiden saantikaan ei tunnu onnistuvan. Edessä erittäin raskaat ajat työrintamalla työmäärien suhteen ja se vetää mielen matalaksi. Kunhan en nyt liikaa sitä murehtisi ja stressaisi, ettei se nyt vaikuttaisi negatiivisesti tähän toiseen projektiin.
 
Hei!

Tässä kuussa nyt todella pääsen ekaa kertaa kokemaan, että miltä ovulaatio tuntuu. Koskaan aikaisemmin ei ole tällaisia merkkejä ollut, joten sekin taitaa vahvistaa, ettei sitä ovulaatiota olekaan tapahtunut ilman clomeja. Paitsi ne viikonloppuna olleet kivut niin eilen pamahti sitten nännit ihan hirmu kipeiksi ja tänään sitten luin, että monella sekin liittyy juuri ovulaatioon. Kaiken kukkuraksi aamulämpö oli vihdoin ja viimein noussut myöskin. Sitäkään kun ei aikaisemmissa kierroissa ole tapahtunut. Eli täällä ollaan todella toiveikkaalla mielellä. :)

Koitan kuitenkin itseäni rauhoitella, että vaikka se ovis nyt olisikin tapahtunut niin hyvää tuuria on myös tarvittu, että ekasta kerrasta tärppäis. Toivottavastii siis clomit toimivat seuraavissakin kierroissa samalla tavalla eikä muuta estettä raskautumiselle ilmene.

Tänään tuli töissä niin huonoja uutisia, että raskaus sopis tähän saumaan enemmän kuin paremmin, kun muiden töiden saantikaan ei tunnu onnistuvan. Edessä erittäin raskaat ajat työrintamalla työmäärien suhteen ja se vetää mielen matalaksi. Kunhan en nyt liikaa sitä murehtisi ja stressaisi, ettei se nyt vaikuttaisi negatiivisesti tähän toiseen projektiin.
 
Pupuvaimo hehkuttaa
Ihanaa!! Myin eilen maat ja mannut, lähes (??) masennuin, kun ovistikkuun ei kahta viivaa.. Tänään sitten testiviiva paksumpi kuin kontrolliviiva!!! =) ..kuitenkin jo kp 20

Menossa siis 3. clomikierto, ja aimmissa kierroissa olen tikuttanut elämäni ensimmäiset II-viivaa viimeistään kp 19. Hätäännyin siis..


Kyllä voi olla ihminen pienestä onnellinen, vielä kun mieskin tulee kotiin jo iltapäivällä :saint:
 
Clomit menossa kolmatta kiertoa. Ei tulosta, mutta ei tässä vielä masennuta :)

Mulle on ohjeistettu ottaa clomit 3-7. kp:nä. Menkat on normaalisti runsaan puoleiset mutta kun otan clomin kolmantena vuotopäivänä niin vuoto loppuu kuin seinään. Outoa. Mutta ei mulla mitään sitä vastaankaan ole... Tämän kierron vielä katson loppuun ja sitten täytyy vetää vähän henkeä. Clomeista aiheutuva jatkuva vatsakipu vie kyllä parhaimman puhdin ihmiseltä...
 
Jippii!
Ovis päällä ja kp on vasta 14!
oon nyt muutaman kierron tunnistellut oviksen ihan ittekseen ja eilen oli kovas juilinnat ja tänään kunnon kananmunalimat (tsori...)
Ja ennen ovis on ollut aina joskus kp. 21-22 ja nyt näin ajoissa!
Tosi kivaa.
Eilen sitten puuhattiin ja pitänee vikitelllä vielä huomenna, vähän niinkui varmistukseksi.

Kumpa tulisi taas raskaaksi...
 
Soitin sinne KYSiin nuista clomeista ja ovistestien negoista. IVF- hoitaja kehotti varaamaan follikkeliultra-aikaa Savonlinnasta ja pyytämään tarvittaessa lääkäriä kirjottamaan reseptin irrotuspiikkiin.

Äsken tuossa sohvalla alko ihan hirveät alamaha kivut :'( Tuntuu lanteissa ja selän puolellakin, en ole ikinä ollu näin kipiä, hyvä että pääsin ylös sohvalta. Tuntu kuin kohtu olis pumpattu täyteen ilmaa ja oikeelle puolelle juili ja pisti oikein kovaa :( Toivottavasti olis edes myöhänen ovis... (kierto 27pv, nyt kp17)
 
Jep. olihan se ovis.
Tissit on kipeytynyt samanlailla kuin aina oviksen jälkeen.
En siiis oo tikutellut, kun kuitenkin ovuloin ja tunnistan sen vielä aikas hyvin.
Pikkusen kyl oon epäillyt että jos noi clomit aiheuttaa ovis oireita, mut ei kai?
Nyt sit vaan jännätään viikko ja kuusi päivää.
Peuhausta oli kuitenkin tarpeeksi ja vielä kivaa semmoista. :D
Aloitin tänään urbaanilegenda punkku-kuurin eli lasi päivässä viikon oviksen jälkeen. (ihan leikilläni, kun sattuu tuota juomaa olevan...)

sais kyllä ihan oikeesti nyt jo tärpätä ja jatkua sen 38 vkoa..prkl
 
Kiva kuulla, että muillakin on oireita noista clomeista. Nyt on onneksi toi turvotus helpottanut ja muutenkin suht normaali olotila. Nyt on kp 19 ja ei tietoakaan onko ovist tullut vai mennyt... Mun gyne sanoi, että hedelmöityminen tapahtuu yleensä loppukierron aikana... sen tarkemmin ei asiaa selittänyt, mutta oletan et oviskin silloin tulisi hieman myöhemmin kuin normaalisti??? Ajattelin et jos en nyt tässä kierrossa tule raskaaksi, niin voisin kokeilla noit ovistestejä. Joskus olen niitä ennenkin kokeillut, mutta huonolla tuloksella...
Mua on vain alkanut vähän mietityttään, kun ei noita seuranta ultria ole, niin montakohan munasolua siellä sitten hedelmöittyy... :) :p Ihanaa tietysti jos edes se yksi, en mä kerrallaan enempää haluiskaan... :D Mutta kaikkihan tietysti vastaan otetaan mitä tulemaksi on!!!

Taidan tästä pian hipsiä töihin, toinen yövuoro alkaa parin tunnin päästä.
 
Hip hei!!

piti lähteä pumppiin, mutta en jaksanu... kova päivä! Vaan eipä kai mitään,menen huomenna.

Tänään tuli jo sairaalaan naistentautien polilta aikavaraus kirje.. se on 11.1 - kyseessä siis suunnittelukäynti munasarjojen polttohoitoon, elektrokauterisaatioon. Vähänkö kirje teki taas asian todellisemmaksi!!!! Siis oikeasti olen menossa siihen.

Vähän kyl jännittää, miten siellä polilla nyt suhtaudutaan, ku olen joskus käyny siellä puhumassa lapsettomuudesta. silloin suurin piirtein naurettiin ulos. Oikeasti se lääkäri sanoi silloin vain että "no ei kai noin lihava voi raskaaksi tullakaan, tule tänne siiten kun on oikeata asiaa." MÄ EN EDES OLLU SILLOIN ENKÄ NYT LIHAVA. (168 cm / 70 kg) Onhan sitä nyt ehkä vähän ylimääräistä, mut tuleehan paljon pulskemmatkin raskaaksi... No, onneksi syy on selvinny nyöhemmin muualla...pco:sta se lääkäri ei puhunu sanaakaan,vaikka mun menkat oli ihan sekaisin eikä tullu silloin juuri ollenkaan.

Mutta että siis jännittää.... vaik onhan siihen vielä aikaa, kuukausi melkein.

Hauskaa viikonloppua kaikille!!!
 
Täällä taas.. Menossa nyt viimenen clomikierto kahdella tabletilla. Tämän jälkeen sitten siirrytään kovempiin keinoihin :\|
Ei ole kovin suuret toiveet tällekkään kuulle, kun vaste clomeihin on tän puolen vuoden aikana vaan heikentynyt. Vaan täytyy nyt kokeilla, tapahtuuhan noita ihmeitä :)
Lähdenpä tästä hyvillä mielin duunin pikkujouluihin, eipähän tartte ainakaan istua kuivin suin!
 
Moikka! Hippuliini minulla sama tilanne. Syön nyt neljättä clomisatsia, ja heti tammikuun alussa pitäisi soitella sinne poliklinikalle, kun eivät ole tehonneet raskautumiseen asti. Olen syönyt 1 tbl:n päiväsatseilla. Musta ovulaatio tapahtuu, mutta en ole siitä varma. En ole enää viittinyt lh-testiä tehdä, koska olen ollut niin väsynyt tähän. Mitähän ne seuraavaksi ehdottaa? Voi kun jo pääsisi siirtoihin...että jotain tapahtuisi. Tuntuu, että vuodet menee hukkaan, kun ei saa kunnon hoitoa.

 
Luulen vähän, et seuraava keino on inseminaatio.Varma en oo, mut uskoisin näin.. Mullahan on siis pco, endo ja ovuloimattomuus, eli haastetta riittää :)
Jotenkin tässä jo toivoo että pääsis ihan mihin tahansa operaatioon, että tää lapsiasia etenis edes hippusen! Kun tuntuu välillä niin kovin toivottomalta :'(
Mahdollisimman mukavaa joulun odotusta, odottavan aika on pitkä mutta kyllä tästä eteenpäin mennään!
 
Emppu1978
Täällä menossa toinen clomikierto.. eikä mitään muita oireita kuin yöllinen hikoilu. Täytyy varata tammikuulle aika kontrolliin, jos vaikka annostusta nostaisivat, tuntuu, ettei tällä yhden pillerin popsimisella ole toivottua vaikutusta.

Hyvää joulua kaikille!!!! Ja parempaa uutta vuotta!!! :heart:
 
vOIHAN KÖKKÖ!!!!

Mulla kun on noita lääkkeitä muitakin kuin nämä hormonit... niin ne on sellaisessa dosetissa, niitä kun täytyy pitkin päivää popsia, enkä viitsi kymmentä purkkia ja laatikkoa raahata mukanani... niin nyt kävi niin, et koko viikon satsi kastui - ja kaikki pillerit yhtä mössöä.... Pakko siis soittaa huomenna lääkäreille ja pyytää parit reseptit... voihan örkki. Tämäkin vielä.

Nyt just menossa terot su asti, sit toiovn mukaan pääsen vielä tämän vuoden puolella ottamaan sen kolmannen satsin clomeja, 3 tabl päivä. Vaikka en kyllä usko niiden mitään auttavan... operaatiota tässä siis vain odottelen. Ja ihme kyllä, ihan jo toiveikkaalla mielellä... varovasti uskallan ajatella että ehkäpä se polttaminen vois vaikuttaa ja päästäis kokemaan raskauden ihmeet.... Samaa toiveikkuutta kaikille kehiin, eikös nyt ole vähän magic-aikaa.... ;)
 
Tervehdys!

Kävin tänään clomien kontrolliultrassa ja toisella puolella oli yks 18mm rakkula. Lääkäri meinas että se irtoaa parin päivän sisällä! =) Ihana että minunki munasarjoissa on jotain toimintaa... :D Vuoden vaihteen jälkeen käyn vielä progesterooni kokeessa, varmistetaan että ovulaatio on tapahtunut.

Saatiin ohje pupuilla joka toinen päivä viikon ajan. Täytynette tänään aloittaa. :heart:

Mukavaa tiistaita kaikille!

-Tiiti-
 

Onkos täällä vielä kellään kiertopäivät täynnä, että olis pääsyt testaamaan?

Itsellä huomenna vika tero ja sen jälkeen sitten näkee, että koska menkat alkaa. Vakaasti sellainen olo, että ne alkaa vaikken tietenkään toivoisi. Perjantaina varmaan testaan, vaikka koitankin venyttää lauantaihin. Ennen aatoa kuitenkin haluaisin testata, koska jotenkin ei haluaisi sitä masennusta negasta nyt sentään ihan aatoksi. Erittäin todennäköisesti menkat kuitenkin alkavat just aattona.

Oireita on joitakin, mutta esim. erittäin runsasta valkovuotoa oli ekan kerran jo viime kierrossa, joten meikäläisellä siis tuskin merkki raskaudesta. Nenä on tukossa, mutta niinhän se on mulla usein muutenkin. Ainoa uusi tuntemus tässä kierrossa on se, että nännit on olleet ovulaatiosta asti kipeät, mutta sekin ilmeisesti vain kertoo siitä, että minussa on jotain vihdoin ja viimein tässä kierrossa tapahtunut eikä siitä, että olisin raskaana.

Mites muiden oireilut? Kellään sitä tunnetta, että raskaana ollaan? Tuosta tunteesta kun on tällä palstalla saanut lukea, mutta mulla sellaista ei todellakaan ole eikä ole koskaan ollutkaan, joten ehkä sekin ennakoi negaa. :(
 
Mulla olisi vielä viikko piinailtavana.

Oireita ei juurikaan oo, väsymys ja joka kk oviksen jälkeinen nännikipu.
Lauralei, mulla toi nännikipu on merkki että ovis tapahtuu, joten tsemppiä sinne.
Pitäisi vaan aatella positiivisesti, mut ootan kokoajan jotain oireita vaikka tiiän että niitä ei pakosti edes kuulu olla.Ja viimeksi kun plussasin niin oireita oli tosi vähän. No se menikin kesken heti, joten ei varmaan kantsi vertailla.

On vaan semmonen vit.utus...

mut eipä tuo ihan mahottomuuskaan oo :D
 
Moikka. Mulla kp 25/n. 30. Ei mitään oireita ja sehän nyt kummaa olisikin, jos sellaisia olisi....menkkoja odottelen.

Mulla ei clomeistakaan muuta ole tullut, kun näkö hieman sumenee aina välillä ja limaisuus lisääntyy ovulaationaikoihin ja lämmöissä tapahtuu selkeä muutos yleensä. Muita oireita ei ole ollut.
:headwall:
 
Voi, voi, voi! Negan menin testaamaan. No toisaalta ei ole ollut yhtään sellaista oloakaan, että minussa joku sisällä asuisi. Silti koitan vielä itselleni vakuutella, että toivo vielä on. Menkkojen kun pitäisi alkaa vasta maanantaina enkä tehnyt testiä aamupissasta. Tosin käytin herkkää testiä, että kaipa siinä silti ois voinut jotain jo näkyvä, jos ois ollut aihetta. Toisaalta pettymys ei vielä ole kovin iso, kun hyvää tuuria ois kanssa tarvittu mukaan, että ekasta (?) ovulaatiosta ois tärpännyt. Nyt vain odottelen, että jos ei nega muuksi muutu niin alkais menkat sitten tosiaan viimeistään silloin maanantaina ja tehoisivat clomit ensi kuussa vielä samalla tavalla. Jos vielä aattoaamuna testi on nega, niin sitten varmaan saa aika huoletta herkutella graavilla, mädillä, punaviinillä, homejuustolla sun muilla vastaavilla. :) Eli hyviä puolia siinäkin. :)

Kellään muulla testaussuunnitelmia? Joulun kunniaksi niin kiva ois hyviä uutisia kuulla ja niitähän me kaikki toivomme.
 
Ai hitsi, kun tekisi mieli testata, mutta sitten kuitenkin sitä tietää että turhaan, koska jo nyt juilii alavatsaa sillälailla, että menkathan ne kohta alkaa. sitä ois vaan niin kiva saada se toivottu lahja jouluksi. kp 26/n.30.

Minkälaisia progesteroni arvoja teillä on ollut clomien kanssa? Kävin yksityisellä otattamassa sen, sillä sitä ei ole kuin kerran 4kk sitten katsottu ja matala oli.
 
Eipä tarvinnut testailla, täti saapui eilen. Se siitä sitten, olo on aika tyhjä. Tämä kierto nyt taukoa ja sitten jos seuraava kierto ehtii niin viimeinen inssi tammikuussa.
Plussatuulia kovasti muille!!
 
:hug: pahoittelut tädin kouriin joutuneille.

Joulussa on taikaa: Plussasin viime viikolla, viidennestä clomikierrosta =) La elokuussa. Nyt toivotaan, että pienokaisemme jaksaa koko matkan elokuuhun asti mukana :heart: Nyt rv5+1
 
Paljon onnea ANNILLE ja perheellesi! Varmasti aika upea tunne! Hienoa kuulla, että viidennenkin clomikierron jälkeen voi plussata!

Itselläni nyt 4 takana ja ajattelin, että nyt varmaan tämä hoito lopetetaan...
Mulla kp 30/n.30 ja tätiä ei tietystikään vielä näy. Kierto varmaan pitkittyy, koska ovulaatiota ei ilmeisesti tapahtunut...Joten tätiä odotellessa...
 

Yhteistyössä