Joulukuiset 2010

jospa nyt kerkeis raapustaa jonkun sanan. Arki vie ja syö, lukemassa olen käynyt, mutta en kerennyt raapustella.

Ensinnäkin :hug: kaikille, jotka painivat univajeen ja imetyksen kanssa.

Uudesta raskaudesta oli puhe. Me ollaan suunniteltu, että seuraava saa tulla, kun on tullakseen, mutta en ole helposti raskautuvaa tyyppiä, joten tuskin muutamaan vuoteen vauvaa tänne siunaantuu. Asiaa edistää myös, se että minun epparihaavasta suli osittain tikit liian nopesti ja nyt sitten odotellaan, että itsestään umpeiutuisi. Synnytyksestä siis muutamaa päivää vaille 2kk ja epparihaava on osin edelleen auki =( Jälkitarkastuksessa sain ajan gynekologille 1.3., jolloin tilannetta katsastellaan, kun tikkaus ei onnistunut oikeestaan milläänlailla... Mies (ja aikalailla itsekkin) on todella turhautunut kuukausien pakolliseen selibaattiin, mutta kyllä ymmärtää... JA tykätään helliä sitten muuten.

Meillä neiti kasvaa ihan hyvin, ei siis mikään valtavan iso, mutta tuplaleuka ja reisimakkarat löytyy.
syntymä: 3420g, 50 cm.
1kk 4320g, 53 cm.
6vk 4710g, 55 cm.
Ensi torstaina onkin jo 2 kk neivola, ja tod.näk. 5 kg ylittyy. Pituutta tuskin on kamalasti tullut, kun 50cm. bodyistakin osa menee vielä hyvin päälle... On tämä pikkukakkonen siinä niin erilainen kuin isosiskonsa, joka kasvoi ensimmäisen puoli vuotta 1 cm/ vk tahtia pituutta =)

Yövaatetus: meillä on ihan vain yöpuku ja yleensä sukat. Sit sängyssä äitiyspakkauksen peitto päällä ja ihan ok tarkenee. Hereilee syömään yleensä kolmen aikaan ja silloin monesti otan viereen jatkamaan unia syönnin päälle tai sit syömäänkin jo siihen viereen.. Sit yleensä nukutaan aamuun klo 7-8. Meillä siis hyvä rytmi ollu alusta asti, ensimmäinen yö laitokselta tullessa kukuttiin, mutta siitä lähtien on yöt nukuttu läpi 1-2 syönnillä. Voin vaan kuvitella minkälaisia tsompeja te olette, jotka ette saa yöllä nukkua, kun itsellä tuntuu silmiä painaa yön nukkumisesta huolimatta, kun esikoinenkin pitää niin liikkeessä koko päivän. Mila nukkuu kyllä päivälläkin useita pätkiä, yleensä 12.00-17.00 välissä pidemmät usean tunnin päiväunet, mutta esim. tänään nukkui kyllä lyhyempiä unia... Päivärytmi siis saattaa vaihdella kovastikin unien suhteen.

Vauvan viihtyminen: Meillä Mila viihtyy hoitopöydällä ja saa siinä yleensä olla ilmakylvyssä niin kauan, kun kylmä tulee =). Vaatteet päällä sit viihtyi tänäänkin tunnin sitterissä ihan vaan katsellen lelukaarta, ja isosiskoa ja äitin kokkaamista. Tosi paljon seurustelee jo ja hakee katsekontaktia ja hymyilee todella leveästi. Aivan ihanuus neiti, on vaan jotenkin niin rauhallinen ja tyytyväinen tapaus, että en tiennyt tällaisia vauvoja esikoisen jäljiltä olevan olemassakaan =)

Tänään miehen kanssa vietettiin 9. vuosipäivää, ja sen kunniaksi tein täytekakun. Huh. Viimeviikoiset ristiäisherkutkin vielä sulattelematta ja tuli tehtyä liian hyvää tänäänkin... Mut kummallista kyllä kaikesta herkuttelusta (joka päiväisestä) huolimatta vaaka vaan valehtelee painoa alaspäin... Pitäs äkkiä päästä tästä herkuttelusta, kun painoa on, ja sen tietää, et imetyksen päätyttyä tälläinen tahti on turmioksi. Mutta nyt on vaan tosi vaikeeta pitää näpit erossa herkuista.

Mutta nukkumaan, kun neiditkin jo nukkuuu...

Leenu ja Mila (ensi viikolla 2kk)
 
Lillikka
Neitoperho Meillä oli esikoisen kanssa ihan samanlaista: poika tuntui päivisin saavan ihan riittävästi maitoa, mutta illalla nukuttaminen oli tosi vaikeeta, ennen kuin annoin miehelle periksi ja ruvettiin antamaan korviketta. Taisi mennä tollanen 50 ml joka ilta ja poika nukahti laakista vatsa pullollaan. Mun mielestä omien yöunien takia nimenomaan saa antaa korviketta, jos sillä selkeesti vauva rauhottuu nukkumaan. Olin tosin alussa kovasti korvikkeen antamista vastaan, kun siinä kummatkin vasta opeteltiin imettämisen saloja, enkä halunnut heti antaa periksi pullolle. No tämä tuorein neiti ei sitten vieläkään huoli pulloa, mutta nyt on maito kummasti riittänyt.

Meidän tytöllä taitaa muuten olla se sammas. Valkosta katetta on kielellä ja puolukkamehulla se vähenee , kunhan vaan muistaisin joskus antaa useemman kerran päivässä. Ei oo onneks ainakaan vielä hypännyt nänneihin tuo vitsaus… Donterilla oli kattava ohjeistus rintatulehduksen ehkäisyyn, en keksi mitään lisättävää! Mä muuten olen tosi laiska vaihtelemaan imetysasentoja. Yöllä makuullaan vieressä ja päivisin itse istun ja tyttö makaa. Notta aika yksipuolisesti tulee tyhjennettyä, mutta toistaiseksi se on riittänyt. Mun pitää olla tosi tarkka kylmän kanssa, ettei tule tulehdusta, mutta näyttää riittävän paksuhko villatakki ja kaulaliina levitettynä rintojen päälle takin alle, ainakin tonne -10 pakkaseen saakka.

Juu hiki tulee syödessä! Täällä on kans jonninmoinen takatukka, mutta mä imetän tavallisen ohuen sohvatyynyn päällä, jonka olen verhonnut tyynyliinalla, mutta sen tyynyn keinokuidut taitaa vähän hiostuttaa. Olen pessyt tukkaa aika useesti vauvashampoolla, kun muuten se pieni pää alkaa liikaa haista Hikisen Miehen Päältä =)

Mitoista Ekoja bodyjä olen jo laittanut pois ja meillä on melkeinpä vaan 62-senttistä vaatetta nyt käytössä. Syntymämitat oli 3700g ja 50 cm, toissaviikolla 8 vkon neuvolassa painoa oli 5760g ja pituutta 56,5 eli on oltu ruoka-aikaan kotona! Tytöllä on edelleen tosi hyvä hyötysuhde: kaikki maito käytetään kasvuun ja kakkaa tulee vaan kerran viikossa.

Nukkumisesta Tyttö nukkuu enimmäkseen mun vieressä, joten sillä on päällä vaan varpaista suljettu kokopyjama. Olen yrittänyt nostaa sen ainakin kerran joka yö vieressä olevaan pinnikseen nukkumaan, jotta se siihen jossain vaiheessa tottuisi. Pisimmillään tyttö on nukkunut 6 tuntia putkeen esikoisen synttäreiden jälkeen, mutta yleensä tuo ähistää kovaa kerran parissa-kolmessa tunnissa, eli vähän on rikkonaista täälläkin.

Tesmis Ihanaa, että diagnoosi löytyi! Olen kuullut aika useelta, että refluksi-diagnoosin saaminen on useesti kiven alla, vaikka siihen kuulemma on selkeä helppo testi. Turhaan vaan huudatetaan pieniä ja äidit leimataan luulosairaiksi ja kaikkea kivaa…

Täällä paino ei todellakaan laske, mutta kohta on kaikki esikon synttäriherkkujen jämät loppu kaapista, eikä uusia osteta!! Onneksi on ruvennut olemaan ihania aurinkoisia päiviä, niin saa tässä vähitellen puhtia liikuntaankin.

:hug: kaikille väsyneille, huolestuneille, kipeille ja muuten alakuloisille!
 
Hei kaikille nopeesti!

Tuli mieleen noista peppuongelmista, että Vauva-lehden mukana tuli Nature baby-vaippa kokeiluun. Käytiin ostamassa sitten niitä vaippoja, pienemmässä koossa vaan ja ainaki hyviltä vaikuttais. Istuu itseasiassa paremmin kun saman kokoinen Pampers (4-9kg). Tuossa ei ole muovia ja valkaisuaineita ym. Tuolla on lisää, jos jotaki kiinnostaa kun en muista mitä niissä oli ja mitä ei. Home. Hinta oli sama kuin Pamperseissa jne, joten sinällään viitti ottaa kokeiluun. Tietysti alessa sitten nuo muut merkit on halvempia, mutta me nyt käytetäänki vaan yöllä noita.

Tesmis, onpa kiva kun saitte kunnon hoidon niin ei tartte niin pahasti enää kärvistellä! :)

Meillä tulee vatsavaivoja edelleen kahvista (kofeiinista), sipuli ja paprika kans pannassa vielä. Nykyään nuo vatsavaivat on vaan helpompia, kun toinen ei kilju enää täyttä kurkkua:saint: Tällä hetkellä ongelmana on vaan tuo runsasmaitoisuus+hotkiminen, saattaa aika kivasti oksennella ihan sitä maitoa. Nyt kun pääsin vihdoin tosta rintakumista eroon, niin tuoki helpotti kovasti. Ilmeisesti sitä maitoa kertyy siihen kumin nokkaan ja siitä hörppii, vähän kuin nopeesti söis tuttipullosta...ja sitten lentääki kaaressa maitoa.

Kastuuko teillä muilla vauvat, kun syötätte? Oon välilä pitänyt ruokalappua ihan, mikä kyllä toimii hyvin mutta yksinkertaisesti en aina muista laittaa. Harso taas vähän estää, mutta siitä menee kyllä vähän läpi. Onko jollakin jokin loistokeksintö tähän? Jotenkin melko sotkusta hommaa tuo imettäminen, kun pitää omat rintsikat suojata kans ja maidonkerääjät laittaa (sekä muistaa tyhjennellä sitä) ja vielä sitten olla siinä hätäharso sitä varten että mulla ihan suihkuaa sitä maitoa. Siis silleen, niinku suihkussa olis. En tiedä oisko se helpompi, jos kerkeis ennen imettämistä laittaa hetkeksi maidonkerääjät? Mut eipä sinne ain amitään tule just sillon, kun ei se imetyshetki ole siinä. Mitäs muut on tehneet suihkutisseille?

Linnna, jokainen maitotippa on varmasti tullut hyvään käyttöön ja nykyajan korvikkeet kyllä on niin hyviä ettei sitä tartte miettiä =) Oisko vauvalla sitten mahavaivoja, joko ihan että on ilmaa mahaan tullut pullosta tai sitten se täysolo ehkä voi tulla nopeammin tai tuntua erilaiselta? Meillä vähän saman tyylistä tuolla oli välillä, vielä kun rintakumilla mentiin ja se vähän samalla tavalla toimii kuin tuttipullo jos nopeesti hörppii. Muistatko röyhtäytellä välissä ja lopussa? Joskus nuo vauvat ei oikeen meinaa ruveta, mutta tuntuu että tuo röyhtäyttäminenki pitää vähän ku opettaa jotenki kummallisesti. Ja tietysti jos ilmaa menee mahaan, eikä se poistu röyhtäsyllä niin sitten masuvaivoja voi tulla siitä suolistokaasusta..Ootko kokeillu vähän jumpata jalkoja, tai silleen pumpata? Sittenhän voi olla sekin, ettei se korvike vaan sovi. Oon ymmärtäny, että joillekin sopii hyvin se Nan ja toisille taas Tutteli..joillekin sitten erikoisvalmisteet..ne taitaa olla vaan aika tyyriitä, että niihin ois hyvä saada se diagnoosi niin saa varmaanki korvausta? Joku varmaan tietää paremmin näistä.

Taitaa tulla taas kylmät kelit, joten vaunulenkkeihin tulee taukoa. Minkäslaisia kuntoiluohjeita olette sektiossa olleet saaneet? Tai onko joku jo jälkitarkastuksessa käyny, että olisi saanut ohjeita?

-metsis ja poika 7vko+risat
 
Kuntoiluohjeita kyselit Metsätähtönen. Meillähän poika syntyi sektiolla jo 17.11., jälkitarkastus mulla oli 22.12. Silloin lääkäri sanoi, että saan alkaa elellä ihan normaalisti ja liikkua niin paljon kuin haluan. Sitten vielä erikseen kysyin, että onko jotain, mitä pitäisi välttää, niin ei kuulemma ollut. Siitä sitten pikkuhiljaa olen palannut vanhojen harrastusten pariin, eli olen hiihtänyt, käynyt zumbaamassa ja muillakin tanssitunneilla, kehonhuoltojumpassa (semmosta pilatestyyppistä), vauvan kanssa vauvajumpassa (vauva nukkui, joten tein käsipainoilla) jne. Niin, ja tietenkin tehnyt lumitöitä ja vaunulenkkejä. Haavan olemassaolon olen jo oikeastaan unohtanut, kertaakaan vatsan seutu ei ole kipeytynyt. On ollut superihanaa päästä liikkeelle, oon pumppaillut maitoa pakkaseen ja mies sitten syöttää tuttipullosta, jos nälkä yllättää poissaollessani. Vauva-lehdessä 11/2010 on vauvajumppaohjeet, olen myös niitä kokeillut, ja meidän vauva ainakin tykkäsi liikkeistä.
 
Kiitos, Haitula! Oon tässä miettinyt tosiaan, kun mulla kipeytyy jos teen vaunulenkin lumessa tarpoen + syviä vatsalihaksia tommosella pidolla (kyynärpäät ja varpaat lattiassa) tai muuta vastaavia. Nyt on sektiosta 7.5 viikkoa eli kohta kaks kuukautta jo kuitenki. Ehkä ne kerralla sitte on näin aluksi liikaa, et vaatii vähän pidemää treenaamista. Onhan nel ihakset tosiaan melkosessa kunnossa, kun on revitty ja sitten vielä se raskausajan loppu oli sitä hissunkissun ettei verenpaineet nouse. Että oisko ehkä ennemmin huonokuntoisuutta vielä..? Täytyy kyllä sanoa, että en vielä uskalla kokeilla pilates-tyyppisiä vatsalihaksia. Nouseekohan ne jalat sieltä ylös:whistle:

t. metsis
 
Iltaa!

Kestoista: meillä on menty oikeastaan pelkästään harsoilla ja villahousuilla. Harsot olen taittnut vauvakolmioksi, eikä kertaakaan ole tullut mitään ohi. Läpi kylläkin, jos on tiukka body päällä tai lanoliinit pöksyistä vähissä. Eilen ompelin ekan taskuvaipan ja kokeilinkin sitä, mutta katsotaan nyt luovunko harsoista, ne on jotenkin niin kivoja ja luomuja. Iho on pysynyt tosi hyvänä, mihin varmasti auttavat pitkät ilmakyvytkin, joita poika ottaa tosi mielellään.

Mua on alkanut ahdistaa, kun kaikki neuvovat, että lapsen pitäisi nukkua päiväunetkin omassa sängyssään. Mutta tämä kaveri ei halua! Yön hän kyllä nukkuu omassa punkassaan ja herää nykyään 3-4 tunnin välein syömään. Jos päivällä yritän nostaa pojan samalla tavalla sänkyynsä kuin yöllä, menee 2 minuuttia ja heppu on hereillä. Hän haluaa olla päivällä jatkuvasti lähellä, lukuunottamatta lattialla vietettyä aikaa, jolloin yleensä kuitenkin olen paljon siinä vieressä jumppaamassa ja juttelemassa. Siis jumppaan vauvaa. ;)
Kantoliinaan hän nukahtaa myös joka kerta, ja tuhisee tässä nytkin tehden äidin olon varsin kuumaksi. Mahtaako meille tulla isoja uniongelmia isompana, kun kerran nyt pidän vauvaa "iholla"? Olen itse ajatellut, että tuskin tuo 18-vuotiaana enää haluaa äidin sylissä nukkua. :p
Ja jos tämä vaikka jää ainoaksi lapsesksi, niin haluan kyllä nauttia vauvastani täysillä!

Sektiosta: En ole vielä tehnyt muuta kuin kävellyt reippaita lenkkejä, koska mulla ei ole vielä vatsalihakset palautuneet asemiinsa. Kun selällään makaa, niin keskeltä voisi painaa vaikka selkärankaan saakka, mitään lihaksia ei tunnu kuin aika kaukana sivuilla. Ja siksipä en vielä teekään mitään, koska jos aloittaa liian aikaisin vatsalihaksia rassaamaan, niin nepäs ottavat nokkiinsa, eivätkä palaudu täysin ollenkaan. Siksi joillekin jää "vauvamaha". Toki lantionpohjan lihaksia ja myös syviä lihaksi voi treenata, mutta kaikki muu pitää olla aika varovaista. Kovasti tekisi mieli hiihtämään, kun kelit on näin upeat, mutta taidan joutua odottamaan ensi talvea. Haava ei kovasti haittaa, mitä nyt vähän kiristelee.

Onko muiden vauvoilla ollut verta ulosteessa? Meillä on nyt ollut oikeastaan joka päivä sellainen pieni häivähdys jossain kakkavaipassa. En ole ollut kovinkaan huolissani, koska poika on ihan tyytyväisen oloinen ja kasvaa huimaa vauhtia. Ajattelin vain, josko jollain olisi kokemusta asiasta.

Ökkis ja tuhiseva liinalapsi 6 vkoa
 
Ökkis Meillä on varsin haastava tapaus joka asian suhteen, (lue aiemmista kirjoituksistani enemmän) lyhyesti sanottuna refluksi-vauva. Jolla nukahtaminen ja unessa pysyminen on todella vaikeeta. Yhdessä vaiheessa ei nukkunut päivällä eikä yöllä, ja tarkoitan todellakaan ei nukkunut kuin 7-9tuntia/vrk mukaanlukien kaikki pienetkin nukahdukset. Nyt saan sen nukkumaan jo päivisin helposti vaunuihin, ja en todellakaan käy sen takia taisteluun, että saisin sen sänkyyn päivälläkin. Ja ainakin mitä mun kavereista tiedän, niin kyllä suurimman osan lapset nukkuu aina päikkärit vaunuissa, jos siis niihin mahtuu.

Yöllä nukkuu vaihtelevasti sängyssä, sohvalla, vaunuissa. Olishan se tosi hienoa jos nukkuis sängyssä, mutta mun mielestä on loppujen lopuksi se ja sama, missä nukkuu, kuhan nukkuu :) Voin sanoa, et hiukan olin tukka pystyssä niihin aikoihin, kun nukahti klo 00 ja klo 04heräs ylös, ja tais olla vielä syöttö klo 02.

Tästä pääsemmekin kysymykseeni, että miten saada vauva nukahtamaan ja nukkumaan iltaisin? Meillä siis saattaa nukahtaa helposti, mutta on vartin päästä mieletön huuto päällä. Kaikkea on kokeiltu, syli, kapalo, oma sänky, ja samat rutiinit on ollut jo syntymästä asti. Tissille nukahtaminen ei ole mahdollista eikä viereenkään nukahda...

Huomenna jo 3kk neuvola
 
Että sitten tällainen yö taas... :kieh: Imetin klo 23->, nukuttiin tunti, imetettiin taas ja sitten 2.30 jälkeen ei enää nukuttukaan. Tai saattoi nukahtaa 10 minuutiksi ja sitten herätä taas. Kuudelta aamulla sain neidin vihdoin nukahtamaan ja sitten kerkesin itsekin nukkua pari tuntia.

Ihme kränäämistä on nykyään täällä kaikki päivät ja näköjään yötkin. Väsynyt neiti näyttää olevan, mutta ei vain osaa/pysty nukkua. Hamuaa ruokaa, mutta ei sitten kuitenkaan syö kunnolla. Yösyötötkin venyy usein 1,5h mittaisiksi ja hirmuinen riehuminen alkaa heti, jos yrittää lopettaa aikaisemmin. Melko väsynyt alan siis olla. Mieskään ei pysty paljoa auttamaan öisin, kun aloitti juuri uudessa työssä, eikä halua heti alkuun vaikuttaa täysin zombielta. Luulisi, että vauva tarvitsisi itsekin unta jossain välissä, kun ei päivisinkään juuri nuku. Kuulostaa siis melko samalta, kuin tuo Tesmiksen kuvaus, mutta meillä ei juuri puklailla, joten refluksista tuskin on kyse. Neuvolassa vain hymistellään, että "lapset ovat erilaisia" ja "kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa". Ei paljon lohduta juuri nyt :(

Muutenkaan mitään rytmiä ei ole ja viime viikon on ollut vielä tavallistakin kärttyisempi. Tyytyväinen ei ole edelleenkään missään. n. 10min syötön jälkeen jaksaa hymyillä - sitten alkaa huuto ja kränäys, joka jatuu seuravaan syöttöön tai nukahtamiseen. Joten lelukaaria, sittereitä tms on ihan turha pitää esillä - rintareppu taas on ihan ehdoton päivien pelastaja. Päivisin on siis turha edes haaveilla nukkuvansa itse. Lähes ainoa tapa saada neiti nukkumaan on vaunuttelu. Odotan vain, että viikot kuluu ja lapsi kasvaa vähän, jos alkaisi sitten helpottamaan ja osaisi nauttiakin tästä vauva-ajasta.

Helinälle
onnittelut pojasta! Meillä kävi vähän samalla tavalla, ett kauratyynyt tms oli mukana, mutta eipä niitä kerennyt kokeilemaan, kun niin nopeasti eteni.

Ei oo mietitty uutta raskautta - tai siis mietitty on ja päätetty, että ei nyt vielä muutamaan vuoteen ainakaan. Ties, vaikka tämä prinsessa jäisi ainokaiseksi. Tai sitten aika kultaa muistot ja vuoden päästä on jo hirmuinen vauvakuume :)

Jälkitarkastuksessa
käyty ja kaikki kunnossa. Ens viikolla ajattelin mennä pelailemaankin ekaa kertaa. Unohdin kysyä lääkäriltä, että tarkoittaako tuo, että nyt voimennä uimaan, vai miten pitkään pitää odotella? Neitikin kasvaa hyvin ja oli 1,5kk ikäisenä 4,7kg ja 57cm. Mulla taas paino vain laskee ja laskee, vaikka kuinka söisin. Tämä siis alkaa olla jo ongelma, kun lähtötasokaan ei ollut mikään kovin suuri. Ilmeisesti mä tosiaan eritän kermaa :D

Kestoja kokeiltu myös täällä, mutaa ainakaan vielä en ole täysin vakuuttunut. Tuntuvat jotenkin kireiltä ja hiertäviltä (tai sitten ne on väärän kokoisia). Samoin tuo iso koko ahdistaa, kuten mamadreamiakin. Tuntuu, että vauva joutuu nukkumaan pää alamäessä ja selkä mutkalla, kun peppu nousee niin korkeelle.

donter: meillä on makkarissa 20 astetta ja vauvalla pitkähihainen body ja potkarit. Ja tuo sama peitto kaksinkerroin taitettuna. Tosin nyt rupesin käyttämään bodyn päällä potkupukua, jos nukkuisi paremmin vähän lämpimämmässä. Ja vaippaihottumaan oon kokeillut sinkkivoidetta. En tiedä onko siitä mitään apua mutta ainakin välillä ihottuma on parempi.

Ökkis
: ei meillä ainakaan nukuta päiväunia sängyssä, vaan vaunuopassa sohvannurkassa. Musta on ihan hyväkin, että oppii nukkumaan vähän meluisammassakin paikassa.

neitoperho & toukka 7vk
 
Mä en jaksa resata siitä et nukkuuko vauva omassa sängyssä, sylissä, vieressä vai missä pää-asia et nukkuu ja ite on siihen tyytyväinen.
Meil esikoinen nukahti aina tissille, myöhemmin pullolle ja omaan sänkyyn (n.1v:nä) ja ku pullo jäi pois ni nukahti nukutettuna. Nyt 3v:nä kuitenki nukkuu ittekseen.
Keskimäinen nukahtaa nykyste pullon kans itekseen (on nyt 14kk), aikasemmin nukahti pullolle ja syliin. Kumpiki tyttö nykkyy omassa sängyssään, esikoinen nukku 1-2v:nä toisinaan meidän välissä, keksimäinen ei tykkää nukkua vieressä olleskaan, riehaantuu vain siinä.
Vauva nukahtaa joko tissille viereen tai tutin kans omaan sänkyyn. Nukkuu pääosin omassa sängyssä yöt ja päivisin joko sitterissä keittiön pöydällä tai rattaissa. Parhaiten nukkuu metelissä (päivisin).

Ei kannata kuunnella liiaksi toisten mielipiteitä, vaan tehä sen mukaan mikä itelle ja omalle perheelle tuntuu parhaimmalta tavalta!Kannattaa tosiaan kuunnella sitä lasta, toiset tykkää nukkua yksin ja toiset vieressä.
 
Meil näkkyy tämä neiti olevan kuumaverinen.. tykkää nukkua pelkällä podylla tai pitkälläyökkärillä, siten et jalat on paljaana, sit kietasen äp-pakkauksen peittoon kapaloon :D muutenki tämä on sellainen peittoon kaivautuja, väliin saa aamulla kaivella peiton alta ku sinne on sukelleltu ettei edes päälakea ole näkyvissä :D Sit tämä kähänää jotenki kummasti yöllä et on muutaman kerran onnistunu kääntyyn mahalleen ja nukkuu siinä tyytyväisenä pyllypystyssä.

Onko muil jänteviä vauvoja? Tämä on ku tatti nokka pystyssä ja selkä suorana, oon yrittäny kantaa siten et rentouttas itteään mut on tosi jämäkkä. Niin meil on ollu nämä edellisetki
 
Iltaa kaikille!

Tesmis: onpa hyvä että vauvan itkuihin löytyi syy ja apua!

neitoperho: tosi samalta kuulostaa teidän nukkumiset kuin meidän täällä. Usein pieni herää sikeästä unesta itkien hysteerisesti, mikä sitten lienee vialla. Ja on selvästi väsynyt, mutta ei vaan osaa nukahtaa. Tosin tällä viikolla yllätti minut, kun nukkui yhtenä yönä kaksi neljän tunnin pätkää, kerran vain söi välissä! Sekin on siis mahdollista, vaikka muina öinä herättelee tunnin-parin välein. Eikä ole edes nälkäinen, mutta tietysti minulta pyytää tissiä (mies saa muutenkin sen nukahtamaan uudelleen).

Nukuttamisesta
jos joku ylipäätään toimii, niin sellainen vinkki täällä että kun vauva on heräämässä/juuri herännyt, niin meillä sen joskus saa takaisin uneen sillä että pitää huitovia käsiä paikoillaan tai laskee käden vauvan päälle. Ei kyllä toimi aina. Toinen mitä teen niin pidän vauvaa käärittynä peittoon, ettei se heräisi viileyteen kun lasken sen sylistä.

Päiväunista meillä vauva saa nukkua juuri siellä minne nukahtaa, paitsi jos nukahtaa syliin ja käsi väsyy. Meillä on kaksi sänkyäkin, toinen on olohuoneessa ja toinen meidän makkarissa, ja äp-pakkauksen laatikko ja vaunukoppa lisäksi.

vaippaihottumat pysyy täällä mysteerinä, välillä parempi ja välillä sitten taas huonompi. Pitää kysyä neuvolassa ensi viikolla.

Jälkitarkastus oli täälläkin. Mulla aukesi episiotomiahaavasta tikit, ja ei se vielä ihan kunnossa ollut mutta paranee hyvin kuulemma kuitenkin. Muuten oli kaikki ok.

Mukavaa viikonloppua, ja muistakaa nukkua!

T: donter ja vauva melkein 8 viikkoa
 
Heip!

Tuo refluksi tuntuu olevan ylllättävän yleinen vaiva. Siitä on olemassa toinenkin versio, mihin ei kuulu oksentamista/pulauttelua, vaan se on ikäänkuin "hiljainen" versio. Joten jos muut oireet täsmäävät, niin kannattanee kysäistä lääkäriltä sitäkin mahdollisuutta. Yhden tuttavan lapsella juuri tällainen todettiin, siellä tosin lapsen isä kärsii samasta ja se on kuulemma varsin periytyvä vaiva.

Meillä on itkeskelty tämä ilta, en ymmärrä mistä se johtuu. Lisäksi papunen on nyt muutamana päivänä alkanut yhtäkkiä karjumaan kesken syömisen. Onko kenelläkään tietoa, mistä on kyse? Monesti koitan röyhtäyttää, mutta yleensä mitään röpsyä ei tule vaan kahta kauheampi itku, kun joutui pois tissiltä.

Jaaha, yritän nyt taas syöttää ja nukahduttaa siihen. Isän sylissä keinutuolissa viihtymisaika tuli äänistä päätellen täyteen.
 
Hei kaikille!

Tosiaan tuosta refluksista on se silent-versio. Jostain luin, että refluksiin liittyis aika useissa tapauksissa ruoka-aineallergiat. Meillähän jäi rintakumi pois tuossa joku aikaa sitten, mutta mahavaivat jäi sekä pulauttelu melko runsaassa muodossa (jopa oksentelu). Joten oon nyt ollut munattomalla ja maidottomalla, pidän sen 2 vko ja kirjotan ihan päikkyyn ylös mitä syön. Jos sitten on se allergia ja lisäks ois jotain muutaki. Oon itse ollut ihan kamala allergikkolapsi pienenä, joten voi olla että meidän pojallakin on jotain ongelmia. Mutta oon ymmärtänyt, että nuo allergiat on aluksi aika yleisiä ja sitten häipyvät. Joten on jos kovin levotonta, niin pitäiskö sitä sitten testata vaan? Ainaki näin ite ajattelin, että kokeilen. Ja myöhemmin voi mennä allergiatesteihin, mutta ei ne varmaan näin aluksi ihan luotettavia ole.

Ökkis, tuli mieleen että oisko tommosta rintaraivaria? Imetystukilista.netissä on paljon siitä juttua. Sehän voi olla sitten suihkutissisyyttä, liian nopeaa tai hidasta herumista, kipeä suu (sammasta tms) tai vaikka noita allergioita. Tai kaikkeen ei oikeen syytä olekaan.

Meillä nuo illat on silleen erikoisia, että poika oikeestaan syö koko ajan. Ja päästään nukkumaan siinä klo 23-00, ja siihen asti se aina syö kunnes nukahtaa. Ja heti itkee, jos ei ruokaa tule. Sitten nukutaan yleensä 3-4h ja taas syödään. Sit nukutaan 2-3h. Jos on mahavaivaa, niin tietysti kaikki on vähän repaleisempaa sitten. Yöt nukkuu pinniksessä ja saattaa vieressäki nukkua, jos ite nukahdan syötölle. Ja päivät nukkuu kans pinniksessä tai sitten meidän sängyssä. Syliin nukahtaa usein, oon kans miettiny että tuleeohan siitä ongelmia kun tottuu siihen liikkeeseen.

Mukavaa viikonloppua, heräsi poika ettei tuukkaan tästä kirjottleusta mitään=)

-metsis ja poju kohta 8vko
 
Tervehdys kaikille taas pitkästä aikaa!

Yritin tossa aiemmin kirjoitella, mutta katosi sit kaikki bittiavaruuteen ja vauva heräsi, niin en ehtinyt uudestaan aloittaa.. :kieh: Noo, sunnuntaina kello kahdeksan on hyvä aika kirjoitella, varsinkin kun on herännyt puoli seitsemän ja Valtsu tuhisee jo aamun ensimmäisiä uniaan.. :D

Meillä on vihdoin ruvettu nukkumaan yöllä pitempiä pätkiä! Alkuunhan on heräilty 2-3h välein yöllä syömään, mutta nyt on monena yönä jo nukuttu 4-5h (ja ylikin!) putkeen ja pärjätty vain yhdellä tai kahdella syötöllä! Aika mahtavaa! Tämä ihme alkoi suunnilleen samoihin aikoihin kun 2kk tuli plakkariin, joten toivoa on teilläkib, joilla vauvat heräilee paljon öisin! Tosin sellaisen haittapuolen tämä on tuonut, että tollaisen pitkän unijakson jälkeen kun herää syömään, niin saattaa havahtua enempi ja unen saaminen on sit vauvalla vaikeampaa. Onneksi se kuitenkin aina tulee.

Meillä myös Metsis illalla tissitellään enempi, aikaisemmin oli illalla jatkuvasti tissillä, nyt syöttövälit on kautta linjan pidentyneet. Ilmeisesti on aika vihdoin vähän hidastaa kasvutahtia, joka on ollut ihan huimaa! Itse oon tosi iloinen siitä, ettei jatkuvasti tarvitse tissitellä, kun uskaltaa sit lähteä vähän enempi liikenteeseen, eikä tarvitse pelätä, että vauva huutaa kuin palosireeni tissiä.

Neitoperhoa tsemppaisin, että meilläkin kaveri oli tosi kiukkuinen elämänsä ekat 1½ kuukautta, sitten maailman tutkiminen vei voiton ja nykyään ollaan jo oikein aurinkoisia, hymyillään ja jutellaan paljon ja silmistä näkee, että kivaa on! Taitaa olla vaan joidenkin pienten elämässä alkuun vähän käynnistysvaikeuksia.

Nukuttamista täällä ei juuri ole, vauva simahtaa itsekin aika hvvin, tosin ei nuku lainkaan omassa sängyssä. Välillä nukahtaa syliin ja siitä usein siirrän kaukaloon nukkumaan, päikkärit ottaa vaunuissa parvekkeella (tai usein ollaan liikenteessäkin silloin). Yöunet nukutaan tiiviisti äitin vieressä. :heart:
Oon jotenkin sitä mieltä, että on huomattavasti järkevämpää, että nukahtaminen on vauvalle helppo ja mieluisa kokemus, kuin että se on hirveetä hampaiden kiristelyä ja taistelua. Kun Valtsu ei kerta nukahda omaan sänkyynsä, niin sit ei nukahda. Olen varma, että jossain vaiheessa tulee hetki, jolloin läheisyyden ja turvan sekä luottamuksen tunne on sellainen, että omaankin sänkyyn on helppo nukahtaa. Mä esikoisenkin kohdalla sovelsin/sovellan melko lapsilähtöistä lähestymistapaa - uskon siihen, että lapsi tietää mitä tarvitsee ja kehittyy ja kasvaa silloin kun on siihen itse valmis. Rajoja pitää tietysti olla, eikä lapsi saa alkaa pompottamaan perhettä, mutta eihän lapsilähtöisyyys sitä tarkoitakaan!

Niinjoo, nukkuma-asuna on meillä potkupuku ja sitten äitiyspakkauksen peitto, joka taitettu kaksinkerroin silleen, että vauva nukkuu toisen puolikkaan päällä ja toinen puolikas käännetään sit peitoksi päälle. Siinä saa kätevästi tungettua ne laidat sen alemman osan alle ja tulee tiivis paketti, jossa kuvittelisin olevan kiva nukkua.. :D Mä kanssa suosittelisin tumppuja käsiin, jos ovat kylmät.

Donterin vaippaihottumaongelmaan tuli mieleen allergia. Sehän saattaa näkyä myös vaippaihottumana. Kannattaa tosiaan varmaan neuvolasta kysyä, niin osaavat sitten käydä läpi sun kanssa sun ruokavaliota ja voitte tehdä jotain kokeiluja. Toisaalta jos se ihottuma ei oo hirveen paha, niin ei se sit varmaan sitä ole?

Suihkutissit on muuten täälläkin ja melkoista sotkuahan syöminen on! Mulla on yleensä harso ujutettuna vauvan pään alle, niin että suusta valuva maito tippuu siihen, eikä vaatteille. Ja sit maidonkerääjä toisessa tississä ja harso sitä imetettävää tissiä varten, mihin keräilen liiat suihkut. Meillä Valtsu aika kivasti päästää aina irti tissistä kun suihkuaa liikaa ja mä sitten suihkuttelen hetken harsoon ja annan tissin vasta kun suihkuaminen on helpottanut. Välillä jos tissit on tosi täynnä ja Valtsu vaikka nukkuu pitkiä unia, niin käyn veskissä valelemassa lämpimällä vedellä tissit - aiheuttaa mulla herumista - ja annan sit suihkuta liiat maidot ulos. Kyllähän ne tissit suihkuaa silti sit kun imetän, mutta ei ehkä enää niin paljoa. Ei kai tolle oikein mitään voi?

Nyt puuron keittoon, niin saa täällä väki aamupalaa massuihinsa... :D

mamadread ja Valtsu 2kk
 
Huomenia!

Metsis, luulenpa, että meillä tosiaan saadaan rintaraivareita. Siihen on onneksi auttanut tissin vaihtaminen, eli nyt veivataan edestakaisin kun syödään. Joskus tarvii vaihtaa vain kerran, viime syötöllä varmaan 5 kertaa. Mutta pieni vaivahan se on, ettei tarvitse pienen huutaa. Puolilta öin poika oli niin uninen, ettei saanut mitään raivaria, vaan söi yhden tissin aivan tyytyväisenä.
Aloin jo pelätä maitoallergiaa, kun kerran on verta kakan mukana, posket ihottumasta aivan punaiset ja sitten vielä kaveri alkaa kiukutella tissillä. Mutta tuskin siitä on kuitenkaan kyse, kun kerran vaihtamalla paranee. ;)

Jaaha, poika taitaa pian heräillä, joten yritän vielä täyttämään pesukoneen.
Aurinkoista sunnuntaita kaikille!
 
Neitoperho Yritä saada siihen jotakin kautta apua, tai ainakin varmuus siitä ettei ole esim. refluksia! Meillä pelastus oli neuvolalääkäri, joka otti tosissaan ja sitten vielä keskussairaalassa allergiahoitaja, joka oli heti sitä mieltä ettei ole allergiaa. Meillä kyse ei ole allergisesta refluksista (maitoallergia suljettiin pois). Ja nyt elämä on ollut niin paljon helpompaa, kun meillä on lääkitys refluksiin ja on palattu normaalisyömiskuvioihin. En oikein osaa sua auttaa, mutta olen hengessä mukana. Mua ei ainakaan auttanut, kun muut yrittivät tsempata, "aika auttaa", "jotkut vauvat vaan on sellassia" "eikö sitä ole taputettu pepulle, ettei tule ilmavaivoja" :rolleyes: Kyllä oikeesti sen tietää, että onko vauvan huuto ns. normaalia vai onko jokin muu syy...

Mamadread Nukuttamisesta, juu toki on kivempaa kaikille että nukahtaminen on vauvalle mieluisa kokemus. Mutta joskus sen vauvankin täytyy nukkua, ja meillä ei kyllä nukahtanut itsekseen mitenkään. Siis tarkoitan, ettei nukahtannu syliin, viereen, sänkyyn, vaunuihin mitenkään päin..Mutta nyt tämäkin näyttäis olevan mallillaan, kiitos lääkityksen...(miten kukaan voikaan nukkua jos koko ajan mahahapot vaeltaa ruokatorvessa edestakaisin). yhtenä yönä nukkui 8tuntia putkeen ja neljä tuntia vielä syönnin jälkeen...
 
Tsemppiä kaikille nukkumis ym ongelmien kanssa painiville, ei varmasti oo helppoa :/

Meilläkin poitsukka on alkanut vähän pidempää pätkää nukkua öisin, onneksi! Nukkuu ensin n. 3-4 tunnin pätkän ja sitten parin tunnin pätkiä. Yritän nukuttaa vauvan koppaansa illalla, jotta saisin itse paremmin nukuttua. Lisäksi oon miettinyt että se voi auttaa unen pituuteenkin: vauva ei ehkä herää niin nopeasti syömään jos ei maito haise nenässä? Ekan yösyötön jälkeen nukkuu vieressä.

Meillä sama juttu kun Metsiksellä eli illalla syödään syödään syödään.. Poju nukahtaa tissille ja nyt on ollut koppaan siirto aika hankalaa muutamana iltana. Lopulta kumminkin nukahtaa sinne.

Päivisin vauva nukkuu missä sattuu: monesti nukahtaa sitteriin, syliin jne. Siinä monesti herää kun häntä kantaa koppaan. Yritetään kumminkin yleensä siirtää. Nyt nukkuu tuossa mun vieressä sohvalla :D

Sellanen nukuttamisvinkki myös et meidän poika ainakin väliin nukahtaa uudestaan jos esim herää siirrettäessä koppaan, kun häntä "hytkyttää" kädellä, aika reippaastikin. Tuo käden pitäminen päällä toimii myös joskus.

2kk neuvola oli torstaina ja pojan mitat oli 60,5cm ja 5.7kg. On muistanut olla ruoka-aikaan kotona :D Kyllä huomaakin et on posket pyöristyny ja leukoja ilmaantunut lisää ;)

Nyt on poju löytänyt myös kätensä ja ne on sitten jatkuvasti suussa :) Hauskan näköstä kattoa kun hän niillä nypertää.

Eilen oli ristiäiset ja kaikki meni hyvin. :) Tyytyväinen olen ja myös siihen, ettei tarvi enää leipomisista ym järjestelyistä huolehtia.

Hampiainen + poika päivää vajaa 2kk :)
 
Neitoperho Unohdin eilen kysyä, että nieleskeleekö vauvasi paljon, rohiseeko hengitys, entä onko hikka usein, siis useita kertoja päivässä? Meillä oli myös näitä, nyt nämäkin on vähentynny huomattavasti.

Hampiainen Hyvät mitat pojalla! Meillä 3kk mitat oli 57cm ja 5640g =) (syntymämitat 45cm/2705g)
 
Täällä kanssa yksi joka epäilee, että vauvalla voisi olla tuo silentrefluksi. Meidän poika on ollut alle kuukauden ikäisestä asti melko limainen ja rohissut + vatsaan on kertynyt ilmaa ja piereskellyt paljon. Ajattelin, että tuo limaisuus ja rohina, on sitä maitolimaa (saattaa osittain ollakin) Nyt vasta luettuani olen huomannut, että kaikki pojalta löytyvät "oireet" sopisivat tuohon silentrefluksiin. Oireet ovat pikkuhiljaa voimistuneet -kitinää pidin aluksi vatsasta johtuvana ja nieleskelyn ja maiskuttelun kuvittelin johtuvan siitä, että limaa nousee suuhun. Oireina em lisäksi on katkonaiset päiväunet (yöllä nukkuu hyvin, kun saa ensin nukhatamaan) ns. rintaraivarit ja toisaalta kuitenkin etenkin iltaisin haluaisi syödä jatkuvasti. Tuo nieleskely ja maiskuttelu on lisääntynyt koko ajan ja nyt selkeästi huomaa, että nieluun nousee jtn, yleensä myös naama vääntyy ja tulee kitinää, useamman kerran päivässä voi myös olla hikka. Lisäksi poika ei viihdy kovinkaan pitkiä aikoja selällään tai vatsallaan. Parhaiten viihtyy sylissä kohoasennossa. Keskiviikkona ollaan menossa ko. asian takia käymään lääkärissä katsotaan mitä siellä sanotaan.

Meillä on poika lisäksi ollut ihan vauvasta asti todella huono röyhtäsemään, röyhtäys tulee n. max 1/3 syöntikerroista. Tämä röyhtäysyttemyys varmasti pahentaa tuota ilman kertymistä vatsaan. Olen myös miettinyt, että jos tuon refluksin syynä on ns.rakenteellisuus niin voisiko sekin aiheuttaa, että röyhtäiseminen on vaikeaa...

Hyvää ystävänpäivää kaikille!
 
Hyvää Ystävänpäivää :heart:

Liinan kanssa käyty tänään neuvolassa ja uudet 3 kk mitat ovat 4155g ja 53cm. Rokotteista otettiin vaan kolmoisrokote. Neukka unohti ed kerralla antaa rotan (jota jo emmin alunperinkin) ja nyt se oli myöhäistä aloittaa. Pneumokokin koen turhaksi.

Tosi vähän tänne pääsen kirjoittelemaan, kun tietokone on meillä yläkerrassa ja mulla ei ole oikein koskaan sellaista hetkeä, että pääsisin rauhassa kirjoittelemaan. Kännykällä on kyllä kätevä lukea kirjoituksianne, mutta vastaamisen koen kovin työlääksi.

Meillä on kyllä ollut rankka alkuvuosi. Liina on pääasiassa keskittynyt huutamiseen ja lähes kaikki mahdollinen on kokeiltu, mikään ei ole auttanut. Onneksi tyttö kuitenkin nukkuu nätisti yöt (nukahtaa n klo 24) heräilee kyllä syömään 3-4h välein, ja nukahtaa samantien uudelleen, aamulla nousee n klo 10 ylös. Päivisin nukkuu vaihtelevasti, joskus harvoin saan nukkumaan pitemmän pätkän, mutta yleensä ottaaa vaan pikku tirsoja useita kertoja päivässä. Ruokana meillä on lypsetty äm ja Nutrilon Omneo korvike. Ruokaa menee n 550-600ml/vrk. Lisäksi meillä on käytössä DDS junior maitohappobakteeri.

Kestovaipoista meillä on käytössä taskuvaippoja ja Imse Vimsen flanellisia sisävaippoja ja niihin kuoret. Käyttöä odottavat myös parit hahtuvapökät (kudoin ne raskausaikana) mutta ovat tuolle kirpulle vielä liian isoja. Mulla ei oo kyllä hajuakaan mitä niihin laittaisin imuksi.. Onko ehdotuksia?? Sain lahjaksi ompelukoneen ja olen itse ommellut noita taskuvaippoja, niitä on kyllä aika näppärä tehdä. Tahtoo vaan aika olla niin kortilla tuon tekemisen suhteen (lapset haittaa äidin uutta harrastusta). Mun pitäis saada joku kaveri innostumaan noista kestoista myös niin saisin tehdä enemmänkin noita vaippoja, kun ei me niitä niin mahottomasti tarvita enää kun oli vanhojakin jäljellä.

Olen mamadreadin kanssa samoilla linjoilla tuosta nukuttamisesta, että tulisi olla mieluisa ja helppo kokemus vauvalle. Tarkoitan siis sitä että jos vauvaa nukuttaa niin yritetään hänet lempeästi auttaa uneen oli se vauvan mieluisa "nukahtamispaikka" mikä tahansa. Koen että se on ajan haaskausta nukuttaa vauvaa joka ei ole väsynyt sen takia, että vanhempien mielestä on vauvojen nukkumaanmenoaika. Ja meillä on ollut tosi haastavaa Liinan nukkumisen kanssa, mutta nyt alkaa vanhemmillekin selkiytyä miten pieni haluaa nukahtaa :) Rytmi nyt on mitä on, mutta kokemuksesta tiedän että se oikenee joku kaunis pv.

Leppoisia pakkaskelejä kaikille

Unelmahöttö ja Liina 3kk
 
Viimeksi muokattu:
Unelmahöttö: meil on samanmoinen rytmi et päivisin nukutaan 25-30min pätkiä mut onneks meil kans yöt nukutaan hyvin (4-6h pätkissä), tosin nukkumaan mennään klo 22-24 ja ylös yleensä 6-8 riippuen vähän siitäki net miten isotsiskot nousee..

Mitä oot mieltä harsoista siis kestovaippojen imuiksi? ostat metritavarana ja muutaman kerran pyöräytät valkoisen pyykin seassa, ni imut on valmiina ja kuivuvat nopsasti
 
Heippa kaikille!

Tesmis, minkälainen tuo teidän refluksi tarkemmin oikein on? Tai miten se oireili? Teillähän tais olla aika raju se, sen verran muistan. Mitenkä teillä testattiin muuten maitoallergia pois kuvioista?

Meillä tuo poika nimettäin puklailee paljon, nieleskelee ja hikkailee tosi paljon (ja pitkään sekä hartaasti). Lisäksi myös hikkailu on niin keljua hommaa, että itkeskelee samalla. Myös tuota sapuskaa tulee kolmeki tuntia syönnistä ylös, joten ei ihan tavallista. Oksentelee kans välillä ja hengitys rohisee. Tosin epäilen, että tällä meidän pojalla ois tuota allergista versiota kun nyt munaton+maidoton kokeilu menossa ja helpottanut oloa. Pitääpä soitella huomenna neuvolaan.

Meillä on kans tuo sama maitohappobaku käytössä, mikä Unelmahötöllä. Vaihdoin ne rela dropsit, vaikka olivat ihan käytännöllisiä, mutta onhan niissä sitä öljyä ja lisäksi aika vähän maitohappobakuja.

Unelmahöttö, tosiaan imuiksi sopii harsot jos tykkää tai sit ne sisävaipat. Voi kait sitä tehdä myös jostain bambukankaasta (bambufleece ym) esimerkiksi vähän harsotyylisiä, joista sitten taittelee. Tai niitä laittaa lisäksi, jos tarvii. Noita bambuja voi käyttää myös sisävaipoissa täytteenä, oon ite tykänny. Kangastukku.com ainakin myy. . Ite tykkään niin kovasti noista sisävaipoista, etten oo suostunu ees kokeilemaan harsoja sinne..varsinki ku meillä niitä harsoja muka on mutta silti niistä on aina pula. Ehkä johtuu tuosta kovasta pulauttelusta ja muutenkin maitoa joka paikassa.

Pitääpä lähteä syömään. Kovasti jaksamista kaikille, oli enemmän tai vähemmän haasteita! Onneksi nämä vauvat osaa olla kyllä niin ihania, että naapuritki varmaan ihmettelee kun minä täällä naureskelen pojan kanssa päivät pitkät:heart:

-metsis ja poju tasan 2kk
 
Metsis Tyttö alkoi oireilemaan ehkä 6viikon iässä, vuoden vaihteessa kuitenkin siitä tuli päivittäistä. Puklailu, 10krt syötön jälkeen ei ollu mitenkään harvinaista, lensi kaaressa, tuli joskus myös nenästä, ja tosiaan pulautteli 3-4tuntiakin vielä syönnin jälkeen. Sitten oli kamala ummetus ja sen myötä hirveät ilmavaivat, piereskeli koko ajan. Alkoi huutamaan ennen pierun tuloa tai heti sen jälkeen, sama homma puklailun kanssa. Raastavinta oli se huutaminen, joka alkoi aamusta ja loppui yöllä. Mikään ei ollut hyvä, todella tyytymätön kaikkeen. Suostui olemaan ainoastaan pystyasennossa sylissä ja mitä enemmän hytkytti (niiaili ite) sen parempi. Missään sitterissä tai lattialla kykeni olemaan max. 5minuuttia. Huuto ei loppunut teki mitä vaan, siis tyttöä ei saannu enää rauhotettua kun huuto oli alkanut. Nukkui tosi huonosti, kirjotinkin jo vissiin, että kaikkineen torkkuineen 7-9tuntia/vrk pahimmillaan. Nukahti, mut samantien heräsi hirveeseen huutoon. AInoastaan vaunut ja auto oli paikkoja missä se ehkä nukkui vähän kauemmmin. Ja mistään itkusta en puhuis, vaan se oli silmitöntä kurkku suoraan huutoa. Sitten oli tosiaan rohiseva hengitys, nieleskely, useasti hikka, aina räkäpallerot nenässä. Siinä ehkä ne oireet.

Maitoallergia suljettiin ihan sillä pois, että olin itse kuukauden maidottomalla dieetillä ja lisäksi tyttö joi neocatetta. (suurimman osan ravinnosta saa korvikkeesta, kun maitoa ei tule). Noi ei auttanut mitään, ja maitoaltistukseen kuitenkin mentiin, jossa tää vyyhti viimein lähti selviämään. seuraavana päivänä lääkityksen aloittamisesta tyttö oli kuin toinen likka ja juodaan tällä hetkellä tuttelia.
 

Yhteistyössä