Jatkettaisko juttelua

Deleted member 149094
Joo, tuohon suuntaan. Oikein asiallinen juttu.
Yleensä kaikissa muutoksissa ja niitten sisäänajossa on totuttu käyttämään keppiä ja porkkanaa. Minusta on kummallista, ettei tällaisessa tilanteessa lastemme ja heidän lastensa tulevaisuus riitä porkkanaksi.
Jossakin vaiheessa sitä, nyt melko huomaamatonta, keppiä joka tapauksessa aletaan heilutella huomattavasti näkyvämmin ja ennen kaikkea tuntuvammin.
Meillä täällä Suomessa asiat on jo ajettu niin hyvään malliin, että jokaisen henkilökohtainen panostus ja uhrautuminen jäävät melko pieniksi, ja kuitenkin sitäkin vähää pihdataan.
Joo, toi on vähän kakspiippuinen juttu. Miksi pitää lasten tulevaisuutta porkkanana, jos ei usko ilmastonmuutokseen. Tai jos pitää sitä normaalina ilmiönä, tai jos pitää sitä valtioiden salaliittona. Ja mitäs noita nyt on. Varmasti paljon hurjempaakin. Toisaalta tuollainen muutosvastustus tuntuu olevan sisäänrakennettu geeneihin. Eikös joka ilmiö nosta vastareaktion, kaikissa ilmiöissä. Nyt se on ehkä vain globaalimpi ja taviksen ulottuvuuksilla, tuo omien mielipiteiden jakamaninen. Olikohan se tuo rokotevastaisuus, josta luin, että kaksitoista ihmistä on vastuussa 90%:sta rokotevastaisista viesteistä koko maalimassa.

Mä "tein tässä" viimeaikoina sellaisen erilaisen kasvupyrähdyksen. Ennen ajattelin aika stressaantuneena, että täytyy vaihtaa auto egologisempaan, vähentää sähkönkulutusta, vedenkulutusta, syödä sitä ja tätä, ostaa vastuulliset vaatteet, sytyttää takka oikein... Mut sitten hokasin, että noita asiota voi tehdä pikkuhiljaa. Nyt sentään muistan, että tuikkaan puut palamaan pinon päältä, ostan lähituotettua, vaikka syönkin lihaa, sähkölaitteet pitää huolta itsestään, (lakisääteinen aikakatkaisu) ihan joka kerran ei tarvi sammuttaa tietokonetta ja egologisen auton voin ostaa, kun siihen on varaa! Suomalaiset tekee paljon asioita oikein, mä en tiedä, miksei me voitais joskus olla niistä asioista iloisia. Miks pitää aina valittaa.
 
Joo, toi on vähän kakspiippuinen juttu. Miksi pitää lasten tulevaisuutta porkkanana, jos ei usko ilmastonmuutokseen. Tai jos pitää sitä normaalina ilmiönä, tai jos pitää sitä valtioiden salaliittona. Ja mitäs noita nyt on. Varmasti paljon hurjempaakin. Toisaalta tuollainen muutosvastustus tuntuu olevan sisäänrakennettu geeneihin. Eikös joka ilmiö nosta vastareaktion, kaikissa ilmiöissä. Nyt se on ehkä vain globaalimpi ja taviksen ulottuvuuksilla, tuo omien mielipiteiden jakamaninen. Olikohan se tuo rokotevastaisuus, josta luin, että kaksitoista ihmistä on vastuussa 90%:sta rokotevastaisista viesteistä koko maalimassa.

Mä "tein tässä" viimeaikoina sellaisen erilaisen kasvupyrähdyksen. Ennen ajattelin aika stressaantuneena, että täytyy vaihtaa auto egologisempaan, vähentää sähkönkulutusta, vedenkulutusta, syödä sitä ja tätä, ostaa vastuulliset vaatteet, sytyttää takka oikein... Mut sitten hokasin, että noita asiota voi tehdä pikkuhiljaa. Nyt sentään muistan, että tuikkaan puut palamaan pinon päältä, ostan lähituotettua, vaikka syönkin lihaa, sähkölaitteet pitää huolta itsestään, (lakisääteinen aikakatkaisu) ihan joka kerran ei tarvi sammuttaa tietokonetta ja egologisen auton voin ostaa, kun siihen on varaa! Suomalaiset tekee paljon asioita oikein, mä en tiedä, miksei me voitais joskus olla niistä asioista iloisia. Miks pitää aina valittaa.
Mikä suomalainen sellainen olisi, joka ei valittaisi?
Tyytymättömyys (oikeanlainen) on kaiken kehityksen alku.
Kansa, joka on kova valittamaan, tekee myös (ainakin joskus) jotakin asioitten parantamiseksi.
 
Deleted member 149094
Mikä suomalainen sellainen olisi, joka ei valittaisi?
Tyytymättömyys (oikeanlainen) on kaiken kehityksen alku.
Kansa, joka on kova valittamaan, tekee myös (ainakin joskus) jotakin asioitten parantamiseksi.
Tässä reissatessani olen huomannut, et ei ne suomalaiset oikeesti niin paljon valita. Paitsi Varsinais-Suomessa.
Suomessa voivotellaan, kun luita kolottaa, mut se on sitä smalltalkia.
Kyllä, olen samaa mieltä. Suomalaiset osaavat parantaa, kun ovat tyytymättöimiä. Mut juurikin noin, et tyytymättömyys on lähtökohta, ei päämäärä.
 
Terveeks taas, ihan kaikille, jotka ovat tänne asti hengissä selvinneet.
Itselläni otti koville, mutta mitäs siitä nyt enää jauhamaan, ollut mikä mennyt ja hyvä niin.
Tänä aamuna ajellessani normaalia laidunkierrostani, lämpimän loppukesän tihkusateen valuessa kasvoillani heräsin taas jotenkuten henkiin ja siihen todellisuuteen, että kesä alkaa taas tältä vuodelta olla lopuillaan.
Mikä kesä, koska se oli ja mitä sen aikan tapahtui?
Luonto ympärilläni näyttää syyskuun alkuiselta, kulottuneet heinikot metsissä, väsyneenvihreät lehdet puissa, koivuissa siellä täällä jo keltaista, kaiken tämän yllä tihkusadettaan valuttava lyijynhrmaa pilvien täkki kuin pudonneena tuolta jostakin ja jäneenä puunlatvoihin roikkumaan.
Vaikka olenkin syntynyt lisääntyvään valoon, on syksy aina ollut minulle se jollakin tavalla paras aika vuodesta. Lähes kaikki merkittävä elämässäni on tapahtunut syksyllä.
Syksyllä, sadonkorjuun aikaan pääsin ensi kertaa traktorin ohjaimiin, vaikka painoa oli vasta sen verran, että molemmilla jaloilla kytkimen päälle tallatessani sain vaihteen päälle.
Syyskuun ensimmäisen päivän aamuna vuonna kivi ja kirves lähdin tallaamaan koulutietäni.
Ja lokakuun saapumiserässä lähdin opiskelemaan maanpuolustusta.
Syksyllä myös tutustuin tuohon tulevaan pirttihirmuuni, josta en senjälkeen ole eroon päässyt. En muuten ole kovin aktiivisesti pyrkinytkään.
Ja syksyllä sitten, pahaa aavistamatta menin sanomaan sen kohtalokkaan sanan, tahdon.
Ja yllätys, yllätys, esikoinenkin tupsahti maailmaan syksypuolella vuotta.
Niinikään toiseksi nuorin lapsenikin kuoli syksyllä.
Syksyistä aikaa eleltiin silloinkin, kun lopultakin aloin tuntea päässeeni eroon kymmenisen vuotta kestäneestä masennuskaudestani.
Ja syksyllä minut sitten sysättiin sivuraiteille, käteeni työnnettiin tyly ilmoitus työkyvyttömyydestäni. En ollut siihen silloin vielä ollenkaan valmis, mutta nämä muutamat eläkeläisenä vietetyt vuodet ovat opettaneet paljon. Viljelen edelleen tilaani, hoitelen haikkuja ja touhuan kovasti, mutta vähä on niiden päivien luku, jotka pystyn olemaan töissä aamusta iltaan yhtäjaksoisesti.
Isäni, samaten kuin äitinikin kuolivat syksyllä.
Niin, ja joka syksy tulee vielä tunne, että tässä se on, elämän tarkoitus, syksyssä.
Jotkut myöhäissyksyn kukat jaksavat vielä kukkia. Luonto on raskaana kaikesta kesän aikana hedelmöittyneestä. Tahti alkaa vähitellen hiljetä.
En kaipaa kesää, en varsinkaan menneen kaltaista.
Kaipaan vähitellen rauhoittuvaa ja omaan hämäryyteensä vetäytyvää syksyä.
Aikaa, jolloin voi rauhallisin mielin katsoa taakseen, todeta, että taas on yksi vuosi mennyt ja edessä on pieni hengähdystauko ennen seuraavaa valon rynnistystä.
Se ei suinkaan tule olemaan mitään lepoa ja joutilaisuutta, mutta sen kiireet ja huolet ovat sen verran erilaisia, että jo sekin käy levosta.
Että ei muuta kúin että eletään syksyä, eltään syksystä. Mutta ollaan ihmisiksi.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Taas uusi aamu, uudet kujeet.
Huomisaamuna aloittaa taas yksi lapsenlapsi koulutiensä. Eilen aloitti esikoinen. Lykkyä tykö kummallekin, vaikka eri puolilla opettajanpöytää urakkaansa suorittavatkin.
Taivas on harmaaa, puolilta päivin luvassa sadettakin, illemmalla ukkosta.
Eilen illalla pikkuvasikat olivat vähän viihteellä. Niillä on tuossa neljän-viiden kuukauden iässä aina tapana lähteä katselemaan maailmaa hiukan laidunta laajemmaltakin. Emot eivät enää pidä niitä niin tiiviisti mukanaan ja ainahan mukulat kaikenlaista kivaa osaavat keksiä, kun aika rupeaa pitkäksi käymään. Sitten hiippailaan ruoka-aikaan hiukan nolostellen taas emon luo. Yleensä nämä reissut loppuvat hiukan ennen vieroitusaikaa vasikoitten kasvettua niin isoiksi, ettei aidan ali pujahtaminen enää onnisrtu niin helposti.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Huomenia
Niin sitä vain aika rientää ja me sen mukana. Elokuu kohtapuoliin puolissa.
Ilmassa lähestyvän syksyn merkkejä.
Tänään saan lopultakin yhden "ikuisuusprojektin" valmiiksi ja hiehot pääsevät uuden laitumen ensimmäiselle lohkolle. Ei siinä laitumen aitaamisessa loppujen lopuksi niin kauan mennyt, mutta homma keskeytyi niin monta kertaa, että tuntuu kuin olisin tehnyt sitä ainakin vuoden ajan. Todellisuudessa aloitin viime viikon loppupuolella.
Hassua, tuolla pihalla, ikkunan takana kukkivat kultapallot, leimukukat ja karstaohdakkeet. Niiden pitäisi aloittaa kukintansa vasta viikon päästä.
Kunkku ja Corma huutelevat aamutervehdyksiää toisilleen, emot komentelevat vasikoitaan syömään, siinä aamuinen äänimaailma. Ja tietysti tuossa tiellä silloin tällöin hurahtaa joku auto ohi.
Näistä tunnelmista lähdetään tähän päivään.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Sataa...
Aamulla heräsin outoon kohinaan. Saatuani toisenkin silmäni auki vilkaisin ikkunasta ulos. Ikkunan takan jököttävän vaahteran lehdet lepattivat levottomasti ja räystäältä norui vesi katkeamattomana nauhana. Tein varsin älykkään päätelmän, siellä taitaa sataa.
Olisipa tämäkin sade tullut joskus heinäkuun alkupäivinä. Mutta kun ei.
Kesä on kuitenkin kasvattanut yhtä jos tostakin syötäväksi kelpaavaa. Tosin juurekset itivät vasta heinäkuun lopulla, salaatit räjähtivät ensimmäisen sateen jälkeen parissa vuorokaudessa puolimetrisiksi torneiksi ja kukkivat nyt. kurkku alkaa nyt vasta toipua pitkästä kuumasta kaudesta, tomaatit samoin. kurkku, nopeanpana ehtii tuottaa edes jotakin, tomaatit ovat menetetty tapaus. kesäkurpita ja kurpitast yleensäkin sensijaan nauttivat olostaan, sillä niille riitti kasteluvettä. Samoin sipulit. Valökosipuli ehti kasvatella kohtalaisen sadon ennenkuin kärähti pystyyn. Se oli kastelun ulottumattomissa samoin kun perunatkin. Perunalle tämä on todellinen miljoonasade. samaten suurin osa kaaleista ehtii vielä hyötyä tästä.
Tällaisessa tilanteessa mennään tällä hetkellä.
Toissapäivänä sain lopultakin haikkuneitien uuden laitumen valmiiksi ja eilen neidit pääsivät sitten siihen. Samassa siirrossa erotettiin neideistä yksi emoksi kunkun laumaan. Tämä samainen sankaritar käväisi keväällä jo tutustumassa tulevaan sulhoonsa, joten muutto ei järkyttänyt kummpaakaan suuremmin.
Vasikat kasvavat melkoista vauhtia ja ovat toistaiseksi lopettaneet tutkimus matkansa laitumen lähiympäristöön.
Sadekin näyttää tauonneen niin, että pitänee kai lähteä katselemaan lähemmin, miltä maailma sateen jälkeen näyttää.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Utuista maanantaiaamua kaikille.
Viikonlopun tietämiin tuli 31 milliä vettä. Salamoi ja jyrisikin jonkin verran. Nytkin alkoi taas sataa. Ne, joille jotakin puitavaa on kasvanut, manailevat epävakaisia puinikelejä. Sade kuitenkin virkistää liiasrta kuumuudesta ja kuivuudesta kärsinyttä luontoa.
Eilen kurkkuja kerätessäni huomasin, että luffat alkavat kukkia. Ehtivätkö ne tehdä minkäänlaista satoa, jää nähtäväksi. toissa keväänä olin luffan siementen sijaan saanut jotakin kesäkurpitsaa, viime keväänä pakkanen nipisti ensi kylvön ja siksi ollaan nyt myöhässä.
saas nähdä pääsenkö tänäkään vuonna pesemään joulusaunassa emännän selkää omakasvattamalla sienellä.
Kaikenlaisten pörriäisten ja perhosten katoamisesta on viime aikoina pidetty kovaa älämölöötä. Mielestäni kuitenkin menneenä kesänä oli, varsinkin perhosia vallan ennätysmäärä. Samaten mantukimalaisia oli niin paljon, etten sellaista määrää muista ikinä nänneeni.
Meillä oli jokunen heinälohko uusinnassa ja kun ei rikkaruohoja myrkytetä, niissä, heinän lisäksi oli kaikenlaista kukkivaa hyvinkin paljon. Lisäksi niihin oli kylvettykin sekaan mailasta, jonka kukinta sattui juuri korjuuaikaan. Niittokoneen edellä lepatti sellainen perhospilvi, ettei konetta kaikistellen näkynyt sen lävitse. Enimmäkseen oli neitoperhosrta, muutta paljon oli myöskin jotakin hyvin tummanruskea- ja sinisiipistä lajia. Ja tietysti nokkosperhosta.
Sen lisäksi oli marjatarhassa mellastellut koivumittarijengi. punaherukan lehdet oli syöty niin tarkaan, ettei ollut kuin karat jäljellä. Marjojen poimiminen oli helppoa, kun kaikki oli hyvin näkyvissä. Ja marjoja tulikin tänä kesänä tosi paljon. Niin puna- musta kuin viherherukastakin. Valkoherukka jäi vähän huonommaksi, samoin vadelmat.
Kaikkia tuli kuitenkin sikäli runsaati, että jälkikasvu asi viedä niin paljon kuin kukin halusi.
Jahas, nyt se sade sitten jo loppuikin, eiköhän lähdetä hommiin.
 
Sommoron!
Täällähän ei juurikaan ole ruuhkaa ollut, niin että sopinee taas pistää jokunen rivi.
Syksy on ajankohtaisten puuhien aikaa, sanoi joku joskus jossain. Mutta ei välitetä siitä, tämäkin kuolleittenkuun loppupuolen päivä alkaa jo vedellä viimeisiään.
Aamu valkeni, vai pitäisikö sanoa, että se hämärtyi nihkeän sumuisena, mutta sopivan lämpimänä ja tyynenä. Oikeastaan parempaa keliä ei olisi voinut toivoakaan niihin askarruksiin, mitä tälle päivälle olin suunnitellut. Koska oli rehunjakopäivä, en tehnyt erillistä aamukierrosta laitumilla vaan tsekkasin vedet ja aitojen kunnon yms siinä samalla, kun elukat saivat hampaankoloon pistettävää.
Vaikuttaakohan tämä valon vähäisyys noihin karvapäihinkin samoin, mitä ihmisiin?
Ainakin näyttäisi siltä, että mitä hämärämpi aamu, sitä jähmettyneemmät ovat tunnelmat laitumilla. Eläimet seisoskelevat torkkuen kuin yhtäkkiä, kesken matkan päämääränsä unohtaneena ja sitten niille sijoilleen seisaalleen nukahtaneina.
Joka laitumella sama tilanne, ei voisi vähempää kiinnostaa. Siinä, missä vielä syyskuussa sai hätistellä liian innokkaita pois veräjältä, että pääsi sisään, saa nyt huoletta jättää veräjän vaikka koko käyntinsä ajaksi auki. En kuitenkaan tee niin, sillä mistä sitäkään koskaan voi tietää, jos joku saakin jonkinlaisen äkkiherätyksen ja päättäkin lähteä katsomaan, onko sitä maailmaa vielä aidan ulkopuolellakin.
Päivän varsinainen teema oli Lammin laitumen kunnostaminen. Osa sen aidoita on siltä ajalta, kun meillä vielä oli lypsylehmiä, jolloin se oli mullikoitten aluetta. Taitaa olla toistaskymmentä vuotta siitä, kun sen vanhimmat osat aidatiin.
Jos se ei olisi ollut vanhojen mammojen laitumena, olisi se pitänyt uusia jo ajat sitten. Nämä ovat kuitenkin jo niin tottuneita omaan maailmaansa, ettei aidan kunnolla niin suurta merkitystä ole, kunhan langat pysyvät irti maasta ja niissä kulkee sähkö.
Viime viikon pakkasyöt saivat pellon pinnan hiukan kopertumaan, muttas eilinen ja tämänpäiväinen nihkeänlämmin ilma muuttivat pinnat kuraisen liukkaiksi ja raskaiksi kävellä.
Siitä huolimatta ensimmäinen uusittava pätkä sai tolppansa ja eristimet niihin. Huomenna sitten vedellään uutta lankaa ja puretaan vanhaa pois.
Siinä työn ohessa, tai pikemminkin pikku huilitauoilla sen lomassa, oli rauhoittavaa katsella, miten syksyinen luonto rauhallisesti odotteli sitä mitä tuleman pitää, eli talvea.
Usvainen hämäryys pehmensi kuusikon terävän sahalaidan, joaka jyrsi taivaan tasaista harmautta. Lehtipuiden kaljut latvukset häämöttivät usvan seasta utuisen epämääräisinä ja kaiken tämän lävitse lentää lotkutteleva varis rääkäisi pari kertaa kuin vain olemaasaoloaan itselleen todistaen.
Mutta joo, ”sopii sitä maisemia vahrata, muttei ne mahaa täytä”, oli mummollani aikanaan tapana sanoa.
Ei siis muuta kuin leka ja kanki kauniiseen käteen (mistähän tuokin sanonta juontaa juurensa, ei ainakaan minun nyrkeistäni) ja katse maahan ja lahoihin aidanseipäisiin. Ja tulihan sitä valmiasta, tosin hämärä oli jo melkoisen syvä, kun ruuvasin viimeiset eristimet paikoilleen.
 
vierailija
Joo, tuohon suuntaan. Oikein asiallinen juttu.
Yleensä kaikissa muutoksissa ja niitten sisäänajossa on totuttu käyttämään keppiä ja porkkanaa. Minusta on kummallista, ettei tällaisessa tilanteessa lastemme ja heidän lastensa tulevaisuus riitä porkkanaksi.
Jossakin vaiheessa sitä, nyt melko huomaamatonta, keppiä joka tapauksessa aletaan heilutella huomattavasti näkyvämmin ja ennen kaikkea tuntuvammin.
Meillä täällä Suomessa asiat on jo ajettu niin hyvään malliin, että jokaisen henkilökohtainen panostus ja uhrautuminen jäävät melko pieniksi, ja kuitenkin sitäkin vähää pihdataan.
Se oli se jakso "Sahataanko meitä linssiin"- Maarit Tastulan haastattelemana oli viisas nainen, joka selitti sen jutun, vanhasta sanonnasta. Saattaa se olla joku satukin
 
vierailija
Olen kirjoittanut muutaman viestin tähän ketjuun.
Luen parhaillaan kirjaa Syksystä syksyyn, joka kertoo koronavuosista 2019-2020.
Kirja palauttaa mieleeni muistoja, joista olin kirjoittanut tässä ketjussa.
Kirjailija kertoo kirjassaan samoista asioista kuin minä tässä ketjussa esim. parisuhdestatus ym. jutuista ulkonaliikkumiskiellon aikaan.
Harmittaa, kun haksahdin Kaksplus av:lle kirjoittamaan. Olen saanut tällä palstalla paljon pahaa mieltä ikävien perässähiihtäjien ivallisista viesteihini kohdistuvista kirjoituksista.
 
Olen kirjoittanut muutaman viestin tähän ketjuun.
Luen parhaillaan kirjaa Syksystä syksyyn, joka kertoo koronavuosista 2019-2020.
Kirja palauttaa mieleeni muistoja, joista olin kirjoittanut tässä ketjussa.
Kirjailija kertoo kirjassaan samoista asioista kuin minä tässä ketjussa esim. parisuhdestatus ym. jutuista ulkonaliikkumiskiellon aikaan.
Harmittaa, kun haksahdin Kaksplus av:lle kirjoittamaan. Olen saanut tällä palstalla paljon pahaa mieltä ikävien perässähiihtäjien ivallisista viesteihini kohdistuvista kirjoituksista.
Niin, tuo on ikävää, että täällä unohdetaan hyvin usein asia ja mennään henkilöön.
Joillekin on ihan käsittämättömän vaikeaa ottaa pienintäkään mielipide-eroa vastaan ilman, että olisi ihan pakko alkaa ruotia kirjoittajan henkilöllisyyttä.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
No niin, taas on joku käväissyt täälläkin.
Mukavasti kulunut syksy alkaa vähitellen kääntyä loppuaan ja talvea kohti. Ensilunta povaillaan näille seuduin perjantai-illaksi, saas nähdä.
Talven tuloon on vähitellen valmistauduttu siivoilemalla pihalta kaikkea sinne kesämn mittaa jäänyttä suojaan. Varsinkin lapsenlapset unohtelevat vähän sitä sun tätä ihan sinne sun tänne. No, eipä syytellä ketään, onhan sitä itseltänikin jäänyt jokunen aitalankavyyhti ja tolppakasa puretuista aidoista.
Mutta näissä merkeissä, ihan kivaa loppusyksyä itse kullekin sää... eikun siis vaan ihan itse kullekin.
 

Yhteistyössä