vierailija
Moikka!Varoitus: sisältää synkkää avautumista elämän vaikeudesta.
Olen jo liian vanha julkiselle puolelle (meni ihan vähän yli ikärajan 39,5v., kun lähettävä lääkäri hidasteli lähetteen kanssa). Asiasta ei auttanut valittaa. Harmittavan päiväntarkat rajat heillä, kun on kovasti ruuhkaa.
Oma lapsi omilla munasoluilla oli toiveissa. En osaa selittää miksi, mutta miehen kanssa tehdyllä yhteisellä päätöksellä lahjamunasolu/-alkio ei ole (nyt vielä, jos koskaan) vaihtoehto. Todella pitkään olen yrittänyt, siis yli vuosikymmenen ja mieskin on ehtinyt jo vaihtua tässä vuosien kuluessa.
Jo ollessani parikymppinen todettiin hiipuvat munasarjat verikokein. Olin useamman vuoden vakavasti sairaanakin sen jälkeen. Uskomatonta miten monta vuotta tässä on valunut hukkaan. Pahimmillaan julkisella puolella minulle naurettiin, ettei kaikkien tarvitse tehdä lapsia. Sellaiseen alistuu, kun ei muutenkaan ollut helppoa silloin.
Nyt minulla on ihana mies, joka tukee minua täysin.
Silti on nyt tyhjä olo.
Samanlainen tarina takana. Tosin sama mies kuvioissa. 2 ivf hoitoa ja 3 keskenmenoa takana. Endometrioosi ja ikää 40. Leikelty munasarjoja ja munatorvikin poistettu. IVF vaste oli huono vaikka solut laadukkaita. Luovuimme toivosta 2 vuotta sitten, mutta nyt olemme menossa lahjasoluhoitoon joulukuussa. Se ei tuntunut yhtään omalta ajatukselta pari vuotta sitten, mutta sitten kypsyi päätökseen. Mä ajattelen, että rakkaus voittaa. Ei aina tarvitse olla omat geenit.
Tsemppiä ja etähaleja. Tiedän niin tuon tunteen.