IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Ultrassa käyty ja PAS torstaille varattu... Jee, silti hieman sekavat fiillikset, koska ultrassa ei näkynyt johtofollia ollenkaan mutta limis oli silti lääkärin mielestä loistava siirtoon nähden. Joko munis oli piilosilla kuten mun toinen munasarja aina tai sit jotain... Nyt illalla selkeet oviskivut mutta silti ihmetyttää... kaipa se lääkäri silti tietää mitä tekee... :)

Jasminan kanssa päästään siis yhdessä piinailemaan?? :)

Toiveelle tsempit!
 
Voi tänne on tullut paljon ihania uusia ja osa on siirtynyt tuonne plussanneiden ketjuun! Menee tovi kun luen teidän uutiset läpi. Onnea innostuneille ja voimahaleja tämän epäonnen kanssa tarpoville! Meillä huomenna tulee kuluneeksi niinkin paljon aikaa elämäni ensimmäisestä plussasta, että se olisi ollut la. Katsotaan miten pysyn kasassa. Vielä oli toive, että tänään olisi kyytiin lähtenyt yksi viimeinen hurupää, mutta klinikalta tuli ikäviä uutisia, ettei kaksi viimeistä selvinnyt. Huhtikuussa tulee täyteen vuosi ja ehkä silloin otetaan uusi kierros, en tiedä. Romahdus ei ole kaukana ja selväjärkisyyttä ei ole ollut pitkään aikaan. Aikanaan saaliiksi saatiin n.20 munasolua, joista 10 muistaakseni hedelmöittyi. Ensimmäinen tuore siirrettiin lievään hypersimulaatioon, mikä oli melkoinen virhe. Ei luonnollisesti raskautta. 1. PAS toi toivetta kun sydämen lyönnit nähtiin ja onnea kesti aina rv9 saakka, jolloin todettiin kkm. Se siitä sitten.. 2.pas on edelleen mysteeri oliko tuulimunaraskaudesta kyse vai mistä, koska hcg oli tuplasti enemmän koko ajan verrattuna ensimmäiseen. 3. tyhjää täynnä siirretty alkio, mutta toinen sulatettu kaveri selvisi blastokystaksi saakka, mutta siltä uupui jokin oleellinen ja roskiinhan se meni. 4. moni raskaustesti näytti selvää haaleaa plussaa, veritesti täysin nega. Toinen sulatettu ei edes jaksanut sulatusta. Joka ikinen kerta passissa olen odottanut sitä puhelua, että nyt ei tarvitse tulla. Tänään se tuli ja viimeisten toivonkipiöiden liekki sammui siihen. Hyperventiloin itkua töissä ja lähdin kesken päivän kotiin, en edes muista millä verukkeella.

Vuosi on tuonut tullessaan niin paljon uutta tietoa, en ikinä lähes 10 vuoden luomuyrittämisen jälkeen olisi voinut kuvitella, että raskautuminen olisi mahdollista. Tieto lisää tuskaa ja nyt mietitään miksi näin. Tämä on niin tuuripeliä, että oikein ihmetyttää miten jotkut raskautuvat pienestä vahingosta. Toisten onni ei ole minulta pois, en katkeroidu. Olen vain vihainen miksei meille niin monelle kovasta tahdosta huolimatta suoda sitä onnea. Tällä viikolla on omassa tuttavapiirissä 3 laskettua aikaa, suruksi pistää.

Toivotan teille ihanaa kevättä ja paljon plussia! Minä siirryn vähän eri maisemiin joksikin aikaa. ❤
 
Täällä näköjään tipsuttelee vähän verta... tosin uskallettiin eilen vähän miehen kanssa olla läheisemmissä tunnelmissa pitkästä aikaa, joten voi hyvn johtua siitäkin. Mulla on gynen mukaan niin verevä kohdunsuu, että alkaa tiputtelemaan hieman kaikesta ärsykkeestä :unsure: Silti vähän pelottaa, että tässä se taisi tämä yritys sitten olla. Menkkajomot jatkuu aaltoilevina, välillä kokonaan pois ja välillä tuntee ihan selvästi kun kramppailee. Mieli-alakin on laskemaan päin, joten torstaille on sitten odotettavissa verinen päätös tällekkin yritykselle.

Varmaan yksi kierto tähän väliin ja sitten uutta yritystä... Sitten jos sekään ei tartu, niin takuuhoito onneksi takaa puolet hoitokuluista takaisin... laiha lohtu tosin siinä vaiheessa. :(
 
JONPA77: Juu, Luget jatkuu samalla lailla, ei vaikuta niihin.

Aika menee hitaasti, viikon päästä vasta 0-ultra, sitten pääsee pisteleen. Mieliala menee täälläkin vuoristorataa, yritän silti pysyä positiivisena, ajatella ja tehdä kaikkea muuta enkä keskittyä lopputulokseen. Toisaalta googlaan äitiysvaatteita ja pistin tilaukseen jo ultraäänigeeliä lisää doppleriin :rolleyes: Mulla on nyt sellanen fiilis, että jos ei nyt tärppää niin ens kerralla tai sitä seuraavalla. Mutta tiedän senkin jos tämä hoito menee mönkään, pitää surra aikansa ja kerätä voimia, sellasta se on. Mutta nyt hyvä fiilis. Kevät tulee, linnut laulaa ja kaikki on vielä edessä eli kaikki on vielä mahdollista, voi unelmoida uusista äitiysvaatteista!
 
Viimeksi muokattu:
Rusina80 sulla oli rankka tarina, luin ajatuksella. Ja siitä alkaneesta raskaudesta, keskenmenot on niin järjettömän rankkoja, kokemusta on minullakin, ei niihin oikein mistään ajatuksesta saa lohtua. Minua ei ainakaan lohduttanut mikään mitä muut sanoi. Jos satut tämän vielä lukemaan niin kysyn että oliko sinulla mones IVF?

Nempula hyvä se on tietysti valmistautua negaan henkisesti, mutta on ne oirehommat niin pirullisia että kun ei kuitenkaan voi tietää... Hirmuista jännää edelleen.

Yrittäjä J, mulla ultra peruuntui, klinikalta soittivat. Huomenna uusi yritys. Mielialat vaihtelee täällä synkän ja depressiivisen välillä eli kai se on sitten harmaasta mustaan... Niinpä niin, surupuku on musta. Siitä Orgalutranista vielä että mulle neuvottiin katsomaan tarkkaan se neulan kärki, se on kuulemma leikattu jotenkin niin että uppoaa nahkaan parhaiten vain kääntämällä se tiettyyn asentoon ja sitten 45' kulmassa nahkaan. Näin tein illalla ja kappas, ei sattunut enempää kuin Puregonit tai Gonalit! Käsi tärisi ihan hitosti kun laitoin. Jonkinverran se sit kirveli, mutta ei paljoa.

Toive*...
mikä on tilanne, onko oireet muuttuneet?

Kiva, Elika myös samoissa päivissä menossa. Teillä muilla taitaakin olla jo tieto että jotain on sentään tapahtunut ja lääke tepsinyt, itse odottelen vielä huomiseen ultraa. Laskeskelin että meitä taitaa olla piinailemassa ensi viikon lopulla jo 5 tai 6, jos ei tule yllätyksiä?

Bridge, onko viivassa muutoksia?

Hei onko kellään muulla sellainen olo että onkohan sittenkin kropaltaan liian vanha tähän hommaan vaikka olo tuntuukin henkisesti nuorelta likalta? Itsekin tässä hipoo jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä, ja on ihan hirveää nähdä se ikä paperilla numeroina. Henkisesti olen edelleen se 22-vuotias jolla elämässä kaikki mahdollisuudet avoinna, mutta joku on vanginnut minut tähän pikkuhiljaa ikääntyvään kroppaan. Kuka varasti elämästä viimeiset 15 vuotta? Meni aivan silmänräpäyksessä, kaikki vuosituhannen vaihteen jutut on niin kristallinkirkkaana mielessä. Joko tää peli on pelattu, ikä ei enää riitä vaan nuoremmat jyrää ohi oikealta ja vasemmalta? Apua?
 
Ankkalinna: Oireet alkavista menkoista on vahvistuneet; tänään ensimmäinen havainto värillisestä vuodosta. Tosin hyvin haalea, mutta kuitenkin. Aion tänään soittaa polille, josko voisin huomenna jo mennä verikokeisiin.
En voi ymmärtää miten nopeesti fiilikset onnistumisesta heitti laidasta toiseen. Olin jo ihan varma plussasta.. kaksi päivää paleli pirusti, vasemmalla puolella tuikkivaa nippailua, todella kova päänsärky ja nännipihat oli lautasen kokoiset. Yksi yö ja kaikki muuttui. Ehkä luget teki tepposia.
 
Ankkalinna Hah hah, ei oo pelattu ei, usko pois :)

Hei hyvä tietää tosta Orgalutranista, kiitos! Täytyypä illalla yrittää tökätä se paremmin. Kurja että sulla on mieli niin maassa. Mulla värisävyt menee pinkistä mustaan ja kaikkee siltä väliltä. Pääväri ehkä punainen, räjähdyspisteessä.

Onko sulla ensimmäinen lapsi tullut luomuna? En muista olitko maininnut. Mulla on edellisestä liitosta kaksi luomupoikaa, parikymppisenä sain ja molemmat kohta teini-ikäisiä. Niin mihin se aika katosi?
 
Liika testaus ei ole hyvä. Tämän aamuinen oli heikompi kuin eilen, taitaa olla kemiallinen. Kävin tänään verikokeessa, huomenna tulokset. Jotenkin huono fiilis, en usko tähän, ei paljoa oireita. Pelottaa, stressaa.
 
Yrittäjä mulla oli sama orgalutranin kanssa mutta kun ei pistänyt suoraan vaan 45 asteen kulmassa ni ei tuntunut yhtään miltään.

Bridge jäitä hattuun ja odottele rauhassa tuloksia(joo on helppo sanoa) tuu kertoo meillekin tulokset. Jaksetaan kimpassa ja tsemppiä kyllä se fiilis hyväksi muuttuu:love: pelko on hirveetä mutta ei luovuteta. Oot niin raskaana kunnes toisin todistetaan!
 
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
Voi Rusina80, onpas surullinen tarina sinulla. Paljon voimia ja onnea uuteen yritykseen. Suuret pahoittelut ja halit myös kaikille negan saaneille. <3 Tiedän, ettei tämä varmasti yhtään lohduta, mutta onhan sekin, että siirtoon päästään, jo jonkinlainen onnistuminen ja antaa toivoa siitä, että seuraavalla kerralla kaikki voi mennä hyvin loppuun saakka. Me kaikki kun ei päästä edes siihen siirtoon asti... :(

Ankkalinna: nuo ikämietteet ovat niin tuttuja minullekin! Mullahan ikä alkaa jo nelosella, ja vaikka aina välillä olen onnistunut siirtämään sen tosiseikan jonnekin taustalle (tyyliin olen kuitenkin täysin terve ja hyväkuntoinen, eivätkä nelikymppiset äidit ole mitään harvinaisuuksia nykyisin jne.), niin nyt se taas iski tosi rankasti epäonnistuneen IVF:n jälkeen. Tajusin, että ikä on tosiaan tehnyt tehtävänsä munkin kropassani, ja jos tässä nyt joudutaan tahkoamaan vaikka vuosikin, niin sitten olen jo TOSI vanha. :eek:

Orgalutranista vielä: se piikki on todella inhottava! Hyvä kuulla tuosta niksistä, täytyy kokeilla sitä seuraavalla kerralla. Itsekin onnistuin kerran pistämään sen melko kivuttomasti (meni varmaan sattumalta oikeassa asennossa), mutta muulloin jouduin oikein runttaamaan sen ihosta läpi, kun muut piikit sujahtivat ihan helposti. Lääkärini mukaan piikistä on kyllä annettu palautetta, mutta lääkefirma joutuisi tekemään kalliit testit, jos tekisivät neulaan pienenkin muutoksen, joten eivät varmaan hevillä siihen ryhdy.
 
Bridge niin kuin tiedät niin me jännätään täällä sinun kanssa, kävi miten kävi.

Yrittäjä J, joo yksi luomulapsi on joka kaipaa kovasti itselleen pikkusiskoa tai veljeä. Ja tuo sinun optimismi on ihailtavaa tämän ikäkysymyksenkin kanssa!

Eli klinikalta sanottiin että siinä Orgalutranissa on se neulan kärki viistottu siten, että kun pistätte niin kannattaa kääntää se niin että neulan kärjen pitkä sivu on enemmän ihon suuntainen ja viistottu sivu ylöspäin, ja sitten lisäksi 45' kulmassa ihoon. Eli ruiskua joutuu vähän pyörittelemään ennen kuin pistää että tietää viistotun puolen olevan ylöspäin. Osasinkohan selittää. Ainakin minulla meni kivuttomasti kun tein näin. Kun tarkkaan sitä neulan kärkeä katsoo niin kyllä se viistottu on vähän eri tavalla kuin muut neulat.

Toive* on ne luget kavalia. Varmaan mihinkään oireisiin ei voi luottaa niiden käytön aikana. On kyllä todellinen piina nyt sinulla.

Kaikille tämän ikäkysymyksen kanssa painiville, Roxanne mukaan lukien. Kaikilla on tietysti on vähän erilaiset taustat mutta minulla ainakaan ei ennen kolmeakymppiä elämäntilanne vain ollut suotuisa lapselle. Yritän lohduttaa itseäni sillä mutta en ole aivan varma auttaako se.

Ja eikös tämä nykyisten kolme-neljäkymppisten ikäluokka ole peloteltu aikanaan peruskoulun yläasteella seksivalistuksella siten, että on saatu taottua kaaliin että raskaaksi "lipsahtaa" todella helposti, varma homma että olet raskaana jos kerrankin ilman ehkäisyä hummaat. Ei näköjään mene ihan näin se homma. Ja vanhemmat sukupolvet paasasi sitä että lapset "hankitaan" vahvaan parisuhteeseen ja varmaan taloudelliseen tilanteeseen. Kellä sellaisia nykyään on? Ja jos on niin millä iällä?

Hittolainen, niin tai näin niin aina teet väärin.
 
I´m back! pääsinhän mä siitä "veriletusta" eroon! Ette voi uskoa, mutta la-su yöstä vuoto kesti rajuna aina sunnuntaipäivään, eli 8 vrk! Välillä muka tyrehtyi kunnes taas oli ihan pönttö veressä vessassa käydessä. Jotain kummallisia vihlovia kipuja tuntui myös muniksissa ja alkas jo päässä heittämään, siis toi välivuotohan kesti oikeesti yhtä kauan kuin keskenmenovuoto tyhjennyksen jälkeen! Sairasta!

Sunnuntaina pitää aloittaa Primolutit isommalla annoksella ja sitten vuodon alettua Estradot- laastarit tuplana. Nyt on kunnon aseet! Toivon, ettei noita Zumenoneja mulle enää määrätä, eihän ne sovi mulle lainkaan. Viimeksi kroppa meni näin sekaisin Teroluteista, vuodin kuin härän kurkusta kun niitä käytin joskus nelisen vuotta sitten.

Täällä on taas aika kevyt mieli. Kun tuo vuoto loppui, on ollut muuta ajateltavaa. Viikonloppuna oltiin mökillä kavereiden kanssa ja oli kiva kun sai ottaa vähän punkkua ja syödä hyvin. Lapset leikkivät keskenään ja ei ahdistanut yhtään mikään :)

Mun pitäis nyt saada tuota painoa tiristettyä pois, viikonloppuna meni kyllä ihan penkin alle syömiset, mutta mietinkin, että jos viikonlopun jälkeen taas alkaisi katsomaan syömisiään, ihan aikuisten oikeasti.

joku kirjoitteli tuosta, kun lapsi kaipailee toista lasta. Meidän 4v7kk on nyt viime aikoina alkanut kans kyseleen, miksei hänellä ole sisarusta. Ja pitäisi olla kuulemma vielä tiettyä sukupuolta, että kelpaa.. Sanoin, että jos rahalla voisi ostaa sisaruksen, oltais isin kanssa jo ajat sitten ostettu, mutta kun ei voi. Että kaikki asiat tässä maailmassa eivät ole sellaisia, että kun vaan toivoo, niin saa ne. On kumminkin ihan tyytyväinen siihen, että lähellä on serkkuja ja kerhossa kavereita, kenen kanssa saa leikkiä. Eniten harmittaa kuulemma se, että on välillä leikeissä yksinäistä, kotona. Meidän lapsi ei ole päivähoidossa, vaan hoidan häntä edelleen kotona ja hoidan kotoa miehen yrityksen asioita. On sopinut meille hyvin tämä järjestely.
 
Tänään oli niin kauheat kivut jo aamusta ja huippasi ja yökötti, kun en ollut syönyt mitään aamulla, että ajattelin menkkojen alkavan taas sillä sekunnilla. Mutta ei. Koko päivän ikävää jomotusta kohdussa, selässä ja munasarjoissa... Eikä tippaakaan verta o_O Äiti jo tänään kyseli, että onko tärpännyt, kun kuulemma silmät näyttää jotenkin erilaiselta.. mustat silmänaluset ja luomet on turvoksissa :D Yöunet jääneet taas vähän vähille, kun jostain syystä heräilen taas 2-3 aikaan ja sitten ei enää uni meinaa tulla.

Huomenna aamusta testiä kehiin jotta pääsee taas toteamaan, että nega se vaan on ja pysyy vaikka mitä kuvittelisi....
 
  • Tykkää
Reactions: Tupsuli
Tänään oli niin kauheat kivut jo aamusta ja huippasi ja yökötti, kun en ollut syönyt mitään aamulla, että ajattelin menkkojen alkavan taas sillä sekunnilla. Mutta ei. Koko päivän ikävää jomotusta kohdussa, selässä ja munasarjoissa... Eikä tippaakaan verta o_O Äiti jo tänään kyseli, että onko tärpännyt, kun kuulemma silmät näyttää jotenkin erilaiselta.. mustat silmänaluset ja luomet on turvoksissa :D Yöunet jääneet taas vähän vähille, kun jostain syystä heräilen taas 2-3 aikaan ja sitten ei enää uni meinaa tulla.

Huomenna aamusta testiä kehiin jotta pääsee taas toteamaan, että nega se vaan on ja pysyy vaikka mitä kuvittelisi....
Kuulostaa kyllä lupaavalta! Jännitän sun puolesta!
 
Minäkin olen sitten aina pistänyt orgalutranin väärin kun inhottavaa väkisin nahan läpi tunkemista! :D meitä on kyllä monta ensiviikolla jännäilemässä, tulisipa tänne kato jos kaikki plussattaisiin :D
Nempulalle tsemppiä huomiseen!
Nyt kun iästä keskustelua oli käyty, niin mitenkä paljon on ikähaarukkaa? Mahdankohan olla porukan nuorin, ikää 23 :)
 
  • Tykkää
Reactions: Nempula
Voi että, missä se hurja plussa aalto nyt viipyy :( pahoittelut kaikille. Omaa napaa; Huomenna olis vuorossa 3.PAS siirto. Oon kaikkeni yrittäny, että siirtäisivät nyt kaksi, mutta ei auta anelut eikä mikään mukaan! Nyt on kuitenki tilanne se, että oon päättänyt että tää todellakin toimii, eikä negat oo enää vaihtoehto! Nyt mennään plussanneiden puolelle ja piste! :D siirto tehdään nyt 2-päiväisellä alkiolla, joka on tosi hyvä laatuinen :) sain muuten meidän alkioista solukaavion itselleni, kun sen osasin vaatia. Kaksipäiväiset on kaikki nelisoluisia viisipäiväisistä blastoista huonoin taisi olla 3BB ja parhaat 4AB. Fragmentaatio % oli muistaakseni 10% luokkaa. Paras luokitus noista blastoista on muuten 4AA, näin kerrottiin. Parhaimmat Todennäköisyydet raskauteen on kuulemma noilla kaksipäiväisillä paremmat, kuin blastoilla, mistä yllätyin suuresti. Onko teistä kukaan hoidoissa naikkarilla?
 
  • Tykkää
Reactions: Darni73
Nennalii joo tosiaan mäkin kysyin josko oltais tehty tähän hoitoon pitkä viljely niin hämmästyin kanssa kun lääkäri sanoi ettei kannata kun paremmat tulokset on saatu noilla 2-3 päivän viljelyllä. Me ollaan yksityisellä puolella.
 
  • Tykkää
Reactions: Nennalii

Yhteistyössä