IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Heipä hei. Uusi ilmoittautuu. Mulla ivf:ään on vielä hieman matkaa kuljettavana, mutta mielessä se on jo kovasti. Maaliskuussa tai huhtikuussa tulee ajankohtaiseksi. Tuntuu, että siihen on pitkä. On vain jo niin turhautunut jatkuvaan odottamisen odottamiseen... Parikin kuukautta tuntuu lähes ikuisuudelta ja stressikäyrä on valmiiksi kaakossa... Suunnittelukäynti parin viikon päästä.
Aluksi jännitin ajatusta ivf:stä paljonkin, nyt tuntuu lähinnä helpottavalta, että siihen pääsee. Piikittäminen mietitytti aluksi, mutta nyt kun on Pregnylistä kokemusta muutaman piikin verran, niin eiköhän ne muutkin piikit suju.

Maaliskuulle alustavasti kaavailtu hoitoa, mutta pääsiäinen saattaa olla juuri huonoon kohtaan punktiota ajatellen. Eli todennäköisimmin joudutaan odottamaan huhtikuuhun.

Mites teillä, jotka olette jo ivf:ssä olleet, minä kiertopäivänä teillä on ollut punktio? Mulla ovulaatio yleensä melko aikaisessa, joten mietin, voisiko punktiokin olla sitten melko aikaisessa vaiheessa. Vai liittyykö toisiinsa mitenkään? Esim. letrokierrossa ovis mulla luomua aikaisemmin.

Eipä tällä erää muuta. Mielellään liityn joukkoonne tiiviimmin sitten, kun ivf-hoito pyörähtää käyntiin.
 
Hurjasti onnea Bridgelle viivasta! Peukut pidän pystyssä myös Toiveelle ja muille piinailijoille. Plussa-aalto olis tosiaan tervetullut. :) Itsekin yritän liittyä mukaan sitten vähän keväämmällä, vaikka tällä hetkellä se aika epätodennäköiseltä tuntuukin. Mutta vielä ei luovuteta, seuraavan hoidon suunnitteluaika on jo varattu ensi kierron alkuun.

Jenifer, tervetuloa mukaan ja tsemppiä tulevaan hoitoon. Kyllä se maalis-huhtikuukin ihan pian koittaa! :) Mulla ovis on yleensä ollut kp 13-14 (joskus kyllä myöhemminkin), ja punktio tehtiin kp 14 eli aika samoissa mentiin. Mutta punktiopäivä riippuu aina siitä, missä tahdissa munarakkulat lähtevät kasvamaan, eli etukäteen sitä ei voi ihan tarkasti tietää.
 
Bridge onnea onnea, olkoon se pysyvä <3

jenifer
tervetuloa mukaan :) lyhyessä kaavassa hoitosuunnitelmaan vaikuttaa oma kuukautiskierto, siitä lähdetään. Aika usein Primolutilla täsmätään menkkojen aloitusta, sairaalan aikoihin sopivaksi. Esim mun piti siirtää menkkojen aloitusta 3 päivällä. Nollaultra oli kp 3 jolloin aloitin pistokset.Täällä on monta jotka aloittivat pistoshoidot viimeviikolla ja siirto kaikilla taitaa olla APUA ensi viikolla!

Toiveelle aamutestiin pinkkiä <3
 
No niin tänään olisi sitten kp 12 ja aika ultraan PAS:ia varten.... Mulla ollut ovulaatio aina kp14 hoidoissa, kun muuten ei oo tullut testailtua niin en tiedä, mutta tänä aamuna vaan hymynaama kurkki testissä... Toivottavasti ei ole liian aikaisin.... Noh kohta se selviää kun lääkäriin menen...

Bridgelle älyttömästi onnea plussasta!!
 
Kiitos tsempeistä. En kuitenkaan voi kertoo teille hyviä uutisia. Heräsin aamuyöllä samanlaiseen kipuun kun menkkojen alkaessa. Samassa hävisi se positiivinen fiilis mikä on ollut koko ajan. Noh, tein testin ja negahan se oli :(Aion jatkaa luget torstaihin asti kun käyn verikokeissa. Jos vaikka joku ihme tapahtuisi... Seuraavalla kierroksella onkin sitten yksi stressin aihe lisää, kun jännätään selviää pikkuset sulatuksesta.
 
Bridge ihanaa!!! Kylläpä lämmittää mieltä että joku onnistuu. Kerrothan vahvistuuko viiva!

JONPA77 hirmuisesti lykkyä...

Mitenkäs muut pistelijät joilla punktio tulossa ensi viikolla, onko mitään havaittavaa vaikutusta vielä lääkkeillä? Minulla vatsakipuja ja turvotusta. Olen kyllä aika herkkä ollut aiemmin Puregonille ja nyt varmaan sama tämän Gonal F:n kanssa joten saa nähdä huomisen ultrassa onko mitään tapahtunut. Sivuvaikutuksia kyllä on. Usko hoitoihin on nollassa. Henkisesti olen asennoitunut niin että tää ei tuu onnistumaan minulla. Pessimistihän pettyy silti, mutta itseni tuntien petyn vähemmän kun olen skeptinen kuin jos ajattelen luottavaisesti. Sen sijaan toivon että teillä muilla onnistuu, etenkin niillä joilla ei vielä ole lapsia, jos jonotusnumeroita tässä nyt annetaan niin te ansaitsette etusijan.

Milloin muuten aloitatte jarrua pistelemään? Yrittäjä J esim.? Minulla ensimmäinen Orgalutran tänään.
 
Täällä on vasta pp3 ja välillä on vatsassa ikävää juilimista, ihan kun menkat alkais..johtuukohan lugeista vai enteileekö menkkoja, mutta ei niidenkään luulis vielä alkavan :eek:

Toiveelle halit <3 toivoo on aina, ylläriä odotellessa..ja meitähän ei lannista mikään, välillä käydään pohjalla mutta aina sieltä noustaan entistä vahvempana <3
 
Täällä toka ultra takana. Munarakkuloita yhteensä 16, MUTTA suurin osa on vissiin liian isoja ja osa liian pieniä. Oliko ne 8-10mm jotka lasketaan, vai miten?? Lääkäri oli kuitenkin tyytyväisempi kuin nollautrassa. Annoksen nosto oli herätellyt munasarjoja. Mulla oli myös muniksia munasarjojen ulkopuolella, hmm...

Perjantaina seuraava uä ja maanantaina todennäköisesti punktio!
 
Yrittäjä J juuri meinasinkin tulla kyselemään että mikä oli tilanne? Tuohan voi vielä hyvinkin muuttua perjantaiksi että tulee tasakokoista tavaraa. Minulla huomenna ultra ja perjantaina myös toinen. Mikä sulla oli siis lääke ja annostus? Vieläkö sanoivat että tänään pitää laittaa jarrupiikki? Mielenkiinnolla lukisin myös Nappeuksen, Päivän Paisteessa ja Juru27:n kuulumiset koska samoissa mennään.

Nempula mikä tilanne siellä? Jännää...
 
Ankkalinna Lääkkeinä Puregon alkuun oli 3 x 200IU ja sitten 2 x 150IU. Piti aloittaa 150IU:lla mutta nollaultran tulos on sen verran heikko, että annostusta nostettiin suunnitellusta.

Nyt jatkan 150IU:lla torstaihin saakka ja jarru tulee tänään mukaan. Lääkkeinä Orgalutran 0,25mg, jota on tarkoitus pistää perjantaihin saakka. Limis oli 8,5.

Mahdollisesti lauantaina irrotuspiikki.

Muiden kuulumisia odottelen myös :)
 
pc-testi antaa negaa... ylihuomenna uus testi ja katotaan mitä sitten näkyy :( Itellä ei kauhean kova usko ole positiiviseen tulokseen tälläkään kertaa, mutta mennään nyt päivä kerrallaan eteenpäin. Mulla on ollut menkkakipuihin verrattavia tuntemuksia koko viikonlopun ja näköjään jatkuu vaan. Välillä on ihan varma, että no nyt alko menkat, mutta ei sittenkään... Tuhru on pysynyt nyt melko vähäisenä, sen verran että huomaa lutinusvuodossa vähän väriä. Nyt pp7/dpo11/kp29. Ei jää montaa päivää pelivaraa, kun kierto on 30-32 päivää
 
Noniin vihdoin alkaa täälläkin tapahtua, eli ovis plussa pärähti tänään kp 17 ja siirto torstaina :) ihanaa pääsee taas jännäilemään!
Tein varmasti jonkun ennätyksen kun vähän kahden jälkeen kävin testaamassa ovista ja hymynaama tuli, viimeisellä soittoajan minuutilla sain hoitajan kiinni, ei se vaatinut kun 164 puhelua sinnepäin Nyt luen kaikki aikaisemmat viestit täällä :)
 
Tsemppiä toive, ei menetetä toivoa vielä kokonaan kuitenkaan. Ihmeitä voi tapahtua.
Ja hienoa Bridge! Toivotaan paljon plussatuulia nyt!

Täällä ultrassa käyty ja rakkuloita näkyi yhteensä noin 14 kooltaan 9-12mm + muutama pienempi mukana. Limis oli lääkärin mukaan hyvä. Perjantaina seuraava ultra ja punktio todennäköisesti maanantaina.
 
  • Tykkää
Reactions: ilo2010 ja Darni73
Elika, samat suunnitelmat ja munisten määrät :)

Jasmina, nyt onnea matkaan! (y)

Huh huh, pikkasen jännittää jo tuleva punktio. Munasarjat oli onneksi punktiota ajatellen hyvässä kohtaa.

Miten monta päivää pidättäytymisaika muuten on? :whistle:

Nempulalla tsemppiä, toivottavasti se vielä plussaksi muuttuu!
 
Toiveelle pidän peukkuja vielä pystyssä! (y)

Jopas Elikalla ja Yrittäjä J:llä kivat määrät muniksia. :) Mulla oli kans tänää toka ultra ja noin 8 munarakkulaa sieltä löyty. Isoin taisi olla 8mm. Annostus nostetaan 250iu x 4 katellaan mitä perjantaina on näkyvissä. Ei vielä oikein minkäälaisia tuntemuksiakaan oo.
Määrätäänkö muuten orgalutrania ollenkaan jos on synarela nenäsumute käytössä? Ajaako ne samaa asiaa..? Ehkä tyhmä kysymys..yritin googletellakin mut en selkeetä vastausta löytäny. o_O
 
Te jotka ootte pistäny Gonapeptylin alkionsiirron jälkeen, niin meneehän luget normaalisti silti samana päivänä? Mulla olis huomenna määrä pistää Gonapeptyl, kellonajalla ei muistaakseni ollut väliä että mihin aikaan pistää?
 

Yhteistyössä