IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Pahoittelut tiltuli

Täällä uidaan kans syvissä vesissä, toi eniten vituttaa kaikki on kyllä sangen kuvaava sanonta Aiemmin ollut puhetta just siitä miten tärkeetä monille on suunnitella ne next stepit varmuudeksi jo etukäteen jos hommat menee pieleen..ite oon aina myös "turvautunut" siihen..no enää sitä ei ole, ja sekös on tyhjä tunne jos joku. Pelottaa niin helvetisti. Voisko vaan olla jo huominen ja punktio jo ohi

Taistelutahtoa tasapuolisesti kaikille!!

Lottaiselle ja jasminelle toivon hyviä uutisia huomiselle!

 

Kiitoksia tsempeistä!
Olin eilen ystäväni juhlissa missä pidin n. 4h tiukkoja farkkuja jalassa, vatsa tuli niistä kipeäksi ja (nyt ällö varoitus) olen koko tämän aamun kärsinyt peräaukon krampista/suonenvedosta kaikkea sitä! Kunpa menisi ohi.. Aloin myös käyttämään lugeja, kuinka pitkälle tai siis miten syvälle ne on tungettava? Riittääkö etusormellinen

 

Kaikkea vaivaa tosiaan näissä hommissa ilmaantuu se on ihan varma

Mä olen kuten työntänyt niin syvälle kun etusormella saan ilman että tarvii mitenkään erityisen paljon säätää siellä vielä Lutinus on siitä niin paljon parempi että on se asetin.

 

Mari , meillä on nyt tulossa kolmannen punktion viimeinen siirto ja vielä viikko sitten olin sitä mieltä, että nyt täytyy luovuttaa hoidoissa ja päätimme, että ehkä se meidän lapsi tulee sijaisvanhemmuuden kautta. Nyt tällä viikolla taas olemme päättäneet, että mennään vielä yhteen punktioon yksityiselle ja otetaan kaikki mahdolliset kokeet ja tukilääkkeet, jotta ei tarvitse jälkikäteen jossitella tai turhaan uneksia luomuihmeestä. oon selkeesti alkanut hyväksymään jollain tasolla sen, että biolasta emme välttämättä saa. Eikä se joka päivä edes tunnu enää maailmanlopulta. Mieliala varmasti kyllä heittelee tässä tulevina kuukausina. Onko teillä adoptio tai sijaisvanhemmuus vaihtoehtona?

 

Epätoivoista yritystä <3 meillä on jo kaikki mahdollinen tutkittu ja tukilääkkeet kokeiltu jne..kyllähän se järkikin sanoo että jos tää 5.s on jo ja ei onnistu niin ei ole järkeä enää..ei mullakaan joka päivä tunnu se asia biologisen lapsen saamattomuudesta enää maailmaan lopulta, mutta sitten taas tulee päiviä kun pää huutaa vaan että miksi just minä, minkä helvetin takia.. Mutta niinhän se vaan on että kaikille se lapsi ei tule hoidoista huolimattakaan ja ei siitä vaan pääse mihinkään että sen kanssa on vaan elettävä..joinain päivinä ajattelen jopa niin että kyllä meillä on lapsi, pieni rakas poikamme joka on taivaassa..Me mietittiin tota adoptioita pitkään mutta lopulta tuntuu molemmille liian epävarmalta/pitkältä prosessilta, (ja toki kalliskin) tässä on kolme vuotta eläny vaan hoitoja ja "odottamista" ja mun pää ei yksikertaiseti kestäisi sitä vuosi kausien odottelua/koko prosessia kun siinäkään ei ole mitään takeita..sijaisvanhemuudesta ollaan puhuttu, että vois olla vaihtoehto mutta siinä taas omat haasteensa, miten sitä pystyisi handlaamaan sen mahdollisen luopumisen lapsesta. Mutta eipä niitäkään voi etukäteen tietää, sovittiin että puhutaan/selvitetään sitä sitten joskus tarkemmin..onneks mulla on hyvä terapeutti tämän kaiken läpikäyntiin. Miten teillä nämä vaihtoehdot ajatuksena? Toisaalta tämän päivän keskustelujen jälkeen jätettiin vielä pieni takaportti että voitas har_kita ehkä että vielä ~ vuoden päästä mietittäis jaksasko vielä yhden joskus yrittää, jos siis nyt edes suostuttais enää tekemään. Mutta ainakin vuodeksi ei edes puhettakaan enää asiasta tän kierroksen jälkeen.

Sori tulipas pitkä omanapainen sepustus..

 

Onnea iloisia uutisia saneille ja halaus syvissä vesissä uiville

Tämä on just se pahin hetki kun ei ole enää mitään takaporttia tai seuraavaa suunnitelmaa. Mäki olen tavallaan nii monta vuotta elänyt näitä hoitoja ja aina ollu se "seuraava askel" jollain tasolla. Nyt on sitten pahinta se irti päästäminen. Tiedän että vaikka tekisimme viisi uutta hoitoa niin luultavasti olisi taas ihan yhtä hanlala luovuttaa. Ja aina on se fiilis että entä jos se seuraava onnistuisikin. Mutta näin tämä menee..joskus on pakko kohdata tämä piste.

Voimia jokaiselle vaiheisiinne.

 

Mari, meillä luovuttiin adoptiosta myös siksi, että se on niin pitkä prosessi. Ensin kahdeksan vuotta biolapsen yritystä ja sen jälkeen reilu viisi vuotta adoptiolapsen odotusta, liian pitkä aika kun mitään takeita lapsesta ei ole. Meillä saattaisi adoptiojonossa tulla myös ikä vastaan ja senkin vuoksi jouduttaisiin mahdollisesti jättämään lapsen odotus kesken. Sijaisvanhemmuudessa minua eniten pelottaa miten pystyy varmasti antamaan kaiken sen tuen, minkä hylätty ja kaltoinkohdeltu lapsi kaipaa. Mutta pride- koulutus siis suunnitelmissa, jos viimeinen hoito ei onnistu.

Voimia myös Tammikselle ja kaikille muillekin omissa vaiheissanne!

 

Huoh Jamina vähänkö nostan hattua farkuista ja juhlista!! Itse oon yhä kivuissa ja vatsa tosi turvoksissa, kivut onneks kyllä paljon hellittäneet ja se tosi paha pahoinvointikin loppui yön aikana. Just mietin miten selviän työpäivästä huomenna..

 

No ne farkut oli virhe, olen kokopäivän ollut lämpöpussi vatsalla ja kävellessä mummot ja papat kiitää kaupassa ohi työpäivä myös huomenna, kyllä me selvitään lottainen!

 

Oletteko te muut tulokkaat ajatelleet, että mitä jos plussaakin ensimmäisestä ivf-hoidosta? Siis niin nurinkurista, mutta mua tavallaan "jännittää" se ajatus, että käy palstalla tälleen surkuttelemassa ja sit onkin se joka plussaa ja jättää muut odottelemaan.
Siis tottakai toivon sitä plussaa joskus saavani, mutta toivoisin kyllä sitä heille jotka ovat oikeasti vuosia toivoneet lasta. Joo, meilläkin 3 vuotta ollaan odoteltu, mutta siis..äh.
Ovulaatioaika laittaa pään ihan sekasin.

Minä olin (ja olen joskus edelleen) niin kateellinen näille ohipyyhkijöille. Ensin kauhea "voi voi mikä vauvakuume, ei kuitenkaan tärppää" jne ja sitten PAM ekalla yrityksellä raskaaksi ja palstalle teksti "plussatuulia muillekkin" ja sinne hävis. Tulee sellainen haista vittu olo.

Olen kärttyinen, kuin mikäkin vanha akka ja olenhan minä.

 

Lottaiselle paljon ppeukkja siirtoon.

Pirtsi..no jaa.. olen mäkin joskus ollu siinä kohtaa kun tieto IVFstä nosti toiveet kattoon. Kyllhän sitä ensin ajatteli että no, se on avain kaikkeen..niin moni sillä kuitenkin onnistuu. Mutta tulin kyllä jo ekan IVFn ekan alkion siirron kohdalla rytinällä tonttiin. Mutta nii..onhan heitä. Esim mun käly. Olevinaan yrittivät luomuna pari vuotta (kuulemma ovis oli vaan hankala saavuttaa, työt esti jne). Menivät rahan kanssa hoitoon (ulkomailla) ja pam. Kaksi siirtoa, kaksi lasta. Alkioita divisioona vieläkin pakkasessa. Ei ainoatakaan pettymystä sillä saralla. Kyllähän näitä on.
Toivottavasti kuulut tähän ryhmään !

 

Kyllä mäkin toivon, että ite kuuluis niihin "heti tärppääjiin", kun ei periaatteessa ole mitään syytä, miksei tärppäis. Meillä pitäis olla kaikki kohdillaan, mutta silti en uskalla kauhean toiveikas olla...

 

Itse toivon plussaa jokaiselle ja jokaisessa vaiheessa olevalle. Tämä on meille ensimmäinen icsi hoito, ikinä en ole saanut testiin mitään muuta kuin yhden viivan. Ja luonnollisesti haluan sen toisenkin viivan heti! mutta asiaan kun ei voi itse vaikuttaa. Voi olla että plussa pärähtää, voi olla että jään tänne palstailemaan ties miten pitkään. Itse muistan viime keväästä kun läheinen kertoi tulleensa raskaaksi,luomusti,"vahingossa",ensimmäisellä yrityksellä, olin hyvin katkera aluksi enkä osannut iloita asiasta, en tietenkään heille sitä näyttänyt. Opin kuitenkin ettei se ole minulta pois, ihmisiä raskautuu joka puolella enkä voi heille katkeroitua siksi, että olemme itse tässä kapeammalla polulla tarpomassa.Pahinta on se kun mies on sanonut, että jollekkin toiselle olisin jo saanut lapsia. Olen kuitenkin onnellinen, että on edes tämä lääketieteellinen mahdollisuus jotenkin raskautua syövän jälkeen, joka vei mieheni siittiöt täysin. Toisilla kestää tämä matka kauemmin kuin toisilla, toivon vilpittömästi onnea jokaiselle täällä

 

Nii. Olenhan mäki tullu luomuna raskaaksi , viimeks keväällä ja kaiken lisäks imettäessä, mutta hoidoilla en millään..tai hyvin hyvin vaikeasti. Eli nii. .Periaatteessa ei pitäs olla siinä kohtaa ongelmaa mutta kun ei niin ei.

 

Jasmina20 kauniista sanottu, kiitos samoin sinulle

Pirunpelto mulla on sellainen tunne, ettei hoidot tuota meillä tulosta ja nimenomaan sen vuoksi, koska varsinaista syytä sekundääriseen lapsettomuuteen ole löytynyt.

 

Muistan kun aloin salaa toivoa yhteistä lasta. Haave yltyi pikkuhiljaa hurjaksi vauvakuumeeksi. Mies oli silloin lastenhankintaa vastaan. Vuodet kului, katkeruus kasvoi, harkitsin eroa joka kuukausi. Aina ovulaation aikaan sain itkupotkuraivareita, PMS-oireet saivat puolestaan vihantunteita pintaan. Yhteinen yritys oli syy miksi en lähtenyt pois.

Samaan aikaan muutama ystävä oli yrittänyt lasta parisen vuotta, tuloksetta. Mietin silloin kumpi on pahempaa, se ettei lasta kuulu vaiko se ettei saa edes yrittää. Toisessa on edes pieni mahdollisuus saada se lapsi, toisessa ei ole toivoakaan.

Kuinka kävikään, mies havahtui kolmisen vuotta sitten, että aika käy vähiin ja halusikin yhteisen lapsen. No sitä alettiin yrittää toden teolla, mutta eipä kuulunutkaan.

 

Jee, parempia uutisia kuin viime ivf-kierrossa:
vielä kolmantena päivänä kaikki 6 hdelmöittynyttä alkiota ovat elossa!
Viimeksi jo tokana päivänä oli karsiutumista.
No, on täällä tulosta jännitettykin viime yö hereillä..
Nyt siis jännätään vielä keskiviikkoon, silloin on iltapäivällä siirto mikäli ei jotain yllättävää nyt alkioille tapahdu. Silloin kuulen myös moniko selviää hengissä. Jännää ajatella, että viikon päästä keskiviikkona varmaan jo tiedän miten tässä kävi, viimeksi kun vuoto alkoi viikko siirrosta.

Koska Jasmina saat tietoja soluista ja koska onkaan siirto?

Kyllä mulla huonoina hetkinä, esim kun nega paukahtaa lasiin tai vuoto juuri alkanut, tuntuu sellainen pisto sydämessä jos joku muu plussaa. Mutta se ei tarkoita ettenkö olisi hetkeäkään onnellinen toisen puolesta. Sitä vain toivoisi itsekkäästi saavansa osallistua onneen henkilökohtaisesti. Kenenkään onni ei ole toiselta pois, kenenkään suru ei ole toiselta pois. Näin uskon. Tässä mennään sellaista vuoristorataa epätoivon ja toivon välillä, että eiköhän se oo ihan ok vaikka välillä tuntuiskin ihan paskalta kun toisella vaikka hoitotauolla tärppää luomusti. Kun siitä paskasta nousee pää, tajuaa olla onnellinen sen onnekkaan puolesta. Näin itsellä.

 

Jes Lottainen, yksi pykälä taas parempaan päin!

Mä en tiedä mitä ajattelen muiden raskauksista juuri nyt... Vanha ystävä, jolla ensimmäiseen pitkä yritys taustalla, on tulossa Ausseista käymään. Ensin olin ihan, että jee, mutta sit kuulin että odottaa toista. En tiedä mitä ajatella... Osuis just mun pistos/punktioviikoille. Toinen ystävä tuli just 4.IVFstä raskaaksi. Onnellinen hänen puolestaan, mutta suren sitä ettei ole enää vertaistukea. Varsinkin kun näköjään hän nyt onnellisessa tilassaan tuntuu kadottaneen kaiken empatian ja ohjeistaa suorin sanoin esim. uusperheasioissa (ei hänellä siitä edes mitään kokemusta ole). Niin kauan kun minäkin häntä olen kannatellut! En halua olla missään tekemisissä. Oon varmaan huono ihminen, mutta olkoot sitten niin.

Tein aamulla negatestin (tää oli se lyökää mua-osio!). Synarelasta kovia kohtukipuja, tissit kipeytyneet, se viime viikon vuoto, väsymys... Mut rauhoittipahan mieltä

 

Raskauduin minäkin ekasta ivf:n tuoresiirrosta, mutta kuten tapana on, raskaus ei kestänyt tälläkään kertaa kauaa. Olishan se nyt ollutkin perin kummallista jos kaikki olisi niin helposti käynyt.

Meidän kolmihenkinen perheemme on sulloutunut autoon matkalaukkuineen päivineen ja matka kohti 2 viikon etelänlomaa alkakoon. En aio miettiä matkalla omaa mahouttani, enkä lukuisia epäonnistumisia, vaan juoda Sangriaa ja nauttia elämästä. Mukavia fiiliksiä itse kullekin, en luultavasti käy täälläkään loman aikana

 

Muutama sekava vastaus kiirellä töiden lomasta:
Jasmina mulla oli niitä inhoja suonenvetoja tiistain punktiosta lauantaihin asti.
Pirunpelto mä liityin Clomittariin ja Inseminaatio-ketjuun vähän viiveellä ja jotenkin (itsekseni) anteeksipyydellen, sillä kuvittelin, että plussaan helposti kun kaikki kerran on niin hyvin. Nyt olen tajunnut, että nämä IVF-hoidot ei enää takaa mitään. Jos täällä plussaan, olen varma, että se on vain nopeuttanut muuten luomuna 2,5 vuoden välein tapahtuvaa (keskenmenopon johtavaa) raskautumista. Luulen, että alkioissa on jotain todella pahasti vikana, ja mahdolliset seuraavatkin raskaudet päättyvät ikävästi.
Lottaiselle isot onnittelut!
Kovasti tsemppiä kaikille!

 

Apua!! Ei oo yhtään toden tuntusta, siirto tehtiin! 12 hyvä laatuista meni pakkaseen lääkäri vielä näytti ultralla pienen pisteen joka jäi kohtuun, pysyisi vielä sielä miten piinapäivät lasketaan?

 

Onnea kyytiläisestä Jasmina siirtopäivä on piinapäivä 0 eli huomenna on pp1

Lottaisen alkioille puhaltelen oiiiiiikein paljon kasvuvoimaa! Toivottavasti saatte siirtopäivänä vielä hyvän saaliin pakkaseen

 

Ei mullakaan pitäny näin vaikeeks mennä, yks puolivahingossa ihan vaan panemisella tullu (miten sillei edes voi tulla raskaaks..käsittämätöntä!) lapsi nuoruudessa, mutta niin vaan erittäin nihkeesti tullu plussaa näillä hoidoillakaan...ja kesken on kertaalleen menny. Selitystä ei varmaan ois vieläkään jollei endo ois aikoinaan näkyny ultrassa kun sattu kasvaan pesäke munasarjassakin. Kyllähän sitä sillon ekaan hoitoon mennessä kuvitteli että kai nyt mun pitäs onnistua keskimäärästä helpommin kun aiemmin tullu luomustikin, mutta ekan siirron negatikku romahdutti tehokkaasti sieltä suurimmista luuloista, sillon sen tajus ihan realistisen konkreettisesti ja omakohtasesti ettei nääkään hoidot oo mikään takuuvarma tie onnistumiseen. Mutta eihän se niiden nopeesti onnistuvien (tai kenenkään muunkaan) vika oo miks jotkut joutuu näitä käymään pidempään kun toiset ja pettyyn kerta toisensa jälkeen, ne kuuluisat nallekarkit ei vaan oo tasajaossa näissäkään....:/

 

Kyllä muuten oli mullakin kuvitelmat silloin joskus että ekasta siirrosta voi ihan hyvin onnistua. Mun kierron toimivuus oli aikoinaan ennen munajohtimien poistoa kartoitettu kunnolla verikokeineen päivineen ja miehen simpat priimaa. Toiveita oli huomaamattaan ladannut ekaan stimulaatioon aika hurjasti. Pettymys oli suuri kun siirto päättyi sitten negatiiviseen verikokeeseen. Naikkarilla oltiin kuitenkin hyvän tuulisia, mullahan oli pakkanen täynnä alkioita, no worries! siirto siirron perään vuoden ajan vaan kuitenkin aina sama loppu tulos.
Ystävä pyysi tulevan lapsensa kummiksi siinä kesken tätä pettymysten ruljanssia. Sanoin, että en halua siihen ryhtyä koska isolla todennäköisyydellä tässä voidaan päätyä siihen, että musta tulee vaan katkera vanha ämmä lapsia/lapsiasioita kohtaa, jolloin rakennan itselle ja miehelle sellaisen elämän, missä ei tarvitse lapsielämää kenenkään muunkaan kautta elää, ja ettei mua kiinnosta sitten väkisin juhlapyhinä mennä kummilasta katsomaan vain pakon edessä.
Noh kuin varkain sitten kuitenkin onnistuminen tuli klinikan vaihdon kautta, mutta lapsettomuus ei ole todellakaan mihinkään kadonnut omassa mielessä vaan se on varjoa heittänyt koko ajan tähän matkaan.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että vahingolla raskaaksi tuleminen pillereiden läpi yms mitä näitä nyt on, on PAKKO olla vaikeampaa kuin lotossa voittaminen. En vaan käsitä miten se voi olla mahdollista kun tietää niin paljon mitä kaikkea voi mennä pieleen missä tahansa vaiheessa hoidoissakin kun ollaan lääkärien valvovien silmien alla hyvissä lääkkeissä!

 

Lottainen ja Jasmina, onnittelut hyvistä saaliista ja plussatuulia molemmille. Kohta päästään palstalla taas piinaileen