IVF heinä-elokuussa

Onnea Astarte. Kirjatiedon perusteella ne ei kyydistä pääse mitenkään putoamaan, joten aivastella saa ihan vapaasti. Ei muutakuin tahmainen tarrasukka kyytiläiselle

Ekan ultran kuulumisia: vasemmalla 11-13 mm folleja n. 4 kpl ja oikealla 8. Eli ihan jees määrä. Punktio menee viikon 36 alkuun, blääh, joten pitänee loikata tuonne syyskuun pinoon kohta...

Huomenna saa alkaa tuikkimaan Gonalin lisäksi Orgalutrania, hoitajakin muuten varoitteli että piikki on siinä tylsempi kuin noissa muissa piikityslääkkeissä. :) :) :) :)
 
Astarte
Kaarina69, se Orgalutranin piikki oli minusta ihan iisi. Helppo käyttää, kun kaikki valmiina ruiskussa eikä yhtään liian tylppä piikki. Tsemiä! Sulla on melkein sama määrä folleja, kuin mulla oli (13). Ihan kaikki ei välttämäti edes näy.
 
Tänään siirretty yksi 6-soluinen alkio. Testata saa vasta 11.9 :whistle:
Tukena siis zumenon,lugesteron ja pregnyl 2000iu kolmen päivän välein- pregnylin takia siis testaus siirtyy viikolla- voi näyttää veressä hcg:tä, jos testaa aiemmin.

Luotto 0, usko kadonnut ja toivoa ei ole näkynyt moneen vuoteen. Eli näillä eväillä mennään :kieh:
 
Heippa!

Onnittelut plussista Hannelille ja Matildalle! Tulkaahan kertomaan oireista ja tunnelmista!!!

Halit negan johdosta Alexandrialle :hug:

Omaa napaa: tänään oli pakko mennä uusintaverikokeeseen, kun olin niin huolissani matalan hcg-arvoni takia. Kävin heti aamutuimaan yksityisellä kokeessa ja tulos oli 301. Eli ei vieläkään kovin hyvä. Jonkin jenkkisivuston mukaan kävin laskemassa hcg:n nousun ja sen mukaan nousu olisi riittävä normaaliin raskauteen. Itse en kuitenkaan ole vielä hirveän luottavainen. Nousussa arvo kuitenkin on.

Oireita on ollut pikkuisen, etoo, väsyttää, päätä särkee, rinnat vähän oireilee. Aamuisin oireita ei ole, vaan iltapäivisin. Vuotoa ei ole ollut yhtään, vaikka hysteerisenä veskissä juoksenkin koko ajan asiaa tarkistamassa :ashamed:

Nyt sitten pitää vaan jaksaa odotella sinne ultraan asti. Menemme sinne pelko persiissä, mutta toivoen parasta :)
 
Nopsasti kirjoittelen kúulumiset. Tänään vasta pp 7, eikä oikeastaan ihmeempiä oireita. Vähän etoo, mutta luulen että kuvittelen senkin oireen. Usko plussaan alkaa hiipumaan, mutta en vielä kuitenkaan luovuta. Osaisko joku valaista, mistä päivästä tulevien kuukautisten alku lasketaan (punktiosta vai siirrosta). Mulla testipäivä ma 1.9.2008. Veritestiin en aio mennä la vaan testaan vasta virtsasta siis maanantaina. Hiukan on menkkamaisia kipuja ja siksi tuota alkupäivää kyselen. Hienoa Angela 77 että hcg-arvosi on kohonnut normaalilukemiin ja saat nauttiakin raskaudesta. Ainahan se eka ultra jännittää hirmuisesti. Kaarina69, mahtava määrä muniksia ekassa ultrassa, onnea. Merikeiju ja Astarte pitäkäähän pikkuisista hyvää huolta ja toivotaan että heillä on vino pino tarrasukkia mukanaan. =)
 
Tähän ketjuun vielä vissiin ehtii!
Eli meille tehty eilen siirto, mukaan pääsivät ainokaiset selviytyneet, yksi 8-soluinen ja toinen 5-soluinen.
Takana 1 spont. raskaus joka kesken vko 10 vuonna 06.
Hoitoja:1 inseminaatio, jossa todettiin miehen simppojen olevan huonoja, siitä nega, samoin Ekasta IVF:stä, nyt siis menossa toinen. Pakkaseen ei oo koskaan saatu mitään.
Kauheesti ei osaa laittaa toivoa thänkään yritykseen, mut katotaan nyt päivä kerrallaan. Viimeksi alkoi menkkajuilinnat miltei kahden päivän päästä siirrosta.
 
Olen uusi täällä, terve :) Takana vuosien lapsettomuus, ensin mentiin teroilla ja clomeilla. Nyt eka IVF kokeilu, olen pistänyt Menopuria 150 IU, Orgalutrania ja eilen meni Pregnyl. Huomenna olis punktio ja jännittää ihan satasella. Toisessa ultrassa näkyi vain vasemmalla puolella muutama hyvän kokoinen rakkula, mutta toivottavasti ne olis intoutunu kasvamaan vielä. Ensimmäistä lasta yritetään.

Muille palstalaisille tsemppiä!
 
Moi, Hope79 muakin jännitti ihan sikana eka punktio. Verenpaineet oli 160/110 siinä odotellessa. Kuvittelin että se sattuu ihan sairaasti ja visioin jo itseäni juoksemassa karkuun paljas pylly keikkuen ja letkut sisältä roikkuen tms. Mutta onneks ne antaa rauhottavaa siinä ennen toimenpidettä ja tosi tömäkkää puudutusainetta tuonne sisuskaluihin. Eli ei siinä pöydällä maatessa sitten enää karkailu tullut mieleen. Höpisin tosin ihan kummia siellä pöydällä hermostuksissani vaikka yleensä olen hiljainen ja tyyni. En tuntenut yhtään mitään 99% ajasta. Vähän lopussa nipisteli kun "imuroivat" kauimmaisia nurkkia tyhjiksi. Mutta tää punktio oli ehdottomasti helpompi kuin munatorvien aukiolotutkimus. Ja siellä toipumishuoneessa saa lisää kipulääkettä ja pahoinvointilääkettä, jos niistä mömmöistä tulee huono olo. Elikäs rohkeesti vaan tulta päin!
 
Kaarina69 : Kiitos jelpistä. Mulla on nimittäin muistissa vielä munatorvien aukiolotutkimus mikä oli erittäin tuskallinen, oksentelin ja taju oli mennä ihan tosissaan. Ja mulla ei ole edes matala kipukynnys. Tosin siinä en saanut muuta lääkettä kuin 400 mg Buranan. Hienoa jos punktiossa pääsee helpommalla. Kaikki mömmöt ja puudutteet vaan mitä löytyy :D

 
Tervetuloa kaikki uudet! =) Teitä onkin ilmaantunut tänne kiitettävä määrä. Toivottavasti jatkatte ketjumme komeaa plussasatoa.

Tulin piakaisesti työn lomassa kertomaan hcg-lukemat. Tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä: hcg oli eilen 1511. Nyt vaan sitten piinaillaan ultraan, joka on 11.9.

Tsemppiä kaikille munisten kasvatteluun ja piinailuun. Plussasta se piina vasta alkaa... :heart:
 
Punktio on nyt ohitse, ihan turhaan jännitin. Laittoivat tipan käteen ja siitä lääkettä ja puuduttivat hyvin sisuskalut. Rakkuloita oli vain neljä, ja niissä kahdessa solu :( Mutta en ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon, aina on toivoa :) Tulkaahan myös Kisuli32 ja muut jännittäjät kertomaan kuulumisia.
 


[color=Green3]Mukana menossa keskiviikkona 27.08.2008:[/color]

Hopebaby: 2.IVF punktio 15.8. siirto 18.8. pp9

lotta08: 1.IVF punktio vko 34 siirto ?? pp--

Merikeiju: 2.IVF 1.PAS siirto vko 25.8. pp2 Testipvä 11.9.

Astarte: 1.IVF punktio 22.8. siirto 25.8. pp2

Alpino: 2. IVF punktio ??, siirto 25.8. pp2

Kisuli32: 1. IVF punktio 25.8., siirto 27.8. pp0

Tyyne73: 7.ICSI punktio 27.8. siirto ??. pp--

Hope79: 1. IVF punktio 27.8., siirto ?? pp--

Kaarina69: 2.IVF punktio vko 36 siirto ??. pp--

Tannu: 1.IVF punktio 36 siirto ??. pp--

Sini 78: 1.IVF punktio ??. siirto ?? pp--


[color=Green3]Kummitelleet:[/color] :eek:


[color=Green3]Plussanneet:[/color]
Angela77: 2.IVF, punktio 5.8, siirto 7.8
Puoli-enkeli: 1. IVF takana -LUOMUPLUSSA!
Matilda2008:2.IVF punktio 11.8.siirto 14.8. / Ultra 8.9.
Hanneli-78: 2.ICSI punktio 6.8, siirto 11.8. / Ultra 11.9.

[color=Green3]Myöhemmin onnistuvat:[/color]

Mustaruusu
Miimi78
Alexandria


 
Olipa tänne ehtinyt tulla uutisia!
Pää on ollut niin pyörällä uutisista, että jäi pari päivää väliin... Ja nythän täällä onkin tapahtunut vaikka kuinka!

Ihan ensimmäiseksi Alexandrialle valtavasti lohdutuksia ja :hug: ja halauksia. Olen todella todella pahoillani ettei vielä ollut teidän vuoro. Niin paljon me kaikki sitä sinullekin toivoimme! Toivottavasti jaksat pian nousta taas aallonpohjalta kohti uutta uutta yritystä. Voimia ystävä!

Ja jotta koko lapsettomuusaika tulisi puristettua pähkinänkuoreen: surusta iloon eli VALTAISAN SUURET ONNITTELUT HANNELILLE! :flower: :flower: :flower: Ja onnea hienosta hcg arvosta! On niin huikeita lukemia, että siirrettiinkö sulle 1 vai 2? --Tuli vaan mieleen, että taidatko olla tulevien kaksosten äiti ;) Ja totta puhut: Nyt plussasta se piinailu vasta alkoikin!!!

Kaikille uusille tulokkaille TERVETULOA! Hienoa että lähditte mukaan. Tässä pinossa onnistumisprosentti on ollut ainakin toistaiseksi todella hyvä, joten pidetään siitä jatkossakin kiinni, eikö? :LOL:

Angela: Koita jaksaa ultraan asti! Lukemasi on rajojen sisäpuolella. Toivottavasti se ottaa nyt kunnon spurtin ja vielä yllätyt kun pääset ultraan! Pidetään siitä uskosta kiinni. Koska sulla on ultrapäivä?

(.) Oma napa on turvonnut! Se on oikeastaan oire joka alkaa vähitellen nyppimään...Olo on edelleen kuin olis jo nyt 4. kuulla raskaana. Hyvä että housut mahtuu jalkaan. Ilmeisesti edelleen siis noita lieviä hyperin oireita, joten joka päivä juoksen vaa'alla, mittaa vyötäröä ja toivon että olo helpottuisi. Vettä oon litkinyt edelleen ahkerasti. Ja syön!! Yleensä oon tosi vähäruokainen, mutta nyt mulla on koko ajan nälkä! Enpä ole tiennyte ttä näin alkuaikoinakin voi näin paljon nälättää --tai sitten vaan mun vatsalaukku on venynyt tästä juomisesta. Niin tai näin, niin nälkä on koko ajan ja kova. Aamuisin ei ole pahoinvointia näkynyt. ILtapäivisin hiukan, muttei mitää oksentelua. Toivottavasti pääsisiskin näin vähällä. Ihan pientä ruskeaa vuotoa on ollut nyt 2 päivää, mutta siitä en ole jaksanut huolestua, kun sitä on tosi tosi vähän ja varmaan kuuluu asiaan tässä vaiheessa (muistaisin ainakin jostain lukeneeni...). Pissalla juoksen yölläkin (mikä on rasittavaa), mutta johtuu varmaan tuosta nestetankkauksesta. Hcg oli vkonloppuna tuplaantunut, mutta aika varhaisessa vaiheessa ollaan vielä koska luku oli vasta 140. Nyt sitten odottelen pari viikkoa ultraan. Henkisesti en vieläkään usko tätä todeksija pelkään keskenmenoa kuin ruttoa. Eniten pelkään että arvo ei lähdekään yhtäkkiä nousuun. Olo on tosi omituinen, koska luulin nauttivani tästä ihan mielettömästi, m utta olo on kauhusta kankea (vaikka tiedän ettei välttämättä siihen olisi syytä). Mutta kuten me kaikki tiedetään kuinka paljon kyyneleitä ja kipua tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut, sitä kammoaa ajatusta että joku ottaisi sen kaiken yht'äkkiä pois.

Tsemppiä vielä lopuksi kaikille punktioon meneville ja siirtoa odotteleville sekä piinapäiväläisille. Toivon teille kaikille koko sydämestäni hyviä uutisia!
 
).( punktio oli tänään. tulos 10 munasolua. Mies ei saanut näytettä, joten jouduttiin ottamaan siittiöitä pakasteesta, jonne niitä 4v. sitten säilöttiin. No jospa ne osaa saman homman ku tuoreet... huomenna saan soitella hedelmöittymsituloksia....

Tyyne

ps. uusille tervetuloa
 
On tää piinaavaa! Eilen kun oli pp1 oli niiiin positiiviset fiilarit onnistumisesta.
Mutta taas tänään on alkanut oikean puolen nivusta repimään niin pirun huolella, niinkuin joka kierto ja luulen ettei se tiedä hyvää..
Kaiken pitäis olla värkeissä ok, mutta jotenkin epäilyttää..
Vatsa on kovin turpee johtunee lugeista..
Ääk kun ärsyttää!
Mites muilla meneepi??
 
Tyyne: onnea, että punktio on nyt takana päin! Hienoa, että teillä oli pakastimessa tavaraa. Olipa onnekasta!

Alpino..Niinpä...piinapäivät ei ole turhasta nimensä ansainneet! Nivusen juilinta voi hyvin olla vain punktion särkyjä, joten älä vielä turhia murehdi! Kaiken lisäksi mullakin on koko ajan menkkatuntemuksia vaikka hcg näyttää plussaa! Tämä naisenkroppa a hormoonit ovat yksinkertaisesti niin uskomattomia, että olen tullut siihen tulokseen ettei mistään voi itseasiassa päätellä mitään ennen kuin verikoe näyttää plussa tai negaa. Tsemppiä!
 
Huomenta!

Täällä kärvistellään epätoivoisissa tunnelmissa. Nyt olisi tasan rv 5 menossa, mutta eilen alkoi oikeaa olkapäätä särkeä ja pelkään kohdunulkoista raskautta. En oikein saanut nukutuksikaan, siksi jo näin aikaisin täällä kirjoittelemassa. Olen kyllä ihan varma, että tämä raskaus ei ole oikea raskaus :'( Mulla on ultra 10.9. ja sinne asti pitäisi jaksaa sitten. Harmittaa, kun otin ultra ajaksi heti aamu kasin ajan, sitten pitää vielä jaksaa mennä siitä suoraan töihin, jos ja kun saa huonoja uutisia.

Matilda, mikä pp sun hcg arvo oli tuon 140?

Niin vielä raskausoireista, niitä ei taas ole. Ne vaihtelee kovasti, jotain oireita on joka toinen päivä ja joka toinen päivä on ihan oireeton! Ahdistaa tämä odottelu!
 
[/b]Angela koitahan jaksaa. Sulla vaan näyttää piinapäivät jatkuvan, vaikka pitäis olla ihana ja vapautunut olo plussan johdosta. Koska sulla on viimeks otettu hcg? Eikös sen pitäis olla ihan reilusti viitearvojen yläpuolella, jos kyse ois epänormaalista raskaudesta. Tsemppiä sulle. Toivottavasti vaavi jaksaa loppuun asti. :heart: :hug:

Matilda mulle siirrettiin ainakin vaan yks, joten aikas epätodennäköstä on, että ois kaks kyydissä. Täällä oireena flunssa ja lämmöt nousee aina iltasin. Pahoinvointia ei mullakaan juuri ole. Ruoka on aina maistunut meikäläiselle, joten en tiedä onko mulla nälkä sen enempää kuin ennenkään. Mitään kipuja eikä vuotoja ei oo vielä ilmaantunut. Välillä tuntuukin, että tää koko raskaus on vaan jotain huonoo pilaa. No 11.9 ultrassa sitten selviää, missä mennään.

Alpinopiinapäivinä on ihan normaalia toi tunteiden heilahtelu. Jonain päivänä on ihan varma, että tärppää ja toisena taas on aivan maansa myynyt. Ota vaan rauhallisesti ja aattele, ettet kuitenkaan itse voi tehdä periaatteessa kiinnittymisen suhteen mitään. Tsemppiä sulle jatkoon. :heart:

Hope ja Kisuli teilläkin piinapäivät ovat aluillaan. Mukavaa, että molemmilla meni punktio hyvin. Toivottavsti Hopenkin solut ovat löytäneet sulhasen ja pikkuiset pääsevät äidin masun lämpimään. =)
 
Täällä taustalla oon jännäilly teitä piinailinjoita ja onnea plussanneille...

Itellä hoidot meni täysin pieleen!
Kerkesin onneksi vaan pistämään 5 päivää menopuria, Yksi munis oli valikoitunut ja kasvanyt 17mm joten kaikki tyssäsi siihen.
Nyt sain postissa reseptin e-pillereitä laatan verran ja tuntuu todella tyhmältä!
Ne alotan 16.9
Miksi niitä syön ei hajuakaan ja siitä on jo yli 10v aikaa kun olen viimeksi syönyt, ei pienintäkään muistikuvaa miten ne toimii..
Noh niistä kun alkaa joskus kuukautiset niin koitetaan taas pistellä ja tällä kertaa alotan jo samana päivänä ja annoksella 225UI .
Eli kun olin helppo tapaus niin tälläisiä ongelmia ei osattu ottaa huomioon...
 
[color=Maroon1]Lämpöiset Onnittelut Matildalle!!![/color]



Onnittelut täältäkin, silloin kesäkuun pinossa jännättiin molemmat. Tiedän tuon hämmennyksen tunteen, kun kauan kaivattu raskaus alkaa. Onnea ensimmäiseen ultraan, se on ihana kokemus!
 
Piti tulla pinon ulkopuolelta kommentoimaan..

Tyyne, hienoja uutisia! Toivottavasti saatte monta hyvää alkiota :heart: Meinaatteko siirtää yhden vai kaksi pikkuista? Niin kovasti toivoisin sulle onnistumista, pitkän matkan oot jo tehnyt :hug:
 

Yhteistyössä