IVF heinä-elokuussa

Kiitos matilda kun kyselit olenko jo testannut. En ole, minulla on virallinen testipäivä vasta sunnuntai. Kotitestillä käskivät testata... ihmettelin miksi minulla on noin pitkä aika testiin ja teillä muilla on samoihin aikoihin vaikka siirto oli myöhemmin. No ehkä lääräri katsoi että kestän odottaa (vitsi)... olen ihan hajalla.

Meinasin testata vasta perjantaina eli pp14. Nyt on pp 12. Ja oireita ei ole. Toivo on jo menetetty ja mietin jo seuravaa siirtoa. Eikö niin että ivf:n jälkeen pitää olla yksi kierto ennen passia? Ja kun jättää luget pois niin menkat tulee heti pariin päivään? Tiedän laskea suunnilleen siitä puolitoista kuukautta ja sitten pas. Eikö? Auttakaa joku joka tietää?

Ihan paska fiilis. Ihan p... seestä koko hoidot. Hirveen paha mieli. Ja en edes uskalla ajatella millainen olo on su testin jälkeen....

Kyllä, olen jo maani myynnyt.


Lotta
 
Punktiopäivä takana, saalis oli vaan 8 munista vaikka niitä oli rakkuloita kasvamassa ainakin 11. Toipuminen sujui hyvin, kipuja ei ollut nimeksikään jälkikäteen. Punktio oli kivuliaampi kuin viimeksi johtuen ronskiotteisemmasta tädistä siellä jalkopäässä. Siirto olisi sitten 4.9, jos elinkelpoisia löytyy.
 
Astarte
lotta08, Mulle ainakin lääkäri sanoi, että PASin voi tehdä heti seuraavaan kiertoon IVF:n jälkeen. Mutta HALOO älä nyt vielä kirvestä kaivoon heitä ja mieti siirtoja! Olen lukenut, että luget ei kaikilla pidä kuukautisia poissa ja toisilla taas menee muutama päivä ennenkuin kk alkaa lugejen lopettamisen jälkeen. Itselläni ei ole kokemusta, eikä toivottavasti tulekaan, koska minähän plussaan ensi maanantaina!

Kaarina69, 8 munistahan on hyvä saalis!! Sama vanha virsi, ei se määrä vaan laatu. Minullahan 7 muniksesta 4 oli kypsiä ja hedelmöittyi ja jakautui. Olen tyytyväinen saldoon. Pidän sulle tassut pystyssä huomiselle!
 
Kaarina: Hieno saalis tosiaan! Tuo vanha klisee Astartelta pitää kipeästi paikkaansa. Meillä ollut aina muniksia vaikka muillekin jakaa, mutta niin huonolaatuisia ettei viimeksikään ollut kuin 2 siirtokelpoista. Minä myös täällä tassut pystyssä toivottelen hyvää alkiomäärää ja siirtoa!

Lotta: Joo, ihmeen kauan pyysi sun odottamaan. Mun lääkäri on kyllä ollut aina tosi nopee testaamaan, koska raskaustestipäivä on ollut aina punktioissa 11päivää siirrosta ja PAS:ssa 14 pvää siirrosta. Mä en ole vieläkään ymmärtänytmksi tuo aika voi olla eri? Ovatko ne alkiot vielä kohmeessa ja tarvitsevat PAS:n jälkeen enemmän aikaa...mene ja tiedä!
Mulla on myös jätetty aina punktion jälkeen 1kk taukoa ennen PASia. Kerran olen myös kuullut että on heti seuraavaan kiertoon tehty PAS. Riippuu varmaan käytetyistä lääkemääristä yms. PASit mulla tosin tehtiin ihan putkeen ilman välikiertoja. MUTTA MUTTA: pois vielä nämä ajatukset! Nyt plussaa ruutuun ja muut ajatukset pois mielestä! Toisaalta tuo sun epätoivo on jo tällä palstalla todistettu selväksi raskausoireeksi, joten kuulostaa hyvälle :LOL:
 
Mutta silti vielä niin kaukana siintää testipäivä!
On tää vaan piinaa! Tissejäkin oon näpytelly harva se hetki, et onks ne vielä arat jne..onko pakko itteensä näin tarkkailla..
Oireet siis vaihtelee päivästä toiseen, nyt viime päivinä lähinnä nipistellyt vatsalta ja tänään siellä alko ihme kuplinta(siis aivan alavatsalla)
Kuinkas muillla?
 
Minulla alkoi eilen menkat... nyyh! No nyt ei tarvii ainakaan tänään testata. Varmaan alkaisi raskaustestikin nauramaan, että kuka testaa verisestä pissasta. No teen kuitenkin testin su (käskivät silti testata). Olen jo mielessä hypännyt odottamaan passia. Se voidaan kuulemma tehdä heti tähän kiertoon. Eli vissiin sitten jo parin viikon päästä olisi pas. Kyllä on ihmismieli ihmeellinen, olin ihan varma että hajoan kun tulee negatiivinen tulos. Nyt aivot ovat loksauttaneet asiat uudelleen kohdalleen, eikä tullutkaan maailmanloppu. Saan yrittää yha uudelleen. Se on mahdollisuus.

Onnea kaikille plussanneille ja toivon plussatuulia kaikille muillekin.

Saata käydä kurkkimassa miten muille kävi, mutta muuten taidan siirtyä syyskuun pinoon.

Lotta
 
Lotta08: :hug:

Katse vaan eteenpäin! Sulla oli muistaakseni hyvä saalis pakkasessa odottamassa, sillä on hyvä jatkaa :)

Mulla välillä kouristelee alavatsaa niin kuin olisi tulossa oikein megamenkat :( Toisaalta se on kouristellut ihan siirrosta asti, normaalisti menkkakouristukset alkaa vasta pari päivää aikaisemmin. Ja ihmeellistä porinaa on alavatsassa :/ En tiedä mitä tästä pitäis ajatella. Ei kyllä olo tunnu yhtään sitä että olisin raskaana.

Lugejen mättäminen alkaa pikkuhiljaa vähän kyrsimään, pikkuhousunsuojia menee paljon, ja normaalisti mun ei edes tarvitse käyttää niitä. Aikamoista möhnää. Iltalugen jälkeen menen makaamaan, mutta aamulla ja päivällä mulla ei ole aikaa sellaiseen.

Ihmettelen mun pitkää testausväliä siirron jälkeen. Siirto oli 29.8 ja saan testata vasta 14.9. Sehän tekkee yli kaksi viikkoa odottelua |O Nyt vasta pp8.

Ja kaikenlisäksi tuli ilmeisesti hiiva, onko tietoa voiko sitä lääkitä samalla kun ottaa lugeja? Vai tekeekö luget kutinaa? Juuh, näillä mennään :whistle:
 
Moi, kirjoittelen kuulumiset nopsasti, olen "vuosisadan" flunsassa ja olo on todella heikko viimeiset kolme päivää. Torstaina kuitenkin raahauduin verikokeeseen ja eilen sain tietää pp 17:n hcg-arvon eli 2325 jotain yksikköä (en muista) per litra. Mulla ei oo harmaintainta aavistusta mitä tuo arvo tarkoittaa ja onko tarpeeksi suuri. Please osaisiko joku auttaa? Labran neitinkin oli ihmeissään miksi tarvitsen hcg:n tarkan arvon eikä osannut kertoa mikä arvon pitäisi olla. Raskausoireita on jonkin verran ilmaantunut; lähinnä jatkuva nälkä ja väsymys, mutta joka päivä oireita ei ole. Onko teillä muilla plussanneilla välipäiviä oireista? Nyt tuli omaa napaa, mut taidan kaatua sänkyyn...Voimia kaikille!!!!
 
Astarte
Lotta, pahoitteluni negasta!

Hopebaby, En osaa sanoa tuosta arvosta, mutta tiedän että netistäkin pitäisi jotain taulukoita asiasta löytyä. Olet kuitenkin raskaana!!

Alpino ja Merikeiju, koska testaatte?

Itse testasin aamulla kahdella eri testillä negan. Huomenna on varsinainen testipäivä, mutta kyllä tää nyt selvältä hommalta vaikuttaa. Kirjoittelin Pömppiksiin pidemmälti aamun tapahtumista. Eipä mitään mahda, PASiin sitten mennään toivon mukaan jo muutaman viikon kuluttua. Pakkasessa kölme köllöttelijää.

 
:hug: lotta

Luulen että huomenna testaan myös negan! Virallinen testipäivä! Menkkatuntemuksia ollut nyt toista päivää ja rinnat on ihan löpsähtäneet!

Huonot on jo fiilikset! Ja kolmas kerta julkisella odottaa...ikinä kun ei oo mitään pakkaseen saakka saatu!
Täytyy lukea Astarte sua sieltä pömppiksistä. Pitäiskö sunkin kuitenkin vielä huom tetsata! :/ :/
 
Astartelle :hug: Mutta hyvä että teillä on pakkasessa alkioita, niin pääsettekoittamaa kohtpuoleen uudelleen.

Alpino: Ajattele positiivisesti, onhan kuitenkin 50-50 mahdollisuus että plussaa tulee huomenna, pidetään peukut vaan sojossa :)

Omaa napaa: Rinnat on ihan superkipeät, vatsallaan nukkuminen on melkeinpä mahdotonta. Menkkamaisia kipuja on paljon. Väsyttää paljon, päivässä nukun 10-11 h. Varovainen veikkaus on että Luget tekevät nämä oireet. Yksi tosi outo oire mulla on; (ällövaroitus) siis maha toimii nyt monesti päivässä ja ilmaa kertyy vatsaan paljon. Mulla on laktoosi-intoleranssi ollut koko ikäni joten tiedän ettei nämä siitä ainakaan ole, tiedän kyllä ruokavalioni. Tosi outoa, yleensä mun vatta toimii kahden päivän välein eikä kahdesti päivässä. Noniin, oli varmaan tosi mielenkiintoista :x Pistetään tämäkin varmuuden vuoksi Lugejen piikkiin :D

Testiin vielä 6 pitkä päivää (14.9.)
 
Astarte Saisin testata vasta torstaina 11. päivä, mutta jos vuoto ei ala, niin taidan mennä veritestiin maanantaina 15. päivä. Mulla siis tukena oli pregnyl, jota pistin viimeisen kerran viime torstaina. Aikaisintaan siis saisin testata viikon päästä viimeisestä pregnylistä. Joka siis 11. päivä. Veikkaan kyllä vahvasti, että testiin en pääse, sillä tuntuu siltä (tai on monta päivää jo tuntunut) että sieltä se vuoto kohtapuolin alkaa. Siis ihan sellanen olo että täti kolkuttelee. Rinnat ei ole olleet koko passin aikana, ei ennen eikä jälkeen, yhtään kipeät eikä turvonneet. Nyt vaan pregnyl ja zume pitää vuodon loitolla, mutta kun se sitten alkaa, niin voi sitä niagaraa... Se on jo tiedossa, että sitten sitä tulee ja runsaasti, kun näin kauan on toppuuteltu...nyt siis pp 14, kp 34/29.
 
Ei tunnu enään miltään...paitsi siltä, että nega tulee...
Perjantaina olisi sit testi päivä, tänään ostin raskaustestin valmiiksi. Vai näkyisköhän jo nyt jos oisin raskaana... siirto päivähän oli 27.8.
On tää vaan typerän piinaavaa touhua!!! :kieh:
Ei kait tässä muuta auta ku odottaa ja toivoa parasta.
 
Viime viikolla siirrettiin tuoresiirrosta alkioita kyyttiin. 8:sta 4 hedelmöittyi ja niistä 3 oli elinkelpoisia. Laittoivat kaksi kyytiin. Nimitettäköön niitä tällä kertaa vaikka Speedyksi ja Sakuksi näin kun Pirkanmaalta ollaan. Alkiot olivat kuulemma jakautuneet tosi tasaisesti ja hyvin. Toivottavasti ymmärtävät rakentaa nyt sen pesänkin. Yksi saatiin sitten pakkaseen.
 
se oli sitten siinä... viimeinen hoito ja nega tuli. aamulla oli pakko testata ku kivut olleet 3 päivää aivan tajuttomat, vuotokin yrittä tulla. Nyt sitten odotellaan kutsua sinne leikkauspöydälle....

Ikuisesti lapseton Tyyne
 
Voi Tyyne, oon niin pahoillani :hug: Aivan kyyneleet silmissä täällä, niin pahalta kuulostaa toi ikuisesti lapseton :'( Toivon sydämestäni että teille suotaisiin pikku ihme vielä, vaikka hoidot loppuu... Ainahan niitä ihmeitä tapahtuu, toivon sulle sellaista ja kaikkea hyvää!! Paljon jaksuja!!! :heart:
 
Hei taas!

Hopebabylle kommenttia hcg-arvosta: minusta tuo arvosi on loistava! Itsellä oli esikoisesta pp 14 arvo jotain 1140 tms, en ihan tarkkaan muista ja siitä raskaudesta syntyi täysin terve lapsi. Joten hyvältä näyttää!

Pahoittelut negasta Tyynelle ja Astartelle. Voimia! Ja halau :hug:

Omaa napaa: viime viikon torstaina alkoi jatkuva etominen, ei siis mitään aamupahoinvointia, vaan koko päiväistä pahoinvointia, alkoi siis tasan rv 6. Ensin luulin sen johtuvan jostain mitä söin, mutta nyt kun tätä ällöä olo on jatkunut jo 6 päivää, on pakko uskoa, että johtuu tästä raskaudesta. Samaan aikaan rinnoissa oli tuntemuksia, jotka vaihtelee päivittäin, välillä on, välillä ei. Eli selkeitä raskausoireita on. Mutta mutta, selkä on tosi kipeä ja mahassakin vihloo päivittäin, joten pelkään keskemenoa alkavaksi, kun tuo selkäkipu on jatkuvaa. Vuotoa ei kyllä ole vielä ollut. No huomennahan kaikki selviää, kun on ultra!!! Sitä vähän tässä jännitän ja sillä asenteella sinne menemme, että pelkäämme pahinta ja toivomme parasta.

Tulen sitten huomenna kertomaan mitä ultrassa näkyi.
 
Eli täällä alkoi kuukautiset aikas voimalla su ja ma välisenä yönä, joten en oo testiäkään viitsinyt tehdä!! :ashamed: :(
Eli täytyy sitten katsoa milloin kolmanteen ivf:ään voisi mennä. Toisaalta ainakin muutaman kk:n haluis vaan aatella muita juttuja! Ja kun se kerta olis sitten myös viimeinen julkisella, enkä osaa ajatella vielä yksityisen touhuja ja hintoja!
Oliko sinullakin Tyyne julkisella vimeinen kerta? Ymmärrän ajatuksiasi hyvin!
 
Onnea Kisuli32! :) Sulla olis perjantaina ollut virallinen testipäivä? Ja Nyt jo näkyi plussa. Hmm... uskaltaisikohan sitä testailla jo perjantaina...

Kauhee, mulla tulee jo uniin tämä stressi, näin unta että menkat alkoi :eek: Onko täällä enää muita testailijoita kuin minä 14.9.? Kaarina taitaa vielä jännittää myös?
 
Heippa!

Ultrasta kotiuduttu. Raskaus oli kohdussa (huh!) ja sykekin juuri ja juuri löytyi. Mutta koko vastaa viikkoa pienempää, kuin tällä hetkellä pitäisi olla. Lääkäri ei osannut sanoa siihen mitään syytä. Kuitenkin siinä mielessä asiat hyvin, että raskaus kohdussa ja syke näkyi. Pitäisi siis olla rv7+1, mutta vastaa rv 6+1. Omien laskujen mukaan nyt olisi ollut rv 6+6, mutta ilmeisesti laskutapaa on muutettu, kun kuvittelin, että raskausviikot lasketaan niin, että alkion siirrosta 2 vk eteenpäin olisi rv 4+0.

Seurantaultra on 1,5 viikon päästä, jolloin katsotaan onko kasvanut ja löytyykö syke edelleen, jos siis vuotoa ei ala ennen sitä. Neuvolaan en vielä uskalla soittaa!
 

Yhteistyössä