Moikkis!
Ollu kiireinen aamu. Jotain pientä remontin tynkää, ja paikka on ihan kaaos.
Haidi: On ne karvavauvelitkin vaan ihania. Mulla olis varmaan ollu työn ja tuskan takana, että en olis heti raahannu yhen mukana. No n. kolmisen viikkoa, ei oo pitkä aika. Selvennystä kiitos. Siis otatteko kaksi vai valitsitteko kaksi, joista toisen ehkä saatte?
Kirsikka: Kyllä se teilläkin vielä tärppää! On nuo oliot vaan aika hauskoja. Onneksi ne ei yleensä kai tajua koska edes on otollisia päiviä. Joten aikas helppo huijata;-) Hyi meitä. Ei vaan, onneksi meillä ei moista huijausta oo tarvinnu käyttää. Mutta ei se silti varmaan oo ikinä tajunnu kuinka tarkkaa se ajoitus on.
Ässälle onnea projekti neloseen! Ja kovasti plussatuulia.
Auroralla tosiaan kivasti jo viikkoja. Olispa mullakin. Tää alku on niiiiin pitkää. Vaikka keskenmenoa en ole ikinä kokenu, niin kyllä se aina mielessä kuiteski pyörii. Ja muuteski ei tarttis piilotella masua. En ole yleensä kertonu kuin muutamalle harvalle heti alussa. Joten te olette aika etuoikeutettua porukkaa
Kolmosen ja nelosen ikäeroksi tulee n. kuukautta vaille kolme vuotta. Ihan hyvä mun mielestä. Ykkösen ja kakkosen välillä oli 1v ja 10 kk. Ja kakkosen ja kolmosen välillä 1v ja melke 9kk. Joten oikeastaan olen tyytyväinen, että ei tärpännyt aiemmin.
Titti: Vai sokerirasitustesti. Voi jee. Täällä yksi konkari sillä saralla. Joka raskaudessa tehty ja viimesessä mulla sitten olikin jo raskausajan diabetes. Oli rajat tiukentunu. Onneksi ruokavaliolla hoitui. Saas nähdä, nyt taidan joutua testiin jo varmuuden vuoksi.
Enpä sitten ehtiny keksiä mitään kivaa kertomistapaa. Tylsä minä! Mentiin tuolla vanhalla hyväksi todetulla möläytyslinjalla. Mies tuumas sekstailun jälkeen (kuten joskus ennenkin), että noinkohan sai nelkku alkunsa. Enhän mä osannu pitää suutani kiinni, vaan möläytin: että myöhästä tuo on, kun se on jo hyvällä alulla. Kuten arvelinkin, että ei tuo riemusta hyppinyt, mutta oli tosi iloinen. Tai voisko sanoa, että lähinnä huolestunu, että kuinka minä jaksan. On se vaan niin liikuttavan huolehtivainen.
Meillä siis onneksi saa ymmärtämystä väsymykselle. Mies vaikka raijaa mukulat päiväksi pois, että saan nukkua. Vähän jo puhuttiinkin, että mies ehkä vie mukelot mökille jonain viikonloppuna ja ovat yön yli. Olishan se luksusta! Olla ihan hiljaa ja rauhassa iltaa kotona viettämässä ja herätä aamulla just niinku itsestä tuntuu. Ja maata vaikka koko päivän sängyssä. Pieneksi on mun haaveet käyny;-)
