Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
eli suurin osa eroavista vanhemmista ovat tyhmiä. teillä on hommat hoitunut hyvin.. ihanteellisesti melkein. harvalla se vaan noin onnistuu. usein siihen eroon liittyy niin paljon tunteita että asiat mutkistuu. aika moni sitäpaitsi luulee että ne asiat täytyy sopia lastenvalvojan luona. minä olen ihan tyytyväinen siihen että meillä ne paperit on siellä tehty.. ihan siksikin että sain elatuksen kaupungin kautta kun ex jätti ne maksamatta.
Tyhmät? Sinä niin sanoit, en minä. Mutta luuletko, että meillä ei eroon liittynyt tunteita? Liittyi ja ihan helvetisti liittyikin. Löytyy valokuviakin mukiloidusta naamastani. Mua aikoinaan oksetti ja olisin voinut melkein kuristaakin exän joka kerran, kun se eron jälkeen kävi poikaansa tapaamassa. Mutta joka kerta, kun mulla alko tulla savua korvista, hoin mielessäni, että olen äiti enkä isä. Mä olen äiti, exä on isä. Junnu on lapsi, joka tarvitsee äidin ja isän.
Miehet luovuttavat aika helpolla. Siksi olisikin ehkä järkevämpää, että huoltajuus annettaisiin pääsäntöisesti iseille. Me naiset kun osataan ihmissuhdekoukerot paljon paremmin ja siten olisimme parempia etävanhempia.