Isät ei halua tavata lapsiaan...

[SeitsemänVuodenSelibaatti]

Ja elatusmaksujen lisäksi etäisän kuuluu maksaa lasten ylimääräiset ja exänsä juhlat?

MÄ en enää käsitä, provosoitko sä tahallasi koko ajan vai oletko sä ihan todella noin hemmetin yksinkertainen?

Kirjoituksista aikanaan kuusi ällää ja tohtorinhattukin löytyy että tyhmä en välttämättä ole? Yksinkertainen ehkä kyllä.

 

[Keittiönoita]

Eli ajatteletko sää, että tyttö, joka ei kertaakaan aja partaa, käy ampumassa tjms. niin ei sitten tarvitsekaan ikinä isää?

Eli tytön kohdalla, isällä ei olisi mitään virkaa, koska tyttö ei tee ikinä noita "poikien juttuja"?

En ajattele.Tosin voin isättömän tytön kohdalla sanoa, että mulle on ollut suunnaton helpotus, ettei tyttö halunnutkaan ampua. Metsästävä lankonikin kun kuoli jo 16 vuotta sitten ja itseäni ei metsästys poikein kiinnosta.

Jos sulla on tyttö, luultavasti hänkin kysyy tampoonin asettamisesta mieluummin sinulta kuin isältään? Ja jos sulla on poika, hän luultavasti puhuu yöllisistä siemensyuöksyistään mieluummin isälleen kuin sinulle. Siitä huolimatta sekä tyttösi että poikasi haluavat ja tarvitsevat sekä isän että äidin. Ihan vaan vaikka niin mitättömänä asiana kuin roolimallina.

 

[vieras]

No niin. Tulihan se sitten sekin puheenvuoro... Eli HS yleisönosastolla eilen kirjoitti yksinhuoltaja äiti tapauksesta jossa isä ei ole tavannut lastaan juurikaan eron jälkeen. Mutta mikä on oikeus / velvollisuus / mahdollisuus / käytäntö?

Mun lapsen isä ei ole halunnut tavata lastaan ikinä. Ei siis edes nähdä!

 

[minna]

Ja siksi äidin on paljon helpompi laittaa ero vireille pienemmästäkin syystä. "Perkele kun toi äijän rohjake osaa edes wc-pöntön istuinta laskea!!!". Kun taas mies oletusarvoisesti joutuu miettimään että jää etäisäksi ja siksi jos haluaa lastensa arjessa olla joutuu paljon paljon paljon tarkemmin miettimään että uskaltaako sitä erota eli ei. Ja saattaa kärsiä epätyydyttävää suhdetta hyvinkin pitkään. Mutta ainakaan täällä palstalla tätä ei tajuta. Sanotaan vaan että "sukupuolella ei ole väliä, molemmt on samalla viivalla". Ja sanonko...

Ei pahalla, mutta mun on hyvin vaikea ottaa tuota sinun valitustasi tosissaan ihan tästä syystä. Eli sä tunnut oikein urakalla syyllistävän muita, ilman että otat vastuuta omasta persiistäsi, tai myönnät että vika ei olisi aina muualla.

 

[SeitsemänVuodenSelibaatti]

Jos sulla on tyttö, luultavasti hänkin kysyy tampoonin asettamisesta mieluummin sinulta kuin isältään? Ja jos sulla on poika, hän luultavasti puhuu yöllisistä siemensyuöksyistään mieluummin isälleen kuin sinulle. Siitä huolimatta sekä tyttösi että poikasi haluavat ja tarvitsevat sekä isän että äidin. Ihan vaan vaikka niin mitättömänä asiana kuin roolimallina.

Peesi?

 

[Just joo]

Ja elatusmaksujen lisäksi etäisän kuuluu maksaa lasten ylimääräiset ja exänsä juhlat?

No ei kuulu. Etävanhempi maksaa sen, mitä lastenvalvojan luona on sovittu. Ei senttiäkään enempää, jos ei halua. Se elatussopimushan on tehty ainoastaan lähivanhempaa varten, joten pärjätköön sillä, kun kerran sellaisen sopimuksen halusi.

Taidat olla poikkeus? Kun parin edellisen mukaan tietysti kuului, sehän on normaalia. Ihan oikeasti, eräällä tuttavallani on sellainen tilanne että häntä kiristetään taloudellisesti aika mielenkiintoisesti. On jo monta kertaa huomannut että kun sanoo "Ei" tuollaiselle pikku pyynnölle niin kummasti alkaa löytyä syitä miksi seuraava tapaaminen ei onnistukaan. Kaikkia hauskoja viime hetken peruutuksiakin...

Sanoinko mä jossain kohtaa, että kuuluu? Ihan mielenkiinnosta voisit mullekin sen kohdan näyttää, sillä mä en enää ihan todella käsitä miten sä näitä viestejä luet.

Mullakin on, yllätys yllätys, monta eronnutta tuttavaa lähipiirissä, joilla on lapsia. Ja seuraava, joka varmaan järkyttää sua todenteolla, on se, että yksikään näistä vanhemmista ei kiristä toista vanhempaa mitenkään vaan yhteistyö toimii edelleen erosta huolimatta. Ja kyllä, siihen yhteistyöhön kuuluu myös se, että voidaan avoimesti jutella vaikka lapsen leirikoulumaksusta ja sen puolittamisesta. Kaikki tuntemani etävanhemmat osallistuvat myös muuten lastensa kustannuksiin kuin elatusmaksuja maksamalla. Eräs etäISÄ jopa kustansi lapsensa autokoulun, ja ihan täysin omasta vapaasta tahdostaan. Ja kyllä, minusta tämä ON normaalia. Tässä tilanteessa lähtökohtana on lapsen etu, eikä todellakaan ajatella niin että "jos tän maksan niin sitten tuolle jää enemmän rahaa ryyppäämiseen" -jos sallit että käytän omaa esimerkkiäsi aiemmasta viestistäsi.

Kun molemmat vanhemmat on kypsiä ja vailla katkeruutta, asiat toimivat ja silloin lapsetkaan eivät kärsi. Mutta jos otetaan vaikka sinunkaltaisesi toiseksi osapuoleksi, niin en yhtään ihmettele jos mikään ei toimi vaikka mitä yrittäis.

 

[hmm]

Jos sulla on tyttö, luultavasti hänkin kysyy tampoonin asettamisesta mieluummin sinulta kuin isältään? Ja jos sulla on poika, hän luultavasti puhuu yöllisistä siemensyuöksyistään mieluummin isälleen kuin sinulle. Siitä huolimatta sekä tyttösi että poikasi haluavat ja tarvitsevat sekä isän että äidin. Ihan vaan vaikka niin mitättömänä asiana kuin roolimallina.

Peesi?

roolimallina oleminen on varmaan kuitenkin hieman eri asia, kuin se, ettei halua tavata eri sukupuolta olevaa lastaan. mutta voihan tuostakin tehdä tikusta asiaa

 

[.]

Mun mieheni on hyvä isä, lapsilleen tärkeä, heidän kanssaan tekee asioita ja on elämässä mukana. Hänellä on paljon parempi toimeentulo kuin minulla.

Mä en keksi kuin yhden syyn, että miksi en "antaisi" lapsia hänelle jos eroaisimme, ja sen on ihan vaan se että kun toinen tekee pitkää päivää koko ajan, niin mun mielestä lasten ei kuuluisi olla sellaisella huoltajalla, joka on viikossa 80 tuntia töissä. Vaikka olisi kuinka hyvä vanhempi, vaikka sillä 80 tunnilla olisi kuinka paljon parempi toimeentulo. En tiedä kuinka hevillä suostuisin tuossa edes viikko-viikko tms systeemiin, jos ne olis ne työtunnit sitä luokkaa silloinkin kun on lasten kanssa.

 

[SeitsemänVuodenSelibaatti]

Ja aika monessa saa varautua hankaluuksiin joko siinä tai seuraavassa tapaamisessa jos ehdot eivät toteudu...

Ja sitäpaitsi, tuo "ostathan sitten.." on mun mielestä ihan selkeä toive, jota ihmiset normaalistikin kommunikoidessaan käyttää. Siinä ei ole minkäänmaailman ehtoa yhtään mihinkään suuntaan. Se on ihan normaalia ja toimivaa huoltajuutta eronkin jälkeen jutella ja sopia, mitä lapselle ostetaan ja kumpi.

Tämä oli se "näytäthän kohdan?". Kaverilla meni pari tapaamista viime hetkessä pieleen kun meni vahingossa sanomaan exälleen että "Mulla ei olisi juuri nyt varaa kun menen uuden vaimokkeeni kanssa Pariisiin". Ihan vain juurikin tuollaiseen "Normaaliin pyyntöön jossa ei ole ehtoa" juttuun. En tiedä sitten kumman katsot siinä tilanteessa olleen hankalan?

 

[Keittiönoita]

Taidat olla poikkeus? Kun parin edellisen mukaan tietysti kuului, sehän on normaalia. Ihan oikeasti, eräällä tuttavallani on sellainen tilanne että häntä kiristetään taloudellisesti aika mielenkiintoisesti. On jo monta kertaa huomannut että kun sanoo "Ei" tuollaiselle pikku pyynnölle niin kummasti alkaa löytyä syitä miksi seuraava tapaaminen ei onnistukaan. Kaikkia hauskoja viime hetken peruutuksiakin...

Tiedän olevani poikkeus. Mutta niin on exänikin. Kun aikoinaan isyyden vahvistaminen viivästyi ja toi junnu ehti tulla mun nimelleni, me käytiin exän kanssa sukunimestä keskustelu. Sanoin exälle, että jos junnu isänsä nimelle laitetaan, niin sitten se on sillä nimellä täysi-ikäiseksi asti. Ja jos jää mun nimelle, silloinkin on sillä nimellä täysi-ikäiseksi asti, vaikka sinä aikana menisin 10 kertaa naimisiin. Yhteishuoltajuus ei ollut 1992 vielä mikään kovin tavallinen juttu ja kun isyyttä käytiin vahvistamassa, lastenvalvoja teki aika hienosti exälle selväksi, mitä yhteishuoltajuus tarkoittaa. Just tossa isänpäivänä exää halasin ja kiitin siitä, että kaikki nämä vuodet on siitä yhteishuoltajuudesta jaksanut pitää kiinni. Jopa naissuhteidensa kustannuksella. Ihan kuten minäkin miessuhteissani...tähän huusholliin ei tule miestä, joka ei hyväksy sitä, että exä käy halutessaan tapaamassa poikaansa. Sama systeemi on ollut exälläkin naisvalinnoissaan.

Mä jouduin aikoinaan antamaan paljon periksi. Exä oli se, joka riehui, kukkoili, uhkaili ja teki ties mitä temppuja. Olisin voinut alkaa tappelemaan exän kanssa, mutta mitä hyötyä siitä junnulle olisi ollut? Ei yhtään mitään, haitannut vaan asioita. Miksi olisin halunnut hankaloittaa rakkaan poikani elämää?

 

[Just joo]

Ja aika monessa saa varautua hankaluuksiin joko siinä tai seuraavassa tapaamisessa jos ehdot eivät toteudu...

Ja sitäpaitsi, tuo "ostathan sitten.." on mun mielestä ihan selkeä toive, jota ihmiset normaalistikin kommunikoidessaan käyttää. Siinä ei ole minkäänmaailman ehtoa yhtään mihinkään suuntaan. Se on ihan normaalia ja toimivaa huoltajuutta eronkin jälkeen jutella ja sopia, mitä lapselle ostetaan ja kumpi.

Tämä oli se "näytäthän kohdan?". Kaverilla meni pari tapaamista viime hetkessä pieleen kun meni vahingossa sanomaan exälleen että "Mulla ei olisi juuri nyt varaa kun menen uuden vaimokkeeni kanssa Pariisiin". Ihan vain juurikin tuollaiseen "Normaaliin pyyntöön jossa ei ole ehtoa" juttuun. En tiedä sitten kumman katsot siinä tilanteessa olleen hankalan?

Selvä. Mä en vaan näe tuossa kohdassa mitään viitettä siihen, että olisin sanonut että toisen "kuuluu" kustantaa. Kuuluu on sama asia kuin että on pakko.
Ja sopiminen, kysyminen, toivominen jne vailla ehtoja ei ole pakkoa vaan täysin vapaaehtoista, molemmista osapuolista lähtevää ja molemmille sopivaa toimintaa. Ymmärrätkö?

Ja edelleenkään mä EN puhu suhteista, joissa jompi kumpi tai molemmat on taisteluasemissa ja joissa lapsen edusta ei olla koskaan kuultukaan. Vaan puhun aikuisten ihmissuhteista, joissa se yhteinen lapsi menee kaiken muun edelle ja molemmat on valmiita toimimaan niin, että lapsella on hyvä olla. Viis siitä miltä se itsestä sitten tuntuukin.

Ja jos tahallaan provosoi toista, on oltava valmis myös kestämään seuraukset eikä vikistä jälkikäteen kun vähän sai osumia.

 

[olio]

Mun tuttavapiirin eroperheistä sanon seuraavaa:

Ne perheet, joissa huoltajuus on jaettu selkeästi vuoroviikoiksi tai vuorokuukausiksi, molemmat vanhemmat on samalla tavalla mukana lapsen arjessa. Osassa perheistä se kommunikaatio ei toimi yhtään, eikä jousto mihinkään suuntaan, mutta osassa toimii. Osassa se toimii lasten kohdalla se systeemi ihan hyvin, osassa lapset oireilee aika rankasti.

Ne perheet joissa lapsi on jäänyt toisen vanhemmat luo, osassa äidin ja osassa isän luo, se etävanhempi on selkeästi vähemmän motivoitunut olemaan läsnä siinä lapsen elämässä. On siellä niitäkin perheitä, joissa lähivanhempi on hankala, mutta enemmän niitä perheitä joissa kyse on ollut siitä että etävanhempi on pikku hiljaa itse liukunut koko ajan kauemmaksi, ja etäisemmäksi. Osa muuttamalla kauas lapsen luota, osa muista syistä joita en tiedä. Lähivanhempi ei ole rajoittanut tapaamisia, eikä ole ollut riitoja tapaamisista, mutta etävanhempi ei ole ollut loppujen lopuksi motivoitunut olemaan etävanhempikaan. Eikä lähivanhempi siinä oikein voi tehdä mitään, jos etävanhempi päättää muuttaa 300 kilometrin päähän etsimään itseään, tai niin kuin osassa tapauksista ulkomaille asti. En tiedä ajaako heitä osittain sellainen ajatus, että jos ei voi olla koko ajan läsnä, niin ei olla sitten ollenkaan?

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Toiset haluaa tavata ja toiset ei.

 

[kolme pistettä]

Mä jouduin aikoinaan antamaan paljon periksi. Exä oli se, joka riehui, kukkoili, uhkaili ja teki ties mitä temppuja. Olisin voinut alkaa tappelemaan exän kanssa, mutta mitä hyötyä siitä junnulle olisi ollut? Ei yhtään mitään, haitannut vaan asioita. Miksi olisin halunnut hankaloittaa rakkaan poikani elämää?

Edelleen mä kysyn sulta, että miten luulet poikasi suhtautuneen siihen että isä riehuu, uhkailee ja kukkoilee ja siinä välissä vähän paiskoo äippää menemään? Sä kiillotat marttyyrinkruunuas, etkä ollenkaan huomaa millaisen miehen- , naisen- ja parisuhteen mallin sä oot siinä sivussa antanut lapsellesi.
Sinä päivänä kun sun miniäs tulee hakattuna sun ovelles pyytämään apua, näetkö vihdoin sen kruunusi alta mitä oot saanut aikaan? Alistuminen ei ole koskaan oikea ratkaisu pitemmän päälle.

 

[SeitsemänVuodenSelibaatti]

Selvä. Mä en vaan näe tuossa kohdassa mitään viitettä siihen, että olisin sanonut että toisen "kuuluu" kustantaa. Kuuluu on sama asia kuin että on pakko.

Ja jos tahallaan provosoi toista, on oltava valmis myös kestämään seuraukset eikä vikistä jälkikäteen kun vähän sai osumia.

Hiljainen pakko? Tietää että jos ei tee niin...

Osumilla tarkoitat minua? Vai tuota Pariisia?

 

[SeitsemänVuodenSelibaatti]

En tiedä ajaako heitä osittain sellainen ajatus, että jos ei voi olla koko ajan läsnä, niin ei olla sitten ollenkaan?

Tapauksesta riippuen mutta näin voisin kuvitella. Se ei ole mitään herkkua se etäisänä olo ja aina se kun parin päivän jälkeen eroaa taas jne ja toivoo että se toinen lapsi olisi siinä joka päivä. Monet känniset nyyhkytykset kuunnelleena...

 

[Just joo]

Selvä. Mä en vaan näe tuossa kohdassa mitään viitettä siihen, että olisin sanonut että toisen "kuuluu" kustantaa. Kuuluu on sama asia kuin että on pakko.

Ja jos tahallaan provosoi toista, on oltava valmis myös kestämään seuraukset eikä vikistä jälkikäteen kun vähän sai osumia.

Hiljainen pakko? Tietää että jos ei tee niin...

Osumilla tarkoitat minua? Vai tuota Pariisia?

Tuo on sitten ihan sinun oma näkemys ja suoraansanottuna väännös asiasta. Mulla loppui jo rautalanka, en käsitä miten saan tämän asian tämän selkeämmin sulle enää esitettyä.

 

[.]

En tiedä ajaako heitä osittain sellainen ajatus, että jos ei voi olla koko ajan läsnä, niin ei olla sitten ollenkaan?

Tapauksesta riippuen mutta näin voisin kuvitella. Se ei ole mitään herkkua se etäisänä olo ja aina se kun parin päivän jälkeen eroaa taas jne ja toivoo että se toinen lapsi olisi siinä joka päivä. Monet känniset nyyhkytykset kuunnelleena...

Ei pahalla, mutta onko sulla tullut mieleen että sä olet ehkä myös kuullut sen väritetyn version aina, jossa se toinen osapuoli on se paha ja ilkeä ja katkera?

 

[SeitsemänVuodenSelibaatti]

Ei pahalla, mutta onko sulla tullut mieleen että sä olet ehkä myös kuullut sen väritetyn version aina, jossa se toinen osapuoli on se paha ja ilkeä ja katkera?

On...

 

[Keittiönoita]

Edelleen mä kysyn sulta, että miten luulet poikasi suhtautuneen siihen että isä riehuu, uhkailee ja kukkoilee ja siinä välissä vähän paiskoo äippää menemään? Sä kiillotat marttyyrinkruunuas, etkä ollenkaan huomaa millaisen miehen- , naisen- ja parisuhteen mallin sä oot siinä sivussa antanut lapsellesi.
Sinä päivänä kun sun miniäs tulee hakattuna sun ovelles pyytämään apua, näetkö vihdoin sen kruunusi alta mitä oot saanut aikaan? Alistuminen ei ole koskaan oikea ratkaisu pitemmän päälle.

Junnu oli 5 kk, kun exä mottas mua nyrkillä naamaan. Nukkui sillonkin mun sängyssäni. Saattoi se 5 kuukauden ikäisen hoksottimilla ehkä ihmetellä äitinsä mustaa silmää, mutta en usko siitä jääneen junnulle mitään traumaa. Ja exähän lensi heti kättelyssä ulos elämästäni, mua kun lyödään vain kerran. Kun exä aikoinaan uhosi niitä junnun holhousjuttujaan, rähjäsi yms, junnu oli silloinkin nukkumassa. Alle vuoden ikänen lapsi. Ei me ikinä olla exän kanssa lasten kuullen sivallettu toisiamme sanaisilla miekoilla.

Mun kohdalla on kyllä oikeasti erittäin vaikea puhua väkivaltaan alistumisesta,. Moni muu nainen olisi varmaan silloin aikoinaan vielä jatkanut suhdetta, mutta mulle se oli kerrasta poikki. Ex-anoppi tosin sanoi, että eihän "pikkanen selkäsauna silloin tällöin haittaa" |O |O |O Mutta mä anoin, että exä voi sitten mennä mätkimään vaikka äitiään, muhun ei toiste koske. Koskaan sen ensimmäisen lyöntinsä jälkeen exä ei edes nostanut kättään mua vastaan.

Mutta mitä oli mun ja exän välillä ... en antanut vaikuttaa poikaan. Niin paljon kuin exän naama mua meillä yrjöttikin, pidin aina mielessäni sen, että exä on poikani isä. Pojalle hyvä ja rakas sellainen. Mulla ei ole pienintäkään oikeutta mennä riistämään pojaltani hänen ja isänsä välistä suhdetta.

Ei mulla ole mitään marttyyrinkruunua. Mutta just hiljattain exän kanssa istuttiin kahvilla ja mietittiin menneitä. Ja oltiin varsin tyytyväisiä siitä, että junnu on kauan sitten tapahtuneesta erostamme huolimatta saanut pitää niin isänsä kuin äitinsäkin.

Reilu kuukausi sitten junnu kertoi mulle, että joku sen koulukaveri tapaa isäänsä vain joka toinen viikonloppu. Ihmetteli asiaa ja kysyi, mitähän järkeä siinäkin on, että faijaa tapaa niin harvoin. En osannut vastata kysymykseen.

 

[Keittiönoita]

Mun tuttavapiirin eroperheistä sanon seuraavaa:

Ne perheet, joissa huoltajuus on jaettu selkeästi vuoroviikoiksi tai vuorokuukausiksi, molemmat vanhemmat on samalla tavalla mukana lapsen arjessa. Osassa perheistä se kommunikaatio ei toimi yhtään, eikä jousto mihinkään suuntaan, mutta osassa toimii. Osassa se toimii lasten kohdalla se systeemi ihan hyvin, osassa lapset oireilee aika rankasti.

Ne perheet joissa lapsi on jäänyt toisen vanhemmat luo, osassa äidin ja osassa isän luo, se etävanhempi on selkeästi vähemmän motivoitunut olemaan läsnä siinä lapsen elämässä. On siellä niitäkin perheitä, joissa lähivanhempi on hankala, mutta enemmän niitä perheitä joissa kyse on ollut siitä että etävanhempi on pikku hiljaa itse liukunut koko ajan kauemmaksi, ja etäisemmäksi. Osa muuttamalla kauas lapsen luota, osa muista syistä joita en tiedä. Lähivanhempi ei ole rajoittanut tapaamisia, eikä ole ollut riitoja tapaamisista, mutta etävanhempi ei ole ollut loppujen lopuksi motivoitunut olemaan etävanhempikaan. Eikä lähivanhempi siinä oikein voi tehdä mitään, jos etävanhempi päättää muuttaa 300 kilometrin päähän etsimään itseään, tai niin kuin osassa tapauksista ulkomaille asti. En tiedä ajaako heitä osittain sellainen ajatus, että jos ei voi olla koko ajan läsnä, niin ei olla sitten ollenkaan?

Mun lähipiirini yh:t koostuu melko tarkalleen kaltaisistani. Ei ole elatussopimuksia eikä tapaamissopimuksia. Lapsista huolehditaan kuten vanhemmat lapsistaan yleensä huolehtii. Vähän kauempana eli tuttavapiirissä taas on paljonkin näitä, joissa vanhemmat pitää tiukasti kiinni omista oikeuksistaan. Ja sitten on niitä, joiden lapsille pitää järjestää kahdet yo-juhlatkin sen takia, että nuoren äiti ei voi olla saman katon alla exänsä kanssa. Hyvä kun pystyy olemaan samassa kaupungissa, vaikka erosta on jo yli 10 vuotta. Nuoren isää exänsä tapaaminen ei haittaa, mutta äidille exä on kitkerintä myrkkyä. Nää lapset on olleet muutenkin aika kovilla, kun äiti jatkuvasti mustamaalaa lasten isää. Viimenen niitti tälle äidille oli, että lapset päättikin murrosiässä muuttaa isänsä luokse.

 

[nöppönen]

tähän mä jäin vielä kaipaamaan vastausta keittikseltä: (siis oli kyse niistä "rajoituksista" tapaamisiin)

"kuinkas se teillä on sitten käytännössä toiminut.. eli oletko sä koskaan voinut sopia mitään etukäteen vaan olette elänyt sen mukaan miten lapsen isä on tullut lapsia tapaamaan?"

:attn: :attn: mä edelleen kaipaisin niitä käytännön kokemuksia.

 

[up]

noniin, ensin jaksoin tuntea empatiaa sinua kohtaan, seitsemänvuottaselibaatissa. enää en. ei tuota marttyyriasennetta ja naisvihaa jaksa kukaan. ihan tajuton ketju. syytät jopa nöppöstä, kenen mies päätti itse lähteä, päätti olla tapaamatta lapsiaan.

naisvihasi on saanut liian suuret mittasuhteet. älä jaksa yleistää kaikkia naisia vaimoosi. ja yritä edes ottaa onkeesi, tutkia vähän itseäsi. ehkä omassa luonteessasi ja asenteessa olisi parannettavaa.

edelleen vaimosi voi olla siinä uskossa, että kaikki on hyvin. olet tottunut seksittömyyteen, sopeutunut. etkä enää edes kaipaa. samoin hän. normaali hellyys riittää.

voi kun saisit sen suusi auki, ja PUHUTTUA vaimosi kanssa! voisi asiat parantua, ruikutus loppua, ja ehkä tajuaisit mitä omassa asenteessasi naisiin on ollut vikana.

 

[taas kerran..]

noniin, ensin jaksoin tuntea empatiaa sinua kohtaan, seitsemänvuottaselibaatissa. enää en. ei tuota marttyyriasennetta ja naisvihaa jaksa kukaan. ihan tajuton ketju. syytät jopa nöppöstä, kenen mies päätti itse lähteä, päätti olla tapaamatta lapsiaan.

naisvihasi on saanut liian suuret mittasuhteet. älä jaksa yleistää kaikkia naisia vaimoosi. ja yritä edes ottaa onkeesi, tutkia vähän itseäsi. ehkä omassa luonteessasi ja asenteessa olisi parannettavaa.

edelleen vaimosi voi olla siinä uskossa, että kaikki on hyvin. olet tottunut seksittömyyteen, sopeutunut. etkä enää edes kaipaa. samoin hän. normaali hellyys riittää.

voi kun saisit sen suusi auki, ja PUHUTTUA vaimosi kanssa! voisi asiat parantua, ruikutus loppua, ja ehkä tajuaisit mitä omassa asenteessasi naisiin on ollut vikana.

:attn: