Imetyksen aloittaminen "uudestaan"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras ap"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras ap"

Vieras
Minulla on puolivuotias vauva, joka on pari, kolme viikkoa saanut kiinteitä. Siihen asti täysimetyksellä, mutta imetys on ollut viimeiset 4kk vaikeaa rintaraivareiden ja imemislakkojen vuoksi, muuta syytä niille ei oikein ole löytynyt kuin kuukautiskiertoni ja hitaasti käynnistyvä heruminen. Maidon riittävyyden kanssa on tuntunut olevan ongelmia vaikka ollaan sinnitelty pelkällä rintamaidolla, huomaan että aina rintaraivarikausina maidontulo alkaa olla tiukassa kun vauva viimein suostuisi imemään. Jonkin verran olen koittanut auttaa tilannetta pumppaamalla, mutta en ole sitäkään jaksanut viime aikoina enää usein.

Olen noin viikon ajan antanut vauvalle korviketta ja hieman pumpattua maitoa satunnaisten imetyskertojen lisäksi, koska en enää jaksanut. Soseiden antaminen tuntui vielä entisestään vähentävän vauvan halukkuutta syödä rinnasta, vaikka olen ensin imettänyt (jos vauva on suostunut) ja vasta sitten antanut sosetta.

Pumpulle heruu todella huonosti (ja on aina ollut nän), mutta olen pumpannut silloin tällöin että maidontuotanto ei ihan hiipuisi, paitsi parina viimeisenä päivänä. Viimeisimmän vuorokauden aikana vauva on imenyt enää kerran, aamuyöllä. Rinnat eivät tunnu täysiltä eikä ole tukala olo sen puolesta, tuntuu että maidontulo on jo alkanut hyvää vauhtia loppumaan. Nyt kun olen vähän saanut levätä imetystappelusta pumppaamisineen ym, on alkanut tuntua, että haluaisin taas koittaa saada imetyksen onnistumaan. Onkohan mitään toivoa? Tai ylipäätään järkeä? Vauva suostuu vielä satunnaisesti rinnalle, kokeilin tänäänkin, mutta hermostui ja lopetti kun maito ei alkanut herua riittävän nopeasti.
 
Ota rennosti ja kokeile, eihän mikää sitä estä. Älä ajattele liian vaikeasti, anna ensin aina rintaa ja mielellään ennenkun alkaa nälkäitku niin jaksaa paremmin imeäkkin. Jos ei suostu imemään niin anna pullosta, thats it.

Voit aina yhden syöntioperaation jälkeen vielä pumpata rinnat niin maidontuotanto jatkuu, mutta nimenomaan heti perään niin seuraavalle syötölle on taas rinnoissa maitoa. Voit myös syöttää edelliskerralla pumpatut maidot jos taas ei suostu imemään, niin ei tarvitse antaa korviketta.

Ja jos alkaa ottaa hermoon niin annat korviketta.
 

Yhteistyössä