Ihan uusia vauvahaaveita

  • Viestiketjun aloittaja Pauliina35
  • Ensimmäinen viesti
Pauliina35
Moi kaikille ja tervetuloa Flox joukkoomme!

Mullakin on migreeni, mutta kohtauksia on onneksi aika harvoin. Enemmän mietityttää allergia ja astma, jotka pahenevat vuosi vuodelta. En tiedä, miten selviytyisin esimerkiksi koivun kukinta-ajasta ilman lääkitystä, kun lääkityksestä huolimattakin olen täysin tukossa koko kevään ja alkukesän. Joudun syömään antihistamiineja käytännössä katsoen läpi vuoden, ja astmalääkityskin on suht säännöllinen. Menen allergialääkärin vastaanotolle parin viikon päästä ja ajattelin samalla ottaa tämän asian puheeksi hänen kanssaan.
 
Haaveileva Pupu
Minullakin on sitä mokoman migreeniä. Kävin joskus tuolla odottajien puolella kyselemässä kuinka ovat pärjänneet migreeniensä kanssa. Osalla se on loppunut, osalla pysynyt ennallaan ja joillain raukoilla pahentunut.
Niin niistä särkylääkkeistä... Tarkoitin ibuprofeeni-valmisteita. Ne saattavat joidenkin tutkimusten mukaan ehkäistä ovuloimisen ja siten (luonnollisestikin myös) raskautumisen. Pitää kai opetella ostamaan parasetamolia.
 
Haaveileva Pu
Hei kaikki.
Tällä sitä edelleen kärvistellään flunssassa. Monta päivää on kulunut nukkuen ja netin vauva+odotus -sivuja surffailen. Toivottavasti tämä räkä+mahatauti menee pian ohi. Eihän sen pitäisi paljoa viikoa pidempään kestää. (eihän?) PMS:n ensi oireetkin iski kaiken muun "kivan" päälle aristavina rintoina. Mies lähti viikoksi koulutukseen, niin saan taas itsekseni kärvistellä.

Mites teidän muiten viikko/viikonloppu on kulunut?

Lyhennän vähän tuota nimimerkiä (alkoi tuntumaan liian söpöilyltä).
 
Pauliina35
Moi,
nyt on tosiaan liikkeellä jotain kummallista vatsatautia, johon liittyy kuumetta ja kovaa päänsärkyä. Toivottavasti Haaveileva Pu paranet pian!

Viikonloppu meni lähinnä kotihommissa, siivoilua ja sen semmoista. Ehdin kyllä vähän töitäkin tehdä. Ihanaa, kun on syksy! Tunnustaudun totaaliseksi syysihmiseksi, vaikka onhan kesäkin kivaa aikaa. Jotenkin raikkaan kuulaat syysaamut ja hämärtyvät illat ovat mieleeni: mikäs onkaan mukavampaa kuin kaivaa kynttilät esiin, laittaa takkaan tuli, vetäistä villasukat jalkaan ja siemailla vaikka lasi punaviiniä syysmyrskyn tuivertaessa ulkona.

Miehen kanssa yks ilta jo mietittiin mahdollisen uuden perheenjäsenen nimeäkin :) Melkoinen edistysaskel, vai mitä!
 
Papunen84
Moikka!
Toivottavasti ei ole vielä liian myöhäistä liittyä mukaan joukkoon. :) Tunnistan itseni aika monen tekstistä. Minulle on aina ollut selvää, että haluan omia lapsia joskus. Mutta tosiaan, nyt vasta olen sellaisessa suhteessa, jossa lapsen hankinta olisi mahdollinen ajatus. Ja avopuolisoni on ensimmäinen, jonka pystyn kuvittelemaan lasteni isäksi. Ja haluan lasteni isäksi.
Itse olen 24, mies 26 ja yhdessäkin olemme olleet jo hyvän aikaa.

Lapsista ollaan paljon puhuttu ja ehkä kuumeillaan vähän molemmat, mutta ei olla ainakaan vielä ryhtymässä tositoimiin. Minulla valmistuminen häämöttää ensi keväänä, ja haluaisin koulun nopeasti pois alta. Haluaisin kyllä olla töissäkin jonkun aikaa, ettei tosiaan sitten talous kaadu totaalisesti. Näiden mun opiskelujen takia on jouduttu välillä kitkuttaan, vaikka mies onkin, eikä tälläinen tosiaan olisi mukavaa vauvan kanssa.

Meilläkin lähipiiriin on syntymässä/syntynyt paljon vauvoja ja se ehkä on tässä nostattanut tämän vauvakuumeen päälle. Välillä löydän itseni miettimästä miltä tuntuisi kantaa sisällään pientä elämänalkua, miltä tuntuisin tuntea sen liikkuvan, miltä tuntuisi kun olisi sellainen pieni käärö sylissä. Vaateostoksilla sitä tulee aina katseltua äitiysvaatteita, millaisia itse haluaisi ja tietenkin niitä ihania pikkusia vauvanvaatteita. :) Toisaalta taas sitten, tuntuu ettei millään haluaisi lapsia ihan vielä. Miehen kanssa on kuitenkin ihanaa olla kaksinkin (+tietty mein koira :)), on niin helppoa mennä omia menojaan jne. Ja kun aika usein olemme hoitamassa miehen veljen lapsia, niin välillä tuntuu että se riittää tällä hetkellä vielä.

En tiedä, niin sekavia nämä tuntemukset. :) Eli meillä ehkä molemmat kuumeillaan ajoittain, paljon ollaan keskusteltu lapsista ja niitä haluamme joskus. Mutta ainakin tosiaan ensin olisi minun tarkoitus valmistua ja saada töitä. Ja meillä on ollut sellainenkin ajatus, että olis mukavaa saada se oma kotikin ennen vauvaa. Mut siihen taas menis varmaan pari kolme vuotta, ennen kuin olis vakkarityö, mahdollista ottaa laina ja se oma koti. Vaikka ei ihan vielä ole vauvan aika, niin 2-3 vuotta taas tuntuu kovinkin pitkältä ajalta odottaa. Ja mikä on se oikea hetki vauvalle?
Ärh, on tää niin vaikiaa. :)
 
Emmi31
Hei kaikille!
Olen tällaista ketjua kaivannutkin ja mielelläni liittyisin mukaan.

Miehen kanssa olemme olleet yhdessä kolmisen vuotta ja ensi vuonna on häät tulossa. Sen vuoksi ja myös osaksi rahatilanteen vuoksi vauva-ajatuksia on lykätty.
Mies siis haluaa ensin naimisiin ja minä haluan ensin oman rahatilanteeni vähän paremmille kantimille.

Vauvahaaveita minulla on ollut jo vuosia, mutta erilaisten tilanteiden vuoksi vasta nyt aletaan olla lähellä tositilannetta. Itse olen 31 ja mies 36, joten iän puolesta koen, että nyt alkaa olla korkea aika.
Yritystä ei siis vielä ole, eikä ihan heti tule. Mutta ensi vuonna heti häiden jälkeen pitäisi saman tien aloittaa.

Tässä kun nyt on puolisen vuotta aikaa, niin ajattelin jos alkaisi jotenkin valmistautua koetukseen. Joku suositteli joogaa tms. venyttelyä. Raskausaika on kuulemma sitten helpompi, kun kroppa on joustavampi.
Samoin ajattelin, että ruokavalio olisi tässä vaiheessa hyvä laittaa kuntoon ja tankata vitamiineja jo valmiiksi.
Oletteko muut ajatelleet vastaavia?


 
Haaveileva Pu
Hei Emmi31 ja Papunen84, Tervetuloa joukkoon.

Kovasti on saman tyyppisiä ajatuksia. Aloin itse selvittelemään noita raskauteen valmistavia juttuja joskus viime syksynä ja taustailin palstoilla viime kevääseen asti.

Pistin viikonloppun toisella nimimerkillä ketjua pystyyn raskaaksitulon edistämisestä, mutta vähän on ollut hiljaista. Liekkö se viikonloppu syynä.
 
Flox
Samoja juttuja minäkin olen miettinyt. Joskus luin netistä jonkun jutunkin asiaan liittyen, mutta en löytänyt sitä nyt mistään. Siinä jutussa luetelmiit juttuja, joitka pitää laittaa kuntoon ennen kuin tulee raskaaksi. Siis tankattava vitamiineja, ruokavalio kuntoon, fyysinen kunto hyväksi jne. Vitsit kun en sitä nyt löytänyt.

Terveletuloa uusille minunkin puolestani. :)
 
Haaveileva Pu
Englanninkielisiä sivuja löytyy paljon helpommin kuin kotimaisia.
Googletin mm. "Get body baby ready" (luin joskus saman nimisen artikkelin jostain englantilaisesta tai amerikkalaisesta naistenlehdestä). Löytyi on monia tämän linkin kaltaisia: http://www.pregnancyquickstart.com/fertility-conception/how-to-get-your-body-ready-for-a-baby.html
Suunnilleen samat asiat niissä on kaikissa. Olisi vain kiva lukea suomalaisia artikkeleita samasta asiasta. Osa noista jutuista tuntuu kuitenkin siltä että ne on vähän liiottelua tai ei vain jotenkin sovellu suomalaiseen elämäntyyliin.
 
entinen migreenipotilas
Tankattava vitamiineja? Päinvastoin - kyllä ne täytyy saada ruoasta luonnollisessa muodossa, ettei elimistö ala hylkimään niitä:
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/vauvoja.htm
 
Emmi31
Kiitos hyvistä lukuvinkeistä, pitää käydä katsomassa.

Niin tarkoitin nimenomaan, että nyt ruokavalio kuntoon, jotta tulee kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet sieltä ruoasta. ;)
Minun osallani tarvitaan ainakin enemmän vaan kasviksia ja hedelmiä - sitten ei kai ehtisi/jaksaisi syödä enää "roskaa"...

Näin muuten viime yönä aika stressaavaa unta, jossa meillä oli jo pieni vauva, mutta en ehtinyt sitä töiden takia hoitamaan. Taas vahvistui se asia, että pitää saada nämä työkuviot sille mallille, että voi sitten olla ihan oikealla äitiyslomalla. En haluaisi toisella kädellä hoitaa vauvaa ja toisella tehdä töitä. Vaikka kai sekin onnistuisi.
 
Pauliina35
Moi ja tervetuloa uudet porukkaamme!

Kyllä minäkin olen miettinyt noita "näin valmistat kehosi raskauteen" -juttuja. Kiitos Haaveileva Pu linkistä, pitää käydä lukaisemassa heti kun ehdin. Mun kohdalla parin kilon laihdutus ei ainakaan olisi pahitteeksi. En nyt ole varsinaisesti ylipainoinen, mutta heilun kuitenkin siellä ihannepainon ylärajoilla. Suvussamme on ollut raskausajan diabetesta, joten ylipaino on siinäkin mielessä riski.

Mitä tuohon Emmin mainitsemaan oikeaan äitiyslomaan tulee, tiedän ainakin omalta kohdaltani, että jossain vaiheessa joudun tekemään töitäkin (vaikka äitiyslomalla olisinkin). Työskentelen perheyrityksessämme, joten on aika todennäköistä, että jossain vaiheessa on joku juttu, mikä minun pitää hoitaa. No, ainahan voin ottaa vauvan tänne töihin mukaan, eiköhän täältä joku vapaaehtoinen hoitaja löydy siksi aikaa, jos minä teen muutaman tunnin töitä :)
 
OM,
Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Meillä taas puhuttiin siitä kakkosesta, mutta kyllä on tosi ristiriitaiset tunteet täällä :(. Haluaisin vielä kerran kokea kaiken raskaudesta lähtien, mutta toisaalta "helppo" elämä myös houkuttaa. Siis nyt esikoinen alkaa olemaan vauva-ajasta pois, joten syöminen, nukkuminen, liikkuminen alkaa olemaan jo helpompaa.
ihan kokemuksesta sekä työni puolesta voin sanoa, että jos ette ole muuten liikunnallisia ihmisiä niin yrittäkään nostaa kuntoa ja ainakin parantaa lihaskestävyyttä raskautta ja sen jälkeistä elämää ajatellen, pääsette paljon helpommalla. Selkäsäryt, liitoskivut, synnytys ja synnytyksestä palautuminen on helpompi kestää, kun on sitä lihaskuntoa. Mä kävin itse ihan viime metreille asti salilla 4-5 kertaa viikossa (välillä kahdesti päivässä paremman tekemisen puutteessa) ja mulla meni kyllä kuin unelma koko raskaus ja synnytys. Synnytyksen jälkeen olikin sitten selkäkipuja sen ajan kun palautuminen ja vauvakantamiseen ehti tottumaan.
Jaahas, työt kutsuu... Palaan paremmalla ajalla!

 
Flox
Meillä päin ei mitään uutta vauvaan liittyen. Mutta semmosia uutisia minulla kyllä on, että kohta alan tekemään gradua! Sain gradulleni sellaisen ohjaajan, joka on tosi mukava ja yhteistyö varmasti sujuu. Jee!!

Katseltiin viikonloppuna isompia asuntoja netistä. Me asutaan nykyään semmosessa pikku asunnossa, että lisä tila olisi kyllä todella tarpeen. Säilytystilaa on vähän ja olisi varsin tarpeellista saada joku työhuoneen tapainen kolo opiskelua tai muita omaa rauhaa vaativia juttuja varten.

Varmasti Paula tarkoittaa hyvää, mutta mä en vaan ymmärrä, että miksi näitä kotikokkeli-linkkejä pitää tulla laittamaan vaikka mihin keskusteluihin. Ja vielä, kukaan ei maininnut, että niitä vitamiineja napsitaan purkista. Ensisijaisestihan vitamiinit kannattaa hankkia ruoan kautta.
 
Pauliina35
Alkuperäinen kirjoittaja Haaveileva Pu:
Pistin viikonloppun toisella nimimerkillä ketjua pystyyn raskaaksitulon edistämisestä, mutta vähän on ollut hiljaista. Liekkö se viikonloppu syynä.
Mikä ketjun otsikko on? En löytänyt, vaikka yritin. Olisi kivaa seurata sitäkin.
 
Flox
Alkuperäinen kirjoittaja Pauliina35:
Alkuperäinen kirjoittaja Haaveileva Pu:
Pistin viikonloppun toisella nimimerkillä ketjua pystyyn raskaaksitulon edistämisestä, mutta vähän on ollut hiljaista. Liekkö se viikonloppu syynä.
Mikä ketjun otsikko on? En löytänyt, vaikka yritin. Olisi kivaa seurata sitäkin.
Oliskos se tuo Tärppiprosentin kasvatusketju? Arvaus...

Niin ja sorry tuo aikaisempi Paulan kotikokkeli avautumiseni... Harmittaa vaan kun se linkki ilmestyy.
 
Lenaki
Minä käyn pilates-tunneilla ja siellä ohjaaja usein mainitsee, kuinka hyvä pilates on raskautta ja synnytystäkin ajatellen (tunneilla onkin usein odottavia äitejä). Jotenkin ajattelen, ettei elimistön tarvitse varsinaisesti raskauteen erikseen valmistautua. Riittää kun elää normaalia terveellistä elämää: ruokavalio, liikunta, ulkoilu.. Tietysti sitten, jos tietää omien elämäntapojensa olevan epäterveelliset, niin homma kannattaa laittaa kuntoon jo hyvissä ajoin ennen vauvan hankkimista, jo ihan itsensäkin vuoksi. Monissa artikkeleissa lukee kalan tärkeydestä ruokavaliossa, varsinkin raskausaikana (muutamaa kalaa lukuunottamatta). Itse aloitin pari vuotta sitten syömään 2-3 krt viikossa kalaa ja vaikutus on näkynyt mm. atooppisessa ihossani, joka pysyy nykyään suht hyvässä kunnossa sisäisen "öljyämisen" vuoksi. Eli voisi kuvitella tosiaan kalan olevan hyväksi raskauteen valmistautuessakin. Mutta tosiaan, ei yksi asia mitään tee. Kokonaisuus ratkaisee terveellisessä elämässäkin.

Kuinka moni teistä muuten polttaa tupakkaa? Entä käytättekö usein alkoholia?

Itse en polta. Punaviiniä tykkään viikonloppuisin tms. juoda lasillisen pari ja joskus (nykyään kyllä harvoin) tulee otettua enemmänkin, jos on jotkut kekkerit tms...
 
Pauliina35
Minä käyn Body Balance -tunneilla, ja se taitaa ainakin jossain määrin muistuttaa Pilatesta (Pilates-tunnilla en ole koskaan käynyt). Sehän on sitten hyvä juttu, jos siitä on hyötyä myös mahdollisessa raskaudessa.

En polta. Joskus nuoruudessa tuli kessuteltua, mutta siitä on jo 15 vuotta aikaa. Kuten Lenaki, minäkin pidän punaviinistä ja juon sitä pari lasillista yleensä perjantaisin ja lauantaisin. Bileissä voin ottaa enemmänkin, joskin sitä kyllä tapahtuu melkoisen harvoin nykyään, ehkä pari kertaa vuodessa. Nuorempana olin paljon kovempi juhlimaan, mutta nykyään tuntuu, ettei sitä enää oikein edes jaksakaa. Krapulakin tulee huomattavasti pienemmästä määrästä alkoholia kuin nuorempana, ja jos valvoo pikkutunneille asti, menee mulla ainakin viikko univajeesta selviämiseen. Vanhuus ei siis tule yksin :) Kesällä mökillä juon kaljan, pari saunan jälkeen.
 
Haaveileva Pu
Alkuperäinen kirjoittaja Flox:
Alkuperäinen kirjoittaja Pauliina35:
Alkuperäinen kirjoittaja Haaveileva Pu:
Pistin viikonloppun toisella nimimerkillä ketjua pystyyn raskaaksitulon edistämisestä, mutta vähän on ollut hiljaista. Liekkö se viikonloppu syynä.
Mikä ketjun otsikko on? En löytänyt, vaikka yritin. Olisi kivaa seurata sitäkin.
Oliskos se tuo Tärppiprosentin kasvatusketju? Arvaus...

Niin ja sorry tuo aikaisempi Paulan kotikokkeli avautumiseni... Harmittaa vaan kun se linkki ilmestyy.
Juuri se ketjuntynkä.
 
Emmi31
Poltettua ei tule, mutta samanlaista viikonlopputissuttelua on kuin Lenakilla ja Pauliinalla.
Punaviinin "himo" voi siis iskeä, vaikka jotkut kyllä sanovat, että raskausaikana ei tehnyt mieli ollenkaan alkoholia. Tiedä sitten, mutta mielestäni tilkan voi maistaa.

Olen käynyt myös pari vuotta sitten Bodybalance tunneilla ja ah, ne olivat ihania. Pitää aloittaa joku vastaava jos paikkakunnalta löytyy.
 
OM,
Huomenta!

minäkään en polta, mutta punaviini on kyllä mun paheeni. Raskausaikana ei kyllä tullut otettua pisaraakaan (paitsi alussa kun en tiennyt olevani raskaana) tai paremminkin maistoin punaviiniä, mutta se ei maistunut yhtään hyvälle. Olisko ollut joku psykologinen juttu, kun on raskaana. Olin siis 1,5 vuotta juomatta, mutta taas on toi punaviini alkanut maistumaan :).
Mä oon ollut nyt flunssassa viikon ja tänään pitäis mennä lekuriin, kun pukkaa vähän rytmihäiriöitä ja pitäis kuitenkin jumppia pystyä vetämään.... ei kovin hyvä idea varmaankaan. Jaahas, pitää alkaa valmistautumaan päivän töihin.... Ai niin, kaverille syntyi eilen vauva. Saa nähdä, iskeekö kovakin kuume, kun sen pienen näkee :)
 
Flox
Heippa kaikille!
En polta minäkään. Siideri maistuu joskus viikonloppuisin, mutta se määrä on aina jotain yksi, kaksi tai hui jopa kolme. Eli ei paljon, ei. Enää ei jotenkin maistu. En kyllä ole koskaan käyttänyt alkoholia isoja määriä. En edes nuorempana. Minä vaan vihaan krapulaa niin paljon, että jo senkin takia koskaan ei ole tehnyt mieli ottaa kunnon kännejä. Jännää, minulle punaviini oikein maistu. Mies on koittanut "opettaa" minulle punaviinin juontia ruoan kanssa. Mutta ei. En ole oppinut. Olen enemmän valkkari naisia. :) Mutta kala ei sitten taas maistu. Kas, dilemma.

Mullekin iski noin pari vuotta sitten aika kova vauvakuume kun kaverille syntyi esikoinen. Siis, sitä ei voi sanoin kuvata miten mä silloin olisin halunnut kanssa oman pienen.

En ole muuten sama flox kuin tuolla säästöpossu-palstalla on kirjoittanut. Koitin olla kekseliäs nimimerkin suhteen, mutta joku muukin näköjään on sitten keksinyt saman. Tai onhan meidän nimimerkeissä se ero, että toinen on kirjoitettu isolla ja toinen pienellä...
 
Emmi31
Jännä juttu, miten vauvan nähdessään se kuume kohoaa.
Toivon, että kun mieheni sisko kohta synnyttää, niin enolle iskee myös kova kuume - hihhii! On se jo selvästi pehmennyt ajatukselle.

OM - en halua saarnata tai mitään, mutta flunssaisena parasta olisi lepo. Muuten koko tauti saattaa vaan pitkittyä jos liikaa rehkii. Toivottavasti paranet pian!

Mieheni vanhemmilta saatiin muuten matkatuliaisena vauvan tossut. Hmmm....
Kysyttäessä olen kyllä vastannut, että ihan vielä ei niitä vauvantarvikkeita tarvitse alkaa ostaa. Mutta eipä tuohon muuta voi sanoa kuin että kiitos. Hiukan ärsyttää kyllä, mutta antaa olla, koska he ovat kyllä muutoin tosi ihania.
Ehkä pelkään, että jos tässä vaiheessa alkaa jo haalia tavaraa valmiiksi, ja sitten tuleekin jotain ongelmia, ei esim. onnistu tulemaan raskaaksi, niin siinä vaiheessa saattaa potkupukupino alkaa ahdistaa.
Kyllä sitä 9 kuukaudessa sitten ehtii hankkia kaiken tarpeellisen. Tai vaikka vasta synnytyksenkin jälkeen hätätapauksessa. Eihän sitä nyt sataa potkupukua tarvitse ja äitiyspakkauskin on mielestäni enemmän kuin hyvä alku.
Sori jos meni vähän vuodatuksen puolelle, mutta ihan positiivisin mielin täällä ollaan kuitenkin. :)
Onko muilla vastaavia tuntemuksia/ajatuksia?
 
Flox
OM, nyt lepäilet vaan. Pelottelen nyt sillä, että yksi talvi mieheen iski keuhkokuume ja poskiontelontulehdus samanaikaisesti flunssan jälkitautina. Hän ei oikein osannut olla paikallaan ja sairastaa, ja näin siinä sitten kävi.

En mäkään uskaltaisi hommata mitään vauva juttuja valmiiksi, juurikin siitä syystä, että jos niille ei sitten syystä tai toisesta olisi mitään tarvetta. Mä myös haluan säästää sen hauskuuden sitten siihen ajankohtaan. Ja siksi toiseksi, me saataisiin varmasti ihan järkyttävät määrät kaikkia vaatteita jne. kavereilta ja sukulaisilta. Eli olisi joka tapauksessa ihan turhaa kamalasti hommata itse. Vauvan vaatteethan kun käy pieniksi niin nopeasti loppujen lopuksi. Kaiken kaikkiaan tuo äitiyspakkaushan on tosi hyvä juttu. Siitä saa sängyn vähäksi aikaa, vaatetta ja kaikkea. Varmaankin enemmän olis tarvetta isolle pesukoneelle kuin isolle määrälle potkupukuja. Koska ihan varmasti siinä kävis niin, että äidin, isin ja beiben vaatteet olis vaan koko ajan jossain sotkussa. Kaverini kun joskus valitteli sitä, että hän kulkee omasta mielestään aika sotkuisissa vaatteissa, kun hänen pienensä aika jotenkin onnistuu sotkemaan itsensä lisäksi myös äitinsä.

Mulla varmaan menis hermot, jos meille joku toisi jo nyt jotain vauva juttuja. Tuskin siinä päin naamaa näyttäisin suuttumustani. Mutta sitten kun olisi miehen kanssa kaksin, niin sana olisi kyllä varsin vapaa minun puoleltani. Ärsyttää jo ihan valmiiksi kun tiedän, että mies aika koittaa ymmärtää kaikkea ja kaikkien käytöstä ja mä saisin yksin "mellastaa". Totta, ihan varmasti antaja tarkoittaisi vain hyvää, eikä siinä olisi mitään painostusta tai vihjailua, mutta silti. Joskus olen kuullut (en ikinä onneksi nähnyt), että hääpari on saanut lahjaksi korin, jossa on ollut tuttipulloja, tutteja, lasten ruokaa, vaippoja, jne... Arrg! Siis, voiko mauttomampaa olla. Minun mielestäni siis. Jokuhan voi ihan hyvin tykätä, mutta minä en. Kyllähän tuo tietysti siinä tapauksessa menee oikein loistavasti, jos lapsen hankinta on tiedossa ja ajankohtaista, mutta jos ei, niin... Ja taas se sama, että jos sitä lasta ei voikkaan saada. Ihana kamalaa olisi pitää kaapissa tuollaista koria muistuttamassa siitä.

Sorry taas... Minulla meni vähän mellastamisen puolelle tämä loppu.
 

Yhteistyössä