Ihan uusia vauvahaaveita

Hei vaan kaikille! Mukavaa kun täällä on samanhenkistä porukkaa ja vilkasta tosiaan tämä keskustelu. =)

"OM" kysyi että mitä mietteitä on raskaudesta.Voi paljonkin! Koko touhu taitaa lähinnä pelottaa. =( Olen aina ollut todellakin sitä mieltä etten edes halua lapsia ja nyt kun tämä vauvakuume jyllää päällä olo on kuin kuivausrummussa olevalla lakanalla. Hirvittää ja kysymyksiä pää täynnä.

Itse raskaudesta en nyt osaa niin mahdottomasti muodostaa käsitystä, olen kyllä aina ollut ylipainoinen eli olen tottunut siihen isoon mahaan. =) Mutta kun suvussa on mm diabetesta, niin se mietityttää että kun minulla sitä ei vielä ole todettu, niin hyvin todennäköisesti se sitten raskaana ollessa puhkeaa.Mutta tuntuu, että saa täällä muutkin diabeetikot vauvoja, että kaipa sitä selviää siitäkin.

Synnytys pelottaa eniten, se että repeää ja pitää leikata, joutuu vuodelepoon päiviksi tai viikoiksi...mitähän vielä? Kipuja! Ne todella pelottavat. =(

Myös se vauvan kanssa arjessa selviäminen mietityttää kovasti.Olen meillä myös se joka hoitaa enimmät kotitalous työt, mies kyllä osaa ja pystyy ne hoitamaan...ruuan laitosta lähtien.Mutta kun olen itse halunnut ne tehdä, nautin siitä. Kyllä uskon että mies sitten osallistuu näihinkin tehtäviin...kunhan vain pyydän.

Rahan säästämisestä vielä sen verran, että sitä laitan koko ajan syrjään...Meillä on vanha ja todella huonokuntoinen talo niin sitä laitetaan koko ajan silleen pikkuhiljaa kuntoon. =) Eli vielä ei laiteta sitä vauvaa silmälläpitäen rahaa säästöön...se on vasta se tulevaisuuden haave, ajankohtainen parin kolmen vuoden päästä. =)

 

Heippa kaikki!

OM:n edellinen viesti näytti olevan tämän ketjun sadas viesti. Hienoa, että keskustelu on näin vilkasta!

Minäkin olen miettinyt tuota hormonien tasaantumista ja sitä, pitääkö pillereiden jälkeen odottaa "luomukuukautisia" vai ei. Aion kysäistä asiaa gyneltä, kun menen vastaanotolle kuukauden päästä. Uskoisin hänen osaavan valaista asiaa ainakin lääketieteen näkökulmasta.

Uskoisin, että minäkin olisin ylpeä kasvavasta masustani, niin kuin OM kirjoitti olleen. Varmaan juoksisin saman tien kauppaan ostamaan mammahousut ja käyttäisin niitä aina kotona, vaikka vauvamasua ei edes vielä erottaisi Minua ei ainakaan sureta mahdolliset raskausarvet tai muut kosmeettiset haitat. Olen sitä mieltä, että lähemmäs nelikymppisellä naisella niitä saa jo ollakin, eikä kroppa mitenkään voi olla yhtä timmi kuin parikymppisellä. En tietenkään tarkoita sitä, että raskaus olisi joku syy päästää itsensä rupsahtamaan, vaan toki itseään pitää hoitaa ja esimerkiksi rintojen ihonhoitoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota raskaus- ja imetysaikana, mutta takuulla raskaus jättää kroppaan omat jälkensä ja minusta se saa niin ollakin.
En myöskään usko, että synnytys pelottaisi minua hirveästi. Yksi seikka siinä kyllä arveluttaa: tiedän naisen, jolla paikat repesivät todella pahasti synnytyksessä, ja esimerkiksi ulosteenpidätyskyky on vielä yli puolenkin vuoden päästä synnytyksestä ollut vähän niin ja näin.

Kivaa OM, että sinulla on jo lapsi, kun me muut olemme niin "vihreitä" näissä asioissa. Sinä voit sitten opastaa meitä monessakin asiassa kokemuksen syvällä rintaäänellä, jos ja kun jollain meistä tärppää

 

Onko mitään erityistä syytä, että pitäisi käydä gynellä ennen aloittamista?
Kiitos paljon yel-vastauksista!
Onko kellään tietoa, saako yel-tulon sitten laskettua yhtä helposti, eli jos tulot ei heti vauva oman jälkeen kipua samoihin summiin , kuin millä on aiemmin yelliä maksanut?
Aikooko kukaan maksaa yelliä vauvaloman aikana?
Kysyn vielä, vaikka moni on jo kertonutkin, missä kuussa kenelläkin alkaisi mahdollinen yritys?
Eli meillä alkaisi Tammikuussa ;-)

 

Löysin mielenkiintoisen keskustelun yel:stä ja äitiyspäivärahasta.
http://kaksplus.fi/keskustelu/t967026

Näyttäisi yel-tulon nostaminen kannattavan, jos vaan löytää jostain tarpeeksi rahaa maksaa vakuutusmaksut.
Vielä on minullekin silti epäselvää, maksetaanko yel:iä äitiysloman aikana?

Yritys lähtee käyntiin keväällä, eli varmaan maaliskuussa. Eihän siihen ole enää kuin puoli vuotta! Olen jo niin kauan tätä odottanut, etten meinaa uskoa todeksi.
Tosi kiva, kun voi teidän kanssa aiheesta jutella.

 

Meillä on suunnitteilla jättää ehkäisy pois joskus vuodenvaihteessa. Ellen sitten innostu tästä niin, että nakkaan pillerit nurkkaan jo aiemmin

Ei kai siihen mitään erityistä syytä ole, että gynellä pitäisi käydä ennen vauvapuuhiin ryhtymistä. Mulla vaan viime kerrasta on pian vuosi, ja kun vuoden välein olen siellä käynyt, niin menen nytkin. Tuleepahan sitten tsekattua, että paikat ovat kunnossa ja voin muutenkin jutustella gynen kanssa näistä asioista ja kysellä, jos jotain kysyttävää on ilmaantunut.

 

Täällähän on tullut paljon uusia viestejä sillä aikaa, kun en ole muutamaan päivään käynyt täällä! Kiva juttu! Ja tervetuloa uusille! Onpa täällä monta yksityisyrittäjää! Varmaan oman ongelmansa tuo lapsentekopuuhiin juuri se, kun miettii mitä omalle yritykselle tapahtuu ja mitä asiakassuhteille tapahtuu.

Minulla on huonot kokemukset pillerien käytöstä (halut menee ja mieliala vaihtelee) ja nyt olenkin monta vuotta ollut kondomien varassa. Kummasti halutkin ovat lisääntyneet pillerien lopetuksen jälkeen...

Emmi31, olitko pilateksessa? Tykkäsitkö? Muutaman käynnin jälkeen tehoja saa vielä enemmän irti, kun oppii hengittämään oikein. Tuntuu sellaisissakin lihaksissa, joiden olemassa olosta ei tiennytkään... (vatsa + lantionpohja ym.)

Meilläkin yritys alkaa kai tammikuussa. Sehän olisikin jänskää, jos muitakin täällä aloittaa yrityksen samoihin aikoihin, niin voidaan sitten jakaa kokemuksia niiltäkin osin.

 

Heippa!

Mä en maksanut Yel:ä äippälomalta ja musta siihen on tullutkin joku muutos, eli sitä ei tarvitse maksaa ja jos oikein käsitin, niin olisko kela tai joku muu, joka maksaisi sen vastaavan summan eläkkeenä siltä ajalta? Tästä en todellakaan ole varma mutta jossain olin lukevinani, että jos maksat myös itse se Yel:n niin se tulee sinulle tuplana sen aikana.
Apua, kaikki aloittaa yrittämisen tammikuussa ja me ehkä vasta kesällä! No mä voin sitten elää hengessä mukana aamupahoinvointien ym kanssa , tosin itse en niistä koskaan kärsinyt, ainoastaan iltapahoinvoinnista väsymyksen takia.
Hitto, työt kutsuu....

Niin ja Yel:n maksua saa muuttaa ihan mite haluaa, koska se on vapaaehtoinen vakuutus joka tapauksessa.

 

Heips vaan ja tervetuloa uusille minunkin puolesta! Kivaa saada uusia mukaan porukkaan.

Meitä taitaa ainakin jokunen olla samassa veneessä alkuvuodesta. Meilläkin toivottavasti sitten jätetään ehkäsy pois. Nyt syksyllä käyn gynellä vielä varmistaan, että kaikki on hyvin ja sitten jossain vaiheessa lopetan ehkäsyn. Ajankohta on vielä miehen kanssa keskustelussa. Mutta tässä eräänä iltana jo vähän heiteltiin kommenttia, että se vois mahollisesti tapahtua piankin!

Nyt kun se alkaa olla meillä ihan tosi puheessa, niin mua on alkanu jännittää ja pelottaa. Välillä mietin, että ollaankohan me valmiita vanhemmiksi ja osataanko sitten huolehtia ja ottaa vastuu pienen ihmisen elämästä. Välillä myös mietin, että ollaan oltu niin vähän aikaa yhdessä. Mutta olen varma, että tämä kestää, eihän me muuten naimisissa oltais!

Sitten taas toisena hetkenä olen varma, että olen valmis äidiksi ja valmis kaikkiin äitiyden tuomiin iloihin ja huoliin. Sekä velvollisuuksiin. Menomme me on menty nuorempana ja elämä on rauhottunut. Ei olla pitkään aikaan enää juostu iltariennoissa kuin satunnaisesti.

Mutta ehkä tämä kaikki pähkäily ja epävarmuus kuuluu asiaan. Onpahan ainakin asiat pohdittu huolella. Ei varmaan kukaan tuleva äiti selviä ilman tämän tyyppisiä pohdintoja.

 

Heippa vaan kaikille! Ja tervetuloa uusille minunkin puolestani!
Ompas hupaisaa, että moni aloittaa yrittämisen tammikuussa. Jännää, jännää! Siis syysvauvoja tiedossa! <3

Mulla lopuu taas pilleriresepti joskus vuoden vaihteen tienoilla ja ajattelin, että silloin täytyy mennä juttelemaa lääkärin kanssa. Mua on jotenkin alkanut mietityttämään, että onko se ihan ok ja normaalia, että kun syö Cerazettea, niin menkat voi tosiaankin olla pois vaikka kuinkakin kauan. Kyllähän tästä siinä paketissa varoitellaan, mutta nyt mua on tosiaan alkanut asia mietityttämään kun musta tuntuu, että viimeset kunnon menkat on ollut viime vuoden kesällä, eli yli vuosi sitten. Tässä jo yksi päivä hihkuin, että nyt varmaan alkaa menkat, mutta eipä alannutkaan. Mutta sitten taas, mietityttää myös se, että jos lopettaa niin miten keho reagoi jne. Pakkohan ne joskus on kumminkin lopettaa, jos vauvan haluaa, mutta kaikkea sitä miettii...

 

Minä kai pelkään eniten synnytyksessä sitä, että repeän ja pahasti. Kipua pelkään myös mahdottomasti. Sitten, kun maha alkaa kasvaa ja vauva kans, niin kai sitä enemmän on sisällä siinä touhussa ja ajattelee asioista eri tavoin. Ehkä, ehkä ei.

Meillä alkaa yritys ensi kesänä, ehkä jo alkukesästä, kun työsuhteeni loppuu tai sitten vasta alkusyksystä. Hävettää tunnustaa, mutta liityin jo lasten kirjakerhoon ja ihastelin juuri äsken postista hakemaani jäsenpakettia (ihana satumatto ja kirjoja...).

Olen lukenut paljon myös vauva-asiaan liittyviä juttuja, kun tuntuu että minulle tämä lapsi-asia on todella henkisen kasvun paikka. En halua olla täydellinen äiti, mutta olla paras äiti lapselleni. Haluan tietää, miten lapsi muuttaa elämän ja mitä se edellyttää minulta ja puolisoltani. Nyt on hyvää aikaa valmentua asiaan henkisesti, niin ei kaikki asiat pyöri ympärillä ja mielessä sitten, kun tärppää. Melko kuulevin korvin oma ukkeli on minua kuunnellut tämän asian tiimoilta. Heh, eipä olis uskonu toukokuussa, kun se luetteli mulle ehtoja, milloin voidaan lapsen tekopuuhin alkaa. Kai se on alkanut käsittää itsekin, että kai tässä vois itsekin yrittää edes yhtä.

Sitä minä haluaisin kysyä, että miten pitkään olette ajatelleet olla kotona? Pakollinen äitiysloma ja sitten töihin vai jatkatteko hoitovapaalla? Toisaalta itse haluaisin jäädä kotiin siihen asti, kunnes oma lapsi täyttäisi kolme vuotta, mutta saattaa miehen tulojen varassa eläminen olla niin kituuttavaa puuhaa, että sitä pitää tarkkaan laskea. Ja myös oma jaksaminen kotiäitinä mietityttää. Nyt kun olen aloittanut töissä, olen viihtynyt paljon paremmin kotonakin, kun ei tarvitse samoja seiniä katsoa päivästä toiseen. Nyt kun olen ollut sairaslomalla viikon, enkä ole voinut oikeasti tehdä mitään, niin on meinanut pää hajota täysin. On niin levoton olo.

 

Miten teillä muilla mies suhtautuu lapsen hankintaan/haaveiluun?

Minun mieheni ei ole kovinkaan innostunut...no jos totta puhutaan, hän aina lähinnä tuhahtaa.Tai kun alan puhumaan vauvan hankinnasta hän sanoo ettei halua lasta, ainakaan vielä.Hän siis heittä ns takaoven auki, eli jonkun ajan...tai jonkun vuoden päästä olisi valmis siihen...No minulla ei nyt sellaista hoppua olekkaan raskautua heti.Se muutama vuosi sopii aivan hienosti. =)

Miten muilla?

 

Miten teillä muilla mies suhtautuu lapsen hankintaan/haaveiluun?

Noh, meillä taitaa olla niin, että mies on vähän innostuneempi lapsen hankinta asiasta kuin minä. Siis, ei hän mitenkään painosta tai puhu mitenkään siihen sävyyn, että nyt voitaisiin hankkia. Hän vaan on ollut aina sitä mieltä, että lapsi kyllä. Minä olen ollut se, joka on miettinyt ja pohtinut. Joskus ollaan puhuttu siitäkin mahdollisuudesta, että jos meille vauva joskus tulee, niin mieskin jäisi vauvaa hoitamaan. Siis, tarkoitan että pitemmäksikin ajaksi kuin sen isyysloman.

Viikonloppuna saatiin kuulla, että miehen ystävän perheeseen syntyy kolmas lapsi. En nyt osaa sanoa, että kuinka pitkällä raskaus on, mutta sen verran pitkällä kumminkin, että siitä uskalsi jo kertoa. Hassua, vauvakuume ei kumminkaan pahentunut yhtään.

 

Nonniin, tiistain pilates jäi tosiaan väliin, koska oli kurkkukipua ja alkavan flunssan tunnetta. Nyt olen taas voimissani ja tänään ihan oikeasti menen tunnille. Osaksi nyt myös lääkärin määräyksestä. Kävin pitkäaikaisesta selvävaivasta juttelemassa sekä lääkärin että osteopaatin kanssa. Molemmat suosittelivat mm. pilatesta.
Tuli mieleen, että jos en nyt vihdoin hoida selkääni kunnolla kuntoon, niin raskausaika saattaa olla todella tuskallista.

Leena, sinun miehesi tuhahtelu kuulostaa ihan minun mieheltäni vuosi sitten. Eipä todellakaan pystytty puhumaan asiasta ja hän aina sanoi jotain epämääräistä, kun otin asian puheeksi. Minusta alkoi koko suhde tuntua jo ihan hölmöltä, kun asiasta ei voitu puhua. Tai paremminkin kai minun kannaltani sopia. Ei me nytkään vauvoista turhan usein puhuta, mutta molemmat kuitenkin tietää ja haluaa, että ensi keväänä alkaa tosi yritys. Olen myös huomannut, että miehen silmäkulmaan on tullut ihan toisenlainen pilke.

Olen ajatellut, että haluaisin olla kotona hoitamassa lapsia melko pitkäänkin. Tähän toisaalta vaikuttaa niin monet asiat, että mistäs sitä silti tietää. Esim. riittääkö rahat? Jaksaako olla vain kotona, kun töissäkin on aina ollut kivaa? Täytynee katsoa tilanteen mukaan, mutta toivottavasti voisi olla kotona ainakin siihen asti, kun lapset on 3v. Niin tosiaan, monikossa lapset. Kahdesta on puhuttu, mutta vois niitä olla vaikka kolmekin.

Kiitos YEL-vinkeistä OM! Tulee tosiaan tarpeeseen.
Ja nyt sinne pilatekseen!

 

Hei!
olen satunnaisesti lukenut jo vuosia tätä palstaa, ja törmäsin tässä ketjussa ihan samanlaisiin ajatuksiin kuin itsellänikin, joten uskaltaudun kirjoittamaan Varsinkin Pauliinan ja Leenan jutut kuulostivat monessa kohtaa ihan omiltani.

Eli.
Olen 29 vuotias, ja tuntuu siltä että lasten hankinnassa tulee kohta kiire. Mies on saman ikäinen eikä halua lapsia nyt tai ollenkaan tai haluaa ehkä "joskus sitten"... (välillä hän tosin näyttää haluavan lapsia enemmän kuin minä, mutta mielipiteet taitaa vaihdella miehillä aika tiuhaan ) Minäkään en ennen halunnut lapsia, en tiedä niistä mitään, en osaa edes vauvoja pitää kunnolla sylissä, mutta jo vuosia on päässäni kypsynyt ajatus omista lapsista. Tunnen jotenkin suvun jatkamisen tarvetta Olemme olleet yli 6 vuotta yhdessä ja olemme todella onnellinen pari

Raha-asiat voisivat olla paljon paremmin, koska minä en ole ollut töissä pitkään aikaan vaikean masennuksen ja muun sairastelun takia. Mutta vaikka kuinka oudolta kuulostaa että haluan lapsia vaikka sairastankin, niin jotenkin minusta tuntuu, että ne lapset antaisivat minulle jaksamista ja elämääni tarkoituksen... en kaipaa työelämään, olisin pitkään varmaankin tyytyväinen kotiäitinä, eikä minulla menojalka enää vipata muutenkaan. Tuntuu siltä että minulla olisi aikaa olla äiti.

Kauhean monta ajatusta pyörii päässä, oma terveydentila ja rahatilanne eivät ole ainoita kysymysmerkkejä. Suurin huolenaiheeni taitaakin olla se, että miten mieheni innostuisi tästä asiasta - lasten saamiseen voi mennä vuosia (varsinkin kun meillä on vain keskeytetty yhdyntä käytössä ehkäisynä ollut aina...) ja miten oppeisin hoitamaan vauvaa? No, kaipa sen siinä oppii samalla, mutta hirveästi huolestuttaa että miten minä osaisin ja miten mies jaksaisi vauva-elämää. Hän taitaa itse pelätä että vauva hajottaisi meidän suhteemme - on kulkenut liikaa väärissä porukoissa, joissa aina erotaan lapsen syntymän jälkeen

Ja miten kotityöt sujuvat lapsen kanssa kun nytkin elämme jo kaaoksessa, ja miten kuntoa pitäisi kohottaa, tupakointi lopettaa ja laihtuakin pitäisi ennen mahdollista raskautta... (alkaa kuulostamaan aika älyttömältä koko ajatus, kuulostan varmasti täysin epäkelvolta äidiltä...)

Mutta tämä mies on se kenen kanssa lapsia haluan. Miten saisin näitä ajatuksia jotenkin järkeviksi? minkä "tuomion" annatte kun tälläinen ihminen haluaa lapsia?

Kiitos kun sain vähän jäsenneltyä ajatuksiani tähän, olisi niin mukava keskustella samoja asioita pohtivien ihmisten kanssa. Lähipiirissäni on monta odottajaa ja tuoretta äitiä, mutta ei ketään minulle kovin läheistä.

Iloista viikonloppua kaikille

 

Hei!
olen satunnaisesti lukenut jo vuosia tätä palstaa, ja törmäsin tässä ketjussa ihan samanlaisiin ajatuksiin kuin itsellänikin, joten uskaltaudun kirjoittamaan Varsinkin Pauliinan ja Leenan jutut kuulostivat monessa kohtaa ihan omiltani.

Eli.
Olen 29 vuotias, ja tuntuu siltä että lasten hankinnassa tulee kohta kiire. Mies on saman ikäinen eikä halua lapsia nyt tai ollenkaan tai haluaa ehkä "joskus sitten"... (välillä hän tosin näyttää haluavan lapsia enemmän kuin minä, mutta mielipiteet taitaa vaihdella miehillä aika tiuhaan ) Minäkään en ennen halunnut lapsia, en tiedä niistä mitään, en osaa edes vauvoja pitää kunnolla sylissä, mutta jo vuosia on päässäni kypsynyt ajatus omista lapsista. Tunnen jotenkin suvun jatkamisen tarvetta Olemme olleet yli 6 vuotta yhdessä ja olemme todella onnellinen pari

Raha-asiat voisivat olla paljon paremmin, koska minä en ole ollut töissä pitkään aikaan vaikean masennuksen ja muun sairastelun takia. Mutta vaikka kuinka oudolta kuulostaa että haluan lapsia vaikka sairastankin, niin jotenkin minusta tuntuu, että ne lapset antaisivat minulle jaksamista ja elämääni tarkoituksen... en kaipaa työelämään, olisin pitkään varmaankin tyytyväinen kotiäitinä, eikä minulla menojalka enää vipata muutenkaan. Tuntuu siltä että minulla olisi aikaa olla äiti.

Kauhean monta ajatusta pyörii päässä, oma terveydentila ja rahatilanne eivät ole ainoita kysymysmerkkejä. Suurin huolenaiheeni taitaakin olla se, että miten mieheni innostuisi tästä asiasta - lasten saamiseen voi mennä vuosia (varsinkin kun meillä on vain keskeytetty yhdyntä käytössä ehkäisynä ollut aina...) ja miten oppeisin hoitamaan vauvaa? No, kaipa sen siinä oppii samalla, mutta hirveästi huolestuttaa että miten minä osaisin ja miten mies jaksaisi vauva-elämää. Hän taitaa itse pelätä että vauva hajottaisi meidän suhteemme - on kulkenut liikaa väärissä porukoissa, joissa aina erotaan lapsen syntymän jälkeen

Ja miten kotityöt sujuvat lapsen kanssa kun nytkin elämme jo kaaoksessa, ja miten kuntoa pitäisi kohottaa, tupakointi lopettaa ja laihtuakin pitäisi ennen mahdollista raskautta... (alkaa kuulostamaan aika älyttömältä koko ajatus, kuulostan varmasti täysin epäkelvolta äidiltä...)

Mutta tämä mies on se kenen kanssa lapsia haluan. Miten saisin näitä ajatuksia jotenkin järkeviksi? minkä "tuomion" annatte kun tälläinen ihminen haluaa lapsia?

Kiitos kun sain vähän jäsenneltyä ajatuksiani tähän, olisi niin mukava keskustella samoja asioita pohtivien ihmisten kanssa. Lähipiirissäni on monta odottajaa ja tuoretta äitiä, mutta ei ketään minulle kovin läheistä.

Iloista viikonloppua kaikille

Ja jos muut vain sallivat, niin toivotan sinutkin tervetulleeksi! =) Sillä sitä mukavampaa mitä enemmän täällä on porukkaa. =)

Kuulostat lähes tulkoon minulta.Herranen aika sentään!!! =)
Minullakin pyörii pieni pää täynnä kaikenmaailman kysymyksiä ja samalla pohdin miten mies/parisuhde kestää sen lapsen...ja miten minä ylipäätään selviän sen pienokaisen kanssa.Toivottavasti luonto hoitaa sen oppimisen.

Lisäksi on tämä peevelin yritystoiminta...tänään on taas sellainen päivä, että todella mielellään heittäisin pyyhkeen kehiin ja jättäytyisin mammalomalle! Ei se enää tämän vaikeampaa voi olla!!! =( No...pitää ottaa kupponen teetä ja rauhoittua.(huokaus)

En ole mikään asiantuntija tässä, kaukana siitä...mutta minusta tuntuu, että sinun kannattaisi hankkiutua ensin eroon masennuksestasi ennen kun alat hankkiutumaan raskaaksi.Tunnostaa vain sille, että siinä vauvan odottamisessa on itsessään jo niin paljon kaikkea, että saattaa tulla sitten vaikeaa.Tämä aivan ystävällisenä kommenttina.

Hienoa että on tämä paikka missä saa jutella kaikesta aiheeseen liittyvästä, kun ei ole nyt ketään muutakaan kenelle avautua.Ystäväpiirissäni on kyllä muutamia odottavia naisia, mutteivat he jaksa kuunnella minun avautumisiani...heillä ajatukset pyörii niin sen oman odotuksen keskellä.Sitä ei tunne itseään läheskään niin sekopäiseksi kun huomaa muiden painivan samantyylisten ajatusten parissa. =)

 

moi!
Leena kysyi miehen suhtautumisesta;
Meillä on sellainen tilanne, että alettiin seurustella suht "aikuisella" iällä, eli molemmilla oli jo takana ne ekat vakavat parisuhteet häähaaveineen yms.. Eli minä olin silloin 25 kun tavattiin. Alkuhuuman jälkeen molemmilla oli selvää että me halutaan lapsia ja silloinen poikaystäväni oli sitä mieltä että koska vaan!
Nyt ollaan naimisissa ja ostettiin asunto, ja nyt minustakin tuntuu siltä että on niinkuin puitteet kunnossa.Eli mieheni odottaa että tammikuun jälkeen alkaisi tapahtua jotakin ;-)

 

eli joku kysyi miten lauan olisi kotona vauvaa hoitamassa;
tiedän että voin tulla toisiin ajatuksiin, ja voi olla lapsella sairautta tai muuta; mutta: olen ajatellut, että jo vuoden ikäisenä, tai pienempänä otan vauvan mukaan töihin, tää voi kuulostaa karseelta, mutta mulla on oma työpaikka, sanotaanko vaikka että vähän kuin studio, rauhallinen ja voisin hyvin kuvitella että tekisin samalla omia töitä hidastetusti ja vauva voisi olla päiväohjelmassa ainakin osittain mukana....
mut voi olla et ois mahdotontakin..
Eli mulla varmaan jonkinlainen hinku aika pian töihin, edes muutamaksi tunniksi, joten täytyy katsoa miten menee..

 

Meillä mies on vihdoin sitä mieltä että se kakkonen voisi olla hyvä juttu. Mutta tosiaan yritys on sitten vasta kesällä tai syksyllä. Mä olin tästä ensimmäisestä vain 6kk äippälomalla, osin omasta tahdosta ja osin siksi, että mun on mahdotonta olla töistä kokonaan pois vuotta (kädet eivät kestä taukoa ja kunto pitää olla rautainen). Mutta meillä ratkaistiin asia niin, että minä olin ain ma ja pe töissä, mies kotona hoiti lasta ja sitten mies töissä to-to. Eli meillä oli jaettu vanhempainvapaa. Tästä toisesta kyllä ajattelin olla pois sitten pidempään, mutta kuntoilu pitää kyllä aloittaa melko heti synnytyksen jälkeen ja käydä heittämässä satunnaista keikkaa.
Eniten mua pelottaa raskaudessa taas kerran keskenmeno, kohtukuolemat, ennenaikainen syntyminen. Nämä samat pelot olivat viime raskaudessa koko ajan päällä vaikka mitään syytä ei olisi ollut. Mutta joka neuvolaa tai ultraa pelkäsin ihan kamalasti jotain pahaa käyvän. Tämä on yksi syy, miksi vauvahaavetta olen lykännyt.
Jaahas, työt kutsuu... palataan taas

 

Tervetuloa tömps!

Minä olen kanssa joku aika sitten painiskellut lievän masennuksen kanssa. Siitä on jo pari vuotta kun olen lopettanut spykologin luona käynnit, mutta nyt vasta alkaa tuntumaan siltä, että voin kertoa näistä jutuista. En siis tunne tai ole tuntenut häpeää, alemmuutta tms., mutta sen asian työstäminen omassa päässä on vaan viennyt hetken. Masennuin ja väsyin tsiljoonan asian takia, eli mitään yksittäistä juttua ei ollut. Tömps, et kyllä kirjoituksesi perusteella vaikuta enää kovinkaan masentuneelta, joten ainakin minusta näyttää siltä, että pahin on takana. Itse en olisi jossain vaiheessa uskaltanut edes haaveilla vauvasta, joten tässä valossa näkisin, että sinullakin alkaa jutut olla ok. Nyt sinulla on ainakin konkreettinen syy, eli vauvahaaveet, hoitaa itsesi kuntoon. Tsemppiä!

Tuo matkailijarouvan ajatus ottaa vauva mukaan töihin kuulostaa tosi hyvältä. Jos on vaan tuollainen mahdollisuus, niin tottakai se täytyy käyttää!

Nyt taas takaisin opiskelu juttujen pariin.

 

Kiitos vastauksista!

välillä näen valoa tunnelin päässä, ja pakko myöntää että ne vauvahaaveet ovat niitä valoisia ajatuksia Leena on kyllä oikeassa siinä, että pitäisi voida mahdollisimman hyvin ensin, mieskin on sitä mieltä kyllä, mutta se nyt keksii aina jotain syitä miksi "ei vielä" mutta entäs jos olen tuomittu sairastamaan masennusta pitkäänkin? onpas inhottava ajatus... jos en sen takia voisikaan saada ollenkaan lapsia

OM:in tilanne kuulostaa kivalta miten jaksat odottaa ensi vuoteen saakka? no, aika kyllä menee tosi nopsaan, äkkiä on jo ensi kesä

Olikos jotain muuta mitä piti itsestä vielä kertoa? noh eiköhän noita juttuja tule taas

 

Pakko odottaa ensi kesään, koska mulla on maksettu kurssitus huhti-elokuulle ja silloin en voi olla raskaana. Pitää siis ensin hoitaa nuo koulutusasiat pois alta. Mulla myös työt sovitaan aina vuodeksi eteenpäin, eli elo-kesäkuuksi sovin työt. Nyt siis en voi jäädä pois töistä ainakaan ennen kesälomaa. Viime raskaudessa en voinut yhtään pahoin ja muutenkin pystyin tekemään töitä aina seitsemännelle kuulle asti. Sen jälkeen tuli vatsa vastaan enkä pystynyt nostelemaan enää raskaita tavaroita. Joten joudun jäämään palkattomalle varmasti seuraavastakin jo kaksi kuukautta ennen äippälomaa. Tosin sitähän ei koskaan tiedä kuinka pahoin sitä voi seuraavasta. Joten ensi elokuun jälkeen pystyn sopimaan töitä vain muutaman kuukauden syklillä.
Mutta kyllä kuume kasvaa koko ajan. Harmi, kun enää ei koe raskautta niin kuin ensimmäistä. Se oli jotain ihanan pelottavaa aikaa . Mutta olen kyllä teidän muiden uuden odottamisessa mukana satasella

 

"Ihanan pelottavaa aikaa" sanoo "OM"...huh huh, kyllä tämä raskaudesta ja raskaaksi tulemisenkin ajatteleminen on aivan oikeasti pelottavaa aikaa....=( Jalat oikein tutisee. Pitää taas ajatella jotain ihan muuta, ettei koko ajan pelota.

Muuten minä sain koiranpennun lahjaksi mieheltäni aivan tuosta vain, siis ilman mitään merkkipäivääkään ja se pentu on helpottanut ihmeeksi vauvakuumetta.On joku jota saa paijata ja paappoa! =)

 

Hih, siis paapoa ei paappoa! =)

 

Onpas tänne tullut paljon uutta asiaa! Itse en ole ehtinyt hetkeen kuin käväistä koneella, on ollu niin kiirus koulun ja töiden kanssa. Mukavaa, että uusiakin on tullut taas mukaan, tervetuloa.

Jospa vastailis noihin aiemmin kysyttyihin juttuihin. Meillä elämä vakiintunut siinä määrin, että aika harvoin enää tulee lähdettyä bilettämään. Alkoholikaan ei oikein maistu enää, yhden lonkeron saatan saada juotua, ehkä toisenkin, mutta siihen se sitten jääkin. On tullut tarpeeksi mentyä nuorena niin ei jaksa tai kiinnosta enää. Sitten paheista. Viinistä en ole oikein koskaan pitänyt enkä ole koskaan polttanut. Paheita minulla onkin sitten karkit! Olen oikea herkkusuu ja voisin syödä makeaa vaikka kuinka paljon. Muuten meillä elellään suht terveellisesti, aika monipuolista ruokaa syödään, ehkä vielä enemmän saisi hedelmiä syödä. Meillä on sitten myös tuo koira niin tulee päivittäin käytyä liikkumassa ulkona 1-2 tuntiin + pikkulenkit.
Tuo koira meillä on kans ollut vähän kuin meidän "vauva", vuoden lopussa se tulee vuoden. Sen kanssa on ollut ihana touhuta ja itse kasvattaa.

Sitten kysyttiin mietteitä raskaudesta ja miten mies suhtautuu siihen. Meillä mies kuumeilee kans, joskaan ei niin paljon kuin minä. Tai no minä nyt olen aina ollut semmonen hössöttäjä ja mies suhtautuu kaikkeen rauhallisesti vaikka innoissaan olisikin. Lapsista ollaan usein puhuttu, mietitty yhdessä kuinka monta halutaan jne. Yhdessä ollan päätetty myöskin, että ainakin vuosi tässä nyt odotellaan, saan itse kouluni loppuun ja kerkeisin olla sen puoli vuotta töissäkin.

Raskaudesta en oikein tiedä mitä ajattelisi. Usein sitä miettii miltä tuntuisi kantaa elämää sisällä, tuntea liikkeet, kehon muutokset jne. Toisaalta sitä miettii miten raskaus sujuisi. Kaverillani on rv 30 ja hän on todella varhaisessa vaiheessa joutunut rajoittamaan liikkumista ja ottamaan todella rauhallisesti. Vähänkään pidemmästä/rankemmasta kävelystä/rasituksesta hänellä rupeaa supistelemaan ym. Itseäni tuollainen ajatus ahdistaa, olen tottunut liikkumaan niin paljon, että tulisin hulluksi jos olisin sidottu kotiin enkä pääsisi liikkumaan tai edes pienelle kävelylle päivittäin.

Synnytys pelottaa jo nyt vaikkei koko vauvaa olla vielä edes tekemässä. Olen jotenkin niin kipuherkkä, pelottaa ne kivut ja se että repeääkö paikat kovinkin. Toisaalta en edes tiedä onnistuisiko minulta normaali alatie synnytys, olen pienikokoinen ja lantio kapea. Toisaalta sektio pelottaakin vähemmän, vaikka onhan siinä suuremmat riskit, mutta koulun kautta olen ollut työharjoittelussa leikkaussalissa ja nähnyt usean onnistuneen sektion. Toisaalta olen menossa myös synnytysosastolle työharjoitteluun, että ehkäpä sekin sitten lieventää pelkoja kun näkee niitä onnistuneita synnytyksiäkin. Saa nähdä mitä se tekee vauvakuumeelle.

Näin etukäteen ajateltuna haluaisin ehkä olla sen vauvan kanssa kotona sen vuoden ja sen jälkeen takaisin töihin. Toisaalta olisi ihanaa kun saisi olla pidempään, mutta luulen että siinä vaiheessa olisi jo mukava päästä töihin. Niin ihanaa kuin kotona onkin, niin viihdyn kotona paremmin kun saa välillä olla poiskin. Joku muukin taisi todeta samaa asiaa.

Ihanaa, kuinka moni meinaa aloittaa yrityksen vuodenvaihteen jälkeen. Jännäilen sitten teidän kanssa milloin plussaatte. Tulipas iinä asiaa, toisten sitten lisää. Ihanaa vkoloppua kaikille, täällä ainakin ihanan raikas syksyinen ilma, taidanpa viedä tytön lenkille.

 

Meillä on kaveripiirissä tällähetkelläkin muutama tuoreen vauvan vanhempi, raskaana oleva, sekä lapsettomuudesta kärsivä pari, joka ei ole hakeutunut hoitoon. Minä olen lapsettomana ollut jonkinlainen tuki tälle lapsettomuudesta kärsivälle naiselle, hän ei pysty pitelemään toisten vauvoja eikä puhu niistä, vaikka oltaisiin katsomassa jonkun uutta vauvaa. mm. Viime joulukuussa, minä lepertelin ja nukuttelin yhteisissä pikkujouluissa kaverin ihanaa vauvaa, ja tämä toinen ystäväni otti sen niin, että käännän veistä haavassa , eli hän haluisi ettei toisetkaan lapsettomat hössötä uusien vauvojen kanssa.toisaalta taas, hän ei myöskään pidä meteliä omasta ongelmastaankaan, siitä ei saa puhua, vaan vauva tilanteissa vallitsee aina jäätävä hiljaisuus.
Olen jo nyt alkanut hermostua tästä, että entä kun meille joskus ehkä suodaan vauva, niin entäpä sitten tää ystävyys.

toinen tarina lyhyesti; toinen kaverini sai n. vuosi sitten pitkän odotuksen jälkeen oman koeputkilapsensa, eli monien hoitojen tuloksena. Ennen sitä hän suhtautui ihan normaalisti toisten vauva haaveisiin, nyt hän on aivan superinnostunut ja tyrkyttää vauvan aloittamista ihan heti,koska heilläkin oli ongelmia, ja vauvan tekemisestä puhutaan joka kerta kun nähdään... eli monenlaista tunnetta kaveripiirissä. Kertokaa te onko teillä mitään samanlaisia tilanteita ollu?
Hyvää sunnuntaita.