Humor me...

Ei kuulosta ollenkaan hassummalta suunnitelmalta.

 

Itsekkäältä kuulostaa.
Et oo sitten valmis suomaan lapsellesi isää, joka on mukana teidän elämässänne muutenkin kuin etävanhempana?

Toki jos tiedät ettei susta parisuhteeseen oo, niin silloin kannattaa hankkia lapset yksin.

Mä oon ehkä vähän samaa mieltä, muutenkin tuntuu et ei tost voi tulla ku ongelmia myöhemmin jos jompikumpi tai molemmat löytää jonkun kumppanin ja tekee esim. lisää lapsia yms. ja sit tulee vähän liian sekava perhe, sisko- ja velipuolia siellä täällä, isiä, isäpuolia, äitejä ja äitipuolia vaikka muille jakaa.

 

Mitäkö isompi lapsi tuumaa kun pikkuveli/sisko saa olla isänsä kanssa ja hän ei?

Tää mies on valmis ottamaan molemmat lapset "omikseen", ts sisarukset kävisivät yhdessä kyläilemässä, liikuttaisiin perheenä vapaa-ajalla, jne.

Entä sitten, jos tämä mies löytää naisystävän? Saa mahdollisesti hänen kanssaan lapsia. Onko mies miettinyt tämänkin asian loppuun asti?

Piti kirjoittaa ihan samaa. Tai sitten nina löytää. Vieläkö tämä isä kulkee sitten mukana uuden miesystävänkin kanssa? Ja jos ninalle tulee lapsi uuden miehen kanssa? Ja vielä isä uuden naisen kanssa saa lapsen? Pyöriikö kaikki yhdessä? 4 lasta joilla kaikilla eri isä/äiti yhdistelmät?

Mulla ensimmäisen lapsen isä ja suku otti toisen isän lapsen omakseen. Ja vastaavasti kummatkin lapset on toisen lapsen isän ja suvun kanssa tekemisissä kun se on mahdollista (isä asuu ulkomailla). Kolmannen lapsen isä on kaikkien lasten kanssa tekemisissä, mutta ekan ja tokan isät ei kuopuksen kanssa, koska kuopus on vielä sen verran pieni ettei luonnollista tutustumista ole ehtinyt tapahtua. Kaikki rakastaa lapsiaan ja ajattelee, että sisarukset on arvokkaita, koska ne kuuluu lapsen perheeseen.

Ei elämä ole niin kamalan vaikeaa. Jos aina ajattelee kaikesta pahimman tai vaikeimman kautta niin on jo melkein luomassa niitä ongelmia joita pelkää. Hyvällä asenteella on tapana tarttua ja kaikki on vahvempia kun eivät keskity sabotoimaan toisiaan tai edistämään vain omaa etuaan, vaan rakentavat sitä yhteistä juttua: perhettä kokonaisuutena, jossa on monta liikkuvaa osaa.

 

Itsekkäältä kuulostaa.
Et oo sitten valmis suomaan lapsellesi isää, joka on mukana teidän elämässänne muutenkin kuin etävanhempana?

Toki jos tiedät ettei susta parisuhteeseen oo, niin silloin kannattaa hankkia lapset yksin.

Voi olisin valmis suomaan lapsilleni hyvän isän ja näin se toteutuu parhaiten Tässä järjestelyssä etävanhemmuus on kuitenkin hieman erilaista kuin suurimassa osassa eroperheitä sillä mies voi tulla käymään, meillä ei ole mitään eroriitoja tai katkeruutta, lasten ei tarvitse käydä läpi eroprosessia jne. Onhan niitä ydinperheitä joissa mies tekee reissutyötä mutta harva ajattelee, etteikö tällainen perhe saisi lapsia tehdä.

 

Mulla ensimmäisen lapsen isä ja suku otti toisen isän lapsen omakseen. Ja vastaavasti kummatkin lapset on toisen lapsen isän ja suvun kanssa tekemisissä kun se on mahdollista (isä asuu ulkomailla). Kolmannen lapsen isä on kaikkien lasten kanssa tekemisissä, mutta ekan ja tokan isät ei kuopuksen kanssa, koska kuopus on vielä sen verran pieni ettei luonnollista tutustumista ole ehtinyt tapahtua. Kaikki rakastaa lapsiaan ja ajattelee, että sisarukset on arvokkaita, koska ne kuuluu lapsen perheeseen.

Ei elämä ole niin kamalan vaikeaa. Jos aina ajattelee kaikesta pahimman tai vaikeimman kautta niin on jo melkein luomassa niitä ongelmia joita pelkää. Hyvällä asenteella on tapana tarttua ja kaikki on vahvempia kun eivät keskity sabotoimaan toisiaan tai edistämään vain omaa etuaan, vaan rakentavat sitä yhteistä juttua: perhettä kokonaisuutena, jossa on monta liikkuvaa osaa.

Voi helvata mitä juttua. Sori mut menin jo parin rivin jälkeen ihan sekaisin. Ekan lapsen isä otti tokan lapsen isän jne.

Sehän ei tarkoita, että kaikilla homma sujuu kuin rasvattu vaikka teillä ois niin menny.

 

En mitään kunhan imettää. Ainakin kouluun asti.

 

Itsekkäältä kuulostaa.
Et oo sitten valmis suomaan lapsellesi isää, joka on mukana teidän elämässänne muutenkin kuin etävanhempana?

Toki jos tiedät ettei susta parisuhteeseen oo, niin silloin kannattaa hankkia lapset yksin.

Mä oon ehkä vähän samaa mieltä, muutenkin tuntuu et ei tost voi tulla ku ongelmia myöhemmin jos jompikumpi tai molemmat löytää jonkun kumppanin ja tekee esim. lisää lapsia yms. ja sit tulee vähän liian sekava perhe, sisko- ja velipuolia siellä täällä, isiä, isäpuolia, äitejä ja äitipuolia vaikka muille jakaa.

No meidän suvussa asiat on noin jo muutenkin vaikka lapset olis kuin parisuhteeseen tehtyjä Eikä se meistä mukanaolevista tunnu mitenkään ihmeelliseltä, että pikkuveljeni isän edellinen exä tulee hakemaan pikkuveljeämme mukaansa kun on menossa pikkuveljeni isän mökille viettämään uuden puolisonsa, exänsä, yhteisten lasten ja uusista parisuhteista olevien lasten kanssa lomaa Elämä on...

 

Vaikka suunnitelma on ihan järkevä ja isäehdokaskin luotettava, ehdottaisin silti että elelet elämää päivä kerrallaan olemassa olevan lapsen kanssa ja opiskelet, useimmille sinun ikäisille tapahtuu kuitenkin niin, että löytää sopivan elämänkumppanin vaikka ei varsinaisesti etsisikään. Mikä kiire? Tuossa iässä vaan 'tuntuu' ettei sitä oikeaa löydy mutta kyllä hyviä miehiä/naisia on olemassa, sinullekin.

 

Itsekkäältä kuulostaa.
Et oo sitten valmis suomaan lapsellesi isää, joka on mukana teidän elämässänne muutenkin kuin etävanhempana?

Toki jos tiedät ettei susta parisuhteeseen oo, niin silloin kannattaa hankkia lapset yksin.

Voi olisin valmis suomaan lapsilleni hyvän isän ja näin se toteutuu parhaiten Tässä järjestelyssä etävanhemmuus on kuitenkin hieman erilaista kuin suurimassa osassa eroperheitä sillä mies voi tulla käymään, meillä ei ole mitään eroriitoja tai katkeruutta, lasten ei tarvitse käydä läpi eroprosessia jne. Onhan niitä ydinperheitä joissa mies tekee reissutyötä mutta harva ajattelee, etteikö tällainen perhe saisi lapsia tehdä.

Parhaiten? Eikö olis parempi, että hän asuis teidän kanssa, että lapsesi saa luoda häneen saman arvoisen suhteen kuin suhunkin? Vai pidätkö tosiaan itteäs äitinä niin paljon tärkeämpänä kuin isää, että isän on parempi pysyäkin etäisempänä?

Sä ilmeisesti oot jo varma, ettei sun parisuhteet tuu kestämään? Et muuten ajattelis asioita noin, että lapsi ei joudu käsittelemään eroa jne.

 

Mulla ensimmäisen lapsen isä ja suku otti toisen isän lapsen omakseen. Ja vastaavasti kummatkin lapset on toisen lapsen isän ja suvun kanssa tekemisissä kun se on mahdollista (isä asuu ulkomailla). Kolmannen lapsen isä on kaikkien lasten kanssa tekemisissä, mutta ekan ja tokan isät ei kuopuksen kanssa, koska kuopus on vielä sen verran pieni ettei luonnollista tutustumista ole ehtinyt tapahtua. Kaikki rakastaa lapsiaan ja ajattelee, että sisarukset on arvokkaita, koska ne kuuluu lapsen perheeseen.

Ei elämä ole niin kamalan vaikeaa. Jos aina ajattelee kaikesta pahimman tai vaikeimman kautta niin on jo melkein luomassa niitä ongelmia joita pelkää. Hyvällä asenteella on tapana tarttua ja kaikki on vahvempia kun eivät keskity sabotoimaan toisiaan tai edistämään vain omaa etuaan, vaan rakentavat sitä yhteistä juttua: perhettä kokonaisuutena, jossa on monta liikkuvaa osaa.

Voi helvata mitä juttua. Sori mut menin jo parin rivin jälkeen ihan sekaisin. Ekan lapsen isä otti tokan lapsen isän jne.

Sehän ei tarkoita, että kaikilla homma sujuu kuin rasvattu vaikka teillä ois niin menny.

Myönnän että näin sanallisella tasolla on vähän hankalaa selittää asioita yksinkertaisesti, koska ne eivät ole yksinkertaisia vaan kolminkertaisia

Pointti kuitenkin se, että käytännössä asiat vovat sujua hyvinkin. Ei tietenkään takuuvarmasti kaikilla.

 

Vaikka suunnitelma on ihan järkevä ja isäehdokaskin luotettava, ehdottaisin silti että elelet elämää päivä kerrallaan olemassa olevan lapsen kanssa ja opiskelet, useimmille sinun ikäisille tapahtuu kuitenkin niin, että löytää sopivan elämänkumppanin vaikka ei varsinaisesti etsisikään. Mikä kiire? Tuossa iässä vaan 'tuntuu' ettei sitä oikeaa löydy mutta kyllä hyviä miehiä/naisia on olemassa, sinullekin.

Musta taas tuntuu, että ninaTT:n mielestä miestä ei tarvita kuin siittämiseen. Isän rooli on hänelle aivan mitätön oman äitiytensä rinnalla.

 

Vaikka suunnitelma on ihan järkevä ja isäehdokaskin luotettava, ehdottaisin silti että elelet elämää päivä kerrallaan olemassa olevan lapsen kanssa ja opiskelet, useimmille sinun ikäisille tapahtuu kuitenkin niin, että löytää sopivan elämänkumppanin vaikka ei varsinaisesti etsisikään. Mikä kiire? Tuossa iässä vaan 'tuntuu' ettei sitä oikeaa löydy mutta kyllä hyviä miehiä/naisia on olemassa, sinullekin.

Kyse ei ole siitä, etteikö hyviä miehiä ja naisia olemassa.

Eikä sinkkuihin kauheasti vahingossa törmää hiekkalaatikoilla ja avoimissa päikyissä

Voin löytää hyvän naisen ja ryhtyä parisuhteeseen, mutta se ei mulle toista lasta tuo. Voin löytää hyvän miehen senkin jälkeen, kun toinen lapsi on jo tullut maailmaan. En kuitenkaan halua sen varaan laskea, että prinssi ratsastaa elämääni ku tilauksesta.

Se kuitenkaan ei tänä päivänä ole mitenkään epätavallista, ettei sitä prinssiä tai prinsessaa löydykään. Kun mietin tätäkin mun kaveria, jonka kanssa lasta olisin tekemässä. Vietti kymmenen vuotta parisuhteessa ja nainen sitten ilmoitti, ettei ikinä halua lapsia ja sitten parisuhdekin viileni ja loppui. Mä en halua joutua tollaseen tilanteeseen. Mieluummin otan elämäni omiin käsiini

Kiirettä elämänkumppanin löytämiseen ei ole, mutta kyllä mä toisen lapsen haluan parin vuoden päästä, tai ainakin aloittaa yrittämisen silloin. Parisuhde ehkä sitten löytyy joskus, omalla tahdillaan. Jos jätän elämäni isot päätökset parisuhteen varaan, niin teen kyllä (taas) ihan vääriä valintoja.

 

Vaikka suunnitelma on ihan järkevä ja isäehdokaskin luotettava, ehdottaisin silti että elelet elämää päivä kerrallaan olemassa olevan lapsen kanssa ja opiskelet, useimmille sinun ikäisille tapahtuu kuitenkin niin, että löytää sopivan elämänkumppanin vaikka ei varsinaisesti etsisikään. Mikä kiire? Tuossa iässä vaan 'tuntuu' ettei sitä oikeaa löydy mutta kyllä hyviä miehiä/naisia on olemassa, sinullekin.

Musta taas tuntuu, että ninaTT:n mielestä miestä ei tarvita kuin siittämiseen. Isän rooli on hänelle aivan mitätön oman äitiytensä rinnalla.

Joo sen takia mä olenkin etsinyt tulevalle lapselle osallistuvan ja luotettavan isän B) Kun mun mielestä asialla ei ole mitään väliä... Sä et taida olla laatikon terävin veitsi?

 

Vaikka suunnitelma on ihan järkevä ja isäehdokaskin luotettava, ehdottaisin silti että elelet elämää päivä kerrallaan olemassa olevan lapsen kanssa ja opiskelet, useimmille sinun ikäisille tapahtuu kuitenkin niin, että löytää sopivan elämänkumppanin vaikka ei varsinaisesti etsisikään. Mikä kiire? Tuossa iässä vaan 'tuntuu' ettei sitä oikeaa löydy mutta kyllä hyviä miehiä/naisia on olemassa, sinullekin.

Musta taas tuntuu, että ninaTT:n mielestä miestä ei tarvita kuin siittämiseen. Isän rooli on hänelle aivan mitätön oman äitiytensä rinnalla.

Joo sen takia mä olenkin etsinyt tulevalle lapselle osallistuvan ja luotettavan isän B) Kun mun mielestä asialla ei ole mitään väliä... Sä et taida olla laatikon terävin veitsi?

Mutta sun mielestä se on paras vaihtoehto, sen sijaan että etsisit hyvän ja luotettavan kumppanin. Sellaisen, joka ottais nykyisenkin lapsen omakseen, ja jonka kanssa voit perustaa yhteisen perheen.

 

Itsekkäältä kuulostaa.
Et oo sitten valmis suomaan lapsellesi isää, joka on mukana teidän elämässänne muutenkin kuin etävanhempana?

Toki jos tiedät ettei susta parisuhteeseen oo, niin silloin kannattaa hankkia lapset yksin.

Voi olisin valmis suomaan lapsilleni hyvän isän ja näin se toteutuu parhaiten Tässä järjestelyssä etävanhemmuus on kuitenkin hieman erilaista kuin suurimassa osassa eroperheitä sillä mies voi tulla käymään, meillä ei ole mitään eroriitoja tai katkeruutta, lasten ei tarvitse käydä läpi eroprosessia jne. Onhan niitä ydinperheitä joissa mies tekee reissutyötä mutta harva ajattelee, etteikö tällainen perhe saisi lapsia tehdä.

Parhaiten? Eikö olis parempi, että hän asuis teidän kanssa, että lapsesi saa luoda häneen saman arvoisen suhteen kuin suhunkin? Vai pidätkö tosiaan itteäs äitinä niin paljon tärkeämpänä kuin isää, että isän on parempi pysyäkin etäisempänä?

Sä ilmeisesti oot jo varma, ettei sun parisuhteet tuu kestämään? Et muuten ajattelis asioita noin, että lapsi ei joudu käsittelemään eroa jne.

Seliseliselihöpöphpöhpöpöphöpblaablaablaa.

Etkö sä ole tätä ketjua lukenut? Ei, mä en usko, että mä ainakaan nyt olisin valmis parisuhteeseen tai saisin siitä kestävän. Mainitsin nuo eroasiat sen takia, että eron kautta etäisäksi joutuneen ja tämän järjestelyn myötä etäisäksi tulevan tilanteet ovat hieman erilaisia. En usko, että lapsi kärsii siitä, että isä asuu eri kodissa. Miksi kärsisi?

Pienelle vauvalle ja taaperolle TOTTAKAI äiti on tärkeämpi. Ei pitäisi olla kellekään yllätys. Sitten kun lapset kasvavat, niin viettävät enemmän ja enemmän aikaa myös isänsä luona. Isä tulee meille käymään ja on paljonkin tekemisissä lasten kanssa. Saavat ihan itse luoda suhteensa, mä en sen laatuun puutu tai yritä määritellä minkälainen sen pitäisi olla. Omat lapset ovat omia lapsia paljon vauva-ajan jälkeenkin.

 

Mutta sun mielestä se on paras vaihtoehto, sen sijaan että etsisit hyvän ja luotettavan kumppanin. Sellaisen, joka ottais nykyisenkin lapsen omakseen, ja jonka kanssa voit perustaa yhteisen perheen.

Kyllä, koska en usko, että mä kykenen löytämään luotettavan ja hyvän kumppanin tai elämään tasapainoisessa parisuhteessa. Ainakaan lähitulevaisuudessa. Se ei ole niin simppeliä, että otetaan mukava mies kainaloon ja marssitaan maistraattiin allekirjottaa paperit.

 

Seliseliselihöpöphpöhpöpöphöpblaablaablaa.

Etkö sä ole tätä ketjua lukenut? Ei, mä en usko, että mä ainakaan nyt olisin valmis parisuhteeseen tai saisin siitä kestävän. Mainitsin nuo eroasiat sen takia, että eron kautta etäisäksi joutuneen ja tämän järjestelyn myötä etäisäksi tulevan tilanteet ovat hieman erilaisia. En usko, että lapsi kärsii siitä, että isä asuu eri kodissa. Miksi kärsisi?

Pienelle vauvalle ja taaperolle TOTTAKAI äiti on tärkeämpi. Ei pitäisi olla kellekään yllätys. Sitten kun lapset kasvavat, niin viettävät enemmän ja enemmän aikaa myös isänsä luona. Isä tulee meille käymään ja on paljonkin tekemisissä lasten kanssa. Saavat ihan itse luoda suhteensa, mä en sen laatuun puutu tai yritä määritellä minkälainen sen pitäisi olla. Omat lapset ovat omia lapsia paljon vauva-ajan jälkeenkin.

Heti mulle kaikki nyt. Eli et oo valmis panostamaan suhteeseen, etkö koe että se on lapselle tärkeä perusta elämälle? Ei, sinä yksin et voi täyttää vauvasi etkä taaperosi tarpeita. Hän kaipaa myös sitä isää.

Paperilla niin hienon kuuloista, käytännössä ei.

Sunko mielestä isä alkaa luomaan läheistä suhdetta vasta kun lapsi on isompi, ei vauvasta asti? Miten sellainen voi kenenkään mielestä olla parempi vaihtoehto kuin se, että vauva saa syntyä ehjään ja rakastavaan parisuhteeseen.

 

Mutta sun mielestä se on paras vaihtoehto, sen sijaan että etsisit hyvän ja luotettavan kumppanin. Sellaisen, joka ottais nykyisenkin lapsen omakseen, ja jonka kanssa voit perustaa yhteisen perheen.

Kyllä, koska en usko, että mä kykenen löytämään luotettavan ja hyvän kumppanin tai elämään tasapainoisessa parisuhteessa. Ainakaan lähitulevaisuudessa. Se ei ole niin simppeliä, että otetaan mukava mies kainaloon ja marssitaan maistraattiin allekirjottaa paperit.

No hyvä kun tunnet ittes noin hyvin.
Kannattaa varmaan miettiä onko valmis tekemään lapsen, jos ei ole kykenevä elämään parisuhteessa.

Jos se lapsi nyt on sulle noin pakkomielteinen juttu, niin joo, paras vaihtoehto tuo sun tilanteessas on.

 

Mutta sun mielestä se on paras vaihtoehto, sen sijaan että etsisit hyvän ja luotettavan kumppanin. Sellaisen, joka ottais nykyisenkin lapsen omakseen, ja jonka kanssa voit perustaa yhteisen perheen.

Kyllä, koska en usko, että mä kykenen löytämään luotettavan ja hyvän kumppanin tai elämään tasapainoisessa parisuhteessa. Ainakaan lähitulevaisuudessa. Se ei ole niin simppeliä, että otetaan mukava mies kainaloon ja marssitaan maistraattiin allekirjottaa paperit.

Siskollesi kävi kuitenkin näin? ja vielä varsin nopeasti miehen menetyksen jälkeen?

 

Heti mulle kaikki nyt. Eli et oo valmis panostamaan suhteeseen, etkö koe että se on lapselle tärkeä perusta elämälle? Ei, sinä yksin et voi täyttää vauvasi etkä taaperosi tarpeita. Hän kaipaa myös sitä isää.

Paperilla niin hienon kuuloista, käytännössä ei.

Sunko mielestä isä alkaa luomaan läheistä suhdetta vasta kun lapsi on isompi, ei vauvasta asti? Miten sellainen voi kenenkään mielestä olla parempi vaihtoehto kuin se, että vauva saa syntyä ehjään ja rakastavaan parisuhteeseen.

Jos olis joku realistinen mahdollisuus taikoa ehjä ja rakastava parisuhde tyhjästä niin näin todennäköisesti tekisin, mutta elämä ei aina ole barbie joka ratsastaa vaaleanpunaisella pilvellä muumilaaksoon vai mitensenytmenikään.

Uskoisin olevani parempi äiti nyt vielä nuorena kun opinnot joustaa ja mulla on jaksamista. Ala jolle tähtään on vähän sellanen, että sieltä ei enää oteta vuosien perhevapaita noin vain.

Lapsilla tulee olemaan isä. Johon saa luoda suhdetta syntymästä asti. Sä ilmeisesti oot sitä mieltä, että haikara tuo lapset perheeseen eikä äiti suinkaan ole raskaana? Tai sit sä et vaa tunnistanu sitä yhteyttä mitä sulla ja vastasyntyneellä oli? Eikö olekin kauheeta, ettei miehet saa jäädä äitiyslomalle ja että joutuvat mahdollisesti käymään töissä? Hui. Suhde lapseen kestää pitempään ku vaa vauva-ajan ja isällä ei ole vastasyntyneen vauvan elämässä samanlaista roolia ku isomman lapsen elämässä. Aivan kuten raskausaikana nainen on se, joka lasta kantaa.

Kyllä, vauvan tarpeet voin täyttää hyvin yksikin, olen kokeillut. Taapero alkaa jo kaipaamaan muita turvallisia aikuisia ympärilleen. Isä tulee olemaan lasten elämässä läsnä; ei asu samassa kodissa, mutta tulisi kylään pari kertaa viikossa, kävisimme siellä kylässä, isompana lapset menisivät keskenään kyläilemään, jne. Katso nyt vähän pidemmällä tähtäimellä ku miten vauvan ensimmäiset 6 kk meni.

 

Ei kuulosta jotenkin hyvälle ja parhaalle ratkaisulle.

 

Siskollesi kävi kuitenkin näin? ja vielä varsin nopeasti miehen menetyksen jälkeen?

Öö joo mutta siskoni ei ole minä? Sisko meni naimisiinkin 18-vuotiaana, minä en. Me olemme kaksi hyvin erilaista ihmistä.

 

Jos olis joku realistinen mahdollisuus taikoa ehjä ja rakastava parisuhde tyhjästä niin näin todennäköisesti tekisin, mutta elämä ei aina ole barbie joka ratsastaa vaaleanpunaisella pilvellä muumilaaksoon vai mitensenytmenikään.

Uskoisin olevani parempi äiti nyt vielä nuorena kun opinnot joustaa ja mulla on jaksamista. Ala jolle tähtään on vähän sellanen, että sieltä ei enää oteta vuosien perhevapaita noin vain.

Lapsilla tulee olemaan isä. Johon saa luoda suhdetta syntymästä asti. Sä ilmeisesti oot sitä mieltä, että haikara tuo lapset perheeseen eikä äiti suinkaan ole raskaana? Tai sit sä et vaa tunnistanu sitä yhteyttä mitä sulla ja vastasyntyneellä oli? Eikö olekin kauheeta, ettei miehet saa jäädä äitiyslomalle ja että joutuvat mahdollisesti käymään töissä? Hui. Suhde lapseen kestää pitempään ku vaa vauva-ajan ja isällä ei ole vastasyntyneen vauvan elämässä samanlaista roolia ku isomman lapsen elämässä. Aivan kuten raskausaikana nainen on se, joka lasta kantaa.

Kyllä, vauvan tarpeet voin täyttää hyvin yksikin, olen kokeillut. Taapero alkaa jo kaipaamaan muita turvallisia aikuisia ympärilleen. Isä tulee olemaan lasten elämässä läsnä; ei asu samassa kodissa, mutta tulisi kylään pari kertaa viikossa, kävisimme siellä kylässä, isompana lapset menisivät keskenään kyläilemään, jne. Katso nyt vähän pidemmällä tähtäimellä ku miten vauvan ensimmäiset 6 kk meni.

No mä koen isyyden olevan paljon paljon enemmän, kuin siittäminen ja kylässä käyminen. Sekä mahdollinen rahoittaminen. Parisuhde heijastuu paljon myös lapsiin, ja kuinka omat vanhemmat siinä käyttäytyy.

Sä täytät omasta mielestäsi lapsen tarpeet, mutta usko mua, vaikka lapsi ei koskaan ois nähnytkään isäänsä, hän kaipaa sitä.

 

Heti mulle kaikki nyt. Eli et oo valmis panostamaan suhteeseen, etkö koe että se on lapselle tärkeä perusta elämälle? Ei, sinä yksin et voi täyttää vauvasi etkä taaperosi tarpeita. Hän kaipaa myös sitä isää.

Paperilla niin hienon kuuloista, käytännössä ei.

Sunko mielestä isä alkaa luomaan läheistä suhdetta vasta kun lapsi on isompi, ei vauvasta asti? Miten sellainen voi kenenkään mielestä olla parempi vaihtoehto kuin se, että vauva saa syntyä ehjään ja rakastavaan parisuhteeseen.

Jos olis joku realistinen mahdollisuus taikoa ehjä ja rakastava parisuhde tyhjästä niin näin todennäköisesti tekisin, mutta elämä ei aina ole barbie joka ratsastaa vaaleanpunaisella pilvellä muumilaaksoon vai mitensenytmenikään.

Uskoisin olevani parempi äiti nyt vielä nuorena kun opinnot joustaa ja mulla on jaksamista. Ala jolle tähtään on vähän sellanen, että sieltä ei enää oteta vuosien perhevapaita noin vain.

Lapsilla tulee olemaan isä. Johon saa luoda suhdetta syntymästä asti. Sä ilmeisesti oot sitä mieltä, että haikara tuo lapset perheeseen eikä äiti suinkaan ole raskaana? Tai sit sä et vaa tunnistanu sitä yhteyttä mitä sulla ja vastasyntyneellä oli? Eikö olekin kauheeta, ettei miehet saa jäädä äitiyslomalle ja että joutuvat mahdollisesti käymään töissä? Hui. Suhde lapseen kestää pitempään ku vaa vauva-ajan ja isällä ei ole vastasyntyneen vauvan elämässä samanlaista roolia ku isomman lapsen elämässä. Aivan kuten raskausaikana nainen on se, joka lasta kantaa.

Kyllä, vauvan tarpeet voin täyttää hyvin yksikin, olen kokeillut. Taapero alkaa jo kaipaamaan muita turvallisia aikuisia ympärilleen. Isä tulee olemaan lasten elämässä läsnä; ei asu samassa kodissa, mutta tulisi kylään pari kertaa viikossa, kävisimme siellä kylässä, isompana lapset menisivät keskenään kyläilemään, jne. Katso nyt vähän pidemmällä tähtäimellä ku miten vauvan ensimmäiset 6 kk meni.

Kuulostaa paperilla ok, mutta käytäntö voi osoittaa toista, mutta mikäpäs siinä jos olet vastuun valmis kantamaan ja tilanteesta sen jälkeen selviämään, sinunhan se vastuu ensisijaisesti on kun olet lapsen päättänyt hankkia.

 

Itsekkäältä kuulostaa.
Et oo sitten valmis suomaan lapsellesi isää, joka on mukana teidän elämässänne muutenkin kuin etävanhempana?

Toki jos tiedät ettei susta parisuhteeseen oo, niin silloin kannattaa hankkia lapset yksin.

Voi olisin valmis suomaan lapsilleni hyvän isän ja näin se toteutuu parhaiten Tässä järjestelyssä etävanhemmuus on kuitenkin hieman erilaista kuin suurimassa osassa eroperheitä sillä mies voi tulla käymään, meillä ei ole mitään eroriitoja tai katkeruutta, lasten ei tarvitse käydä läpi eroprosessia jne. Onhan niitä ydinperheitä joissa mies tekee reissutyötä mutta harva ajattelee, etteikö tällainen perhe saisi lapsia tehdä.

Parhaiten? Eikö olis parempi, että hän asuis teidän kanssa, että lapsesi saa luoda häneen saman arvoisen suhteen kuin suhunkin? Vai pidätkö tosiaan itteäs äitinä niin paljon tärkeämpänä kuin isää, että isän on parempi pysyäkin etäisempänä?

Sä ilmeisesti oot jo varma, ettei sun parisuhteet tuu kestämään? Et muuten ajattelis asioita noin, että lapsi ei joudu käsittelemään eroa jne.

Seliseliselihöpöphpöhpöpöphöpblaablaablaa.

Etkö sä ole tätä ketjua lukenut? Ei, mä en usko, että mä ainakaan nyt olisin valmis parisuhteeseen tai saisin siitä kestävän. Mainitsin nuo eroasiat sen takia, että eron kautta etäisäksi joutuneen ja tämän järjestelyn myötä etäisäksi tulevan tilanteet ovat hieman erilaisia. En usko, että lapsi kärsii siitä, että isä asuu eri kodissa. Miksi kärsisi?

Pienelle vauvalle ja taaperolle TOTTAKAI äiti on tärkeämpi. Ei pitäisi olla kellekään yllätys. Sitten kun lapset kasvavat, niin viettävät enemmän ja enemmän aikaa myös isänsä luona. Isä tulee meille käymään ja on paljonkin tekemisissä lasten kanssa. Saavat ihan itse luoda suhteensa, mä en sen laatuun puutu tai yritä määritellä minkälainen sen pitäisi olla. Omat lapset ovat omia lapsia paljon vauva-ajan jälkeenkin.

Meidän lapset on 1 ja 3 vuotiaita, He ovat yhtäpaljon isän kuin ädiinkin perään. Kun lapset olivat vauvoja, isä piti lapsia päivät pitkät sylissä sohvalla osllessaan illatpitkät. Osallistui heidän hoitoonsa vähintäänkin sen verran mitä minäkin ihan automaattisesti. Jo aivan vastasyntyneiden kanssa, vauvat nukkui isän sylissä monet illat, isä jututti, hassutteli ja piti vauvalle seuraa. Oma-aloitteisesti laittoi vauvoille ruokaa tulemaan, vaipat, kylpyyn. Heräsi öisini rauhoittelemaan, vauva rauhottui niin isän kun äidinkin lähellä.

Joten ainakaan meidän perheessä sitä ei näkyvästi missään vaiheessa ole huomannut, että äiti olisi tärkein. Kyllä mulle on ainakin tuollainen väite yllätys, minulle joka olen kaksi lasta avioliittoon tehnyt ja isä ollut lasten kanssa alusta asti, on aika omituinen väite äidiltä joka on alunpitäen kasvattanut lapsensa yksin kuvitella, että jokainen automaattisesti kokee asian samoin. Tottakai sinun kokemus asiasta on erilainen kuin minun, mutta totuus on se, että isä on aivan yhtä tärkeä lapselle usein ihan samantien .