Humor me...

No mä koen isyyden olevan paljon paljon enemmän, kuin siittäminen ja kylässä käyminen. Sekä mahdollinen rahoittaminen. Parisuhde heijastuu paljon myös lapsiin, ja kuinka omat vanhemmat siinä käyttäytyy.

Tottakai. Siksi mä tässä ajattelenkin isyyttä koko elämän kannalta. Vaikkei isä asuisi lapsensa kanssa vauvavuotena niin hän voi silti olla hyvä isä. Olla paljon tekemisissä, opettaa, opastaa, tukea ja kasvattaa. Onko sulla itselläsi mitään kokemusta etävanhemmuudesta tai etävanhemmasta?

Mun mielestä olisi tälle esikoiselle todella hyvä juttu, jos hän saisi elämäänsä turvallisen ja rakastavan aikuisen miehen ja sen lisäksi vielä sisaruksen. Kyseiselle miehelle taas lapset ovat lähellä sydäntä ja hän kärsii lapsettomuudestaan. Minä haluaisin vielä yhden lapsen ja tahtoisin jakaa vanhemmuuden toisen aikuisen kanssa. Ehjää ja täydellistä parisuhdetta en tyhjästä voi nyhjästä, joten tämä on mun mielestä paras mahdollinen ratkaisu. En näe miten elämä olisi kellekään osapuolelle paremmin päin niin, että suunnitelma jätettäisiin toteuttamatta.

 

Itsekkäältä kuulostaa.
Et oo sitten valmis suomaan lapsellesi isää, joka on mukana teidän elämässänne muutenkin kuin etävanhempana?

Toki jos tiedät ettei susta parisuhteeseen oo, niin silloin kannattaa hankkia lapset yksin.

Voi olisin valmis suomaan lapsilleni hyvän isän ja näin se toteutuu parhaiten Tässä järjestelyssä etävanhemmuus on kuitenkin hieman erilaista kuin suurimassa osassa eroperheitä sillä mies voi tulla käymään, meillä ei ole mitään eroriitoja tai katkeruutta, lasten ei tarvitse käydä läpi eroprosessia jne. Onhan niitä ydinperheitä joissa mies tekee reissutyötä mutta harva ajattelee, etteikö tällainen perhe saisi lapsia tehdä.

Parhaiten? Eikö olis parempi, että hän asuis teidän kanssa, että lapsesi saa luoda häneen saman arvoisen suhteen kuin suhunkin? Vai pidätkö tosiaan itteäs äitinä niin paljon tärkeämpänä kuin isää, että isän on parempi pysyäkin etäisempänä?

Sä ilmeisesti oot jo varma, ettei sun parisuhteet tuu kestämään? Et muuten ajattelis asioita noin, että lapsi ei joudu käsittelemään eroa jne.

Seliseliselihöpöphpöhpöpöphöpblaablaablaa.

Etkö sä ole tätä ketjua lukenut? Ei, mä en usko, että mä ainakaan nyt olisin valmis parisuhteeseen tai saisin siitä kestävän. Mainitsin nuo eroasiat sen takia, että eron kautta etäisäksi joutuneen ja tämän järjestelyn myötä etäisäksi tulevan tilanteet ovat hieman erilaisia. En usko, että lapsi kärsii siitä, että isä asuu eri kodissa. Miksi kärsisi?

Pienelle vauvalle ja taaperolle TOTTAKAI äiti on tärkeämpi. Ei pitäisi olla kellekään yllätys. Sitten kun lapset kasvavat, niin viettävät enemmän ja enemmän aikaa myös isänsä luona. Isä tulee meille käymään ja on paljonkin tekemisissä lasten kanssa. Saavat ihan itse luoda suhteensa, mä en sen laatuun puutu tai yritä määritellä minkälainen sen pitäisi olla. Omat lapset ovat omia lapsia paljon vauva-ajan jälkeenkin.

Meidän lapset on 1 ja 3 vuotiaita, He ovat yhtäpaljon isän kuin ädiinkin perään. Kun lapset olivat vauvoja, isä piti lapsia päivät pitkät sylissä sohvalla osllessaan illatpitkät. Osallistui heidän hoitoonsa vähintäänkin sen verran mitä minäkin ihan automaattisesti. Jo aivan vastasyntyneiden kanssa, vauvat nukkui isän sylissä monet illat, isä jututti, hassutteli ja piti vauvalle seuraa. Oma-aloitteisesti laittoi vauvoille ruokaa tulemaan, vaipat, kylpyyn. Heräsi öisini rauhoittelemaan, vauva rauhottui niin isän kun äidinkin lähellä.

Joten ainakaan meidän perheessä sitä ei näkyvästi missään vaiheessa ole huomannut, että äiti olisi tärkein. Kyllä mulle on ainakin tuollainen väite yllätys, minulle joka olen kaksi lasta avioliittoon tehnyt ja isä ollut lasten kanssa alusta asti, on aika omituinen väite äidiltä joka on alunpitäen kasvattanut lapsensa yksin kuvitella, että jokainen automaattisesti kokee asian samoin. Tottakai sinun kokemus asiasta on erilainen kuin minun, mutta totuus on se, että isä on aivan yhtä tärkeä lapselle usein ihan samantien .

Pahoittelen hieman sekavaa tekstiä näin väsyksissä, ei pitänyt tulla kuin lueskelemaan hetkeksi palstaa ja päädyin kuitenkin kommentoimaan, kun aihe kiinnosti. Oma kokemus niin toisenlainen kuin ninaTTn: aiheeseen isyys ja lapsen kiintymyssuhde pienenä vanhempiinsa ,meidän perheessämme ainakin.

 

Meidän lapset on 1 ja 3 vuotiaita, He ovat yhtäpaljon isän kuin ädiinkin perään. Kun lapset olivat vauvoja, isä piti lapsia päivät pitkät sylissä sohvalla osllessaan illatpitkät. Osallistui heidän hoitoonsa vähintäänkin sen verran mitä minäkin ihan automaattisesti. Jo aivan vastasyntyneiden kanssa, vauvat nukkui isän sylissä monet illat, isä jututti, hassutteli ja piti vauvalle seuraa. Oma-aloitteisesti laittoi vauvoille ruokaa tulemaan, vaipat, kylpyyn. Heräsi öisini rauhoittelemaan, vauva rauhottui niin isän kun äidinkin lähellä.

Joten ainakaan meidän perheessä sitä ei näkyvästi missään vaiheessa ole huomannut, että äiti olisi tärkein. Kyllä mulle on ainakin tuollainen väite yllätys, minulle joka olen kaksi lasta avioliittoon tehnyt ja isä ollut lasten kanssa alusta asti, on aika omituinen väite äidiltä joka on alunpitäen kasvattanut lapsensa yksin kuvitella, että jokainen automaattisesti kokee asian samoin. Tottakai sinun kokemus asiasta on erilainen kuin minun, mutta totuus on se, että isä on aivan yhtä tärkeä lapselle usein ihan samantien .

imetitkö? oliko isä töissä? kyllä mä väittäisin, että äiti useimmissa perheissä on ainakin vauva-aikana hitusen tärkeämpi sille lapselle...

 

Mä olen nähnyt monenmonta perhettä jossa toteutetaan tasa-arvoista vanhemmuutta ja korostetaan isän osallistumista mutta jokaikisessä lapsi on silti vierastusikään tullessaan kaivannut äitiä selkeästi enemmän. Ei isä ole vähäpätöinen tai tarpeeton sen takia, että äiti on se joka sattuu olemaan raskaana, imettää ja on lapselle tärkeämpi vauva-aikana. On aivan luonnollista, että ihmislapsi kiintyy aluksi enemmän äitiinsä, sillä kautta miljoonien vuosien on vain äiti kyennyt pitämään vauvan hengissä. Lapsen kasvaessa tämä riippuvuussuhde lievenee ja loivenee ja lopulta vanhemmat ovat kutakuinkin samalla tasolla lapsen elämässä. Kyse on ihan biologiasta, ei siitä, kuinka kiva isi on tms.

 

Mä olen nähnyt monenmonta perhettä jossa toteutetaan tasa-arvoista vanhemmuutta ja korostetaan isän osallistumista mutta jokaikisessä lapsi on silti vierastusikään tullessaan kaivannut äitiä selkeästi enemmän. Ei isä ole vähäpätöinen tai tarpeeton sen takia, että äiti on se joka sattuu olemaan raskaana, imettää ja on lapselle tärkeämpi vauva-aikana. On aivan luonnollista, että ihmislapsi kiintyy aluksi enemmän äitiinsä, sillä kautta miljoonien vuosien on vain äiti kyennyt pitämään vauvan hengissä. Lapsen kasvaessa tämä riippuvuussuhde lievenee ja loivenee ja lopulta vanhemmat ovat kutakuinkin samalla tasolla lapsen elämässä. Kyse on ihan biologiasta, ei siitä, kuinka kiva isi on tms.

Ei se käy sormia napsauttamalla, että kun lapsi kasvaa niin isä nousee yhtä tärkeäksi äidin kanssa. Vaatii paljon myös isän oma-aloitteista osallistumista arkeen (jo vauva-ajasta lähtien). Vaikka äiti imettäisi, mies voi hoitaa vauvan kanssa kaiken muun.

Meillä on kolme lasta, joita isä on hoitanut vauvasta asti samanlailla kuin minäkin. Paitsi että mä oon imettänyt, mutta se asia ei mielestäni tee äidistä sen tärkeämpää kuin isäkään. Yhdessä ollaan nukuttu perhepedissä, mies valvoi vauvan kanssa öisin, kantoi liinassa, leikitti ja laulatti. On edelleen erittäin aktiivinen isä, vie lapsia puistoon, uimaan, luistelemaan, joka paikkaan.

Ja väitän, ettei tällaista suhdetta isän ja lasten välille synny eri osotteissa asumalla.

 

eli ap on raskaana??

Eijei, en vielä. Mutta voisin parin vuoden päästä olla, kunhan suunnittelen ja mietin ja pähkäilen. Tämmösiä asioita ei kuitenkaan ihan yhdessä yössä päätetä ja toteuteta.

Juu, ei kannata päättää yhdessä yössä, mutta ei myöskään kannata päättää valmiiksi vuosien päähän. Kun voihan se rakkaus kävellä vastaan milloin vain, ja sellaisessa tapauksessa tällaiset suunnitelmat varmaankin heittää häränpyllyä.

 

Ensimmäisessä viestissä esitettyyn kysymykseen (en ole koko ketjua lukenut) vastaus: ajattelisin, että onpa ihanaa, että tuollakin tavalla voi lapsia tehdä/saada (siis jos tämä lasten äiti olisi "kunnollinen" ) :heart: Ja että noin mäkin olisin varmaan tehnyt, jos en olisi hyvää miestä löytänyt

 

en nyt tiedä miten kauan perinteinen tämä nykyinen siis - perhemalli on ollut voimassa, tietenkin häviävän pienen ajan.
pakkomielle tai ei, niinhän tuo on monelle ihmiselle tuokin yksi pakkomielle.
yksi palstalainen ei saa aloittaa edes ratsastustunteja tai ottaa eläimiä, kun toinen voi polkaista lapsen kun kerran mielle pakottaa.

omasta mielestäni riittää, että lapsella on turvaverkkoja riittävästi,niin kuin tässä nyt näyttäisi olevankin.

ap lle kymmenen pistettä, ainakin perhesuunnittelu tuntuu olevan tunnollisuudessaan ihan täydellisesti suoritettu. sitä kohtaa ei ainakaan voi moittia

 

Mä olen nähnyt monenmonta perhettä jossa toteutetaan tasa-arvoista vanhemmuutta ja korostetaan isän osallistumista mutta jokaikisessä lapsi on silti vierastusikään tullessaan kaivannut äitiä selkeästi enemmän. Ei isä ole vähäpätöinen tai tarpeeton sen takia, että äiti on se joka sattuu olemaan raskaana, imettää ja on lapselle tärkeämpi vauva-aikana. On aivan luonnollista, että ihmislapsi kiintyy aluksi enemmän äitiinsä, sillä kautta miljoonien vuosien on vain äiti kyennyt pitämään vauvan hengissä. Lapsen kasvaessa tämä riippuvuussuhde lievenee ja loivenee ja lopulta vanhemmat ovat kutakuinkin samalla tasolla lapsen elämässä. Kyse on ihan biologiasta, ei siitä, kuinka kiva isi on tms.

Ei se käy sormia napsauttamalla, että kun lapsi kasvaa niin isä nousee yhtä tärkeäksi äidin kanssa. Vaatii paljon myös isän oma-aloitteista osallistumista arkeen (jo vauva-ajasta lähtien). Vaikka äiti imettäisi, mies voi hoitaa vauvan kanssa kaiken muun.

Meillä on kolme lasta, joita isä on hoitanut vauvasta asti samanlailla kuin minäkin. Paitsi että mä oon imettänyt, mutta se asia ei mielestäni tee äidistä sen tärkeämpää kuin isäkään. Yhdessä ollaan nukuttu perhepedissä, mies valvoi vauvan kanssa öisin, kantoi liinassa, leikitti ja laulatti. On edelleen erittäin aktiivinen isä, vie lapsia puistoon, uimaan, luistelemaan, joka paikkaan.

Ja väitän, ettei tällaista suhdetta isän ja lasten välille synny eri osotteissa asumalla.

No meillä ei isä olis lapsen kanssa voinu yöllä valvoa ku jos lapsi on yöllä heränny, niin on maitoa tarvinnu

Tuleva isä voi kantaa lastaan liinassa, viedä lapsia puistoon, leikittää, laulattaa, mennä harrastamaan... Saa mun puolesta tulla yökyläänkin meille (varmasti joskus tulee) ja voidaan lomailla yhdessä, matkustaa tai olla mökillä jne. Jos mä palaan koulunpenkille ennen ku lapsi on valmis päivähoitoon voisi isä olla lasten kanssa päivisin (tekee iltatöitä) ja vaikka mitä.

Mä olen sun kanssa samaa mieltä siitä, että yhdenlainen ideaalitilanne olisi vanhempien välinen ehjä ja tasapainoinen parisuhde ja yhteinen koti. Se ei kuitenkaan toteudu vaikken mä kaverin kanssa lasta saisikaan. Tässä ei nyt ole vaihtoehtoina minulle rakastava aviomies ja ikuinen perheonni ydinperheessä tai sitten tämä idea; tässä on vastakkain "ei lasta ollenkaan" tai sitten tämä meidän idea. Jos pitää valita, niin otan lapsen ja osallistuvan isän jne. Sekä itseni että esikoiseni vuoksi

 

en nyt tiedä miten kauan perinteinen tämä nykyinen siis - perhemalli on ollut voimassa, tietenkin häviävän pienen ajan.
pakkomielle tai ei, niinhän tuo on monelle ihmiselle tuokin yksi pakkomielle.
yksi palstalainen ei saa aloittaa edes ratsastustunteja tai ottaa eläimiä, kun toinen voi polkaista lapsen kun kerran mielle pakottaa.

omasta mielestäni riittää, että lapsella on turvaverkkoja riittävästi,niin kuin tässä nyt näyttäisi olevankin.

ap lle kymmenen pistettä, ainakin perhesuunnittelu tuntuu olevan tunnollisuudessaan ihan täydellisesti suoritettu. sitä kohtaa ei ainakaan voi moittia

Kiitos! Otin tosiaan opikseni edelliseltä kerralta :ashamed: Ja nyt pyrin etsimään järkevän ratkaisun ja valitsemaan lapselleni isän huolellisesti.

 

No mun mielestä ei lainkaan paskempi idea ja olisin erittäin mielenkiintoinen kuulemaan tältä naiselta lisää kuviosta jos hän olisi tuttavani.

Kaverini hankki luovuttajan, koska sopivaa suhdetta ei 38 vuoden aikana ole löytynyt. Ainoa joka tietää olen minä, enkä mä keksi asiasta mitään huonoa sanottavaa.

:flower: ja onnea kaverillesi

 

ei siihen päätöksen tarvita välttämättä kun yksi maanvaiva, sekin on tarpeeksi aiheuttamaan joidenkin naisten omaehtoisen sinkkuuden hautaan saakka...

ninaTT; mitäs jos jossain vaiheessa kaverisi ei haluakaan maksaa elareita enää? mitäs sitten? siinävaiheessahan ne tietty haetaan yhteiskunnalta jos isä kieltäytyy maksamasta tai ei kykene maksamaan. onko mies nyt ihan täysin varma ja henkisesti tietonen siittä että hän tosiaan joutuu maksumieheksi vaikkei sinun kanssasi parisuhteessa oliskaan? onko tämä miehen puolelta loppuun asti mietitty juttu vaiko hetken huumassa ajateltu asia?

Yhteiskunta ei niitä elareita maksa jos isällä on maksukykyä. Ja jos ei ole maksukykyä, niin aivan sama haluaako maksaa vai ei. Tämä mies on vastuullinen rahankäyttäjä. Ei suurituloinen tai rikas, mutta vastuullinen ja järkevä.

Hirveästi korostat/te raha-asioita. Valittavatko parisuhteessa olevat miehet sit jatkuvasti siitä, kuinka paljon lapset maksaa vai mistä tää rahaan keskittyminen? Isä olisi lasten arkeen osallistuva, todennäkösesti mä en edes sitä "minimielaria" pyytäisi koska mun ei tarvitsisi; mies ostaisi mielellään oma-aloitteisesti vaatteita ja lastentarvikkeita. Muutama kymppi kuussa siitä, että saa lapsen jota on kymmeniä vuosia toivonut tuskin kenenkään lompakkoon reikää tekee?

En usko, että on hetken huumassa ajateltu asia ja vielä asiaa pähkäillään pari vuotta ennen ku tositoimiin ryhdytään. Mies on halunnut lapsia pitkään, ollut adoptiojonossakin seitsemän vuotta. Mua kaks kertaa vanhempi joten sen verran jo kypsynyt, että tietää lasten tuovan myös kuluja ja vievän energiaa.

juu, siis näinhän se menee toi elaripuoli. sori, mulla jäi vähän ajatus kesken kun keittelin mehuja samaanaikaan

tuo rahapuoli tuli mieleeni sen vuoksi koska aika paljon kuulee miesten valittavan sekä irl että erinäisillä keskustelupalstoilla sitä, että elareita vaan prkl pitää maksaa mutta mitään ei saa vastineeksi. tai sitten on tullutkin ns. pupu pöksyyn eikä sitä lasta haluaiskaan ja vituttaa maksaa elareita. aika paljon kuulee tämmöstä.

mutta teillä taitaaki olla eri juttu koska mies on noinki paljon vanhempi ja on halunnut isäksi jo pidemmän aikaa. minulla tulee myös muita uhkakuvia mieleen että mitä kaikkea vois tapahtua mutten jaksa kirjottaa niitä nyt.

pääpointti lienee tämä: te ite tiiätte miten toimitte ja mikä teidän tilanne on, kukaan muu ei voi tietää. :flower:

itse asiassa, olen monta kertaa väläyttäny tuota samaa kavereilleni. kun vaan löytäisin tarpeeks tasokkaan luovuttajan

 

Minkä ikäinen mies (mainitsit jotain että ikäkin alkaa tulla vastaan)? Mietin vaan että jaksako sitten lasten kanssa?

41v. Ei siis mitenkään vanhus mutta varmaan moni tuossa iässä alkaa miettiä, että se on nyt tai ei koskaan.

E mikään pojankolli enää, sinänsä hyvä. Ei liian nuori, muttei liian vanhakaan, vielä.

Ootkos miettiny sitä että asiat ei välttämättä tapahdukkaan hetkessä? suunnitelma kuulostaa aidosti hyvältä, kaikille osapuolille, ja hienosti ajateltu esikoisenkin kannalta, jolla ilmeisesti ei ole isää kuvioissa(?) Toivotaan nyt sit vielä että mies on hedelmällinen. Siinäkin on ehkä yksi syy miksi ei kannatas sitä paria vuotta odotella jos siis on varma tästä kuviosta, yrittämisessähän voi mennä vuosiakin..

Moni kyllä jaksaa mainita siitä ettei isättömiä lapsia kannata tehdä, mutta tässähän juuri on kyse päinvastaisesta asiasta, nimenomaan haetaan sitä isäsuhdetta yhtälailla kun äitisuhdetta ja vieläpä kahdelle lapselle.

Olisi äärettömän mielenkiintoista lukea lisää suunnitelman toteutumisesta