Hyvä ap, että kerroit omasta ratkaisustasi, jonka ymmärrän oikein hyvin. Itse todennäköisesti haen esikoiselle osa-aikaista tarhapaikkaa, kun muutamme paikkakunnalle, missä ei ole kerhoja. Esikoinen on 5-vuotias, ollut kotona muuten, mutta käynyt kerhossa. Nyt kun muutamme, kerho jää siis pois ja hän on jo tosi onneton asiasta. Pienempi sisarus on vasta alle 2-vuotias, joten heille on hiukan vaikeaa keksiä yhteistä tekemistä. Uudesta naapurustosta ei ole mitään tietoa, että onko siinä lähellä yhtään samanikäistä leikkikaveria.
Olen huomannut, että viime aikoina kaverit ovat käyneet tosi tärkeiksi. Toki pikkusisaruskin on tärkeä, mutta hänen leikkinsä ovat kuitenkin aika eri tasolla, kun toinen haaveilee koulusta ym. jo.
Itse olen viettänyt lapsuuteni kotihoidossa, tai siis mummon hoivissa, ja täytyy sanoa että olen siitä hiukan katkera. Pelkäsin hirveästi muita lapsia (olen siis ainoa lapsi) enkä oikein uskaltanut tutustua kehenkään. Koulussa olin sitten ihan pihalla, että miten sitä oikein leikitään ja tehdään tuttavuutta. Edelleen olen aika ujo, ja ehkä osittain tämänkin takia en osaa keksiä omille lapsilleni tekemistä. Olen kasvanut aikuisten seurassa ja oppinut viihtymään itsekseni ja keksimään omia leikkejä, nyt kun esikoiseni kaipaa koko ajan jotain tekemistä eikä ole siinä kovin oma-aloitteinen, olenkin ihan ihmeissäni.
