Kotiäiti, jolla lapset pk:ssa puolustautuu.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja näin meillä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja PatsyStone:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja näin meillä:
Otin lapset pois pk:sta kun jäin äitiyslomalle, ja se aika vauvan syntymään oli yhtä helvettiä....lapset pitkästyivät, asumme jumalan selän takana eikä ole naapureita, eikä ystäväperheitä, joista saisi leikkikavereita. Keskenään tappelivat, olivat onnettomia, pitkästyneitä. Kaipasivat parhaita kavereitaan. Isompi lapsista menee pian kouluun ja oli muuttumassa araksi, vierasti muita lapsia kun ei heitä kuukausiin missään nähnyt.

Tää oli eräs kohta, joka kiinnitti huomiota. Sanoit, että otit lapset päiväkodista äitiysloman alettua, ja aika vauvan syntymään (saakka?) oli yhtä helvettiä. Äitiyslomalle jäädään 30-50 päivää ennen laskettua aikaa, kuitenkin puhut että vanhempi lapsi muuttui araksi kun muita lapsia ei KUUKAUSIIN näkynyt missään?

Alkaako kaikilla samaan aikaan äippäloma? Mun tuttu on eläinlääkäri ja hänellä alkoi erityisäitiysloma paaljon aikaisemmin.

Mun mielestä onkin parempi että tuollaisen äidin lapset ovat hoidossa, jos eivät kuukausiin muita lapsia näe. Mutta miksi vääntää lisää lapsia?
 
kummallisia ihmisiä täällä!

aika ymmärrettävää teidän tilanteessa tuo hoitoon vienti, mitä se muille kuuluu! varmaan nämä kärkkäät arvostelijat ovat sitten niitä kotiäitejä, jotka vievät sinne hoitoon pentunsa, jotta pääsevät viettämään shoppailuaikaa kaupungille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Plaap plaap plaap. On se kumma kun ei sisarukset leiki keskenään ja vielä kummallisempaa se, ettei äiti edes jaksa tehdä asian eteen mitään. Helpointa on tietenkin viedä päiväkotiin.

Noo... näin minäkin olen taipuvainen ajattelemaan. :D Kaupungissa kun asuu, niin lapsille onkin oma hommansa erikseen keksiä tekemistä kun on vähemmän mahdollisuuksia liikkua ulkona tms. Mutta tuon ikäisten päivän saa helposti ilman ohjattuja harrastuksiakin täyttymään mm. ulkoilulla, askartelulla, leipomisella, ruoanlaitolla jne. Vaikea kuvitella tai ymmärtää tilannetta, jossa lapset kotona pitkästyvät, jos aikuinne vähänkään yrittää panostaa lapsiinsa. Itseäni pidän aika laiskana äitinä, mutta enpä ole koskaan huomannut lapsien pitkästyvän kotona. Saati "tulevan hulluksi".
 
Alkuperäinen kirjoittaja PatsyStone:
Alkaako kaikilla samaan aikaan äippäloma? Mun tuttu on eläinlääkäri ja hänellä alkoi erityisäitiysloma paaljon aikaisemmin.

Ei toki, mutta koska ap puhui äitiyslomasta, oletin että hän olisi sanonut, mikäli olisi kyse erityisäitiyspäivälomasta tai sairauslomasta.
 
mä en viitsi tähän ketjuun tämän enempää kommentoida. Sain kuitenkin tuotua oman näkökulmani esille, ja meitä samoin ajattelevia vanhempia on MONIA. Lapsillamme on oikeus päivähoitoon ja siihen piste. :) (ja hoidan kyllä lapseni oikein hyvin, kiitos kysymästä)
 
Mulla on ollu yks lapsi päiväkodissa psykologin,toimintaterapeutin,foniatrin, fysioterapeutin, puheterapeutin sekä lääkärin määrämällä kuntoutukselle 3 tuntia päivässä kahden vuoden ajan. Kotona mulla on kolme lasta. Mun täytyy sanoa että jos ei ois pakko niin en lastani sinne päiväkotiin veisi. Mutta jos kieltäydyn tästä,ei myöskään terapiat jatku,että näin.
Kavereiden takia en itse kuitenkaan veisi,voihan niitä tavata päiväkodin ulkopuolellakin.
Mutta kukin tavallaan. En mä käy ketään tuomitsemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mutta tuon ikäisten päivän saa helposti ilman ohjattuja harrastuksiakin täyttymään mm. ulkoilulla, askartelulla, leipomisella, ruoanlaitolla jne.

Minua kiinnostaisi tietää että leipääkö täydelliset kotiäidit leipovat päivittäin, vai kenties makeita leivonnaisia? Aina tuo leipominen muistetaan mainita, mutta jonkunhan ne leipomuksetkin pitää syödä. Eikö se näy lasten ja äidin painossakin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin meillä:
Kuulkaapas nyt, te jotka tuomitsette subjektiivisen päivähoidon käyttäjiä. Kerronpas oman näkökulmani asiaan.

Otin lapset pois pk:sta kun jäin äitiyslomalle, ja se aika vauvan syntymään oli yhtä helvettiä....lapset pitkästyivät, asumme jumalan selän takana eikä ole naapureita, eikä ystäväperheitä, joista saisi leikkikavereita. Keskenään tappelivat, olivat onnettomia, pitkästyneitä. Kaipasivat parhaita kavereitaan. Isompi lapsista menee pian kouluun ja oli muuttumassa araksi, vierasti muita lapsia kun ei heitä kuukausiin missään nähnyt.

Mutta luulisi että kaupassa esim käytte vaikka jumalan selän takana asuttekin, eikö samalla olisi voinut hakea kylään sieltä PK:sta tuttua kaveria ja ihan vaikka yökylään?

Meillä on usein lapsilla yökavereita, sillä asumme myös aika korvessa.
Kyllä vaaditaan äidiltäkin sitä yhteydenottoa muihin ja soitella vanhemmille.
Näin mä teen, en odota että mun 4 tai 6 vuotias osaisi pyytää kaveriaan meille ja vielä suunnitella matkat ym.

Eli sanoisin että äidin laiskuus on kyseessä jos lapset erakoituu vain kotiin.
Myös isommille voidaan kotonakin tarjota virikkeitä ja aktiviteetteja.
Ei se samanikäinen seura ole ainoa mitä lapset kaipaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mutta tuon ikäisten päivän saa helposti ilman ohjattuja harrastuksiakin täyttymään mm. ulkoilulla, askartelulla, leipomisella, ruoanlaitolla jne.

Minua kiinnostaisi tietää että leipääkö täydelliset kotiäidit leipovat päivittäin, vai kenties makeita leivonnaisia? Aina tuo leipominen muistetaan mainita, mutta jonkunhan ne leipomuksetkin pitää syödä. Eikö se näy lasten ja äidin painossakin?

Mitä tekosyitä :D:D:D
 
Ja edelleen, se teidän perheelle paras ratkaisu voi viedä hoitopaikan joltain työssäkäyvältä, koska vaikka ovat mitä tahtojaan puolipäiväisiä, se rajoittaa silti kokopäiväisten lasten mahtumista.
Kivahan se on että teidän lapset saa seuraa samaan aikaan kun jollain ehkä yksilapsisella perheellä hoitopäivä venyy kun ei pääse siihen lähimpään päiväkotiin. Että kun sulla ne neljä yhteistä päivää riittää silleen mukavasti niin ei se haittaa jos joku lapsi näkee vanhempiaan vähän vähemmän joka päivä. Ai niin, mut täähän on vähän oma moka tai siis synti jos joku töitä tänä päiväna tekee ja sellasen syyn takia hoitopaikkaa tarvitsee
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mutta tuon ikäisten päivän saa helposti ilman ohjattuja harrastuksiakin täyttymään mm. ulkoilulla, askartelulla, leipomisella, ruoanlaitolla jne.

Minua kiinnostaisi tietää että leipääkö täydelliset kotiäidit leipovat päivittäin, vai kenties makeita leivonnaisia? Aina tuo leipominen muistetaan mainita, mutta jonkunhan ne leipomuksetkin pitää syödä. Eikö se näy lasten ja äidin painossakin?

No, eipä sitä joka päivä tarvii tehdä noita mitä tuossa lukee.
Esim yhtenä päivänä ohjattu toiminta on askartelua, toisena päivänä leipomista.Kolmantena tehdään majoja taikka piknik olkkariin kuten oli tänään!!

EIhän ne päiväkodissakaan tee kaikkea samana päivänä.Myös siellä on sitä ns.vapaata leikkiä.

Ja ei näy painossa.
:D
 
Meillä isommat myös äskein täyttänyt 4v ja kohta täyttää 6v ja vauva pian tulossa. Varmasti jäävät isommat kotiin, vaikka lähiympäristössä ei asu kuin eläkkeläisiä. Niiillä on todella kivaa yhdessä, pitävät toisista hyvin paljon (vaikka onkin eri sukupuolta ja hyvin erilaisia luonteelta). Mutta kaikki sisarukset eivät toki ole niin hyviä kavereita keskenään, tiedän.

Oikeus päivähoitoon on ja itse sen saa päättää, käyttääkö. Olen vaan miettinyt, että kun kunnilla talous niin tiukka, sitten ne, joilla toinen vanhemmista ei ole töissä (äitiysloma, työtön, mitä tahansa, paitsi toki vanhemman sairausloma) saisivat maksa kyllä täyden päivähoidon maksun, vaikka tulot ehkä ei olisikaan niin isoja. Voi olla, että ap maksaakin, se enemmän teoreettinen pohdinta. Jostain pitää kuntien säästää, ja se olisi mielestäni oikeudenmukaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mutta tuon ikäisten päivän saa helposti ilman ohjattuja harrastuksiakin täyttymään mm. ulkoilulla, askartelulla, leipomisella, ruoanlaitolla jne.

Minua kiinnostaisi tietää että leipääkö täydelliset kotiäidit leipovat päivittäin, vai kenties makeita leivonnaisia? Aina tuo leipominen muistetaan mainita, mutta jonkunhan ne leipomuksetkin pitää syödä. Eikö se näy lasten ja äidin painossakin?

No kyllä minä ja ne mun tutut, joilla lapset on olleet kotona, olemme leiponeet 1-2 kertaa viikossa. Tuleehan siitä yhden päivän ohjelma. Leipää, meillä ainakin useimmiten. Jos liikkuu paljon, niin ei se painossakaan näy, maalla kun asuu, niin on paljon mahdollisuuksia liikkua. Itselläni on toki siinä mielessä eri tilanne, että mun lapsillani on paljon ohjattuja harrastuksia. Mutta on vaikeaa ymmärtää, jos joku käyttää syynä tuota, että lapset saavat virikkeitä, ja ne on siksi vietävä hoitoon. Eivätkö nykyajan vanhemmat keksi MITÄÄN virikkeitä itse kotiin? :o Mun kavereistani minä olen ainoa, joka asuu kaupungissa ja palvelujen lähellä, ja jonka kotihoidossa olevat lapset käyvät harrastuksissa. Muilla ne ovat kotona, mutta onhan sielläkin nyt tekemistä. :o Ei päiväkodissa kovinkaan paljon tehdä sellaisia asioita, mitä ei kotona saisi tehtyä.
 
Ymmärrän ap:n pointin. Mutta subjektiivisen päivähoito-oikeuden myötä kavereita ei enää saakaan juuri muualta kuin päiväkodista. Ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta kavereita löytyi naapurista, leikkipuistoista jne. Jos siis subjektiivinen päivähoito-oikeus poistuisi, isommat lapsetkin hoidettaisiin kotona - jos siis äiti/isä on kotona pienemmän sisaruksen kanssa - ja kavereita ei tarvitsisi lähteä hakemaan päiväkodista. Mä luulen, että tämä helpottaisi myös niiden kotona olevien äitien yksinäisyyttä, kun isompien lastensa myötä tutustuisi näiden lasten kavereiden äiteihin.
 
Mun mielestä ap:n ratkaisu on oikein ihanteellinen. Koko perhe on varmasti tyytyväisiä. Räpätätejä vaan kiukuttaa, kun jollain äidillä on omaakin aikaa ja leppoisammat päivät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja EllaDonna:
Mun mielestä ap:n ratkaisu on oikein ihanteellinen. Koko perhe on varmasti tyytyväisiä. Räpätätejä vaan kiukuttaa, kun jollain äidillä on omaakin aikaa ja leppoisammat päivät.

Mua ei ainakaan kiukuta. :D Mulla on hemmetisti omaa aikaa ja hyvin leppoisat päivät. Mä vaan nautin niistä lapsieni kanssa. Musta on ihanaa kun he ovat mun kanssani kotona, meillä on todella kivaa yhdessä. =) Se on tietenkin eri juttu jos ei lapsille keksi mitään tekemistä tai jos ei viihdy omien lapsiensa kanssa. :) Ihmetyttää vaan että miten se arki kotona on joillekin niin hankalaa.
 
Etkö ennen ole tiennyt että on myös olemassa erilaisia kerhoja KOTIhoidossa oleville? Me hyödynnämme niitä.-
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja EllaDonna:
Mun mielestä ap:n ratkaisu on oikein ihanteellinen. Koko perhe on varmasti tyytyväisiä. Räpätätejä vaan kiukuttaa, kun jollain äidillä on omaakin aikaa ja leppoisammat päivät.

Mua ei ainakaan kiukuta. :D Mulla on hemmetisti omaa aikaa ja hyvin leppoisat päivät. Mä vaan nautin niistä lapsieni kanssa. Musta on ihanaa kun he ovat mun kanssani kotona, meillä on todella kivaa yhdessä. =) Se on tietenkin eri juttu jos ei lapsille keksi mitään tekemistä tai jos ei viihdy omien lapsiensa kanssa. :) Ihmetyttää vaan että miten se arki kotona on joillekin niin hankalaa.

:flower: Ihanasti sanottu.
 
Onko sun lapsillaskin hauskaa, kun äiti palstailee?
 
Aatella, jos kerran sinulle on kaikki niin ihanaa niin miksei kaikilla sitten ole? =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja siili:
Onko sun lapsillaskin hauskaa, kun äiti palstailee?

On, he osaavat leikkiä ihan keskenäänkin. :D Nyt he ovat kerhossa, siksi olen tässä keskeytyksettä pystynyt olemaan. Mun mielestä siinä ei ole kuitenkaan mitään pahaa, että palstailen joskus kun he ovat kotonakin. Olisiko sitten parempi, että lapset ovat päiväkodissa, ja palstailisin sitten? Sanoisin, että ihan välttämättä heidän on saatava olla päiväkodissa, koska kotona he tulevat hulluksia ja pitkästyvät ja erakoituvat. Ei niin. Meillä lapset viihtyvät kotonakin, samalla lailla riippumatta siitä leikinkö minä heidän kanssaan, laitanko ruokaa, siivoanko keittiötä tai palstailenko. Ja jos he pitkästyvät, minä keksin tekemistä.
 
Musta just kotiäitiyden idea on siinä että viedään lapsia kerhoihin sekä harrastuksiin. Ei ole tarkoitus olla kaikki päivät lasten kanssa kotona. Jos ei ole kerhopäivä niin sitten leikkipuistoon tapaamaan muita.

Ap:n tilanne on kuitenkin eri juttu jos asuu jumalanselän takana kaukana kaikesta mut sitä en ymmärrä et kaupunkilaiset kotiäidit vie lapset hoitoon kun viitsitä itse nähdä vaivaa ja lähteä kerhoihin ja leikkipuistoihin.
 
hoitopaikkoja pitäis saada lisää jotta tää subjektiivinen hoito-oikeus toteutuisi.

mutta kuten joku kirjoitti, että kunnat säästää, niin sikispä tuo toive on utopiaa ja vaatisi ihan helvetisti yhteishenkeä ja painostusta ÄIDEILTÄ ja ISEILTÄ sinne kuntien ja kaupunkienpäättäjien suuntaan ( jos auttaisi sittenkään ) . Mutta sekään yhteishenki ei kyllä tuu onnistumaan, kun on tärkeempää keskittyä närppimään toisten perheiden valintoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PatsyStone:
Aatella, jos kerran sinulle on kaikki niin ihanaa niin miksei kaikilla sitten ole? =)

No niinpä. Sitä minäkin ihmettelen. Mutta kuten sanottua, jos kotona on aikuisillakin vaikeaa tai jos ei lapsiaan jaksa hoitaa, niin on toki hyvä, että lapset ovat päiväkodissa. Silloin olisi toki parempi, ettei lapsia tulisi lisää, jos vanhempienkin hoidossa on vaikeuksia. :)
 
Yhteistyössä