...Joo Hipsu , mä olen kuullut kanssa, että sillä testillä ei välttämäti heti näy.
Ja sitäpaitsi, eihän siihen tulisi yhtikäs yhtään mitään, ellet raskaana olisi.
Nyt malttia ja mielenrauhaa. Helppohan täällä on sanoa...
Pitäiskö pk-seutulaisten treffata ennen näitä mahdollisia 1 v. "synttäreitä"?
Mulla on selkeesti vähentynyt tekemiset päivisin, kun jotenkin en raaski työnnellä poikaa vaunuissa ja esim. pyöriä kaupoissa, kun on hereillä. (ja sitten taas haluan, että saa nukkua rauhassa...) Mä kyllä uskon, että Lukas viihtyisi ihan vallan mainiosti asioita ja ihmisiä katsellen. Siis toki joskus käydään, mutta huomaan kynnyksen lähtöön nousseen.Tämä kostautuu sillä, että olen sitten kireä ja pahantuulinen, kun"mun elämässä ei oo mitään".
Tämän viikon saldo on kaksi tunti poissa kotoa, kun kävin uimassa. Ei riitä ei. (Tässä kirjoittaessa taas alkoi ärsyttää, kun itsestähän se on kiinni, että miten nämä päivät menee, Lukas on varsin mukautuvainen, eikä varmasti panisi äidin ostosteluja tms pahakseen.)
Mies sai viikonlopuksi keikkahommaa, mikä sinänsä on tosi kiva, että saadaan vähän ylimääräistä, mutta samallahan se tarkoittaa sitä, että mä olen myös täystyöllistetty koko viikonlopun. Plääh.
Viimeyö oli aivan painajaismainen, ei mitään hajua, että miksi tuo pieni mies (joka nyt uinuu sikeitään) ei millään nukkunut. Itki, vinkui, kitisi kääntyili, löi päätään milloin mihinkin...Grr...Me oltiin miehen kanssa väsymyksestä soikeina aamulla. Olisinpa siis nähnyt oikeita painajaisia sillä silloin olisin edes tiennyt nukkuneeni. No, tänään olen sitten juonut pannullisen "kotiäidin lattea", eli liian kauan seisonutta suodatinkahvia runsaalla maidolla (hillitsee kärventynyttä aromia).
On kyllä huimaa tämä kehitys edelleen, Lukas tapailee päivittäin sanoja ja matkii sanottua. Puu, kiitti, puuro on prrr... ja mitä eniten hokee on PEPI (meidän koirannimi, jota ei muuten itse ole annettu..) Koira ei jaksa enää totella pikku-ukon rehvakkaita kutsuja kun toistoa on vähän liian usein.
Olen muuten huomannut, että silloin kun meinaa keittää yli ja seinät kaatua päälle tai tiskivuori tuntua mahdottomalta valloittaa, on parasta raivata lattialle vähän tilaa ja oikein keskittyä lapsen kanssa oloon. Otan kirjan tai legot ja rauhoitun itsekin siinä rauhallisen leikin lomassa. Tähän kuuluu myös telkkarin ja tietokoneen sammuttaminen, kun tuntuvat silloin kakofoniallaan vaan lisäävän hermostuneisuuttani.
Mä unohdin kertoa, että me avattiin myös pari päivää sitten onnettomuustili.
Olin tiskaamassa ja näin, että poika konttaili makuuhuoneeseen. Kävin kurkkaamassa mitä puuhaili ja palasin sorvin ääreen. En muistanut, että olin siirtänyt meidän cd-telineen sinne (juuri siksi, ettei onnettomuuksia kävisi) ja hetken päästä kuului kamala rysähdys ja itku. Lukas oli siis kaatanut painavan umpipuisen telineen päälleen ja pää oli (ehkä onneksi) mennyt siitä välistä, mihin cd:t pujotetaan. Pari kuhmua ja naarmu kaulassa. Itkua tuli loppupeleissä vähemmän, kun äidin kieltäessä syömästä appellsiinia kuorineen.
Imettäjiltä kysyisin vinkkejä hyviin imetysasentoihin, sillä vaikka Lukas kyllä mielellään syö, niin armottomasti pyörii ja röyhkeästi vaihtelee rinnasta toiseen. Sitä voimaakin, kun alkaa olemaan niin voi näitä tissiparkoja.
Mulle on ollut luonnollista jatkaa imetystä, mutta välillä kyllä kyrsii, kun se täytyy ottaa huomioon omia menoja suunnitellessa ja kaupungillakin täytyy kaivaa meijerit esiin, kun aika on. No, tuskin enää kauaa on tätä "ongelmaa". Huomasin muuten yksi päivä kummallisen asian (vähän pelottaa kirjottaa tätä näin julkisesti), mutta kun olin syöttämässä Lukasta eräässä lastehoitohuoneessa ja viereen tuli toinen äiti valuvine rintoineen, niin tunsin pienen ällötyksen. Olin ihan ihmeissäni, koska imetänhän itsekin. Pystyn nyt kuitenkin jotenkin paremmin ymmärtämään heitä jotka eivät ole mielissään ns julki-imetyksestä. Luonnollista se kuitenkin edelleen mielestäni on.
Meillä syödään tänään taas Saarioisten a`la carte listalta. Tilaisinko tänään keiton? Ja illalla mennään veljen läksiäisiin, joka matkaa Brasiliaan. Kun katsoo ulos, niin on vaikea keksiä syitä miksei sitä piiloutuisi matkatavaroihin.
P.S Romaanin päätteeksi lohdutan kaikkia herkkusuita, että tällä äidillä on herkkupäivä joka päivä, valitettavasti. Elopaino ei vielä ole lähtenyt nousuun, kiitos sen imetyksen, mutta pian on tapahduttava jotain. Aamupalaksi popkornia ja suklaavanukasta ei liene se terveellisin vaihtoehto.
