Huhtikuun hurmurit 2015

Täällä on peli menetetty. Eilinen viattomalta vaikuttanut tuhru on muuttunut tänään selkäkivuiksi ja kunnon vuodoksi. Koska alusta alkaen on oireiden vähyyden vuoksi ollut aika epävarma ja jotenkin huono fiilis, en enää jaksa uskoa että mitään toivoa olisi. Tämä on kolmas keskenmeno 5 vuoden sisällä, ja aina vaan suurempana ihmeenä pidän tuota poikaani jonka luojan kiitos sain tässä välissä! :heart: En tiedä tullaanko koskaan saamaan sisarusta hänelle, tällä kertaa ei ainakaan.

Onnellista odotusta teille kaikille, toivottavasti kukaan muu ei enää tipahda täältä! :wave:
 
Voimia Samour <3
Voimia myös Imoelle <3
Itse sain keskenmenon vuosi sitten elokuussa ja toinen huhtikuussa. Mulla on ollut samanlaiset ajatukset, että tyttö ei taida sisarrusta saada.
Mutta toivottavasti tulette molemmat kohta taas tänne puolelle kirjoittamaan <3

Meni sitten lohet äskön väärään suuntaan eli viemäristä alas. Pitää opetella syömään pieniä annoksia ja usein. Töissä en taida mennä syömään enää työkavereiden kanssa palvelutalon ravintolaan. Ehkä mussutan jotain pientä työmaalla vaan.
Tänään on taas vaivannut iskias ja nyt näköjään molemmilla puolilla.
Onneksi olen saikulla.

Silvia ja pikkuinen 6+2
 
Olen pahoillani Imoen ja samour :flower:
Vaikka sanotaankin, että alkuraskauden keskenmenot ovat yleisiä, niin tuntuu kurjalta kun monelle teistä on näin tapahtunut :|

Tuli mieleen, että onko itsellä pörriäinen matkassa vielä neljän viikon kuluttua, kun alkaa tuo 12 raskausviikon raja häämöttää...ja kuinka onnekas voi olla, jos näin käy. Eihän tuokaan vielä tarkoita, että kaikki sujuisi loppuun asti hyvin, mutta pahin olisi takana.

Mukavaa loppuviikkoa kuitenkin kaikille! Viikonloppukin häämöttää jo ihan lähellä, ja täällä ainakin nautitaan ja rentoudutaan sekä ladataan akkuja seuraavaa viikkoa varten :)
 
Viimeksi muokattu:
Kurjaahan tämä on, MUTTA ajattelen että ensi kerralla todennäköisyys on mun puolella kun kerran jo kohdalle osui musta hetki ja tyhjä kohtu. Toivottavasti tämä ei liikaa ahdista teitä muita. Kyllähän tämmöseen joukkoon meitä epäonnen sotureita tilastollisesti mahtuu. Mutta jospa nyt ei enää ja teillä muilla sujuisi kaikki hyvin <3
 
samour: unohdin tuohon äsken kirjoittaa, että ihanan positiivinen asenne sulla! Itsellä on niin kauan yritystä takana, että en jaksaisi olla kovinkaan lippu korkealla. Mukava kuulla, kaikesta huolimatta, että olet itse ihan positiivisella asenteella :)
 
Pahoitteluni ja myötätuntoni teille, joilla tämä yritys päättyi harmillisesti... Voimia uuteen yritykseen! :hug:

Tuhruilut ja vähäiset oireet saivat minutkin nöyrtymään, joten tänään mennään ultraan tarkastamaan tilanne. Ajattelin homman lopulta niin, että jos kaikki onkin hyvin, niin käynti ei siltikään ole millänsäkään turha. Suunnitelmissa on kuitenkin vain yksi lapsi, joten otan tästä raskaudesta kaiken mahdollisen ilon irti. :) Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että kaikki olisi hyvin...

tamariini ja maha 8+0
 
Voimia kaikille joille on tullut jo huonoja uutisia! :hug: vaikka olisi kuinka alussa ollut raskaus niin kyllä se silti on inhottavaa ja surullista! :|

Moniko teistä on töissä ja pystyy hoitamaan työtehtävänsä samallalailla, kuin ennen raskautta? musta itsestä tuntuu et veto on ihan pois jo aamusta alkaen,mut toki parhaani joka päivä teen, toissapäivänä tosin otin muutaman minuutin torkut ruokatauolla, tuntuu et K U O L E N tähän väsymykseen! :attn: Nyt kyllä iski joku pahemmanlaatuinen syysflunssakin päälle, ni loppuviikon saan olla saikulla nukkumassa!

Meillä oli kanssa eilen Alkuraskauden ultra, Sikiö vastasi viikkoja 6+6, omien laskujen mmukaan nyt ois 7+1, eli ihan oli oikean kokoinen.
Se lääkärimies oli vaan hieman erikoisempi tapaus.. :D Hän sai kerran ultralaitteen sekaisin (joutui sammuttamana koko härvelin) ei onnistunut laittamaan ääniä päälle,eikä tulostamaan kuvia.. :LOL:
Muuten kyllä tosi pätevä,ja osasi paljon kertoa kaikenlaista! Paljonko muila on maksanut toi ultra? meillä maksoi 79€. tuntuu ettei mistään oikein löydy noita hintoja!
Jäi vaan vähän mietityttämään, kun hän löysi vasemmasta munasarjasta jonkun "nestekertymän" mikä on kuulema ihan normaalia?!
mietiskelin sitten,että onko nyt sitten kyseessä joku kysta?! tai kuinka normaalia se oikeesti on että moisia löytyy?

Oletteko te muut huomanneet muistissa muutoksia? musta tuntuu et mulla on niin huono muisti! vai tekeekö tää räkäpäisyys vaan sen sitten :D

Niin juu, ja täälläkin on tosiaan nännit muuttunut ihan kosketusaraksi, aiemmin oli vain rinnat, nyt tuntuu ettei mitkään rintaliivitkään sovi,ilman että ne jostain painaa tai hankaa :ashamed:

[B ]Oletteko alkaneet syömään jotain mammavitamiineja, vai luotatteko siihen,että ravinnosta saatte kaiken tarpeellisen? [/B] mä oon vielä juonut noita monivitamiini poretabletteja, mut meinasin käydä ostamassa jotain kun nuo loppuu.



Mä en taas muista yhtään mitään, joten parempi varmaan lopettaa tältä erää!

nunnukka + joku 7+1
 
Kipeät nännit tuntuu hankaavan kokoajan rintsikoita vasten, auts! Oli pakko laittaa vanulaput liiveihin, se vähän auttoi. Muutenkin tuntuu että oon ollut oviksesta asti nännit pystyssä, tosi kiva kun on koulussa töissä.. Töissä tuntuu ettei suunnitteluintoa ens vuoden puolella oleviin asioihin löydy, ja aamuisin on kyllä aika hankalaa, kun etoo. Onneksi olen vasta pari aamupalaa joutunut luovuttamaan pöntölle. Ei ole sentään tarvinnut ottaa tirsoja komerossa, mutta välipalakeksit on kyllä tarpeen. Työpäivien aikana ei kyllä kerkee miettimään itseään, mikä on ihan hyväkin, kun kotona tuntuu että vaan lojuu sohvalla tunnustelemassa fiiliksiään ja lukemassa raskausaiheisia juttuja (se neuvolasta saatava kirjanen on ihan kiva).

mihis mun pitikään vastata, ai niin muistista, meinasin olla etten oo huomannut, mutta just tänään etsin ja etsin ties mitä papereita löytämättä niitä.

Tsemppiä kaikille!

Uusi viikko pyörähti käyntiin, jee!

Kevis + itu 9+0
 
Voimia kaikille, joita keskenmeno on kohdannut!

Itsekin olen ollut jonkin aikaa hiljaksiin taustalla, koska täällä on eletty aika ristiriitaisia aikoja.. Eli.

Varhaisultrassa käytiin viime viikon keskiviikkona ja no, sehän olikin aika horrorkäynti. TK.n lääkäri ei löytänyt sykettä, ei sikiötä vaan kaksiosaisen kohdun, josta hän vallan kauhistui ja pisti kiireellisen lähetteen naistentautien osastolle lisätutkimuksiin, josta sitten soiteltiikin jo ihan muutaman tunnin päästä, että tule heti huomenna. Itku kurkussa sinnittelin työpäivän, vaikka pahaahan se teki.. No mutta, naistentaudeilta saatiin nyt ainakin toistaiseksi rohkaisevia uutisia. Eli kohtu on tosiaan sydämenmuotoinen ja tuo ihme lipare näkyy ultrassa juurikin selkeästi, mutta kyseessä ei ole mikään kohdun kaksiosaisuus tai muu kovin harvinainen vaiva. Sykettä tämäkään lääkäri ei löytänyt, ruskuaispussin kyllä, ja tuumasi että mulla on viikkoja kasassa melkein pari vähemmän, kuin mitä tähän asti on luultu. Neuvolan lääkärin mielestä olisi viikkoja pitänyt olla jo 7+6, tämän erikoislääkärin mielestä saattaa olla juuri ja juuri 6+0 kun lasketaan menkoista, plussaamisesta ja kierroista. Kehotti siis odottelemaan pari viikkoa ja jos ei ala keskenmeno oireilla, niin uudelleen vaan. Viikon verran tässä on sitten elelty epämääräisin tuntemukset ja lisääntyvin oirein eli myös täällä on tullut raskauspahoinvointi kehiin. Huomenna soittelen yksityiselle uuden ultra-ajan, tuosta neuvolasta jäi nyt niin paha maku suuhun, että haluan käydä tarkistuttamassa asian nyt vielä kunnollisilla laitteilla joskus ensi viikon loppupuolella, jolloin viikkoja mahdollisesti kasassa se 8+0.

Kauhea sekava sepustus, mutta tällaisissa tunnelmissa täällä, toistaiseksi ainakin mukana! Harmi, ettei lisääntyvistä oireista sinänsä voi päätellä raskauden jatkuneen, mutta ainakin se luo vähän toivoa.

Muutamalle läheiselle on jo kerrottu ja tosiaan sillä varauksella, että mistään emme vielä mitään varmasti tiedä. Vastaanotto on ollut ymmärtäväinen ja innostunut, toivotaan, että se innostus saisi jatkuakin!

Töissä olostakin täällä oli juteltu. Työskentelen tosiaan lasten parissa ja päivät on aika intensiivisiä ja vauhdikkaita. Syöminen tökkii ja toisinaan pohdin, että joudunko kesken ruokailun/lasten nukuttamisen säntäämään vielä pöntölle.. Mielialojen heittely näkyy myös töissä, hermo on helposti kireämmällä ja sehän sitten aiheuttaa syyllisyyden tunteita.
 
Minä kärsin myös huonosta muistista! Mutta luulen, että se on enemmän hajamielisyyttä nyt kun ajatukset ovat väistämättä kääntyneet enemmän omaan napaan.

Työmotivaatio on myös ensi vuotta ajatellen kateissa. Olenkin jo pohtinut, että mikäli määräaikaista sopparia ei nyt raskausaikana jatkettaisikaan, niin se ei olisi kovin kummoinen tappio. Noh, saas nyt nähä miten mieli vielä lähikuukausina muuttuu.

).( Jipii!! Siellä se pikkusydän pompotti hurjasti. Viikot ovat viikon ja yhden päivän jäljessä omia laskelmia, joten päivitellääs nyt sitten tietoja. Uusi LA on 17.4.

tamariini ja maha 6+6
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Heissan!

Kirjotellaanpa taas välillä tänne, oon kyl lukenut tääl keskustelua aika ajoin mut oo oikei kyenny kirjotteleen. Hankalat pari päivää taas vaihteeksi takana kun on ollut pää niin kipeä ja etominen yhä jatkuu. Alan oleen jo hermoraunio :D Mies sai keikkatöitä Oulaisista niin on siellä sen 5 päivää viikossa ja tulee ny lauantaiksi parille vapaalle. Hankalaa kun tottunu et mies autto kotitöissä ja sain ite voinnin mukaan tehdä. Nyt sitten saanu ite yrittää käydä kaupassa ja tiskata, pyykätä yms. Miten sekin tuntuu niin raskaalta muka? Hohhoh.

Eka neuvola meillä on maanantaina ja onneksi mies on sen vielä vapaalla nii ei tarvi yksin mennä. Mua niin hermostuttaa ja haluisin niin et ne taas ultrais siellä kun viimeksiki näkivät jo sikiön vatsapeitteiden päältä. Saa nähä saanko kinuttua asiaa :) Kuitenkin aina kutkuttaa ajatus et onhan kaikki kunnossa vaikka luulis ainakin mulla oireiden kertovan että on :D

Mulla ois viel saikkuu jälellä ens viikko ja sit viimeset kaks viikkoa töissä. Saa nähä jaksaisko sitä ny jo paremmin :) Omille ja miehen vanhemmille oli jo pakko kertoo alustavat vauvauutiset ku ei jaksanu enää valehdella syitä miksen oo töissä. Nehän otti sen tosi hyvin ja miehen isä ihan liikuttui. Vaan ymmärsivät hyvin tilanteen että kaikki on vielä mahdollista ja ettei haluta kellekään muulle vielä vauvauutisia kerrota, ainakaan ennen np-ultraa.

Munkin puolesta surunvalittelut kaikille joilla keskenmeno tullut :( On tuo niin väärin ja ei sais sattua kellekään.
 
Piinapäivät se on sitten sinullakin naeli, samanlaisessa tilanteessa ollaan. Itse olin varhaisultrassa tiistaina. Tällöin oli 7+4, mutta alkio vastasi lähinnä kokoa 6+4. Syke kyllä löytyi ja ruskuaispussi. Usein liian pieni koko enteilee huonoa, ellei hedelmöittyminen ole tapahtunut oletettua myöhemmin. Itsellä ovis oli aika tarkkaan tiedossa, joten sitäkään mahdollisuutta ei ole.
Onneks netissä on muutamia positiivisia kokemuksia, joissa alkio on kirinyt kasvussa ja kaikki ollut ok seuraavassa ultrassa. Siihen on nyt uskottava ja se on mun oljenkorteni...
Ja uuteen ultraan menen ens keskiviikkona. Siihen asti tää on vähän kurjaa...

Onko teillä mahdollista, että olis hedelmöittynyt myöhemmin?
Voimia sinulle ja pidetään peukkuja, että seuraavassa ultrassa on molemmilla kaikki hyvin.

Tyydeli
 
Heipsan!

Täällä vielä viimeisiä huhtikuulle plussanneita, tiistaina haamu positiivinen testi ja keskiviikkona HCG määrityksessä pitoisuus noussut kivasti. Meitä aviopuoliso sekä 3v tyttönen+koirat. Raskaus oli toivottu, mutta yllätys tästä kierrosta. Ensimmäinen oli kuukautisten poisjääminen ja nyt voimattomuus, 24 h vatsanlöysyys+ilmavaivat+selkäkipu, päänsärky ja väsymys. (Esikoisesta oireena oli vain cocacolan mieliteko ja lievä pahoinvointi). Lisäksi alaselässä polttelua. Pelko täälläkin keskenmenosta (vaikka aikaisemmin ei ole ollut). Mutta erilaiset oireet esikoiseen nähden, tuo epämukavuutta odotukseen XD. Eka NLA varattu 19.9. Nimiä ei ole tiedossa, ja vakuutusta ei tod.näk. oteta valmiiksi.

Monta täällä jo mukana, osa jo tippunut matkasta. VOimia keskenmenon saanneille ja uutta matoa koukkuun :)


30.4.2014 / Susse90 / 24 / 2. / PHKS /?


Susse+ kirppu 5+0
 
Moi kaikki, täällä pikku2 ilmoitteli viime viikolla tulostaan, aiemmin olin jo aavistanut asian. 25.4 on laskurin mukaan la. Eka neuvola 18.9. Laitoin truudylle viestiä facebookkiin pääsystä, olen vähän huono tänne kirjoittelemaan.
 
Positiivia ajatuksia kaikille surua kohdanneille - ihan sama miten alussa mennään, kyllä se ihan yhtä todellinen se menetys on.

Tyydeli kirjoitteli pienestä alkiosta - meillähän oli 7+1 vkolla 5,5mm kokonen sykkeellä varustettu maharyyni ja tohtori oli sitä mieltä ettei olisi vielä seiskaviikkoinen. Juttelin ystäväni kanssa, jolla oli vastaavilla viikoilla ollut 5,3mm kokonen kamu kasvamassa, eikä lääkäri ollut sanonut mitään moista, ettei olisi oikeaa kokoluokkaa... Taitaa olla aika paljon kiinni lääkäristäkin siis. Ja kun neuvolasta saatiin nivaska infoa, niin niissäkin oli seiskaviikkoselle 5,5mm ihan normaalia kokoluokkaa. En siis jaksa olla huolissani siitä...

...vasitenkaan kun keskiviikkona ekassa neuvolassa ihan kokeilumielessä täti kuunteli dopplerilla ja sieltä hetken aikaa kuului masukaverin sydänäänet! Syke laitettiin neuvolakorttiin, reilu 150. Naureskelin että on lapsi varmaan tullut isäänsä ujoudessa ja meni heti piiloon kun joutui kaiuttimeen. :D

Neuvolassa käynti ei muuten ollut mikään hirveän positiivinen kokemus. Meillä tulee olemaan luultavasti kolme eri tätiä, eli kenenkään kanssa ei pääse luomaan luottamuksellista suhdetta. Eikähän tätä ekan kerran tätiä juuri kiinnostanut alkaa keskustelemaan mua huolettavista asioista, kun jää kokonaan pois ihan just. Hän otti sen sellasen virkailmeen naamalle ja ynisi myötätuntoisesti ja sit taas mentiin eteenpäin. Jäi sellanen fiilis, että se neuvola ei olekaan meitä varten, vaan me mennään sinne heitä varten - raportoimaan ollaanko me kunnon ihmisiä. Päh.

Oireet muuttaa muotoaan. Pieniä (ja onneksi harvinaisia) pahonvointeja, rinnat aristaa yhä muttei enää niin ilkeästi - mutta nämä tunteet ja väsymys! Kauppareissun jälkeen voimia riitti tasan sohvalla itkemiseen. Itkemiseen? Kyllä. Mitään syytä ei ole itkeä, ja sitten alkoi itkettää sekin että ilman syytä istun itkemässä. Pyykkien ripustaminen vei kolme tuntia, ei pysty ei jaksa. Tuskissani laitoin viestiä kälylle (jolla on kolme lasta) ja kysyin että missä se mun raskaushehkuni on. Hän vastasi että joko se tulee tokalla kolmanneksella tai sitten se on urbaanilegenda. Hän epäili enemmän jälkimmäistä.

Että näillä mennään. :) Ihanaista odottelua koko porukalle, ja niitä mitä ne on, tarrasukkia? ;)
 
Voimia keskenmenon saaneille :flower:

Torstaina olin ekassa neuvolassa ja hirvee määrä lippua lappua vihkoa ja kirjaa mukaan=) Viikkoja on nyt 7-10 =)Maanantaina ultraan varmistamaan viikot, koska ei lääkärikään sanoa viikoista mitään. Syke löytyi jo, mutta niin löytyy koti dopplerillakin.
Oireista en tiedä mutta järkyttävä ruoan himo koko ajan :headwall:
 
Viimeksi muokattu:
Tyydeli, meillä on hyvinkin todennäköistä että hedelmöittynyt myöhemmin. Olimme koko heinäkuun reissussa ja tuntui, että ovis olisi ollut muutaman päivän myöhemmin kuin odotin. En testannut, mutta väittäisin. Mulla on myös lähes joka kierto ollut eri mittainen joten senkin puolesta mahdollista. Tuo tk.n lääkäri ei laskuja tehdessään tuntunut välittävän tuosta mun pitkästä epäsäännöllisestä kierrosta eikä kysynyt esim ensimmäisen positiivisen testin ajankohtaa lainkaan...
Mutta olo on täällä melko luottavainen nyt, piinapäivistä huolimatta! Parasta toivoen.
 
  • Tykkää
Reactions: Tyydeli
Kiva lukea kun täällä käydään jo ultrassa yms.:)
Täällä oli maanantaina verikoe missä hcg oli 108.Torstain kokeesta tulos oli 507.
Kasvua onneks on, mutta ensviikolla lääkäri haluaa vielä ultran ja yhden kokeet ...
Eli mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa, ennen kuin pois suljetaan kohdun ulkoinen.
Oireita:Tissit kipeet, satunnaista huimausta ja päänsärkyä,turvotusta,satunnaista vihlontaa ja eilen tuli jo ensimmäiset aamuykät...

Läiti + "pikkupimu" 5+2
 
Ensimmäisen pahoittelut kaikille keskenmenon kokeneille :hug: Todella kurjaa :(

Ja sitten hirmuisesti onnea heille, joilla on jo ultrassa läydetty oma pikku salamatkustaja sykkeineen :heart:

Minä en vielä tiedä, kumpaan porukkaan kuulun.. pitkin alkuraskautta on tuhrutellut..välillä on päiviä välissä kun ei mitään ja sitten taas tulee.. huoli on suuri ja vanhat kokemukset kummittelee mielessä... hcg arvot otettiin 5+3 j 5+5 ja ne oli 9680 -> 15 520.. Mutta... mene ja tiedä. Maanantaina on varhaisultra, 7+1.. sitten näkee jäänkö kelkasta vai pääsenkö jatkamaan matkaa toistaiseksi... Oireita on pahoinvointi, väsymys ja kipeet rinnat.. mutta nekään ei mua juurikaan lohduta. Nyt särkee alavatsaa - näitäkin kipuja on ollut välillä... ja mitä enemmän sitä kehoaan kuuntelee, sitä pahemmin kaikki tuntuu...

Omanapainen StarAngel rv6+5
 
Pahoittelut keskenmenon saaneille! :hug:

Makeutusaineista En niitä juurikaan käytä ja jos nyt jossain satun joskus vahingossa saamaan niin ei siitä suurta vahinkoa kait tule.. täytyy myöntää että useinmiten unohdan koko kielletyt listan. :) Kala on jäänyt mieleen ja maksa. Toi kala lähinnä harmittaa jouluna, silloin se kuuluu siihen pöytään.

Mielummin minäkin vielä täälä jorisen..josko sitten myöhemmin sinne fb-ryhmään.

Niinu88 Juu pysy vaan tällä puolen. :) Tiedä vaikka menisi kumminki la yli.. ;)

Mun muisti hävis jo esikoista odottaessa ja sinne se jäi. :LOL: Ei oo näkyny ei kuulunu takas..ehkä töihinpaluu olisi auttanu asiaa mutta näillä mennään. Kalenteri on täynnä tekstiä jotta muistaa kaiken tarpeellisen.

Kun toistakymmentä kertaa päivässä laattaa niin th katsoi aiheelliseksi passittaa päivystykseen. Labrat otettiin ja mä järkytyin niistä tuloksista. Ihan oikiasti järkytyin niin etten saanu eres päikkäreitä nukuttua. Kaikki oli kuin oppikirjasta. No natrium oli ainut tosi alhainen mutta se nyt oli tiedossa. Joten suolaa saa taas lapata joka ruokaan. Ja hbkin jopa 137. Mitä se ei ikinä ole ollut. Ei kuivumista ei mitään. Jännä miten mahdottoman hyvin kroppa pelittää vaikka mitään ei sisässä tahdo pysyä. Ja kyllä, alan olla jo niin kypsä tähän touhuun!! :mad: Kun saisi vain nukkua tuonne 14viikkoon ilman häiriötekijöitä. Huvikseni olen lukenut noista rv viikoista niin kyllä ne vaan hyvin paikkansa pitävät. :)

Ja joo, neuvola takana, siellä ei mitään uutta. La muuttui päivällä mutta se on nyt se ja sama. Kunhan juteltiin ja lappusia tuli täytettäväksi. Yksi positiivinen huomio, imetyssuunnitelma lippunen oli tullut neuvolakortin väliin. Josko täälläkin panostettaisiin imetyksen kannustamiseen jatkossa enemmän.. oma th ei sanonut mitään asiasta. Ensiviikolla olisi jonkinsortin gynekologinen käynti lääkärillä. Saas nähdä sanooko hän jotain. Uusi käytäntö mutta siinä ei vielä ultrata.

Nauris ja rusina 8+1.
 
Eipä ole ollut kauheasti mitään mielitekoja, mutta tänään teki kovasti mieli Laitilan Sitruuna-soodaa, kirjoitin miehelle kauppalistaan sen (ite olin liian väsynyt lähteäkseni mukaan), ja kysyi vie varmistukseksi että sellainen keltainen vai. Toi sitten sitä sitruunamehua sitruunanmuotoisessa pikkupullossa! :LOL: Sanoi vielä että kauheesti joutui etsimään sitä sitruunasoodaa. Onneks en ole äksyksi vielä alkanut, nauratti vaan.

Onko muille neuvolassa käyneille tullut kutsua sinne np-ultraan? Maaliskuisten ketjusta luin, että joillekin oli jo samalla viikolla tullut postissa kutsu, mutta ei oo vielä tänne ehtinyt, vaikka maanantaina olimme. Ensi viikolla toivottavasti!

Malittamattomana

Kevis + itu 9+1
 
Helsingissä neuvolasta faxataan paperit kättärille ja siellä sitten antavat ajan. Meillä on tosi takapajuinen ohjelma tuo pegasos.

(.) Kyselin tänään terveysasemalta että apua että mitä jos en pysty olemaan töissä, niin mitä lääkäri kirjoittaa saikkulappuun. Puhelimessa oleva th oli varmaan maailman ilkein ja sanoi että lääkäri ei voi valehdella vaan kirjoittaa sen oikean diagnoosin. Yritin selittää että meillä on pomonkin pöydällä diagnoosi paperi, koska teemme myös niitä töissä. Tuumasi vaan että eihän pomo niitä saa edes katsoa. No eiköhän katso ku saikku lappuun se kirjoitetaan ja siinä nenän edessä lukee mikä se koodi on.
Eli jos en voi mennä töihin, niin pitää valehdella lääkärille joku sairaus :-(

Mulla on ollut maha turvonnut monta viikkoa ja nyt tuntuu oudolta, kun se on loppunut. Repäisy kivut olivat tänään melkoiset kun olimme tytön kanssa päikkäreillä ja pahoinvointi on ollut taas melkoista. tuc keksit helpottavat oloa.
Mun tekee ihan hirveästi mieli silakkapihvejä kera muussin. Mutta eihän silakkaa saanut vissiin syödä?

Kokoajan vaan pelottaa että mitenhän tässä käy. Ei saisi miettiä raskautta, mutta en mä pysty tässä rentoutumaan vielä pitkään aikaan :-(
4
Silvia ja pikkuinen 6+4
 
Minut voi poistaa huhtikuun listalta. Keskiviikkona menin lääkäriin, jossa tehtiin ultra. Todettiin että raskaus on viikolla 8, mutta alkiota ei ole. Kyseessä oli siis tuulimuna-raskaus. Itku siinä tuli.

Tänään tehtiin kaavinta ja nyt täytyy unohtaa nämä hommat pariksi kuukaudeksi, että keho saa toipua. Pikkuista kyllä toivotaan, mutta sitten hieman myöhemmin.

Onnea odotukseen teille kaikille!

AnMaaria
 

Yhteistyössä