Huhtikuun hurmurit 2015 -Helmikuu-

Hienoja elämyksiä tässä odotusajassa: jäin vähän jumiin mahastani taloyhtiön roskakatoksen jäteastioiden väliin! (lisäahtautta toivat laukku ja uimakassi) Onneksi pääsin itse liikkeelle, olis ollut tosi lystiä huudella sieltä apua :LOL:

Onkohan tää poikanen nyt poikittain mahassa vai miten, potkut tulee ihan eri kohtaan kuin aiemmin, nyt tohon oikeeseen kylkeen, ja melkoisen napakasti. Mutta jotenkin sisempänä kuin aiemmin, onkohan peppu ulospäin?

kevis + poikanen 31+6
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Outo olo jatkuu mahassa. Maha on ihan kivikova. Kipuilua oikealle kylkikaaren tienoille. Siis ei kylkiluun alle vaan enemmän selän puolelle. Samanlainen olo on nyt kuin oli 7 vuotta sitte
n,kun vedet tuli ja tyttö alkoi syntymään. Anopille kerkesin sanoa että outo olo ollut koko päivän. Samoin on nyt. Pakotusta juuri siinä kohin,mihin vauva päänsä kiinnittää. Häpyluun tienoilla molemmin puolin. Toivottavasti nuo minun unet nyt ei pidä paikkaansa. Vauva kuitenkin liikkuu hienosti. kun nyt pääsisi vielä 4 vkkoa eteenpäin,niin ei tarvitsisi lähteä Tampereelle synnyttämään.
 
Voi ei, olipas tylsiä valmennuskokemuksia. En kyllä itsekkään tykkäis, meillä oli muinoin onneksi vaan asiapainotteista.... Kuulemma vanhemmat toivoneet, joten kannattaa kyllä palautetta antaa neuvolaan jos vaan kehtaa :)

Täälläkin oli eilen outo olo vatsassa, en tiedä johtuiko se kiristys liiasta syömisestä vai oliko harjoitussupistus. Hyvä minä, kerran synnyttänyt eikä tunnista harjoitussupistuksia :D Maha oli tosi kova ja sitä kesti varmaan useamman kymmenen minuutin, mutta mielestäni on kyllä tosi tiivis paketti muutenkin tää maha... lähinnä vaan tuntui "oudolta", ei kipeältä yhtään.

Mulla on myös tuota painetta aika paljon alapäässä (tuntuu lähinnä jatkuvana pissatuksena) ja häpyluu on vaan kipeämpi päivä päivältä. Oon miettinyt myös josko kaveri alkaa jo laskeutumaan ja ehkä paikatkin kypsymään, sehän kuitenkin tapahtuu uudelleensynnyttäjillä monesti aiemmin eikä merkkaa välttämättä mitään aikaista synnytystä.. Esikko laskeutui ja kiinnittyi joskus rv 34 ja paikat oli pehmenneet ja auki, mutta ihan ajallaan vasta hänkin syntyi. Noo, ens viikolla neuvola, täytyy mainita.

Mies saa jo auttaa minulle kengät jalkaat ja farkut pois, ei vaan taivu itse yhtään etenkään tuon häpyluun kipujen takia eikä jalka nouse 10 senttiä ylemmäs :p Oikeastaan ajattelin luopua koko farkuista, ja mennä loppuajan jollain collareilla. Yöllä vessaan on hyvä mennä villasukat jalassa, peruuttaen niin että vetää jalkoja lattiaa pitkin. Kun ei tarvi nostaa jalkoja, ei satu niin paljon. Mistäköhän tämän vinkin luin, en muista...

Onko kellään kokemusta emman rintapumpusta? Pumppu pitäis hankkia, ja esikoisen aikaan minulla oli aventin pumppu. Se oli tosi hyvä ja meinasin ostaa saman nytkin, mutta prismassa huomasin että aventin ja emman hintaero on melkoinen.... netistä löytyi kyllä aika huonoja kokemuksia emmasta. :/

Toivottavasti kenenkään vauva ei nyt ihan vielä lähde syntymään, pidetään peukut pystyssä ja otetaan rauhallisesti :D

mini rv 29+5
 
Voi LUMME! Koitahan nyt pitää se nyytti vielä jonkin aikaa siellä masun sisäpuolella :) joo hyvä sanoa :D Tunne on varmaan inhottava mutta kuulostele nyt tosiaan sitä vointiasi! Toivotaan ettei paineet lähde nousuun!

ÄITI88- Noi liitos kivut on kurjia! Mä muistan toista odottaessani sen tuskan mikä oli ja juurikin takaperin hipsuttelin loppuvaiheen... Ja viimeisillä viikoilla ei nukkuminenkaan enää onnistunut kovien kipujen vuoksi. Muissa raskauksissa olen tuolta tuskalta välttynyt. En tosin kokonaan mutta ei niin pahana ole ollut...

Tänne on rantautunut kurkkukipu :( Meillä tuo esikoinen yskii aika lahjakkaasti ja nuorimmalle nousi viime yönä kuume... Katsotaan vieläkö tänne jokin flunssa keksii tulla! Kunhan ei influenssa juuri kun en sitä rokotetta ottanut : /

Jaahas,erittäin huonosti nukutun yön jälkeen aamupalan laittoon...

Sitkeäsissi & muru rv28+2 <3
 
Heipsan kaikille :wave: Neuvolassa käyty ja kaikki hyvin, viime kerralla sain tosin lähetteen äippäpolille kun masu asukki oli poikittain ja nyt sitten seuraillaan joka käynnillä, tänään ultrailtiin niin olikin istualleen, helpotti tosi paljon tieto kun on sitä ressannut ja öisin meinannut vähän supistella (ei onneksi paljoa) =) Toivottavasti kääntyy ennen kun on aika sinne polille, muuten kait yrittävät kääntää? Aika turhauttavaa lähteä siellä käymään kun matkaa on yhteen suuntaan pikkusen vajaa 200km, ja viikkoja on kumminkin sitten jo 37 kun se aika on,monelta lukenut ja kuullutkin että monasti se käännös yrityksin saa käynnistymään synnytyksen,niin jos joutuukin sitten yön päälle lähteä uudestaan.Toivottavasti ei,tai sitten saavat ottaa mut jo tuolloin eka käynnillä osastolle :D Itellä oli koko viikon etovaa oloa ja tuntui että sairastuu mutta vielä on terveenä pysytty (kop kop) täällä päin paljon oksennustautia liikeellä ja kuumetta.

Mammax1 ja tyttö 30+6
 
Viimeksi muokattu:
Pakottava tunne yläselän/lapaluiden alueella ja siitä tissien alapuolelle jatkuu. Levossa hieman helpottaa. Olen huomannut että sokerit heittää härän takapuolta. Ja sormiin tullut turvotusta eilisen päänsäryn jälkeen. Naama pöhöttää myös. Onnelsi vien tänään pissin tarkistettavaksi. Pakko sanoa samalla tästä kivusta. Sinnittelen kyllä vaikka väkisin 32 vkolle. Tyyppi ainakin riehuu hyvin.
 
Tänään äitiyspolilla babyillä kaikki ok :) Hyvin ovat kasvaneet, A yli 1700 g ja B yli 1900 g, omilla keskikäyrillä menevät.
A on raivotarjonnassa tulossa ja istukkakin siirtynyt pois kohdunsuulta, eli alakautta tarkoitus synnyttää, jos kaikki menee ok. b sitten seuraa perätilassa siskoaan, jos kaikki menee kuten oppikirjoissa.
Kohdunsuu kiinni ja kanavaakin jäljellä, liikkua saa voinnin mukaan :)
Seuraava kontr 3 viikon kuluttua ja stten onkin jo 35 viikko menossa.

Kaikille hyviä vointeja ja toivotaan ettei meistä kukaan nyt ihan vielä synnytä :heart:

T. Paulanna ja pavut 32+0 jee !!!
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolassa käyty pissa viemässä. Se oli puhdas. Sokeria ainoastaan löytyi.
Sf-mitta 26,
vp 106/63
vauva raivotarjonnassa ja laskeutunut. Terkka ihmetteli miksi se on joh nyt niin alhaalla. Sanoin rttä olen siitä joh pitkään sanonut,mutta kukaan ei usko. Paikat pehmeät mutta kiinni. Huomenna uusi käynti paineiden takia. Vauva on siis lähtö asemissa. Eli nyt mennään sitten päivä kerrallaan eteenpäin. Jos alkaa vuotamaan valkkaria runsaasti,niin heti pitää mennä sairaalaan. Synnytys kuulema on vauhdissa silloin..

Siis apua sanon minä..
 
PAULANNA -Sullahan on jo ihan kivan kokoiset nyytit masussa :) Kohta alkaa lähtölaskenta! Hurjaa että jo 32viikkoa! Ite meen vasta täällä 28vkolla :D Hyvä että kaikki hyvin :)

LUMME -O ou! Kyllä vähän hirvittäisi jos olisin sä :D Hyvä kuitenkin että paikat vielä kiinni! Mihin muuten tuo valkkarin lisääntyminen liittyy? Toivotaan nyt kovasti että vaavi voisi pysytellä vielä hetken pesässään :)

Olin tänään istumassa tuolla Tk päivystyksessä 3tuntia!
Mulla on koko vasen jalka puuduksissa,puristavaa särkyä/kipua. No,lopputulos oli että hyvin todennäköisesti hermotulehdus johon ei auta kun aikanaan synnytys. Huomenna kuitenkin verikokeisiin joilla poissuljetaan tulppa. Inhottava vaiva kun särkee (tykyttää) ja ihon pinta aivan tunnoton : /

Sitkeäsissi & muru rv28+2 <3
 
Harmaa huhtikuinen
Lumme (ja tietysti muutkin) älä mene omin päin kronkkimaan kohdunnapukan tai -kanavan tilannetta! Maallikko ei voi siitä riittävästi päätellä, mutta sillä voi juurikin vauhdittaa vauvan ennenaikaista syntymää. Nyt vain lepoa, että pysyy vielä vauva matkassa! Itsekin täällä makuukomennuksella ja viikolle 34 täytyy pysyäkin, enää onneksi reilu viikko siihen aikaa. Sen jälkeen kaikki päivät on isoa plussaa :)
 
Heippa.

Neuvolakuulumisia:
Täälläkin vauva liikkunut hyvin mutta sf mitta hiukan tippunut käyrältä, supistelee päivittäin, paikat pehmeät ja auki...siispä raskaat hommat kielletty ja levätä pitäs. Oon vaan su asti yksin ku mies reissussa etelä Suomessa että hyvähän tässä on yrittää levätä ja hoitaa samalla nuo tytön tylleröt! Lähetteen sain ultraan jossa vielä katsotaan tilanne.
Yö meni harakoille ja päivä ollut aika raskas. Jospa se tästä. Tsemppiä kaikille joka tilanteeseen!

Jasmin ja poitsu 32Poks
 
Viimeksi muokattu:
Lumme, voi ei, toivottavasti nyt pysyy yksiössään vielä. Minuakin kiinnostaa mihin tuo valkkari liittyy, eikö runsas valkovuoto ole ihan normaali raskausoire? :p vai puhutaanko nyt limatulpasta?

Hurjia oloja on jo muillakin, koittakaahan jaksaa ja lepäillä :)

Minä valvon täällä kun vatsaa kiristelee, liekö supistuksia vai vauvan mylläystä, venytteli äsken siihen malliin taas että autsis. Ummetuskin vaivaa ja alaselkä jomottaa, mutta varmaan vaan mahan painosta. Väsyttäis kyllä aikalailla kun vessasaldokin on jo sen 5krt tälle yölle.. Noo, jospa se uni kohta taas tulis. Harjottelua yövalvomisiin.. (?)
 
Kylläpä me ollaan jo vaivaista porukkaa! Eihän nuo erinäiset vaivat kivoja ole mutta onneksi kaikki tämä on vaan väliaikaista ja syyn kyllä tietää :)

Mä istuskelen täällä labrassa... -,-

Meillä flunssa riehuu ihan urakalla! Itellä on tosi kipeä olo, mies valitti aamulla ja hän kun ei koskaan sairastele ja nyt on toisellakin lapsella noussut lämpö... : / liekö ihan kunnon influenssa on liikenteessä...!?
 
Mammax1 harmaana
Viime yona sit taas alkoi ja supisteli vahan,ja tanaan kun koti askareita tehnyt ja sitten levolle menin niin alkoi taas,sita ennen tuli paljon valkovuotoa (kait) ei pissaakaan ollut :D ja viimevk tiputteli myos jonkin verran.Mita mielta olette et pitasko huomen soittaa neuvolaan et kattovat tilanteen? Eilen sano tati et ottaa rohkeasti yhteytta jos tulee supistuksia tms..Mutta on niin vaikea soittaa kun arvelee ettei viela. Mammax1 ( hassua kirj.puhelimella kun ei tule nuo erikoismerkit)
 
Mammax Kyllä minusta aina voi soittaa, sitä varten se soittoaika on - vaikka joskus mietinkin että soitanko nyt "turhaan". Itsekkin aattelin huomenna soittaa neuvolaan ja kysyä onko aihetta huoleen, kun on vatsaa kiristellyt ja kohdunsuuta vihloo. Neuvola on kyllä ensi viikolla... mutta itse ainakin murehdin ja märehdin kaikkea muuten yksin liikaa, niin terkka osaa aina rauhoitella vähän :)

Sitkeäsissi Paranemisia, toivottavasti ei oo influenssaa... :/
 
Vielä ollaan yhtenä kappaleena,mutta miten pitkään en tiedä. Tänään käyty neuvolassa. Pissi puhdas,paineet 126/jotain, kaikki ok. Mutta sitten se ramaattisin. Vauva on laskeutunut alas ja on pää alaspäin. Kiinnittynyt se ei ole,mutta ei paljon puutu. Joten nyt mennään hiljaa eteenpäin. Päivä kerrallaan
 
Vauvan laskeutuminen: sen verran haluan Lumme helpottaa sun oloa, että yhdellä mun tutulla on myös vauva laskeutunut aikaisin. Syntyi sitten loppujen lopuksi rv39...Voi siis olla, että inhottavista olotiloista yms. vaivoista huolimatta kaikki menee ihan hyvin. Syntyneellä vauvalla tuo näkyi vain hieman kallon muodossa, sillä aikainen kiinnittyminen aiheutti luonnollisesti pienen pehmeiden luiden muotoumista. Ei näy kuitenkaan enää niin pahasti kun on tukkaa sen verran kovasti lapsen päässä :) Tsemppiä jatkoon sullekin, koita ainakin vähentää stressiä niin kroppa jaksaa paremmin :flower:
Mulla itsellä myös vauva on hilkkua vaille kiinnittynyt, mutta ei onneksi aiheuta mitään pahempia vaivoja (paitsi lantionpohjan lihasten väsymistä, mikä näkyy sitten pissan lirahteluna kun on päivän ollut jalkeilla ja hypännyt töissä).

Mammax1: ei oo kiva kun on pitkät välimatkat. Tosin munkin 100km tuntuu lyhkäseltä, kun sulla on melkein tuplasti pidempi matka. Se on sitten taas hirveetä pähkäilyä, että lähteäkö vai ei, kun takaisin ei haluaisi joutua lähtemään, eikä tietysti turhaan sairaalassakaan olemaan (eivät laita helposti kotiin tuon pitkän välimatkan takia). Ja supistusten kanssa autossa kärvistely on kyllä sitten ihan tuskaa, kun turvavyö rajoittaa liikkumista :D

Paljon jaksamista supistuksien kanssa painiville sekä flunssapotilaille :hug: kummatkin vaatii sitä lepoa, lepoa ja lepoa, joten ottakaa rennosti (helpommin ehkä sanottu kuin tehty) ;) Ihanaa kuitenkin, että osalla tulee myös noita hyviä neuvola-/ultrakuulumisia. Se on hienoa, että asiat ovat hyvin :)

Jännä miten tämä loppuraskauden seuranta vaihtelee paikkakunnittain. Mulle sanoi, että nyt 30 viikosta eteenpäin seurataan parin viikon välein ja sitten lopussa käydään viikottain.

Omaa napaa: Täällä myös flunssan kourissa. Pari päivää on tehnyt tuloa ja onneksi ilmoitin töihin illalla, että oon tänään pois. Heräsin nimittäin neljän jälkeen ja olo on kamala :snotty: Sanomattakin selvää, että aivastelu, yskiminen ja niistäminen on tässä tilassa ihan tuskaa, kun pitää varan vuoksi mennä pytylle istumaan, kun alakerran lihaksisto on jo ihan lopussa ja levon tarpeessa :LOL:
Sokerirasitus tuli myös eteen, kun neuvolassa huomattiin että mullla on sukurasite. Töiden vuoksi pääsen vasta parin viikon päästä, joten "innolla" odotan tuota viimeistä viikkoa. Mahtaa pikkukaveri pitää aikamoiset pirskeet vatsassa, kun paaston jälkeen nykäisen sen juoman, yöks : /

Äh, nyt kuuluu aivastelua ja niiskutusta muksujen huoneista. Taitaa mennä sitten viikonloppu koko perheellä flunssaa potien. Mieskin niisti monta kertaa ennen töihin lähtöä vaikka aikamoinen supermies on ollut tautien suhteen. Taidanpa vönkiä täältä sohvan kolosta ja lähteä keittelemään mustikkasoppaa....

Boomkaa ja papunen 30+5
 
Hei, ensiksi Boomkaa, vaihtaisitko mut tuonne pikkukolmosen tilalle LA 3.4. nimimerkki pikkukolmonen oli jo rekisteröity joten täytyi vaihtaa. Mulla ikää 33v (hitsi kirjoitin ensin 32v ihan pokkana.. mihin nämä vuodet katoo ..) ja synnytyssairaala VKS. Kiitos!

Mä käyn kanssa täällä joka päivä lueskelemassa, makuulevossa vähän useamminkin. Kovin on kaikenlaista menossa monella, vaikka "vasta" näillä viikoilla mennäänkin. Toivottavasti kaikilla nyt pysyy lapsoset matkassa vielä muutamia viikkoja. Nimimerkit ei oo viä oikein jäänyt mieleen, mutta sinä joka odotat niitä kaksosia, kiva seurailla sun kuulumisia kun mun hyvä ystävä just synnytti pari kk sitten kaksostytöt. Samalla asetelmalla siellä oltiin tulossa A rt ja B pt. He syntyi käynnistyksen jälkeen rv 36 ja voivat tosi hyvin :)

Lumpeella tais olla vauveli tulonpäällä jo, toivotaan ettei ny viä tule ettei vauvan tartte sairaalaan jäädä. Mut määrättiin molemmista aikaisemmista raskauksista sairaslomalle ennen äippälomaa kun vauvat alhaalla, kiinnittynyt ja paikat alkas oleen valmiina (auki ja kohdunkaula lyhentynyt). Lisäksi mulla on aina ollu hurjan paljon ennakoivia supistuksia, noin puoliväliraskaudesta lähtien. Siitä huolimatta kumpikaan ei oo syntyny etuajassa, esikoinen rv 41+3 ja toinen rv 40.

Nämä kelit on kyllä mahtavia odottavalle äitille, täällä ainakin liukasta vähän väliä. En muista että kukaan olis kirjoitellu selkäkivuista viä sen kummemmin? Hyvä jos ootte säästyny. Mullakin ollu tähän mennessä ihan ok olo, mut ny kun yrittää varoo tota alakertaa liitoskipujen vuoksi + istuu töissä, niin on alannu ristiselkä ja issias kipeytyä. Oi ja voi. Töitä vielä 2vko ja vähä päälle, menis ny nopeesti..

Neuvolakäytännöt vaihtelee kyllä näköjään todella paljon. Ite oon ollu viimeks 21.1. ja seuraava aika on vasta maaliskuun puolella. Täällä päin ei muutenkaan käydä usein, ja uudelleensynnyttäjille on vähennetty entisestään aikoja. Ylimääräisen ultran kyllä sain pyytämällä kätilöltä tuon perätilatarjonnan vuoksi. 20.2. tsekataan olisko kaveri suvainnu kääntyä (ei oo liikkunu juuri mitenkään tässä raskaudessa, vaan kököttää itsepäisesti tuossa oikealla puolella mahaa pää ylhäällä, potkuista huolimatta). Sit on rv 34 täys ja saan lähetteen äitiyspolille jos on tarvis. Kokoarviota ei oo tehty ollenkaan missään vaiheessa, eikä oo puhuttu että tehtäiskään. No jaa tuossa pt:ssä sen kyllä pyydän, ajattelin alatiesynnytystä siitä huolimatta.

ent "pikkukolmonen" ja kaveri 32+0 taitaa olla jo!
 
Huomenta! :)

Boomkaa: Pikaista paranemista sinne! Toivottavasti sokerirasituksessa ei ilmene mitään poikkeavaa.

Sitkeäsissi: Sulle myös paranemisia!

Mammax1: Tilanne kannattaa kyllä tarkistuttaa, jos yhtään sinusta sille tuntuu. Tietää sitten, mikä on tilanne kohdunsuulla jne.

Jasmin12: Toivottavasti saat levättyä ja pikkuinen viihtyisi yksiössään vielä useamman viikon!

Omaa napaa: Neuvolakäyntien tiheydestä. Mulla on seuraava käynti (neuvolalääkäri) vasta maaliskuun toisella viikolla, jolloin on jo raskausviikot 36+2, eli viimeisimmän käynnin ja sen väliin jää 5 viikkoa. Tuolloin onkin jo sellaiset viikot, että saapi jännäillä joko pieni päättää syntyä maailmaan. Mutta eipä siinä mitään, kun vointi on ollut ok ja raskaus sujunut hyvin. Ainahan sitä tarvittaessa voi th:lle soittaa. :)

Hyvää viikonloppua meille kaikille! :)

Bebe ja tyty 31+6
 
Tännehän on taas tullut paljon juttu :)

MAMMAX- soita ihmeessä. Mielestäni jos ajatus on jo jossain asiassa että pitäiskö soittaa,niin silloin oikeastaan kannattaa soittaa :) Ihan oman mielenrauhasi takia. Sitä vartenhan ne terkkatädit siihen puhelimeen vastaileekin :)

Vai nyt on sitten BOOMKAA flunssassa :( täällä flunssa jatkuu myös...lapset alkaa olla jo taas elementeissään mutta me vanhemmat ollaan aika "kuolleita". Kuumetta ei vaan ole mut muuten flunssa, vetämätön olo ja huimaus (!) on ihan riittävää! Tosiaan tuo huimaus! Mikähän tuo nyt on? Liekö liittyy flunssaan...? Paineet kyllä on tipahtanut välillä tuonne 90/52 lukemiin... : /

LUMME- Nyt koitat levätä jotta vaavi pysyis vielä hetken masussa! Tosiaan vältä stressaamasta nyt ja keskityt vaan ottamaan iisisti ja lepäilemään. Vältä pitkiä aikoja istumista esim.autossa ja pitkiä kävelyä jotka tuntuu raskailta. Jaksamisia!

Labrassa kävin ja vastauksetkin sain. Ei tulppaa vaan kliinisen tutkimuksen perusteella sopii ISKIASHERMON TULEHDUKSEEN. Pöh! Inhottava vaiva! Koko jalka puuduksissa ja hirveä särky ihan ylhäältä varpaisiin. Onneksi ei sentään sitä tulppaa ollut.

HEMOGLOBIINI oli edelleen 112. Olen nyt toista viikkoa napsinu rautaa multivitamiinin lisäksi eikä rauta vaan nouse! Tippunut 140 nyt tuohon 112... Mikähän avuksi....

Jaahas,käsky käy... Pitäkäähän mammat vielä ne jalat ristissä ja lepoa kaikille jotka sitä tarttee :)

Sitkeäsissi & muru rv28+4
 
richi harmaana taas
( . ) Pikkuinen alkaa kiinnittyä, liitoskivut ja selkäkivut ihan mahdottomia, ja nyt etenkin flunssan takia supistuksia taas enemmän... Neuvolatäti varoitteli jo, että jos lapsivesi menee, niin sitten makuuasennossa sairaalaan ettei mikään napanuora pullahda ulos tai jotain. Mutta ei tuolla kohdunsuulla mitään ole lääkärin mukaan tapahtunut, ja itse en todellakaan tunne omin sormin yhtään missä kohdunsuu voisi edes olla. Lyhytsormisemmilla lääkäreilläkin tuntuu olevan ongelmia löytää oikea paikka, mutta pitkän sorkkimisen jälkeen kovasti ovat kaikki sitä mieltä, että kiinni ja kova on. Kai se vaan on jotenkin pitkä tuo kanava, tai taaksepäin kallellaan tai jotain... en koskaan tullut ajattelleeksi että kukaan muu tuntisi itsellään tai muillakaan käsikopelolla, missä kohdunsuu tai "pääty" on, mutta tulin keskustelleeksi joskus kaverin kanssa, joka sitten kertoi tuntevansa omansa todella helposti. Kummallisia eroja meillä on kaikilla rakenteissamme...

Minulla on seurailtu nyt vähän tiheämpään etenkin noiden supistusten takia, joita siis tullut koko raskauden ajan. Sairaslomalla olen ja tunninkin kävelylenkki jättää jälkensä, eli mitään sen raskaampaa en voi oikein ajatellakaan. Tänään tuli käveltyä tosiaan vähän pidempään, ja seisoskeltua paljon, ja yllättäen olenkin todella tukala ja kipuinen nyt kotona ollut jo parisen tuntia. Vaapun välillä toooodella hitaasti vessaan tai keittiöön, mutta muuten pysyttelen paikallani. Turhauttaa kun ei pysty paljon mitään tekemään ja kaikkeen vähän painavampaan kantamiseen pitää pyytää apua...

Vaan ihana tämä masupallo on! Siellä mönkii oma pikkuinen, jolle pikkuhiljaa aletaan koota tänne tarvikkeita ja vaatteita. Niistä puheenollen: mistähän sitä nykyään saa halvalla harsoja? Tuntuu ettei niitä ole missään, tai siis jos on, ovat uskomattoman hintaisia. Haluaisin ihan vain valkoisia puklurättejä, mutta minusta sellaiset 4€/rätti on aikamoisen hintavaa.
Onkohan kokeneemmilla myös suosituksia siitä kuinka paljon vaatetta kannattaa pienimmissä koissa ostella? (Anteeksi jos tästä on jo keskusteltu, reikäpää ei muista...) Olen vältellyt kokoa 50, mutta pari vaatetta on sitäkin, jos pieni sattuisi syntymään lyhempänä kuin molemmat vanhempansa. Tietysti vasta vauvan synnyttyä tietää kuinka usein vaatetta loppujen lopuksi menee vaihtoon, riippuen puklutahdista jne. mutta olisi varmaan hyvä olla tietynkokoinen varasto vaatetta... tulen varmaan hankkineeksi vähän ekstraa ihan vaan siksi, että pesukonetta ei kotoa löydy, enkä välttämättä jaksa käydä ihan päivittäin pesutuvassa, etenkään aluksi. Kylmät väreet tulee ajatuksesta, että ramppaan kerrostalon hissillä ylös alas vauva kainalossa ja puklupyykki toisessa... ja sitten pesen sitä pyykkiä teollisuuskokoisessa pesukoneessa, hmm.

Pahoittelen omanapaisuutta, ajatukset pyörii vain vauvassa ja "pesänrakennuksessa" :)

Kohta jo viikolla 33, uskomatonta!
 
Sitkeäsissi: auttaako edes särkylääkkeet vai pitääkö vaan kärvistellä kivun kanssa? Onneksi ei pahempia uutisia tullut vaikka ei tuokaan vaiva mukava ole!
Musta tuntuu, että mahan kasvaessa selkään tulee enemmän kuormitusta/virheasentoa, joka saa vas.puolen alaselästä jumittaan ja särky vetää reiteen ja polvitaipeeseen asti. Tuo vaiva kun on ollut jokaisen raskauden aikana, mutta helpottaa synnytyksen jälkeen.

Äh, nyt tällaista yleistä purnausta kun kenkuttaa tämä olotila :headwall:
Koko päivä on mennyt sohvalla maatessa/istuessa. Yhdessä välissä oli pakko tarttua imuriin ja nykäistä koirankarvat lattialta. Vessan kuurasin samalla ja viikkasin pyykit. Siinä olikin tämän päivän aktiivisin tunti :D Vessapaperirulla on huvennut vauhdilla kun nenä vuotaa ja nenän alunen on jo ihan ruvella. Kuumetta ei edes yritä.
Selkä on totaalisen jumissa makaamisesta ja istumisesta. Tämän päivän myötä myös turvotusta on tullut. Ei pyöri enää sormus sormessa; vähän hirvittää että miksen nyt sitten ottanut sitä aiemmin pois kun olis vielä lähtenyt.. :LOL:
Niin joo, vatsassa myllää kovasti. Kiitos siitä kuuluu tuolle rautalisälle. Mietin, että pitäisikö ottaa positiivisesti ettei ummetus enää vaivaa. Mutta tää jatkuva mahan lorinakaan ei oo oikein mukavaa. Vauva potkii kovasti ja aiheuttaa osaltaan tukalaa olotilaa.
Jopa tuli valitusvirsi-viesti :stick: Mutta helpotti purkaa, ei tartte aivan kaikkea kaataa miehen niskaan. Nyt käyn saunassa hengittelemässä eukalyptus-höyryä ja toivotaan, että olotila on huomenna jo piirun verran parempi!

Boomkaa ja papunen 30+5

*muoks* richi, minä oon hakenut kuopukselle tuolta babystyle:stä harsoja samalla kun muutakin vauvakamaa. En muista oliko ne näitä (hinta oli näissäkin hieman noussut):
Puuvillaharso, valkoinen 6kpl - Kapalot, harsot ja vaipat - Lastenvaatteet ja tekstiilit - Baby Style
Lisäksi ostin tuota harsoa ihan kangaskaupasta ja ompelukoneella surrasin siksakin reunaan.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä masu kasvaa, poikanen myllää, kädet ja jalat on turvoksissa, uni tulee aikaisin, mutta aamuyöstä tulee usein pyörittyä pari tuntia hereillä, eli ei mitään uutta.

Koskahan se pesänrakennusvimma iskisi, että saisi hoitopöydän hankittua ja nuo vaatteet ja tavarat kaapeista, kasseista ja olohuoneesta pestyä ja viikattua sinne laatikoihin?
Jospa sitten äitiyslomalla, siihen ei enää ole kauaa!

Tässä on yksi linkki jumppajuttuihin, mitkä tuntuvat auttavan selän ym kanssa (raskausjoogan lisäksi): Jumppaohjeita raskausajalle | Selkäkanava

tsemppiä kaikille!

Kevis + poikanen 32+2
 
Auttakaa äidit! Mulla menee hermo tämän flunssan kanssa. On niin tukkoinen olo koko ajan, että öisinkään ei saa nukutuksi. Tuntuu, että kaikissa nenäsuihkeissa lukee "vain lääkärin luvalla". Tietääkö kukaan mitä lääkkeitä voi raskaana oleva käyttää nenän tukkoisuuteen? En muista milloin viimeksi olisin ollut näin tukossa. Tää on oikeesti hirveetä, argh!
 

Yhteistyössä