Huhtikuun hurmurit 2015 -Helmikuu-

Täällä kanssa tullut kuvioihin nuo yö heräämiset. 2-3 aikaan ylöa eikä nukuta sitten millään. Sitten kun nukahdan takaisin niin herään uudestaan parin tunnin kuluttua tai sitten 6 aikaan.

ON: vauva ollut ihmeen hiljaa tänään,mitta kuitenkin liikkunut. Eilen ja tänään en ole syönyt oikein mitään,kun kerta kaikkiaan ei ole ollut nälkä. Mihin lie kadonnut koko nälän tunne. Hyvin pienestä määrästä on ihan ähky olo. Sitten olen tänään ravannut 5 kertaa isolla tarpeella. Ja tietysti supistellut. Enteileekö tää nyt jotain.

Lumme75 & riisinnuppi 31+ 3
 
Täältä inhorealismia sairaalapedistä (hyppää seuraavaan, jos et halua lukea): kalvot puhkaistu, nyt odotellaan paikoillaan pari tuntia, sitten oksitosiinia. Kädessä on antibioottitippa, kun rv on alle 37. Mulle laitettiin päivällä uus balonki, se tuli pois kolmessa tunnissa. Ja oli muuten kivuliaita supistuksia. kuuma suihku lievitti kivasti. Odottelua, odottelua tämä on.

Raportoin myöhemmin lisää, pysykää kasassa, siskot!

Kevis+ poikanen 35+3
 
Kevis: sulla on siellä nyt sitten tosi jännät paikat =) Ootko saanut levähdettyä? Muista tosiaan pyytää kivunlievitystä mikäli tuntuu synnytys pitkittyvän; etenkin ponnistusvaiheessa tarttee kovasti voimia.
Paljon tsemppiä tulevaan, varmaan alkaa kohta tapahtumaan. Täällä jännätään ja odotetaan vauvauutisia :popcorn:

Omaa napaa: pääsin hoitamaan tänään siskon 5pv vanhaa vauvaa :heart: Enpä muistanutkaan kuinka pieni sitä voi toinen olla. Ja että kohta on mullakin tuollainen käärö sylissä, apua :D

Boomkaa ja papunen 33+6
 
Meinasin tulla valittamaan omasta kamalasta päivästäni (oloista), mutta en valita keviksen kuulumisten jälkeen. Tsemppiä kovasti, nuo käynnistykset ei monestikkaan taida olla sieltä helpoimmasta päästä synnytyskokemuksia. Ajatukset lopputulokseen päin, parempaa palkintoa ei vois olla.

Yövalvomiset Tuttua. Valvon myös monesti aamuyöstä vessareissun jälkeen, todella ärsyttävää.

Minä sain tänään ystävältä lahjaksi vaippakakun :heart: Niin otettu, minulla kun ei esikoisesta mitään vauvakutsuja tullut pidettyä, eikä niitä nyt enää toisen kohdalla ole tapana...

Kaikki alkaa olla valmista vauvaa varten, pikkujuttuja pitää vielä marketista hakea, siinäpä se. Menis vain nopeasti nämä viimeiset viikot...

mini rv 33+1
 
Huh, muutaman päivän ollut pois täältä ja täällähän on alkanut tapahtua. Paljon voimia täältäkin, Kevis! Mikä tilanne lie nyt?

Täällä on myös yksi yökukkuja. Uni ei vaan tule ja sekös pistää päivisin väsyttämään. Olo on ihan zombie.

Lumi-15 33 POKS
 

Yhteistyössä