Huhtikuun hurmurit 2015 -Helmikuu-

Onpas täällä paljon jo supistelijoita.. minulla myös välillä hieman supistelee, mutta ei mitenkään mainittavasti vielä. Hyvä niin. Pallo tosin on jalkojen välissä, onkin hiipinyt mieleen että mahtaako tää 8 viikkoa enää sisällä pysyä. : / Nyt jo tuntuu siltä että saa pitää jalkoja ristissä, ettei putoa ulos :D Ja nyt kun sanoin tämän ääneen, varmasti olen koossa vielä rv 42+0 iso kupla otsassa jomottaen..

Kaukalon laitoin valmiiksi, samaten vauvan ja minun kotiutumisvaatteet. Oman sairaalakassin ajattelin pakkailla alkuun tänään. En vaan nyt yhtään muista mitä merkittävää sinne kannattaisi mukaan ottaa... neuvolakortti. Kamera, puhelin, laturi. Vauvalle tutti. Hammasharja ja tahna. Hiusharja ja lenksu. Tuossa tais olla kaikki mitä viimeksi tarvitsin, vaikka oli minulla sitä sun tätä muutakin mukana :D Sairaalasta sai vaatteet, siteet, jotain yleisshampootakin siellä oli. Ruokaa oli riittävästi sairaalan puolesta ja lehdet, meikit sun muut oli turhakkeita kun tuijottelin vaan vauvaa..

Ristiäisiäkin on täällä jo pienesti suunniteltu :D Tarkoitus olisi pitää siinä kesäkuun alkupuolella. Yksi läheinen menee naimisiin toukokuussa, joten sen tiimoilta on hässäkkää vauvan syntymän jälkeen. Ja vauva + taapero pitää muutenkin kiireisenä, joten olen valmiiksi suunnitellut tarjottavat, vieraslistan, kauppalistaa yms. Imetysmekonkin ostin :) Kunhan vaan kaikki menis hyvin.

rv 32+2
 
Mulla ei ole näkynyt oikeastaan minkäänlaisia supisteluja vielä, mutta sitä odotellessa. Muutenkin vauva majailee tosi ylhäällä vielä, eikä aiheuta minkäänlaista paineen tunnetta. Tiedän kyllä jo hiukan mitä on luvassa, koska noin vk 28 tietämillä vaavi majaili muutamia päiviä pää tuolla lantiossa ja sen kyllä huomasi! Mitään pahoja loppuraskauden vaivoja ei muutenkaan ole vielä ilmaantunut sen jatkuvan pyörrytyksen lisäksi joka johtuu verenpaineista. Turvotuskin loistaa poissaolollaan, mutta jännää huonovointisuutta ja satunnaista oksentelua on ollut tässä lähipäivinä.

Nyt alkaa selvästi olla ajatukset keskittyneenä täysin vauvaan, mitään muuta ei jaksaisi enää miettiä. Ei voisi työt enää kiviä kiinnostaa. Tuntuu uskomattomalta miten paljon voi rakastaa jotain mitä ei ole koskaan nähnyt ja oikein ikävöin vauvaa, mikä tuntuu hölmöltä :heart: Miten voi ikävöidä jotain jota ei ei tunne tai ole tavannut :confused: En ole lähtökohtaisesti erityisen lapsirakas vaikka olen aina aikonut lapsia hankkia ja se ennen raskaaksi tulemista mietityttikin, että mahtaako kiintyminen vauvaan tapahtua helposti. En olisi tosiaankaan uskonut, että kiinnyn vauvaan näin voimakkaasti jo ennen syntymää :)

Ristiäisiä olisi varmasti järkevä alkaa jo suunnitella pikkuhiljaa, koska vauvan kanssa on kuitenkin alkuun niin hektistä. Jotain tarjoiluja ja vieraslistaa olen jo aiemmin pähkäillyt, mutta paikkakaan ei ole tiedossa. En tiedä pidetäänkö kotona vai jossain ravintolassa. Jos rakas anoppini innostuisi, niin saisi kyllä vapaasti järjestää vaikka heillä koko kinkerit ja suunnitella mielensä mukaan :p

Kodin valmistelua vauvan syntymää silmällä pitäen en ole vielä aloittanut ja luulen, että suursiivoukseen yms on aikaa vasta äippäloman alettua kolmen viikon päästä. Vauvan huone on kylläkin sisustettu, tavarat valmiina ja vaatteet pesty ja silitetty kokoon 70 saakka. Sairaalakassiakin voisi alkaa koota, vaikka mulla tätä aikaa taitaa vielä olla hyvinkin, jos omiin tuntemuksiin voi yhtään luottaa.

Karo ja vaavi 31+4
 
Ai niin! Onko jollain muulla koko ajan ihan järkyttävä nälkä? Mä voisin syödä pienen hevosen ja vartti syömisen jälkeen jo mietin, että onpa nälkä, mitähän sitä sitten söis. Ei tällaista ole aiemmin ollut, ihan viimeiset pari-kolme viikkoa. Kohta räjähtää kyllä tuo paino nousuun ja neljä kiloa muuttuu neljäksitoista, jos en hiukan rajoita.


Karo
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Karo
Mulla on kans ruokailut karannu vähä käsistä. Tuntuu että syön ihan liikaa ja sitte aina ähkyssä! Varmaan kivasti näkyy painossa tää viikko vaikka viime viikolla ei ollut onneksi nousut vaan päinvastoin.

Neuvolakäynneistä piti sen verran kommentoida että mä en jaksais rampata siellä jatkuvasti mutta viimeisin pitkä väli oli 1kk ja nyt ei sitten ole ollut kuin pari viikkoa väliä ja seuraavaksi on tarkistukset viikon välein! Olin aika ihmeissään että noin usein vaikka uudelleen synnyttäjä. No se tuntuu vielä enemmän ku välissä oli yks ylimääräinen ultra ja seuraavaksi välissä on tuo neuvolalääkäri. Ja tietenkin tähän sattui myös tytön 3vuotis neuvola ym ylimääräistä (verikokeita jne) ni tuntuu että ramppaan siellä joka viikko ja useampaan kertaan.
 
Viimeksi muokattu:
Voii... mulla on tullut jo + 17 kg :ashamed: :popcorn: No saan paljon anteeksi, kun lähtöpaino oli 50 kg. Mutta juu, juuri päätin että herkut saa nyt loppua kohden jäädä, etten ihan hirveästi tästä paisu lisää. Ei onneksi turvottele juurikaan. Ei tämä peilistäkään niin näy, mutta kyllä tuntuu! Ihmekös jos on raskas olo.. Ruokahalu on aika melkoinen, syön kyllä paljon terveellistäkin ruokaa, hedelmiä ja vihanneksia saa kantaa kaupasta kilokaupalla. Mutta ne suklaat.. ne vois jättää kauppaan juu...

Mutta nythän vauvakin alkaa olla "valmis" ja kerää itseensä vain painoa lisää, olikos se n. 250 grammaa per viikko! Täytyy toivoa että on yhtä ahkera syömään tissiä kuin veljensä, niin kyllä se paino siitä nopeasti putoaa. Jos ei, niin sit varmaan joudun hikilenkille :D
 
Ruokahalusta: Mulla taasen on ruokahalu vähentynyt merkittävästi, varsinkin kun vertaa vielä kuukauden takaiseen ja siitä taaksepäin. Ihmettelen itsekin, että mitäs tämä nyt sitten meinaa?! Esikon aikaan loppuraskaudesta nälkä vaivasi jatkuvasti, turvotti ja paino nousi yli kilonkin per viikko. Nyt viimeksi ylimääräisellä lääkärikäynnillä paino oli tippunut lähes 100g/vk. Ei paljoa, mutta kuitenkin, jos vauva taas kerää nyt painoa n. 200g/vk. Mutta en valita, jos vauva vaan voi hyvin ja kasvaa normaalisti. Oonhan jo ehtinyt kerätä massaa n. 15kg. :D

Oloista: Onko teillä muilla ajoittain todella kovaa janontunnetta ja huonoa oloa? Mulle on nyt joitakin kertoja tullut tosi karsea olo ja samalla janottaa aivan mielettömästi. Tuntuu, että sitä oloa ei sietäisi yhtään ja vettä pitäisi saada heti. Ihmettelen, miksi jano iskee niin kovasti, vaikka lipitän päivässä useamman litran pääosin vettä?!

Synnytykseen valmistautuminen: Mies säikähti viikolla nuita mun säännöllisiä harkkasuppareita sen verran, että kyseli jotta oisko hyvä jo pakkailla sairaalakassi ja laittaa tärkeät numerot puhelimen muistiin.. ;)

Synnytysvalmennus: Ensiviikon lopulla mennään KYS:n valmennukseen, kun miehelle tämä on eka lapsi. Mielenkiinnolla itsekin sinne olen menossa, kun aikaa esikon syntymästä on jo niin paljon. :)

Bebe ja tyty 34+1 (merkkasin ekaks viikon vähemmän, mutta tässähän ollaan jo näin pitkällä :D !)
 
Viimeksi muokattu:
Boomkaa: Meillä täällä on erikseen gynekologi, joka ultralla tutkii odottavat äidit. Normi käynnit on 11 ja 36 viikoilla. Tää gyne sattui olemaan 9.2 paikalla kun mulle tuli ihan jumalaton kipu alavatsaa. Painoarvio oli 1600g ja viikkoja 28+4. Yläkäyrällä taas mennään. Teki lähetteen äitiyspolille. Me mennään synnytyksen suunnitteluun 8.4. Edellinen raskaus käynnistettiin 42+0. 42+2 tyttö syntyi sektiolla. Mitat oli 4520g ja 56cm pitkä. Mää en pysty synnyttämään tästä lantiosta niin isoa. ja jos mahdollista niin haluan alatiesynnytyksen. Synnytys jännittää ja toivon että toiveeni otetaan huomioon. Ja että synnytys suunnitellaan hyvin, eikä laiteta kotiin odotteleen. Tää gyne väläytteli Ballonki-synnytys vaihtoehtoa.

Ehkäisystä: Ehdottomasti otan hormonikierukan. Hormonikierukassa on keltarauhashormonia, joka sopi. Tosin jos haaveilee perheenlisäystä, niin ei ehkä kannata ottaa. Minulle kaikista parhain ehkäisymuoto. Vuoto loppui lähes kokonaan ja PMS-oireet väheni. Meille ei näillänäkymin tule enempää. Ikä tulee joka suhteessa vastaan...

Ristiäiset: Kirkossa kaste ja seurakuntatalolla kahvit. Juhlitaan ehkä jotain muutakin samalla;) Nimet on jo valmiina, kun ne piti jo pähkäillä esitietolomakkeeseen. Pidetään niistä kiinni:) Ajattelin tarjota kakkua, voileipäkakkua ja kekseja ja kuivaa kakkua. Lapsille herkkupöytä:)

Hoitolaukusta: Mitä siihen pakataan??? Entäs omaan kassiin??? Näin muisti huononee 8ja puolessa vuodessa:D Ihan kuin esikoista odottaisi:)

Oloista: Mua janottaa taukoamatta ja on olo huono. Saattaa sokerit laskea yhtäkkiä. Sokerirasituksessa olin ja sokerit erittäin hyvät. Eli toi rajoittaa hieman kulkemista. Esim. kauppareissut. Meinasin pyörtyä eräällä kauppareissulla. Kuuma on koko ajan. Niin loppuraskauden oireita:( Jotka muuttuu onneksi:)

Ruokahalusta: Ei ole vielä tullut jatkuvaa nälkää. En pysty ihan hirveitä syömään. Ei vaan kertakaikkiaan mahdu:) Jäätelö on hyvää:)

Toiveessa&vaavi 30+4<3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
äitii: nauratti tuo sun kommentti vauvan vatsassa pysymisestä :D Musta tuntuu myös, että pysyy sisällä komeasti huhtikuun loppupuolelle, jos menen edes toivomaan hieman aikaisempaa syntymää!

Karo: ihania ajatuksia tulevaa vauvaa kohtaan, tietää että syntyy ihan oikeaan osoitteeseen :heart: Itsekin mietin aikanaan esikoisen kohdalla tuota kiintymistä, mutta sieltäpä se kasvoi raskauden myötä. Tämän kohdalla on jo aivan erilaista, kun odotetaan koko perheen voimin tulevaa sisarusta ;)

Kevis: Kirjoitit ylös sen mikä itselläkin vilahti mielessä, kun kävin lukemassa helmi- ja maaliskuisten pinoja. Eipä aikaakaan kun alkaa olla huhtikuisten vuoro ilmoittaa vauvauutisia... Jännityksellä odotan, että kuka korkkaa tämän mammajoukon ekan vauvauutisen :)

Omaa napaa: Neuvola käytynä ja kaikki ok. Verenpaine 118/72 ja pissa puhdas. Hemoglobiini oli noussut jo 119, joten rautatabletti joka toinen päivä riittää hyvin. Kohdunpohjankorkeus oli 30cm (sijoittui tasan keskikäyrällä). Papunen edelleen raivotarjonnassa ja hilkkua vaille kiinnittynyt, syke tasainen 125. Painoa on tullut mulle yhteensä 15kg..Nyt oli myös pientä turvotusta havaittavissa.
Seuraava neuvola-aika tuli kolmen viikon päähän niin saadaan yhdellä kertaa hoidettua myös lääkärineuvola. Tuolloin otetaan kuulemma mm.streptokokki-näyte.
Sairaslomaa sain tämän viikon ja jotenkin helpottunut olo, kun ei enää tarvitse miettiä työkuvioita. Kaksi palaveria sovin pitäväni ensi kuun alussa, kun jäivät minun vastuulle, mutta sitten saa keskittyä ihan täysin tulevaan :flower:

Btw, onko kellään halua pistää ensi kuun pinoa pystyyn? Mielelläni jatkan listan ylläpitoa, mutta jos on muitakin halukkaita niin ilman muuta saavat vuoron :)
Tuohon maaliskuun pinon alkuun voisi koota mitä pakata omaan ja vauvan sairaalakassiin sekä tarpeellisia asioita vauvan ekoja viikkoja varten. Nyt alkaa olla ajankohtaista kun ei tiedä milloin lähtö tulee ;)

Boomkaa ja papunen 33+1
 
  • Tykkää
Reactions: äitii88
Huomenta!
Ahkerasti olen juttuja lukenut useita kertoja päivässä :)

BOOMKAAN tavoin odotan myös innolla/jännityksellä ekoja vauva uutisia :) kohtahan niitä saa jo ruveta tulemaan..

EHKÄISYSTÄ oli puhetta. Mä en todellakaan tiedä vielä mihin päädytään. Tämä meidän lapsiluku on tämän jälkeen täys.

Nyt on alkanu harjoitus supistukset kiristymään ja tuntuu entistä napakammilta. Tulee myös levossa. Eilen oli jotenki erityisen supistusherkkä päivä....

Neuvola oli viimeviikolla ja nyt tulevana perjantaina uusiksi. Kaikki oli muuten ok mutta kohdunpohjan kasvu oli hidastunut aikaisemmasta... Terkka haluaa nyt mitata uudestaan ja mikäli mitta ei ole juuri viimeviikkoon muuttunut niin laittaa lähetteen äitipolille.
Viimeksi kävi nimittäin niin että vauvan kasvu rupesi hidastamaan ja lopulta 38viikolla lääkäri totesi että vauva ei ollut kasvanut juurikaan 2viikkoon. Ja tuo hidastuminen alkoi tasan näillä viikoilla.... Mikähän mussa lie vikana!? : /
 
En tykännyt minäkään uuden pakkauksen makuupussista, haalarista ( no okei pojalle sopii kyllä ) enkä vanupuvusta. Muut nyt kotivaatetuksena menisi, mutta kyllä 2014 oli mieluisampi, vaikka en sielläkään kaikista tukännyt, mutta haalari käy mielstäni tytölle ja poitsulle ostin kirpparilta jokun vuoden harmaan haalarin, missä valk. pilkkuja unihaalareiksi vaunuihin. Olen ostanut myös alesta molemmille Reiman haalarit.

Mulla alkoi viime yönä vatsakipu ( ei supistukset ) ja sen kanssa olen nyt sitten tähän asti kärvistellyt : ripuloinut x monta :( Nyt näyttäisi vähän rauhoittuneen.
Yöt menee miten sattuu, harvoin saan enää kunnon pätkiä unta ja A vauva liikkuu kyllä yötkin läpeensä ja potkut ja pyllyn keikuttelut on mojovia. Joskus ihan älähdän kun liikkuu, mutta eipä tarvii hänen kohdallaan liikelaskentaa tehdä. B sitten ihan eri tapaus, pitää ihan hiljentyä kuullostelemaan hänen liikeitään, on niin eri asennossa.
Huomenna äitiyspoli ja kiva saada taas koko arviota ja toetoa kohdunsuun tilanteesta, joso jo jotain suunnitelmaakin synnytykseen saisi, en kyllä juuri yli 38 viikon jaksa tätä lastia kantaa. Vaikka painoa tullutkin vain n. 9 kg niin olo on tukala. Ja hengitys myös.

Ensi kuussa kyllä jokunen huhtikuinen jo synnyttää ja lukeudun niihin, eti tämän 1.4 asti anneta mennä :)
Täytyy myöntää, että pelottaa ja jännittää, mutta siltikin luottavaisin mielin.

Tänään pitäis alkaa tutkaileen miten noista Emmaljungan kantokasseista saa karvapuolen muutettua fleecepuoleksi... Ei taida enää karvapuolta tälle vuodelle tarvita ja syksyllä voi olla tilanne etteivät babyt enää koppiin mahdu, aika kaposet on noi kaksosten kopat. Siksi ostinkin topatut makuupussit ensi talveksi.

Hyvää vointia kaikille ja koittakaa lepäillä niin paljon kuin pystytte :)
Mulla alkaa huomenna virallinen äitiysloma. Pitkään pelkäsin, että synnytän jo ennen sitä, mutta täytyy myöntää, että hyvinhän tämä on mennyt ja pienillä vaivoilla. Haasteet on vasta edessä :heart::heart:

Paulanna ja pavut 34+5, siis huomenn alkaa jo rv 36, jeee !
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81
Itseäni miellytti ehkä enemmän tämä uusi äitiyspakkaus. Totta, vanhassa oli parempi toppapuku. Jännä, ettei mikään pakkauksista iske koskaan täysin. Ja juu, ei pitäis valittaa, kun tälläinen etuus on :D

Sairaalakassi Voi apua, ihan säikähdin, kun luin, että osa on jo pakannut sen. Itse en ole vielä edes ajatellut sitä. Välillä tuntuu, että tuleekohan synnytykseen lähtö vähän yllättäen. Totean yksi päivä, että ainiin pitikö tämä lapsi synnyttääkin :D Ehkäpä itsekin ajattelen, että pienokainen syntyy huhtikuun puolella. Esikoisen meni vähän yli lasketun ajan. Ehkäpä tämäkin majailee sinne lähemmäs laskettua aikaa. Mutta kyllä ensi kuussa on aloitettava lopputavaroiden hankinta. Suurin osahan on jo entuudestaan valmiina, mutta pientä krääsää tutteja, vaippoja yms. on ostettava.

Joku puhui "kuumista aalloista". Täällä on yksi hikoileva. Esikoinen syntyi kesällä ja en muista hänestä tällaista hikoilun määrää. Mietinkin mikä kuumakalle tuolla masussa majailee :D

Ehkäisystä En osaa vielä sanoa onko tämä meidän viimeinen vai jätetäänkö numero kolmonen hautumaan. Jos tämä on viimeinen niin otan varmaan imetyksen loputtua e-pillerit. Ennen sitä mennään kumilla. Oon välillä pohtinut, että entä jos tekis kolmannen melko perään. Mut tällä hetkellä tuntuu hullulta ajatukselta :D

Lumi-15 32+2
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveessa3<3!!
Uusi äippäpakkaus: Ihan kivan näköisiä vaatteita mielestäni. Tykkään etenkin tuosta makuupussin retrotyylisestä kuosista. :) Tykkään, että vauvan/pienen lapsen vaatteissa/tarvikkeissa saa olla väriä ja kuvioita.

Sitkeäsissi: Hyvä, että seuraavat nyt tarkasti vauvan kasvua! Eikö lääkärit aiemmassa raskaudessa kertoneet, mistä vauvan kasvun hidastuma johtuu? Voisiko liittyä istukkaan? Mutta pääasia, että asia on nyt hoidossa ja toivotaan, että sf-mitta olisi nyt tulevassa mittauksessa kasvanut. :)

Ristiäiset/nimiäiset: Meillä on mietinnässä, että liittyykö mies takaisin kirkkoon vaan sen vuoksi, että lapsi saa kasteen?! Mua ei ole kastettu ja tällä hetkellä tosiaan mieskään ei kuulu kirkkoon. Toisaalta olisi ihana, jos lapsi saisi kasteen, mutta samalla kirkkoon liittyminen pelkän lapsen kasteen vuoksi sotii mun periaatteitani vastaan. Ollaankin pohdittu myös nimiäisvaihtoehtoa. Meillä kummallakaan vaan ei ole mitään kokemuksia nimenantojuhlista! Ois kuitenkin ihana järjestää vauvan syntymän ja nimen saamisen kunniaksi juhla ja valita hänelle siviilikummit. Mielelläni siis ottaisin vinkkejä ja linkkejä vastaan koskien nimenantojuhlaa. :)

Omaa napaa: Tänään oli taas aamusta huoli vauvan liikkeistä, mutta aivan suotta. Nyt pieni potkii niin, että koko maha heiluu ja ihan kipeää tekee! Välillä sitä ihan säpsähtää voimakkaan potkun aiheuttamasta kivusta. Aamusta pieni ei juurikaan reagoi, vaikka juon hedelmä-pinaatti-smootien (yli litra) aamupalaksi. Aamupäivästä söin jopa suklaata, jotta saisin pieneen liikettä, mutta muutama hassu vaimea liike oli vain seurausta. Tämä lapsonen taitaa vaan olla aamu-uninen. Monena aamuna/aamupäivänä oon aiemminkin miettinyt, että onkohan masussa kaikki ok, mutta iltaa kohden meno on vaan kiihtynyt, eikä epäilykselle ole jäänyt sijaa. Pikkuinen rauhoittuu yöunille joskus klo 22-24 välillä, eikä yöllä potkuttele niin, että siihen ois tarvinnut herätä. Saas nähdä, pysyykö tämä rytmi vauvan synnyttyä..

Muutes, kuuluukos teidän muiden masusta ajoittain pientä tai isompaa naksetta? Mulla kuuluu välillä naksahdus vauvan möyriessä! Mieskin kuuli eilen! :D Esikonkin odotuksessa kuului ajoittain aika kovaakin naksetta, mutta tuntuu että tämä pieni naksuu vielä enemmän. ;) Johtuisikohan vauvan nivelistä tms?

Bebe ja tyty 34+3
 
BebeBanbino: Taitaa minulla olla vauvan suhteen melko samanlainen rytmi. Aamulla kun heräilen, niin vauvakin ilmoittaa muutamalla potkulla, että hereillä ollaan. Sitten aamupäivä suht rauhallista, mutta kun mies saapuu töistä kotiin, niin meno on ihan toista. Illalla sitten kymppiuutisten jälkeen vauhdikkain hetki, kunnes mene nukkumaan. Yöt me molemmat nukutaaan.

Ehkäisystä: Ei tullut mieleenkään. Jos 7 vuottta menty ilman mitään, eikä saatu luonnollisesti vauvaa aikaiseksi, niin ei tarvita kyllä nytkään :LOL: Jos vahinko sattuis, niin otan sen vaan ilolla vastaan.

Oma napa: Lääkärineuvola olisi puolentoista viikon päästä ja katsotaan tarkemmin, miten päin vauva on. Kun tyyppi on tainnut koko ajan istuskella pyllyllään. Toivottavasti kääntyisi vielä jossain vaiheessa.. Ei oikein perätila houkuttele. Muuten auhti hidastunut, välillä kiristelee, supistuksia ei onneksi nyt juuri ole paljoa tullut. Kyykkiessä ja äkkiä kääntyillessä saattaa supistella.

Tavaroita on tullut joitain jo hankittua, mutta nyt huomaa, kuinka aika alkaa käydä vähiin ja pitäisi vissiin kohta loputkin hankinnat tehdä.. iik.. Vaikka sitä vauvaa odottaakin kuumeisesti maailmaan, niin välillä tuntuu että aika loppuu kesken, enkä olekaan vielä valmistautunut tarpeeksi vauvan tuloon. Muilla sanoja kokemuksia?

Katsoin myös tuota uutta äippäpakkausta. Aika samanlainen kuin edellinen, eli ei harmita vaikka tätä uutta en saanutkaan. Vaikka en tuossa edellisessäkään kaikesta tykkää, mutta eipä kaikki vaatteet voi kaikkia miellyttääkään.

Joppu & 33+1
 
Viimeinen työpäivä takana ja äitiysloma edessä, huh-huh! Otti jo vähän koville, ilman viime viikon hiihtolomaa en olisi varmaan jaksanut. Haikeaakin kyllä, mutta nyt on tärkeämpää tekemistä kuin kasvattaa ja opettaa nuorisoa =)

Yöt on olleet tosi katkonaisia, pissaramppausta ja muuten vaan pyörimistä (tai kyljeltä toiselle könyämistä, ei se ihan sulavaa ole..), ja kauheaa janoa. Lisäksi nyt on muutamana päivänä iho kutissut ihan kauheasti, ei kuitenkaan jalkapohjista ja kämmenistä, kten raskaushepatoosissa on tyypillistä, mutta pyysin neuvolahoitajalta lähetteen verikokeisiin varmuuden vuoksi. (onpahan heti ohjelmaa äitiyslomalle) Onko muilla ollut vastaavaa nyt tai aiemmin? Rasvailen kuitenkin ihoa ahkerasti aina suihkun jälkeen.

Uusi äitiyspakkaus piti toki uteliaana kurkkia, kivoja ne pöllöjutut ja ketut ja muut, mutta tosiaan tän meille tulleen haalari on kyllä kivempi ja värit vähän raikkaammanoloisia (tosin kuvat saattavat vääristää värejä tuossakin, mun mielestä 2014 pakkauksen värit on parempia luonnossa kuin kelan sivujen kuvissa).

Se streptokokkinäyte, pitääkö sitä HUS-alueella ote pyytää/kysyä, ja onko se verikokeella vai miten otetaan?

Samanlainen tunne mullakin on, Joppu, että tulee pikkasen kiire hankintojen kanssa, vaikka isoimmat onkin onneksi hoidettuna. Ja sairaalakassia en ole vielä pohtinutkaan, paitsi nyt alustavasti että mihin kassiin pakkaisin. Mutta mitä? Ei vielä voi kuitenkaan puhelinta ja laturia ja kameraa pakata... En tiedä missä vaiheessa vauvasta saa syntymäkokoarvion, toivottavasti saa, mutta sehän jo vaikuttaa mitkä vaatteet hänelle kotiintulovaatteiksi.. ainiin, imetysliivien hankinta on jäänyt, mistä kannattaa isoja mukavia liivejä etsiä?

Kevis + poikanen (ja huomenna poksuu 35+0)
 
  • Tykkää
Reactions: paulanna
kevikselle hatunnosto, kun jaksoit olla töissä äitiyslomaan asti, oisin jäänyt jo ajat sitten pois töistä...

Streptokokkinäyte otettais meillä neuvolassa vkolla 36 about, mutta mulla otetaan nyt äitiyspolikäynnillä. En tiedä mikä käytäntö yleisesti HUSin alueella, mutta HUSiin minäkin kuulun...

Iho kutisee mullakin ja pariin kertaan jo otettu maksa- ja sappikokeet, olleet ok. Ei paljon rasvaus auta kuin hetkeksi.

Onneksi huomenna on poliaika, tämä vatsakipu vain jatkuu, aaltoillen ja ripuli :( Mikään syöminen ei nyt tunnu hyvältä eikä edes juominen. Ehkä mä oon niin täynnä ylhäältä alas et ei vaan yksinkertaisesti enää mahdu mitään mihinkään väliin, näin mun mies asian sanoi :LOL:
 
Onnea virallisillen äippälomille pääsystä :) oma alkaa ensi maanantaina.

Streptokokkinäytteestä en itse tiedä mitään, esikoisesta ei täällä otettu. Ei ole neuvolassa mitään siitä puhuttukkaan. Haluaisin kyllä, mutta eivät kai täällä sit ota ainakaan rutiinisti.

Närästys on alkanut kiusaamaan. Ja outoa kun vesi närästää.. ja minua kun myös janottaa paljon. Ja etenkin iltaisin ja öisin, että saa sitten varmasti juosta vessassa pitkin yötä :D

Ehkäisy Ei mitään hajua minkä ottaisi, perinteiset e-pillerit ei sovi. Tämä lapsi jää meidän viimeiseksi kuitenkin, eikä steriä saada vielä pariin vuoteen. Kai minun täytyy sitä kierukkaa harkita, vaikka en semmoista kapinetta yhtään haluaisi sisääni laittaa.

Ei enää montaa viikkoa ei, minäkin odottelen innolla kuka poksahtaa ekana :) (kuhan ei nyt ihan vielä kukaan poksahtais)
 
Täällä kanssa hieman kutiaa joka paikka. Toissa iltana kutisi jalkapohjat ja kämmenet,mutta loppui. Kauhusta olin joh jäykkänä.
Janottaa aivan valtavasti täälläkin. Eniten on tullut tuo pyöryttäminen kuvioihin mukaan. Onneksi torstaina on äippäpoli.

Nälkä ns.olisi,mutta kun ei voi syödä kun tulee heti ähky. Toisaalta taas ei ole nälkä. Onneksi ei ei olisi enää kauvaa,kun ekat poksahtaa...

2015 äippäpakkaus minusta oli ruma. Itse otin 2014 pakkauksen.

Ehkäisy: steriliä ainakin meille on väistämätön. Meidän pian 7 lapsiluku on täysi.
 
"Elea"
Kamala oikeasti. Tavarat sais olla kyllä kohta hankittuna, tai edes mietittynä. Meidän vauvakamat on edelleen ympäri suomea sijoitettuna. Pitäisi muistaa missä mitäkin :) Olen ollut täysin eri maata hankintojen suhteen kuin esikoisesta. Silloin testi-työntelin uudenkarheita vaunuja jo viikolla 16, nyt tällä kierroksella olen yrittänyt löytää kaiken kirpparilta ja yli puolet vielä hankkimatta. Ja uudessa kodissa aloitettiin vasta remppa, sinne päästään muuttamaan vasta kkn päästä. Ei parane vauvan tulla ennen aikojaan...

Tuli tuossa mieleeni, osaako kukaan sanoa, onko tässä 5 vuodesa kehitetty jotain ihmetuotetta vauvan vatsavaivoja vastaan? Cuplatonia käytettiin silloin aikoinaan, en kyllä tiedä oliko siitä muutakuin henkistä apua. Huomasin vauva- lehdessä nimittäin mainoksen apteekissa myytävistä anticolic-tipoista, kuulosti vähän höpöhöpöltä, mutta onko kokemuksia tuotteesta tai vastaavista? Kauhulla muistelen niitä vatsanvääntökipuitkuja..

Toinen ihmetyksen kohde on liinailu, haluaisin ryhtyä, mutten tiedä yhtään millä aloittaisi. Manducan koin hankalaksi. Vinkkejä?

Alkaa selvästi jo vähän jännittämään tuleva. Ja radituomio yhdistettynä edelliseen syöksysynnytykseen on luonut tiettyjä mielikuvia.. Varsinkin uniin, viime yönä synnytin virtahevon poikasen lidlin kauppajonossa..

Elea ja edelleen turhan rauhallinen vauva
 
KEVIS
Mulla on kans KUTISSUT IHO ihan älyttömästi ja joka raskaudessa pahentunut! Siis esikoisen aikoihin päänahka kutisi ja raavin sen ihan kipeäksi, tokalla sitte päänahka ja jalat kutisi ja nyt ihan joka paikka! Vähä sieltä täältä on raavittu iho rikki. Testeissäkin olen jo pari kertaa käynyt mutta ei ole ollut poikkeavaa. Käsittämätön tää kutina kun vaivaa 24/7! Eikä mikään rasvaus/öljyäminen auta silleen että loppuis mutta toki rasvaan ja öljyän joka päivä ettei menis ihan hirveään kuntoon.
STREPTOKOKKINÄYTE
Otetaan käsittääkseni emättimestä ihan puikkotestillä. Otettiin multa myös esikoisen aikaan lääkärineukussa vk 36 ja puhuivat että otetaan nyttenkin vaikkei siinä mitään ollut edes ekalla kerralla. Taas käytäntö vaihtelee vissiin kunnan mukaan. Tampereella ei vissiin otettu koko näytettä, en ainakaan muista sellaista.
ÄITIYSPAKKAUSTA
En ole ottanut kuin esikoiselta. Jotenkin jäi niitä vaatteita käyttämättä niin paljon ja taas ostettua niin paljon ite ettei toisella kertaa edes harkinnut pakkausta. Nyt ensin mietin että otan mutta en sitten ottanutkaan. Sain niin hyvään hintaan kyllä kerättyä tarpeelliset vaatteet ja vähä tietenkin ekstraakin että otin mieluummin rahana. Riittää kun haalareita on yks, joka voi jäädä sekin pieneksi ennen ensi talvea jne. Eli peitot ym on tallessa esikoiselta.
Ei niitä enempäänsä tarvitse.
SAIRAALALAUKKUUN pakkasin itselle muutaman oman topin,mm.imetystopin ja imetysliivejä useammat, liivinsuojia(jotka esikoiselta unohtui!),vaatteet,tärkeimpiä herkkuja ja lisäksi hygieniatarvikkeita. Eli jos kiire tulee niin ainakin on tärkeimmät mukana. Myöhemmin mieskin voi jotain tuoda. Vauvan kassissa on ainoastaan vaatteet mitä tarvii sitten kotiinpäin suunnatessa.
ONKO MUILLA RINNAT ARAT?
Mulla on aristanut varsinkin nännit ja ympärillä oleva iho nyt tosi paljon! Voi johtua tietenkin osittain tuosta kutinastakin ja joillakin aristaa koko raskausajan. Mulla vaan ei ole ennen ollut näin hellänä.

Jasmin ja poitsu 34+6...kohta taas poksutaan... :)
 
Kävin sitten eilen synnärin päivystyksessä, kun verenpaineet nousi ja prot virtsassa kotosalla + ja huono olo edell. yöstä lähtien.
Otettiin ktg:tä ( oli ok ), Verenpane koholla sielläkin ja lääkitys päälle, prot virtsassa stixissä + , mutta labranäytteessä -, Hb 108, Alat ( maksakoe ) ja myrkytyskokeet ok.
Vauvat ultrattiin kahden lääkärin toimesta ja heillä kaikki ok, kasvut hieman hidastuneet, joten seur. kontrolli jo viikon kuluttua. Nyt painoarviot A vähän reilu 2 kg aj B 2,3 kg.
Vointi oli koko eilisen huono, mutta nyt tänä aamuna paljon parempi jo. Eli taas porskutetaan päivä kerrallaan eteenpäin. Jokainen päivä mahassa on nyt plussaa.

T. Paulanna ja pavut 35+0
 
Viimeksi muokattu:
PAULANNALLE jaksamisia! Onneksi vointi jo kohentunut :) Hienoille viikoille olet vauvojen kanssa päässyt! :)

BEBE -Ei sanottu viimeksi mitään syytä vauvan kasvun hidastumiseen... Lopulta painoa vauvalla oli syntyessään 38+1 reilut 2600g eli pikkuinen oli. Mulla myös toisessa raskaudessa käynnistettiin synnytys kasvun hidastumisen vuoksi,vauvan liikkumattomuuden sekä lapsiveden vähyyden takia rv39+... Saa nähdä tämän beibin kohdalla...

Huh,nyt on kyllä supistukset napakoituneet! Kipeetä ei tee mutta kestää pitkään,tekee paineen tunnetta ja on tosi napakoita! Tosin mulla ei supistukset kovin kipeiltä tunnukaan alussa...

Vauva on hiljentynyt tosi paljon! Liikkeet on selvästi vaisumpaa ja tämä on tosi outoa tämän vauhtiveikon kohdalla.

Olo on jotenki ollu tänään huono. Pyörryttää pientä päänsärkyä ym... Palantunne kurkussa... Hmm... Outoa...

Sitkeäsissi & muru rv31+2
 

Yhteistyössä