Huhtikuun hurmurit 2013 *syyskuussa*

Vielä olisi tasan viikko ultraan. Nyt tuntuu, ettei enää millään jaksaisi odottaa! Ihanaa, että täällä on pitkästä aikaa näin paljon hyviä ultrauutisia =)

Joku kyseli liikkeiden tuntemisesta. En voi sanoa tuntevani liikkeitä, mutta tuon kohdun kasvun kylläkin! Sellaista painetta, josta on kiva kuvitella, että "nyt se vauva on tällä puolella..." :)

Esikkomme odottaa jo kovasti tulevaa vauvaa :) Koko ajan pitää näyttää neuvolasta saadusta Vau-kirjan opuksesta, minkä kokoinen vauva nyt on ja ihmetyttää kovasti, miksi se ei kasva seuraavaan kokoon päivässä :D Kerranpa tuo ihmetteli myös, saako vauva tulla autokauppaan kanssamme (koira kun ei saanut lupaa) :LOL:

Olo: pahoinvointi alkaa helpottaa, toivottavasti. Olen lepäillyt nyt pari päivää kotona ja täällä ei tunnu enää kovin huonolta. Töissä pahoinvointi on ollut koko ajan vaikeampaa, sillä istuma-asento pahentaa oloani. Myös lepo sevästi auttaa asiaan... Olen myös alkanut hieman herkistyä... Tänään katsoin juuri tuon Vauvan tarinan TV:stä ja tietty siinä lopussa piti alkaa itkeä tihrustamaan, kun vauvaa näytettiin...

Sipulisankari & Narsku 10+4
 
Pikaisesti laitan ultrakuulumiset tän aamuisesta ultrasta. Pieni vauvanalku sillä mahassa potki ja heilui ja sydän löi vinhasti. Pieni oli vaan pari päivää liian pieni, eli niskaturvotusta ei pystytty mittaamaan. Menen maanantaina uudestaan ja sitten katsotaan se turvotus. Muuten vauvalla oli kaikki kunnossa. Vastasi viikkoja 10+2 ja lasketuksi ajaksi saatiin 15.4. :)

Mulle voi päivittää uuden LA:n ja synnärin Natte/15.4./4./LS (synnärikin siis vaihtui, kun yritin sillä harhauttaa uteliaat tutut, mutta nyt ei enää ole väliä, saa olla ihan toi oikea synnäri. Lukekoot kuta kiinnostaa.) ;)

Natte ja Tinja 10+2 (Tinja on 4-vuotiaan tyttömme keksimä nimi vauvalle)


Lisään vielä päivittäjälle, että mut löytää tuolta 17. päivän kohdalta ja ikäkin on väärin. Sitä on kertynyt 29 vuotta. Ei vielä 30. =)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikille uusille :flower: Ihanaa, että tämä joukko kasvaa koko ajan! :)

Kaikille onnea aivan ihanista ultrakuulumisista! :heart:

Lista päivitetty taas, mutta siellä on hirmuisesti porukkaa, joilla ei ole LA:a ollenkaan, lisäilkääs niitä, niin saadaan teidät oikeille päiville! :)

ON: Vielä tämä + 4 päivää ultraan, argh! |O MITEN voi aika olla näin pitkä, kun odottaa jotain tapahtuvaksi?! Meillä on ollut riitaa miehen kanssa ja oon nukkunut tosi huonosti ja ollut jotenkin tosi masentunut kaikesta. Onneksi esikoinen on ihana äidin oma ilopillerikulta, jonka vuoksi jaksaa rämpiä päivästä toiseen :heart: Muuten mussa riittää virtaa kuin pienessä pitäjässä, oon siivonnut pari kaappia, heittänyt tavaraa pois ja kirpparipinoihin ja tänään kävin pojan kanssa pitkän aamupäivän kaupunkireissun. Nyt kyllä on vähän etova olo ja väsyttää, pakko mennä ottamaan pienet unet ennenkuin poika herää.

Nanski + papunen 10+2
 
monilla taas ihania ultrakuulumisia, paljon onnea niistä!!! :flower: :D

tuntuu, että kun tuo LA on itellä niin loppukuusta, että kaikki menee niin paljon edellä että ihan oikein harmittaa kun on koko ajan niin jäljessä...mistään np-ultrasta vielä edes tietoakaan. meillä täällä se varataan itse, ja kuulemma vasta sitten kun on käynyt antamassa sen verinäytteen sitä seulaa varten, mikä on mulla ens ke. sitten vasta voin varata ultra-ajan. plaah, siihenhän on ikuisuus!!! :headwall:

mielialasta: joo, juurikin sellasta alakuloa on täälläkin. en kyllä ihan heti tunnista että mistä se johtuu..en uskalla väittää että johtuis siitä, että kaikki alkaa taas alusta tms., mutta jostain syystä on vähän mieli maassa. ehkä se tästä sitten, kun saapi kertoa läheisille, eikä tarvii enää varoa koko ajan mitä suustaan päästää tai mitä vaatteita pitää, kun maha pömpöttää. se on muuten mulla varmaan yks syy!! kun olisin halunnu vähän saada painoo pois ennen kun tulen raskaaksi, mutta en siinä onnistunut, niin se vähän ottaa päähän. ja varsinkin nyt kun maha pömpöttää niin heti tuntuu että on lihonut ja ihmiset kattoo että onpa tullut kiloja. mutta kun oikeesti vaaka ei edes näytä että kiloja olis tullu, eli en tiiä miten toi maha tollee turpoaa. se on ainakin mulla yksi syy, kun ihan vielä ei viitti olla julkiraskaanakaan. argh! :ashamed: (olipas sekava selitys, kun jälkeenpäin ite luin...)

esikoiselle ei olla vielä puhuttu, ja tuskin vielä oikein ymmärtäiskään... :p

vähän tuntuu olevan sellanen tylsä vaihe meneillään...aika ei kulu millään ja julkiraskaana ei vielä olla, niin hohhoh. millä tän ajan saa kulumaan ja hermot pysymään kasassa??? :kieh:

8+5 :heart: (työnimeä ei vielä olla keksitty...)
 
amante ! Kiitos kun kirjasit ylös minun ajatukseni ;) ! Aivan täsmälleen samoja asioita olen miettinyt, eli ymmärsin viestisi täysin!

Osa varmaan just ajattelee, et on eukko plösähtäny lisää... mun kans piti pudottaa painoa (olen normipainon ylärajalla). Haluan salata asiaa vielä siitäkin syystä, että jos kaikki ei ole kunnossa. En sit jaksa sitä selitysten määrää...
Ja tiedän myös, että kaikki eivät "hyväksy" raskauttani omista syistään. Eihän näiden asioiden pitäisi antaa stressata... mutta mietin niitä silti.

Mulla kans LA loppukuusta, joten kaikki todellakin tuntuvat olevan paljon edellä :| . Huomenna eka neuvola, palaan silloin asiaan! (ellei tule jotain akuuttia ja erittäin tärkeää :LOL: ennen sitä!)

Anteeksi taas omanapaisuuteni, mutta olette ainoita joille voi ruikuttaa! Miesparkaa ei voi aivan kaikella kuormittaa!
 
Heipä hei pitkästä aikaa :wave:

On täällä muitakin joilla vielä piiiiiitkä matka np-ultraan.Meillä oli tänään siis eka neuvola joka sujui ihan niin hyvin (=lue tylsästi)kuin osasin odottaakin.Ihan hyvä kokemus ja saatiin mukavaa luettavaa matkaan, mutta lähinnähän se oli tietojen kyselyä ja kirjaamista.Esikoinen kun kyseessä niin mies oli kiltisti matkassa :) Ensiviikolle sain verikoe ajan ja np-ultra ajan 10.10 johon on siis vielä 3 liian pitkää viikkoa.

Kirjoittelut täällä on jääny vähemmälle koska täällä ei mitään uutta auringon alla,edelleen aivan hävettävän hirveä nälkä kahden tunnin välein,ja on pakko syödä koska muuten iskee huono olo. Oksentaa ei ole kuitenkaan vieläkään tarvinnut.

Muillakin samoja fiiliksiä...haluaisin toitottaa koko maailmalle että m-i-n-ä!!! olen ensimmäistä kertaa raskaana ja tämä pömppö tässä on maailman kalleinta "läskiä" mutta toisaalta vielä se epävarmuus jäytää takaraivossa.Tympeää tämä np-n odottaminen,jotenkin se np-antaa mielessäni jonkinlaista rauhaa sitten kun sen on sujuvasti ohittanut.

Tällä hetkellä la siis 22.4 saapi nähä miten muuttuu vielä.
Terveisin, herkkupeppu Muksutar & Pulla 9+2
 
Miima: No ei sitten sun kohalla pitäny nuo mun ajatukset paikkaansa :D

Alexa ja amante: Mulla on ulkomuodosta ihan sama olo. Nyt kun ei vielä selvästi näytä raskaanaolevalta niin tää möhömaha olemus masentaa ku mullakin oli tarkotus pudottaa painoa ja kesällä tuli pari ylimäärästä kiloa. Viime keväävä olin siis ehkä 4 kiloa sutjakampi ja se olemus tuntu kivalta. Nyt on paino hilautunu piirun jo ylipainon puolelle, et ei kiva. Pitää vaan ehkä yrittää unohtaa nää möhköfanttifiilikset, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kyllä mä silti yritän kovasti olla keräämättä liikaa kiloja ettei ny ihan valaaksi tarvi alkaa.

Liikkeistä: Tunsin ekoja muljauksia siinä nt-ultrassa (11+6 tais olla). Tai siis siinä tajusin, että tunsin sen liikkeen minkä näin. Pari päivää ennen olin pientä kuplintaa mukamas tuntenu, mutten ollu uskonu. Esikoisen raskaudessa tunsin liikkeet rv13 alkaen pieninä hipaisuina, joka on kait aika aikasin, että kai mulla jotenkin noiden sisätilojen tuntoaisti on herkkä ( Siis voiko noin ees sanoa? :LOL: ). Ainakin tunnistan ovulaatiot ja menkat on tosi kivuliaat, et jotenki maalaisjärjellä aattelis, et kohdussa ja siinä paikkeilla on herkkä tuntoaisti, mut minen oo mikään lääkäri et saattaa tietty olla ihan puppupuhetta. Mutta joka päivä sieltä pientä kuplimista on tuntunu ja tänään eka semmonen selvempi muljahdus, että varmaan selkä siitä pyörähti.

Oksensin tänäänkin. Huoh. No, onneksi ei kaikenpäivää yökötä. Yritän ajatella positiivisesti, enkä oo ihan yhtä murheenalhossa ku vielä pari viikkoa sitten. Kai se ultrassa pienen näkeminen ja nämä muljahdukset antaa potkua kestää. Ja ehkä pienenpieni toivo on, että tää oksentaminenkin joskus loppuu. Ainakaan ei oo pahentunut, et se on plussaa.

Moika ja Nuppu 12+6

Muoks. Sehän se mun juttu oli, että sain veriseulasta kirjeen postissa. Ei down-riskiä. Mitään numeroita siinä ei ollu, mitä jotku on saanu (joku riskiluku kai?), mutta yritän nyt sitten uskoa ku sairaalasta toivotetaan hyvää jatkoa raskaudelle :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sanna-77
Iltaa masut! <3

Tässä olis nyt tilitystä: tunnen olevani maailman surkein (tuleva) äiti koska...

- np-ultra koittaa vihdoinkin tiistaina, mutta nyt tän vkon ti olis pitäny käydä antaan veriseulat vaan enpä käyny. Öisin en saa unta kun raajoja vääntelyttää niin pirusti!! Pahimmillaan on yleensä jo valosaa kun saan unen päästä kii. Väsymystä riittäs silti vaik muille jakaa! Sit kun herää niin joko käy laattaamas tai makaa hirveis kuvotuksissa. Mut silti tuntuu et mun pitäis kyetä vaikka kuolleena meneen sinne kun kyse on mun babysta... Aaaarrrgghh!!!

- kämppä on ihan hävityksen kauhistus kun ei voimat riitä duunaan kotihommia.

- masennusta täälläkin, ja mitä kurjempi vointi ja enemmän asioita kasaantuu sen paskempi fiilis henkisesti.

Toivottavasti teillä muilla vointi parempi. Niisk... !! Kauheeta itsesääliä vai mitä? Pitäsköhän jonkun tulla ottaan mua riveleistä kii et nyt ämmä RYHDISTÄYDY! :LOL:

Namida ja Omppunen 11+5

P.S: ONNEA kaikille ihanista ultrakuulumisista! :heart:
 
Tulin ihan pikaisesti kommentoimaan, että mullekkin tuli eilen kirje, missä todettiin, että downiin ei ole suurentunutta riskiä :)
Moika, neuvolasta saanee sen riskiluvun jos haluat, täällä ainakin saa. Itse tuskin haluan, rupeisin kuitenkin miettimään, oli tulos mikä hyvänsä ;) Tämä riittänee mulle.

Hjannah&Pallero 12+2:heart:
 
onpas tullutkin paaljon viestejä siitä kun olen viimeeksi käynyt :)

täällä myös hieman jotain masennuksen tapaista, huonoa oloa ja väsymystä! viime yönä nukuin kun tukki ja päivällä 2,5 tunnin päikkärit.. ja väsyttää.. ja tuo vesisade kun ei oikein houkuttelee happihyppelyllekään :/
huomenna neuvola, aamulla klo 8, saattaa pienen kiireen lykätä heti aamuun kun mun on pakko ottaa esikoinen mukaan koska mies on koko yön töissä (ja varmaan vielä sillon aamullakin) ja koska ei olla vielä kerrottu kenellekkään raskaudesta niin ei oikein ole hoitajaakaan.. mutta uskon että menee ihan mukavasti tuo reissu.

tietääkö kukaan että mitkä on ne "viimeiset" päivät käydä verikokeissa tai np-ultrassa? en esikoiselta näitä juttuja muista.. mutta sen muistan että ultra piti ite varata neuvolan jälkeen.. mutta sillon mulla oli neuvola viikolla 8+, eli viikkoa aiemmin kun nyt.. toivotaan siis ettei ole mitään ruuhkaa yms että saan ajoissa ajan...

hauskasti sipulisankari sanoi että kohdussa kun tuntuu painetta niin tuntuu kuin siinä se vauva ois. mulla tuntuu myös jotenki niin.. ja sitten ihan kun tänään olisin tuntenu SUPISTUKSEN!! eikä se nyt voi olla mitenkään mahdollista.. kai..ehkä se on vaan sitä kun kohtu kasvaa.. :)
ekassa raskaudessa mulla ei ollu yhtäkään supistusta ennen kun sitten sektiota edeltävänä yönä meni lapsivedet ja hieman alko suppailla, sitten tulikin jo niin kiire ettei kauaa menny kun tyttö olikin jo syntyny.. joten tavallaan mä en edes teidä miltä ne tuntuu.. :D

onko kukaan käynyt aiemmissa raskauksissa siellä pelkopolilla? jos joku tietää niin saa kertoa kokemuksia! mä luulen että yritän päästä sinne!

ulkoinen olemus aiheuttaa mullakin vähän ahdistusta.. jotenkin kun tuntuu että tuo mahan rellukka on muutenkin joskus sen näkönen kun oisin raskaana niin saatika sit nyt yrittää vetää sitä sisään kun on huono olo ja jotenkin turvottaa :D

mutta nyt sänkyyn että kerkee ees vähän nukkua :)

m-m ja hippu 9+0 POKS!!
 
Hjannah Kiitos tiedosta! Täytyy miettiä kysynkö minäkään. Ehkä sitä alkaa spekuloida liikaa. Toisaalta seuraava neuvola on vasta ens kuun puolivälissä, et katotaan tuleeko se siellä esiin, en kyllä rupea mihinkään soittelemaan.

Hassua. Olin ajatellu, että tekee mieli kertoa kaikille jos on saanu hyviä uutisia ultrasta. On me vanhemmille ja muutamille ystäville kerrottu. Mutta jotenkin nyt onkin sellainen olo, että haluan pitää tämän vielä itselläni, omana salaisuutenani. En jotenkin koe olevani vielä valmis siihen, että puolitutut (esim. jotkut ei niin läheiset työkaverit tai muut tutut) kommentoisivat tai kyselisivät mun vointia.
 
Onnea kaikille hyvien uutisten saajille! Tsemppii jotka joutuu
ultraa viel odotteleen. Pahoinvointi helpottamaan päin, ei oksua
enää, koko ajan nälkä, väsy vaivaa, tänään sain aikaseks siivottua
lasten vaatekaapit,kesävaatteet varastoon samoin pieneks
jääneet. Oisko syysmasennusta/alakuloa ilmassa? Hormonit
mulla ainakin aiheuttaa mielialan vaihteluja. Kuopus nuhassa,
esikoinen tuntu kuumeiselta nukkuun mennessä, toivon ettei
flunssa iske itseeni.

Nukku-matin luokse..

Manzana81, poks!! 13
 
Huomenia kaikille :)

Pikainen kysymys vain.
Tietääkö kukaan, kuinka nopeasti pääkaupunkiseudulla saa veriseulan tulokset?
Onko neuvola oikea paikka, johon soitetaan, jos haluaa itse kysellä?

Täällä paistaa aurinko, toivottavasti muuallakin :)
 
Hei
Oli eilen kiire päivä Ultrareissun jälkeen töihin iltavuoroon no nyt pääsen rauhassa kertoon kuulumiset.

Eli Np-ultra oli eilen niskapoimuturvotus oli 2,0 mm ja kätilö näytti käyrältä ei ollut lähelläkään hälyttävää rajaa. en tiä ymmärsinkö oikein että turvotus suhteutetaan pää-perämittaan ? Muuten kaikki mitä vauvasta voitiin nähdä oli kunnossa.Kätilö oli aivan ihana otti mitat monta kertaa,kerto kaiken hyvin tarkkaan,saimme monta kuvaa josta yksi oli oikein selvä ja hellyttävä pikkuinen oli nostanut kädet pään yläpuolelle ja antautui meille kokonaan kateltavaksi,kyllä siinä oli taas liikuttunut äiti.

ja laskettu aika näytti just sen verran eriä että muutettiin
eli lasketuksi ajaksi mulle saa muuttaa 28.3. :). Huhtikuun hurmureissa saan kait silti pysyä :)

Minun riskiraskausverikoe oli otettu viikolla 9 ja kätilö sanoi että onneksi aika muuttui näin päin ja
silloin se otettu hyvään aikaan jos aika ois muuttunut toiseen suuntaan verikoe vois antaa väärän tuloksen.
Siitä huolimatta kätilö sanoi että varautua että kutsutaan lapsivesipunktioon koska ikä nostaa rikiraskauskoetulosta.

Olemme kuiten nyt positiivisemmalla mielellä kun ennen ultraa :) Ja rakenneultran kuulemma
meän sairaalassa tekee aina lääkäri jos kyseessä nuori äiti tai vanhempi äiti ja sekin varattiin meille jo marraskuulle :)
Ylläri iltatähti jolle poksahti jo yllättäen tänäään 13+0 :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sipulisankari
Miljoonasti onnea Ylläri iltatähti !! Aivan ihanaa, että np-ultrasta normaali mitta! Olen myös varautunut "kärähtämiseen" veriseulassa, mutta toivottavasti myös minulla np-ultra antaa ok tuloksen.

Viljavainio tässä linkki veriseulasta: HUSLAB - Siki. Kokemukseni mukaan vastausaika on kuitenkin lähempänä viikkoa kuin kahta. Minulla tänään neuvolassa kyseltiin, että haluanko vastaukset postitse vai puhelimitse. Haluan ilmoituksen puhelimitse. Menen verikokeeseen sitten samana päivänä kun ultrataan.
Tänään lähti neuvolasta lähete ultraan, että aikaa odotellessa... onneksi siihen on enää maksimissaan kolme viikkoa.

Neuvolakäynnillä yritettiin kuunnella sydänääniä, mutta eiväthän ne näillä viikoilla tietenkään kuuluneet... Mutta istukan suhina kuului kyllä, eli jotain on kohdussa tapahtunut :D !!
Paino oli noussut KOLME kiloa, nyt loppui herkkujen mässäily!!! Terkkari ehdotteli jo sokerirasitusta, mutta toistaiseksi kieltäydyin, sovittiin, että seurataan nyt aluksi pissasta sokereita. Eli tästä eteenpäin syön vain terveellisesti ja liikun paljon!!

Kaikki on toistaiseksi kunnossa! Toivottavasti pysyykin! Odottavan aika on vaan NIIIIN pitkä, tahtoo ultraan heti!
Hyvää päivän jatkoa kaikille!

T: Alexa ja muukalainen 9+2

p.s. hb oli 114, eli kohta rautaa käkättimeen
 
Viimeksi muokattu:
Heipä Hei,
Angelika85/27/1./SeKS

Tänään 10+0 ja kaikki uutta ja ihmeellistä
Laskettu aika 18.4.13

Eilen oli ensimmäinen neuvolakäynti. Terveydenhoitaja oli aivan ihana tyyppi. Ja mikä parasta, kuunneltiin sydänäänet ja siellähän se pienen pieni sydän pamppaili. Taisi hymy olla melkoinen miehen kertoessa sykelukemia monitorista :)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Alexa myötäelämisestä:hug:
Tsemppiä sulle odotukseen ne viikot 9-12 oli yhtä piinaa vaikka kuinka keksi mieluisaa tekemistä aika ei todellakaan kulunut siivillä :)

Minuakin ohjattiin sokerirasitukseen ymmärsin että yli nelikymppisille tehdään se aina koska suurempi riski siihenkin painoa mulla kanssa tullut ja tein samat päätökset eilen kuin sinäkin :) vaikka käsi kävikin lasten karkkikätköllä illalla mutta maltoin mieleni :)

Tsemppiä Alexalle ja kaikille muille sydänääniä ja ultraa odottaville :)
 
Ihanaa tostaita kaikille!!!!
Kävin aamulla allekirjothaan vakituisen työsuhteen sopparin ja nyt on mahtava fiilis =) Ihan sama vaikka kaikki tietäis nyt... jos kuiten malttais viikon odottaa sinne np-ultraan asti =)
Ihanaa kuulla kaikkien ultrakäynneistä =)

11+3
 
Moikkelis. Mulla on aivan KAMALA oire!!! Vatsahapot ovat jotenkin häiriintyneet tilastani :( Aina syömisen jälkeen mahalaukku turpoaa jättisuureksi (ihan sama paljonko syön), se on todella kipeä ja tuntuu, kuin ruoka työntyisi takaisin ruokatorveen! Ihan oikeasti sattuu todella paljon :'( Rennieitä olen koittanut popsia, mutteivät tunnu auttavan. Mietin vain, kun tämä on jo tässä vaiheessa näin paha, niin mitä sitten tulee, kun kohtu alkaa painaa mahalaukkua vielä pienempään tilaan...

Sitten vähän muuta: Mistä ostatte äitiysvaatteita? Tuntuu, ettei niitä oikein enää saa muualta kuin H&M:ltä (mielestäni aika huonolaatuisia) tai sitten todella kalliilla joistakin lastentarvikeliikkeistä :( Vinkkejä otetaan vastaan!

Sipulisankari & Narsku 10+5
 
Ylläri Iltatähti: Mulle sanottiin neuvolassa, että sokerirasitukseen menee tänä päivänä melkein vakiosti kaikki. Vähempänä on ne jotka ei sinne joudu.

Mulla on kanssa toi herkkujen mässäily sellainen tosi paha tapa. Menee helposti 1 pussi karkkia päivässä. Ekan neuvolan jälkeen kävin ravintoterapeutilla, joka sanoi, että voi pitää 2 karkkipäivää perjantaina ja sunnuntaina. Ja silloin se voi olla esim 1kpl 40g suklaapatukka, mielellään tummaasuklaata, tai pieni karkkipussi. Muuten sitten rakentaa päiväruuan niin että kunnon aamupala (leipää tai puuroa), välipala, lounas, päivällinen ja iltapala. Iltapala mulla jää usein syömättä. Pitäisi kai pienentää annoskokoja entisestään. Ja paljon hedelmiä ja vihanneksia.

Mansikka-Maija: Mä en oo käyny pelkopolilla, mutta mun mielestä sinne pääsee ihan neuvolan kautta, kun vaan pyydät että pääset sinne. Noin lyhykäisyydessään sun syhhytyskertomus on melkein kuin minun, mutta mulla meni kaikki ihan hyvin eikä jääny sektiosta mitään pelättävää. Mulla on yksi mammakaveri, joka pääsi suunniteltuun sektioon joskus viikolla 38+ kun pelkäsi synnytystä niin paljon. Oli siis pelkopolilla raskausaikana kei useammankin kerran.

Liikkeistä: Nyt kun olette puhuneet niistä, niin kyllä tais täälläkin tuntua nyt parina iltana. Sängyllä kun makoilee niin tuntuu pieniä hipasuja, ihan kuin ois ilmaa mahassa :) Mutta kun niitä tajuaa tunnustella niin tunnistaa liikkeiksi. Eilen oli pelkästään vasemmalla puolella liikkeet.

Muoks. Sipulisankari: Puolukka auttaa närästykseen. Ostat pakkaseen puolukoita ja 1 rkl annos pureskelee hitaasti ja antaa mehun valua ensin vatsaan. Tämä on tehokkaampi kuin monet närästyslääkkeet. Meihellä aina se viimeinen keino, kun on kova närärstys.

Alley ja pirpana 10+0 :)
 
Viimeksi muokattu:
En voi kuin itkeä....kävin ultrassa. ultrattiin mahan päältä. sai viikoiksi 7+2. sydän sykki. kysyi että oon käyny pissalla, joo just kävin. no voi olla sen takia ettei saada niin hyvin näkyviin ja viikot siks näyttää noin....mä vaan märisen ja märisen ja märisen ja märisen. miksi en tajunnu olla kusematta? miksi ei voitu sanoa että ultrataan parin päivän päästä uudestaan että pidä rakko täynnä silloin. EIHÄN se mitenkään voi vastata viikkoja 7+2 kun kävin ultrassa 7+1 ja kaveri sai mitaksi 4,5-5mm. ja nyt sitten ois vaan päivän vanhempi. En voi olla ajattelematta muuta kuin että joko se on sairas, vammanen tai jotain...miksi se ei kasva?
Onko se nyt tosi että sillä rakolla on merkitystä?

viikkoja menkkojen mukaan 9+1 ja oviksen 8+5
 
Joku kysyi(en nyt äkkiseltään löytänyt), että kauanko pk-seudulla kestää, että tulokset veriseulasta tulee. Itse kävin ultrassa ja verikokeissa viikko sitten ja tämän viikon tiistaina tuli tuo kirje, ettei suurentunutta riskiä ole.

Närästykseen joillain auttaa maitotuotteet. Mua ei kyllä viime raskaudessa auttanut yhtään mikään. Ihan järkyttävä polte ja kiristys kaiket päivät. Joskus rv 33 oli lääkäri kirjoittamassa jotain tujumpaa närästyslääkettä(renniet ei auttanu mitään), mutta tuolloin vauva vihdoin kääntyi pää alaspäin ja pääsin tuskistani lähes kokonaan. Jännittää, että tuleeko tästä raskaudesta yhtä tuskaisa, viimeksi tuo pahin alkoi joskus puolessa välissä. Nytkin närästää, mutta siedettävissä määrin ja lähinnä syömisen jälkeen ja nukkumaanmennessä. No, onhan se kaikki lopputuloksen arvoista kuitenkin(kohta saan taas katua tätä lausetta ;))
 
  • Tykkää
Reactions: Sipulisankari

Yhteistyössä