Tänne on tullut ihan kamalasti tekstiä, sen siitä saa kun ei pääse työpäivän aikana palstailemaan!
Marylene, Tapiolalla on näköjään tuo käytäntö että pyytävät sairaalasta selvitystä käynneistä. Meillä siis myös vakuutukset Tapiolasta ja täällä olivat laittaneet Keskussairaalalle kyselyä siksi kun olin käynyt äitipolilla ultrissa. Nyt pitäisi maksaa tuo vakuutusvaraus niin sitten olisi asia kunnossa.
Buam, hienoa että olet päässyt kotiin ja paineet nyt kohdillaan.
Nukkuminen Nukun ihan tosi huonosti, oikeastaan koko raskauden olen nukkunut huonosti. Herään tosi herkästi ja sitten en saa uudestaan unta. Nyt olen nukkunut aika pitkään vain kyljellään, koska selällään ei enää pysty nukkumaan. Välillä saatan nukkua sillain puoliksi selällään pieniä hetkiä, tuen tyynyllä selkää vähän ylöspäin toiselta laidalta.
Kastemekko Meillä ois tässä melkoiset vaihtoehdot. Ois mekkoa jossa minut on kastettu, sellainen jossa mies on kastettu, sitten miehen veljen vaimoke kysyi että tekisikö hän kastemekon ja sitten on äiti virkkaama kastemekko. No, minä olen päättänyt jo aikaisemmin että tuo äitini virkkaama kastemekko on se missä lapseni tullaan kastamaan. Siinä on kastettu sisarusteni lapset ja siinä tämäkin nyt kastetaan. Anoppi ei ehkä oikein tykännyt koska mulla oli vastaus ihan suoraan siihen kastemekkoasiaan, enkä edes harkinnut muita vaihtoehtoja..
Meille muutti tänään Emmaljungan upouudet yhdistelmät! :heart: Tarkoitus oli mennä Lastentarvikkeeseen vaan katsomaan hintaa ja millaisia kuoseja on, mutta nyt meillä sitten on Edget täällä. Mies totesi, että sano nyt jos nuo haluat, niin otetaan ne äkkiä ennenkuin hän alkaa katua. Rungoltaan valittiin kuitenkin se joku vähän edullisempi malli, ei siis Sport-malli, jossa olisi ollut heittoaisa. Tuo runkoinen näytti menevän aavistuksen verran pienempään tilaan, en muista vaan enää mikä tuo runko nyt oli nimeltään. Totesin vaan että noissa vaunuissa on enempi ominaisuuksia kun mun Nissanissa.
Väriltään nuo on sellaiset musta/harmaanhopeat, aika ajattomat siis.
Mutta nyt taidan lähteä käymään pienellä kävelyllä ennen iltapesua. Tekee ehkä tuo raitis ilma ihan hyvää kun on aika ryytynyt olo. Uuden ihmisen perehdyttäminen on muuten aika väsyttävää, varsinkin noin neljän tunnin unien jälkeen. :|
- Hapsiainen ja Herne 30+5