Poksahtelemaan tulin 23+0 täynnä tänään. =)
Eilisillasta saakka on ollut ikävä olo, alaselkään särkee, ja vatsakin on kipeä. Toivottavasti menisi ihan vaan levolla ohi. Oloni saattaa olla seurausta eilisen rääkistä (todennäköisesti on), oltiin lasten kanssa pulkkamäessä ja 3v (ja ~17kg) päätti sitten pulkkailun päätteeksi, ettei hän todellakaan jaksa kävellä ollenkaan. Heittäytyi vain maahan makaamaan ja itkemään. Huoh. Ei auttanut kuin vetää pulkassa koko kotimatka, onneksi ei kovin pitkä, mutta ylämäkiä riitti ja asfalttiosuuksia... Kantamaan en todellakaan enää häntä kykene, ja tuo pulkan kiskominenkin oli mulle aivan liikaa. Ilman rattaita emme todellakaan enää pulkkamäkeen lähde, oltaisiin päästy hieman pidempää mutta tasamaastoisempaa reittiä pitkin helposti rattaiden kanssa, mutta hiekotuksen (ja asfalttien) vuoksi pulkalla sinne ei kannattanut edes vilkaista. Olin ihan poikki kotiin päästyäni, ja kyllä supisteli melkein pelottavasti sen jälkeen. Onneksi suostui sentään kotiportaat konttaamalla nousemaan, alkuun siitäkin väännettiin kättä, kun kantaa olisi pitänyt. No väsynyt se oli se pieni tyyppikin, eikä todellakaan voi vielä ymmärtää miksei äiti vaan kanna kun väsyttää kovasti.
Tänään en siis ole todellakaan tehnyt mitään. Edes ulos emme ole menneet vielä. Viimeiset pari joululahjaa on kyllä pakko illemmalla käydä ostamassa, toivoa sopii, että löydän kaiken tuosta lähimmästä paikasta, eikä tarvitse tuskailla ja ahdistua yhtään enää. (Eilen illalla mulla siis oli jo tarkoitus tämä homma alta pois hoitaa, en vain kyennyt.) Kyse siis omien mummojeni (yli 90v.) lahjoista, jotka ovat joka vuosi ihan yhtä hankalia ostaa... Jos olisin vain jaksanut, olisin ommellut heille jotain lämmittävää, vaikka fleece-liivit tai jotain, nyt on vaan voimat olleet iltaisin ihan liian vähissä ompeluhommiin.
Valitusta siis vain näin joulun alkajaisiksi...
Onneksi tosiaan jouluaatto on jo ylihuomenna, sitten tosiaan otetaan ihan vaan rennosti! =) Huomenna olisi tarkoitus siis suunnistaa joulunviettoon kohti itäistä Suomea, ovat lupailleet kamalaa ajokeliä, ja ruuhkaakin on taatusti ihan liikaa, huh hei! :/
Eilen ystäväni synnytti ensimmäisen lapsensa, pikkuinen poika näki maailman juuri ennen joulua! Mahtavaa!
Mukavaa ja leppoisaa Joulua kaikille teille, koitetaan olla stressaamatta yhtään mistään tänä jouluna, eikös vain! =) :xmas:
Bliss ja pikkuinen 23+0