***HUHTIKUISET Joulukuussa***

Poppeliini ei mulla insuliineja sentäs ole :) Niin jaa, vai tarkoitatko, että kuinka usein pitää mitata sokereita? 2 päivänä viikossa mittaan 4-5 arvoa/pvä. Hyvin ovat arvot pysyneet reilusti alle rajojen ihan tällä mun normaalilla ruokavaliolla, mutta en jotenkin kuitenkaan viitsi ihan retuperälle lyödä joulunkaan takia :D :xmas:

Lääkärineuvola oli tosiaan tänään, ja täytyy kyllä sanoa, että kerrankin tosi kiva neuvolalääkäri, ei ollenkaan sellainen liukuhihna-fiilis mitä yleensä olen kokenut neuvolalääkärikäynneillä. Oli sellainen nuori nainen ja kyseli paljon edellisistä raskauksista ja synnytyksistä ja tuntui olevan oikeasti kiinnostunut ja työllensä omistautunut =) Aattelin että jos vaan muistan ens neuvolassa, niin annan hyvää palautetta neuvolatätille!

Niin ja kaikki kunnossa, paikat kiinni ja kiinteät jne. Painoa tullut maltillisesti, yht n. 3½ kg, mikä on mun mielestä aika vähän (yleensä tainnut tulla vähän enemmän tähän mennessä, kun mulla lopussa ei sitten painoa oikein nouse). Hemppa oli noussut ollen 126, eli Iron Vital F on toiminut =) Kohdunpohjankorkeus 23, mikä nyt on siellä yläkäyrän tuntumassa, mutta aika lailla samoissa on tainnut olla näistä kahdesta edellisestäkin ja ihan normi 3,6 kg vauvoja on tullut (esikoinen taas oli pikkarainen ja mahakin sen mukainen). Olikos siinä tärkeimmät... Niin joo, vasta-aineet ei ole nousseet ekasta mittauksesta eli kaikki hyvin sillä rintamalla =)

Nyt pitäis vääntää piparitaikina että saadaan huomenna leipoa, kun taitaa olla vieläkin kovempaa pakkasta luvassa... että ehkäpä ne normiulkoilut saa unohtaa... :wave:

stoppis ja Oiva 24+1
 
Lueskelen huomenna sit paremmin teidän jutut, nyt pitää rientää grayn anatomian kimppuun, mut rakenne uä on käyty, siellä kaikki ok
Ja mun vaistot ei pettäneet, tyttöä odotellaan ja kaikki rakenteet vastasi viikkoja.

:heart: :heart:
 
Hip hei ja huomenta! :wave:

Neuvolakuulumisia

Paino: +4,7kg lähtöpainosta ja viime kerrasta, eli en mä turhaan painoa pelännyt, kun on noussut melkein 5 kiloa kuukaudessa. :ashamed: Nyt loppuu herkuttelu! Kukas se tuossa aiemmin ihailikaan mun hillittyä painonnousua. :whistle: Eipä nuo terkka sanonut muuta kuin että olen jo yli puolivälissä ja 5kg on ihan ok painonnousu tuohon mennessä. :) Mutta että kuukaudessa, huhuh.
Verenpaine: 131/85, kelpasi terkalle
Pissa: puhdas
Hemoglobiini
: 118 (kk sitten 123), saan alkaa ottamaan lisärautaa, vaikka syön jo kaksi raskausmultitabsia päivässä
Sf-mitta: 22cm (onko tuo sitten yläkäyrällä )
Sydämensyke: 150 :heart:
Liikkeet: ++

Semmoista tällä kertaa. Sain myös noita Kelan-lappuja ja raskaustodistuksen. Jos kattelis niitä vaikka illalla...Sokerirasitukseen saan varata ajan tammikuun puoleenväliin.

rv22+1
 
Onnea ultrassa käyneille! Näköjään niitä tyttöjäkin ilmestyy listaan.

Joulu on ihanan lähellä! Joulukortitkin kirjoitettu, odottavat siellä keittiössä. LAskin juuri, että jos olisi keritty ne laittamaan ennen 15.pvä, olisimme säästäneet huimat 3.20 euroa. Eli todellakaan ei kannata stressata!

Ihana tunne, kun pikkuinen potkii nykyään jo aika usein mahassa!

Pakkanen vaan niin kova, että ainoa takki, joka mahtuu päälle, on todella ohut tämmöiseen ja palelen aika reippaasti. Tiesin, että talvitaksita tulee ongelma. Jospa tä pakkanen vähän hellittäisi...

Mirabel 25+6
 
Täällä yks raskausdementian riivaama! Eilen lähdin töihin ilman laukkua, ja jouduin sitten palaamaan takaisin kotiin kun työpaikan avaimet oli laukussa. Tänään olin sitten muka menossa neuvolaan. Eilen rupesin illalla tarkistamaan että olihan se iltapäivällä, niin huomasin että neuvola olisikin ollut jo eilen! :LOL: Uuden ajan sain sitten maanantaille..

Tuskinpa muistan mitään, mitä ootte kirjoitelleet. =) Jennulille ainakin myöhästyneet synttärionnittelut, ja onnitteluita ultrakuulumisista ultrassa käyneille.

Santi
 
Huomenta ja hyvää pakkaspäivää!

Joulu on jo lähellä ja kaikenlaista tohinaa ilmassa, eipä tässä paljon koneella ehdi (kiinnosta) istua. Mä niiin rakastan joulua että on ihana laittaa kaikki valmiiksi suurta juhlaa varten. Ja lisänä nyt vielä se, että on tuo pikkutyttö joka ihailee koristeita silmät suurina. :heart: Hänelle haluan tarjota niitä suloisia ja muistiin jääviä lapsuuden jouluja, joita oon itsekin saanut viettää. :xmas:

Ultrassa käyneille onnittelut! Ja tosiaan, saadaanhan me tyttöjäkin pinoon. Hienoa! :)

Mä oon käyny neuvolassa viimeks joskus ajat sitten, ois pitäny käydä rv 22 mut peruin ajan ku olin sairas. No huomenna sit meen, rv 25 jo menossa joten kai se on aikaki. :) Eipä mua haittaa toi pitkä tauko, mitään erityisiä vaivoja ei oo, joten koen täysin turhaksi ravata siellä jatkuvasti. Mutta huomenna siis pitkästä aikaa neuvolatädin luokse.

Mut nyt jos alkais tekeen näitä jokapäiväisiä hommia. Pyykinpesua ja semmosta.
Hyvää loppuviikkoa kaikille! :wave:

syysmama :heart: rv 25+0 POKS! :heart:
 
Huomenta!

Jääkyynel Samat tunteet ku sulla ultrasta, Me saatiin vaan yksi kuva ja sekin on kyllä aika huonosta kohtaa. Siinä ois ollu tosi monta hyvääkin kohtaa mistä ottaa kuva. Esim. vauva liikutti kättänsä ja heilutteli sitä ja siinä näky kaikki sormetkin. Mutta silti saatiin yks kuva vaan.

Eli nyt siihen ultraan. Myy tosiaan vastas viikkoja, osittain. Mutta LA:ta tai mitään ei muuteta, koska kuukautisten mukaan on oikea la sekä np-ultrassa on vastannut viikkojaan täysin. Sekä lääkäri kyseli esikoisen kokoa sun muuta ja tuumasi, että varmaan tästä vauvasta tulee saman kokoluokkaa oleva. Että me ei varmaan edes tehdä kovin isoja vauvoja. Painoarvio oli 370g. Kaikki vatsanpeitteet, munuaiset, virtsarakot sun muut näytti normaalilta. Sekä sydän.
Huuliota ei päässyt lääkäri tutkimaan lainkaan, vauvan hankalan asennon takia. Kovasti se sitä yritti, mutta ei onnistunu.
Istukka on vaihtanut paikkaansa, oli siis etuseinämässä ylhäällä, on nyt takaseinämässä, samoilla kohdin. Mutta selvis se miksi liikkeet tuntuu noin hankalasti tuolla alhaalla ja ei päällä. Vauva pötköttelee perätilassa, sekä selkä masua vasten, potkii siis tuonna sisäelimiin päin. Mutta kaippa se siellä kääntyilee. Eilen tosin sohvalla tunsin selkeen kohouman kun makoilin siinä. Lieko venytellyt siellä tai jotain..

Täällä on pakkasta kanssa edelleen paljon....On kylmä! -26 näytti mittari aamusta. Ja pitäis kauppaan jaksaa raahautua...höh..
Huomenna ois kaverin ihanan tyttelin synttäreille meno. Toivotaan et vähän edes laskee toi pakkanen...
Nyt lukeen muutkin jutut ja sori omanapainen postaus...

buam ja myy 21+1
 
Heissan taas kaikille :wave:

Joulusta ootte rupatelleet. Meillä alkaa olemaan jouluhommelit aika hyvin hanskassa vielä täytys muutamaa lahja paketoida. Kaupasta oon hamstrannut jo jonkun aikaa kaikkee joulujuttuja, joten ei tuu paniikkia niittenkään kanssa. Ite innostuin tekee jopa porkkanlaatikkoa :eek: (en oo mikään kodinhoitaja/keittäjä tyyppi :))

Kiva että oli hyviä ultrakuulumisia :D

Omanapa Mulla piti olla eilen neuvolalääkäri missä ois puhuttu mun saikun jatkosta, mutta se siirty ens keskiviikolle. Onneks oon lomalla nyt vuoden loppuun niin ei haittaa. Mulla on supistellut aika herkästi aina kun kävelee enemmän tai touhuu jotain enemmän, vähän jännittää kun ollaan lähdössä huomenna kattoo yhtä musikaalia ja hotelliin yöks yhden tuttava pariskunnan kanssa, että miten jakssaa. Pahoinvointi on hellittänyt, Onneksi =)

Esikoinenkin on ollut vähän hankala, on kamalan takertuva. Yölläkin pitäs ruveta paijaillemaan eikä saisi mennä takaisin nukkumaan... :kieh: Alkaa vähän väsyttää kun on pari yörä ollut yöllä jonkun tunnin hereillä ennenkuin alkaa uudestaan nukkumaan...

Hilipatuinen rv 25+0
 
Nyt on taas käyty neuvolassa ja kaikki oli kunnossa. :) Mun jatkuvista supistuksista terkkari oli huolissaan ja passittikin minut ylimääräiselle lääkärikäynnille kohdunsuun tarkistukseen. Tosin se on vasta 11.1., kun kaksi aiemmin vapaana ollutta aikaa eivät sopineet minulle. Samalla käyn sitten toisessa sokerirasituksessa ja myöskin normaalilla terkkakäynnillä.

Puhuttiin jälleen (taas) mun ekasta synnytyksestä ja siitä, kun mulla oli oksitosiinitippa ponnistusvaiheessa 200ml/h papereiden mukaan. Se on kuulemma aivan liikaa, kuulemma 90 on suositeltu raja ja joskus harvoin kätilöt kuulemma nostavat määrän "puolisalaa" 120 asti. Että sellaista. :whistle: Lisäksi raskausmyrkytyspotilailla, korkeasta verenpaineesta kärsivillä tai sikiölantioepäsuhtaa epäiltäessa oksitosiinin kans pitäisi olla erityisen varovainen ja mulla oli kaikki nuo todettu! Ei ihme, ettei mikään mun ekassa synnytyksessä ole mennyt normaalisti. :$

No se siitä. Joka tapauksessa nyt kaikki ok. Laitetaan tähän vielä hieman "mittoja" ym:
- viikot 23+3
- painonnousu 203g/vk
- verenpaine: 118/71
- pissa puhdas
- hemoglobiini: 118 (viimeksi 110, olen syönyt nyt rautaa)
- sf-mitta: 20
- sykkeet: 148
- liikkeet: ++
- mielialatesti: 8p. (kuulemma 13-14 on lievän masennuksen raja, eli kaikki ok)

Toivottavasti odotus jatkuu yhtä hyvin! Viikonloppuna viedään esikoinen yhdeksi yöksi siskon luo hoitoon ja mennään itse kylpylähotelliin. Ihanaa! Tosin poreammetta terkkari ei suositellut, ei supistusten vaan sen lisäämän hiivariskin vuoksi. Taidan silti ottaa pienen riskin... :snotty: Mitähän muuta.. ai niin, eilen esikoinen potkasi mua kovasti mahaan (vahingossa). Sattui tosi kovasti, mut kaikki näytti olevan kunnossa. Kuulemma jos vuotoa tulee tai maha jäisi tosi kipeäksi pitkäksi aikaa, pitäisi olla huolissaan. Ja tietty se ei kuulemma ole hyvä, kun mun istukka on etuseinässä ja jos se saa kovasti iskua.

Mukavaa pakkaspäivää kaikille! Nyt otan hyvällä omatunnolla joulutortun ja muutaman suklaan jemmassa olevasta konvehtirasiasta... :p

Piipa rv 23+3
 
Täälähän on hyviä neuvolakuulumisia onnea niistä!

Jouluvalmisteluita hissukssiin tehden mut kiire tulee vielä, no tulee se joulu onneksi vähemmälläkin.
täällä käyty happihyppely ja kylmä hoito samalla tuolla pakkasessa :)
Toukkis ollut rauhallinen eikä ilmaissut mitään itsestään vielä tälle päivää.
Vähän väsyttää vaikka nukuinkin ihan hyin enen kun piti veskiin herätä.
Kävi sitten moka, onneksi ei sattunut pahasti. Mulla jäi kynttilä päälle yöksi, no palo nätisti edelleen aamulla kun heräs. Illalla ei mitään mielikuvaa asiasta, sanoinkin miehelle et tarkistelee kun tulee nukkumaan et onko kynttilöitä palamassa, lupas alkaa varmistelemaan ettei enää jää. Onneksi niitten sijoitus on sillee et ei pääse mihinkään tarttumaan.

Unico ja Toukka 20+6
 
täälläki nukuttu piiitkään :D menin nukkuun 23 aikaan ja heräsin puol 11 jälkeen :) esikko heräs vasta 11.00 :LOL: jaksaa ainaki olla hereillä iltaan :) täällä yhä pakkasta äsken kävin kattoo niin -22. iltapäiväks lupas 16 mut saapa nähä. kaupassa pitäis käydä ja viikonloppuna siivoilla paikkoja sit ensviikolla ke iltana kinkku uuniin et saadaa aattona hyvää ruokaa :) pipareitaki pitää leipoa lisää.

joulukortteja ei oo tullut lisää vielä et ehtiihän sitä tänää ja huomenna vielä tulla jos tulee. tulis se todistuski edes nii saa kelalle pistää menemään paperit ja odotella sit sitä äippäpakkausta :heart:

mut nyt pitää kuluttaa tää vapaa päivä jotenki kun huomenna on aamuvuoroon meno tosiaan.

oikein mukavaa joulunodotusta kaikille!

arska äippä + tyty 21+6 (huomenna poksuu)
 
Mikään ei maistu paremmalta kun kuuma kaakao pitkän lenkin jälkeen.... =)

Meillä ollaan jouluaato ihan "kahdestaan" ;) ja ehkä käydään turussa....
Lahjoja ei olla ostettu kun rahatilanne on mikä on, joten tästä joulusta taitaa tulla lahjaton joulu :( mutta ei se haittaa.... Pääasia on se että saan olla oman kullan kanssa :heart:

Täälläkin pakkasta hieman yli 20 =)
 
jennuli, mä nukun ajoittan sen 12h tai enemmän putkeen tollaset 10h yöunet on mulle varsin normaalia (okei välillä puoli unessa pissalla mut sit jatkuu.nyt ne on siis tasaantunut tohon noin 10h ainakin parina yönä, sitä ennen jos ei töitä ollu niin meni reilusti :D
 
Päivää taas!

Joulusta ja jouluruoista oli ollut puhetta. Me mennään perinteisesti taas mun vanhempien luokse, tosin miehen vanhemmat asuvat vain muutaman kilometrin päässä, joten sielläkin ollaan osin, yöt yleensä kyllä vaan mun porukoilla. Sen verran on täältä Turusta Mikkeliin matkaa, että useampi päivä siellä taas vierähtää, viimeistään uudeksi vuodeksi takaisin kotiin kuitenkin, ehkä jo heti pyhien jälkeen. Vielä ei olla päätetty. Jouluruokia on tarjolla aina ne perinteiset laatikot (imelletty peruna, porkkana, lanttu) ja karjalanpaistit ja kinkut vanhempieni luona, meidän perhe ei noista lihoista piittaa, vegejä kun kaikki olemme ( Sun Rise ainakin taisi täällä olla myös vege, olikos muitakin? ). Lisäksi pakollisiin kuuluu säilykeherneet, keitetyt perunat, cheddarjuusto-makaronilaatikko, rosollit (ilman silliä), sienisalaatti, mustaherukkahyytelöä... Omat lisät sitten tuomme me pöytään vähän vaihdellen, lapset haluavat soijapyörykkänsä/-nakkinsa, oli joulu tai arki... ;) ja me miehen ja veljeni kanssa haukkaamme varmaan tänä vuonna seitan-paistia (seitan valmistetaan siis vehnägluteenista), pähkinäkastiketta, ja ehkäpä tofu-pihvejäkin. :p Ja taidanpa tehdä myös jonkun juurespaistoksenkin; bataattia, perunaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia oliiviöljyn ja mausteiden kanssa uuniin ja nam, saattaapa sekaan eksyä vuohenjuustoakin. Ehkei kaikkea ihan samana päivänä kuitenkaan... Tai mistä sitä tietää... Niin, ja vihersalaatti pitää olla myös, harmi ettei nyt voi laittaa vuohenjuustoa salaattiin, se on ihan suurin suosikkini. Jälkkäriksi luumurahkaa, tai jotain muuta luumuista. Ja äitini tekee aina myös luumuriisiä, ei kuulemma voi ilman sitä ollakaan. Niin ja suklaata, pähkinäsekoituksia ja ties mitä pikkunaposteltavia. Mahaparka ei tule taas joulua kestämään...
Joulupäivänä mennään appivanhempien luo syömään, miehen sisko perheineen tulee myös, hekin ovat vegejä, joten ruoka käy sitten meillekin kaikki. Miehen vanhemmat syövät kyllä lihaakin, mutta vain aniharvoin, jouluna heillä ei lihaa ole, tai korkeintaan jotain kalkkunaa hieman, jota appiukko saattaa illemmalla käydä hakemassa leivän päälle.
Joulupukki tulee aattona toki, ja silloin saapuvat myös lastemme serkut, ihanaa katsoa kun on lauma lapsosia ihmettelemässä lahjasaaliitaan. Pari on jo teini-iässä, mutta näitä pieniäkin on onneksi vielä monta joukossa, ja ensi jouluna sitten taas enemmän... :heart:

stoppis, hyvä tietää, etten ole ainut, jolle tuollainen haiseva sukkispaketti on osunut, melkein jo hämmästelin, ettei kenellekään muulle ole samanlaista sattunut. Mistä lie sen itämaisen hajun itseensä imeneet. :x Hyvä jos seuraava pesu veisi tuon pois, itseasiassa taidankin heittää ne koneeseen nyt samantien, ja toivoa että toinen pesu tosiaan veisi tuon kamalan katkun pois. Samaan koneeseen taidan heittää juuri ostamani henkkamaukan farkut (vai liekö nuo farkkulegginsit) niissä haisee viimeistely/väriaine tosi vahvasti. Tuoksuyliherkän elämä ei ole helppoa... ;)

Täällä lapset rakensivat juuri auton nojatuolista ja raheista, "takapenkillä" on lauma nukkeja lapsina, pikkusisko on isi, ja isosisko äiti. "isi" ajaa autoa ja "äiti" hoitelee etupenkiltä käsin lapsia. Lapsille on tehty eväiksi iso kasa hedelmiä ja voileipiä (paperista), "isillä" on rattina kattilankansi. Ovat kuulemma joulumatkalla Mikkeliin... :D

Bliss ja pikkuinen 22+2
 
Arska äippä Harmi että miehes on sitä mieltä.. :hug:

Dagger Jaa sait KYMMENEN kuvaa? Mä sain yhden kälysen.. :/ Mutta onnittelut tyttölupauksesta! =)

Buamille myös onnittelut tyttölupauksesta! =)

Alkaahan niitä tyttöjäkin tuleen :D

Ostettiin viikonloppuna pojalle iso sänky ja nyt sitten yritin sitä nukuttaa siihen ekaa kertaa päikkäreille. Arvatkaa vaan kuinka kävi! Tunnin yritin ja sitten riitti! :kieh: Nyt nukkuu onnellisesti "vauva"sängyssään :D Siirsin siis suosiolla pinnikseen, että kerkeis nukkuun edes hetken.. ja mulla oli itellä kauhee nälkä!
Kuinka muut on saaneet lapsensa siirrettyä isoon sänkyyn nukkuun? Oisko vinkkejä? :)

Laitan tähän nyt masukuvan poksumisen kunniaks :) ja myös sen yhden ainoan kuvan minkä ultrasta sain.





Tossa ultrakuvassa näkyy siis jalkapohja. Kätilö halus siitä nappasta kuvan, kun harvoin kuulemma saa tollasta kuvaa :D

Katyana & Nanna <3 21+0 POKS!
 
Katyana meillä esikoinen vaihdettiin loppukesästä pinniksestä jatkettavaan ja eihän se helpolla sujunut, eikä se sitä ole joka kerta vieläkään. Mutta eiköhän tuo ajan kanssa rupea sujumaan.

Huomenna aamulla rakenneuä, hui kun jänskättää!

manteli ja Sulo 24+0 *POKS*
 
Unico, onneksi ei käynyt kynttilän kanssa mitenkään! Mä olen ihan hermoheikko kaikkien sähkölaitteiden ja tulien kanssa niin kotona kuin vieraissakin. Varmaan ehkä hieman ylivarovainenkin olen, tai pitäisikö sanoa neuroottinen. :LOL:

Jennuli: kuulostaa aivan luksukselta nuo sinun 10h yöunet! Voi, kun saisi itsekin joskus (vielä) nauttia pitkistä, tauottomista yöunista.

SunRise ja Bliss: meillä on niin päin, että mies on vege, tai no syö hän kalaa ja maitotuotteita. Minäkin aikoinani yritin olla muutaman vuoden ilman lihaa, mutta minkäs sitä metsästäjän tyttö luonteelleen voi.. :ashamed: Hyvin kasvispainotteisesti meilläkin tosin usein syödään. Mitä te muuten laitatte kinkun tilalta joulupöytään?

HM sukkiksia on täälläkin, mutta minä en ole huomannut niissä mitään erityistä hajua, vaikka aika tarkka nenästäni olenkin.

Nyt odottelemaan miehen tuomaa kiinalaista safkaa.. Nyt pääsinkin sitten kunnolla näköjään herkuttelun makuun, kun oli paino pysynyt neuvolakäynnillä aisoissa. :p

Piipa rv 23+3
 
Piipa, mä tuonne aiempaan viestiin kirjoittelinkin jotain, mitä tänä vuonna olisi tarkoitus kokkailla... :) Soijasta ollaan tehty aiempina vuosina mureketta, tai jotain pihvejä. Marinoitua tofua on tullut laitettua, sienipihvejä oli ainakin jonain vuonna valkoisen kastikkeen kanssa... Kaikenlaista on tullut testailtua, ja kaikki on ollut hyvää. :) Jos jostain löydät Linda McCartneyn kirjan "Linda kokkaa ja kokeilee", niin siinä on todella hyviä ohjeita lakto-ovo-vegetaariseen pöytään. Ja on ihan ohjeita joulupöytää ajatellenkin. Tuota kirjaa ei taida olla enää missään kirjakaupassa myynnissä, kustantamo taisi mennä nurin joskus vuosia sitten jo (Kirjatoimi). Mutta jos vaikka kirjastossa sattuisi olemaan.
 
Nyt on Bola-koru kaulassa ja vauvalla unipussi. :) Kävin istumassa kaverin luona mooonta tuntia. Sain häneltä pari vaippaa, peppupyyhkeitä ja vaipanvaihtoalustoja, oli jäänyt hänen kumipojaltaan, hän ei tarvi niitä enää.

Rv22+1
 
:wave:

Onnittelut hyvistä neuvola ja ultrakuulumisista :flower:

Onneks en ole ainoa jota on jääny ne rakenneultran kuvat harmittamaan!

Nukkumisesta. Ihan kevyeen menee 10-12h, paitsi ne muutama yö kun heräsin kolmen aikaan enkä saanu enää unta. Edlleenkin herään siihen aikaan ja aina käyn vessassa samalla reissula + otan rautatabun. Tein historiaa ja viime yönä en noussu vessaan vaan käänsin kylkee. Kyllä sitä näköjään sai silti nukuttua. Pitää nyt kokeilla olla nousematta sinne vessaan ennen kuin on viimenen pakko. Hyvähä se on rakkoo tässä vaiheessa alkaa kouluttamaan :LOL:

Kaikilla on niin ihania masukuvia. Kunpa itelläkin olis tollanen söpö maha eikä vaa läskipallo :ashamed: Ihme ku talitintit ei luule ruoakseen :LOL:

Nyt ei jaksa enempiä kommentoida vaan painun takas sohvan uumeniin. Väsyttää ihan tolkuttomasti. Huomaa kyllä, että aamuviikko on menty 7-6 yöunilla. Voip taas lauantai-aamuna nukuttaa. Tosin paree ois herätä ajoissa, kun tehään sillon joulusiivous ja ukkeli on se joka vie aina matot ja petauspatjan pihalle (on luonnonkumia ja tolkuttoman painava), joten ei pysty siivoon yksinään.

Enää yks aamu ja sit alkaa kahden viikon joululoma :xmas:

JääKyynel ja Tuittu

 

Yhteistyössä