***HUHTIKUISET Joulukuussa***

Ihan pikaisesti ehdin lueskella kuulumiset, joten taas tulee asiat varmaan vähän miten sattuu...

Joku mainitsi, että relaxbirth-synnytystuki olisi synnytyssairaalassa "tarjolla". Toivottavasti SatKs myös saisi sellaisen kokeiluun ja pääsisin sitä testaamaan. Niin paljon hyvää siitä on kuulunut, että vaikuttaa todella hyvältä keksinnöltä. Kyllä suomalaiset naiset ovat fiksuja! ;)

Äitiyspakkausta emme aio ottaa ja hakemuksiakaan en ole vielä täyttänyt. Niitä katsotaan sitten kuun lopussa kun on seuraava neuvola.

Ulkoinen huolto on täällä pitkälti omissa käsissä. Kulmia värjään säännöllisen epäsäännöllisesti ja otsista tulee pätkittyä itse. Kampaajalla on tullut käytyä hiusten pituudesta ja siitä riippuen onko väriä päässä joko kerran kuussa tai sitten on väliä saattanut olla ihan vuosissa. Kosmetologilla olen käynyt nuorempana muutaman kerran. Sieltä sai kyllä hyviä neuvoja ihon hoitoon ja niitä jos jaksaisi/viitsisi noudattaa, pysyisi iho kyllä hyvässä kunnossa. Jotenkin sitä on vain laiskistunut itsensä huoltamisen suhteen kun ei töissä käy ja lähinnä rymyää pitkin metsiä lasten kanssa. Meikkiä tulee käytettyä vain juhlissa ja niissäkin vaihtelevasti, hiuksia ei tule laitettua kun aikaa siihen ei ole (eikä kyllä motivaatiotakaan) ja siksi ovatkin usein kiinni tai sillä tavalla leikatut, ettei tarvitse nähdä vaivaa. Melkoisesti on siinä suhteessa asiat muuttuneet vuosien varrella, joskus kun meikki oli ihan arkinen juttu ja hiuksiakin yritin saada kuriin päivittäin... :whistle: Onneksi kelpaan ukolle hyvin tällaisena vähemmän puunattunakin ja lapsille sillä ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ole merkitystä miltä äiti näyttää! :LOL:

Pakkanen paukkuu ja luntakin on. Ihanaa kun talvi on tullut! Täytyy käydä räpsimässä talvikuvia kun aurinkokin paistaa kivasti. Jospa sieltä saisi nyt sellaisen hyvän otoksen firman joulukorttia varten ettei tarvitse kaupan kortteihin turvautua. Tänään (siis yöllä oikeastaan) on viimeinen rutistus joulukorttien kanssa edessä. Lasten askartelemiin pitäisi vielä tekstit laittaa + kuoret kirjoittaa ja firman kortit näperrellä.

Oikein mukavaa pakkaspäivää kaikille!

Donu ja Pikkuinen 21+6
 
mua jännittää aivan sikana, miestä taas ei vielä jännitä yhtää :LOL: sain kuitenki nukuttua yön todella sikeästi. varmasti mun porukat ja miehen porukat soittavat illalla et kumpikos se oli :D

nyt etsittävä päivävaatetta päälle ja tässä vähä valmistautua etsii kamat valmiiksi. Täällä tosiaan tossa 11 aikaa oli -23 astetta :x

mut heipat niin illalla tulen kertomaan mitäs ultrakuulumisia tuli :)

arska äippä + "poika" 21+3
 
Hei!

Torstaina oli sitten eka Tyks-käynti. Lääkäripula oli kova joten mun kysymyksille ei ollu aikaa :(
Vauva painavat n. 700-800g ja liikkuvat paljon. Liikkeet tuntuvat usein melko ilkeiltäkin.

Vaateongelma
Miksi äitiysvaatteita ei myydä isoille mahoille :/ Löysin kivan talvitakin, mutta siinä ei oo yhtään kasvuvaraa mahalle. Nyt talvitakkini on vain tissien kohdalta kiinni ja maha jäätyy. Mitään lämpimiä vaatteita ei vaan myydä kaupoissa.

Iso maha http://www.aijaa.com/img/b/00392/5416722.jpg

Marylene ja pikkuiset 24+6
 
Aatella että me kaikki jo ollaan tosi pitkällä. Vaikka alusta tonne 15 viikkoon aika kulu matelemalla.
Neuvola olis taas takana ja karkkilakko ei kyllä painon suhteen oo auttanu yhtään. Nyt oli painoa tullu 700g/viikko. Selittelinpä siinä sitten karkkilakostaki :D Nyt on sit jo 9,5kg tullu painoa yhteensä.
Muuten kaikki oli ok. Ja vauvan paino oli 798g joka vastas viikkoa isompaa kun la. Seuraavaks on lääkärineuvola mikäli löytyy tammikuussa lääkäriaikoja. Että täytyypi sit soitella.

Just tossa manailin että oon kyllästyny näihin hiuksiin ja tarttis vähän käydä lyhentämässä ja värjäämässä. Mutta saapas nähä millon sitä saa aikaseks mentyä. Ainut mahollisuus olis nyt joulun aikaan mikäli toi vakiparturi tekee töitä sillon. Muuten se menee sinne äippäloman alkuun.

mother4 rv24+3
 
Hyrrhyrr.. täällä myös yksi palelija. Lumi on ihan kivaa mutta tuo kylmyys.. Mua ei ole oikeesti tarkotettu näin pohjoiseen, vaikka etelässä asutaankin.

Onnittelut poksujille!

En ole vielä saanut aikaiseksi tilata sitä unipussia. Tilattiin eilen liesi, joten oottelen nyt ensin sen saapumista ja katsotaan sitten tilien tilanne.. Säästäväinen kun olen =)

Kosmetologilla kävin säännöllisesti kun olin töissä. Nyt kerran vuodessa on tullut käytyä. Kävin tossa kesällä, koska olin kaasona ja halusin että iho olisi edes jonkun näköinen valokuvissa :) Toivoisin kovasti pääseväni vielä ennen synnytystä kasvohoitoon. Se olisi sellainen rentoutuminen loppuraskaudessa..
Kampaajalla käyn harvoin. Mulla on ihan perus pitkät hiukset, joita lyhentelen sitten harvakseen kampaajalla. Kampaaja tulee tilattua kun alan ärsyyntymään hiusten väriin ja kun ne ovat raskaan oloiset. Poistatan siis metallia hiuksistani. Metallit tummentaa vaaleita hiuksiani ja tekee niistä vaikeasti käsiteltävät. Varmasti kävisin useammin kampaajalla, jos raaskisin.

Mäkin olisin kiinnostunut kokeilemaan relaxbirthia. Mutta tuskinpa sitä KOKSissa on :(

Arska äipälle tsemppiä ultraan!

Enpäs nyt muista muuta kommentoitavaa..

(.)
Tissit kipuilee ja niistä tulee nyt enemmän maitoa.
Masussa on iltaisin tukala olo.. Olisko harkkareihin liittuvää sitten.
Kaula kutiaa edelleen, ja on kirjava.
Masu tuntuu jo isolta.. Ei voi jalkoja pitää koukussa edessä. Pitäisi ottaa masukuvakin.
Mies tuntee jo Piksun potkut selässään kun nukutaan lusikassa :) Ihanaa!

Nyt ruokaa napaan.

Muistakaa pukea PALJON päälle ulos!! :D

Greddy ja Piksu 23+5
 
Hei taas kaikille!

Kyselin tuossa neuvolassa käydessäni neuvolalääkärikäyntien perään ja eka käynti on mulla vasta 13.1 eli 28+1 viikolla. Aika myöhään mielestäni. Se eka lääkäritarkastus jäi kuulemma pois koska olen käynyt varhaisultrassa yksityisellä rv 8 :(
Jos meille tulee vielä kolmas lapsi (kuten toivon) ja käyn varhaisultrassa niin taidan jättää kertomatta siitä neuvolassa :x

Te joilla on pieniä lapsia: Miten olette pärjänneet odotusajan? Entä uuden tulokkaan vauva-ajan alkuajan? Mitä ongelmia on ollut ja osaatteko antaa vinkkejä ;)

Meillehän tulee pojille ikäeroksi tasan vuosi, jos kaikki menee odotusten mukaan. Oon itse pienikokoinen (150 cm) ja varsinkin yläkroppa on lyhyt ja vatsa on jo nyt valtava. Mietityttää, että miten pärjään nostelujen, kantelujen ja kumartelujen kanssa. Jo nyt tekee vähän tiukkaa ylettyä nostamaan lapsi pinnasängystä. Lisäksi meen poika on isokokoinen.
Ja tietty uus vauva-aika vähäsen hirvittää kun on kaks ihan pientä ;)
 
Voi huh kun on taas tullut viikonlopun aikana tekstiä! :D

Outoo katsoo noita joidenkin masukuvia, jotka ovat jo suht pitkällä, mutta mahaa ei vielä oo kauheesti, itellä kun on jo ihan selvä vauvamasu. Mut sama se mullakin oli esikoisen kohdalla, että alko näkymään vasta reilusti puolenvälin jälkeen..

:wave: Täällä kans yks joka ei oo käyny kosmetologilla. Joskus on pitänyt mennä, mut se on aina jääny.. Parturissa käyn säännöllisesti (ainakin yritän). Kesällä laitatin rakennekynnet häitä varten. Siinäpä ne sitten :D Haluisin kokeilla sokerointia. Onko kukaan kokeillut?

Chiq oli kyselly harrastuksista. Mä itse harrastan vielä ihan normaalisti tanssia (hiphop ja show) sekä käyn jumpassa kerran viikossa. Ajattelin jatkaa niin kauan kuin jaksan mahani kanssa :D

Tisseistä/imetyksestä Mulla hajos nänninpäät esikoista imettäessä ja sen jälkeen imetys ei ollutkaan kauheen mukavaa, sattu niin kerpeleesti.. :( Ja aina öisin tissit tuli niin täyteen maitoo, että aamulla ei meinannut päästä sängystä ylös kun sattu ja tissit oli aivan kivikovat. Ja sittenhän tulikin rintatulehdus ihan ykskaks yhtenä iltana.. :(
Toivottavasti tällä kertaa imetys ois mukavampaa! =)

Uskaltaisinkohan nyt sit luottaa tohon tyttölupaukseen ja vaihtaa pikkuisen nimen..? =) hihihi..

Katyana & Nanna <3 20+4
 
Bassets Mekin ollaan miehen kanssa mietitty tota tulevaa kevättä. Ikäeroksi tulee 1v8kk. Poju on aika mammanpoika ja hirvittää kyllä miten se ottaa vauvan tulos ja sen että vauva on kiinni minussa.
Olen ajatellut että rankkaa varmasti tulee olemaan kaikin puolin.
Sit ollaan kyllä pulassa jos joutuu sektioon. Eihän silloin voi tota poikaa nostaa, kantaa ja piitää kunnolla sylissä :/
Tässä yhtenä päivänä jo kauhulla ajattelin sitä kun mies lähtee takaisin töihin synnytyksen jälkeisen loman päätyttyä. Apua!! Mut asiat menee niin kuin menee..
 
Niin, ne kortit... aloitan tänään ja väsään vissiin koko illan :LOL: Yritän nyt ainakin läheisimmille saada tehtyä...

EI OLLU NEUVOLAA :/ Siellä istuin odottaas ja viis yli kahdeksan tuli täti ulos ja huusi toista nimeä :eek: Olin jo noussut seisomaan, ja se vaan sano et niin sul on vissiin aika jollein lääkärille? |O Onneksi oli tallessa tädin oma kirjoitettu aika korttiin, missä luki "ma 14.12." Tarkisti ja sanoi, että hän on antanut väärän ajan, se onkin ti 15.12. Epäilen, että mun aikaa on siirretty ja unohdettu ilmoittaa, koska miten voi niin väärin kirjoittaa. Kun se suoraan siitä koneen näytöltä sen ajan silloin katto...
Huomenna siis uusi yritys. En oikein muutenkaan tykkää siitä tädistä... *muminaa...*

Alatte saada minut tähän unipussikoukkuun, täytyypi harkita näemmä. Kovasti kehutte sitä =)
 
Joululauluja ja viime hetken paniikkia joulukorttien kans. Miks sitä pitää aina toiki homma jättää viime tippaan. Jos lähettäs valmiskortit, niin ne ois jo postissa. Nooh, on mulla tää ilta ja huomenna hetki aikaa tehä.

Enää neljä aamua ja sitten alkas parin viikon joululoma.

Ai niin, joku/jotku oli poksunu. Onnittelut siitä :flower:

Marylenella oli jo iso maha, kuinkaha isoks tosta paisuu vielä :)

Harrastuksista sen verran, ett voin iha rehellisesti sanoa ettei niitä tällä hetkellä pahemmin ole. No tuota askartelua ja käsitöitä sillon tällöin, mutt toi liikuntapuoli on nyt jääny kokonaan pois.

Juuh, aivot iha jumissa, joten jätän rän kirjottelun taas tähän. Heräsin TAAS vaihteeks kolmen aikaan enkä meinannu saada unta. Vajaa tunti kellon soittiin, nii sit oli torkahtanu. Onneks tosiaan on enää neljä aamua, kyllä ne jaksaa vaikka päällään seisten :)

Ihanan kirpeää pakkasäätä jokaiselle :) (täällä nyt -14,5 pakkasta).

JääKyynel ja Tuittu

 
Tää kävi tänään siellä lääkärillä tarkistuksessa, et mikä toi kohdunsuun tilanne on ja samalla juteltiin tästä selkä/lonkka ongelmasta. Sain luvan ottaa pari kertaa viikossa buranaa, mikäli yöt ei millään onnistu. Tuosta panacodista mulla meni pää niin sekasin, et sanoin etten sitä enää ota.
Mutta täällä aloitettiin nyt sitten "äippäloma". Olen siis saikulla äitiysloman alkuun asti. Kohdunsuun tilanne on edelleen se, että pehmeyttä on, ehkä jopa aavistuksen enemmän ku viikko sitten. Joten nyt oloa kotona ja tosi tosi herkästi pitää mennä synnärille jos supistelee ja tuntuu painetta.
Vkoon 24 pitäis olla jalat ristissä, tämän jälkeen lapsi kuuluu siis tehohoidon piiriin, mikäli syntyis sitä ennen. Kunhan ei.
Mutta siis tällä hetkellä ei vielä vuodelepoa, mutta herkästi siihen mennään jos ei asetu supistelut. Eli tiiviin tarkkailun alla olen, ja ens viikolla kun menen neuvolaan ni kuulemma seuraava neuvola on sitten heti muutaman viikon päästä. Seurataan siis nyt tiiviimmin, tästä lääkäri oli äippäpolille yhteydessä ja suosittelivat sitä noin.

Mutta YLIHUOMENNA! vihdoinkin mäkin pääsen rakenneuä:hän!!!

Nolo kyssäri, mut onko muilla miehiltä tullu kommenttiä S:än aikana että tisseistä tulee...?
Mä nimittäin ton tänään kuulin.... :ashamed:
 
Heippa!

Tännekin kuuluu kylmää, n. 12-15 astetta pakkasta ollut. Pulkkamäessä oltiin pojan kanssa ja hauskaa oli. Itse en kyllä uskaltanut laskea, mutta hyvää liikuntaa tuli, kun pulkan vedin aina mäen päälle :) Harrastuksista onkin ollut juttua. Mulla raskauden myötä juoksulenkit muuttuneet reipasvauhtiseksi kävelyksi, mikä sitten varmaan raskauden edetessä muuttuu vähemmän reipasvauhtiseksi :D Muutenkaan en oikein muuta kuin liikuntaa harrasta. Mammajoogan aloitan tammikuussa kaverin kanssa, jee :)


Mulla oli neuvola tänään. Kaikki oli hyvin.
Painoa oli tullut 11vkossa 2kg, eli alusta 6kg.
Sydänäänet reippaat ja kuuluvat, n. 150x. Liikkeet ++.
Hb 129!!! Jee, oikeasti tämä taitaa olla mun uusi taso :D Ennen ollut aina hyvä jos 120...
Pissa puhdas.
RR 115/64. Ei vaikuttanut viimeöinen valvominen ainakaan paljoa...

Kelan paperit sain ja synnyttäjän lomakkeen, eli esitietolomakkeen sairaalaan. Samoin sokerirasitukseen ajan 12.1. ja samalle aamulle neuvola-ajan.

buamille mä en ole tuota kuullut mieheltä. Normaalia se on, kun mielihyvähormonia eli oksitosiinia erittyy, niin saattaa tuon laukaista. Toivottavasti pysyis vauva mahassa vielä pitkään yli tuon 24 vkonkin! Koita jaksaa levätä :hug:

Täällä on kuopuksen synttärivalmisteluja tehty. Huomenna tulee hänen kaksi kaveria, toinen tulee siskonsa kanssa, niin on sitten synttärisankarin siskolle seuraa. Sunnuntaina illalla tulee miehen puolen sukua juhlimaan 4-vuotiasta ja maanantaina illalla tulee mun sukua. Yleensä on vietetty vaan yhdet sukulaissynttärit, mutta nyt kun toisille ei sopinut su ja toisille ei ma, niin sitten näin. Lauantaina on meidän uuden kummitytön ristiäiset :heart: Ja sunnuntaina päivällä mennään toisen kummitytön synttäreille :heart: Hän on veljeni tyttö ja täyttää myös 4v. Yhtä juhlaa on vaan nyt meidän elämä :D Viime pe oli amm.yhdistyksen pikkujoulut ja sieltä mentiin jatkoille baariin. Mua ei haittaa oikeastaan yhtään, että muut juo ja minä en. Kotiin tulin kylläkin jo puolen yön jälkeen. Lauantaina sama meno jatkui mun veljen 30-vee juhlissa. Kivat juhlat oli ja kotiuduttiin kolmelta. Onneksi olin päikkärit nukkunut. Sunnuntaina päivällä oli vielä kuopuksen kerhon joulujuhla.

Unipussista mulle alkaa käydä samoin kuin Sun Riselle, jään koukkuun :D Meillä ei siis edellisillä ole ollut, mutta nyt alkaa kyllä tuntua hyvältä vaihtoehdolta.

Kosmetologilla en mäkään tunnusta usein käyväni. Olisinko pari kertaa käynyt ja siitä on jo toooosi paljon aikaa. Kampaajalla nyt harvemmin, kun ei ole ihan lyhyt tukka. Lyhyen tukan kanssa tuli käytyä noin kerran kuukaudessa tai kahdessa. Nyt mulla on sellaiset klipsipidennykset, niin senkään takia ei tule käytyä, kun aika paljon käytän noita. En kylläkään töissä, mutta siellä melkein on tukan oltava kiinni.

Nyt en muista, mitä muuta piti kommentoida... raskausdementia vaivaa...

Ihanan talvista joulunodotusta kaikille :xmas:

siru 21+3
 
Kysymys hiivasta. Eli voiko se olla jotenkin vaarallinen näin raskausaikana? :|

Oonkos mä ihan viimeinne rakenneultraan menijä? Tuntuu, ett kaikki muut on jo käyny tai käy lähiaikoina. :whistle: Meillä se on siis 28.12, viikkoja sillo 25+2. Tosi viimetipassa siis.

Oma maha on kasvanu taas lisää.. :> Tässä kuvaa:



Hirmuisen kylmää on ulkona, mut jotenki se on myös ihanaa kun lumi narisee jalkojen alla. :)

Feles 23+2 <3
 
Huomenna olis neuvola..
Mua ahdistaa hirveesti mun paino.. :( :x Lähtöpaino 92 ja nyt paino on 95-96 :ashamed:
Ja kun mielessä on aina vain se kun neuvolantäti ekalla kerralla sano että kun tota painoa on mulla jo ennestään noin niin raskauden aikana ei välttämättä nousisi kuin nelisen kiloa.. niin tämä painonnousu tuntuu niin hirveeltä, ahdistaa,hävettää,ällöttää ja vaikka mitä.. :(
Anteeksi tämä purkaus tänne..

Noh huomenna tosiaan neuvolaan ja ihanaa sit saa tapella niiden kelan papereiden kanssa.. Mutta ehkä tämä tästä.. :)

jastu 22+2
 
:wave:
Luettu on mutta nyt taas väsyttää niin mahdottomasti että poistun koneelta.. Ne joulukortit on täälläkin laittamatta :headwall:
Sekä keskimmäisen 4v kortti tekemättä ja lahja paketoimatta.. huomenna "pikkuinen" täyttää 4v.

Pakkasta täälläkin. Aamulla kun vielä oltiin Oulussa niin siellä sitä olikin hieman enemmän, autokin hyytyi liikennevaloihin pariin kertaan. Mutta onneksi kun oli vielä parituntia lämpiämässä niin kotimatka sujui oikein mallikkaasti.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

KiiajaVille
 
heipsan tänään ultrassa käyty ja kaikki oli oikein hyvin. siellä se suuta auko ja potki välillä. mein esikko oli mukana. Arvakkaappas mikä lupaus sieltä tuli :eek: no TYTTÖ! mä olin jo melkee tottunu ajatukseen et poika tulis mut pitänee sulatella tätä et tulis tyttö. mut anoppiki sanoi kun hän odotti viimeistä lastansa ja sanottii et tyttö on mut syntyikin poika. et mahdollisuusksia voi vielä olla.

minunki pitää askarrella loput kortit ja huomenna kiikuttaa postiin, mitähä muuta oikeen touhuais.

arska äippä + tyttö 21+3
 
Luettu on. Ja poksunkin tänään: 23+0!

Omaan napaan ei uutta: kovasti esikoinen uhmineen ja huonoine nukkumisineen koettelee ja yritän jaksaa parhaani mukaan (eli huonosti). Päivittäin supistelee kovasti, välillä kipeästikin. Torstaina olis neuvola ja pitää kertoa noista masukivuista ja suppareista. Viimeksihän terkka jo meinasi laittaa minut lääkärille tarkastukseen, ettei paikat ole vain pehmenneet tms. No, katsotaan, mitä hän nyt sanoo.

Nyt poistun taas lepäämään..

Piipa rv 23+0
 
Talvinen tervehdys kaikille!

Kylläpä tuntuu nyt joulukuussa että aika menee vähän turhankin nopeaa, tuntuu että ei ehi tän kuun aikana millään tehä kaikkea mitä piti tai sitte tota hommaa on vaan kasautunu ihan liikaa.
Pitäs tosiaan täällähi alkaa väkertämään nuo loputki joulukortit valmiiksi ja laittaa postiin ennenkä on liian myöhästä.. kaikkia lahjojakaan en oo ehtiny vielä ostaa ja lähetään jo viikonloppuna reissuun eikä tosiaan tulla takasi ennenkä vasta joulun jälkeen. No on tässä onneksi vielä vähän aikaa hoitaa asioita ennen reissua. =)

Feles Me ei olla vielä edes varattu sitä rakenneultraa kun käydään yksityisellä, eikä nyt joulukuussa vielä oikein budjetti anna myöten, vois pian alkaa varailla tammikuulle.

Kosmetologilla on tullut käytyä tasan kerran ja sekin oli lahjakortin ansiota :) Voishan sitä käydä jos se tosiaan ei maksaisi niin ja kampaajallakaan ei tule käytyä. Äiti leikkaa latvoja yleensä jos on tarvetta.

äitiyspakkaus Mekin otetaan se kun tuntuu niin vähältä se raha, tai ei sillä ainakaan saa niin paljoa hommattua mitä siinä pakkauksessa on.

Mä en oo kuullukaan Relaxbirthistä. Mikä se on?

jastu Täällä kans yks jolla hirvittää oma paino.. Jo alkujaan oli n.10kg ylipainoa edellisen raskauden jäljiltä (josta jo yli 5v) ja nytkin on sitten noussut jo varmaan lähemmäs 10kg. En edes uskalla käydä puntarilla kun pelottaa mitä se nyt näyttää kun on tullut vähän liikaakin herkuteltua taas tortuilla jne ja perjantaina ois neuvola. Nyt saa varmaan neuvolantäti saarnata mulle terveellisestä ruokavaliosta :ashamed: jo viimeksi ei tykännyt kun oli tullut +500g viikko, no sittempä sen näkee mitä tuleman pitää.

Jeps mutta nyt ois varmaan parempi alkaa suunnittelemaan nukkumaan menoa pikkuhiljaa, Mukavaa joulun odotusta!

Nekkunen 22+5
 
Onnea poksuneille!

Uneton yö, aika ärsyttävää on! Puolelta öin nukahdin, kolmelta heräsin, pyörin aikansa ja nousin klo.4, nyt kello kohta 5 ja reilun tunnin kuluttua herätys. Siinäkö se yö?! Niin aikaisessa vaiheessa ei ole aiemmissa raskauksissa kyllä ollut vielä unihäiriöitä, myöhemmin välillä pahojakin. Pelottaa, miten se jatkuu...

Buam kun kohdunkaula pehmyt ja sen takia lomallakin, eikö ole seksiä kielletty? Sehän on aika tehokas kohdunkaulaa kypsyttämään ja supistuksia aiheuttamaan. Itse en kyllä siinä tilanteessa uskaltaisi.

Joulukortteja emme ole vielä kirjoittanut. Emme ole aiemminkaan "halvalla" lähettäneet, koska niissä n.10-15 kortissa, jota lähetettään, säästettäisiin euro tai pari, ei kannata stressata. Muutama lahja, joka pitäis postissa lähettää puuttuu vielä, se ahdistaa enemmän. Ja muutenkin lahjahankinnat vielä kesken, me hankitaan lahjat lähes 40 ihmiselle, joten miettimistä riittää. Ekat tarvittaisiin nyt viikonloppuna jo, esim. lasten pph:lle, kun ensi viikko on lapsillakin jo lomaa.

Yrittäisinkö mennä vielä nukkumaan...

Mirabel 25+4
 
Huomenta ja uusi yritys.

Buam, minäkin mietin tuota seksiä, onhan varmasti turvallista?

Joulukortit jäi tekemättä, kun en löytänytkään liimaa ja etsin joka paikasta. Nukkumaan mennessä näin sen yöpöydän vieressä lattialla... En tiiä mitä siellä teki :/ Mutta onhan tässä vielä reilusti aikaa 1. luokassa lähettää, säästyn stressiltä minäkin, jos nyt vain saan pikkuhiljaa ne tehtyä =)
 
Huomenet ja merkkaus! :wave:

Ei tuntunut tuttuja liikkeitä eilen illalla. :( Tai ehkä yksi, mutta se oli kovin vaisu. Tänä aamunakin pari hentoa liikettä...Liekö vauva vaihtanut asentoa?

rv21+6

Muoks. Ja nyt tietty alkoi tuntumaan. Säikäyttelijä :kieh:
 

Yhteistyössä