***HUHTIKUISET Joulukuussa***

Jopa täällä on porukka hiuljentynyt :x Samalla sivulla näkyy eilisaamun tekstit...

buam minä ainakin olen tunnustanut lukevani synnärikertomuksia, niihin ei koskaan kyllästy kun kaikki ovat niin erinlaisia. Itse myös mielellään kerron omista =)

Kaikille mukavaa viikonloppua toivottaa perjantain kunniaksi poksuva

Chiq ja Taneli 21+0

muoks. ja heti hypättiin eri sivulle kun intoilin että samalle sivulle menee ku eiliset..
 
Huomenta!

Mullon luksus aamu =)
Mies läksi vapaa päivänsä kunniaks metille koiran kanssa ja vei samalla pojan tarhaankin, mä saan kerrankin juoda kahvikupposeni rauhassa ja istua tässä koneella, lähtemättä yhtikäs mihinkään... :D
Muutenkin saan olla nyt aika iisisti, kun taas viime yö meni kipuilessa selän ja lonkkien kanssa. Samoin issias on nostanu taas päätänsä ja ruvennut kipuilemaan.

Vauva aloitti taas mylläyksensä heti aamusta, taitaa olla aamuvirkku, niinku esikoinenkin. Mutta, mutta, eilen tunsin ekan kerran hikan vauvalla. Saman tunsin yöllä. Tosiaan, ensimmäisen kerran heräsin yöllä vauvan liikkeisiin, ensin hikkaan ja siten myöhemmin potkuihin. :heart:

Nyt lueskelemaan muut jutut ja jatkamaan kahvittelua.
Ladies, have a nice day!

buam ja myy 20+2
 
Poksutaan tänään 24+0 :heart:

Esikoinen heräsi tänä aamuna klo 5:30 hommaili onneksi ihan hiljaa omiaan joten sai vähän pidempään nukuttua. Sai eilen palkinnoksi pet shoppeja niin niillähän piti päästä leikkimään. Niin ja tietysti vielä joulukortteja tarhakavereille piti aamulla kirjoittaa.
Tuo palkinto tuli kun hyvänkäytöksen tarrataulu tuli eilen täyteen.

KiiajaVille 24+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sun Rise:
raskauspahoinvointi ja älykkäät syntyvät lapset liittyy yhteen, valmistaudu siis neron kasvattamiseen :D:hug:
Vau! Meillekin tulossa nero! :kieh:
Eihän ne edellisetkään ole tyhmiä, ekassa pahoinvointia viikolla 21 asti mutta en oksentanut, toisessa loppuun asti aamuisin, muutaman kuukauden oksentamista melkein päivittäin ja loppuaika aamuisin kerran-pari viikkoon. Ja kyllä ne melko fiksuja lapsia on, vaikka ei neroja.
Tämän viimeisen paikalla oli pariin-kolmeen kuukauteen 5-10 kertaa päivässä ruokatorvessa kulkusuunta väärinpäin, se kyllä melkein loppui joskus viikolla 17+, mutta aamiaisen jälkeen jonkinlaista etomista on vieläkin, oksentanut en ole sentään kuin muutaman keraan viimeisen puolentoista kuukauden aikana. Nyt siis olo parempi kuin kakkosen samoilla viikoilla, mutta kokonaisuudessa tässä raskaudessa olen oksentanut enemmnän kuin koko edellisen elämäni aikana yhteensä.
Pitäisikö jo varata pikku-maha-nerolle opiskelupaikka jossain yksityiskoulussa... :heart:

Mirabel ja :heart: :heart: :heart: POKS 25+0 :heart: :heart:
 
Onnea poksuville! :heart:

Tännekin ilmeisesti tulossa sitten nero lapsi! :D

Mä valvoin taas viime yön. Nukuttaa aina mutta ei vaan pysty nukahtamaan. Sitten jos nukahdan niin herään pienimpäänkin rapsahdukseen. Musta on tullu ihan hullun herkkäuninen. :(

Niin ja sitten iloisin asia. Mun äippäpakkaus tuli eilen! :heart: Aika hassua, tuli jotenkin paljon todellisempi fiilis tuosta pakkauksesta. Vielä kun ei sillain ole tehty edes mitään hankintoja vauvalle, nyt on sitten pakkauksellinen tavaraa. :heart:

Mukavaa perjantaita kaikille!

- Hapsiainen ja Herne 24+2
 
Huomenta!

Viimeinkin perjantai! :heart: Voi että mä odotan iltaa, että pääsee töistä.

Poksujille taas :flower: Monella jo isot viikot.

Mä olen tuon vauvan rytmin ajatellut lähinnä niin, että hänen rytmi riippuu vielä aika pitkälti minun rytmistä. Ehkä se alkaa tässä pikkuhiljaa yksilöitymään ja tulemaan hänelle täysin oma rytmi. :D Voin olla täysin hakoteilläkin, mutta mun mielestä siinä Vau-kirjassakin luki, että näillä viikoilla alkaa vauvalle tulemaan selkeämpi uni-valverytmi.

Eipä tässä ihmeempiä. :wave:

rv21+2
 
piipa mä sanoin neuvolassa et en tunne tarvetta mennä sinne mutta se vaan jankkas ja jankkas et kyllä sun nyt olis hyvä käydä siellä puhumassa... nyt oli sijainen ettei ollu oma täti joka tollanen oli. onneks. toivottavasti se ei menny tilaileen mitään aikoja. täytyy sitten oman tätin kans puhua asiasta... ja en halua mitenkään "mustamaalata" niitä jotka sinne menevät..varmasti ihan hyvä paikka mutta kun itse en sinne halua. ärsytti vaan niin tuo tätönen eilen että... :headwall:
 
Voi tuo unipussi on sulonen juttu =) Tekis mieli hankkii :D

Mulla on myös kauhee väsymys iltaisin, ja kun menee sänkyyn niin unni ei tule :( tai sitten kun löytää hyvän asennon niin pikkuinen rupee potkimaan oikeen kunnolla ja sit pitää taas vaihtaa asentoo :LOL: Tällästä se on...

Yö pissailusta haluisin kysyä.... Onko se aivan normaalia että herää kuusikin kertaa yöllä pissalle...? Minua itseäni se ärsytää todella paljon, sillä olen huono saamaan uudestaan unenpäästä kiinni... :( Onko mitään keinoa miten saisi nopeasti unenpäästä kiinni uudestaan?

Täällä köyliössä on lunta =) Toivotaan että tulee valkoinen joulu.... :heart:

Voikaa hyvin ja olkaa terveitä :hug:
 
jennuli Kuinka usein sulla on päiväsaikaan pissihätä? Tuo kuusi kertaa yön aikana kuulostaa aika hurjalta. Unet jää varmasti katkonaiseksi. :/ Pitää olla ilmeisesti kiitollinen, kun itse pärjään taas ilman yöpisuja.

Mä tilasin tuon unipussin Pompoli.netistä, normaalihinta taisi olla lähes 40e, oli nyt tarjouksessa 14e. Käykää kattoo, jos kiinnostaa. :)
 
Jennuli Mä käyn välillä tunnin-kahden tunnin välein yössä pissalla mutta mulla ainakin tuo pieni painaa välillä ihan suoraan virtsarakkoon. Päivän aikaan käyn vasta alkuillasta/illasta useammin veskissä, aamupäivät menee vähemmillä käynneillä.
Välillä on niin että vaikka oon just käyny veskissä niin samantien tuntuu uudelle hädälle.

Kysyin tuosta neuvolassakin, mutta kerta pissa oli puhdas niin ei mitään mihinkään tulehdukseen viittavaa ollut.
 
Huomenta.

Perhanan kirjakauppias herätti ysin aikaan, ei ois pitäny vastata :kieh:

Onnittelut poksuville :flower:

Katyana Sillon ku meillä oli ultra, nii sama homma. Vähän säikähdettiin molemmat, kun se kätilö jäi kattelemaan ja tutkimaan sydäntä pitkään. Jälkeen päin kun puhuttiin niin molemmat aateltiin, ett sydämessä on jotain vikaa. Kai se sit vaa halus tarkistaa kunnolla sen sydämen, mutt ois voinu silti sanoo ett kattoo vähän tarkemmin eikä säikäyttää tollasella hiljasuudella.

Toi unipussi vaikuttaa aika kivalta jutulta, mutt toistaseks taidan sen hankinnan jättää. Aion tosissaan vasta ens vuoden puolella alkaa kattelee vähän lisää vaatteita yms. Turvakaukalo ja telakka ostetaan myös vasta ens vuoden puolella. Onhan tässä vielä aikaa...niin kauan kunnes hätä tulee :LOL:

|.) Tuli kyllä eilen todettua, ett oon oikeesti blondi (hiustenväri ei kuitenkaan sitä ole). Menin eilen sit sinne palkanlaskijan luo ja selviski, ett minun ois pitäny just se lomake minkä ite täytin viedä sinne. Se ois sit laittanu sen hakemuksen ja todistuksen Kelalle. Mutt mistäs perhanasta minäki tollasta voin tietää, ett halus just sen kaavakkeen sinne. Pitääköhän tästä lähin käydä kaikki kysymässä ensin ennen kuin mitään tekee omatoimisesti :kieh: No sano pärjäävänsä sillä todistuksen kopiolla ja sillä lappusella missä näkyy ne äiiys- yms. rahojen ajanjaksot. Mulle on nyt pääasia, ett palkanlaskennassa nyt tietävät minun pois jäännistä. Sillä 6kk tuloilla ei meinaa mulle ole yhtään mitään merkitystä, koska ne on huonommat kuin vuoden 2008 tulot. Tulipas pitkä ja monimutkanen omanapanen selostus :ashamed: :ashamed:

Lisäys: En ees muka löytäny kohtaa minkä työnantaja täyttäs siitä neuvolasta saadusta lomakkeesta. mutt mulle iha sama, tehkööt mitä tykkää...oon oman osuuteni tehny ny :p

Tuitulla oli eilen jotku megabileet käynnissä. Tuntu siltä, että yritti puskee itteesä läpi. Tänään ei oo tainnu vielä edes herätä tai sit se liike on niin huomaamatonta etten tiedä olevan hereillä. Mutt tosiaan eilen aamupäivästä lähtien säännöllisin väliajoin alotti kyllä sellasen nyrkkeilyottelun ettei oo tosikaa. Rauhottu sit jossain vaiheessa iltaa kuitenkin. Mutt tietääpähän ainakin olevan elossa :D

Mutta jospa lähtis kattelee toista kupillista kahvia ja aaamupalaa.

Kivaa viikonlopun alkua! :wave:

JääKyynel ja Tuittu

 
Luettu on. :)

Onko kellään muulla rinnat kipeinä? Mulla on kasvanut rinnat ihan valtavasti ja nestettä on tullut jo niin kauan, etten enää muista. Mutta nyt muutaman päivän ajan rinnat on olleet ihan valtavan kipeät! Nännit oikein pakottavan kipeät. Esikoisesta ei tällaista muistaakseni ollut..

Piipa rv 22+4
 
Piipa mulla on ollu noin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tuskaisen kipeet tissit. Nännit just kipeet ja pakko mun on kioukohtauksen tultua hieroa nännien alta. Sit tulee pikkutippa nestettä, maitoa vissiin. Viljapussin laitan lämmittämään tissejä kivun tultua. Joskus auttaa vain että menen konttausasentoon ja hieron tissejä samalla. Mies tykkää siitä ;) Esikoisesta oli vain alkuraskaudessa tissit kipeet.

Onpas halpa unipussi. Esikoiselle en raaskinut ostaa. Jospa pääsisin tilaaman sen nyt!

Meilläkin ultraaja sanoi, että saattaa välillä olla hiljaa kun tutkii tarkasti. Ei sitten pelästytty.

Pojalle ruokaa antamaan..

Greddy ja Piksu 23+2
 
Rinnat aristaa välillä, mutta vähän vaan. Nännit kipuilee myös silloin tällöin. Mullahan noi tissit ei ole kasvaneet kuin vähän, ei ole tullut mitään eritteitäkään niistä vielä (vaikka joskus nänninpäät näyttää valkoisilta).

Greddy Tuo sinun konttausasento ja rintojen hierominen kuulostaa aika rivolta. :LOL:


Tässä vielä se halpa unipussi. Noin 35e näyttäisi olevan normaalihinta. Tuleekohan vauvalla kovinkin kuuma polarfleecessä? :ashamed: Jospa tuo edes jonkin aikaa menisi keväällä ja ehkä sitten syksylläkin.

http://verkkokauppa.planeetta.net/epages/Planeetta.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Pompoli/Products/15_5_2/SubProducts/15_5_2-0010

rv21+2
 
Empuuu No niimpä.. Mut se on sit viimeinen kikka mikä toimii.. Mies sit innolla on mukana hoitamassa tissejäni. Jotenkin se että tissit saa roikkua vapaasti kai aukaisee jotakin ahtaita verisuonia tms..???
 
Rinnoista,mullahan sillon aivan alussa oli todella kipeät,silleen että kun illalla otti liivit pois niin tuntui että tissit "tippuu",hankala selittää... Nyt ei ole enää kuin nännit arat.Tuleehan muillakin jo "maitoa"??Siis uskomatonta että mun tisseistä tulee jo jotain,aivan hassua.Tässä pari vk:a sittenhän täällä puhuttiinkin siitä et puristaessa tulee jotain,mutta nyt huomasin kun olin ilman liivejä yöpaita päällä illalla,niin yhtäkkiä oli märkä läikkä paidassa :eek: kai se on normaalia...?
Sit mun äidin neuvo jonka haluan jakaa myös teidän kanssa.Eli oli äidin kanssa puhe imettämisestä ja hän neuvoi,että kannattaa jo nyt alkaa esim suihkun yhteydessä/jälkeen harjata nännejä jotta ehtivät "karaistua" ennen imetyksen aloittamista,jotta säästymme halkeilevilta kipeiltä nänneiltä sitten kun pieni alkaa imeä.Itsehän siis tänään aloitin nännien harjaamisen suihkussa pesuharjalla hinkutin varovasti,ja tosiaan varovasti nimittäin ei näitä arkoja tisuja voi oikein kovakouraisesti käsitellä,no,jospas ne nyt tästä karaistuvat sitten :D
Olipas kerrassaan tissi voittoista asiaa tällä kertaa :LOL:

Hemmi ja Masu-Ukko 23+3
 
Kylläpäs osa porukasta on tosiaan jo kauhian pitkällä =) Onnea poksujille :wave:

Pissahädästä yöllä aikas paljolta kuulostaa, jos 6 kertaa joutuu käymään keskiraskaudessa! Yleensähän se on alkuraskaudesta hormonaalisista syistä ja loppuraskaudessa kun vauva painaa, kun sitä joutuu ravaamaan. Ite päätin jo edellisessä raskaudessa että en hyppää vessassa yöllä, kun muuten ei tulis unista mitään, ja niinpä "koulutin" rakkoni silleen, että en mennyt kuin ihanihan pakottavimmasta hädästä ja kyllä se toimi ja ramppaaminen jäi.

Unipussista olette jutskanneet. Se on tosiaan ihan lapsikohtaista, toiset tykkää ja toisille tulee vaan huuto, jos pussiin laittaa =) Meillä on kahdella nuorimmalla ollut käytössä, nyt kuopuksella varmaan jää kohta pois, kun siirtyy omaan huoneeseen, niin että pääsee kävelemään helpommin :) Itse en ostaisi fleecestä tehtyä, kun olen kokenut fleecevaatteet sisävaatteina tosi hiostavina -> tai ainakin pitäisi olla joku trikoovuori että ostaisin. Mun mielestä paras on ihan puuvillatrikoinen/kankainen hieman topattu pussi. H&Mllä ei muuten maksa normihinnallakaan paljoa, tyyliin 15 e ja on ihan asiansa ajava :wave:

stoppis ja Oiva 23+3
 

Yhteistyössä