**HUHTIKUISET Helmikuussa** (Ensimmäinen vauva syntynyt!)

Sairastelijoille ja supistuksista kärsiville :hug:

Kantoliina oli kovassa käytössä esikoisen kanssa. Harmi, etten tajunnut heti alussa miten kätevä kapistus liina on ja ehdin saada muuten kantamisella selkäni tosi kipeäksi. Nyt pakkaan liinan jo sairaalaan matkaan. Meille päätyi MaM Eco-setti (liina, tossut ja pipo, tietoa babyidean sivuilta) ja olen ollut liinaan tosi tyytyväinen. Nyt ajattelin ostaa huutiksesta tai jostain Pikku-Ruu-liinan toiseksi liinaksi.

Mahassa mullertaa sellainen menijä, että toivottavasti vain pelottelee minua eikä sitten synnyttyään ole samanlainen vilperi kuin nyt! Esikoisella on virtaa parille muullekin lapselle, joten vähän rauhallisempi versio olisi ihan kiva juttu... Toisaalta tässähän on ehtinyt saada harjoitusta vilkkaasta lapsesta jolle jatkuvasti sattuu ja tapahtuu, joten elämä rauhallisen vauvan kanssa voisi tulla melkoisena "shokkina". Tosin jokaisen lapsen kanssa on omat juttunsa ja joka tapauksessa edessä on vauva-arjen opetteleminen uudestaan erilaisella temperamentilla varustetun tulokkaan kanssa. Voihan olla, ettei mikään mikä on esikoisen kanssa toiminut, toimi tämän pikkuisen kanssa ollenkaan... Aika näyttää!

Donu
 
Hei, ajattelinpa kirjoitella kun nyt muutama päivä ollut väliä. Neuvolalääkärissä kävin tiistaina, kaikki ok.

Paino: 62,1 (muutos +400g/vko), tullut yhteensä noin 8kg.
:snotty:
Verenpaine: 76/116
Hg: 117
Turvotus: + -
Sf: 26, keksikäyrällä menee kasvu

Mitenkähän se muuten kun lääkäri sanoi että kohdunkaula kiinteähkö, niin pitäiskö sen vielä tässä vaiheessa olla IHAN kiinteä tai kuinka teillä muilla..? Pituus oli 2cm, en sitten siinä huomannut lääkäriltä kysyä..

Täällä on Möykkyli pitänyt taas enemmän meteliä itsestään
:) Liikkeet on tuntunu aika selvästi parin päivän ajan..

Buam: toivottavasti pääset pian kotiin ja muistahan ottaa sitten rauhallisesti. =)

Kuinka muuten kun oli tuosta kantoliinasta ainakin puhetta, niin miten on kantorepun laita? Kannattaako sitä hankkia, jos on heikko selkä..? siis sellaista joka tulee tuohon etten baby björn ja se menee 10 kg asti.. Vai olisko ehkä se kantoliina parempi?

Navasta:mulla on napa pullahtanut aika selvästi.

No vois kirjotella myöhemmin lisää.

Omena ja Möykkyliiní 28+6
 
Napa ei ole pullahtanut, on kyllä muuttanut muotoaan.

Vauva on edelleen rauhallinen liikuskelija. Välillä pitää kunnon jytinää. Joskus öisin, kun herään, niin on jumppa menossa.

Taisi kaikilla vastanneilla vauva muistuttaa enemmän isää. Pitääkö se teoria sitten paikkansa. :D Hyvä vaan, jos tämäkin on enemmän isänsä näköinen. Minulta voisi periä mustan tukan päähänsä syntymähetkelle. Johan tässä alkaa pikkuhiljaa jännittämään, miltä vauva näyttää. :heart:

Hali kaikille kärsijöille :hug:

rv30+1
 


HapsiainenMietin, että kuinka kuvailisin omaa napaa, ja sit luin sun tekstin ja toi sun navan kuvaus oli ihan kun mun navasta! :D

Empuuu Meillä kaikki sano heti pojan syntymästä lähtien, että on kyllä ihan isänsä näköinen :D Ja kyllä mä itsekin sairaalassa heti katsoin, että "joo-o, ihan isänsä nenä, silmät ja hiukset, mutta mun suu" :D
Ja nyt pojan kasvaessa jotkut ovat sanoneet, että näyttää ihan multa ja mä oonkin sitten ihan ihmeissäni sanonu, et "aijaa, yleensä kaikki sanoo kyl et näyttää isältään." Kerran tossa vertailin poikaa mun ja isänsä lapsuuden kuviin, niin niiden kuvien perusteella on nyt ehkä enemmän mun näköö.. Tai no en tiiä, kai se riippuu niin katsojasta :)
Mut musta tuntuu et kaikki (ainakin mun tuttavien ja sukulaisten) lapset näyttää ainakin alkuun enemmän isältään :D

Piipa Kyl mä luulen, että mies on ihan yhtä innoissaan tästäkin raskaudesta kuin edellisestäkin, mut ei hän kyl niin paljo oo "perillä asioista", ja ite saan kyllä pyytää hieroon yms..

Buamille voimia! :hug:

*POKS* 29+0

Katyana & Nanna ?
 
Tänään poksutaan 30+0 :heart: Ellei nyt raskausdiabeteksen takia käynnistetä ennen la:ta, niin valitettavasti tää ei ollut mun viimeinen "kymppipoksuminen" :kieh: , tai en siis usko siihen mitenkään. Yliaikaiseksi ei todennäköisesti kuitenkaan päästetä (siis rv 42+), jos eiliseen äitipolikäyntiin edes vähän luottaa.

Meillä tyttö muistutti ihan pienenä myös isäänsä. Nykyisin löytyy jo munkin suvun piirteitä =)

Napa ei ole pullahtanut, mutta kiristynyt ja pienentynyt/madaltunut selvästi. Esikoisestakaan ei tainnut pullahtaa ulos, venyi vain ja oli kyllä melko kireä lopussa.

Olin tänään työhaastattelussa. Meidän osastolla on siis vakituinen paikka avoinna. Oon tällä hetkellä sijaisista ollut siellä selkeästi kauiten. Saa nähdä miten käy. Haastattelun jälkeen kävin taas kirpparilla ja ihan loistavia löytöjä tein =)

:heart: Poppeliini ja poju 30+0 :heart:
 
Kantoliina/kantoreppu Kantoliinaa voi käsittääkseni käyttää ihan pienestä pitäen ilman mitään rajoituksia, mutta reppua ei vissiit ihan pienille suositella, olikohan että vauvan olisi hyvä kannatella päätään ja sitten jotenkin muistaakseni liittyi vielä joku lonkka juttu... liian harva pää nyt muistamaan. Liina oli kyllä kaverilta lainassa esikoisen aikaan, mutta kertaakaan en sitä käyttänyt, nyt on kanssa vähän erilainen liina+ reppu lainassa samaiselta kaverilta, katotaan tuleeko käyttöön =) Tääkin on varmaan todella paljon makuasia että kuka tykkää/tarvii mitäkin, eli suosittelisin lainaamaan ainakin alkuun ja sitten vasta ostamaan. Liinoja saa kyllä useamman sorttisia että ei varmaan haittaa jos on huono selkä, että saa sellaisen minkä saa tukevasti... Kertokaa te jotka paremmin tiiätte :)
 
Ihan pikana vaan kommentoin tuota reppuasiaa: rintareppu on ihan eri asia kuin kantoreppu! Eli rintareput kuten Babybjörn ei ole ergonomisia eikä todellakaan kannata huonoselkäisen sellaista hankkia! Siinä ei myöskään saa kantaa pientä vauvaa ja muutenkin tosiaan asento niin vauvalle kuin kantajallekin ei-niin-hyvä. Kantoreppu (esim. Manduca ja Ergo) on ergonomialtaan samanlainen kuin liina ja siinä voi kantaa jo vastasyntynyttäkin, ja lisäksi käyttöikä on huomattavasti pidempi - voi kantaa isompaakin taaperoa.

Liinan jos haluaa hankkia, niin aloittelijalle suosittelen trikoista pitkää liinaa - se antaa periksi ja on helpompi sitoa kuin kudottu liina.

Itselläni on ollut Tricot slen ja Pikkuruu liinat ja ihan hyvin on pelittänyt. Nyt olin aikeissa hankkia tuon Manducan, kun en viitsi enää tuota sitomista harrastaa - kantoreppu on nopea, ja toisaalta kun itse olen niin lyhyt, niin aika lailla pänni, kun liinasta jäi kaksi yli metrin pätkää roikkumaan tuohon eteen (ja kun jossain parkkipaikalla yritti sitä päällensä viritellä, niin arvata saattaa että maassahan se pääsi pyörimään :/ ). Mutta jos tosiaan nyt hankin ne tuplat, niin sitten taitaa reppu jäädä hankkimatta.

Muoks. nyt kun on välipalat saatu nassuun, niin jatketaans vielä :)

Vauvan ulkonäkö - meillä on kaikki aina näyttäneet isiltä, ja kaikki ihmiset jaksaa sitä edelleen jankata, että ovat isänsä näköisiä (kaikki kolme). Mulla alkaa jo ottaa pattiin välillä :D Ihan selvästi on minunkin näköä, mutta useimmat ihmiset heti sanoo isin näköisiksi.

Napa on pullahtanut jo aikoja sitten :D

Buam toivottavasti pian pääset edes käymään kotilomalla :hug: :wave: Minäkin luulin että pääsit jo pois :ashamed:

 
Vielä lisää liinoista ja repuista. Ergoon tarvitaan muistaakseni lisäosa vastasyntyneelle, Manducassa (uusissa ainakin) se on jo valmiina olemassa. Liinoista mainitsen sen verran, että kudotut ja trikoiset liinat eroavat toisistaan joustavuudessa. Aloittelijalle Trikoinen on varmasti helpompi vaihtoehto. Itse päädyin MaM Ecoon, koska siinä on kummastakin vaihtoehdosta ominaisuuksia, enkä ole joutunut katumaan kertaakaan. http://www.babyidea.fi/kantoliinoista/mameco.html
"Huonoselkäisenä" kantajana paras mukavuus on löytynyt liinalla. Vaikka kunnolliset kantoreput ovat paljon parempia kuin rintareppu, liinaan tottuneena niiden kantomukavuus on vielä kaukana liinasta...
Mutta makuasioitahan nämä ovat! Kokeilemalla löytää omansa ja kantovälineillä on kyllä tosi hyvä jälleenmyyntiarvo eli siinäkin mielessä rohkaisen kokeilemaan. Liinan sitominen on helppoa kunhan vain pari kertaa treenailee ilman vauvaa. http://www.kantoliinakanava.fi/ kautta löytää sidontaohjeita ja myös tukihenkilöitä, jotka voivat ihan kädestä pitäen opettaa miten liina sidotaan kunnolla. Ainakin omaa liinaa ostaessa sain liikkeessä todella hyvän opastuksen liinan sidontaan ja varmuuden sen käyttämiseen.
 
Kirjoitinkin kiiressä väärin kun tosiaan tarkoitin rintareppua. No ei ehkä sitten sitä kannata ostaa.. Pitääpä tutustua sitten noihin kantoliinoihinkin ja kiitos Donu linkeistä..

Taidanpa tästä mennä juomaan kahvia, rankan työpäivän päätteeksi. =)
 
Päiviä :wave:

Mulla on monta monta sivua lukematta. En pysy teitin kirjotustahdissa mukana, kun nyt ollu kaikkee muuta menoo :) Pitää koittaa jälkikäteen lukee mitä ootte kirjotellu + teidän kuulumisia, mutt nyt laitan omaa napaa tähän väliin.

Tänään oli siis neuvola ja seuraavan kerran taas kahden viikon päästä.

32+2 (30+2)
Hb ei mitattu
Pissa Muuten puhdas, mutta kuulemma bakteeria löyty. Ei kuitenkaan kirjottanu labraan lähetettä vaan käski soittaa jos tulee pissatulehduksen oireita. Minähä kävin vasta kun oli sitä verta pissassa, mutt sen tulos oli kuitenki puhdas. Toi terkkaki epäili josko noi tikut on sit niin herkkiä. No katoaan ens kerralla vieläkö on jotain ja sit laittaa lähetteen labraan jos jotain löytyy.
Verenpaine 140/74 (136/74)
Paino 82,2 (81,2) eli +500g/vko itse laskettuna
Sf-mitta 28 (26) Eli siinä keskikäyrän tuntumassa mennään. Kehu tosi hienoks tota minun käyrää, kasvanu tasasesti.
Syke 130 (140)
Tarjonta RT eli nyt oli peräti kääntyny oikein päin. Viimeks oli poikittain. Mutt siellä viimesessä ultrassa maaliskuussa sit näkee kui se loppujen lopuks on.

Eli kaikki periaatteessa ok. Pitää nyt vaa toivoo ettei noi pissan bakteerit (jhos niitä on) ole mitään, kun kahden viikon päästä kuitenki se neuvola "vasta" on. Meinaan sillä jos ei tuukaa mitään oireita ja seuraavallaki kerralla on vielä bakteeria pissassa. No päivä kerrallaan :)

Täällä on töitä enää 5 päivää ja sit alkaa talviloma :)

Siinäpä pikakuulumiset, ei taas ehdi pitempiä turista, mutt kohta on aikaa istua päivät koneella ;)

JääKyynel ja Tuittu 32+2 (jo!!)
 
Buam mullakin menny ihan ohi et oot joutunu takas sairaalaan :ashamed: toivottavasti kuitenkin pääsisit pian kotiin ettei tarviis loppuaikaa sielä maata :hug: jaksamista sinne kovasti!

Napa juu mullakin sellainen lippa kasvanu tuohon päälle..outoo..oon sanonu et se on ku ajokoiran nenä :LOL: siis tää mun napa on ihan yli rumakin :| :ashamed: :snotty: |O

eilinen oli aika karsea päivä. ensin huimaili ja oli hutera olo. ja sitten kun lähdettiin käymään kaupasssa niin kesken kauppareissun alkoi ihan kaamea ylämahakipu ja se kesti varmaan tunteroisen ainakin.. :( mä olin jo paniikissa et pitääköhän mun nyt lähteä käymään päivystyksessä kun neuvolassa just tosta ylämahakivusta varotteli. en sitte kuitenkaaan lähteny ja kipu hellitti mutta maha oli kova kuin kivi koko loppuilllan. :|
tänäaamuna sitten huimailut jatkui -yllätysyllätys- :headwall: silmissä vaan musteni ykskaks ja ukko ihan kauhuissaan katto et nytkö se pökrää... kävin verenpaineet mittauttaa tuola ja ilmeisesti mulla heittelee paineet miten sattuu...110 oli yläpaine joka mulle on ilmeisesti liian alhainen...tiiä häntä. nyt ollaan huomenna lähössä hesaan ja jotenki kauhistuttaa et jos mää sielä nyt alan oireilemaan...argh. Täytyy nyt seurailla noita hommeloita ja kattoa maanantina jos soittas neuvolaan ja kysäsis...

vaunutkin tuli tänään :D ihanat niin ihanat ne on! :heart:

uskomatonta että kolmatta odottaa ja olo on sellanen kun ekaa oottaas. Mä oon paniikissa kaikista oireista mutta varmasti vaikuttaa kuopuksen alkumetrien ongelmat tähänkin... :/
Jotenkin tuntuu nololta kirjotella kaikista nippasuista et onkohan se normaalia mut kun ei muista edellisistä niin :ashamed: :snotty:
sama pää kesät talvet |O

nyt taas kattelemaan kamat kasaan aamuks ja sitten saunomaan...

Nasum ja napero 29+4 :heart:
 
pitäs saada toi liina väsättyä et pääsis kokelemaan kun vielä on aikaa. Nii ehtis harjoitella.

tää kävi kaupungilla ja on pino kankaita mitkä pitäs ommella :D No reissu meni muuten hyvin mut alko mahaan sattumaan urakalla kävely vaiks hissuksiin taapersi ja kotiin tultua kun kumarsi tiskikoneelle niin selkä meinas pettää, joten nyt odotellaan et kivut helpottaa. Mut eipähän arvi hetkeen pakosti käydä kaupungilla. Löysin vielä parit rintsikat jotka ostin niin on valmiiksi sitten jotkut ainakin ja meneehän ne nytkin :)
 
Mä oon ihan tippunu näistä jutuista.. :kieh: Tuntuu et raskaus etenee niin rauhassa ja seesteisesti et ei oo oikein mitään mistä kirjotella.. :p

Neuvolakäynneistä Meillä alkuun 4vkon välein, rv30 jälkeen 2vkon välein ja 36vkon jälkeen 1vkon välein..
Mulla on seuraava käynti huomenna.. Tuntuu et viime käynnistäki on niin vähä aikaa et mitähän ne nyt taas keksii.. :LOL: Jospa ainaki ultrattais et vähä näkis miten päin pikkunen köllii ja sais vaik villiä veikkausta sukupuolesta joltain muultaki. Rakenneultrassahan lääkäri veikkaili enemmän tyttöö..

Olot ok, selkä kipuilee iltaisin, mut ei mitään ylitsepääsemätöntä. Saikulla kuitenki oon äippäloman alkuun (27.2) ja hyvä niin, paremmin oon jaksellu verrattuna siihen ku viel piti työt jaksaa kaikkien kotihommien ja esikon kaitsemisen lisäks..

Maha tuntuu olevan yhtä vauvaa vaan. Alkaa ilmeisesti olemaan aika ahdasta, luisevaa pyllyä, polvea, kyynärpäätä jne tuntuu punkevan vähä väliä mahanahkaa vasten niin että ihan sattuu välillä. :kieh: Koomisen näköistähän se kyllä on ku yhtäkkiä keskelle mahaa ilmestyy ylimääräinen kumpare.. :LOL: mutta ei aina niin kivan tuntoista.. :p

Napa on pullahtanu ihan kunnolla ulos jo kauan sitte.. :LOL: Rumahan tuo on, näkyy kahdenki paidan läpi.. :p mutta palautuu kyllä kuhan vauva syntyy.. Näin esikoisenki aikaan..

Empuuu Mullaki ollu nyt satunnaisesti noita hormoonipäänsärkyjä, mitä oli alkuraskaudessaki.. :p ei kivaa..

Mies ja raskaus Musta tuntuu että mies on ollu ehkä enemmän mukana tässä kuin esikon raskaudessa. Esikon aikaan kyllä oli useammin neuvolassa mukana ja sen sellaista, mut nyt on ollu kiinnostunu ehkä enemmän just kehitysvaiheista, koosta, mun oloista jne. Jokseenkin vähän mun mielestä silti, mut hän onki selittäny sen niin että hänen on hankala sitä asiaa oikein saada itselleen vielä konkretisoitua ja se on kyllä varmasti aivan täyttä totta.. Mehän näitä vauvoja kannetaan, tunnetaan kaikki liikkeet ja muut ja miehet joutuu vaan lähinnä "seuraamaan sivusta"..


Kantoliinoista/repuista jne.
Esikolla oli BabyBjörnin rintareppu ja se on kyllä mielestäni ihan vihoviimeinen valinta.. Selkä tuli kantajalla kipeäksi, eikä vauva ollut tyytyväinen ja selkeästi näki että asento oli todella huono..
Toinen kantokapistus meillä oli Kanga-reppu, joka oli kyllä ihan mieluinen, tosin trikoinen, joustava rengasliina olisi varmaan miellyttävämpi. Tälle aion hankkia Tri-Cotti komboliinan, sillä pitkää liinaa en ole käyttänyt, enkä halua alkaa opettelemaankaan vaivalloisia ja aikaavieviä sidontoja pitkän liinan kanssa.. Tuo komboliina antaa käytännössä samat mahdollisuudet kantamiseen kuin pitkä liina, mutta nopeasti ja helposti.. ;)

Jospa kävis huomenna sit vielä tän litanian lisäksi vaukkukuulumiset kirjottelemassa.. :)


Kellis ja Aarre 32+3

 
Pakko yhtyä tähän liina ja rintareppu-keskusteluun.. Mä olen kovasti miettinyt että se mitä on lukenut rintarepuista esim. just baby björnin.. Et jos ne kerta on niin helkkarin epä ergonomisia ja huonoja niin miks niitä sit tehdään..?! :O Se ei kyllä mun jakeluun mene..
Mä olen kovasti tuota liinailua miettinyt että kuinka kiva varmasti olisi, mutta tuntuu jotenkiin niin vaikealta alkaa opettelemaan luoja ties minkälaisia sidontoja :D Mutta no täytyy nyt katsoa..


 
Meillä esikoinen on aina kuulemma muistuttanut enemmän minua, oikeastaan nyt vasta, reilu kaksi vuotiaana on ruvennut "olemaan enemmän itsensä näköinen", eli tullut piirteitä toiseltakin puolelta...

Napa on aikas tasainen, josko pysyisikin, eikä pullahtaisi.

Mies tuntuu olevan ehkä enemmänkin nyt mukana. Ikinä ei ole mitään lueskellut tms. mutta jotenkin tuntuu vain siltä. Jossain vaiheessa mietinkin sitä, että onko vaan mun mielikuvitusta, vai johtuuko siitä että suojelee esikoisen välillä rajuiltakin leikeiltä joita ei tietenkään ekalla kerralla ollut, vai kenties siitä että se "kauan kaivattu poika" olisi nyt tuloillaan... Äh, en tiedä...

Synnytys pyörii päässä enemmän ja enemmän, eka kun meni miten meni... Tulisi vaan se synnytystapa-arvio (vasta 38+1!) ja saisin puhuttua lääkärit kuvaamaan tuon lantion. Alakautta haluaisin synnyttää, mutta ei sektiokaan hirvitä. Mieluummin vain ottaisin sen suunniteltuna, enkä hätä-kädessä niin kuin viimeksi. Käynnistystä en haluaisi! On ruvennut tuo naisjuuri minuakin kiinnostamaan, mutta mistä lisää infoa siitä?? Samoin vadelmanlehtiteetä meinasin kokeilla kun aika on kypsä, ei kait tuosta haittaakaan ole...

Olipas taas omaa napaa... Mutta siis:

*POKS* :D 33+0 :D *POKS*
 
Jos lapsi nyt lähtisi tulemaan niin sitä ei kai enää esteltäisi.

Taitaa se homeopatia multa jäädä. Mies oli jyrkän negatiivinen, pitää huuhaana. Hän on muutenkin tuollainen skeptikko ja järki-ihminen. Katselin hänen etsimiään tietoja noista homeopatian "lääkkeistä" ja pitää sanoa että en kyllä löytänyt hirveän vakuuttavaa tietoa.

Esimerkiksi synnytyksessä käytetty arnica montana (C30 tai C200). C30 tarkoittaa, että vaikuttavaa osaa on 1 per 100^30 eli 0,00000000000000000000...0000000001 (luvussa on 59 nollaa ennen ykköstä). Se tarkoittaa, että jos söisit maapallon kokoisen tabletin, niin et vieläkään saisi edes yhtä molekyyliä mitään vaikuttavaa ainetta.

Mä jotenkin luulin että tässä on kyse jostain kasvinjuurista tm. konkreettisesta. En kuitenkaan tuomitse muita ja mietin kyllä vielä kovasti sellaisia asioita kuin että kaverini astma parantui homeopatialla (ei koululääketieteen tuotoksilla). Ja ohan noita esimerkkejä.

 
*poks!*

Jännää kun on yhtäkkiä jo 30 viikkoa kasassa vaikka justhan mä olin vasta korkkaamassa kahtakymmentä...? Mihin tää aika oikein menee?

Tässä loppuu aika kesken kun ei oo edes hankintoja tehtynä - onneksi äitiyspakkaus sentään tuli tiistaina :heart:

 
nasumasunen kannattaisi varmaan käydä näytillä ennen reissua, onneksi Helsingissä on kuitenkin niitä sairaaloita että sielläkin varmasti pääsee näytille jos siltä tuntuu.
Kamala tunne varmasti!
Mutta luulen että se kun odottaa "jo" kolmatta niin juurikin lisää sitä paniikkia, liikaa tietoa jo takana ja tunnetusti tieto lisää tuskaa..

Napa ei ole vielä missään raskaudessa pullahatanut ulos. Kuopalla on mutta on se toki madaltunut.,

Sapfo mun mies on vähän samoilla linjoilla, että huuhaata on. Mutta toisaalta kun hänellä ei ole tietoa taikka kokemusta asiasta.
Monihan on myös saanut homeopatialla lasten korvatulehduskierteen poikki, mitä antibiootit ei ole pystynyt tekemään.
Sattumaa mahdollisesti.. sitähän ei tiedä.
Ajattelisin, että kun ovat "luonnon" lääkkeitä eikä synteettisesti tehtyjä niin olisivat "voimakkaampia" sen vuoksi ja siksi tarvittaisiin vähemmän.

Mutta nyt uhmaamaan -18 asteen pakkasta ja puistoon. Kaverin pihassa oli vain -14 joten puistossa mahdollisesti -12 - -15 astetta, ihan passeli kun siihen ei tuulekkaan niin hyvin.

KiiajaVille 33+0 :heart: *POKS*
 

Yhteistyössä