**HUHTIKUISET Helmikuussa** (Ensimmäinen vauva syntynyt!)

Yeb
Alkuperäinen kirjoittaja Katyana-87:
Yeb Kerroit saaneesi jonkun päänsäryn/halvauksen epiduraalin jälkeen, voitko kertoa vähän tarkemmin?
Mä en just senkään takia halua epiduraalia, että siinä lähtee tunto ja kaikki ja voi aiheuttaa myös jotain "halvautumista".. :eek: Enkä myös halua katetria, yäk! :x
Tuo postspinaalipäänsärky alkaa tavallisesti vasta noin vuorokausi selkäpuudutuksen jälkeen. On epiduraalissa tosi harvinainen, alle 1%, spinaalipuudutuksessa sen yleisyys on alle 8%. Yleensä se menee itsestään ohi muutamassa päivässä.

Mulla vaan ei ollutkaan "tyypilliset" oireet, eli pystyyn noustessa valtava päänsärky, eikä mulla oikeastaan ollut päänsärkyinen olo, olo oli aivan tokkurainen, en kyennyt vauvaa ollenkaan hoitamaan tai pitämään, onni onnettomuudessa että vauva oli silloin teholla.. Hyvä kun silmiäni kykenin välillä auki pitämään.. En pystynyt lähes ollenkaan liikuttamaan ylävartaloani jne. Mulla ei myöskään auttaneet mitkään särkylääkkeet, ei kyllä normaalistikaan auta. Kaiken tämän takia diagnoosia oli tosi vaikea saada ja kun mut lopulta vietiin leikkaussaliin ja laitettiin epiduraalitilaan omaa verta, olo loppui kuin seinään! Siihen asti ainoa josta sai vähääkään helpotusta oli kahvi :D Eli jos jollekin tämmöstä tulee niin paljon ja kofeiinia naamariin. Senkin kun olisin tiennyt, vasta anestesialääkäri joka veripaikan laittoi kertoi tästä. Semmosta siis, elämäni kauheinta aikaa kun en ollenkaan tiennyt mistä on kyse ja esikoinen teholla ja hänelläkin epäiltiin kaikenlaista. Nyt tiedän ja uskallan kyllä ottaa selkäpuudutteen uudestaankin jos tuntuu tarpeelliselta :)

Katetria ei kai epiduraalin takia laiteta? Ei mulle ainakaan, se taidetaan laittaa vain sektion yhteydessä? Tilastani huolimatta kykenin kyllä vessassa käymään :)

Onnea Hemmille, jastulle ja muille "lomailun" makuun päässeille :D Olkoonkin sitten sairaslomaa tai äitiyslomaa!

Mustakin on tosi kiva kuulla teidän harvemmin kirjottelevien kuulumisia :wave:

Ja tiitu87, mäkin ymmärrän kantasi ja pelkosi. Hyvä että koet saaneesi apua pelkopolilta :hug: Eihän sitä voi lähteä synnyttämään ja pelätä sitä kuollakseen!
 
Taidan kuulua niihin, jotka kirjoittelevat harvemmin...johtuu siitä, että ei juurikaan tapahdu mitään ja olen vähän laiskain kirjoittelemaan :D

Hyvä kun kenelläkään ei tunnu olevan mikään valtavan kriittinen tilanne, nyt kun buamkin on päässyt sairaalasta :flower: Saavat vauvat vielä kasvaa turvallisille viikoille =)
Jennuskaliinin kuulumisia mietin myös jossain vaiheessa, jos en väärin ymmärtänyt, hän odottaa vauvaa nyt yksin?

Oma vointi on tasaista, neuvolakäyntejä parin viikon välein, supistukset ovat selvästi vähentyneet sairasloman myötä, nyt olen ollut kotona reilut kolme viikkoa, äitiysloma alkaa vasta vajaan kuukauden päästä. Aikaa on ehkä vähän liikaakin, mutta ensimmäinen "pysähtyminen" elämässä ikinä..aika jännää :D Eli reippaasti ja rohkeasti sairaslomalle jos siltä tuntuu ja sellaista vaihtoehtoa tarjotaan, itse nikottelin työorientoituneena ihmisenä vastaan, mutta oikein hyvä päätös kun ajattelee nyt.
Vauva voi ilmeisen potrasti, potkujen ja iskujen voimasta päätellen ainakin :LOL: Raivotarjonnassa on ollut jo jonkin aikaa ja pikku jalkoja on kovin mukavaa työntää kylkiluiden alle...joskus yritän siirtää kun tuntuu aika ilkeälle :p

epulis ja (ei enää niin) pieni 31+1
 
Tervehdys!

Heinekeeni ei mulle ainakaan neuvolassa mitään sen kummempaa neuvottu kuin että ottaa maitohappobakteereita, kun itsellä oli yhden yön aikaan ihmeellinen huono olo heikotus kohtaus, ei onneksi tarvinnut oksentaa ja aamulla ei enää ollut mitään. Neuvolan täti kuitenkin sanoi, että saattoi yrittää vatsatauti päälle ja sitten mainitsi että jos tulee niin sitten nuita m.bakteereita. Eli ei kaiketi sen kummempaa hoitoa kuin tavallisestikaan.

Synnytys/kivunlievitys esikoiselta käytössä oli epiduraali jonka ajattelin nytkin ottaa jos se on vaan mahdollista. Epiduraali laitettiin illalla/yöllä kun olin auki 6cm ja supistukset loppui siihen, nukuin sitten yön yli ja aamulla oksitosiini tippaa ja siitä lähti synnytys taas etenemään. Ponnistus vaihe kesti vähän yli tunnin ja alkoivat ehottelemaan jo imukuppia, mutta pyysin vielä saada yrittää ja tulihan se poika lopulta sieltä. Vaikka siis epiduraali hidastikin synnytystä en kokenut sitä niin tympeäksi ettenkö toista kertaa ottais, sillä kivut se vei kaikki pois. :)

Hankinnoista vaunut on hommattu, samoin kaukalo, pinnasänky ja sitteri pitäisi vielä hommailla ainakin ja kaikenlaista muuta pientä lisäksi. Hoitopöytä on jo kasattu valmiiksi ja vaatteet kaivettu esille ja tänään ostettiin sitte pari lipastoa että saataisiin kaikki tavarat ja vaatteet mahtumaan jonnekkin.

Valkovuoto on täälläkin ollut runsasta ja kokkareista mutta ihan valkoista ollut kuitenkin, kutinaa tai muuta hiivaan viittaavaa ei kuitenkaan ole ollut joten olen ajatellut että ei varmaan sitä sitten ole.

Nukkuminen vaihtelvasti on yöt edelleen nukuttu. Nykyisin tahtoo vaan olla sitä kun yöllä herään vessaan tai johonkin muuhun niin ei sen jälkeen enää väsytä ollenkaan ja on ihan pirteä olo. Sitten sitä pyöritään sängyssä aikansa että sais taas unen päästä kiinni. Päivällä alkaakin sitten kummasti väsyttää.

Eiliset neuvola kuulumiset

Rv 31+5
Pissa: Puhdas
RR: 135/88
Paino: n.+500g/vko
Sf: 29cm
Syke: +140
Liikkeet: ++
Tarjonta: pää alaspäin :)

Ja pääalaspäin sais pysyäkkin loppuunasti :D Verenpaineet oli taas hieman koholla minkä vuoksi seuraava neuvolakäynti on taas hieman aikaisemmin kuin 2 viikonpäästä. Ens perjantaina siis uus neuvola. Ei mulla kotona paineissa oo mitään häikkää ollu, mikä lie sitten tekee sen että neuvolassa nousee.

Nekkunen ja Iita 31+6 ja huomenna poksuu taas :D (aika on kulunut nyt muutaman viikon ajan kauheen nopeeta, ei ehi ees tajuta että viikko taas kulunu)
 
Mulla tämä kirjoittelu menee silleen jännästi pulsseissa, välillä tulee kirjoitettua jopa pari kertaa päivässä, ja sitten hurahtaa äkkiä viikko ettei tule riviäkään... Riippuu tietty ihan siitäkin, mistä puhutaan, että onko mitään sanottavaa jne. Nyt kun ei ole ollut itselläkään mitään kerrottavaa...

Meillä talon laajennus on tänään valmis viimeisiä listoja myöten :heart: Sitten vaan kalusteiden kasaamista ja uusiin huoneisiin kotiudutaan viikonloppuna! Josko minä sen jälkeen voisin keskittyä vauva-juttujen laitteluun, kun noi sisustus-asiat on saatu valmiiksi! =) Olisihan tuo kai jo aikakin, jos vaikka käynnistelläänkin etuaikaisesti...

Huomenna on neuvola, pitänee sitten tulla päivittämään lisää :wave:

stoppis 33+1
 
Stoppis Onnea laajennuksen valmiiksi saamisesta :flower: Remontti on aina hirvee urakka vaikka kyllä se kivaakin on :)

Buam Kiva että olit pääässyt kotiin =)

Tiitu :hug:

Lomalaisille :D

Hankinnoista Kaikki alkaa olla kasassa, mutta pinnis edelleen autotallissa kokoamatta...

Ite oon vaan ihan unessa, kun valvoin jonnekin puolille öin ja nukuin tosi huonosti, vessakäyntejä ja muutenkin heräilyä... Noo mies tulee tänään kotiin että jos sitä taas saisi nukuttua sitten :) Nyt täytyy kyllä mennä päikkäreille :) Serkkukin oli saanut eilen pienen pojan 2,5kg :heart:
 
Tiitu87, en näe pelkosektiossa mitään tuomitsemisen aihetta. :hug: Tärkeintä on varmasti, että lapsi saadaan ehjänä maailmaan niin, ettei äidille jää siitä elinikäisiä traumoja, olipa se tapa sitten sektio tai alatiesynnytys.

Vauvan liikkeet ovat voimistuneet nyt niin hurjasti, että eilen ne tuntuivat jopa vähän epämiellyttäviltä. Ikään kuin omat sisäelimetkin muljahtelisivat siellä vauvan kanssa samassa sekasotkussa. Viime yönä sitten heräsinkin ensimmäisen kerran vauvan liikkeisiin, kun sama mahdoton muljuaminen mahassa jatkui. Ja välillä tuntuu oikein särähtävää kipua virtsarakossa, kun vauvaa huitaisee sinne.

Rosahdus ja Myyrä 32+6
 
Huomenta!

Tuolla ylempänä Yeb oli vastannu Katyanalle katetrista. Niin epiduraalin jälkeen voi käydä ihan normisti vessassa mikäli jalat kantaa. Mutta jos näyttää siltä ettei, laitetaan katetri, mutta kertakäyttönen, eli siis rakko vain tyhjennetään, jonka jälkeen se otetaan heti pois, ei siis jää sinne. + että epiduraalin aikana sitä katetrointia ei edes tunne. Leikkauksen aikana sitten ilmeisesti laitetaan kestokatetri. Näin olen ymmärtänyt tai kuullut, mutta korjatkoon se joka tietää enemmän.

On se hyvä että on noi olympialaiset yöllä ni onpahan jotain tekemistä kun loppuu uni. Tänäänkin heräsin viideltä ni tulipahan katottua se suomen peli, vaikken urheilusta ja varsinkaa jääkiekosta välitäkään. Taitaa tulla katsottua noita nyt urakalla.
Mun molemmat lapset on sitten syntynee olympia vuonna. Poitsu oli ihan pikkunen vauva kun oli kesäolympialaiset 2004 menossa ja sillon öitä valvottiin ja mä katoin urheilua =)
Nyt vauva myllää masussa ja lonkat sanoo työsopparia irti ja jalat kramppaa jne jne jne nii jossain vaiheessa joudun heräämään nii, että pakko mennä sohvalle oleskeleen, ni meneehän tuo aika siinä sit kattoessa nyt näitä.
Ja vessassa pitää rampata sen kymmenen kertaa....no, ehkä 2-3 kertaa, mut ramppaamista silti....
Mullon ihan hirveesti lukemista vielä jäljellä, ni jatkan niitä tässä piakkoin.

Sen verran kuitenkin, että vaikka mulla ei nyt raskausmyrkytystä todettu, niin en tiiä ottaisinko sen sittenkin, kun tää mikä nyt on niin on sitten todennäkösesti aina...Eli siis suuresti epäilevät että mulla on ihan siis verenpainetauti. Siitä johtuen noi nousut sun muut. Sitä kyllä on suvussakin tosi paljon, ettei mikään ihme, mutta toivotaan et synnytyksen jälkeen paino putois niin, että vaikuttais tuohonkin.

Mut nyt meen jatkaan lukuja, jaksuja kaikille!

buam POKSUU VIHDOINKIN 30+0!!!!!!
 
Ensinnäkin poksujille :flower: Tulinkin heti neuvolan jälkeen päivittämään tietoja, Ikea aukeaa vasta kympiltä, joten hetken olen kotona...

Rv 31+0
Paino +12,3 kg lähtöpainosta, yök
Turvotus +
RR Mitattiin kolme kertaa, niistä alhaisin tulos oli 133/83
Pissa Puhdas
Sf-mitta 30cm, jälleen yläkäyrällä
Lapsiveden määrä on normaali
Tarjonta RT, vauva siis pääalaspäin, selkä minun vasemmalle puolelle, ja liikkeet tuntuu tosiaan oikealla pääosin
Syke 145 :heart: edellisillä kerroilla ollut 150, alkaa varmaan laskemaan
Liikkeet ++

Verenpaine oli ekalla mittauksella jopa 147/83. Pitää vointia seurailla, ei saa rehkiä liian pitkiä aikoja jne. Sain terkan puheesta semmoisen käsityksen, että ihan hyvä kun enää ensi viikko töitä. Kehoitti töissäkin ottamaan rauhallisesti, näköjään paineet nousee niin vähästä. :) Viime neuvolalääkärikäynnistä taisin sanoa, että ei ollut kovin antoisa käynti. Se lääkäri onkin saanut palautetta siitä, kun hän ei keskustele. Viimeinen neuvolalääkäri mulla on rv36, ja silloin kuulemma on kokenut ja puhelias lekuri. :) Sain nyt kuulla sokerirasituksen arvot (lääkäri kun niitä ei kertonut), nolla-arvo oli 4,9, 1h 6,6 ja 2h 5,3. Oikein hyvät siis. Seuraava neuvola onkin jo alle kahden viikon kuluttua noiden verenpaineiden takia, silloin vietän ansaittua äitiyslomaa. ;)

Näihin tunnelmiin :wave:
 
Ei tämä olo tästä mihinkään ole parantunu, tuntuu että alapää on vaan entistä kipeämpi ja arempi :ashamed: Viimeyö oli yhtä kidutusta, välillä kutisi niiiin hillittömästi, mut silti alapää on ihan kosketusarka, istuminen ja käveleminenkin sattuu. Menenkin neuvolaan nyt aamupäivällä niin terkka katsoo omin silmin mikä juttu tämä oikein on, ei mene kyllä noilla antibiooteilla ohi |O Hieman samanlainen tunne on kuin synnytyksen jälkeen, mut silloin sitä oli kärsiny hyvän asian puolesta, nyt turhauttaa kun en edes tiedä mitä tämä on!! :kieh:

Mutta siis...tulenpa sitten informoimaan kohtalostani :whistle:

:heart: Lanfear 32+0 :heart:
 




No niin todistan äskeiset sanani, taas täällä :whistle: Semmoinen pakkanen ettei auta lähteä tuonne lasten kanssa... JOten saatte ihailla pallukkaani rv 33+1 :D

buam hyvä että pääsit kotiin! Niin, ehkä se myrkytys olisi ollut "parempi" vaihtoehto toisaalta kuin pitempiaikainen sairaus :/ Toivottavasti raskauden jälkeen ei enää ole paineita :hug:

Lanfear kuulostaapa inhottavalta :( :hug: Toivottavasti terkka laittaa sut lääkärille (eihän se itse mitään voi määrätä tms) ja selviäisi tuo homma!
 
tiitu87 Minä "pääsen" myös pelkopolille. Minua ei niinkään se kipu pelota, vaan enemmän se että tulee ihan pissipää kätilö. Liittyyhän sekin kipuun tavallaan, pelottaa siis että kätilö ei tajua milloin oikeasti sattuu, moni kun luulee tietävänsä juuri miltä äidistä sillä hetkellä tuntuu :whistle:

stoppis, vau mikä pallukka :heart:

Tänne ei niin mitään erikoista, kipuja kovasti, mutta yritän silti kävelyllä käydä jokapäivä että kunto pysyisi parempana. Ahdistaa kun ei jaksa kävellä kuten ennen :( Olen kuiten muuten liikunnallinen. Synnytyksen jälkeen aloitan esikoistytön kanssa ratsastuksen uudestaan, jee!

-Chiq ja Taneli 30+5
 
Ihania masukuvia! Voi kun saisi itsekin aikaiseksi ottaa edes yhden otoksen tästä ennen kuin on liian myöhäistä.

Lanfearilla kyllä todella inhottava tilanne. Toivottavasti saat ajan asiantuntevalle lääkärille pian ja saat sopivat lääkkeet vaivaasi. :hug:

buam onneksi vielä yhtenä kappaleena ja kaikki kuitenkin suht hyvin. Toivottavasti paineet hellittää luonnostaan sitten, kun vauva syntyy.

Sulo viihtyy edelleen perätilassa ja välillä poikittain. Tuntuu kyllä aika inhalta, kun poikittain ollessaan venyttelee koipiaan. Tuntuu, että tulee molemmista kyljistä justiinsakin läpi. Tajuaisipa tuo nyt vielä muljauttaa itsensä oikein päin, että ei tarvitse stressata kääntämistä tai mahdollista perätilasynnytystä. Olikos täällä kenelläkään niistä aiempaa kokemusta?

manteli ja Sulo 32+6
 
Tiitu itse olen saanut pelkosektion. Ihana kokemus. En voi edes tajuta sitä että joku ei ymmärtäisi aikuisen ihmisen synnytyspelkoa tai vähättelisi sitä. Eiköhän jokainen itse tiedä mitä on kun todella pelkää jotakin.

Ja kiitos teille jotka kommenttoitte kysymystäni paikkojen pehmenemisestä ja vauvan kiinnittymisestä.

34+5
 
Katetrista vielä esikoisen synnytyksessä epiduraalin jälkeen kertaalleen katetroitiin kun pissaaminen ei yksinkertaisesti onnistunut.
Olihan se vähän "noloa" jotenkin, vaikka varmasti ihan luonnollista. En siis kuitenkaan ollut koko aikaa letku rakossa joten sitä varmaan ei tarvi pelätä.
Sinänsä, katetrointi tuossa tilanteessa oli hyväksi koska täysi rakko oli vauvan tiellä..

Buam mullakin on olympia vauvoja, tämä tuleva on sitten jo kolmas ;) esikoinen syntyi kans 2004 elokuussa ja kuopus syyskuussa 2008. Kakkonen on sitten poikkeus 2005 joulukuussa.
Ainakin muistaa ehkä tulevaisuudessa hyvin nämä olympiavuodet, vaikka ei ehkä mitään muuta muistaisikaan ainakaan mistään tuloksista..

Viikonloppua odotan kovasti. Tosin, täytyy kierrellä vähän myös vaatekaupoissa kun on enää yhdet "edustuskelpoiset" äitiyshousut ja nekin alkaa olemaan tiukat mahan kohdalta.
Ja toisaalta ei viittisi niissä olla neljää päivää putkeen. Saattaapi Helsingissä olla hieman enemmän valinnanvaraa kun täällä meillä.
Taitaa olla ainoastaan H&M mistä saa "kohtuuhintaisia" äitiysvaatteita. Eli ettei tarvi maksaa 50e housuista.

Lapset lähti mummilaan, joten nyt olisi aikaa käydä ne vauvan vaatteet läpi, musta vaan tuntuu että kaikki on jossain niin vaikeassa paikassa etten niitä löydä.
Miehen siskolle niitä annettiin aika paljon juuri poikien vaatteita, ja taidettiin suurimpaan osaan sanoa että näitä ei tarvita takaisin :headwall:
Onneksi näitä vauvoja nyt syntyy 3 lähiaikoina, ensimmäinen (miehen siskon miehen siskon la on helmikuun lopussa, sukuselvitys ;) ) syntyy pian, heille on arvioiden mukaan tulossa "suurehko" lapsi joten he ovat MVV:lle antaneet pienempiä vaatteita 50-56cm, mutta ne on sinisävyisiä ja he eivät halua tytölleen mielellään niitä pitää, joten lupasi niitä meille lainaan.
Ja jos ja kun meille tulee poika niin sehän sopii.
Sitten voin noita meidän tyttövaatteita pakkailla MVV:lle kun niille ei meillä enää ole tarvetta.
Kunnon kierrätystä ;) ja tosiaan jos näyttää siltä että meillä ei ole tarpeeksi vaatteita niin pitää kirpparilla kierrellä, tai kysellä miehen siskolta lainaan.


Mutta, lounasta ja jos samalla kattois Marttiinaa ja Eskoa :ashamed:
 
Huomentapäivää :wave:

Valkosuklaakakku nro 1 jääkaapissa odottamassa huomista varten. Toisen samanlaisen väsään illalla kunhan tulen töistä. yHdestä ei varmaan koko poppoolle töissä riittäs. Toisen syötän huomenna iltavuorolle ja toisen saapi sitten aamu- ja päivävuoro syödä perjantaina. Tosiaan huomenna viimenen ilta, kääk!

Täällä ollan tietosia kyllä tuosta ettei samaa lusikkaa tms. työnnetä vauvan suuhun kuin mitä ite on käyttäny. Eli oli siitä perhevalmennuksen hammashuolto (tai joku sellanen) osuudesta jotain hyötyä. Se on sit eria asia kuin se käytännössä toteutuu sitten kun muksu on hoidossa. Kuinka saat varsinkin ton ukkelin vanhemmille iskostettua sen asian päähän, kun tuntuu ettei ne välitä pätkän vertaa mitä minä sanon jostain asiasta. Sama juttu karkin suhteen myöhemmin. Siis ettei ne ala tuputtaa sille kaikkia herkkuja kun ei edes tajua ite vielä kinuta niitä. Tuolla valmennuksessa sanottiinki hyvin, ett isovanhemmile voiki sit sanoo, ett pistä vaa sinne oman hyllys päälle oottamaan omaa karkkipäivääs. Toivon vaan niin kovasti, että nämä avokin vanhemmat IHAN OIKEASTI arvostaisivat sitten minun/meidän mielipidettä että sitä karkkia ei sitten anneta liian aikasi yms. ja muutenkin toimittas meidän toiveiden mukaan eikä tehä vaa oman pään mukaan. Tämä tulokas on kuitenkin MEIDÄN lapsi ja me kasvatamme omalla tavallamme. Kyllä sitä uutena mummona voi höösätä muutenkin kuin karkin yms. varjolla. No aika näyttää kui käy näidenkin asioiden suhteen. huh, tulipas paasattua :ashamed:

Onnittelut poksuista ja äippäloman virallisesti tai epävirallisesti aloittaneille :flower:

|.) Hmm...täällä muute alkaa varmaan noi vaivat lisääntyä mitä pitemmälle mennään. Tänä aamuna eka kerran meinas krampata eka toinen jalka ja sit toinen. Tosin toisen jalan pohje on jo ollukki jäykän ja kovan olonen. Pyörittelinkin magnesiumia eilen kädessäni, mutt en ostanu kuitenkaan. en tiedä sitten vaikuttiko tähän asiaan se etten ole muutamaan päivään syöny noita raskaus multitabseja kun pääsivät loppumaan. Eilen kävin uuden purkin ostamassa.

Juuh, mutt nyt ei taas ehdi enempiä kommentoimaan. Täytyy mennä taas syömään, tekeen eväät ja valmistautuun töihin lähtöön.

JääKyynel ja Tuittu 33+1
 
Morjens pitkästä aikaa....... Kävin eilen neuvolassa ja jopas siellä jo olikin iso poitsu. Painoarvioks tuli 2750g Ja vastas kahta viikkoa isompaa. Meille kyllä ihan varmasti tulee poika nähtiin niin selvästi toi alapää ettei todellakaan oo epäilystäkään :D

Verenpaineen se mittas kahteen kertaan ja toinen oli sit 125/88 ja kuulemma se oli ok.
Painoa oli tullu 600g /viiikko ja yhteensä jo 16kg!:(

Perjantaina pitää mennä sokerirasitukseen kun toi vauveli oli isohko. Enhän edes vielä oo käyny kun se täti on aina unohtanu:) Mites kun ennen sitä rasitusta pitää olla syömättä 12h niin saakos edes vettä juoda?

Vauveli heiluu välillä masussa niin kamalasti että oikein kipeetä tekee. Ei siis oikein potki, mutta jotain se sielä äheltää:)

mother4 33+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sapfo:
Sitten kiinnittymisestä. Kuulemma uudelleensynnyttäjillä vauva kiinnittyy vasta kun synnytys alkaa. Voisiko joku kommentoida tätä? Onko todella näin? Eli jos vedet menee niin mennään sairaalaan makuuasennossa aina jos on uudelleensynnyttäjä jotta napanuora ei liuskahda ulos? Hmm.. miksi tätä ei lue missään ohjeissa?
En oo kyllä tollasesta kuullu, mut mua kyllä kiinnostaa kans jos asia tosiaan näin on..?? Epäilen kyllä. :eek:


Buam Mukava kuulla että kaikki on kunnossa! =)

Empuuu Meillä olis hoitopöytä tota Möhkö-sarjaa, haluisitko ostaa? ;)
On muuten aivan ihania kalusteita! ?

Yeb Kiitos kun kerroit tarkemmin tosta sun tilanteesta. Nyt on ehkä hieman parempi mieli tosta epiduraalista, jos sen sattuisin joutuun ottaan synnytyksessä..
Ja kiitos myös teille muille, jotka on valaisseet mua tossa katetri asiassa :)

Mä oon myös miettinyt, että mitähän Jennuskaliinille kuuluu..? Hän kirjoitteli niin usein mutta nyt ei oo vähään aikaan kuulunut mitään.. :eek:

Manteli Mulla itellä ei oo kokemusta perätilassa olevasta vauvasta, mutta serkkuni joka synnytti juuri 3 viikkoa sitten, joutui käymään käännytyksessä ja magneettikuvissa vauvan perätilan takia. Vauva ei siis kääntynyt edes kääntämällä, eikä missään vaiheessa raskautta ollut pää alaspäin. Mutta mutta, synnytys kun koitti, niin neiti olikin päättänyt sitten kääntyä ja syntyi siis sit ihan normaalisti :) ?
Mua on itseä kans alkanu mietityttään, että mahtaakohan tää kääntyä.. Välillä on kyllä pää alaspäin, mutta useimmiten köllöttelee poikittain ja potkii tonne oikeeseen kylkee.. Ens viikolla on lääkäri niin saa se sit sanoo mitä mieltä on.. Tai jos vauva oliskin siihen mennessä kääntynyt :)
Esikoinen kun oli jo aika aikasin raivotarjonnassa.

Katyana & NaNNa ? 29+6

 
Morjens,

eipä ole tullut tänne pitkiin aikoihin kirjauduttua, vaikka olen käynyt lukemassa viestejä useamman kerran viikossa. Ei oikein ole ollut mitään kummallista, varsin vähäisiä vaivoja eikä kummastelun aiheitakaan ihmeemmin.

Olen jo kesälomalla, äitiysloma alkaa maaliskuun 8. päivä. Yllättävän nopeasti nämä päivät vilahtavat ohi, tuntuu, että kiire jo tulee kohta...

Meillä on aika paljon remppa- ja sisustushommia tehtävänä ennen vauvan saapumista, pitäisi saada yläkerran portaat korjattua, kellarin portaat viimeisteltyä, aulan seinää maalattua ja järjesteltyä jostakin kummasta tilaa vauvallekin. Onhan meillä neliöitä, mutta epäkäytännöllisesti vanhassa talossa... ja romua on kertynyt nurkkiin ihan liikaa. Pikkuhiljaa olen heitellyt tavaraa roskiin ja siivonnut paikkoja, ja nyt on yksi lipastokin saatu jo tyhjennettyä kellariin valmistuneeseen vaatehuoneeseen, että saa vauvankin vaatteet jonnekin. Esikoinen on päiväkodissa kolme päivää viikossa, joten aikaa pitäisi olla, mutta jotenkin sitä ei kuitenkaan päivässä ehdi kuin pari asiaa... lomalla laiskistuu... no, eiköhän vauva potkaise sitten taas vauhtiin viimeistään.

Reissuakin ollaan järkätty ihan kunnolla, vielä pitäisi Ruotsissa ja Virossa käydä laivamatkalla, kylpylämatka bookattiin Viroon rv 34. Ja sitten on vielä siskon polttarit ja häät, 150 kilsan päässä onneksi vain, mutta yöreissuja molemmat. Häiden aikaan olenkin jo rv:llä 36 ja risat... no, parempi tämä kuin rv 41+4 ja käynnistys synnytyssalissa toisen siskon häiden aikana.

Juu mutta sepä tästä omasta leveästä ja littanasta navasta.

Kiiajaville : ei muuten ole H&M halvin äitiysvaatteissa, Stockmannilta ainakin Tampereella saa Mama-liciousin äitiysvaatteita, jotka ainakin housujen osalta ovat HALVEMPIA kuin henkkamaukalla. Ja paljon paremman mallisia, eivät tosin sen laadukkaampia muuten mielestäni. Tampereen Stockan valikoimat ovat vain aika pienet...
Mun pitäisi jostakin löytää juhlavaate niihin siskon häihin, ja toistaiseksi ei pahemmin tuuria. Täytynee tilata jostakin nettikaupasta.

Hankinnoista: meillä on asiat aika vaiheessa vielä, mutta tärkeintä onkin nyt ollut saada sitä tilaa raivattua, ettei tartte keskelle olkkarin lattiaa lykätä pinnistä. Pinnis on esikoisen jäljiltä kellarissa, pitää vain putsata ja kasata, samoin hoitopöytä. Turvakaukalo saatiin siskolta ja rattaat on tilattu Saksasta, jos nyt ovat joskus tulossa... maaliskuun aikana pitäisi tulla. äitiyspakkaus on tullut ja sukulaiset ovat into piukassa ostaneet mahdolliselle pojalle vaatteita, joten niitä ei tartte itte ostella. Tää on nimittäin mieheni puolelta se NIMENJATKAJA... jos nyt on tosiaan poika, tajusin itsekin vasta hetki sitten miehen suvun hillittömän innostuksen tähän vauvaan poikaveikkauksen jälkeen. Ei ole nimittäin mieheni kohtuullisen harvinaisella sukunimellä muita jatkajia kuin aika etäisessä suvussa. Mä olin ihan järkyttynyt kun tajusin. Itse kun olisin mieluummin toivonut tyttöä, vaikka toki poikakin kelpaa!

t

Plopp rv 32 (POKS!)
 
Katynana - olen haravoinut nettiä ja kyllä se näin on. Uudelleensynnäjillä vauva yleensä kiinnittyy ja laskeutuu vasta kun synnytys oikeasti alkaa. Ja tuosta, jos vedet menee ennen niin ainoastaan perätila tässä tilanteessa aiheuttaisi hämminkiä siitä mennäänkö makuulla sairaalaan vai ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KiiajaVille:
Katetrista vielä esikoisen synnytyksessä epiduraalin jälkeen kertaalleen katetroitiin kun pissaaminen ei yksinkertaisesti onnistunut.
Olihan se vähän "noloa" jotenkin, vaikka varmasti ihan luonnollista. En siis kuitenkaan ollut koko aikaa letku rakossa joten sitä varmaan ei tarvi pelätä.
Sinänsä, katetrointi tuossa tilanteessa oli hyväksi koska täysi rakko oli vauvan tiellä..
Näin myös minulla oli. "Jouduttiin" katetroimaan kun pissa ei yksinkertaisesti vain tullut. Vauva painoi virtsaputkea jotenkin ja vaikka kuinka yritin, ei pisaraakaan lopulta tullut (siis jo ennen epiduraalin laittoa). Sitä ihmettelen edelleen, ettei ensimmäinen kätilö, joka epiduraalin laittamisen jälkeenkin oli vielä jonkin aikaa vuorossa, puuttunut selvästi suureen rakkoon mitenkään. Toinen kätilö huomasi asian nopeasti ja minun olo helpottui hurjasti kun rakko ei ollut halkeamassa. Aika hämmentävä/"nolo" tunne aikuiselle ihmiselle ettei pysty pissaamaan vaikka kuinka tahtoisi! Katetroinnin jälkeen vauva laskeutui hetkessä niin, että pääsin ponnistamaan. Täysi rakko oli ollut esteenä. Näin jälkikäteen ajatellen yhtälö epiduraali kun sattuu (kuka tietää paljonko kivusta johtui todellisuudessa rakosta joka oli poksahtamassa), epiduraali poisti kivun, mutta myös supistukset, supistuksia voimistetaan tipalla mutta homma ei etene toivotusti kun rakko on "tiellä", lopulta tajutaan tyhjentää rakko ja johan alkaa tapahtua, tuntuu kyllä aika eriskummalliselta. Siksi aion tällä kertaa vaatia katetrointia jos pissa ei tahdo tulla normaalisti. Ensikertalaisena en ymmärtänyt ettei pissaamisvaikeudet "kuulu asiaan". Nyt myös tajuan miten kovan kivun täysi rakko saa aikaan (en ymmärtänyt kivun joka oli supistusten välilläkin johtuvan rakosta) ja miten paljon se voi hidastaa asioiden etenemistä.
Tulipa taas vuodatettua...!

Minullekin on aivan uutta tietoa, että uudelleensynnyttäjän pitäisi matkustaa vaakatasossa jos vedet menevät. Täytyy ottaa puheeksi neuvolassa ensiviikolla millaisia ohjeita sieltä asiaan antavat.

Donu ja Pikkuinen 31+1
 
Joku tuota perätilaa pohdiskeli... Mun siskolle, joka synnytti elokuussa, sattui aika erikoisesti. Nimittäin vauvan perätila selvisi vasta synnytyksessä, siihen asti oltiin sanottu, että rt:ssa on. Ja ihan normaalisti siis oli neuvolassa ja ultrissa käynyt. Alateitse kuitenkin synnytti, vaikka ensikertalainen olikin.
 

Yhteistyössä