¤¤HUHTIKUISET¤¤ elokuussa

Ruokavalion muutoksista jne. Vihreää teetä aloin juomaan tuossa kesällä 1-4 kupillista päivässä, joten pitänee lopettaa. :snotty: Kahvia olen muutenkin juonut vain silloin tällöin, ei tee tiukkaa olla ilman. Lenkkeilyn aloitin kans kesällä ja aion jatkaa jaksamisen mukaan! Alkoholia en ole käyttänyt viimeisen vuoden aikana kovin montaa kertaa, ja kun yritystäkin oli niin aina oviksen jälkeen olen ollut kokonaan ilman. En tupakoi.

Foolihappolisää ajattelin heti tänään hakea apteekista ja yritän sitä ravinnostakin saada. Tulee syötyä aika pajon kasviksia ja hedelmiä. Eilen ostin viiliä ja piimääkin, koska maitoa en juo. Pitää saada kalsiumia. :)

Pepsimaxin juomista ajattelin vähentää, koska sitä menee oikeasti ihan kamalia määriä. Jos vaikka kivennäisvettä alkais juomaan, tuntuu että pakko saada jotain kuplivaa.

En kyllä koe olevani mikään hysteerikko näissä asioissa, mutta pitää nyt vähän yrittää. :)
 
Mä oon normaalisti oikea limuhiiri, kolaa uppoaisi ihan mukavasti päivässä... Mutta mutta, ei mennyt plussaamisen jälkeen kuin vajaa viikko varmaan, niin en pystynyt enää pahoinvoinnin takia juomaan lempparijuomaani. Jonkun aikaa meni vielä jaffa, mutta nyt olen oksentanut sitäkin niin mukavasti ettei enää mieli tee. Ensimmäistä kertaa elämässäni nautin hampparit ja muut roskaruoat veden kanssa ja en voisi muuta juomaksi kuvitellakaan. :eek: Parasta on laittaa veteen pari jääpalaa ja muutama tippa sitruunaa, ah. Eli limut on toistaiseksi pannassa ihan siksi, että en vaan saa niitä alas... Muuten elän suht terveellisesti, en edes juo kahvia, joten ihan normaalisti tavallisella linjalla jatketaan. Ainut asia mistä joudun raskausaikana luopumaan, on tuo graavattu kala - sen kanssa en viitsi ottaa riskejä (byääh, taas joulu ilman graavikalaa...). Nyt onneksi vedin graafilohta kesän aikana ihan älyttömästi, niin ehkä sitä nyt kestää vähän aikaa ilman. :LOL: Tosin, söin kyllä mökillä graavattua vielä rv 4+ kun en tiennyt raskaudesta. Tuorejuustoja, fetaa, mozzarellaa yms kyllä syön ihan normaalisti, kunhan on tuoretta. Salaatteja tekee nyt jotenkin normaalia enemmän mieli ja niin, sitä hemmetin roskaruokaa... Niinkuin joka raskaudessa. :snotty: Tekee ihan hulluna mieli myös blinejä ja smetanaa ja mätiä, mutta sekin on ehkä sellainen mikä täytynee nyt jättää väliin... Smetanaa kai saa sentään syödä, mäti on varmaan enempi pannassa... Ravintolisänä olen syönyt raskausmultivitaa plussaamisesta lähtien sen 2 tablettia päivässä, joskus sitten "turvallisemmilla viikoilla" vähennän määrän yhteen pilsuun päivässä (aika suolainen hinta tuolla...). Tota syömällä viimeksi mun hemoglobiini pysyi tosi hyvänä pitkälle ja luulen, että jos syön koko raskauden niin ei ehkä tarttis ollenkaan aloittaa pelkkää rautalisää... Vatsa ei siitä oikein tykkää.
 
Ruokavaliosta Joo enpä muuta juuri mihinkään suuntaan. Graavilohi on mun suurta herkkua, sitä nyt ei voi kovin paljo syödä. Tai oikeestaan vältän sitä kokonaan. Kahvia en oo koskaan juonut paljon, sitä menee se 1-3 kuppia viikossa. Tuorejuustoja ym. syön ihan normaalisti.
Joo ja roskaruokaa tekee mieli, samoten salmiakkia, suklaa taas ei houkuta niinku yleensä.
Oon sitä mieltä niinku Sapfo, et noi suositukset muuttuu jatkuvasti, eikä niistä kaikkia varmaan tarvi ottaa ihan kuolemanvakavasti. Sanoisin Rouva B, syö nyt ihmeessä vähä sitä tonnikalaa jos mieli tekee, itseasiassa mä söin just tonnikala-sinihomejuusto-makaronivuokaa. Hyvää oli! Enkä usko alkuunkaan, että tonnikalasta ois haittaa, eriasia jos ämpärikaupalla sitä syö. :) Mut ymmärrän varovaisuutesi, kun teilläkin lapsettomuutta takana. :hug:
Kohta ultraan! Tuun sit kertoon miten kävi.
 
Täälläkää ei oo kovasti ruokavaliomuutkosia tullu. Ainoastaan noita maitotuotteita oon tarkemmin katellu, että esim. juusto ja jogurtti on tehty pasttöroidusta maidosta. Graavilohi on kans tän tyttelin erittäin suurta herkkua. Onko se nyt kokonaan pannassa? Hokasin meniaa just sellasen asian, ett eilen käytiin syömässä ja söin graavattua lohta. Mulla ei oikeesti siinä vaiheessa pälkähtäny mieleen, ett kannattas välttää. Joo, no järki käteen tässäki. Tuskin maailma kaatuu, kun yhden kerran on sitä syöny. Kahvin juontia kai pitäs vähentää, juon sen 1-2 kuppia aamusin ja siihen se yleensä jää. En tiedä onko se nyt sitten maailmanloppu jos joka aamu ton määrän juon? Täällä on kans tullu salmiakkiin "himo" ja suklaata ei tee yhtään mieli. Tää on yleensä sellanen suklaahiiri ettei oo tosikaa. Salmiakkia syön yleensä harvemmin, krapulaan tuli aina joskus syötyä.

Eipä tänne sen ihmeempiä. Tänään ei oo muute ollu etovaa oloo. Ai niin, toi vessassa ravaaminen on lisääntyny, nyt saatan jopa yöllä nousta vessaan ja juomaan, jota yleensä en tee. Ja näköjään nukun taas huonosti ja herään tosi tosi aikasi. Tässä menneellä viikolla kyllä nukuin ku tukki ja ois voinu nukkua enempiki, mutt aamuvuoro hätisti ylös sängystä.

JääKyynel 6+5
 
Hei.. Täällä ruokavalio on muuttunut ehkä vähän.. kun mikään ei maistu.. tai maistuu mutta ei peruna, makarooni tai muu pasta, eikä riisikään.. eikä muutenkaan lämminruoka uppoo.. Hedelmiä, marjoja,vihanneksia menee kyllä.. joskus leipää.. jospa se riittää.. toivottavasti kun en mä viitsi itseäni pakottaa syömään ja tullis vaa enemmän huono olo..

tiitu ja nasu 8+3
 
Toi sikainfluenssa on kyllä nyt levinny aika pelottavaa tahtia. Onneks meillä ei tiettävästi oo vielä töissä kellään ollu (vajaa 200 työntekijää ). Lastentarhat on se vihoviimenen paikka kyllä, mistä kaikki maholliset pöpöt on mahdollista saada.

Mullon tylsää, ku ukkeli on illassa. Tosin pitäs olla "onnellinen" ku ei oo aiheuttamassa harmaita hiuksia sotkemalla vaa paikkoja....ei oo siistiä muutenkaa. Ei vaa oo jaksanu siivota. Ja muuttoki häämöttää, nii vielä vähemmän nappaa, ku kohta on kaikki paikat sekasi.
 
Hei! :)
Oon kertonut plussasta jo poikaystävälleni tietty ja parhaalle ystävättärelleni. Tänään piti myös kertoo opolle ku opintosuunnitelmaa laadittii sekä opettajalle. Vanhemmille kerron vasta kun pahin km riski on ohi. Vähän harmitti kertoo koulussaki jo näin aikaiseen, mut ku oli pakko. Inhottaa vaa jos se km tuleeki niin pitää kertoo, ettei tarviikaan jäädä äippälomalle. :/ Jotenki kyllä tuntuis, että kaikki on hyvin, on vaan sellainen olo. =) Ainakin toistaiseksi.. :$

Poikaystävän kanssa olisi tarkoitus mennä naimisiin ja muutta yhteen tässä kohtapuoliin. :)

Ruokailua yritän muuttaa enemmän kasvispitoiseksi. Vitamiinejakin pitäis kaiketi osta, että saa varmasti kaikkee tarpeellista. Maksalaatikkoa tekis mieli, mut en sit tiä viitsiikö ku tuntuu niinku rikkois jotai lakia jos sitä söis. :whistle: Tosin, ei kai se pahaa tee jos vaikka muutaman kerran.. :D Tänää rupes tekee kovasti miele kotitekoisia munkkeja! :p Pinaattikeittookin tekis mieli, en oo syöny vuosiin! :eek:
 
Päivää kaikille :wave: Mahtuuko mukaan esikoista odottava 30 vuotias naikkonen :) ? Plussatestin tein viime viikolla kahteenkin eri testiin. Laskettu aika ois laskurin mukaan 17.4. Yritystä raskauden suhteen on ollut 5 kuukautta, aika pian siis tärppäsi.

Toivottavasti mahassani joku papu olisi ja toivottavasti papu pysyisi loppuun asti matkassa mukana. Nyt siis laskujen mukaan rv 5+2. Oireita ei sen kummemmin, muuta kuin mahaa nippailee ja tissit vähän kipeät. Ja välillä vähän outo olo. Päivänä jolloin menkat ois pitänyt alkaa tuli vähän verta housuihin. Ei edes siteeseen, taikka pönttöön. Muita oireita ei ole vielä ilmaantunut..

Tarrasukkia kaikille tasapuolisesti :heart:
 
Neuvolaan soitettu, on 10.9 eka neuvola, että onhan tuohon aikaa, mutta eipä se neuvolassa käynti tätä raskautta "edistä"... Np-ultra on sitten ajallaan, ja siellä nähdään onko kaikki kunnossa. Luultavasti tätä raskautta ei hirveesti ehdi päässään pyöritellä ja murehtia, kyllä nää lapsoset (3 kpl) pitää siinä määrin kiireisenä, varsinkin tuo 1v2kk :heart:

Kertomisesta on puhuttu: siskolle kerroin viikonloppuna kun nähtiin, muille en ole vielä paljastanut. En kyllä meinaa tietoa "pantata" kovin kauheasti, kerron sopivan tilaisuuden tullen... Lapsille kyllä ajattelin kertoa vasta np-ultran jälkeen, niin on sitten jotain näytettävää, jos kaikki ok.

Mummolat on meillä tässä ihan lähellä, toiseen ehkä 100m, toiseen ehkä 1 km =) Apuja siis saa kun pyytää ja joskus muutenkin.

Syömisestä sen verran, että en edes tiedä virallisia tämän hetken suosituksia, mutta yleensä ne on olleet sellaisia, että eivät ole tuottaneet minulle päänvaivaa. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle, mutta tietysti kannattaa olla varovainen listeria-riskin sun muiden tällaisten kanssa. Kahvia en ole ikinä juonut, teetä sen sijaan juon 3-4 kuppia päivässä, enkä sitä meinaa rajoittaa.

Mieltymyksistä vielä erikseen :D Ei tee yhtään mieli mitään makeaa :x Ja musta tuntuu että melko lailla sama homma ollut aina alkuraskaudesta. Ruokaa menee ja leipää hyvällä ruokahalulla, suolaista kaipaa ja kirpeää. Jäiset marjat, erityisesti hapokkaat (punaviinimarjat ja punaiset karviaiset) on ihan huippuja! :p Vichyä olen taas alkanut juomaan, niin kuin monessa raskaudessa, ilmeisesti se röyhtäily auttaa? :LOL:

No niin, ei mulla muuta :) Aika hassua olla taas raskaana :D

stoppis 6+6 (neuvolatäti sanoi näin, ite en ole vielä kartalla)
 
Katsotaanpa saanko nyt kirjoitettua, meillä trafiikki koneilla on noiden lasten vuoksi aika vilkasta, joten ei tahdo ehtiä kirjoittelemaan :) .
Ruokavaliosta kahvia juon kyllä useita kuppeja päivässä, pitäisi vähennellä. Eilen ja tänään olen jo oksentanut, joten luontaista vähentämistä tämän vuoksi on jo tapahtunut pariin kuppiin. Muuten elän aika normaalisti, maalaisjärjellä. Kohtuudella varmaankin selviytyy raskaudesta kunnialla ;) . Alkoholia ja tupakka ei tietenkään ollenkaan, en kyllä tupakoi muutenkaan, mutta nyt jäi heti saunaolut ja satunnainen ruokaviini. Alkoholitonkaan ei taida maistua.
Painonnousua yritän vältellä, mutta saa nähdä miten käy, yli 10 kg tulee varmasti, kuten aiemmissakin.
Lyra 6+1
 
Voihan viemäri. Pitäisi varmaan olla vain onnellinen pahoinvoinnista - ja niin toisaalta olenkin - , mutta onhan tää.. huh huh. Viikkoja 7+1, en oksenna, mutta kuvotusta aamusta iltaan. Toisin kuin joskus aikaisemmissa raskauksissa, yritän järkevästi syödä useamman kerran päivässä. Ruokaa tekeekin mieli, kuten tänään pastaa. Ikävä kyllä syöminen on parempi asia ideana eikä toteutuksena, yöks. Sängynpohja vetää puoleensa. Pitää varmaan minunkin tutustua noihin viimeisiin ravintosuosituksiin, on monta vuotta edellisestä raskaudesta joka eteni alkua pidemmälle. Onneksi en tykkää graavikalasta :) Ihana lukea muiden kirjoituksia, yhtä jännää ja toisaalta raastavan epätietoista aikaa monelle ultran käymättömälle... Kaikkea hyvää huhtikuisille! PS. Onko täällä pohjoisemmasta Suomesta ketään?
 
Jos nyt ehtisi istumaan vähän pidempäänkin koneella.

Ei tullut päivästä oireetonta, vaikka aamulla sitä säikyin. Tasaiseen tahtiin on yökitty ja kesken muuttorumban nukuin päikkärit. Eli siis eiköhän tässä kaikki ole ihan mallillaan. :)

Nyt on aikaa vastailla näihin kyselyihinkin.
Eli siis kertomisesta aluksi. Mä kerroin plussaamisen jälkeen tietysti miehelle ja kahdelle ystävälleni. He molemmat odottivat testin tulosta, olivat epäilleet että olen raskaana, mitä itse en uskaltanut edes ajatella. :D
Sitten kerroin myös vanhemmilleni lähes samantien.
Hetken päästä kerroin vielä kolmannelle ystävälleni, joka myös on raskaana. Mies oli kertonut yhdelle ystävälleen, äidilleen sekä veljelleen.
Ai niin ja saihan minun siskonikin jo tietää.
Ja tänään sitten laitoin työnantajalle sähköpostilla tiedon. Vielä viikko kesälomaa jäljellä, mutta halusin ilmoittaa hänelle jo. Meillä 10 hengen firma, jotenkin näin tarpeelliseksi kertoa nyt työnantajalleni. Suhtautuminen olikin aivan äärimmäisen ihana, kovasti onniteltiin meitä molempia ja töihin ei kuulemma ole kiirettä vielä ensi viikollakaan. =)

Sitten asuminen. Me ollaan miehen kanssa asuttu tähän asti virallisesti erillään. Olemme tunteneet vasta noin puolitoista vuotta, mutta koko sen ajan olemme olleet yhdessä, vaihdellen vain kahden asunnon välillä. Keväällä aloimme etsiä yhteistä kotia, samalla kun päätimme että ehkäisy jää pois kesällä. Enhän minä uskonut että voin edes tulla ilman apukeinoja raskaaksi, joten kaikki sitten kävi vähän pikaisesti. Eli kun muutto tuli niin tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. :D Nyt sitten asumme rivarikaksiossa, saas nähdä miten vauvan kanssa sitten mahdutaan. Olimme tosiaan ajatelleet tuota että yrittämiseen menee ainakin se vuosi, joten emme isompaa asuntoa hankkineet tässä vaiheessa. Mutta eiköhän tännekin mahduta. Meillä vielä sillä tavoin muuttotouhut kesken että mun omaa asuntoa ollaan tyhjennetty kaikessa rauhassa. Siihen nimittäin tulee uudet asukkaat todennäköisesti vasta lokakuun lopussa.

Sitten vielä ruokajutuista. Mä en oikeesti edes taida tietää mitä ei suositella. Tällä hetkellä mulle ei oikein mene mikään alas, joten olen tyytyväinen jos jotain saan syötyä. Kahvinjuonti loppui automaattisesti jo ennen viikkoa 5. Tupakointia en ole harrastanut enää vuosiin ja alkoholin käyttökään ei tuota ongelmia. Maksaa en nyt tietentahtoen aio syödä enkä myöskään graavilohta, myös noita juustoja olen miettinyt, mutta sekään kun ei tuota ongelmaa kun alas ei mene oikein kun näkkileipä ja vesi. :D

Niin ja Empuuu, mullahan on tosiaan ollut nyt alaselkäsärkyä. Eilen todella voimakasta, nyt sellaista pientä jumitusta/kipuilua.

- Hapsiainen 7+5
 
päpsy, onnittelut plussasta ja tervetuloa :flower: Meillä sama LA =)

Jeps, se sikainfluenssa... miehän oon päiväkodissa töissä, eikä se herkkua ole. Pelottaa piru vieköön. En välttist haluaisi kätellä niitä lapsia ollenkaan, mutta kun se on se tapa, ja vanhemmat loukkaantuis jos en sitä tekis, huoh... Päivä kerrallaan siis. En tiiä miten toimia sit, jos joku perhe siellä sairastuu. Kuuluukohan munkin jättäytyä kotiin varmuuden vuoksi? Kunnes on varmistettu, ettei oo epidemiaa tai jotain...

Empuuu, mulla ainakin on ollut selkä kipee, enemmänkin sellaista jomotusta ja etenkin pitkäkestoisesta seisomisesta sekä istumisesta kipeytyy.
 
Ostin muuten tuommoisia Bevi-tabseja, niistä saa foolihappoa 300% suosituksesata. B) Illemmalla ajattelin napostella vielä parsakaalia. Suosittelen sitä muillekin, jos vaan tykkäätte, se sisältää kans mm. foolihappoa. Ja sitähän me tarvitsemme näin alkuraskaudessa! =)
 
Sun rise - meillä päiväkodeissa on kättelykielto joka on ilmoitettu vanhemmille. Ihme ettei teillä ole noin "halpaa" ehkäisykeinoa käytössä. Itse sanoisin varmaan etten kättele tms. Ei vanhemmat voi sellaista loukkaantua, vai voiko? Siinähän ehkäistään ikävää (vakavaa?) tautia.
 
tääällä mä kans syön mahd. monipuolisesti ja raskaus multitabseja syön. kahvia en juo muutenkaa koskaan et en ole oppinut siihen. ehkä hyvä niin :) mut teetä tosi harvoin syön ja maitoa kyl juon ja mehua sekä kivennäisvesi.

huomenna ajattelin uuden testin tehdä kun on vieläki semmonen olo et olenko tosiaan raskaana ku 2 testiä viime viikolla ja haaleita :) eikä millää jaksais odottaa neuvolaa. :p mullaki jonku verran selkä särkyjä, niiku eilen ajaessa oli niit selkä särkyi ja aamulla herätessäni selkä oli älyn jumissa ja tuntuu vieläkin hieman olevan :ashamed:

nyt pitää painua suihkuun ja kohta nukkumaan.
 
Ultrassa käyty! Ja siellähän se pikkuinen köllötteli. :heart: Vahva syke näkyi heti, ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Raskaus on pidemmällä kuin oletin, siirryin siis suoraan rv 8! Nyt siis rv 7+4. Eli la siirtyi huhtikuun 1. päivälle. Nyt on helpottunut olo, ja ehkä näitä oireitakin kestää paremmin kun tietää kaiken olevan kunnossa. Huomenna varaan sit neuvola - ajan.

päpsy78 Tervetuloa ja onnea! :)

Nyt hoitaan tuota pikkuneitiä.
 
Hienoa syysmama. Kiva kuulla mukavia uutisia. Meillä melkein samassa sitten mennään. :)

Tässä tämän illan turvotusta (normaalisti vatsani on litteä, ei enää :eek: ) : http://www.aijaa.com/v.php?i=4695268.jpg
Näköjään näkyy housujen painaumajäljet, älkää välittäkö. :D Ja alkkaritkin on miten sattuu. :LOL:
 
Muistelisin että tuo graavilohta saisi kyllä syödä, mutta mahdollisimman tuoreena. Ettei vakuumipakattuna.

Kahvia en voi juoda, pelkästään kahvin juomisen ajatteleminen alkaa etomaan. Muuten kyllä joisin 3+4 kuppia päivässä.
Granny Smith omenat jääkaappikylmänä ja kuorineen on ollut kaikissa edellisissä raskauksissa suurinta herkkua ja varmaan niitäkin pitää pian haippaista kaupasta.
Auraa syön ja tulen syömään, tuorejuustoja myöskin. Aika pitkälihän kaikki Suomessa myytävät juustot on sallittuja.
Muutamia poikkeuksia toki on, niinkuin joka asiassa.

Esikoisen päiväkodista tuli viimeviikolla lappu, missä suositeltiin että lapsi jää kotiin mikäli joku perheestä on kipeenä. Kotiin olisi jäätävä vaikka lapsi itse olisi terve.
Toisaalta ymmärrän suosituksen toisaalta en. Oikeesti jos olen 39 asteen kuumeessa ja sängyn pohjalla niin ei siinä kovin hyvin hoidella 3 lasta, tosin ei niitä kahtakaan jotka jää muutenkin kotiin.
Tämän lisäksi vietäessä ja haettaessa ensimmäisenä pestään kädet, niin lapsen kuin tuojankin.

Toivottavasti näillä suosituksilla ja ohjeilla sikainfulenssa saadaan pidettyä päiväkodista pois.

Foolihappoa olen syönyt vähän ennen raskautta. 1g päivässä aluksi ja nyt 300mg päivässä.
Noita 1g foolihappo tabletteja oli viimeraskaudesta jäljellä ja ajattelin ne syödä pois kun kuitenkin on pelkästään hyväksi.
Edellisessä raskaudessa alussa oli kipulääkitys käytössä joka olisi pahimmassa mahdollisessa tapauksessa aiheuttanut vauvalle selkärankahalkion, tuo foolihappo edesauttoi ettei sitä tullut.
Nyt ei ole kipulääkitystä tarvinnut.. tosin tänään taas on kättä särkenyt siihen malliin että teksi mieli lyödä päätä seinään.
Lisäksi väsyttää ja etoo joten olo ei ole mitenkään hehkeä..

Mutta jospa menisi taas komentamaan noita muksuja että nukkuisivat..
 
Pitkästä aikaa minäkin ehdin palstalle ja täällä olikin paljon luettavaa :)

Piipa: ensimmäistä lasta odottaessani ensimmäisellä neuvolakäynnillä lääkäri totesi että minulla on emättimessä joku veripaise tms. ja hän sanoi että se todennäköisesti puhkeaa seksiä harrastettaessa, eikä siitä kannata pelästyä. Ja seuraavan kerran vehtaillessamme minulta todella tuli hiukan verta.

ON: Pahoinvointia ja väsymystä. Syöminen ei innosta vaikka normaalisti olen erittäinkin perso kaikelle herkulliselle.

Asuminen: pian päästään muuttamaan itse rakennettuun taloon jossa 5h+k, sitä on odotettukin ja viimeisen vuoden aikana ei olla kovin montaa päivää vietetty koko perheen voimin.

Nyt nukkumaan, jos vaikka uni tulisi (eilen ei tullut vaikka väsymys on kova).
 
Kävin tänään ultrassa! =) Viime viikollahan yhtenä päivänä tuli vähän veristä vuotoa, ja eilen illalla myös. Elämä mahassa kuitenkin näkyi, viikkoja vastaava 14mm toukka :heart: ja syke näkyi. Iloisella mielellä olen, vaikka silti vähän huolestutta. Kummassakaan edellisessä ei ole mitään vuotoa ollut koko aikana jne.
No huomenna soitan neuvolaan ja vara ajan, jos suinkin töissä kerkin, joka ei ole kyllä varma (puhelintunti on vaan tunnin, kiireimpänä työaikanani).

Ruokailusta: vältän tuorejuustoa ym vastaavaa, muuetn syön mitä pystyn, koska pahoinvointi määrää syömisen eikä oma haluni. En haluaisi raskauden aikana ylittää muutaman kilon painonnousua, kun muutenkin on vähän ylipainoa, mutta jos phv on yhtä pitkään kun edellisissä ja sen saa vähän kuriin jotain napostelemalla... Kahvia juon sen verran kuin pystyn, eli tosi vähän. Muute en juo ikinä limppareita, eikä varsinkaan Cokaa (enkä anna lapsille), nyt tekisi mieli nimenomaan Cokaa tuon kofeiinin takia, kylmä limppari kun uppoa paljon helpommin kuin kahvi.

T.Mirabel 7+4

 

Yhteistyössä