Hoitoihin/tutkimuksiin ensikertalaisena alkuvuodesta 2011

Kiitos Babies ja Nyppy =) Nyt on testejä tilattu mammaksi.fi:stä. Tilanne täällä edelleen sama, ei vuotoa ja testiin tuli aamulla mikäs muukaan kuin nega. Nyt olen päättänyt rauhoittaa mieleni ja testailla seuraanvan kerran joskus torstain tienoilla, jos ei täti ennen sitä kylään tule. Olen kovasti miettinyt, että pitäisikö soittaa klinikalle ja kysyä mitä mieltä he ovat, mutta toisaalta luulempa tietäväni heidän vastauksen ja se on se että malta mielesi ja ODOTA!!! Niin kai täytyy tehdä =)

Aurinkoista sunnuntaita, josko tästä suuntaisi kotitöihin ja sen jälkeen äänestämään!!
 
Tänään ois kp27/28-30, mutta vasta dpo 9. Eli siis kaiketi tädin pitäs tulla viiden päivän päästä? Ja jos tulee, niin kierto venyy. Tänään huomasin nojatessa kylppärin lavuaariin että oikealle alas sattu hieman kun painaa, mutta ei vasemmalle? Ja aivastaessa tuntu kanssa sieltä samasta kohtaa. Seki meni sitte ohi, varmaan enteilee jotenki menkkoja. Blaah.
 
Nyppy: Joo, mäkin olen tehnyt vähän niin kuin periaatepäätöksen, että ura ei mene perheenperustamisen edelle. Eli oikeastaan en varsinaista nousujohteista "uraa" edes haluaisi. Mutta välillä pelkään, että jos opinnotkin menevät pieleen vauvastressin takia, niin sitten ei ole kohta edes työpaikkaa. Ei sillä, että pitäisin työttömiä luusereina tms., mutta pelottaahan se oma jaksaminen ja pärjääminen, ja rahojen riittäminen mahdollisiin hedelmöityshoitoihin jne. No, ehkä ei pitäisi mennä vielä niin paljoa asioiden edelle.

nasu: Symppaan NIIN kovasti tätä odottamisen vaikeutta, se on ihan kaameaa.

Kaikille muillekin tsemppiä!

ON: Meille tuli sitten postissa kutsu lapsettomuuspolille! Aika on 16.5. Kyllä on todella nopeasti lähtenyt tämä homma vetämään: lasta on kuitenkin yritetty ajallisesti vasta n. vuosi, tai itse asiassa tuon lapsettomuuspolin ajankohtana aika tasan vuosi. Ei voi muuta sanoa kuin että julkisen puolen lapsettomuustutkimukset tuntuvat olevan todella hyvällä mallilla täällä Briteissä.

Menossa on kp 22, menkkoja odottelen alkavalla viikolla. Tai siis toki mukamas oireilen, mutta tuskinpa oikeasti kuitenkaan. :( Ja se odotus on niin hankalaa.
 
kabybara Mulle kanssa perhe on tärkeämpää kun ura.Joo, okei oon pelkkä myyjä kaupassa mutta sielläki on mahollista "yletä" Osastovastaavaksi tai myymäläpäälliköksi. Tohon edelliseen mulla olis hyvät mahiksetkin, tosin luulen ettei pomo minua siihen edes ajattelis kun yritetään lasta. Eikä myöskään mulla ole mtn työttömiä vastaan. Itse en vaan siihen pysty. Olin toissakesänä kolme viikkoa lomalla ja loman loputtua sain kenkää. Siitä kaks viikkoa ni mulla oli jo uus työpaikka, mutta tuo viis viikkoa kotona oli ihan liikaa :)

Täällä olis vähän niinku toivo menetetty. Menkkajuilinnat jatkuu ja aamulla sängystä noustessa tissit oli kipeet.(se tissikipu tosin loppu kymmenen minsan päästä :O). Sitte menin pöljä tekemään ovistestin ihan huvikseen ja se näytti tältä..



Ylempi on ennen ovista ja alempi tosiaan se tän aamunen :O Sori muuten huono kuvan laatu, mulla PITI olla hyvä kamera puhelimessa. Arvatkaa alkaako taas toivo heräilee. Vaikka googlettaessa huomasin että toi ei välttämättä merkkaa yhtään mitään..
 
Kirjoitan illalla enempi kun aikaa ja kommentoin muihin juttuihin... mut nyt Babies Tee Raskaustesti!? Eiku oikeesti, pitäis sen jo näyttää jos tuo on raskaudesta johtuvaa ja aika vahva on pcosta johtuvaks ja usko pois... ne mä tunnistan, tai siis ainakin ne on mulla haileempia.. ellei sit uus ovis sulla clomeista ja metuista johtuen, niin toi on sitä itteään, Tee jo, teeteetee Tee :D
Senkin :xmas: oot, ku muka toivo menetetty ja menkkajuilinnat ;)

(vink-vink, 4h pidätystä vähillä juomilla niin melkein sama ku aamupisu, sairaalassa ottavat niin testejä virtsasta) Miten niin olen yli-innokas?? :ashamed: :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen samanlainen kuin Babies vissiin tässä suhteessa, en uskaltaisi ikinä testata. Ja tuttu tunne tuokin, että oireita olisi vaikka kuinka paljon, mutta silti ei uskalla toivoa, kun on pettynyt aina ennenkin. En kuitenkaan halua povata epäonnea Babiesille, vaan toivon, että menkat loistavat poissaolollaan!

Nopea kirjavinkki kaikille kiinnostuneille (tai ainakin kaikille, jotka tykkäävät lukea ruotsiksi):

Söderströms - Utan

Tuossa on omakohtaisia kokemuksia sekä vapaaehtoisesta että muunlaisesta lapsettomuudesta. En ole vielä lukenut kuin muutaman ensimmäisen jutun, mutta vaikuttaa todella hyvältä jo nyt. Aika rankkaa tekstiä kylläkin.
 
Mun omalla kohdalla olisin ollut vastuussa niin monia ihmisiä koskevien asioiden kans, että jo pelkästään heidän takiaan on parempi, etten ole samaan aikaan miettimässä pitäiskö pissiä tikkuun tai koska olis hyvä sekstailla :p Teen nyt töitä, joita ei tarvi yötä myöten pähkäillä, palkka tulee ajallaan ja vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa.. se riittää tässä elämäntilanteessa enemmän kuin hyvin =) Oikeastaan päätös oli helppo, kun tiesi mitä haluaa.
En minäkään määrittele ihmistä työn tai työttömyyden mukaan, ihmisarvoa kun ei voi mitata statuksella, varallisuudella tai millään muullakaan.

Mä en voi kuin tsempata ja lähettää hirmusti voimia sulle Kapybara ja kaikille muillekkin opiskeleville... en itse olis jaksanut tätä opiskeluaikana, voin kuvitella miten hankalaa on keskittyä vaikka kuinka yrittää ajatella, et se on omien ja tulevan lapsenkin etujen mukaista.

Babies ON raskaana ja Kapybara sekä -nasu- toivottavasti menee perässä plussalistalle :)
Toivottavasti te kaikki muut raskaudutte ennen tätä oloa kun mulla on, mä en taida nimittäin enää edes olla tuossa "eiuskallatoivoa"-vaiheessa, vaan siirtynyt jo seuraavaan "toivoaeiole"-vaiheeseen.

Kiitos kirjavinkistä Kapybara, vaikutti mielenkiintoiselta.

Mitä kuuluu hiljaiseloa pitäville? Olis kiva kuulla teistäkin :)
 
Täällä on yks hiljaiselollinen, kiire ollu töissä niin ei oo jaksanu muuta..

Mutta siis melko mielenkiintoinen teoria tuo finnijuttu Nyppy! Ainakin minun kohdalla vois pitää paikkansa, naama kukkii vaikka ikää jo 26, not good. Minulle on joskus joku gyne sanonu että jos "kärsii" finneistä, niin se on mieshormonien aikaan saannosta. Siis että sitä kehittyy liikaa tai jotain sellasta. Vaikuttaiskohan se sitten ne mieshormonit hedelmällisyyteen naisilla, tiiä siitä.
Millonkas sinä pääset testailee? Elä vielä luovuta Toivosta!

Babiesilla on jännät paikat!!! Huihjuijui :p Komppaan Nyppyä ja sanon että testaa!! Älä pidä meitä kärsimyksessä :LOL:

kapybara Siellä briteissä taitaa olla tosiaan toimia erilailla hommat, kun silleen noin helposti pääsette ensikäynnille ettei tarttee vuottakaan yrittää. Et saa sinäkään vielä luovuttaa, jospa se vielä yllättää :D

Kylläpäs se nasua nyt antaa pitää epätietoisuudessa, mur! Ei oo oloja suuntaan tai toiseen ilmenny?

Vitsit kun en nää enempiä viestejä, niin jää nyt kyllä monelle kommentoimatta, I'm so sorry!


Kerroinkohan minä täällä että vaihtu lääke lennosta femareiksi. No ne on nyt syöty ja katottu tilanne ja taaski vaan liikaa folleja kehitty. Mut vielä on kai toivoa, kun meinas että tyhjentäis ylimääräisiä, jotta että ehkä sittenkin päästäs ekaa kertaa inssiin. Nyt sitten pari päivää pistoksia ja uudelleen tilannetta kattoo. Jännää.
 
Nyppy Nonii, rauhotutaas nyt siellä :D Tein testin äsken ja kyllä se aika nega oli. En vaan ymmärrä noin vahvaa ovisviivaa.. Nooh, testaillaan vielä tässä muutamana aamuna :)

heh, heti kun olin ton viestin kirjottanu etten varmaan saa lisää vastuuta töissä jne, niin pomo soitti ja tarjosi lisää töitä/sitä kautta lisää vastuuta :) Voi kun toi nega nyt plussaksi muuttuis.. Eihän se ihan mahotonta ole, eihän? Nyt vasta dpo 10..
 
Babies "aika"? ei siis "ihan"? :D miten se voi olla.. ei voi, en usko.. jos se viel muuttuu plussaksi vai mitä ihmettä :confused: Noh, nyt ei voi ku odotella taas ja sit koklata myöhemmin uudestaan aamupisusta. Miten se viiva voi olla noi vahva, täytyy olla ovis tai raskaus :O Mää niin toivon sulle plussaa :heart:

Melargia mulla on myös liikaa testosteronia, todettiin toisessa asiayhteydessä joskus vuosia vuosia sitten (päteekö sit enään?).. silloin lääkäri sanoi hedelmällisyysongelmista tulevaisuudessa asian takia, mut ei ollut ajankohtaista, niin enpä asiaa sen kummemmin tiedustellu. Mun mielestä toi teoria on mielenkiintonen kans ja järkeenkäypä monellakin tapaa, eikös vaan? :) Ilmeisesti mulla ainaki tuo testosteroninmäärä on jollain tapaa liittyväinen pcosään... ja osa syy, että tunnen itteni typeräks nyt, kun en ole asiaa alkanu tutkituttaan jo aiemmin kun monenlaisia epäilyjä hormoniepätasapainosta on ollu kerta :headwall:
Ai sullakin vaihtu noi femarit :O Rowan kertoi niistä et pienempi riski kasvattaa useita munia ku clomeilla.... sä se taidat oikein kunnon hautomo ollakkin sitte :D Jospa saisitte kuitenkin inssin tehtyä edes tuollai mutkan kautta, pidän peukkuja d:)b
Mulla ovis vasta pääsiäisenä, että sitä odotellessa.. vietetään laatuaikaa miehen kans, ilman stressiä ja pakkoa ;)
 
Babies, no ohhoh!!! Ovistestihän reagoi raskaustestiä helpommin hitto en muista mihin hormoniin, mutta johonkin LH:n analogiin, joten kylläpä toiveet nousee! Ihanaa :) Onpa jännään ja niin ihanaa, jos nyt tärppäis. Valais vähän uskoa meihin muihinkin.

Tuosta työasiasta, mä olen ollut tähän asti ns. uraihminen ja varmaan jossain mittakaavassa oon tähänkin (lapsettomuuden/lapsien jälkeen) ja myös tiedostan, et älytön stressi töissä saattaa haitata tätä projektia. Mutta mutta.. Kolmekymppiä on niin hankala ikä toisaalta että tässä iässä täytyy (mun tapauksessa) satsata uraan/hyvään työpaikkaan, että sitten vanhempana pääsen vähän helpommalla. Tai näin ainakin ajattelen. Tän hetkinen työ mahdollistaa mulle sen että pystyn jäämään kotiin pidemmäks aikaa toisen lapsen kohdalla (huomatkaa, uskon siis et se saadaan) ja elämään lungisti. Mulla kun on koko ajan määräaikaisia soppareita, ei oo virkaa oottamassa - se ois kyllä turva jos sellanen ois. Mutta työ ei todellakaan mee tän asian/raskauden edelle, vaan ajattelen täysin vaan omaa parastani. Siihen asti voin tehdä töitä täysillä.

Jeps, katotaan miehen kaa tässä telkkaa, pitäs lähtee nukkuu.. Dpo 4, eipä kummempia oireita, olevinaan nännit vähän kipeät ja kohdussa on ehkä kaks kertaa nipistänyt tänään. Niin, ja pari kertaa menkkaoireita. Hitto, kuvittelenkohan taas kaiken. Ja liioittelen.
 
Babies, dpo 10 on vielä aikainen! Siun pitää testata vaan uudelleen Oikeesti voiko tosiaan ovistesti näyttää tuommoista, ellei oo raskaana tai ovis tulossa. Hitsit, miten pitääkin olla, että kun muutenkin hankalaa tää raskaaksi tuleminen, niin sitten vielä joutuu jännäämään epämääräisten testien ja oireiden kanssa, että ollako vai eikö olla.

Niinkuin nasunkin tapauksessa. Mitäs sinne muuten nyt kuuluu?

Nyppy ja Melargia, mie oon oikeesti ihan ymmälläni, kun mulla on kaikki hormonit, mitä on testattu, ihan viitearvojen sisällä. Mulla on nimittäin karvaongelmaa ollu teinistä asti, mutta hormoniarvot ollu aina normaalit. PCO:takaan ei siis ole todettu, vaikka karvojen liikakasvuhan voi olla siitä oire. Tää karvajuttu on kyllä hirmu ikävä, varsinkin kesäaikaan. Kun miun iho on vielä silleen herkkä, ettei se tykkää ajeluista, mutta pakkohan se on. Ja sit tulee sänki tosi nopeesti. Hyh.

Viola, kyllä tosiaan helpottais oloa, jos olis vakituinen työ. Mulla oli eilen viimeinen työpäivä ja jatkosta ei tietoa. Mutta mie tässä tosiaan samalla opiskelen avoimen kautta, että sais pätevyyttä alalle. Mie oon aina oottanut äitiyttä, ura on tullut aina kakkosena. Nyt ei oo kumpaakaan. : /

Eilen ultrattiin ja toinen folli oli jatkanut kasvuaan (19,5 mm), toinen pienempi. Vissiin näissä lääkkeellisissä kierroissa ei sit pitäis niin paljon luottaa noihin kehon signaaleihin, kun jo perjantaina luulin, että munikset karkas. Illalla piti vielä LH-testi tehdä, joka oli nega. Sit pistin Pregnylpiikin mahamakkaraan ja nyt oottelen, että kello tulee sen verran, että voi polille soitella. Keskiviikolle inssiä suunniteltiin, jos eilinen testi nega (niinku siis oli). Mutta mulla on ollu eilisillasta asti taas kovat juilinnat ja tänä aamunakin heräsin siihen jo klo 5. Pitää siis noista mainita. Vai liekö taas vääriä hälytyksiä miun keho lähettää.
 
Olen nyt testannu negan aamulla SEKÄ äsken töiden jälkeen ja kohta menen hakkaamaan päätä seinään :D Pitää vaan hakata takaraivoa, ettei otsaan tule mustelmaa(ikävä töissä) :LOL:
Ja jos sieltä jotain hemmetin muniksia vielä irtoilee ni eikai siitä seksistä taida olla apua? Kohta se täti kumminki livahtaa sisään.. Olet sie Melargia päästäny sen nyt karkuun? :D
Dpo11 siis menossa ja tää tissikipu kyllä enteilee tätiä, hittoku siltäkään ei pääse piiloon.

Kiitos tuhannesti teille tsemppauksista, ootte ihan parhaita :heart:

Melargia on semmonen hautomo että vois jaella niitä muniksia meilleki :D Mie en perhana saanu ku yhen kunnollisen aikaseks :D

Nyppy saa ainaki pääsiäismunaa, ja paljon :D Myö mennää lauantaina anopille, arg. Se on semmonen höyryäjä ton poikansa kanssa että on ihme ettei tuu persettäki pyyhkimää :)

Viola Minusta tuntuu että tää oireiden kuvittelu yms. menee vaan koko aika pahemmaksi : / mutta eihän sitä tiedä josko vaikka tämä olis se teidän kierto ;) Plussia pitäs saada tähänki pinoon taas pikkuhiljaa..

Rowan Tsempit inssiin! Jännittääkö? Peukuttelen täällä että kaikki natsaa ja pikku-Rowan saa alkunsa :)
 
Tuohon työjuttuun haluan sanoa omalta kohdaltani sen verran, että työskentelen alalla jossa ei ole pelkoa töiden loppumisesta. Toki itsekin nyt määräaikkaisella sopimuksella olen. Ennen sitä ajatteli, että ensin pitää olla vakituinen työpaikka ja ammatti ja suunnilleen omakotitalo, ennenkuin lapsia tekee... silloin sitä myös ajatteli et lapset vaan tehdään. Tämä ajatus siis joskus useampia vuosia sitten. Kun sitten alkoi kohtamaan ihmisiä jotka kertoi lapsettomuudestaan, mulle tuli jotenkin heti sellainen olo että tämä koskee muakin... niinpä sitten alkoi ajattelemaan asiaa erikannalta ja tässä ollaan. Määräaikaisella työsopimuksella ja asuntovelkojen kanssa yritetään kovasti saada sitä lasta, ja sekin tuntuu olevan niin pirun vakeaa.

Babies: harmi nega :( toivotaan kuitenkin vielä että plussaksi vaihtuu.
Rowan: Onnea matkaan huomiselle :)

Täällä tilanne sama... odottelen postista tilaamiani testejä, jotta pääsen vielä kerran testaamaan. Soitin klinikalle ja sovittiin, että jos tilanne jatkuu näin ja testi on nega menen vapun jälkeen ultraan, saan sitten varmaan taas terolut-kuurin jolla saadaan vuoto aikaiseksi. Viikonloppu oli aika piinaa, kokoajan tarkkaili itseään ja tuntui että nyt vuoto alkoi. Nyt onneksi kun on päivät töissä niin ei kerkiä kokoaikaa asiaa ajattelemaan. Tyhmänä kuitenkin haaveilee... kohta tullaan taas alas korkealta ja kovaa :(

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille :)
 
Rowan79 sama täällä tuon kans, mut onneks karvat kasvaa oikeissa paikoissa, vaikkakin sitten nopeaa. Ja mulla on tosiaan tuo pco, sulla on joko taipuvaisuus siihen tai muuten nopeaa karvankasvua? Kesällähän siihen enempi edes kiinnittää huomiota.. ai joo ja mullakin on sillai herkkä iho, ettei oikein kauheasti tykkää ajelusta, mut minkäs teet, näillä on pakko mennä mitkä eväät annettu. Mutta eipä ole naista karvoihin katsominen :D Karvoista, näpyistä ja kaikista muistakin oireista huolimatta te olette kaikki ihania Naisia... tai ehkäpä juuri siitä syystä :D
Mut tärkein, Tsemppiä inssiin ja kerro sit tilannetiedot d:)b

-nasu- en osaa edes sanoa mitään, kun oon niin ymmälläni... mäkin niin toivon sun olevan raskaana... Voimia :hug:

Babies joo ehdottomasti :D ellen ihan noita-akaksi heittäydy, saan ehkä pääsiäispupuilla urakalla :LOL:
Mäkään en ymmärrä miten sun testi ei voi näyttää plussaa :headwall:


:attn: Nyt niin ku oikeesti, tänne pitää alkaa saada plussia... saako niitä tilattua jostain?!
Pakkohan tässä ketjussa on joillekkin tulla jo plussa, johan tää sotii kaikkia todennäköisyyksiä vastaan...
 
Nyppy Kovasti oon koittan noista nettikaupoista ettiä mutta en vaan löydä sellasta tuotetta kun "plussa raskaustestiin" :D Kaikissa muissa aktiivisissa ketjuissa plussaillaan oikein urakalla, pöh.

Koittakaa nyt joku muu saada se plussa ku mie en sitä saa noihin tikkuihin kusemalla.. Tiiä pitäskö seuraavaks kokeilla sylkee niihin :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
^ Tä? eikö mistään muka löydy raskaustestiä joihin plussa sisältyy hintaan... höh, sellasesta mä mieluusti maksaisin ne postimaksutki :rolleyes:
Miten se jos antaisin miehen välillä koettaa pissiä tikkuun? sillä nimittäin välillä närästää ja ihan ku olis vatsanseutu jo vähän turvoksissa :confused: joojoo, välillä se osaa kiukutellakkin niin, että ihan varppina on ollu PMS..

Plääh... tylsää, onkohan kaikki poppakonstit varmasti kokeiltu? olisko kellään mitään takataskussa tai hiassa ässää? Käviskö edes Thaikatti ja Isla kertomassa ihania raskausoireita?
Joko Thaikatin masu pyöristyy? :)
 
Mie tuun hulluks noitten metujen kanssa. Pahoinvointi ei ole mitenkää yhteydessä siihen milloin ottaa ne pillerit. Se vaan tulee. Tänään ollu töiden jälkeen semmonen olo ettei haluis syyä mitään, mutta sit kun tein munakkaan ja ensimmäisen haarukan otin, ahmin koko lautasen kertaheitolla :O

Joo, raskausoireita ja muuta ihanaa kiitos :heart:
 
Loppuukohan noi metuoireet lääkityksen jatkuessa, vaiko pysyvät?
Jaksuja Babies niiden kans :hug: ja tietty plussapuhuria... +++:whistle:

Olipas hyvät löylyt, nyt peiton alle tuutumaan. Huomenna vielä töitä ja sitten iiiihana pääsiäisloma, jee =) Kauniita unia :heart:
 
Moi, mie en nyt jaksa kommentoida muuten (anteeksi...), tulin vaan omanapailemaan inssikäynnin jälkeen. Mieli on tosi maassa :'(. Simpat oli huonot, lääkäri arvioi 5% onnistumismahdollisuutta, eli eipä juuri sillä hurrata. Suositteli, että jos nyt ei tärppää, niin ei tehtäis enää sitä neljättä inssiä vaan huilattas kunnolla ja syksyllä sitten aloitettais koeputkihommat. Luulen, että se näki miten väsynyt oon tähän ja kehotti siksikin huilaamaan. Mulla onkin nyt pari päivää ollu tosi huono olo fyysisestikin, Pregnyl voi kuulemma sitä aiheuttaa. Musasolu(t) oli jo irronneet, mutta lääkärin mukaan ajoitus oli kuitenki vielä hyvä, kohdun limakalvo näytti niinkuin tässä tilanteessa parasta onkin. Mie oon nyt jotenkin niin murheellinen. Pitäis ajatella positiivisesti, että meillä on mahdollisuus onnistua sit koeputkihoitojen kautta, mutta nyt en jotenkin vielä jaksa ajatella niin. Ja sinne syksyyn on niin kamalan pitkä aika... Kuulemma siinä kuitenkin voidaan samalla tehdä tarkempaa diagnoosiakin tilanteesta, se lienee positiivista. Itsekin olin jo vähän miettinyt, että jaksanko enää 4. inssirumbaa tähän putkeen jos tää ei onnistu. Onneksi lääkäri ohjasi päätöstä oikeaan suuntaan. Nyt kuitenkin luget menemään tästä illasta alkaen ja katsotaan 2 viikon päästä, vaikkei toiveita juuri olekaan. Eli kai se silti on nyt pp 0, vaikkei ihan siltä tunnu. Ehkä mie tästä piristyn kun vähän aikaa murjotan. ;)
 
Rowan Voi sinuu :hug: Varmasti on paha mieli :( Miten sitä voikaan olla noin huonoa säkää.. Mutta onneksi kesä tulee ja silloin aika menee aina nopeemmin.. Ennenku huomaatkaan on syksy, hoidot alkanu ja plussa raskaustestissä.. Voimia :heart:

Nyppy Kyl ne oireet pitäs loppua viimestään siinä kohtaa kun on se täys annostus menossa ja siihen on totuttu :) Tänään ei o ollu huono olo, mutta selkä on kipeä : / On jo hetken töissä ollessa kipuillu ja tänään vaan paheni. Ei parane paljoa jaloillaan seisoa, mikä on vähän hankalaa mun työssä. Ja millä hemmetin venytyksellä saat tosta keskeltä selkää venytettyä? :O

Tätiä ei näy, ei kuulu. Normaalikierron mukaan tänään pitäs alkaa, mutta taitaa tuo myöhänen ovis vähän viivyttää. Masussa hentoja menkkamaisia tunteita :)
 

Yhteistyössä