Taas on paljon mielenkiintoista täällä kirjoitettu, "hauska" lukea teidän kokemuksista (tietysti vähemmän hauskaa, kun on turhautumista ilmassa itse kullakin, mutta ymmärrätte kyllä).
Tunturihillaa ymmärrän hyvin: jos saa taukoa stressaamiseen, niin se tekee tosi hyvää. Toivottavasti kaikki muu puuha pitää teilläkin mielen kiireisenä!
Mulla tuli ikään kuin luontainen tauko, kun mies kävi siinä ekassa spermatestissä ja tulos oli niin huono, ettei luomuraskauteen tuntunut olevan mahdollisuuksia kuitenkaan. Sitten kun seuraavan testin tulos olikin OK, niin nyt taas aivot pakostakin laskevat koko ajan päiviä ja rakastelusta on tullut enemmänkin pakkopullaa. Ja stressi hiipii pintaan. Outoa, että vaikka miehen parempi spermanäyte on toiveita antava asia ja siitä pitäisi olla kiitollinen, niin heti sitä stressaa enemmän ja oma mieli on tavallaan taas enemmän maassa.
Vaikka luomutärppiin pitäisi olla ainakin sperman puolesta jonkinlaisia mahdollisuuksia, niin en siihen kuitenkaan jaksa uskoa.
Joku kyseli, onko lyhyt kierto hyvä juttu (sori, en jaksa tarkistaa kuka se oli). Minun kierto on keskimäärin 25 päivää, ja minusta on aika kiva, että se on niin lyhyt. Se on kuitenkin tarpeeksi pitkä, että hedelmöittymisen puolesta sen ei pitäisi sinänsä olla ongelma (toki muuta ongelmaa voi olla). Toisaalta raskautumista pääsee yrittämään aina suhteellisen nopeasti. Tietysti silloin ehtii pettyäkin useammin.
Mulla mahtuu vuoteen 14 yrityskiertoa. Kohta on tosiaan vuosi täynnä yrittämistä meilläkin. Aika vähänhän se on verrattuna monen muun tilanteeseen.
Kavereille / perheelle kertomisestakin oli puhetta. Mä olen ottanut sen linjan, että kerron oikeastaan ihan kaikille kavereille, joille muutenkaan mitään omia asioitani juttelen. Tosi avoin olen siis ollut, moni työkaverikin tietää meidän yrittämisestä, perhe samoin. Olen ajatellut niin, että kestän itse henkisesti huonommin, jos joudun miettimään sanojani ja ikään kuin salaamaan tämän asian. En sinänsä odota mitään erityistä tukea, mutta jo sellainen avoimuuden ilmapiiri auttaa minua henkilökohtaisesti (jotakuta toista varmaan auttaa oman yksityisyytensä suojelu, kaikki olemme erilaisia). Olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä ja jotenkin se usko omaan vahvuuteen ei ole kovin suuri, ja sitten yritän minimoida sellaisia tekijöitä, jotka voisivat aiheuttaa lisää ahdistusta.
Jos tulisin raskaaksi, niin luulen, että yrittäisimme odottaa sen 3 kk ennen kuin kertoisimme ihmisille. Toisaalta jos saisin keskenmenon, niin sitten varmaankin kertoisin siitä. Ajattelisin, että olisi hyväksi saada tukea, jos niin surullisesti kävisi. Ja kerronhan muutkin murheeni ystäville, miksi en sitten tällaista. Vaikka kun keskenmenoa ei ole kokenut (ja toivon toki etten ikinä koekaan), niin eihän sitä voi varmasti tietää, miltä sitten tuntuisi.
Omasta navasta: Mulle voi laittaa jo yk 14. Edelleen olemme jonossa paikalliselle lapsettomuuspolille. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkiytyneet sen verran, että mies otti vastaan työpaikan Suomesta. Mies muuttaa syyskuussa Helsinkiin, ja jos minä nyt onnistuisin tulemaan raskaaksi vielä tässä kesän aikana, niin muutan samaan aikaan minäkin. Jos en tule raskaaksi, niin jään vielä 4-6 kk ajaksi tänne ulkomaille viemään opintoja loppuun. Siinä tulee sitten tietysti hirmuinen tauko yrittämiseen, jos niin käy.
Mutta ei sekään ole hyvä, jos jätän opinnot kesken ja istun sitten yksinäni kämpillä lapsettomuutta stressaamassa.
Jos emme tule raskaaksi ennen kuin minäkin muutan Helsinkiin, niin sitten menemme Helsingissä yksityiselle klinikalle mahdollisimman pian. Se on nyt mietitty selväksi, että menköön siihen vaikka meidän kaikki rahat, emme me kuitenkaan mitään muutakaan halua rahalla tehdä. Vaikka jäisin työttömäksi, niin silti menemme yksityiselle hoitoihin. (Tai siis kyllä julkinen kelpaa, jos sinne vain _pääsee_, mutta arvaan, että jonottaminen kestää tuskaisen kauan.)
