* Hoidot KYS 2013 *

Täällä on punktio takana ja siirto edessä. Maanantaina kerättiin 14 follia, joissa oli vain 6 solua. Just tuli toinen soitto labrasta ja ihme kyllä kaikki ovat hedelmöittyneet ja jakautuneet. Ovat nyt siis 2-soluisia. Lääkäri totesikin että meidän alkiot jakautuu hitaasti. Huomenna siirretään 2 alkiota. Jospa ens yönä saisin nukuttua kun vaikuttaa että siirtoon oltais pääsemässä. Esikoinen sai alkunsa toisesta icsi-hoidosta kahden alkion siirrosta. Nyt tämä on kolmas hoito raskauden jälkeen.
 
Ciram miten siirto meni ja mitä sinne kuuluu?

Me ollaan taas menossa mukana....PAS tehtäis tähän kiertoon, jos (ja kun....?) joku selviäis sulatuksesta. Kolme pakkasessa ja siirto ois ens viikolla! Zumenonia syöty ja luget alkaa huomenna. Jännittää kamalasti!
 
Onpas tämä ketju hiljentynyt! Kirjoittelen enempi tonne pikkukakkosia yrittävien ketjuun, kun en halua pahoittaa sellaisten mieltä ketkä vielä ensimmäistä toivovat.

Siirto meni ihan hyvin, saatiin kyytiin kaksi hidasta, mutta kuulemma ihan hyvännäköistä alkioita. Olivat 5-soluisia kolmen päivän ikäisinä. Neljä samanlaista meni pakkaseen, mut niitten sulatuksesta selviytymiselle en kauheesti laskis toivoa. Sain loppukierron ajaksi lugejen rinnalle Terolutit, kun valittelin lyhyttä luteaalivaihetta. Nyt pp3 ja ei mitään oireita. Ei oikeestaan luge-oireitakaan tällä kertaa, ainoastaan rinnat on pinkeät ja vähän kipeät.

Mikäs on muitten hoitotilanne?
 
Oliko ciram sulla viime maanantaina aika Kys:iin joskus 9-10 välillä kun näin jonkun pariskunnan jonka tummahiuksinen nainen käveli kainalosauvoilla? Oon miettiny et jos me siirrytään niihin ivf niin voiko spermapurkin tuoda tullessansa vai pitääkö tuotos aina tehhä kys:illä? Ja jos saa tuoda mukanaan niin voiko sen tuominen kestä hieman yli tunnin vai tasan sen tunnin?
 
Moikka,
minä tulin kurkkimaan ja toivottamaan onnea hoidossa oleville.

Omalla kohdalla odotellaan kierron käynnistymistä ennen seuraavaa yhteydenottoa kyssiin ja tietysti ollaan onnellisia edellisen hoidon tuloksesta.

Toivottavasti se onni potkaisisi nyt ja hiljentyisi tämä ketju tyystin..

Tsemppiä!
 
Hapsuliini meillä ainakin ohjeissa on että tunnin sisällä tulisi näyte olla kyssillä jos kotona näytteen antaa.

Meillä oli eilen punktio ja 12 solua saatiin joista 7 oli hedelmöittynyt saas nyt nähdä miten sitten lähtevät jakautumaan... Perjantaina olisi sitten alkion siirto. Nyt maha ihan turvoksissa tässä oottelen mitä tuleman pitää...
 
Viimeksi muokattu:
Te kokeneemmat, Miten tämä ivf-prosessi menee? Ensiks onko pariskunnalle yhteinen suunnitteluaika ja sit varataan aika ivf:ään. Antaako ne jo reseptit mukaan vai lähettävätkö postissa lähempänä. Entäs jos mulle olis aika ens elokuulle niin voiko sen sitten perua ilman mitään seuraamuksia vaikka heinäkuussa tai vaihtaa aikaa?
 
Iloksi, ihanaa tekö lähdette pikkukakkos kierrokselle? Peukut pystyssä, onks teillä monta huurunenää pakkasessa? En muista enää:ashamed:

Hapsuliini, mä ainakin peruin meidän suunnitteluajan parikin kertaa, en vaan uskaltanu mennä ja aina se siirtyi puolella vuodella eteenpäin. Mut en tiiä sit miten menee jos suunnitteluaika on jo ollut ja periaatteessa siis peruisit sit ekan hoitoajan. Kertokaa viisaammat. Ja tosiaan eka oli se suunnittelukäynti, siinä taidettiin jo tehdä eka ultrakin ja sit suoraan insseihin seuraavasta kuusta, mut IVF tosiaan puolen vuoden päähän. Päästiin kyllä heti jo jonoon vaikka kolme kk tahkottiin noita inssejä. Resepteistä en muista mitään, mut ei kai niitä vielä suunnittelukäynniltä mukaan saa, kai:O

Kissimyyllä hieno saalis ja Ciramille plussatuulia ja kaikille muillekin, en teitä kovin montaa edes "tunne".

MT79 jos vielä käyt täällä lukemassa, niin tosiaan kirjauduin piiiiiitkän ajan jälkeen tänne ja sinulle on postia:p
 
En muista mitä suunnittelukäynnillä tehtiin, mut hoitojono on sen puolivuotta. Reseptit tulee postissa sit lähempänä hoidon ajankohtaa. Mietittiin nyt lokakuussa et siirretäänkö hoitoo ensi vuodelle ja sillon oltas jouduttu siirtää se jonon loppuun ja se olis sit mennyt helmikuulle. Mentiin sit kummiskin nyt marraskuussa.

Nyt pp6 ja eipä oikeestaan oireita. Käytän nyt aika paljon keltarauhashormonivalmisteita, niin varmaan niistä johtuen lämmöt on noussut ja paleltaa koko ajan. Lääkkeistä tulee myös janon tunnetta ja rintojen turvotusta. Menkkaojomotuksia alkaa olla alaselässä. Eipä tässä varmaan auta muuta kun ootella testiä.
 
Ciram, onko jonot parhaillaan vaan pari kuukautta, jos jonon hännillä oisitte päässeet hoitoon jo helmikuussa? :eek: Minä vielä hoidoissa ihan untuvikko, ensimmäinen lääkärikäynti nyt parin viikon päästä tulossa...
 
Iloksi, minuakin kiinnostaa mikä tilanne teillä nyt olikaan?

Ciram, paljon tsemppiä piinapäiviin! Että ne osaakin olla pitkiä...

Täällä ollaan jo niinkin lähellä kolmatta ja ilmeisesti viimeistä IVF-hoitoa, että seuraavista menkoista pitäisi ottaa yhteyttä polille. Tässä kierrossa on ollut Letrozol käytössä, mutta en oikein tiedä sen tehosta. Ovulaatio oli joko eilen tai se on tänään tai huomenna. En viitsinyt testailla vaan mentiin ihan tuntemuksien mukaan.
Alkaa kyllä jännittää tämä kolmas kierros, että voisiko sitä edes onnistua...
 
Marjana: Oletko aikaisemmin käyttänyt clomifeniä? Jos olet niin mitä mieltä olet niistä verrattuna letzorolia. Kun puhuit letzorolin tehosta niin mulla ei ollu mitään tuntemuksia sen kanssa et ei paljoo nippaillu et aatteli toimiiko se yhtään. Clomifenin avulla tuntee kaikki ovulaatiot ihan reippaasti ja on sen takii parempi fiilis käyttää niitä.
 
Hapsuliini Meillä meni niin, että ensin saatiin lähete ja sit se eka suunnitteluaika. Suunnitteluajan jälkeen sit oltais tehty inssejä, mut ovulaatiosta ei tietoakaan puoleen vuoteen. Lopulta sellainen sitten löytyi, soitin KYSiin ja samantien saatiin lupa lähteä sinne ja eka inssi tehtiin. Niitä taidettiin tehdä kolme jonka jälkeen päästiin sitten jonottamaan ekaa icsiä.

Eli ainakin sinne suunnitteluun kannattaa mennä ja miettiä sitten. Meille ei sovittu mitään siellä suunnittelussa ja sit tosiaan soitin vaan itse, kun ovis tuli. Tai kun tikku sanoi ovisplussan muuten kuin viikonloppuna.

Sit kun icsi-aika lähestyi meillä oli se aloituskäynti, jossa saatiin mukaan reseptit pitkää hoitoa varten. Eli aloitin nenäsumuilla varmaan kuukautta ennen kuin sitten menkkojen jälkeen aloitettiin stimulaatio.

Jossain muussa hoidossa taisi sitten tulla reseptit postissa ja osa on saatu paikanpäällä. Meille aloitettiin neljä kertaa hoito, joista eka siis meni inssiksi.

Hoitojono on meillä ollut parhaillaan 5kk, muuten se 6kk kaikkeen..

Barba ja Marjana pikkuhiljaa sitä pikkukakkosen hoitoa on alettu ajatella, mut vielä ei siis kierrot ole käynnistyneet (paitsi, että eilisestä lähtien on tullut pientä ruskeaa tuhrua).

Meidän juttuhan meni niin, että neljännestä hoidosta saatiin se ihka ainoa hedelmöittynyt solu, joka päästiin siirtämään ja joka sitten kasvoi ihanaksi pieneksi tyttövauvaksi. Eli pakkanen on tyhjä ja edessä on varmasti aika tiukka pätkä hoitoja, jos se toinen lapsi halutaan saada. Eikä todellakaan ole sanottu, että toista edes onnistuttaisiin saamaan, kun se yhden hedelmöittyneen solun saaminen oli 2,5 vuoden homma. Suurin osa ajasta kylläkin meni jonottaessa...

Minulla tulee tosi paljon folleja ja herkästi hyperi, mut niissä ei vaan ole soluja tai jos on soluja, niin ne on raakoja tai ei hedelmöity.

Jo siinä ennen raskautta paino nousi (pudotin ensin 25kg) ja raskausaikana sitten lisää niin, että ylitin sen korkeimman painon melkein 5 kilolla. Nyt sitten urakkana on taas pudotella painoa ja parantaa kuntoa ihan jo sen takia, kun se on hyväksi ja tosiaan raskautumisen kannaltakin olisi varmasti positiivista olla kevyempi.

Mut tällästä tänne..

Ciram Mikä on tilanne? Voi piinaavat päivät!! Tsemppiä sinulle <3
 
Hapsuliini, minäkin saan todennäköisesti paremman vasteen Clomifenista, mutta toisaalta ei ole yhtään alkanutta raskautta. Siksi tuota Letrozolia kokeillaan nyt välillä näissä hoitojen välissä. Olen niin monta Clomi-kuuria jo syönyt, että rupesi itseäkin hirvittämään, kun maksimihan saisi olla 6 kk käyttö. LEtrozolissa ei samaa rajoitetta ole, kun on virallisesti rintasyöpälääke.

iloksi, vieläkö ne siis ottaa teidät julkiselle puolelle hoitoihin? Tsemppiä painonpudotusurakkaan. Hienosti kyllä ajattelet, että se olisi tärkeää mahdollista tulevaa raskautta ajatellen. :)
 
Miekin tulin pitkästä aikaa lukemaan kuulumisia. Kovasti toivottelen teille kaikille voimia taipaleellenne ja tietysti sitä pysyvää plussaa :heart:

Iloksi: :) Piti tulla käymään tässä pinossa, kun olit tänne kirjottanut kuulumisiasi. Tosin kerkesin sulle pistää jo viestiä.. :D
Ootko googlaillut vinkkejä munasolujen parantamiseksi? Itse aikoinaan söin ubikinolia ja foolihappoa. Ja testasin kyllä muitakin poppaskonsteja :D
Eikös teillä muuten hoidot nyt nollaantunut raskauden myötä ja saatte tarvittaessa ne 3 IVF:ia?

Mehän ei koskaan inssiä pidemmälle menty, mutta kerronpa meidän matkasta.
Meille tuli eka kerran aika KYS:lle pari kuukautta lähetteen laiton jälkeen. Ensimmäinen kerta oli yhteisaika ja siellä käytiin läpi meidän taustatietoja. Aukkarinkin ne ois tehneet, mutten uskaltanut. Seuraavassa kierrossa tehtiin aukkarit ja sain Letrozolet. Niitä söin puolisen vuotta putkeen tuloksetta. Mulla ne kyllä sai aikaan oviksia ja kipuja. Kesällä 2012 sain Thyroxinit, kun kilpirauhasarvot vaikutti olevan hieman vajaalla ja en halunnut lähteä rankempiin hoitoihin ennen kuin ne arvot olisi kunnossa. Joulukuussa tehtiin ensimmäinen inssi, minkä ajoitus meni pieleen, kun CB antoi virheellisen :)-naaman eikä ovis ollut lähelläkään. Myöhemmin selvisi, että olin tuolloin todella vajaalla kilpparini kanssa. Tehtiin tuon jälkeen lääkenosto ja miehen kanssa päätettiin pitää hieman taukoa hoidoista. Arvot tuli kuntoon ja samantein tulin luomuna raskaaksi. Oltiin selittämättömiä, mutta KYS:ssa ar-ultrassa todettiin lääkärin kanssa, että onnistuminen taisikin olla kiinni vain tuosta minun kilpirauhasesta.
Nyt on rv 37+6 ja odotellaan kauan kaivattua pientä saapuvaksi.

Muokkaan sen verran, että meillä yritystä kesti 2 vuotta 9 kuukautta.
 
Viimeksi muokattu:
Testit negaa (paitsi tänään en testannut). Pientä vuotoa ja menkkakipuja, eli tää oli nyt varmaan tässä. Luget ja terot pitää menkat poissa. Torstaina vielä verikoe, niin saa sit luvan lopettaa tukilääkitykset. Tänään siis pp12. Tää oli jo kolmas icsi esikoisen jälkeen, tuntuu aika toivottomalta. Jospa me se neljäs icsi vielä julkisella saatais. Passiin en kauheesti toivoa laske, kun meidän alkiot ei oikein kestä sulatusta.
 
Anastasija: Mukava kuulla sinusta ja tsemppiä loppuraskauteen vielä. :)

Ciram:
Eikä! Älä vielä luovuta! Minkä ikäinen alkio olikaan siirrettäessä?

Eilen työterveystarkastuksessa tuli tämä lapsiasia puheeksi. Pillahdin sitten itkuun saman tien, kun sain sanottua, että melkein 4 vuotta tätä on jo yritetty. Tajusin siinä, miten pinnalla ne tunteet on, vaikka yrittää leikkiä niin vahvaa, eikä edes ajatella lapsettomuutta. :( Vähän pelottaa kuinka tätä kolmannesta ICSI-hoidosta selviää henkisesti... Mutta sitä kohti on vain mentävä, enkä halua sitä lykätä, kun minulla ne pahan olon tunteet ei laannu ainakaan odottelemalla. Parin viikon päästä pitäisi menkkojen alkaa ja sitten alkaa lähtölaskenta uuteen hoitoon.
 
Hei, meillä olisi maanantaina ensimmäinen yhteinen käynti kyssillä lapsettomuuden takia. Mitä siellä ekassa tapaamisessa oikein tapahtuu, tutkitaanko molempia ja kertooko lääkäri vaihtoehtoja vai mitä ?

Mieheltä on yksi testi tehty ja sen mukaan oli huonosti tai hitaasti liikkuvia siittiöitä, tosin näyte oli saattanut ehtiä paleltua, joten uusi testi pitää tehdä. Minulle on tehty perustutkimus ultralla sisäkautta ja kaikki pitäisi olla kunnossa.
 
Moikka! Ajattelin minäkin taas kirjoitella.

Eli uusille tiedoksi meidän historia:

-yritystä takana 6,5 vuotta
- diagnoosina selittämätön lapsettomuus
- 03/2013 eka ivf, josta yhden alkion tuoresiirto eikä pakkaseen jäänyt mitään
-09/2013 toinen ivf, josta yhden alkion tuoresiirto-----> nega ja pakkaseen 2 alkiota
-10/2013 pakastealkioiden 2kpl siirto ja PLUSSA KP9

Tänään käytiin varhaisultrassa ja yksi pieni siellä oli ja sydänkin jo sykki:)

Eli älkää luovuttako, vaikka välillä tekisi mieli. Tämä palkinto korvaa kaikki nämä vuodet:)
 
Moikka! Ajattelin minäkin taas kirjoitella.

Eli uusille tiedoksi meidän historia:

-yritystä takana 6,5 vuotta
- diagnoosina selittämätön lapsettomuus
- 03/2013 eka ivf, josta yhden alkion tuoresiirto eikä pakkaseen jäänyt mitään
-09/2013 toinen ivf, josta yhden alkion tuoresiirto-----> nega ja pakkaseen 2 alkiota
-10/2013 pakastealkioiden 2kpl siirto ja PLUSSA KP9

Tänään käytiin varhaisultrassa ja yksi pieni siellä oli ja sydänkin jo sykki:)

Eli älkää luovuttako, vaikka välillä tekisi mieli. Tämä palkinto korvaa kaikki nämä vuodet:)
Paljon onnea teille :flower: ihana lukea onnistuneista hoidoista. :)
 

Yhteistyössä