Eräs työpaikka, jossa oli kaksi henkilöä töissä eri firmasta kuin minä (firmojen välistä yhteistyötä). Työnkuvamme oli jotakuinkin sama, mutta olin kuin ali-ihminen sen takia, kun työnantajani oli eri. Nämä kaksi uskovaista naista olivat olleet työparina jo vuosia, ja olivat onnistuneet synkronoimaan ilkeytensä ja pahansuopuutensa. He ruokkivat toisissaan kyynisiä, ilkeitä ja pahantahtoisia puolia, eivätkä keksineet mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. Työpäivän ajan he työnteon sijasta istuivat pöydän ääressä ja haukkuivat asiakkaat, asiakkaiden läheiset, heidän firmansa työntekijät hierarkian joka portaalta, tv-ohjelmat joita he olivat edellisenä iltana katsoneet (kuten Big Brother), ja varmasti minutkin kun selkäni käänsin (=tein töitäni).
Toinen heistä toi kerran pullapitkon jämän töihin, ja iltapäiväkahvin aikaan rupesi leikkaamaan pullapitkoa sanoen: "Kristillinen tasajako!" (uskovaisia ihmisiä siis ovat, ainakin pinnalta katsoen), ja leikkasi sen pullan kahteen osaan. Katselin siinä vieressä, että olisinhan minäkin sitä pullaa voinut ottaa.
Kummallakin naisella oli työhönsä järkyttävän epäammatillinen ote, vaikka kummallakin oli koulutus työhönsä ja useiden vuosien työkokemus. He eivät kunnioittaneet asiakkaitaan pätkän vertaa. Ja ihan välittömässä tekemisissä oltiin siis ihmisten kanssa siinä työssä. Nimike meillä kaikilla oli ohjaaja.
Kaikkien esimiehillä oli tilanne tiedossa, mutta mitenpä vakituisessa työsuhteessa olevan ihmisen potkit pois? Kukaan henkilö heidän firmastaan ei halunnut myöskään työskennellä näiden naisten kanssa, joten he siksikin saivat kahdestaan jatkaa.
Oltuani pari kuukautta siellä töissä, sain yhtenä sunnuntai-iltana kauhean sydämentykytyskohtauksen, joka kesti koko yön. Kävin seuraavana päivänä lääkärissä, joka otti EKG:n ja sanoi, että kohtaus oli mitä ilmeisimmin vaaraton ja stressiperäinen. Sitä se kyllä varmasti olikin, koska työ oli aivan kauheaa työkavereiden takia. Onneksi oma esimieheni oli tukenani koko ajan. Ne olivat elämäni pisimmät viisi kuukautta, kunnes minut siirrettiin samoihin tehtäviin toiseen työpisteeseen.