Helmivauvat 2010

Tehilla:iiiiiiiiiisooooo :hug: ja jaksamisia sinne.Meillä menny nyt yöt muutaman viikon niin että nukahtaa noin 19.30-20.00 ja seuraavan kerran 4 aikaan ja sit 6 aikaan ja sit köllitään sängyssä ja odotellaan isiä töistä joka muutes suorittaa aina aamupesut ennenku käy ite nukkumaan eli yöt menee tosi hyvin vaikkakin meillä kapaloidaan poika aina iltasin =) nyt päätettiin että kun mun miehellä alkaa heinäkuun alussa 2 kk:n loma ni sit jätetään kapalot pois kun on kuitenkin mulle helpompaa sit kun meitä on siinä yöllä kaksi valvomassa/heräilemässä...päiväunien kanssa edelleen aika taistelua kun pojalla on joku 40 minuutin sisäinen kello ja silmät aukee heti kun se aika on täys :LOL: nyt äitee käy telkun ääreen viettämään sitä omaa aikaa :heart:
 
Tehilla :hug: :hug: Onneksi omasta pienestä lapsesta saa kuitenkin voimaa, jotta jaksaa jatkaa ja hymyillä. Meillä kamppaillaan vähän samojen asioiden parissa, mutta pieni ihmeellinen poika osaa aina pelastaa päivän. :heart:

Mun pitää varmaan luovuttaa imettämisen suhteen. Atopia pahenee ja imetyksen ja äidinmaidon antamisen viikoksi kieltänyt lääke poisti ihottuman päiväksi ja nyt se on taas täällä. Maitoa tulee pumppaamalla vähemmän ja vähemmän ja sekin tekee pahaa rintojen haavoille. :x Vaikea käsittää, että se loppuisi sitten tälläisen takia. Vauva on kuitenkin tyytyväisempi kuin koskaan, sillä maha täynnä on helppo hymyillä (myös äidin mielestä!). ;)

Osaako joku kertoa paljon se kotihoidontuki on? Siis sitten kun tämä äitiysloma loppuu, muistaakseni marraskuussa, niin sen jälkeen tuki muuttuu kotihoidontueksi? Ja se on siis paljon vähemmän ilmeisesti? Tyhmänä kyselen kun en noista Kelan sivuista oikein tahdo ottaa selvää... Siis eihän se voi olla niin, että saisi vain muutama sata euroa rahaa siitä että hoitaa lasta kotona? Eihän? Mulla ei olekaan enää töitä mihin mennä takaisin ja asuntolaina päällä. Ja koulukin kesken.
 
Jadel :hug: Kunpa pääsisit vaivoista eroon.

Kotihoidontuki Korjatkaa viisaammat, mutta minulla on mielikuva, että se noin 300?
-verot
+ mahdolliset sisarkorotukset
+ mahdollinen kunta/kaupunkilisä

Mutta siis todellakin paaaljon pienempi. Meidän kunnassa ei saa kuntalisää, ja tuo sisarkorotuskin taitaa olla vain 20-60?. ekin taitaa riippua puolison tuloista. Että tosi pieni raha :headwall: Tupla palkkahan meillä pitäisi äideillä olla, me tehdään kuintenkin 24 tuntia vuorokaudessa :saint:

Harvinainen aamu, minä sain herätä yksin. :saint: :heart: Neiti ja esikoinen nukkuu vielä. Neiti nukkuikin hienosti koko yön klo 21.00-07.30 Ja jatkaa vielä :heart: :heart: Aamukahvi ja aamurauha on mulle tärkeitä ja yleensä saan nauttia vain aamukahvista :p
 
Kotihoidon tuen määrä
Lasten kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha ja perheen tuloista riippuen hoitolisä. Lisäksi sinun kannattaa tiedustella kotikunnastasi kuntalisää.

Hoitorahaa maksetaan jokaisesta tukeen oikeutetusta lapsesta erikseen. Hoitoraha on

¦yhdestä alle 3-vuotiaasta 314,28 e/kk
¦muista alle 3-vuotiaista sisaruksista kustakin 94,09 e/kk
¦yli 3-vuotiaista, alle kouluikäisistä sisaruksista 60,46 e/kk kustakin.
Hoitolisään vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Hoitolisä on enintään 168,19 e/kk. Sitä maksetaan vain yhdestä lapsesta.

Kelan sivuilta suoraan tuo tieto. Meidänkään kunnassa ei saa mitään hoitolisää, että pieneksi kyllä jää tulot!
 
Joo, eipä sitä kauaa voi kuvitellakaan olevansa hoitovapaalla, kun jo ihan kiinteät kulut, kuten asuminen on mitoitettu palkkatulojen mukaan, jotka on yli 10-kertaiset. Me vielä asutaan asunnossa joka on kokonaan mun, eli mies ei osallistu lainan hoitoon, muihin asumiskuluihin kyllä sitten tietysti. Muutama kuukausi on tarkoitus kotona kuitenkin olla, säästössä on muutaman lainanyhennyksen verran ainakin.

Huono yö taas takana :(
 
Mulla sellainen tilanne, että ei oo työpaikkaa mihin palata...haluaisin olla kotona vielä jonkin aikaa, jos vaan mahdollista. Mies onneksi on töissä ja asumme vuokralla, tosin vuokraan ja muihin asumiskuluihin menee ihan kiitettävästi...
Tuskin kovin helpolla kotipaikkakunnalta löytyykään töitä, enkä haluaisi mitään ihan lyhkäsiä sijaisuuksia ottaa vastaan koska sitten on vaikea löytää pojalle hoitopaikkaa.
 
Mini ja bebo ja muut joilla pätkäuniöitä! Mä oon nyt miettinyt että oonko itte aiheuttanut nuo heräilyt. Poika alkaa unissaan kiehnätä, pyörittelee päätään puolelta toiselle, potkiskelee. Ei itke. Mä herään siihen heti ja otan pojan tissille ennenkuin alkaa itkeä. Olen ajatellut et onko sillä edes nälkä, vai olisko vain ohutta unta. Kyllä tissiä sit imee, joskus ahnaastikin. Mut enemmän taitaa olla kyseessä mun herkkäunisuus kuin pojan nälkä. Siis kysymys kuuluu, itkeekö teidän vauvat kun heräävät, että selkeesti on nälkä?
 
Jadel todellakin toi kodinhoidontuki on vaan sen muutama sataeuroa, mikä on musta aivan järjetöntä!! :'( Miten kukaan normaalituloinen voi tulla toimeen noin pienellä määrällä rahaa, kun tuolla ei tosiaan makseta edes kuukauden asumiskustannuksia???

Mä olen nyt miettinyt noita syksyn työkuvioita ja ollaan puhuttu miehen kanssa jos alottaisin töissä tekemällä vaan viikonloppuja. Eli olisin kaikki lauantait ja sunnuntait töissä äitiysloman jälkeen, niin kauan kun poika täyttäisi vuoden! Näin ollen ei poikaa tarvitsisi laittaa hoitoon ja saatais se kodinhoidontuki. Kaikki tämä riippuu ihan siitä kuinka paljon siitä tienaisi, nimittäin paljoa alle tämänhetkisten tulojen me ei yksinkertasesti tulla toimeen. Tossa on tietty huonona puolena se etten sitten koskaan olisi vkl vapaana, eikä mies pysty tekemään sitten auraushommia talvella :( Laitoin kyselyä jo töihinkin asian tiimoilta, mutta eihän ne nyt siellä sitten vielä osanneet mitään sanoa ens syksyn/talven tilanteesta.. ihan kiva, kun sitä hoitopaikkaa pitäs ruveta nyt jo sitten hakemaan..

Viime yönä poika heräs ekan kerran syömään vähän ennen kahta, söi pullollisen maitoa ja nukahti (eli ihan normaalista), mutta sitten heräs jo kolmelta kitisemään :eek: Mä olin ihan ihmeissäni, sillä meillä on ollut tuo sama yörytmi jo monta kuukautta!!! No kokeilin sitten antaa lisää maitoa ja 80ml tuo joi vielä, eli yhteensä 280ml :x Toivottavasti yöt säilyy edelleen hyvinä ja tuo oli vaan joku poikkeus!

ehkäisystä. Alotin Cerazette-nimiset minipillerit n. kuukaus sitten ja menkat alkokin melko heti pillereiden alotuksesta kestäen melkein 2 viikkoa :x Menkat loppu viime viikolla, vkl ilman vuotoa ja nyt TAAS!! :kieh: Ei oo ihan perinteistä menkkavuotoa, vaan enemmänkin tiputtelua, mutta en mä nyt haluu kokoajan vuotaa!! Onko muilla kokemusta kys. pillereistä?? Meneeköhän ohi vai onko tää nyt sitten tämmöstä kokoajan?
 
tehilla mä olen miettinyt ihan samaa. Mutta välillä olen myös kokeillut olla puuttumatta toisen ähinöihin ja huutohan siitä tulee ja tissiä tarvitaan. Omassa sängyssään jos poika ähisee, en mene hakemaan ennen kuin huutaa mutta jos on mun vieressä usein tulee tungettua tissiä unenpöppörössä heti, jotta saisi vaan jatkaa unta... Ajattelin, jos ensi yönä jaksais yrittää imettää nojatuolissa ja laittaa pojan aina omaan sänkyynsä, voipi olla että ei onnistu tai sitten en nuku itse ollenkaan.
 
Tuli muuten tuosta työpaikka-asiasta mieleen, että mulla on onneksi mukava työpaikka odottamassa ja olenkin ollut siellä kohta 10 vuotta. Missähän osa tän palstan mammoista oli silloin kun mä aloitin tuolla töissä... :)
 
Kanella, miten teillä nuo altistus jutut yms. tehdään? Onko lapseltanne otettu verikokeita?

Meidän omalääkäri ei puhunut noista altistuksista mitään vaan määräsi neidin verikokeeseen. Tänään käytiin. Otettiin molemmista käsistä :'( Voi pientä. Maanantaina on aika lasten allergialääkärille.

Itseltäni kyllä taipuu tuo Lontoo, mutta vartalon kanssa onkin sitten vaikeampaa :/

Zumba dvd:tä odotellessa

Sarina ja Eva 3 kk 3 vk
 
tehilla Herään myös aina pojan kahinaan ja ähinään. Oikein ärsyttää kuinka herkkäuninen sitä onkaan! En yleensä sillon vielä nosta poikaa sängystä, vaan oon yrittäny odottaa, josko nukahtais itsekseen. No, ei kyllä nukahda vaan sitten alkaa kitinä tai itku. Öisin poika ei onneks siis herää kovaan itkuun toisin ku päikkäreiltä useimmiten.

Poika on syönyt nyt 2krt yössä. Ekalla kerralla yleensä syö vielä ahnaasti, mutta tokalla kerralla ei niinkään. Meillä taitaa heräilyjä aiheuttaa edelleen ilmavaivat, poika heräilee itkien pieremään välillä, mutta nukahtaa yleensä ainakin hetkeksi kun tarpeeksi kauan silittelen. Oon kans miettiny, et oonko ite aiheuttanu nämä katkonaiset yöt, että onko poika tottunut siihen et aina meen silittelemään. Mutta en ole vielä toistaiseksi muuta keksinyt.
 
Miten normaalia, että kuukautiset synnytyksen jälkeen ovat runsaammat kuin ikinä? Minulla on nyt ollut kolmet kuukautiset ja vuodan kuin seula :ashamed: :kieh: Ennen esikoista ja esikoisen jälkeen oli vuotoa todella vähän ja menkat kesti n. 4 päivää. Nyt vuodan saavillisen tunnissa ja kestää n. 6päivää :kieh: :kieh:

Työpaikka odottaa minuakin, olen samassa paikassa ollut 8 vuotta töissä, toinen työpaikkani elämässä ja sinne jäin :D Mutta, minä en kaipaa sinne takaisin. :ashamed: Olen leikitellyt vähän ajatuksella, josko lähtisin ( jos pääsen ) oppisopimuksella jollekin aivan toiselle alalle!? Saa nyt nähdä. Aika menee vain niin äkkiä, marraskuussa loppuu vanhempainvapaa, no onneksi mulla on kesäloma ja talviloma vielä jemmassa, en siis ainakaan tänä vuonna mene vielä töihin. :xmas:
 
Ja tuosta yö ähinästä...mie olen jo monta kertaa kans meinannut pompata pinnasängyn luokse öisin, mutta sitten siellä onkin tullut hiljaista. Sellaista ähinää ja asennon vaihtoa siellä kai on suoritettu, mutta olen heti ajatellut että huuto alkaa eikä koko talon tarvitsisi herätä..mutta siis, annan ähistä ja puhista --> neiti jatkaa uniaan ( ei kai oikeasti ole edes hereillä?, en tiedä, en usko :D )
 
matami-mimmi meidän poikakin selvästi unessa koko imetys-session ajan..

Minä kanssa ollut samassa työpaikassa 12 vuotta, mutta aivan niinkuin matami-mimmillä, mielessä vahvasti alanvaihto!! Pakko nyt aluksi mennä töihin ja sit ottaa virkavapaa tms opiskeluun tai oppisopimus olis mieluisampi. Kiinnostais kokeilla sairaalassa välinehuoltajan hommia, pedantti ja pilkunviilaaja kun olen :LOL: . (Ja kirurgiksi ei kuitenkaan älliä...) Poliisintyö on kiinnostanut aina myös (ei kylläkään kännisten kuskaus tai perheriitojen setviminen), pitäis vaan saada virka omasta kaupungista (ja harjoittelut muualla vaikeuttais perhe-elämää). No, ensiksi kuitenkin takaisin tutun "sorvin" ääreen!
 
Mini77, minä olin 10 vuotta sitten äippälomalla ja olin pari kuukautta aikaisemmin irtisanoutunut silloisesta työstäni. :attn:

Äippäloman ja hoitovapaan jälkeen odottaa vakkarityö. Olen ollut samassa työssa nyt 6 vuotta.

matami-mimmi, minulla kuukautiset kestävät nykyään 3-4 päivää, kun aikaisemmin kesti 7 päivää. 3-4 päivän aikana vuoto on koko ajan hyvin runsasta ja kipu on jotakin ihan kamalaa. Ekana päivänä joudun syömään buranaa. :eek:

Poju on yhä kipeä, mutta paranemaan päin...?

Meillä on yöllä sellaisia ähinä ja narina hetkiä. Ihan alussa nousin aina ylös ja kurkkasin, että onko poju hereillä. Nyt olen jo vähän tottunut ja oppinut tunnistamaan, että milloin oikeasti herää.

-mervi-elina ja poju 5 kk
 
sarina Kiitos vakuutusjuttuja koskevista tiedoista, niin mä vähän muistelinkin korvausten menevän. Meillä tehtiin 12 ruoka-aineen prickit (ihopistokokeet), mutta verikokeita ei otettu. Vauvoilla verikokeiden viitealueet ovat tosi laajat ja vaihtelevat ruoka-aineittain, joten niillä ei allergologin mukaan ole käytännössä näin pienillä mitään arvoa. Samoin nuo prickit usein eivät näytä mitään vauvoilla, ei meilläkään. Kelalle joka tapauksessa ei kelpaa korvauksia varten muu kuin altistus, joten jos ei halua maksaa itseään konkurssiin maidoista, niin ne on tehtävä. Ensin siis vauva on saatava mahdollisimman oireettomaksi vähintään 2 viikon maidottomalla dieetillä (käytännössä joko äidin maidottomuus tai vauvan Neocate) ja sen jälkeen vauva saa lääkärillä valvotusti maitoa ensin iholle, alahuulelle ja suuhun 2 ml. Sitten annosta lisätään muutaman kerran ja vauvan oireet tarkistetaan aina n. 20 minuutin kuluttua. Jos oireita tulee riittävästi, altistus keskeytetään. Muussa tapauksessa sitä joutuu jatkamaan vielä kotona oirepäiväkirjaa pitäen. Alle 6-kuukautisille riittää Neocatea varten maito- ja Almiron-altistus, yli 6-kuukautisilla vaaditaan lisäksi soija-altistus. Oletko käynyt histamiinin sivuilla (www.histamiini.com) katsomassa? Sieltä löytyy uskomaton määrä tietoa allergioista.
 
Mulla on käytössä kanssa Cerazette-minipillerit. Kuukautiset alkoi noin viikon kuluttua kun aloin syömään pillereitä ja ihan normipituiset menkat, mutta ilman mitään kuukautiskipuja. Aamulla vain huomaa että on housut märät :LOL: Parin viikon päästä noista menkoista heräsin taas aamulla että oli vuotanut yön aikana hieman, mutta se oli siinä. Ehkä viikon kuluttua taas sama homma. Mutta sitten ei niin mitään ole ollut nyt pariin kuukauteen! Meinasinkin kysyä neuvolassa ensi kerralla että onhan tämä ihan normaalia... täysimetyksellä mennään, silloinhan kuukautiset voi olla pois pitkäänkin.

Meillä tyttö nukkuu omassa huoneessa pinnasängyssä yöt. Tähän ratkaisuun päädyttiin jo vauvan ollessa melko pieni. Hän nimittäin unissaan ähelsi ja pyöri ja hyöri ja pieri ja teki vaikka mitä ja ei saatu isän kanssa nukuttua miettien että mitä se tyttö nyt puuhaa... kuitekin oli aina ihan täydessä unessa! Näin on paras ratkaisu meillä ja tyttö kyllä ilmoittaa itkullaan kun haluaa ruokaa.
 
Pähkämö
Meilläkin pikkumies on nyt pari viikkoa nukkunut omassa huoneessaan pinnasängyssä, kun yöt menivät niin levottomiksi hyörimisineen ja pyörimisineen, että miehen ja minun unet jäi vähiin... Hyvin on mennyt - kyllähän tuo ilmoittaa kovaäänisesti, kun nälkä iskee. ;)

Tänään oli 4kk-nla; potra on poika, 8140g ja 65cm :D
Terv.hoitaja ja lääkäri molemmat jaksoivat päivitellä, miten on jäntevä ja tarkkaavainen poika. Poika käänsi itsensä hoitopöydällä salamana mahalleen niin, että laidat vaan kolisi ja jäi siihen katselemaan pää pystyssä ympärilleen. Nla-täti ihmetteli, että puolivuotiaat on yleensä tuossa asennossa. =) Ylpeä äiti täällä kirjoittelee... :LOL:

Saas nähdä, tuleeko rokotteista huutoa illalla. Pojan kummitäti ja 2 serkkua olisivat tulossa toista morjestamaan, toivottavasti jaksaa seurustella...
 
Juu, pitäisköhän meidänkin laittaa tuo poika jo huoneeseensa nukkumaan.. Auttais varmaan tähän omaan herkkäunisuuteen. Vaikka sitten mä varmaan hyppäisin koko yön tarkistamassa et kaikki on ok.. :D Meidän makkarista on kyllä ovi suoraan pojan huoneeseen, joten kuuluu ne ähinät siltikin. Korvatulppiakin olen harkinnut, peittäisi pienet kahinat, mutta itku kuuluis.

Ei ole kuukautiset alkaneet. Täysimettäjillä joillakin jo alkaneet, ainakin maamolla ?? Minä tässä toiveikkaana ajattelin et jos ei kuukautisia vaan kuulu, niin milloin tekis raskaustestiä...... ;) No, jos ei raskausoireita kuulu, ni turha kai vouhottaa.
 
Kiitos Kanella oikein paljon infosta! Me jo omatoimisesti ostettiin tuota soijamaitoa. Olisi ilmeisesti pitänytkin ostaa sitä Neocatea. No, mennään nyt tuolla purkilla maanantaille asti, kunnes nähdään se allergologi. Sitten varmaan aloitetaan tuo altistus. En ole käynyt tuolla histamiini sivuilla. Täytyykin illalla oikein ajan kanssa lueskella. Kiitos vinkistä!
 
sarina Soijamaidosta olen lukenut, että sitä ei suositella alle puolivuotiaille ilmeisesti voimakkaan allergisoitumisriskin takia. Multa allergologi myös kysyi heti, että enhän ole korvannut maitotuotteita itselläni soijalla.
 

Yhteistyössä