Helmivauvat 2009 ~lokakuussa~

Mae: toivottavasti menee sairaudet pian ohi, mulla kanssa ei olisi oikein varaa sairastaa, kun mies on jatkuvasti reissussa, oikein välillä stressaa, että mites jos mä tulisin oikein kipeäksi, että on se vaan ihmeellistä, kuinka korvaamattomia äidit ovat :hug:

Tuiskusen Axulle onnea 8kk-päivästä! :flower:

Kareliini: teillä on tullut eroahdistus varsin aikaisessa vaiheessa, ehkäpä se menee sitten hiukan nopeammin ohikin?

Meillä taitaa sitten myös olla vihdoin tätä eroahdistusta, hiukan olen odotellutkin, että koska se oikein alkaa. Onhan meilläkin ollut niitä vaiheita, jolloin halusi olla jatkuvasti sylissä jne., mutta vasta ihan viime päivinä olen huomannut sellaista oikein ahdistumista.

Ensinnäkin yöllä heräiltiin ihan jatkuvasti, eikä suostunut nukahtamaan ennen kuin imetin. Yleensähän nukahtaa suht helposti ihan silittelemällä paitsi tiettyihin kellonaikoihin, jolloin tiedän, että on oiekasti nälkä. Nyt taas tarttui käteen kiinni, jos yritin silitellä, eikä tosiaan puhettakaan nukkumisesta ennen kuin oltiin tisuteltu.
Muutenkin on tississä jatkuvasti kiinni, alkoi tosiaan pari päivää sitten, kuuluu jatkuvasti että "mamma" eikä tyynny ennen kuin otan syliin ja annan tissiä, sitä sitten pitelee suussa ja hivelee mun käsiä, nälkä ei selvästikään ole.

Yleensähän tisuttelun ja pienen sylittelyn jälkeen Gretan on voinut panna taas lattialle leikkimään ihan rauhassa, mutta nyt rupeaa heti itkemään ja takertuu käsiin tai polviin, jos oon kumartunut lattialle. Ja tosiaan lähtee kontaamaan kohti ja tarttuu jalkoihin ja yrittää itse syliin, jos teen jotain enkä heti ehdi ottaa, niin alkaa itkeskellä.

Ja jos oon toisessa huoneessa, niin pian saattaa kuulua taas mamma ja lähtee konttaamaan mun perään. Ja itku saattaa alkaa ihan heti, kun siirryn näköpiiristä pois, vaikka olisin samassa huoneessakin ja puhuisin/laulaisin, sit lakkaa, kun vaan ilmestyn taas näköpiiriin.

Toisaalta hirveän liikuttavaa, toisaalta mietityttää, että kauankohan tätä kestää? Riippuu kuulemma luonteesta, että kestääkö pari päivää vai pari kuukautta... :whistle: Kiinnostavaa nähdä, että millainen luonne Gretalla tämän asian suhteen on...

Tv. jatkuvasta heräilystä koomaan vaipunut Lentis ja hellantelttu Greta pian 8kk :heart:
 
Kiitos rakkaat! On niin ihanaa kun ootte olemassa. :heart:
Mae joo meillä ukke sanoo ihan samaa et mee jonnee kyllä hän hoitaa! Mutkun kyse ei ole siitä! En mä halua rillutella ja mennä, vaan haluan just rauhassa joskus vaik saunoa ja olis ihana joskus tehdä jotakin yhdessä Perheenä. Jotakin muutakin kun et käydään yhdessä kaupassa.... No sain kyl saunoa eilen ja pyyteli anteeksi. Kotiutu tuos 19 aikaan. Kerroin että jos mennään bilettää niin biletetään niin et seuraavanakin päivänä ollaan elossa!! Itte en koskaan juo niin et menis överiks. Sinkkuäitinäkin saatoin kyllä kotiutua 05... Ja aamulla olin 8 hereillä ja ihan kykenevä oleen lasten kanssa ja myös auton rattiin. Mun lastenhoitajat, kun ei koskaan ollu käytettävissä seuraavaan iltaan saakka.. No se siitä!

Voi näitä sairastelijoita, tää syksy kyllä on ollu tosi hurja monelle perheelle! Meilläkin jatkuu nyt tyttö kipeänä. Jaksuja! :hug:

Nyt sämpylöiden kimppuun palaan..
 
Lentis Tervetuloa kotiin :)
Ihana kuukausi teillä takana. Varmasti antaa sulle voimia!

Meilläkin kuljetään äipän perässä. Aika liikkis. Vierastaminen on nyt yhtäkkiä melkein tiessään. Tädit ja sedät on heti iloisesti otettu vastaan je mennään luo. Ihan ventovieraita katsoo hitaasti, mutta hymy tulee pian.
Isoveli on ruvennut saamaan huomiota, mistä veikka tuntuu olevan aika otettu (15v) menee luo ja pyrkii hänenkin syliin. Samoin käy moikkaamaassa huoneessa molempia sisaruksia. Ja nämä huoneethan on vauvanparatiisi. En nyt muista tännekö kirjoitin, mut siskon huone täynnä kaikkea bling bling kamaa, pikkuista ihanaa ja isoveikalla piuhoja ja vilkkuva tietsikka AAH! :D Mun tietokoneesta onkin poistunut pysyvästi pari näppäintä... Onneksi toimii ilmankin... :LOL:

Mun dieetti on ihan jumissa. 4kg oon saanu pois mut siinä se ny heiluu, kun en oo jaksanu niin tarkkaan tsekata tota syömistä. Mites muilla?

GLOW ihanaa kun viimein hauva asia ratkeaa! Toivotaan en haukku viihtyy uudes kodis ja uudet omistajat on "kultsu"-ihmisiä :whistle: Viittaan meidän keskusteluun niistä ;)

Glow ja HM menee varmaan ihan erilailla tämä raskaus! Tarkoitan, että viikot kuluu ihan huomaamatta. Nostan teille molemmille hattua! Vauvat on niin ihania. Mut joo niin ku kerroin niin mun vauvat on ny tässä. Aivan ihanaa on myös kun teillä on sitten leikkikaveria kotoa käsin. Mulla on kaikilla niin isot ikäerot että kaveria ei kotona ole kellään kolmella. Joskus sentään innostuvat yhdessä johonkin trampoliinipomppimiseen (sekin ny rikki ja poistettu) ja mummilla uivat kimpas, mut siinä se yhteinen tekeminen onkin. Tämä pikkumies taas saa kyllä hoivaa ja syliä monelta ja palikkatorneja taatusti. Mutta muistan oikein hyvin kun itte aikoinani aina huusin, et: "Äitiiii tuu hakee pikkuveli pois!!!" Meillä 10v ikäeroa....

No niin leppoisaa sunnuntaita!

S ja Kaapsu 7kk 1vko+
 
Päivää,

täällä on nyt vavin hoidon lomasa siivoiltu ja mitä tekee mies?? Arvaa? Siirtynyt sängystä sohvalle ja nukkuu siinä. Mä vetäsen nyt pakasteaterian tauluun ja poistun täältä ihan siks että toi ukko ei tosta tokene niin kauan ku mä olen kotona. Mua kans niin raivostuttaa että ukko kun on ollu bilettä niin makaa seuraavan päivän kuin kuollu kala ja näyttääki ihan aivokuolleelta |O Ite kun on ollu jossain niin kotiintulo ajasta riippumatta herään ajoissa, vaiks olisin miten väsy ja haluan olla vaavin kanssa, ikäänkuin hyvittelee poissaoloaan. Miehet ei sinne päinkään :headwall: Tekis mieli raivostua oikein ääneen, mut lähden ennemmin kiitää.
Shoppailua ja jumppaa niin eiköhän se mieli siitä.

Juu onneksi aurinko pilkistelee :)
 
Tatuka, täällä yksi joka on lähdössä töihin vanhempainvapaan päättyessä; itse asiassa vähän aiemmin koska mies pitää isäkuukauden eli kaksi viimeistä vanhempainlomaviikkoa. En pidä edes kesälomaa, vasta ensi kesänä sitten - tuleekin onneksi pitkä loma. Käytännössä tarkoittaa että olen jo marraskuussa palaamassa töihin, mies jäämässä hoitovapaalle. Varmaan ekana (minä ) ja ainoana (mies) koko pinossa??!!
Ja miehen töissä tosiaan oli ollut sama juttu, että hänelle 'myönnettiin' hoitovapaa.

Toivottavasti meillä ei tule tota eroahdistusta, muutenkin tuntuu rankalta ajatus töihinlähdöstä, sitten se vasta kurjaa on jos poika jää perään itkemään. Nukkumaan mennessä tosin usein täytyy olla ihan kiinni, tai ainakin pitää kädestä, hitsi jos alkaakin eroahdistusta pukata - vasta kun siitä melkoisesta vierastamisesta on päästy.

Ja Lentikselle tervetuloa takaisin! Teillä onkin paljon opittu kuukaudessa! Meillä poika edelleen ryömii (lujaa kyllä ), hiukan yrittää konttausta ja istumaan nousua mutta vielä ei onnistu. Kai sitten marraskuussa lähtee juoksemaan (ks edellinen ; )

Tuiskunen, meillä on mennyt 45min-1h pisimmillään yöllä huudellessa. Nyt (kop kop) ei ole vähään aikaa tarvinnut itkeä vaikka tuttia on pitänyt kyllä käydä nostamassa, välillä useammin kuin kerran tunnissa. (Ja sit saattaa tulla 9 h putkeen nukuttu yö ). Yritän olla antamatta myöskään vettä, ettei sitten herää sitä juomaan. Joskus on ollut pakko kyllä antaa, se rauhoittaa poikaa ihmeesti. Kai se on se imu vaan edelleen.

Seranzu, dietti kanssa aika jumissa. Noin 100 g viikossa lähtenyt, mut yritin olla optimisti ja ajatella että eikös niin sanota, että kun riittävän hitaasti kilot lähtee ne myös pysyy poissa.

Te olette tosi hyviä tekemään kirppislöytöjä. Täytyis kans varmaan käydä katsomassa, nyt kun on hiukan tuntumaa (reimatechin välikausipuku lainassa ja tuntuu hyvältä, alle tosin tarvitaan vaatetta paljon mutta kai noita on topattunakin).

Ja tsemppiä niitten miesten kanssa. On ne aika uskomattomia välillä, meillä ihan mukaanlukien. Onneks on nyt (muutaman aika tiukan keskustelun jälkeen.) ottanut meidät tosi hienosti huomioon. Muakaan ei ketuta se jos haluu jonnekin lähtee mutta se repii hermoa aivan sikana jos ei seuraavana päivänä kykene mihinkään ja makaa vaan. Siitä tulee huutoa.

Ollaan lähdössä katsomaan isompaa asuntoa, justkohta. Ihan tässä vieressä, jännää!

almaa
 
Mae
pikamerkkaus! :wave:

Ja APUA! Anoppi tulee kuulemma loppuviikosta. Mä en sitten millään jaksais nyt sitä tän tautirumban jälkeen/keskelle, mut kun en kehtaa kieltääkään kun ei ole poikia nähnyt aikoihin. Ja ei varmaan ole parempaakaan ajankohtaa, kun mä en niin jaksa sitä ihmistä ja mietin vaan että kuinka harvoin sitä voi nähdä, ettei loukkaannu.

Ja meidän Joona on nukkunut kohta 3h!!!!!!!!! Siis näin ei ole nukkunut sitten vauva-ajan alun. Taitaapi olla tosi kipeänä/tulossa vielä kipeämmäksi :( .
 
Toppapukuna äp:n. On vielä himppa iso, mutta muuten täysin passeli. Toivottavasti menis koko talven, jos ei niin sit ostetaan toppahousut kun 74cm toppatakki löytyy kaapista.

Rokotetutkimukseen ollaan osallituttu, tähän pneumokokki. Muihin en sitten lähdekkään. Ja mulle terkkari sanoi rokotteesta, että pahkura pistokohdassa, vois merkitä että se ois sitä pneumorokotetta, koska harvoin kuulema hepatiitti sellasta pahkuraa nostais.

Serazulle vaan tsemppiä miehen kanssa. Minäkin eilen kävin muutaman siiderin ottamassa ja tanssimassa, mutta tulin jo 01 kotiin, sekä hoidin tunnollisesti yösyötöt, enkä jäänyt aamulla sänkyyn makaamaan, vaan nousin kiltisti klo 06 |O väsyhän tuo vähän oli, mutta ihan vain lyhyistä yöunista johtuen. Miehelle jo viikolla sanoin, että vessanpesu operaatio on sun juttus (edes kerran 5 vuoden aikana :D ), no se kävi vähän vessanpönttöä harjalla sutimassa ja laittoi sen pas**sen harjan takasin sinne kippoon...ai jumaliste että mä kiehahdin. :kieh: Ei ois ehkä niin kovasti tarttenu sanoo, mutta minkäs teet, kun olen niin tarkka ja kipakka. :ashamed: Sitten aina vaan makaa ja katsoo ohjelmia, eikä ymmärrä mun vihjailuja että; onpas taas sekasta, pitää MUN vähän TAAS siivoilla...MUR MUR...on ne miehet, ne vaan on joskus. Mutta on ne sitten joskus ihaniakin.

iitukan yv vastaanotettu!

Hain sitten itselleni antibiootti-kuurin korvatulehdukseen, että NICE! :kieh:

Kuuloton Jospi ja Henttu Penttu
 
Elikkä, olemme Labellon kanssa tehneet sellaisen suunnitelman, että kaikki AKTIIVISET osallistujat pidetään listalla, muut karsitaan pois! Tämä siitä syystä että, paljon on tullut uusia palstailijoita, mutta monia on myös poistunut, eikä heistä ole kuulunut kuukausiin mitään, joten koemme heidän nimensä listalla turhaksi. Joten, jos olet halukas jatkamaan palstailua aktiivisena käyttäjänä(kukin määritelköön itse mikä on aktiivista), niin ilmoittaa minulle asiasta yv:nä! :) Näin saamme lyhennettyä ja selkeytettyä etusivua.

Seuraava asia on kasvutaulukko. Siihen tehdään tammi-helmikuussa 2010, muutos niin, että tulee syntymämitat, 1v. mitat, 1,5v. mitat, 2v. mitat jne...

Myös muita muutos ehdoituksia otan mielelläni vastaan.

Mutta kertokaa minulle onko hyvä suunnitelma vai pitäisikö jotain muuttaa?

Muoks. Aktiivisten kirjoittelijoiden on kuukausi aikaa ilmoittautua minulle :) :wave:
 
Jaahan, mul ei oo muuta tekoo kun roikkua tääl, vahtimassa tulisko jotai tekstiä. :eek:

JOSPI joo yks hyvä vinkki noide ukkojen kanssa on, et SANOTAAN suoraan mitä tahdotaan! Esim: ompa täällä paskasta, ottaisitko imurin ja imuroi, NYT! :LOL: :LOL: Tuo vihjailu ei auta. Mut sorrun siihen, kun luulisi tuon oppineen jotakin 5v aikana... Mut ei ei täst aina naureskellaan välil. Mua vaan nii ärsyttää välillä kun joka viikko pitää siivota ja käydä kaupassa ja ja ja... Mut nyt ukolle kunniaksi, osaa sanomatta tyhjentää ja täyttää tiskikoneen ja korjata keittiös jälkensa, vaihtaa vaipat (vähän turhankin usein) ja osaa jo lukea vauvaa joten mitään ohjeita ei tarvia jättää jos jonnee meen käymää. Riittää että tietää millon on viimek syönny ja nukkunu. :heart: :heart: Ja tää on ehkä huippu! Suorastaan ennenkuulumatonta. :LOL: Osaa pukea säänmukaisen vaatetuksen ilman apua! Hyvä ja ihana mies mulla on, mut koskapa itse olen täytellinen, niin kilahdan silti säännöllisesti. Nyt oli kyllä aihettakin. Oon kyl sille sanonu, et helpoimpia akkoja en ole, eikä must sellasta tule. :wave: :wave: Mut sepä ei kuulemma sellast tarviakaan... :eek:

Nyt tilaan kuvia, mua ärsyttää nää ohjelmat. Järjestään sellasia, että pitää ensin lataa kuvia että pääsee tilaamaan... Mut kun tilaan niin helkkarist niitä, ni pakko katsoa edullisin... Voishan tuon muutoi viedä tiedostot tikul valokuvaamoon ja hakea tunnin pääst pois... Nyt löysin palvelun, josta saa halvimmillaan 4,5centtiä per kuva! :attn: :attn: Joten lataan 199 kuvaa syyskuulta nro 26 menossa....
 
täähän on suorastaan jännittävää!
Tapaamispaikkana enemmistöllä tällä hetkellä HKI ja erona +1 tampereeseen ja ajankohta näyttäisi enemmistöllä tällä hetkellä olevan 22.10!

Käykäähän äänestämässä!

Saapi nähdä miten käypi!
 
Jospi Yv:tä laitettu.

Ei olla aikoihin tänne kirjoitettu, S tosin lukee tätä päivittäin, mutta meikäläiseltä (eli siis siltä työssäkäyvältä mammalta, vai miten sen nyt sanois) hieman jäänyt.. Mutta lyhyesti omat kuulumiset. :) Naamakirjalaiset tietävätkin suurinpiirtein, missä meillä mennään. :)

Ronja oli siis täysimetyksellä 5kk asti, jolloin alotettiin kiinteät, nyt kokeiltu kaikenlaisia versioita, ainostaan siis ne suomalaiset viljat ja peruna on vielä kokeilematta, ja ajateltiin, että siinä 8-9kk paikkeilla aletaan niitä sitten kokeileen. Kotiäiti on ollut ahkera ja tehnyt melkein kaikki soseet itse, hattua nostan kyllä hänelle, saa nähdä miten käy kun oma vuoro tulee olla äitiyslomalla, ku olen vähän laiskanpuoleinen...

Rokotetutkimukseen osallistuttu meilläkin.

Ronjan pitkistä yöunista ei ole enää tietoakaan, siitä lähtien kun ensin oppi nouseen itse istumaan, sitten oppi nouseen seisomaan, sitten konttaamaan (ryömimisvaihettakin oli jossain vaiheessa, mutta melkein kokonaan peruutusvaihteella) niin yöt ovat olleet tosi katkonaisia ja yölläkin raasu on sängyssään konttailemassa ja nousemassa pystyyn ja sitten tulee itku.. :( Tassukoulua ollaan käyty ja vaikuttaa olevan tuloksia, ei enää niin usein heräile ja rauhoittuu nopeammin.

Hampaita meillä ei ole vielä ensimmäistäkään! Monta kuukautta niitä jo odoteltu!! Ku merkit on jo pitkään viitannu siihen, et niitä olis tulossa, mutta toisaalta monta kuukautta niitä voi vauva tehdäkin..

Vierastus on myös alkanut kunnolla, eka vierastus oli siinä 3-4kk iässä ja nyt tullut takas, varsinkin miehiä vierastaa (lienevätkö pelottavia partoineen ja muine karvoineen :D ) No joo, kuulemma kaikki vauvat enemmän miehiä vierastavat kuin naisia.

Vauvauinnissa alotettiin nyt syksyllä käydä, ja kovin on Ronja tykännyt, ja aiotaan jatkaa. :)

Ens viikolla tulossa 7-kk lääkäri ja neuvola, toivottavasti ei oo paino nyt kovasti tippunut, kun on alottanu ton liikkumisen.. Ei huvittais alkaa missään painokontrolleissa käymään ku tytöstä kumminki näkee et terve on! Onneks meidän terkkari on aika mukava ja ymmärtäväinen *koputtaa puuta*, toivotaan parasta!

Haha, luin tätä lokakuun palstaa, ja sori vaan, mut sympatiat menee kyllä välillä teidän miehille. :D Tai ku ite oikeestaan samassa asemassa, niin ymmärtää heidän tilannettaan.. En mä tosin kyl käsittääkseni ihan noin toope oo ku mitä te jotkut kertoneet miestenne aivoituksista :LOL:

Mut joo hyvää syksyn jatkoa mammoille, me (tai minä ) täällä välillä käydään jatkossa päivittelemässä Ronjan kuulumisia ja feisbuukissa tulee sitten enemmän oltua yhteyksissä, ja ihana nähdä aina uusia kuvia, ne kumminki kertoo paljon enemmän ku mitat tai ku kertoo et mitä uutta oppinu.. no tulipas sekava lause, siis pointti oli et on kiva katsella muiden vauvakuvia ja nähdä miten vauvelit kasvaa. :) No joo, tässä meidän kuulumisia, omaa napaa..

Äiti, mommy + Ronja 7,5kk :heart:

*muoks* tuli typo, eli kyseessä siis 8-kk neuvola... järki ei toimi ku hullut huutaa taustalla :LOL: (töissä siis kirjoittelen)
 
Ihanaa sateista sunnuntaita :D

Ruokailu! Jep, kamalaa on kun pitää syödä :eek: Muutama eka lusikallinen menee ok, mut sit alkaa rimpuilu, pään taakse heittely ja huulet on niin kiinni, et kiinnemmäks ei sais :| Viihdyttämisessä ollaan kokeiltu kaikki mahdolliset mm. kissa pöydällä, joka meni vielä jokin aika sitten katseenvangitsijana, mut enää ei sekään toimi... Lähes aina lautanen menee kuitenkin tyhjäksi, aikaa vaan pitää varata se 30-45min/ruokailu :headwall: Vimoset lusikalliset kasvislihamössöä menee niin, et kastan lusikan kärkeä jääkaappikylmään hedelmäsoseeseen, ja kun tuntee sen kylmän soseen huulillaan, niin johan aukee huulet kun taikaiskusta. Olen siis melkein aina antanut hedelmän kylmänä, niin siitä tietää, et nyt tulee herkkua.

Maelle :hug: Voi kun tuo teidän rumba nyt alkais helppaamaan.

Eroahdistus, jaloissa roikkuminen ja kädestä kiinni pitäminen
Kaikki löytyy :LOL: Äiti jos hävii eri huoneeseen, niin huuto alkaa. Keittiössä usein pyörii vaan siinä jaloissa, roikkuu lahkeessa ja imee mun sukkia :eek: Ja tissillä pitää kiinni kädestä tai ainakin sormesta tai uusimpana nipistelee vapaana olevasta nännistä, auts! |O Näin siis yöllä, kun ei ole liivejä!!

Kerätäänkö taas sponsseja tapaamiseen? Onko joku muu halukas vai yritänkö saada jotain aikaiseksi? Samoja en varmaan kehtaa kiusata taas, mut jos jotain muuta keksis?

Tuiskunen ja Alexi 8kk 1pv :heart:
 
Olipas tekstiä tullut viikonlopun aikana =) Täällä kotiuduttu mummolareissulta.

Nuo miehet, että ne käykin välillä niiin hermoille. Tsemppiä siis kaikille, kellä kiehuttaa! Mekin siis kotiin tultiin muutama tunti sitten ja mies paineli salille kun ei ole päässyt viikonlopun aikana :headwall: Olettaa näemmä että mä purkaisin nuo kassit ja tekisin tytön iltahommat ja laittaisin nukkumaan :headwall: Ja olen päivän kärsinyt jumalattomasta päänsärystä, nyt ei koske mutta pää on jotenkin ihan hellä ja kumartelu ei tunnu kamalan hyvältä :| Että näin taas..

Tatuka, töihin olen minäkin menossa vuoden alusta, sitten kun töitä löytyy... Viime viikolla juuri kyselin Kelalta kodinhoidontuen hakemuksesta, että miten sen hakemisen kanssa teen. Sieltä sanoi että hae siihen asti kun lapsi täyttää 3v. ja peru sitten jos meen töihin, niin ei tarvii aina uudestaan ja uudestaan hakea, jos jääkin kotiin. Ja jotenkin niin tyhmän hankalaksi tehty se hakemus, siis eihän se ollut vaikea täyttää, sitten kun tajusi, mitä sinne tulee kirjoitella :headwall:

Meillä unikoulu auttoi todellakin katkonaisiin öihin =) Viime yönäkin nukkui klo 20-5.30 heräämättä :) Meillä ei onneksi tyttöä ole tarvinnut kovin kauaa rauhoitella yöaikaan uudelleen nukkumaan, pisimmillään puolisen tuntia mennyt. Ja yöunia ollaan nyt yritetty venyttää myöhäisemmäksi, kun menis nukkuu jo 18.30 ja heräisi sitten 5 aikaan... Ollaan laitettu vielä siinä klo 17 päiväunille, nukutettu keinolla millä hyvänsä :D Eli usein lähdetty kävelemään ulos siihen aikaan. Vielä lattiallla leikkii, täytyy kohta mennä tästä iltatoimet tekemään :)

Ostin eilen prismasta Ainolle toppatakin+haalarihousut talveksi, kun ei ole niin varmaa että se äp-pakkauksen puku menisi koko talven. Lahkeet vaikuttaa mun mielestä lyhyeltä. Olisin ennemmin ostanut puvun kuin takki-housut-yhdistelmän, mutta eipä enää ollut |O

Jep, nyt meni hermo tytöltä
 
Moi!

Hampilääkärissä kävin ja 2 reikää paikattiin ja nyt puoli suuta ihan turvoksissa :kieh: ,mulla paikattiin ekaa kertaa,pelkäsin ihan hirmuisesti,mut ei ollutkaan kauheeta,onneks!mutta tää on inhottavaa ku ei oo tuntoo |O

Neiti meni päikkäreille tällä kertaa tosi hyvin.Koko v-loppuna ollu päikkäreille meno tosi hankalaa,ei millään ois käynyt eilenkään nukkuun.Heräs jo ennen 7 ja vasta puolelta päivin sain nukkuun ja siinä välissä oli paljon huutoo.Nyt toivottavasti nukkuu kunnon unet.

Meillä kans hampaat vaivaa,mut ei oo ku yksi tullu läpi.Yöt on kans mahotonta känkkäilyä välillä.Ja neiti on tosi herkkä,herää heti pienimpäänki narahdukseen.Oon yrittäny laittaa omaan sänkyynki nukkuun ja ollu vieressä ja silitellyt ja rauhoitellut,mut ei,ei vaan haluu nukkua sielä omassa sängyssä.Tosi katkonaisia öitä meillä tällä hetkellä..

Tosi kerkeeväinen tapaus asustaa myös meillä.Kaikki laitetaan suuhun ja vauhti on senkun kiihtynyt :D meillä ryömitään,välillä noustaan konttausasentoon,mut ryömimällä mennään eteenpäin.Hauskan näköstä ku kuitenki vuorotahtisesti ryömii :LOL: Ja sitten uusin juttu,nyt on ruvettu yrittään kaappeja/laatikoita saamaan auki.

Edelleen neiti kiinni minussa,kauaksi ei saisi mennä.Nyt oli hetken aikaa mummun kanssa et kävin puoliska tuntia hammaslääkärissä ja ku oven avasin niin huutohan täältä kuului.Onneks kuitenkaan ei ollu ihan koko aikaa huutanu,mut tosi kurja jättää tyttöä mihkään edes isänsä kanssa ku tietää mitä se sit on :( no mutta jospa se tästä :whistle:

mutta nyt mentävä..

hemuliina
 
Glow
Hah, eipä juuri lisättävää liittyen aiheeseen, miehet! :whistle:
Rupes tuo oma ukko kulta tajuamaan että olen taas raskaana enkä todellakaan kykene entiseen malliin touhottamaan ja kanniskelemaan poikaa. Ikävästi tulee supistuksia :/ yms.
Onneksi tänään on Onnin neuvola+lääkäri, josko vois kysästä vähän omia raskausasioitakin ja mikä tosi kiva, mies lupas (ihan omasta aloitteesta ) lähtee mukaan!
Ja samalla kysellä tosta Onnin jatkuvasta/toistuvasta flunssasta...
Yritin venyttää aamu-unille menoa, mutta ei, pakko oli laittaa tunti sitte nukkuu kun oli aivan väsy ja huuto päällä. Illalla jaksoi riekkua ihmeen pitkään, 21 jälkeen vasta nukahti... Että se siitä "omasta-ajasta". Sitä nykyään oo koskaan, kun saa muksut nukkuu, hommat tehtyy ja suihkus käytyy on ihan valmis sänkyyn iteki.

Meillä kans Onni tekee sitä että konttaa salamana mua kohti ja tarraa puntteihin kiinni ja jos en ota syliin niin huutohan siitä tulee. Tosiaan, hellyyttävää, mutta... Toisaalta mä aattelen nyt niin että olkoon sylissä niin paljon kun haluaa ja kaiken keskipisteenä niinku tietenki vauvat on, mutta että en ajattele "kauankohan tätä kestää" siksi että Onni on enää muutaman kuukauden ainut pieni meillä :heart: hui, että... 5kk ja meillä on uus vauva!! Onnia odottaessa toi 4-5 kk olis ollu piiiitkä aika odottaa, mut nyt se tuntuu lähestyvän aivan älyttömän pian. Ja melkein paniikki alkaa iskeä että "mitään ei ole valmiina". No "mitään" eli tuplarattaat, jotka ehtii ostaa vaikka helmi-maaliskuussa aivan hyvin =) Sänkyasia on vielä pohdinnassa, että 2 pinnistä vaiko Onni jatkettavaan jo... Niin ja ahtaudutaanko me tähän kolmioon edelleen, vai ollaanko jo väljemmin...

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja paljon paljon jaksamista :flower: :wave:
 
Kiitos tervetuloa takaisin -toivotuksista, kuten jo sanoin, teitä tuli tosiaan ikävä :heart:

Tänään on meidän 2-vuotishääpäivä (yhdessä pian 6 vuotta) ja ollaan menossa lounaalle ja shoppailemaan (sekä Gretalle että itselle), mietittiin, että mitä järkättäis illaksi, mutta lopulta päädyimme kotileffailtaan ja mitähän muuta siinä soffalla keksisi tehdä :LOL:

Taas heräiltiin jatkuvasti, hoh hoi...

Tuiskunen: auts, meillä kanssa yritetty kauheasti nänniä nipistellä, mutta onneksi tuo sana ei menee nykyään hyvin perille.

Seranzu: oot ihan oikeassa, miehet ei tajua vinkkejä, vaan on paras vääntää aina kaikki rautalangasta, meillä ainakin toimii sillä tavalla

Hups, nyt kutsutaan...
 
TUISKUNEN mä oon nyt sillä kannalla et unohdetaan ne lahjukset firmoilta, ellei sitten tietty joku kovasti halua ryhtyä puuhaamaan.
Ehdottaisin sensijaan pikkuista pikkujoululahjaa tuotavaksi tapaamiseen??

HEMULIINA vai on teillä pikkuinen malli :)

GLOW ihana kuulla et mies on kokenu herätyksen :heart:

Mä huomasin et mul on kyl oikeesti tosi helppoa nykyään... Miehellä on koulu alkanu ja viimeinen vuosi. Tuohan on nyt jatkuvasti kotona. Niillä on varattu aikaa päättötyölle, joten koulua on vain muutamia tunteja viikossa. Meil jo muodostunu aamurutiinikin. Mies hoitaa poikaa aamust ja mä teen aamuhommat ja nyt kun käy unille pikkuinen, menee kouluhommiin ja mä hoitelen tätä omaa sosiaalista elämää täällä :D Jatkan pojan kanssa päivän ja iltasella mies astuu taas remmiin. Saan ruoankin laittaa ihan rauhassa.
Elän toivossa, et kun lähden maaliskuussa töihin, niin mein pikkumiehen ei varmaan tarvi mennä paljonkaan hoitoon... Niin että jotain hyötyä tästä opiskeluajasta, vaikka rahallisesti ollaankin tiukilla edelleen. Jospa sais kovapalkkaisen homman sitten valmistuttua :LOL: :LOL:

No niin TAAS ryhdyn valokuvien kimppuun.
Kivaa viikkoa kaikille!
 
:wave: pikaseen käymässä kun neiti vielä unilla, luulenpa että kohta herää..

Lentis, mukavaa hääpäivää teille :)

Glow, hyvä että mies alkaa tajuun =)

hemuliina, täytyypä mennä halppiksen sivuille kattoon teidän neitiä!

Seranzu, toi pikkujoulupaketti olis ihan kiva idea, voitais siellä sit kaikki yhdessä availla paketit.

Meillä alkoi taas yks viikko kahden tytön kanssa kun ukko lähti tänään työreissuun :/ eli hommaa taas riittää ja kun on toi koirakin vielä jaloissa pyörimässä, tuntuu ettei sillekään enää riitä aikaa tarpeeks.. lähinnä pyörii vaan tossa jaloissa eikä noi ulkoilutuksetkaan oo ihan niin simppeli juttu vaunujen kans :whistle:

Kohta lähdetään kaverille kyläileen, kiva saada juttukaveria :)
 
Jospille yv:tä laitettu..

Meillä sairastetaan, Veera on ihan itkuinen ja nuhainen ja mikään muu ei kelpaa ku äitin syli.. Kolme yötä on nyt heräilty vähän väliä ja nukuttu pätkiä sylissä, heti kun yrittää siirtää omaan sänkyyn ni kamala itkeminen.. Eihän siitä mitään tule! Nyt sitten itse torkun (tai siis pidän silmiä kiinni) sohvalla tyttö rinnalla että edes se saa pikkasen levättyä! Tää tuli niin paskaan aikaan tää yövalvominen ku just ite valvoin viime viikolla yöt ku isäntä oli töissä enkä osannu nukkua täällä uudessa (muka isossa) talossa! Siis miten pöhkö ihminen voi olla?!!?! Saatoin nukahtaa ja sitte hetken päästä herään ihan paniikissa että joku tulee taloon ja tekee meille pahaa!! Ihan pöllöä akka! :$ Että nyt viikon unisaldona varmaan kolmasosa siitä mitä normaalisti.. huoh...

Kaikille miesten kanssa painiville :hug:

Toppapuku meillä on se äp puku, täytyis oikein koittaa että minkä kokoinen se on nyt! Varmaan täytyy kuitenki ostaa kevättalvella jo isompi, täytyy sitte kattoa että ostaako jo niin ison että menee seuraavana talvenakin.. Mitään möyrintäpukua meillä ei tarvita kun Veera ei viihdy maassa ollenkaan..

Kukas se oli joka oli tarkkaillu niitä hintojen laskua nyt alv-muutoksen jälkeen? Ainakin Lahden Prismoissa hinnat on laskenu niitten elintarvikkeiden osalta mitä oon seurannu.. Toisin on tossa lähi Siwassa jossa Bonan hedelmäsoseet on noussu 10 senttiä ja Piltin 13 senttiä!!! Ihan törkeää!!

Vanhempainvapaan päättymisen jälkeen mä jään työttömäx enkä kyllä aio pitää mitään kiirettä töiden etsimisessä!! Jos nyt ainakin tonne ens kesään asti sais olla kotona.. Eilen katteltiin noita hoitorahajuttuja ja samalla sitten huomattiin että ainakin YTK saa vähentää ansiosidonnaisesta mahdollisen hoitorahan!! Siis että kannattaakohan sitä hoitorahaa sitten edes hakea jos se kerran taas pudottaa ansiosidonnaista?? On sekin ihan pehvasta että edes sitä apua ei saa työttömänä vaan kaiken noi liitot/kassat saa vähentää!!

Rokote, siis ne pneumokokkirokote, meijän piti käydä hakemassa tällä viikolla mutta se täytyy nyt perua ja toivottavasti saadaan mahd. pian uusi aika..

Nyt täytyy lähteä taas rauhoittelemaan tuota pientä rakkautta, josko kohta saatais pikkasen unta!

Mytty ja duhadedä-Veera
 
Lentikselle hääpäiväonnittelut! Voi tuota nuorta lempeä, meil on jo niin arkista reilu 12 vuoden jälkeen :LOL: ...

Mulla menee hermo ton karkeemman ruuan syöttämisen kanssa! Tänäänkin taas annoin periksi ja heitin purkillisen 8kk:lle tarkoitettua broilerkasvissosetta roskiin, ei auttanu vaikka kuinka hienonsin vielä sauvasekoittimella, suu pysyi kiinni kuin liimattuna... Mulla alkaa keinot loppua kyllä, lopulta sain menemään 6kk:n sileetä sosetta mut sitäkin tietty epäiltiin alkuun. Kumma juttu kun sämpylää syö ihan innolla murusina ja samoin maissinaksut menee mut ei vaan mee minimaalisetkaan kikkarat ruuan joukossa.. Help needed :ashamed: .

Toinen juttu on tuo yönukkuminen, poika menee yleensä viim. 19.30 nukkumaan, sitä ennen juo iltavellin. Herää kuitenkin viim. klo 05 ja saatan ihan kuulla miten hänellä maha murisee! Eli vellipullon haen siinä kohtaa ja joskus saan pojan vielä uudestaan nukkumaan. Eilen yritin myöhäistää koko ilta kuvioita, poika meni nukkumaan siinä 20.30 ja eikö herännyt sitten jo 04!!! Sain taputeltua uudestaan unille ja heräs taas klo 05 ja nälkäisenä tietenkin. Mä en tajua mikä siinä on. Ei tunnu vaikuttavan mitenkään ruuan määrät eikä syömisajankohdat eikä nukkumaanmenoaika, joku sisäinen kello sillä varmaan herättää... Neuvolastakin kysyin apua mut terkan ainoa ohje oli että anna puuroa myös illalla. Kokeilin mut eihän toi enää ruuan päälle puuroa jaksa, velli menee paremmin kun saa pullosta juoda.

Sorry taas oma napa..
 

Yhteistyössä