D-vitamiini Kyllä se olis ollu neuvolan tädin asia sanoa että sitä pitää syödä!!! Mä olen syöny neuvolan määräyksestä niitä jotain raskaus multitabseja, niissä on vissiin vähän d-vitamiiniakin. Esikoista oottaessa ei käsketty syödä mitään muuta kun rautaa loppuvaiheessa. Ihan terve muksu tuli. Vauvallehan sitten niitä d-vitamiinitippoja aletaan antaa, ainakin annettiin 5v sitte.
Mä taas tänään lueskelen vähänväliä näitä juttuja
Noh, tunnin/parin päästä lähdetää poitsunkans käväsee kaupungilla ja sitten sinne hop loppiin! Poika jo vaihto vaatteet ja kampas tukan, oli sitten suihkauttanu meikäläisen hoitoainetta päähän et on tukka hyvin
Eilisestä muisti, kun oli kerhossa valokuvaus ja mun piti laittaa hänen tukka hyvin ja pakko oli suihkauttaa sitä ainetta että se meni hyvin.
Katsoin tuossa äsken ykköseltä "aamusydämellä" ohjelmaa, jossa oli aiheena synnytyksen jälkeinen masennus.
Aika arka aihe, mutta nykyään siitä puhutaan enemmän kuin ennen, mikä on hyvä asia.
Masennus ylipäätänsä on arka ja vaikea asia tuoda esille.
Tuli mieleen, onko kellään pelkoa, että tulee synnytyksen jälkeinen masennus?
Tässä olen väkisinkin ajatellut raskaus ja vauva-aikaa silloin n.5v sitten. Jälkeenpäin ajateltuna se on ollut aika rankkaa. Olin tosi yksin.
Silloinhan suhde lapsen isänkanssa oli huono, alun alkaenkin ihmettelen miksi edes mentiin yksiin, noh, asiat vaan meni miten meni.
Raskausaika oli aika rankkaa henkisesti. Mulla on tästä nyt tullu jotenkin huono-omatunto poikaa kohtaan. Vauva-aika oli tietysti onnellista vauva-aikaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna oli myös tosi vaikeaa. Se parisuhde, yhtä riitaa riidan perään, ei toisen kunnioitusta. Kuvittelin ja mies sai mut tuntemaan että kaikki vika on minussa, en ole hyvä äiti, en tee kotona tarpeeksi, vaikka oikeasti tein kaiken. Hoidin vauvan ja tein kotihommat. Mies ei kestänyt sitä, että joskus romahdin itkemään etten jaksa. Ei olisi saanut valittaa ikinä mistään.
"oma vikani" oli ja on vieläkin vähän se, että pyrin tekemään kaiken aina itse, enkä pyydä apua. Koti pitäisi olla aina tip top yms.
Neuvolassa kysyttiin muutaman kerran "onko kaikki hyvin" ja tietysti aina sanoin että "on". Avoero oli mielessä vuosia! Mies ei halunnut että ketään ulkopuolista sotketaan "meidän asioihin" eikä hän halunnut selvittää mitään asioita keskenäänkään. Tämä kuulostaa pahasti miehen haukkumiselta, mutta asiat oli noin. Mulla kesti eroamisen jälkeenkin vielä tovi hyväksyä itseni semmoisena kuin olen ja oppia olemaan onnellinen.
Tekstiä varmaan riittäisi vaikka kuin, mutta parempi ehkä etten nyt kirjota...
Pointti oli vaan se, että nyt sain neuvolassa suuni auki, kun siellä tehtiin jo semmoinen kysely jossa vähän kartoitettiin oloa ja tunteita jo raskausaikana. Nythän mulla on henkisellä puolella kaikki todella hyvin. Tuleehan niitä itkuja ja huonoja päiviä, mutta ne on ihan eriasioita jne... Sain siis kerrottua siellä neuvolassa nyt, millaista oli aikoinaan.
Ja että ihan pieni ajatus on käynyt mielessä, että eihän vaan nyt vauva-arki koidu raskaaksi itselle. Uskoisin että ei, koska nyt on asiat aivan erilailla. On tasa-arvoinen parisuhde! Osaa käsitellä itse asioita erilailla.
No jooh, tämmöstä mielessä tälläkertaa!