Viikon alkua! :wave:
Tein sitten ekaa kertaa pitkään aikaan kävelylenkin, ja maha oli kireä pallo kohdun mitalta koko matkan ajan. Siis kova harkkasupistus, joka kesti 45 min. :x Ja vielä päälle se tunne, että ihan justiin tulee pissat housuun, vaikka juuri oli käynyt ja ei mitenkään erityisen kehnossa kunnossa ole lantionpohjalihaksetkaan. Ja taas supistaa vaikka istun lösönä sohvalla. Mut kahdeksan viikkoa vielä on pakko jaksaa, koska muksut täytyy kuljettaa harrastuksiinsa ym. :headwall:
Mutta olipa toisaalta hyvä, että tuli käytyä ulkona ja takas tullessa postilaatikolla, sillä siellä oli kutsu ä-polille jo ylihuomiseksi. Luulin, että menee ensi vuoden puolelle, kun vasta pari viikkoa sitten terkka laittoi lähetteen. Olen siis menossa pelkopolille edellisen syöksysynnytykseni takia. Pelkopoliinhan kuuluu myös synnytystapa-arvio, mutta ajattelin sanoa, että lääkäriajan voi antaa enemmän tarvitsevalle. Kun tiedän kyllä edellisen 2h synnytykseni perusteella, että sieltä mahtuu tulemaan...
Kyrsällä on hauska mies. =) Meillä ukko kuorsasi osan aikaa ekasta synnytyksestä - mistä ei tosin voi miestä syyttää, kun oli aamuyö, mulla epiduraali ja synnytyssalissa ei tapahtunut kerta kaikkiaan yhtään mitään. Tokassa repäisyssä lasten isästä oli sitten jo ihan konkreettista hyötyä, mm. kivunlievityksessä.
Laskeutuminen/kiinnittyminen: Mun käsityksen mukaan vauva ensin laskeutuu synnytyskanavaan ja samoilla ajoilla myös pää kiinnittyy sinne kanavaan, eli on valmis syntymään. Mut ei kai sitä voi mistään itse tietää? Paitsi ton laskeutumisen voi huomata mahan muodosta. Yleensähän neuvolassa se kerrotaan aina vikoilla käynneillä, että missä mennään. Ja käsittääkseni myös ainakin uudelleensynnyttäjillä laskeutuminen/kiinnittyminen voi tapahtua vasta ihan vähän aikaa ennen synnytystä, joten sitä ei välttis neuvolassa edes ehditä huomata. Kyllä on mullakin huterat tiedot aiheesta, vaikka kolmatta odotan. Joku muu varmaan osaa kertoa kattavasti. =)
Kössi 31+4