Helmikuun helmiäiset 2016 *marraskuu*

IMN
Eipä siellä mennykään ku pari tuntia.. olin varannu iltapalanki mukaan :D
Kaikki oli ok ja liikkeiden vähäisyys jäi vähän arvailujen varaan. Ilmeisesti antibiootit väsyttävät pikkuistakin.. Raivotarjonta tuli nyt varmistettua ja siellähän se pää napakasti on alaspäin. Mun verenpaineet oli tavallista korkeammat, 124/76 p. 116, mutta se laitettiin tän sairastelun piikkiin. Vauvan sykkeet heitteli käyrän ajon ajan 128-162 välillä.
Kokoa myös mittailtiin ja eipä se yllätyksenä tullut että hoikkanen vauva on tulossa. Vartalomitta vastasi melkein viikkoa pienempää kuin reisiluumitta. Painoarvio oli nyt 1,4kg ja viikkoja siis 29+4. Tuo paino on ok viikkoihin nähden, mutta juurikin tuo epäsuhta vartalo- ja reisiluumitan välillä on se huolenaihe. Edelleen kuitenkin jatketaan pelkällä sf-mitan seurailulla ja mahdollisesti loppuvaiheesta laitetaan vielä äitipolille lähetettä, jossa varmistetaan kasvua.
Kohdunsuun tilannetta ei nyt lähdetty tsekkaamaan, koska se on vasta torstaina katsottu ja liika sorkkiminen sitten voisi edesauttaa liian aikaista paikkojen kypsymistä. Tärkeintä kuitenkin että päällisin puolin vauvalla tuntui kaikki olevan hyvin :)
 
Pitäiskö noista liikkeistä huolestua jos ei säännöllisesti tunnu jo tässä vaiheessa? Mä en esim. eilen tuntenu kun pari pientä tökkäystä yhen kerran, tänään ei oo oikein mitään selkeetä vielä. Välillä jotain tuntemuksia, mut ei sellasta kunnon mylläkkää/potkuja mitä välillä on tullu. Vai johtuuko se vaan jos vauva on muuttanu asentoa tai tila käy ahtaammaks..
 
IMN
Fiona Kaikki vauvat on liikkujina melko yksilöllisiä, jotkut hiljaisempia ja jotkut vilkkaampia :) Eli oikeastaan kauhean vaikea sanoa mikä määrä liikkeitä on normaalia ja aina voi verrata vaan edelliseen päivään/päiviin. Ja tietenkin suhteuttaa liikkeiden määrä omaan aktiivisuuteen, koska usein jos itse on päivän liikkeellä tai vaikka huonommalla syönnillä, on vauva hiljaisempi. Googlaileppa liikelaskentaohjeet! :) Jos vauva tuntuu lepäilevän juuri kun aloitat laskennan, niin kokeile muutaman tunnin päästä uudestaan. En nyt muista millä viikoilla meet, mutta liikelaskentaa taidettiin suositella rv27 eteenpäin.
 
Liikelaskenta on luotettava rv30-> mutta tokihan sitä saa tehdä ennemminkin ja kannattaakin. Varsinki jos ei oikein tunne liikkeitä nii syyä/juua makeeta ja saada vauvaan liikettä.
Mulle ei ees oo tehty sisätutkimusta tässä raskaudessa :D Tai sillon ar ultrassa on katottu sillä ultra jutulla :) Eli rv8+2. Ei nähny lääkri viimeks tarpeelliseksi, kun ei oo supistellu.

Tänään pokpoks 29+0
 
IMN
Lääkärit tuntuu nykyään olevan varovaisempia sisätutkimusten kanssa, mikä on sinänsä ihan hyväkin asia. Sisätutkimuksella mun edellinenkin synnytys lähti käynnistymään, joten ei kyllä oo turha huoli se liiallinen sorkkiminen. Eka raskaudessa 2009 mulle tehtiin alusta lähtien sisätutkimus neljän viikon välein OYSin äitipolilla ultran yhteydessä, mutta olin kyllä silloin riskisynnyttäjä, joten saattaa johtua siitäkin. Nyt on tehty vain jos on ollut syytä huoleen, noita kohdunkaulan kontrolleja lukuunottamatta. Toisaalta viime raskaudessa ne liian aikaiset muutokset kohdunsuulla tapahtui ihan ilman suppareita, mutta mutta.. :rolleyes: Arpapeliähän se on, eikä näillä viikoilla synnytystä lähdettäisi edes estelemään, joten sama kai se loppujen lopuksi on mitä siellä värkissä tapahtuu :ROFLMAO: Tietenki hyvä pysyä kärryillä asioista, jos erityistä riskiä on.
 
Voi kun mullakin Tää kaveri jo kääntyis.edelleen potkii alaspäin.alkanu ihan ahdistaan ajatus sektiosta ja siitä että menettäis ne parhaat ensihetket vauvan kanssa :(

mää oon unohtanu varata neuvola ajan :D Se aika olis ollu jo 2 vk Sitte missä niitä kelan lappuja täytellään ja sinne en muistanu mennä...tuntuu vaan ettei oo aikaa missään välissä käydä.oliko Se 2kk ennen laskettua aikaa kun ne viimeistään piti täyttää?jos mää siihen mennessä pääsisin sinne :D musta ne käynnit on niin turhia enkä erityisesti innostu mun neuvolantädistäkään.ei olla oikein samoilla leveleillä meidän jutuissa :D semmoinen vanhempi nainen joka ei uskalla sanoa oikein mitään mihinkään jos ei sitä lue sen jossain ohjekirjassa.ja ku yleensä oo mieltäny vanhemmat naiset semmosiksi terveen maalaisjärjen käyttäjiksi ja hyvällä tavalla suurpiirteidiksi...
 
Hattisvattis mulla on tuo yksi ennenaikainen synnytys joka käynnistyi supistuksilla niin eivät ota ilmeisesti riskejä tämän kanssa. Sen takia lääkäri antaa mulle näemä sitten tuon kaksi viikkoa kerrallaan :) Se on ihan hyvä koska siinä ajassa ehtii oikeasti lepäämään.

Lauantai oli ihan kauhea päivä, kuljin kaksin kerroin kun selkä oli niin kipeä. Nyt jo parempi mutta kyllä huomaa jos päivän seisoo jalkojen päällä ja touhuu :confused:

Liikkeistä sen verran että vauva herää aamuisin silloin kun minäkin, hauska huomata hiukan tuota rytmiä. Illalla vielä ennen nukkumaan menoa vatsa heiluu mutta rauhoittuu sitten :)

Olen niin laiska mittaamaan noita sokereita, varsinkin näemmä viikonloppuisin. Kyllä tuon aamun ekan mittauksen otan aina mutta nuo aterian jälkeiset meinaa unohtua ja sitten kohta onkin liian pitkä aika tai ei ollakkaan kotona. No jospa se tästä, ihan normaaleita lukuja kyllä on ollut.

Hyvä että IMN reissu meni hyvin :)
 
Hei Maalis, onko sulla ultrattu että ois perätila? Esikosta oli epäily kun liikkeet tuntu terkan mielest nii alhaalla. Mut se kova tuolla ylhäällä kyljessä oliki pylly! :D ja toisaalta ehtiihän ne kääntyillä vielä, millä viikolla olitkaan? Ja jollei ehdi niin turha surra, ne ensihetket vauvan kanssa alkaa siitä kun sinä pääset häntä hoitamaan. Varmasti yhtä tärkeää ja ihanaa. Synnytystapa vain on eri.

Mul on kaksi asiaa: Meillä on lunta!!!! Ja nyt poksuu rv30+0!!! Tähän niitä sydämiä, mutten osaa!!!
 
Nyt on viikonlopun ajan mittailtu sokereita, aika hurjia lukuja tullu välillä, vaikka ruokasuosituksia oonkin noudattanu o_O
Loppuviikosta palaveri hoitajan kanssa, että onko pelkkä ruokavalio riittävä hoito.

Täällä hämeenlinnassa tuli perjantaina oikein kunnon tuiskuna lunta, joten viikonlopun teema oli lumileikit. Miehen esikoisen kanssa tuli rakennattua useampi lumiukko ja heiteltyä palloja, myös koira pääsi vanhempieni omakotitalon pihaan riehumaan vapaana :)
Perjantai-illan ja lauantain ulkoilusta jäi sitten muistoksi la-su yönä alkanut kamala räkätauti. (n) Korvissa humisee ja nenä vuotaa, kuume ei kuitenkaan noussut, joten tulin aamulla töihin. Huominen on onneksi vapaa, jos vaikka päivän lepo vähän helpottais oloa..
 
IMN, kiitos tosta liikelaskenta-vinkistä. Itekin tajusin, että on viimenen viikko ollu aika kiireistä ja oon ollu menossa lähes koko ajan, niin ton patiskelemana menin "päikkäreille" sänkyyn makaamaan ja kuulostelemaan liikkeitä. Tuntuhan niitä liikkeitä just sillon ja kovastikin! Helpotti heti mieltä. Ennen sitä vedin vielä varmuudeks herkkuöverit, et ne herättäis vauvan :D Ja viikkoja mulla taitaa olla nyt 28. menossa, että ei tietty pidä hätäillä. Mut silti oli toi laskenta musta hyvä tehdä tai ainakin rauhottua aloilleen, niin niitä liikkeitä pystyy paremmin havaitsemaankin.

Mulla tuntuu liikkeitä kyllä alas ja ylös, että en tajua vauvan asennosta mitään :D
 
Heips kaikille taas pitkästä aikaa! Mulla tuntuu vaan viikot vierivän eteenpäin ilman, että ehtii enempää tietokoneelle kirjoittelemaan rauhoittua. Jollakin tapaa oon kyllä ollut vauva-asioista kiinnostunut, mutten sitten kuitenkaan ole jaksanut niistä sen enempää höpöttää.

Pinnasänky on meillä siskopuolen vanha. Se on Ikean vanhaa mallistoa, mutta Ikeasta sai siihen tilattua uudet mutterit ja ruuvit, kun vanhat oli hävinneet. Ei maksanut paljoa! Tosin, kun rupesin kokoamaan sänkyä, huomasin, että mies oli unohtanut yhden osan tilata vielä... Sitä siis tilaamaan ennen kuin saadaan sänky kasaan. Meillä pinnasänky on umpipäätyinen ja siitä saa laidan irti. Pohjan saa kahteen tasoon. Uskon, että tuo on ihan toimiva. Oli ainakin ilmainen. Ensi alkuun ajattelin laittaa pinnasängyn sängyn ns. sivuvaunuksi ja äitiyspakkauksen sinne sisään, jotta ei ole niin valtava tila vauvalla nukkua. Reunapehmusteita meillä ei ole. Tarvitaanko sellaisia? Miksi?

Vauva tuntuu vatsassa pyörivän kuin väkkärä. Eniten liikkeet tuntuu molemmilla sivuilla yhtä aikaa. Taitaa siis melko poikittain viihtyä. Neuvolassa tuntui kyllä pää alasapäin, mutta ei tunnu kauaa kerrallaan niin viihtyvän. Kuitenkaan aivan suoraan alaspäin ei ole juurikaan liikkeitä, joten uskoisin hänen lopulta päätyvän pää alaspäin. Tai ainakin toivon :D.

Vaivoja on onneksi vielä kohtuullisesti. Nukkumisasento alkaa tuntua hankalalta ja istuessa selkä väsyy. Tukiliivistäkään on tuskin apua, kun selkä väsyy juurikin yläselästä, mihin tukiliivi ei kyllä auta. Onneksi vielä kevyt liikunta tuntuu pitävän selkää jo aika hyvin kunnossa. Tsemppiä kaikille vaivaojen kanssa painiskeleville! Itsellä on asiat kohtuu hyvin, mutta yhtään enempää en kyllä jaksaisikaan...

Raudan syömisestä kannattaa muistaa, että rauta ei imeydy ilman c-vitamiinia. Eli hedelmää tai appelsiinimehua tms. huiviin samalla kun ottaa rautatabletin. Tehostaa imeytymistä! Joitakin auttaa myös se, että ottaa tableti keskellä yötä niin on helpompi ottaa tyhjään vatsaan. Maitotuotteet ja esim. tee ja kahvi heikentävät sen imeytymistä.

Hankintoja alkaa olla jo aika hyvin. Tosin tuntuu, että kiire tulee lopulta kuitenkin. Töitä on enää vaivaiset 6 viikkoa jäljellä. Sen jälkeen ei mene kuin pari viikkoa niin vauva on täysaikainen ja saa syntyä, jos on syntyäkseen. Toki äidin suvussa kukaan ei ole syntynyt ennenaikaisesti vaan kaikki lasketun ajan jälkeen/käynnistetty... Varmaan meitsi venailee sinne 42-viikolle asti.

Maalis15 2kk ennen laskettua aikaa pitää täyttää kela-hakemukset! Apua! sehän on ihan just!
 
Hankitteko jonkun värikkään ns. leikkimaton/lelukaaren? Mä en tykkää väreistä, etenkään punaisesta ja mulla on lelumatto-ongelma. Kaikkea on vauvalle hankittu, mutta tasan 1 lelu, hymyhelistin. Enempää ei taida poika saadakaan, kun kaikki on jotenkin niin värikkäitä... Sellaisia kai niiden pitäisikin olla, että vauvat kohdistavat niihin katseensa ja kiinnostuvat. Mutta onko pakko? :D
 
Täällä aletaan olla jo kypsä tähän raskaana olemiseen, oon aina vihannut näitä viimeisiä kuukausia. Pitäisi vaan silti olla onnellinen että raskaana ollaan, vihdoin. :oops:

Syömään en enää pysty, ihan pieniä hiirenmääriä kerrallaan, en pysty liikkumaan jos syön ns. normaalisti vaan pitää olla makuuasennossa koska mahaan tulee järkyttävä paine ja kiristys. ÄHKY.

Autoa en mahdu enää ajamaan kunnolla, turvavyötä saa ähertää minuuttitolkulla talvikamppeiden kanssa päälle. Kumartumisesta ei voi puhuakaan saatika pienestä rehkimisestä ettei vaan ala supistella.

Painoki nousee ihan tarpeeksi, en malta odottaa että saa rueta taas treenaamaan ilman mitää vaivoja ja olo olisi taas keveä ja ketterä. Ylipäätänsä pääsisi liikkeelle ilman valtavaa sähellystä.

Hormoonit heittelee ja eilenkin oli sellainen teurastusmoodi päällä että. Onneksi kukaan ei sattunut ärsyttämään :mad:

Hoksasin juuri että hankintoja on ihan sikana tekemättä suurinpiirtein kaikki ostamatta, pienimuotoinen stressi tuli siitäkin.

Vanhempainpäiväraha milloin se tämä pitää viimeistään hakea?:eek:

Huh, nyt on valitukset purettu, lähdempä töihin puurtamaan. Niitäkin on jäljellä vielä 1,5kk.
 
IMN
Hui kun ootte ollu virkkuina heti aamusta :D Mää otin tänään "oman aamun" ja nukuin niinkin pitkään kuin puoli yhdeksään :rolleyes: Sekin on tälle mammalle jo pitkään, pitempään en osais kai enää nukkuakaan.

Kelan paperit liitteineen tulee tosiaan olla lähetettynä viimeistään 2kk ennen laskettua aikaa. Kannattaa toki ottaa käsittelyajat huomioon, koska äitiyspäivärahakausihan alkaa 30vrk ennen laskettua aikaa, joten helpointa on että päätös on tehtynä tuohon mennessä. Muuten menee säheltämiseksi.

Mullakin liikkeet tuntuu alas, mutta todistetusti vauva on raivotarjonnassa :) Vauvan vartalo on mahan vasemmalla puolella ja liikkeet tuntuu oikealle, eli ilmeisesti viihtyy samassa asennossa kuin rakenneultrassakin; jalat naamalla.

TuleJo Ei kai reunapehmusteesta sen kummempaa hyötyä ole, mutta jotkut sanovat että se tuntuu vauvasta turvallisemmalta paikalta. Vähän sama juttu kuin tuo äitiyspakkaushomma mistä kirjoitit :) Myöhemmin, kun vauva pyörii unissaan enemmän, reunasuojus estää jalkoja ja käsiä kolhimasta pinnoihin. Ja paksureitiset lapset saa helposti jalkansa jumiinkin pinnojen väliin :p
Meidän kuopuksella oli sellainen överivärikäs leikkimatto (hillityin minkä lastentarvikeliikkeestä löysin..) ja kyllähän neiti siinä viihtyi pienestä pitäen pitkäkin aikoja. Ei tarvinnu koko ajan röhnöttää sitterissä ja paljaalla lattialla taas ei ois ollu katseltavaa.. Eli ehkä sen tyylittömän kapistuksen olemassa olo oli hintansa väärti :D Reilut puoli vuotta se taisi olohuoneen nurkassa venyä.

Mun piti ihan lista tehdä puuttuvista hankinnoista, ihan niistä pienimmistäkin. Nyt on kaikki talkkipurkeista rintapumppuihin listattuna, mutta kappas kummaa, yhtäkään en oo vielä saanu merkattua hankituksi :LOL: Taidan jatkaa hankintoja vasta joulun jälkeen kun alennusmyynnit alkaa.. Toivottavasti oon sillon vielä yhessä osassa. Sairaalalaukun sisällön kans listasin, mutta saappaat nähä millon sellasen alkais pakkaamaan..
 
meillä ei oo ikinä ollu leikkimattoa tai niitä pehmusteita.hyvin on pärjätty.ja kaikkeehan on tarjolla.minusta huvittavin on Se konttauskypärä :D
mulla on liikkeet tuntunu kokoajan samalla tavalla.kävin siinä yhdessä ylimmäräisessä ultrassa ja sielläkin nökötti jalat alaspäin.ja kyllä mää ainaki selvästi erotan potkut ja käsien heiluttelut toisistaan.mutta saapa nähdä siinä joulukuun ultrassa mikä on tilanne
 
Mitä te otatte sairaalaan mukaan? En muista mitä mulla on edellisistä ollut :D

Täälläkin vauva on viimeksi ultrassa ollut pää alaspäin. Liikkeitä tuntuu siellä sun täällä ja mukavasti kaivaa tuolla alapäässä, ihan k arvostuksesta asti tuntuu muljahduksia, kaivaa varmaan tietä jo ulos :LOL:
 
IMN
Maalis Määkään en oo ikinä tajunnu tota konttauskypärää :D Niin kuin äitini sanoo; "se on siitä kohtaa kovempi" kun jokin kolahtaa. Ainahan lapset itteensä kolhii..

Sairaalalaukusta oon tehny tällasen listauksen. Todennäkösesti jotaki on unohtunut..
  • Toppi tai pari. Ne sairaalan paidat pyörii päällä nukkuessa.
  • Imetysliivit. Niihin sairaalan sideharsoräpellyksiin en lähde mukaan :D Liivinsuojia myös, koska on omat liivitkin kyseessä.
  • Sukkia. Putkisukat pyörii jaloissa samoiten kuin nuo paidat päällä. Villasukat vois myös olla siihen aikaan vuodesta melko jees.
  • Hiusharja, pompula & pinni. Pika-apu ettei tartte tukka pystyssä kulkea.
  • Kameran ja puhelimen laturit.
  • Pesuaineet, ainakin hiustenhoitoaine. Tätä takkupesää ei saa muuten selvitettyä :rolleyes:
  • Hammasharja & -tahna
  • Astmalääkkeet. En kyllä oo varma että tartteeko näitä vai saako osastolta. Todennäkösesti en ees muista pakata mukaan..
  • Suklaata ja karkkia :p
  • Omat kotiutumisvaatteet. Nää on aina vähän vaikeat kun ikinä ei tiedä mihin sitä mahtuu.. Esikoisen jälkeen lähdin sairaalasta farkkujen nappi auki ja paidan nappirivistö irvistellen :LOL: Kaipa mammahousut ja -paita ois kaikista turvallisin (ja mukavin) valinta..
  • Vauvalle kotiutumisvaatteet ja tutti. Vaatteet pitää sitten katsoa ilmojen mukaan. Ja tuo tutti.. Sen miehen siskon tuttiepisodin jälkeen varmistan kymmeneen kertaan että on oma mukana :D
  • Vauvakirja. Siellä on aikaa täytellä tuoreesta muistista ekojen päivien juttuja :)
  • Lasten tablettia voisin sen parin päivän ajan lainata.
  • Lompakko, puhelin ym. lähtee ihan normisti käsilaukussa
Omia housuja tai alushousuja en ota, koska mieluummin sotken sairaalan kamppeita ja jätän sinne pestäviksi :D Niitä kuitenkin sotkeutuu useammat, enkä kauhean pyykkisäkin kanssa jaksa lähteä kotiin..
Siihen en luota ettäkö "mies voi sitten tuoda jos tarvii" :rolleyes: Työvuoroja ei voi ennustaa ja varsinkaan vaatteissa en luota hänen arvostelukykyyn :LOL: Just ja just luotan että muistaa napata kameran lähtiessä mukaan.
 
Onpas tullu tämän päivän aikana tekstiä :-D.

Mut yhdyn IMN, myös tuohon että mies voi kyllä tuoda. Meillä mies toi kotiutumisvaatteet mulle, ja ne oli toisiks kireimmät farkut mitä multa löytyio_O:D.
Tällä kertaa aion ottaa mukaan velourihousut ja siihen mätsäävän hupparin, mukavuus on se the juttu(y).

Huhhuh, huomenna olis sit neuvolalääkäri ja pikainen käynti hoitajalla sykkeiden kuuntelussa. Ja keskiviikkona ultra, vihdoin:).

Mulla ei oo hajuakaan miten päin poika tuo masussa oleilee, mut olettaisin pää alaspäin, koska kylkiluiden alle tuntuu ikävästi joku korraavan jollain:whistle::ROFLMAO:.
 
Pinnasängyn suojat tuli meillä tarpeeseen vasta 4kk jälkeen kun lapsi alkoi kääntyillä ja liikkua unissaankin. Joko pakitti tai ryömi sängyssä. Ja pahinta oli se pään kolistelu. Sen lisäks et muutenkin herkkäuninen muksu heräs huutamaan kun löi itteensä niin heräsin myös minä jokaiseen kolinaan peläten että kohta se herää. Kyllä pehmusteet vaimensi! Ja toisten lapset nukkuu aloillaan. Toiset heittää kärrynpyörää.

Synnärille mukaan?! Hmmmm. Joko te näitä mietitte. :) Mä pärjään vaatteilla, hygienia tarvikkeilla ja namuilla. Kännykkä ja kamera tietysti. Mitään lukemisia tai ajanvietteitä en esikon aikaan kaivannut. Ehkä nyt on "tylsempää" kun kaikki ei ole niin opettelua ja jännää.

Oon sanonut jo aiemminkin että mä nautin tästä raskaudesta nyt vasta kun huolet ja kivut ei häiritse. Töissä jaksaa ja vatsa näkyy kunnolla ettei kenenkään tarvi empiä tai itse piilotella. Hieman ehkä haikeanakin kun taitaa olla viimeinen kerta kun saan näitä myllerryksiä ja potkutteluita tunnustella.
 
Surusilmät, mulla on ihan samanlainen olo kun sulla. Kun on vähänkin enempi syönyt on ihan pakko mennä vaakatasoon, että pystyy jotenkin olemaan.:cautious: Muuten tuo kyllä seuraa mukana ihan kivuttomasti.

Ja hankinnat kans tekemättä ja rahat/lomat hakematta. Opiskelutahti onneksi nyt alkaa hieman rauhoittumaan. :cool:

Meillä oleskellaan melkein koko ajan tuolla oikean kyljen puolella, sellanen jalkapallo välillä nousee tuohon navasta hieman alaviistoon oikean käden puolelle, olisko se suurin pallo sitten se peffa? Ja pää olis sitten tonne alaspäin. No, on se vielä mennyt kokonaan tuonne vasemmallekin puolelle, että liikkuvainen on. Itsekin nyt yritän katsoa kellosta, milloin on vilkkaimmillaan, että näkee onko sitten synnyttyäänkin aktiivinen samoihin aikoihin. Neuvolassa lupasivat loppuaikoina ultrata asentoa, koska viimeksi väittivät kivenkovaa raivotarjontaa joka käynnillä( yliajallakin), mutta eipäs sitte ollutkaan.

27+3
 
Jos Maalis15 on pärjännyt hyvin ilman leikkimattoa, taidan minäkin. Oon hankkinut sellasen paksumman huovan, jonka voi laittaa lattialle, mutta se on harmaa... :D Laitan siihen sit leluja lojumaan. Ja tarvittaessa hankin pelkän kaaren sit siihen päälle, jos pitää selällään olla jotain kateltavaa ilmassa. (y) Reunapehmusteetkin saa siis jäädä odottamaan hetkeä, jolloin tulee mieleen, että sellaiset oikeasti tarvitaan.

Mä taidan pakata laukkua vasta äitiysloman alettua. Mikäli tulee aikainen lähtö niin sieltä kuitenkin varmaankin ensin kotiutuu itse ilman vauvaa. En kestäis pakattua laukkua tossa pönöttämässä, kun lähden töihin.. :D
 
TuleJo, mäkin jotenkin vierastan niitä perinteisiä puna-sini-keltasia mattoja ja lelukaaria. Ite kyllä tykkään vihreestä, oranssista ja ruskeesta, että ehkä sit jossain kohtaa hankin jonkun noihin sävyihin sopivan, mutten ainakaan vielä. Tutulta saatiin tummansininen sitteri ja siihen juurinkin noissa räikeissä väreissä oleva lelukaari, onneksi ne lelut saa siitä helposti irti ja nyt virkkaan itse siihen muutaman lelun itelle sopivissa sävyissä (y)

Täällä ollaan koko aamu vaan maattu viltin alla sohvalla sairastamassa. Tuntuu että aivot valuu nenän kautta pihalle ja kurkku on kipee. Sokereitakin pitäis mitata, mutta kun ei edes ruoka maistu :unsure:
Masussakin on ollut aika hiljasta, yleensä kun itse koitat levätä niin siellä on aina kauheen bileet, mutta varmaan toi syömättömyyskin vähän vaikuttaa..
 
Vihdoin pääsen taas koneelle rauhassa kirjottelemaan, työkiireet veivätkin koko viime viikon jaksamiset. Vaivaa on siis muillakin, eikä vaan minulla, lohduttavaa vaikkakin ikävää.:cautious:

Parin päivän työmatka verotti mahan jaksamista sen verran, että tokana päivänä alkoi kovat harkkasupparit, kipuilu kesti iltaan asti ja kotiin päästyä tuli jo väsymys/mahan venymiskivusta tippa linssiinkin. On se rankkaa!:confused:

Täällä tuo vauva on aika lailla poikittan koko ajan, mutta onko se pää nyt kuitenkin tässä vaiheessa isompi pallo kuin peppu? En osaa yhtään sanoa. Poikittain kyllä kierii sisään-ja ulospäin, mutta sillä lailla rauhallisesti, ettei satu. Yhtenä iltana tunsin kyllä selvästi kolme erikokoista kovaa palluraa mahassa, ja epäilykset salamatkustajasta heräsi välittömästi!:D Yksi siellä pitäisi vaan olla.

Fiona-, kyselit viime viikolla (?) vauvavakuutuksista, ja me kyllä otetaan sellainen. OP Pohjolasta, kun siellä kaikki muutkin vakuutukset on. Pikaisen kyselykierroksen jälkeen on muutkin kaverit suositelleet sitä, kun vakuutuspakettia voi hyvin muokkailla omien tarpeiden mukaan, niin ei hinta ole paria sataa/vuosi enempää. Voihan sen sitten irtisanoa/muuttaa jos tuntuu, että maksaa turhasta. Ja pääsee lääkäriin nopeasti!(y)

Mikä siinä on, että joidenkin pitää tyrkyttää omia kokemuksiaan ja neuvojaan niin hanakasti? Oma siskoni, joka on perusluonteeltaan varsinainen pessimisti (ja joka suhtautui meidän vauvauutiseenkin voivotellen) haluaa nyt kysymättä kertoa miten vaikea hänen synnytyksensä oli, perusteenaan "kun ollaan kuitenkin sukua", niin mullakin sitten on samanlainen? o_O Ärsyttävää!

Kysyn kyllä synnytystarinoiden perään jos haluan. Siskoni ei vaan ole ensimmäisenä listalla juurikin tuon negatiivisen asenteensa vuoksi. Muitakaan neuvoja en siitä suunnasta aio kysyä, kun jo katseesta näkee vastauksen "minä olen oikeassa, kuinka ihmeessä et tätäkään tajua". Huoh. Anteeksi avautumisesta, tänään ottaa monikin asia päähän..:mad:

Iloisempiin asioihin, tasan kuukauden päästä on jouluaatto!:love: Valkea maa ja pakkanen lisäävät jouluntuntua, joten nyt on meilläkin jouluverhot ikkunassa ja kynttilöitä joka paikassa. Ja joulun jälkeen sallin itselleni jäädä sairaslomalle äippäloman alkuun asti, jos olo sitä vaatii. Koko syksy onkin painettu tukka putkella vaikka välillä olisi ollut aihetta lepoon.:coffee:

edit: tänään rv 27+1!
 
Tänään kävin terveyskeskuksen fysioterapeutin luona, ja niinkuin arvelin, ei tähän lonkka/hermokipuun ole nyt hoitokeinoa. Lääkäri tosin oli sitä mieltä että menee kyllä ohi venyttelylläo_O nooh, apuvälinelainaamosta sitten sain sellaisen tosi sexyn tukikorsetin, jonka kanssa en pääse autoon taikka autosta ulos:LOL: Että taitaa jäädä käyttämättä..Ainut mitä vielä kokeilen on uimahalli. On kyllä semmonen tunne että tarvii jotakin liikuntaa! Katsotaan nyt missämäärin voi käydä, ettei sitten mene supistelulinjalle..
Ihanaa, 29 viikko jo!!
Oli pakko käydä kinkku hakemassa ja paistelen sen viikonloppuna:p

Sairaalakassiin on aina tullut tungettua liikaa kaikkea. Nyt karsin ylimääräiset pois.
Kotiutumisvaatteet itselle, mies tuo turvakaukalon ja vauvan kotiutumisvaatteet sitten hakureissulla.
Omat "meikit" ja pesutuotteet. Pehmeät imetysliivit. Pikkusen herkkuja..Aion nauttia olemisesta ja valmiista ruuasta, sekä uudesta tulokkaasta. Ei mitään nettivehkeitä. (mulla on puhelinkin jolla ei pääse nettiin!) Ja se tutti, josta IMN manitsi :)
Siinä ne.
 
Viimeksi muokattu:
IMN
Laurelii Voih, määkin tahtosin uimaan! Mutta en taida tän kohdunsuun tilanteen takia uskaltaa.. Ikinä tiiä millon lähtee aukeemaan (n)

Mun mielestä pylly on aina tuntunut suurempana pallerona kuin pää. Tosin joka raskaudessa pää on näillä viikoilla ollut jo syvällä lähtökuopissa, joten en oo sitä hirveesti päässy tunnustelemaankaan :LOL:

Wendys Paranemisia! Viimiset kaks viikkoa sairastaneena voin samaistua tuohon.. Inhottavaa sairastaa kun muutenkin fyysinen jaksaminen on vähän kiikunkaakun. Täälläkin vauva oli pahimmat sairastelupäivät tosi hiljainen ja etenkin nyt antibioottikuurin aikana.

sitruunapippurina Muakin ärsyttää muiden pätemiset kaikissa asioissa. Se että jonkun muun, oli sukua tai ei, raskaus tai synnytys on mennyt tietyllä kaavaa, ei tarkoita sitä ettäkö kaikilla muillakin menisi samalla lailla..
Esimerkiksi kun ootin pikkukakkosta, sain jatkuvasti kuulla kahden tai useamman lapsen äideiltä kuinka toka raskaus pilaa toosan ja tissit. Harmi jos heille niin kävi, mutta pelotteluista huolimatta mulle ei. Ei sillä ettäkö olisi niin väliksikään.. Sitten vielä päälle se jankkaaminen; "Ihan varmasti ees toinen tissi roikkuu!" tai "Kyllä varmasti häppärit lepattaa tuulessa kun ei ees välilihaa leikattu!". Ei oo tarvetta lähtä kellekään konkreettisesti todistamaan mitään, mutta onko se nyt niin vaikeaa uskoa ettei muiden kokemukset oo kiveen hakattuja faktoja :LOL:
Noita kauhutarinoita synnytyksistä tuli myös kuultua varsinkin esikoista odottaessa ja hyvä ettei naamalle rä'itty kun sanoin ettei se ollut mun mielestä niin kauheeta.. Ei se tarkota kuitenkaan että muiden kokemuksia vähättelisin.
Toinen juttu on hankinnat. Se että joku muu ei oo ikinä tarvinnu hoitoalustaa tai itkuhälytintä, ei tarkota sitä etteikö ne vois olla meille ihan käteviä vehkeitä. Joka suunnasta toitotetaan että ihan turhaa syynätä rahaa tuommoseen ja tuommoseen, mutta hittoakos se heille kuuluu :LOL: Kyllä munkin puolestani joku saa laittaa lapsensa päähän sen konttauskypärän, jota itse pidän turhana, mutta en minä siitä kellekään marmata. Perustellun mielipiteeni voin kyllä kertoa, mutta ei se oo mikään absoluuttinen totuus.

Ja jos joku ei vielä huomannut niin myös täällä on hormonihirviöpäivä :ROFLMAO: Aloin aamukymmeneltä jo itkemään asialle, jota ei vielä edes oo tapahtunut, eikä välttämättä edes ikinä tuu tapahtumaan. Sellaista "jos sitten tapahtuu niin ja jos sitten tapahtuu vielä näin" -jossittelua. Välillä tulee myös kiukuteltua ihmisille tällaisten jossitteluiden takia, vaikkei heillä tietenkään oo hajuakaan mitä mun pään sisällä liikkuu.. :rolleyes:

Nyt pitäis suunnata nämä hormonit joululahjastressiin.. tarkotus oli olla stressaamatta, mutta mutta.. :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä