Huh, menipä kaksi viikkoa nopeasti! Olen käynyt kyllä välillä lukemassa mitä tänne kuuluu, mutta kirjottaminen on jäänyt. Töissä kun olen koko ajan koneella, niin ei lomalla jaksa samalla lailla istua alas.
Tervetuloa uusille ja
Friid, pahoittelut keskenmenosta! Ei ole reilua.
Hirmusti on ollut puheenaiheita, enkä oikein tiedä mihin ottaisin kantaa. Onnea kuitenkin kaikille hyviä ultrauutisia saaneille!
Itselläni on nt-ultra edessä torstaina, ja päästään vihdoinkin näkemään mikä loinen tuolla mahassa aiheuttaa edelleen pahoinvointia ja kipeitä tissejä.
Noista
alavatsakivuista ainakin kyseltiin, minulla oli kaamea alavatsakipuhetki 7+0 päivänä, yöllä. Ei se onneksi kestänyt kuin vartin verran, mutta muistan sen kivun vieläkin. Sellaista aaltomaista kohdun kohdalla. Todella kovaa. Hieman se pelästytti, mutta verenvuotoa ei ollut, joten päättelin, että kuuluu asiaan. Neuvolakin vaan sanoi, että kasvukipuja ne oli.
Pahoinvointi, se saisi kyllä jo loppua!
Olen viimeisen kolmen viikon ajan (9-11 viikoilla) oksennellut väh. joka toinen päivä. Pidemmälle edetessä joka aamu. Tällä viikolla (12+) odotin jo pahoinvoinnin olevan enemmälti ohi, mutta ei. Vieläkin sama kaava jatkuu.
Tissitkin jatkavat kasvamistaan, täytynee mennä rintsikkakaupoille kun omat liivit ei enää mitenkään mahdu. Pitäisikö ostaa suoraan sellaiset
imetysliivit ilman kaaritukia, vai olisiko ryhdikkäämpi ja tuetumpi olo vaan normaaleissa tuellisissa liiveissä?
Saatiin kylpyhuoneremontti juuri valmiiksi, joten seuraavaksi aloitamme lastenhuoneen laittamisen. En ole tehnyt vielä yhtään vauvaan liittyvää hankintaa. Asia ei taida olla vielä kovinkaan konkreettisesti tajunnassa.
Nooh, ehkä tuossa syssymmällä.
Täytyy aloittaa tuosta lastenhuoneesta, jossa täytyykin laittaa tapetit ja lattia uusiksi, hankkia vaatekaappi ja muita lastenhuoneen tavaroita. Ja kun tämä on meidän ensimmäinen, niin hankintalista onkin mukavan pitkä. Onneksi lähipiiristä saadaan kaikenlaista ja äitini ilmoitti maksavansa meille vaunut! Kunpa voisi vaan skipata tämän odotuksen jouluun asti, pääsisi syömään niitä ihania jouluruokia ja olisi toivon mukaan lastenhuonekin melkein valmis.
Voimia teille, joita
suru koettelee näillä hetkin. Mieheni isä, kuoli äkillisesti kaksi vuotta sitten, alle viisikymppisenä, ja menetti juuri alkavan "pesiytymisvaiheen" ja lapsenlapsien saamisen. Suru ei taida loppua koskaan, se vaan muuttaa muotoaan.
Onneksi elämässä tapahtuu paljon hyvääkin, ja meillä onnekkailla on tämä syksy ja alkutalvi täynnä odotusta.
Sitruunapippurina 12+1