** Helmikuun Helmet** tammikuu

äippäHki kyllä minä haluaisinkin aina sillon ku itkettää niin huutaa ja parkua sen minkä lähtee, mutta ku meille kotona lapsesta pitäen on tolkutettu sitä että muiden edessä ei itketä ja sillä osoitetaan vaan suurta heikkoutta itsessämme jne niin sieltä se on vissiin jääny päähän.. :/

mutta nyt ruuan laittoon, syödään pitkästä aikaa tortilloja :p sitte lähdetään esikoisen kans sen parhaan kaverin 6v synttäreille, jee pääsee kakkua syömään :p
 
noista liikkeistä, eilen soitin neuvolaan ku tuntu et liikkeitä ei tuntunu pitkään aikaan. sano vaan että hyvin todennäkösesti johtuu siitä kun tila loppuu niin ei mahdu enää niin paljo möyrimään. sano et tee liikelaskentaa ja jos et saa niitä vaadittuja kymmentä ni sit äitipolille käyrään. onneks niitä liikkeitä on nyt tullu ihan hyvin mut tosiaan vaimeampia on, enempi tönäsyjä. välillä tulee joku napakampiki isku.
 
piipero tortilloja..ihana, toi olisikin hyvä idea. taidan kopioida sinulta vinkin ja teen minäkin niitä tänään. :p

itkuasiaa...nyt vaan alat itse muuttaa tuota lapsuudenkotisi kulttuuria ja annat itkun tulla, siinä sit omatkin lapset oppii, että tunteet saa ja tulee näyttää. tsemppiä sinne edelleen ja vedähän kunnon kakkulastit =)
 
cruella eli onko se laskenta niin, että tunniksi makamaan kyljelleen ja sit pitää tuntee 10 liikettä?? Mietin vaan et jos se pikkuinen sattuu just silloin nukkuu..vai pitääkö just syödä tai juoda jotain ennen sitä? hitsi toi on jotenkin pelottava juttu kun ei voi olla varma. :snotty:
 
Pessi: 10 liikettä / tunti. Makuultaan mahdollisimman kovalla alustalla ja vasemmalla kyljellä. Ja ihan pienetkin liikkeet lasketaan, hikasta tosin en ole 100%: varma. Ja jotain makeaa kannattaa syödä, se yleensä saa vähän elämää masuun.

Afu ja mini 38+5 tammikuisista

Husin sivuilta vielä löytyi tällainen

" Kaikki selvästi erilliset liikahdukset lasketaan liikkeiksi - hikkaliikkeitä ei lasketa.

Jos tunnet vähemmän kuin 10 liikettä tunnin aikana, laske toinen tunti 1-2 tunnin kuluttua. Jos liikkeet ovat edelleen vähäiset (alle 10 liikettä/tunti), on sikiön vointi tarkastettava sairaalan synnytysvastaanotolla. Mikäli sikiö liikkuu hyvin paljon, ei tarvitse laskea koko tuntia.
 
mä tossa menin nukkumaan kuuden aikaan aamulla ja heräsin hiukan jälkeen yks. veto on niin pois!!! ja ne ei muuten ota ollenkaan tosissaan mun huoltani tosta hemoglobiinista, OTTAA PÄÄHÄN!

liikkeistä meillä mymmy liikkuu nyt enemmän kuin silloin aikaisemmin. tai siis kun mähän en tuntenut niitä liikkeitä kun vaan tosi harvoin ja sen takia juoksin äippäpolillakin. tais vaan vettä olla liikaa ja nyt kun vettä ei enää ole sillä tavalla niin liikkeetkin tuntuu paljon paremmin. tosin nyt tänään ollut hiljasempaa, tai no enhän mä oo hereilläkään ollut kuin vajaan tunnin.

nyt ällöä juttua mulla kun tulee aamuisin aina sellaisia kamalia limakönttejä, onkose ihan vaan valkkaria? mitä mieltä ootte? muuten päivässä ei juurikaan enää tule, mutta aamusin on housut ihan märkänä kun limaa tulee niin paljon heti nousemisen jälkeen.

kohtukuolemasta itse pelkään sitä ihan tajuttomasti. kun vielä on nähnyt töissä kaikenlaista niin se on totta että tieto lisää tuskaa. nyt ehkä hiukan rauhoittunut tuo pelko, mutta en jotenkaan osaa nauttia tästä raskaudesta lainkaan kun pelko on niin kova.
 
Heippa
Liirah. sama juttu täällä unen kanssa. Menin 5 jälkeen nukkumaan ja pienessä horroksessa sitten koko aamuyön. Muutama kokonainen tunti tuli vissiin aamupäivästä. Ei kiva ei! Mutta minkäs teet kun uni ei tuu ja masussa ollaan vilkkaita....yleensä nukun kuin tukki ja olen siitä ollut ihan kuuluisa....Siksi tämä tuntuu niin omituiselta.

Syötkö sinä Liirah lisärautaa? Luutavasti, mutta kyselen varalta...
Vauvan liikkeistä: tämä tapaus pitää öisin sellaista menoa toisinaan, että päivällä olen jopa huojentunut jos on hetki hiljaisempaa.... mutta kovin hyvin ymmärrän huolen jos masussa on pidempään hiljaista. Jospa kaikki kuitenkin hyvin ja huolet turhia.

Itkemisestä. Peesailen tässä muita, että itku olisi hyvä näyttää. Eihän se toinen osapuoli ehkä tajua lainkaan kuinka pahalle tuntuu, jos sitä ei näytä. Lastenkin on hyvä oppia itkemään ja ei piilottamaan omaa pahaa mieltään.
Eipä sitä hetkessä noita lapsena oppimiaan asioita muuteta. Aika syvälle ne juurtuu ja joutuu tekemään tietoisesti työtä, jotta jostain opitusta pääsee irti.
Taidampa ottaa kutimet esille taas vaihteeksi ja samalla pötkötän. Illalla pitäisi jaksaa lähteä kavereille syömään. Hyvää se vaan tekee että pääsee omalta kotisohvalta ylös ja vähän elonpiiri hetkeksi laajentuu. Saattaa tulla unikin paremmin kun ei mieti että nukkuukohan sitä ens yönä vai ei.... :)
 
Hermostuin tuossa kun en tollo tajua...ja jäi vaivaamaan se homma kun lääkäri sanoi et kohdun ulkosuu sormelle auki ja pehmeä.kaulaa 3cm jäljellä elikkäs onko mulla nyt sitten paikat alkanu avautumaan vai mitä? kuitenkin merkkas korttiin et kiinni ja pehmeä...auttakaa tolloa jos tajusitte!
 
Vielä kasassa :wave:

Pikaiseen tulin katsomaan ennenkuin kone lähtee. Tiedä miten kauan on netti katkoa. Käyn alku viikosta töissä ja siellä tulen pikaiseen katsomaan yleistilannetta :D

Tää muutto käy voimille. Vähän väliä huilattava kun supistaa. Miehet lähti viemään kuormaa ja pari laatikooa ja kone jäi vielä tänne. Poika nukahti patjalle lattialle.

Mutta nyt vähän lakaisemaan lattioita. Hyvää viikonloppua kaikille :wave:
 
Jepsu mulla oli rv 34+ kanava 3cm kiinteä ja suljettu. Ja kortissa luki kiinni ja kiinteä/kova (mite nyt merkataankaan ). Nyt oli 2cm iha lööeröä kanava ja ainakin sormelle auki. Kortissa lukee, että 2cm pehmeä ja auki. Ja kyse on ulkosuusta mulla, kuten uskosin sullakin olevan. En tiää miks noin merkkaa.

Minä nukuin päikyt, oli pakko |O . Lähin pienemmän kaa kauppaan jo puol ysin jälkeen, nää kaks makas täällä yli ysiin :eek: . Tein ruon ja passitin unikeot kaupungille ja me kaks tyttöö käytiin päikyille..1.5h, iha jees. Väsyttää vaan edelleen. Ja kauhee nälkä. Supistellu on iha mukavasti tänään ja alaselkää jomottaa, sännöllisyyttä ei kuitenkaa löydy ja kauheen kiepeitäkään ei tule..mut jotai ees.
Täällä kans pulla-poju ollu ihan älyttömän hilajanen tänään :( . Yks hikka tainnu olla ja pari kertaa pyllyä nostanu koko päivänä. En oo liikelaskentaa tehny. Se on varmaa väsynyt, ku minäkin olen. Näin ollut aikasemminkin, että väsyy, jos minäkin oon.
Pakko lähtee ulos luisteleen tonne, ees pikku lenkki. Päähän koskee sisällä olo. Kusettaa vaa koko ajan, ni rajottaa aika paljon tuota reitin valintaa :headwall: .

Palataan taas =)

Nii, ja piiperolle jaksuja paljon! :hug:
 
TAYS:ssa kun käytiin päivystyksessä näytillä, että loppuaikana voi olla tunteja jolloin vauva ei liiku, kun nukkuu, tai äiti ei niitä tunne, ja riittää jos päivän vilkkaimman tunnin aikana on tuo 10 liikettä. Ja meillä ainakin massuasukilla on selvästi yksi huilipäivä viikossa, jolloin joudun sitä jopa välillä herätteleen, kun tuntuu että siellä ei tapahdu mitään..
 
Just päivittelin itsekin miehelle, että A ei ole paljoa tänään kyllä liikuskellut. Noh samaa näyttää olevan muillakin ollut, kyllä sieltä muutama vaisu tönäisy on tainnut tulla, mutta ei sen kummempia. Tilat alkaa olla tosiaan vissiin ahtaalla...??
 
Tänään olis tarkoitus lähteä tuota poikaa viemään isälleen uudestaan tossa seitsemän pintaan..menen taas itse mukana paikanpäälle.
Senverran tosta vielä että tää miun 13v poika asuu siis siellä isällään. Kaikki olen koittanu tehdä että saisin hänet sieltä tänne mutta ei auta..ei auta sossut ei oikeudenkäynnit ei mitkään..taistelua käynyt jo yli 4v ja nyt tosiaan tilanne se että hovioikeuden päätöksellä poika asuu isällään ja sillä siisti. Poika itse haluaa isän luona asua (herra tietää miksi..??..) ja se riittää, silloin kukaan ei puutu eikä tartu. Aion kyllä maanantaina soittaa sossuun tästä episodista taasen.. Samoin kuin terveystarkastajalle pitää soittaa myös..on suuri epäilys ollut jo vuosia että siellä isällä on hometta..sitä vaan ei kukaan oo tarkastanu, miulla yksi lapsi alkanu astmaattisesti oireilemaankin, isä ei tee asioille mitään ja nyt kun terveystarkastajalta tullut kirje jossa papru mikä pitäis täyttää..ei aio sitä tehdä kun kuulemma remontti tulis vaan niin kalliiksi..mitähän tuon kanssa teen!!

Onhan tää rankkaa ollut jo vuosia varsinkin kun mistää ei saa apua tässä kaupungissa..ei sossusta eikä paljoo poliisiltakaan.. koita siinä sitten lasten puolia pitää.. |O :'( :(
 
Monilla on tuntunut liikkeet vähän vähentyneet, toisin kun mulla tuntuu että ne vaan lisääntyy. Urmi on liikkunut aika vähän, ainakin musta tuntuu että päivässä saattaa mennä monia tunteja ennenkun havahdun miettimään että millos on liikkunu mutta en ole ollut siitä kovin huolissani kun tuo neiti oli ihan samanlainen (tuliskohan toinen yhtä rauhallinen tyttö :whistle: taitaa olla turha toivoa toista noin helppoa tapausta...). Mutta nyt on muutaman päivän ollu tosi aktiivinen, ja varsinkin tänään on muksinu oikeen kunnolla.

Öisin Urmi (eikä supistelut, en oo niitä huomannut yöllä )ei oo mun unta häirinny vaan ne ongelmat sillon kun on johtuu ihan muusta, mutta viime yön kun melkein kokonaan valvoin niin huomasin että kyllä se Urmikin yöllä liikkuu ja samoin supistelee välillä. En vaan niihin herää.

Ja viime yön valvoin ku olin miehelle vihanen, tai oon kyllä vieläkin mutta pahin kiukku on mennyt ohi kun oon nukkunut parit päikkärit. Mä en noista asioista oo paljon puhunu (en täällä enkä "oikeessa elämässäkään" ) mutta aika samojen asioiden kanssa täällä painin kun piiperokin. Joten :hug: sulle, tiedän todellakin miltä susta tuntuu.

tortillat on täälläkin suurta herkkua! :p Just niitä vähän aika sitten syötiin mutta maistuis kyllä taas :p :p

Nyt alkaakin sitten loman kunniaksi synttäreiden järjestelyt. Neidin 6v juhlia juhlitaan ens viikonloppuna suvun kesken ja sitten seuraavan viikon tiistaina tulee kavereita. Siinä riittääkin puuhaa...

 
Nelli mä oon ihan pihalla noista kohdunsuun tilanteista kun tota ekaa oottaessa menin 42+1 yliaikaiskontrolliin niin sanottiin vaan et näyttäs olevan sormelle auki ja mennään saliin ja tipalle. Nyt sitten jo sanoi että ulkosuu sormelle auki niin aattelin et onkohan nyt sama tilanne kun silloin vai mitä...pitääkö tässä alkaa kassia varulta laittamaan ja hermostumaan..oon ihan pihalla.

Nytkin on ollu kahesta asti sellainen "vyömäinen" jomotus alaselässä ja alamahassa ja ei ota loppuakseen. Ja tytön kans touhuillaan. Koko aamupäivä ja iltapäivääkin ollaan oltu tontilla hommeloissa kun maanantaina tosiaan tulee ne elementit ja sitten laitetaan mökki pystyyn. :D Jännittää.
Mulla on onneks poliaika taas parin viikon päästä(24.1.) ellei sitä ennen posahda. Mua jotenkin on alkanu nyt jännittää toi lähtö, ei ite synnytys ollenkaan vaan pelkkä sinne lähtö et miten se tapahtuu.Alapääkin jotenkin on tuntunu sellaselle "löllölle" koko päivän.

Kiiniäkin mietin ja pähkäilin et miten oot lähteny sillo sairaalaan...omalla autolla vai lanssilla? oliko A jo laskeutunu tai kiinnittyny? En yhtään muista puhuitko noista silloin... :ashamed:

Piiperolle ja suurperheenäitylille isot :hug: täältä! jaksamista!

Jepsu ja Martti 35+4 :heart:
 
Heips!

Jepsu: mulle muistaakseni lekuri sanoi, että tuo pelkän ulkosuun pieni avautuminen ei vielä tarkoita sitä varsinaista avautumista, vaan kohdunsuu voi sisemmältä olla ihan kiinni edelleen, kuten sullekin on korttiin merkattu.

Piiperolle voimia parisuhteeseen! :hug: Kuulostaa tosiaan siltä, että miehelläsi on pieni rimakauhu vauvan suhteen, mutta toivottavasti menee puhumalla ja ajan kanssa ohi.

Suurperheen Äitylille tsemppiä, inhottava tilanne :hug: Mut minkäs teet, jos poika haluaa isällään asua ja oikeus näin päättänyt... :/

Liikkeistä: meillä liikkeet ei oo varsinaisesti vähentyneet, mutta ne on selkeästi erilaisia kuin ennen. Sellaista muljuamista ja työntelyä eikä enää niin kipakoita potkuja. Mut selkeästi on viikon-parin välein pari hiljaisempaa päivää peräkkäin. Huilipäiviä pienellä =)

(.) Oltiin tänään vauvashoppailemassa, hankittiin sitteri, itkuhälytin, vaunulelu, hoitoalusta vielä kodinhoitohuoneeseen ja pari roskista lisää. Lisäks tilasin netistä imetystyynyn, mobilen ja hoitolaukun, joten nyt alkais tää varusterumba olla kasassa =)

Tiedossa on koti-ilta miehen kainalossa, tehään vähän intialaista ruokaa ja sit iltapalaksi tortillasipsejä ja salsaa :p Mulla on kyl viime aikoina ollu niiiiin läski olo, mut olkoon. Sellaset 10kg on nyt tullu painoa eikä se nyt kuitenkaan ihan hirveästi ole näin pitkällä ihmisellä.

Mukavaa lauantai-illan jatkoa mammoille!

t. Piipi + typykkä 35+1
 
nyt on käyty kakkua ja pasteijoita vetämässä maha täyteen, hyvää oli :p

kiitoksia kaikille tuesta, iso :hug:

tänään on tuntunu siltä niinku tuo jätkä olis ainaki yrittäny laskeutua, sen varran juili ihmeellisesti niin ajattelin että siellä se sitä päätäsä pyörittelee ja sit se juili just sillon ku mentiin sinne synttäreille ja kävelymatkaa oli ehkä 200m niin kyllä tuntu siltä niinku olis ollu useampi kilometri ja esikko vaan juoksi edellä ja huusi että äiti vauhtia, minä takasin karjuin naama punasena ettänyt ei äitiltä juoksu askeleet onnistu |O

vitsi muistin tänään että mulla on maanantaina neuvola, pelottaa ihan puntarille meno ku en oo joulun jälkeen vielä neuvolassa käyny että mitähän se sanoo.. :whistle: toivottavasti se sf-mitta olis nyt kasvanu useammalla sentillä niin ei tarttis mitään ylimääräsiä lääkärikäyntejä. paljon teillä yleensä sf-mitta kasvanu 4 viikossa? ku mulla viimeksi vaan se 2cm ja ei ollu terkka tyytyväinen..
 
no niin..nyt on tehty tortilloja..kiitti piiperon vinkin ja hyvää tulikin! ja syötyäkin tuli, ihan liikaa tietty. :headwall:

liikelaskentaakin harrastin ja kyllähän se pieni ihminen sieltä itsestään ilmoitteli. on se kyllä kumma, kuin sitä heti hermostuu kun on pienikin viive, vaikka normaalia varmasti että hänkin siellä välillä lepää ja kerää voimia.

kohdunsuusta minulle lääkäri sanoi viime viikolla, että vauva voi syntyä periaatteessa milloin vaan ja korttiin oli merkinnyt että kohdunsuu sormelle auki ja pehmeä, ja kaulaa jäljellä 2,5 cm. sanoi kyllä myös, että hän voi antaa odottaa itseään myös loppuun asti. eli otapa nyt tuosta selvää??

kyselit piipero sitä sf-mittaa..minulla tilanne, et yläkäyrillä menty koko ajan ja kasvu on ollut suunilleen 1-2 cm neuvolakertojen välillä. nyt 35+5 se oli 35,5. minulla neuvolat olleet noin 1,5-2 viikon välein.

herkkuja taas tekee mieli..minulla ihan samanlainen makeanhimo palannut viime päivinä kuin alkuraskaudessa. hitto..pitäis yrittää olla tiukkana et ei painoo enää nyt lopussa hirmusesti keräis. koko aikana tullut n. 11kg eli ihan riittävästi. :ashamed:
 
äippäHki minusta tuntuu kans että kaikki alkuraskauden himot on tullu takasin, on nimittäin tullu taas muutama marabou levy tuhottua... :whistle: ja pannarit ja letut kyllä tekis taas aika gutaa...

himottas kyllä lähteä kahtomaan että olisko tälle illalle vapaita saunavuoroja, vaikka kävin kyllä jo aamulla suihkussa..minä oon aina enne luullu että oon kova veden kuluttaja ku suihkussa on tullu pyörittyä aina se varttitunti ainaki, niin nyt minusta vasta kunnon suur kuluttaja on tullu, kun menen suihkuun niin mulla menee siellä 30 minuuttia!!! :eek: onneksi meillä on kiinteä vesimaksu niin ei vesilaskujen takia ainakaan jouduta vararikkoon.. :D

ukkoki kotiutuu kohta töistä, ärsyttää ku ei voida pitää sellasia koko perheen saunailtoja, ku ukko kärsii atooppisesta ihottumasta niin sen ei kärsi saunoa tai jos saunoo niin kyllä sen jälkeen veri lentää ku raapii itteensä ku hullu..anoppi pelotteli vasta että se atooppinen iho saattaa periytyä vauvalle, pitääpä muuten maanantaina muistaa kysyä neuvolassa että voiko se periytyä..minun ukko oli lapsena ollu älyttömän itkunen sen ihonsa takia ja raapinu ittensä aina verille, no raapii se kyllä vieläki, itku on jääny tosin pois =)
 
K-M
do diin. Hepatoosia pukkaa taas. Maksaarvot ja sappihapot kovasti yläkantissa, tai no sappihapot neljä kertaa yli ylärajan... parin viikon päästä käynti äitiyspolille tarkistukseen. Neuvolan täti eilen sano et jos vielä arvot korkeella voivat käynnistää viimestään kun 38 viikkoa täynnä. Vaikka kyllähän tämä raskaana olo jo riittäisi mulle, lonkkiin sattuu, alaselkään sattuu, oksettaa koko ajan, yöt pitää ravata vessassa eikä mulle mahdu enää mitkään toppahousutkaan päälle |O
Aaargh ja se muuttokin vielä viikon päästä :headwall:
Kiitos helpotti, poistun suihkuun...
 
Nyt tulee omaa napaa...sorry..kohta luen muuta.

Nyt meinaan v*****taa |O .... viikonloppu jotenkin meni aivan piloille. Erehdyin käymään kelan sivuilla, katsomassa onko päätös tullut...joo siellä odottikin kirje, jonka siis luin ja nyt olen paniikissa :eek: . Kirjeen sisältö oli lyhykäisyydessään, että hakemuksenne on tullut myöhässä 10.12. (olisi pitänyt olla 2.12.), voimme kuitenkin tehdä myöntävän päätöksen joko kokonaan tai osittain, sikäli kuin katsotaan, että muu ratkaisu olisi hakijalle kohtuutonta. kela pyytää ystävällisesti selvitysta 23.1. mennessä myöhästymiseen johtaneista syistä jne... Siis mitä v***ua :kieh: :kieh: , ... mä olen vienyt hakemuksen töihin 14.11. ja vannottanut, että laittavat kaikkine liitteineen (siis 6 kk työtulot jne) hakemuksen eteenpäin kelaan, niin että on perillä 2.12. Varmistelin asiaa itse vielä marraskuun viimeisellä viikolla, että onhan asiani hoidossa. Nyt olen siis tilanteessa, että mun on selvitettävä miksi hakemus on myöhässä..... työnantajani on ymmärtääkseni mokannut tai sitten posti :kieh: . Oikeasti mä kihisen raivosta ja yhtäaikaa olen paniikkissa, että menetän päivärahani. Kaikkein eniten ottaa päähän, kun en pääse selvittämään asiaa heti, vaan vasta maanantaina :headwall: .

Toinen mitä ihmettelin kelan sivullani, niin siellä oli näkyvillä myönnettynä sellainen äitiys- ja vanhempainvapaa päätös, joka koskee meidän toista lasta v. 2000-2001, siis mitä se siellä tekee, kun ei se aikaisempina päivinä ole siellä näkynyt.????

On varmaan nämä hormoonit, jotka jyllää ja sen takia on tämän asian kanssa täysin lukossa ja olo on ahdistunut...järki ei pelaa... :'(


No sorry vuodatus...nyt menen lueskelemaan teidän kirjoituksia ja vastailen kohta...toivottavasti piristyn =)

Lumianna 37+0 ( joko tää lasketaan täysiaikaiseksi?)
 
Olin eilen "pikkujouluissa", teen hommia sillointällöin pitopalvelussa ja silloin kun toiset juhlii me tehdään töitä eli vietetään pikkujoulut aina tammikuussa. Oltiin ens sellases suolahuoneessa ja sit oli sellainen vesihieronta ja sen jälkeen saunontaa ja sit istuttiin iltaa kunnon ruokailun merkeissä, alkupalat ja kaikki, pöytä hienosti katettu, Sai vaan istua pöydässä ja lautaset vaihtu nenän edessä. Mukava ilta kaikenkaikkiaan ja tytöt oli vielä mun äidillä yökylässä ni sai aamulla rauhassa heräillä.

Jalat alkaneet puutumaan kovasti ja tuntuu et ei hyvää asentoa löydy lainkaan ku sohvalla koittaa istua. Närästää koko ajan, kiitos kahvi kupillisen. Alapäähän vihlailee aika ilkeästi vähän väliä, oliskohan jotain avautumisia...?

Muuten kaikki ihan hyvin.

Victoria 34+4
 
piipero
anoppi pelotteli vasta että se atooppinen iho saattaa periytyä vauvalle, pitääpä muuten maanantaina muistaa kysyä neuvolassa että voiko se periytyä..
Kyllä se mun mielestä geeneissä liikkuu ja näin ollen voi periytyä. Itselläni puhkesi 16-vuotiaana ja molemmat lapset ovat atoppisia. Onneks vaivat olivat pahimmillaan alle 2v ja nyttemmin siis molemmilla hyvin helpottanut. Molemmat sietää jo melkei kaikkia atooppisien ärsykkeitä, mm. tomaattia ja suklaata. Pähkinät on pannassa.

Lumianna
Jep kyllä vain, sinulla on täysiaikainen vauveli masussa =) :flower:

(.)
Meikäläinen kävi kävelyllä ja laitto sit saunan lämpiään. Samalla pesin kylppärin seinät juuriharjalla oikein :whistle: , jäi torstaina se tekemättä.. nyt on sit puhtaat lattiat ja seinät saunassa ja suihkunkin puolella =) .
Olo ihan ok, ei juuri supista, no pari napakkaa ja kipeetä tullu, mut ei muuta. Mä oikeesti oon nii kypsä, että ootan vaan niitä säännöllisiä suppareita, ni alkas helpottaa. Jos fyysisesti jaksaskin tän vajaa 3vkoa, ni henkisesti alkaa mennä tiukille.. tuntuu, että elämä junnaa vaan ja jatkuu vasta, kun vauva syntyy. Ei osaa oikein ajatella enää mitään. Rasittavaa. Tuo ukkokin taas vituttaa..ei ole juuri syytä, kuhan nyt ärsyttää sekin. Istu tohon koneelle, että täällä mäkin sit varmaa koko illan pyörin, ku ei seuraa ole.
Tytöt huomenna isällään..mitähän tekis? Jotain vois siivoilla taas :headwall: .

 

Yhteistyössä