Terve taas kaikille piiiiiiiitkästä aikaa!
Oon käyny toisinaan lukemassa juttuja, mutten jaksa enää kirjottaa.. Tai oikeestaan en pysty. Istuminen tekee niin hillittömän kipeää! Nytki issias alko vaivaa oikeen toden teolla, ei onneks vielä oo selkä kipeytyny. (Yleensä alkaa ylä/keskiselästä vihloo ihan kamalasti ja on pakko nousta ylös. Tosin se on sit koko päivän kipee, oli miten oli...Ja yöllä ei pysty nukkuu, ku selkää särkee...)
babygirl, mulla meinaa olla sama ongelma, et
pahoinvointi tulee takas. Se on nyt yli viikon pysyny aisoissa, enkä oo kertaakaan oksentanu, saati tuntenu kovin voimakasta oksetuksen tunnetta. (JES!) Mutta nyt taas... Yöllä herään vähän väliä ihan hirveään oksetuksen tunteeseen, mutta yritän äkkiä jatkaa unia, ettei tarvi juosta oksentamaan. Liekkö se sit johtuu närästyksestä... Mulle vielä tuo närästys käsite hieman outo, ku en oo sitä ennen kokenu, mut nyt se on ajoittain vaivannu tosi kovasti! Sit tosiaan ku syö aamupalan, nii tietty aattelen, et "jes, nyt oksennusolo lähtee pois, ku sain syötävää.." Mutta mitä vielä! Sehän vaan jatkuu ja vielä pahempana... Oon jo saanu ihan tarpeeksi oksentelusta, eikö se vois jo loppua... :headwall:
Ja samoten tuo
karkki-juttu. Viime aikoina on ihan sikana tehny mieli karkkia ja oonki syöny ihan armottomasti! (neuvolan täti ei meinannu kerrattain uskoa, et kiloja oli tullu niin paljo lyhyessä ajassa lisää..) Noh, nyt ei tee enää yhtään karkkia mieli ja viimeks neuvolassa käydessä ei ollu tullu kiloja yhtään lisää viime kerrasta. Oikeestaan nyt on alkanu taas moni asia yököttää... Toisaalta hyvä näin, mutta toisaalta oli kiva, ku pysty syömään mitä tahansa.
Tosta
valkkarista.. Mullaki toisinaan jostain syystä kastuu pikkarit... Toisinaan tahnasta, toisinaan vähän juoksevammasta. Oon aatellu, et onko mulla tosiaan virtsankarkailua tai jotain jo nyt... Ja tuo valuminen on pahinta etenki aamuisin, eikä siihen pysty ite vaikuttaa pidättämällä tms. Ei edes tiiä, et valuu jotain, mut ku menee vessaan, niin pikkarit märkänä.. :/ Mitälie. En oo aatellu sen olevan mitään vakavempaa, ku ei oo kuitenkaan mitään kipuja tms.
Sit yks juttu, joka mietityttää/pelottaa... Nimittäin
vauvan ennenaikainen syntyminen/kuolema tai oman miehen kuolema. En ymmärrä mistä mulle tulee tuo pelko, mut usein yöllä herään kuuntelee miehen hengitystä, ettei se vaan oo päässy kuolemaan. Ku mies menee töihin, aattelen lähes joka kerta, että "näänköhän sen nyt viimestä kertaa?" "ajaakohan se nyt kolarin ja kuolee.." Joskus illalla pitää oikeen tarkasti kattoa miestä, sen jokaista kasvojen kohtaa, kaikkea. Pitää yrittää painaa ne mieleen, että voin muistella niitä, jos yhtäkkiä menetänkin miehen. Siis tää on aika kauheaa... Pelkäänkö, että jään pian yksin sen vauvan kans!? Ja ku se vauvaki pelottaa, miten sitä jaksaa hoitaa.. Sit jos joutuis vielä jäämään yksin... Kai ne kaikki kuuluu tähän raskauteen ja ekan oottamiseen, mut silti ihan kauheeta!
Samoten tuo vauvan menettämisen pelko... Vaikka se liikkuuki ihan hirveästi koko ajan ja vaikka sillä on kaikki aina hyvin, nii silti pelkään että se yhtäkkiä kuolee kohtuun tai että se syntyy liian aikaisin ja kuolee sitte. Vielä hirveemmältä tää kohtuun kuolemisen aatteleminen tuntuu siks, että ennen tätä lasta sain keskenmenon... Ja sen koko edellisen raskauden ajan pelkäsin/odotin keskenmenoa, joka sitten tulikin. Nyt pelkään tosi paljo tota vauvan kuolemista ja jotenki se tuntuu niin kammottavalta, että jos nää mun pelot taas toteutuu...
Sorry, että teille puran näitä mun pelkoja, mutta pitäähän näistä puhua.. Tuskin ne silti mihinkään täältä mun pääkopasta häviää. Kai se on kuitenki tätä äidiksi valmistautumista...
Tällaisia mietteitä täällä..
Napsu ja nöpö 25+3