Helmikuun Helmet 2014 *joulukuussa*

Huhhuijjakkaa.. Täällä ollaan viime päivät kärsitty niin hirveästä pääkivusta, että piti jo neuvolassakin ylimääräisellä käynnillä käydä. Kaikki kuitenkin ok, rr:t ihanteelliset, painon nousuakaan ei ollut viikossa kuin 100g ja pissikin oli ihan puhas. Pelkäsin siis vähän jo raskausmyrkytyksen mahdollisuutta, mutta onneksi se on nyt poissulettua. Antoi kyllä pissiliuskoja ja verenpainemittarin kotiin, jotta saan itse seurailla, että kaikki ok.

Supisteluja alkaa olla päivittäin, osa kivuliaitakin. "Paikat" on jotenkin kummallisen kipeät olleet nyt viime päivinä... Että sinne taisi mennä viimenenki erotiikka tästä suhteesta :D
Nyt alkaa olla sellanen olo, että voi kun ei tartteis iha sinne helmikuun alkuun olla raskaana.

Kaiken "hyvän" lisäksi mua vaivaa vielä kauhea närästys, nyt oon yrittäny Gavisconia tähän vaivaan juoda, paremmin kyllä pitää oireita poissa mitä Rennie, mutta on se kyllä niiiin järkyttävän makusta evästä. Ootan innolla päivää jolloin ei satu mihinkää, ei närästä vähejään ja voin edetä muutenki kuin tällä vaappuvalla tyylillä :D
 
  • Tykkää
Reactions: margareta91
miss_piggy
Ihme ja kumma että täällä ei oo närästystä ollut aikoihin. Itelläni niitä Gavisconin purutabletteja, mutta en tiedä onko niistä mitään taikaa. Joskus nappaan suuhuni jos tuntuu että on ruoansulatus-ongelmia.
Tunnen muuten ihan selkeästi välillä vauvan selkärangan mahan vasemmalla puolella, ja pää tuntuu tuolla ylhäällä oikealla. Ei oo tainnut kääntyä RT-asentoon :D
 
katrinainen, hienoa, että teillä vauva ottanut kasvussa kiinni ja kaikki on mallillaan :) :heart: sillä vaan kysyin, ku ite kävin kans kahdella ylimääräsessä kontrolliultrassa, ku tyttö oli/on mun viikkoihin nähden viikkoa pienempi. Viimesimmässä ultrassa missä kävin ni oli edelleen viikkoa pienempi, mutta koska kasvaa ihan omalla käyrällään, ni ei tarvinnu enää mennä uudelleen, ellei neuvolasta toisin mainita. Tästä siis on jo tovi aikaa, eikä neuvolassa oo ainaka huomattu mitään miks pitäis enää mennä. :) Ja tässä samalla oli Parus montanus sun kysymykseen vastaus mun tilanteesta. :)

Eilen oli neuvola. Sykke 155 ja sf-mitta kasvanu kahessa viikossa 3 cm eli nyt on kaikenkaikkiaan mittaa 31 cm. Mentiin jo inasen keskikäyrän yläpuolelle, mut neuvolatäti sano ettei haittaa. Painoa oli taas(!) tullu kahessa viikossa yht. 2,4 kg :ashamed: mut en oo kyllä kertaakaan saanu siitä moitteita. Näihin viikkoihin mennessä painoa tullut yhteensä siis 14,7 kg. Ja sit ois viel joulu edessä ja pöydät notkuu herkkuja, varmaan on taas painoo tullu joulun jälkeen mukavasti :D
Alunperin mulla piti olla neuvolalääkäri 8.1. mut mulle laitettiinki se jo tän viikon torstaille, ku neuvolatäti halus, että se on mulla ennen vuoden vaihdetta vielä.
Masussa möyritään ja paljon! Nukutuks saa onneks nyt ihan hyvin, kunhan ensin vaan saa unen päästä kiinni :D
Sain just tietää, että kaverikin oottaa vauvaa, joten ens vuonna lähipiirissä mun lisäks tulee kaks vaavia lisää <3 varsinainen vauvavuosi tulossa :)
Joulu menee vanhempien + sisaruksien kanssa maalla :) :heart: enää viikko jouluun!! Ihanaa, vaikkakin näköjään on tulossa lumeton joulu :(
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: margareta91
Mulla ens nla mukavasti 27.12 et painonousua lja turvotusta tiedossa, varmasti tulee sit sanomista. Mut mä rakastan joulukinkkua ni aijon siitä herkusta nauttia. Ja kaikki suklaakonvehdit <3 Mulla on kyl muutenki menny vähän possuiluks viimesin viikko, kaikkia herkkuja tekee kokoajan mieli. Voihan niitä kiloja sit kuluttaa vaunulenkeillä.

Kiitos synnytystapa arvio kommenteista, ei siis tarvitse odottaa sine kutsua mikäli kaikki normaalisti.

Rumpali 32+3
 
miss_piggy
Mun mielestä on ihan kiva että on tuo synnytystapa-arvio vaikka kaikki onkin normaalisti. Siellä kuitenkin saa varmaan sitten sanoa omia mielipiteitään ja toiveitaan koskien tuota omaa synnytystään, ja tarkistetaan just se tilanne, että onko perätila, raivotarjonta jne. Ja muutenkin kaikki siis kunnossa.
Itse ainakin odotan innolla tuota synnytystapa-arviota ja kun viimeistään silloin taitaa vielä olla yks ultra missä näkee asukin :)

32+5
 
Huh mikä viikko, tämäkö on nyt sitä jouluressiä :D

Maanantaina on jätetty ostatarjous talosta jota pitää jännittää perjantaihin asti menneekö läpi, eilen oli käymässä toteen asia jota ollaan odotettu yli 3vuotta...

Mutta pohjat veti kyllä tämän aamun ultra :D Vauva edelleen todella matalalla lantiossa, sf 30 ja paineet ok. Painoarvio 2,1kg. Lääkäri arvioitti että näillä lukemilla "pikkunen" painais sen 4kg syntyissään :$ uus painoarvio on sit 22.1., täytyy syöttää nuo joulun sokeriherkut joillekki muille... Sinällään mulle on tullu kiloja raskauden alusta vaan 2,1kg josta oon kyllä ylpiä, oli nuita jo ennestään vähän liikaa :D

Sairaalakassia en oo vielä pakkaillu, pitää nyt joululta tuua vauvan kaukaloa ja tavaroita kotia mummolan varastosta ja ruveta pyykille ja pakkaileen kun todennäkösesti asustellaan tässä väliaikaismajotuksessa vielä vauvan syntymän aikoihin. Ressaa ajatellakki että joutuu sen naperon tuomaan tähän 40neliön kaksioon jossa asuu sitten 4 ihmistä :mad:

EMY06 ja Pikkunasu-Einari 31+6
 
Synnytystapa-arviosta piti vielä mainita, että mikäli oon oikein käsittäny ni täällä (Tampereella) ei sellasessa erikseen ees käydä, ellei oo synnytyspelkoo tms. Mun ymmärrryksen mukaan siitä puhutaan vaan neuvolassa omia mietteitä, mutta erikseen siitä ei sairaalaan mennä puhuun. En oo siis ihan 100% varma tästä mun tiedosta, täytyy kysyä sitä neuvolasta. :)
 
Mulla on painoa tähän mennessä kertynyt sen about 12 kg. Kaikki kyllä sanoo, ette meikäläisellä ole kasvanut kuin maha, mutta kyllä hanuri ja reidetkin on saaneet oman osansa. Itsehän sen parhaiten huomaa, kun vaatevalikoima vaan supistuu mitä pidemmälle mennään. :D

Huomenna neuvolaan. Ja vaikka mua sinällään ei yhtään kammota kivuta vaa'alle siellä, jänskättää kuitenkin jos neuvolantäti yhtäkkiä huomauttaisikin painonnoususta. Toistaiseksi ei siis ole tullut sanomista. Eipä mulla kyllä lähtötilanteessa ylimääräistä ollutkaan, bmi oli 21. Sikäli siis tilanne on kaiketi ihan normaalin rajoissa.

Pomon kanssa tänään juttelin kelan asioista, hän kun oli palkanlaskijan kanssa puhunut niin palkanlaskija laittaa heti äitiysloman alettua tammikuun alussa tarvittavan liitteen menemään suoraan kelaan. Ennen sitä ei kuulemma kannata. Pomolle sanoinkin, että kunhan 15.1. mennessä kaikki liitteet on kelalla niin kaik on ok.

Huh! Enää 6 päivää töitä. :cool:
 
miss_piggy
EMY:Ei kai ne sokeriherkut sen vauvan painoon pitäis vaikuttaa mitä ite mättää.. Itellehän siitä vaan tulee lähinnä kiloja lisää. Näin ainaki sanoi mun serkku jolla on 2 lasta, että itellehän ne läsät jää jos jää mutta ei ne vauvan painoa kerrytä :D Mulla ei oo mitään painoarviota sanottu missään vaiheessa. Sf-mitta vaan otettu ja sillä selvä.

En jaksa lähteä edes lenkille tänään. Mahan kanssa ollu jotenki hankala päivä... Epämukavasti kinnaa taas välillä sieltä ja täältä. Ja äsken kaverilla tais olla pieni hikka.
 
Elm
Hei vaan, mut voi lisäillä listaan, jos vielä mahdun mukaan ;) 26v, toinen lapsi ja KOS. LA 27.2.
Rakenneultrassa hyvin, hyvin varovainen tyttölupaus johon en itse uskalla luottaa ollenkaan. Joskus 7 vuotiaana olen äidille luvannut että teen kaksi lasta, yhden tytön ja yhden pojan ja tyttö on jo entuudestaan joten..

Ihan mielenkiinnosta, onko kukaan muu kärsinyt varsin ikävästä vaivasta: itsellä jäätävä turvotus alapäässä ja jos nyt en ihan väärin katsonut, niin näytti siellä ainakin yksi isohko suonikohjukin olevan. Ei ole mitenkään haluttava olo ja jotenkin jopa ahdistaa kun on ollut vähän viileämpää makkarin puolella vaikka omat halut on valtavat. Itsetunto ottaa kolausta joka kerta kun "jää ilman". :D


Huomenna poksuu 30rv, ja kun söin retaferia niin ummetus oli aivan jäätävä, nyt obsidaniin vaihdettua helpottanut, mutta tuntuu että kun isommalla hädällä käy niin poikkeuksetta joka kerralla tarttuu paperiin myös hyvin kirkasta verta mukaan?
Ensimmäinen raskaus oli niin "helppo", ettei juuri mitään vaivaa ollut tai sitten en vaan kiinnittänyt asioihin huomiota, en muista kun siitäkin on jo se yli kuusi vuotta..

Kellään muulla samoja vaivoja?
 
Edellisestä "murinaviestistä" jäi joulunviettohöpinät pois! Eli eiköhä me käydä aattona mun vanhemmilla ja sitte iltapäivä ja ilta miehen vanhempien ja ties kenen kaikkien kanssa. Lahjoja olen ostanu vanhemmilleni ja veljelleni, ehkä miehelle vielä mut siinä ne sit onkin. Ja jotain pientä isovanhemmille vien vasta uuden vuoden tietämillä, kun ovat joulun matkoilla. Miehen vanhemmille jotakin joulupöytään viemisiä sitten. Musta tuntuu, että kaikilla on jo kaikkea, ja ilman meikäläisen lahjojakin pärjäävät vallan mainiosti! Itse esitin yhden toiveen miehelleni, ja se olis pannumyssy teepannuun. Muuta en tarvitse ja turhanpäiväisyyksiä en halua.

Sokeriherkkujen syömisestä: Sokeriset herkut nostavat myös vauvan insuliinitasoa, joka toimii sikiöllä kasvuhormoonina.
Mulla on nyt ollut jotenki iltaisin sellanen olo, että pitäs syödä vaan toooosi paljon ja kaikkee ja vielä vähän lisää! Painoa lienee tullut n. 9kg raskauden alusta, en ole nyt lähipäivinä käynyt vaa'alla.

Mulla tulee myös muuten isolla hädällä lähes poikkeuksetta pientä verilänttiä paperiin.

Tänään neuvolatäti kävi meillä kotona ja menikin pari tuntia höpötellessä. Kattoi myös verenpaineen ja vauvan sykkeen sekä SF mitan. Sykkeet oli jossain 130-140 ja SF 29cm. Seuraava neuvola-aika 7.1.

Sairaalakassia en ole pakannut, ja varmaan unohdan koko homman! :D Muisti on jokseenkin heikko...
Muutenkin olen tosi helposti väsynyt. Myös tylsää on, kun ei oikein pysty mitään tekemään, ihan pieniä kävelyitä koiran kanssa. Onneksi en ole töissä, tai saisihan sieltä sairaslomaa, mutta näin opiskelijana menee jotenkin kevyemmin! Ehkä työssäkäyvällä tosin olis sitten helpomaa äitiyslomalla, kun rahasummat ois hiukan suurempia kuin meikäläisellä... Toivoin, että ottaisivat 2012 verotuksen mukaan, mut ilmeisesti nyt kattovatkin 2013 :/

Onko joku muu, joka ei ole käynyt tutustumassa synnärille? Mietin, että kyllä se vauva syntyy sit kun haluaa, ja sielä missä haluaa. Mistä sitä tietää, millä paikkakunnalla sattuu silloin olemaan!

Rv 31+1
 
Viimeksi muokattu:
Ulostaessa verta paperiin= peräpukamia sisä tai ulkopuolella.

Meillä varattu aika synnärille tutustumiseen 10.1, Jorvissa ainakin toimitaan niin. En sit tiedä miten isoissa ryhmissä tutustutaan paikkoihin. Musta ainakin tuntuu kivalta että kun tulee lähtö ni tietää minne menee. Ite harvemmin liikkuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Olen ollut tänään ahkera, kuurasin saunan ja kylppärin :) Huomenna pitää leipoa työkavereille, ajattelin tosca kakun tehdä.
 
merineitsi ja Elm: itselläkin ollut joskus ongelmia aikaisemmin ruoansulatuksen kanssa, josta muodostui ah, niin ihanat peräpukamat. Itse olen käyttänyt jo raskauden alusta aina silloin tällöin kun maha ollut kovalla AC3 Comfortia, joten nyt olen onneksi niiltä välttynyt.

Ja olen myös kuullut että vauva saattaa kerryttää mukavasti painoa jos äiti syö kovasti herkkuja raskausaikana. Itselläni taitaa jäädä kaikki herkut syömättä, kun melkein kaikesta mitä suuhunsa pistää, iskee niin kamala närästys, ettei ne houkuttele kyllä yhtään :x

Minustakin olisi kyllä mukavaa päästä tuohon synnytystapa arvioon, mutta ainakaan Keski-Suomessa sitä ei järjestetä, jos ei mitään ongelmia epäillä. Nauratti kun sai neuvolasta sairaalaan täytettävän esitietolomakkeen, jossa oli kohta; "Toiveita tästä synnytyksestä"... No nopea ja kivuton kiitos :LOL:
 
Oujee joku muukin saa kärsiä näistä ihanuuksista - suonikohjuja alapäässä :D mun mielestä niin kummallinen ja kivulias vaiva ja luojan kiitos, luin jostain että ne häipyy sit raskauden jälkeen ku tuhka tuuleen! Sitäpä siis odotellessa..

Ja juu seuraava ah yhtä niin ihana vaiva - peräpukamat. Oon päässyt välttämään tämän mutta kaikki saa kyllä odotttaa niitä synnytyksen jälkeen, on meinaan aika yleinen vaiva :/ veskissä ei voi käydä millään asialla moneen viikkoon ettei sattuis :D

Mulla on jotenkin sellainen muistikuva että olin viime raskaudessa synnytystapa-arvioinnissa sairaalassa...ei ollut kyllä mitään vaivoja tai ongelmia mut muistan vaan kun käytiin ylimääräisessä ultrassa ja sit vaan kertoivat painoarvioita ja kattoivat mitenpäin se baby on :) mut en kyllä muist yhtään miten sinne päädyin..
Saattoi kyllä olla samalla reissulla kun kävin tsekkaamassa paikkoja pari viikkoa ennen LA kun neuvolatäti epäili että vuodan lapsivettä.

Joo muakin aina huvittaa kaikki synnytyssuunnitelmat koska jotkut on niin yli-suunnittelevia :D ei se kuiteskaan mee niinkuin haluaa..
Minä ilmoitin että haluan vaan tämän vauvan ulos, mitä nopeammin sitä parempi. En tarvi mitään akupunktioita tai mitälie, kunnon epiduraali vain thänk juu. No jjotenkin sit synnytyksen alkuvaiheessa kukaan ei kerennyt antaa kipupiikkiä, ei mitään, joten löysin itteni lillumasta sieltä altaasta - mikä oli ihan jees :D olin sanonu ukolle et en varmana mee mihinkään altaaseen uimaan!
meni muutama tunti ennenkuin sai MITÄÄN kivunlievitystä et sitä oli valmis kokeilemaan mitä vaan mikä vois auttaa..
Eikai ne anna lääkkeitä ihan vaan piruuttaan että synnytys vaan etenisi :D
 
Peräpukamia ei mulla oo ollut vaikka yhen lapsen oon synnyttänytkin. Ja nyt niitä tietysti tulee kun pääsen ääneen sanomasta :D
Vauva voi olla (ja yleensä onkin) iso ihan geneettisen perimän johdosta, ei se tarkoita, että äiti olisi mässäillyt vauvansa isoksi. Sit puhutaan erikseen "sokerivauvoista", jotka ovat syystä tai toisesta saaneet normaalia enemmän äidin syömiä sokereita vereensä ja synnytyksen jälkeen näillä vauvoilla sitten sokerit heittelevät ja joutuvat seurantaan niiden takia. Ja "sokerivauva" voi olla sitten pyöreähkö vatsastaan, mutta ei paino kerro vielä mitään. Ja oon ymmärtäny, että monesti äidillä on jotain häikkää ollut sokereissa jos vauvallakin on.
Mä en oo käyny tutustumassa synnärille. Oikeestaan en tunne niin tarpeelliseksikaan sitä, mutta se sisäänkäynti ja kulkureitti sinne osastolle olisi kiva selvittää, kun en tunne ko. sairaalaa. Kätilöopisto lukee mun papereissa synnytyssairaalan kohdalla, mutta nkl:n remontin takia sekään ei ole vissiin niin varmaa. Kävin vaan kurkkimassa joulukuisten ketjua, jossa joku äskettäin synnyttänyt oli joutunut soittelemaan pariinkin sairaalaan täällä pk-seudulla ja vasta kolmannessa oli ollut tilaa jonne sai luvan lähteä. Kiva kun ei edes tiedä mihin pääsee synnyttämään ennen kun ollaan jo tositoimissa.
Toi synnytyssuunnitelma tuntuu kyllä aika turhalta :D Ei mulle ainakaan viimeksi kukaan tullut sanomaan että teemme nyt näin ja näin koska papereissasi lukee niin vaan kyllä sitä edetään sen tilanteen ja äidin sen hetkisten toiveiden mukaan, ei sen, mitä niihin lappuihin on kauan sitten rustannut. Joskus oon kyllä kuullut, että kätilö on ruvennut naljailemaan äidille, kun tämän lapuissa lukee toive luomusynnytyksestä ja haluaakin sitten saada jotain kivunlievitystä. Kätilöltä kyllä typerää käytöstä jos noin on toiminut
 
miss_piggy
Synnärille tutustuminen, Kokkolassa ei tartte varata aikaa, sinne voi vaan mennä. Se ohjattu tutustuminen on joka torstai klo 14:00. Mennään tammikuussa, ku ei tän vuoden puolella oo mitään järkeä ja synnytysvalmennuksessakin sanoi että menkää vasta tammikuussa.

Viime yön unet taas... menin nukkumaan klo 23 ja nukahdin kello 02. Semmosta täällä on ollu viimeset pari kuukautta ainakin valehtelematta...

32+6
 
Miss_piggy täällä on sama homma ku siel, synnärille tutustumiseen ei tarvii erikseen ilmottautua vaan siellä on tehdään kierros joka torstai 16.30. Itekki aattelin mennä tammikuun puolella sinne tutustumaan :)

Eilinen ilta oli jotenki todella epämukava, ku yritin lahjoja paketoida. Mkään asento ei ollu hyvä ja likka pisti mahassa niin mylläten, että tuli melkein huono olo. Yhessä vaiheessa paino samaan aikaan nyrkillä suoraan häpyluuta ja jalalla vasenta kylkiluuta. Koko maha heilu niinku viimestä päivää. Oli pakko lopettaa paketointi kesken ku mikään asento ei ollu hyvä. Onneks siinä rupes sen verram väsyttään, että ku sänkyyn pääsi ni uni tuli heti. Tyttöki tais siinä samalla nukahtaa. Nyt ku itekki heräsin ni näköjään tyttöki heräs, ku alko taas myllääminen. Tänään ois neuvolalääkäri :)
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Siks mää nuista sokeriherkuista avauduinkin kun mulla on se julmetun raskausdiabetes...

En miekään ole mihinkään synnäritutustumiskierroksille ollu rytkäämässä ku suivauttaa jo valmiiksi koko synnytys :D Ku tiiän jo etukäteen että siellä ollaan ylimäärästä aikaa. Sen verran jouluvalmisteluihin liittyen purnasin facessa kavereille että selvis missä päin maakuntaa ambulanssi päivystää joulunpyhinä, tuo esikkokin kun yritteli vkolla 32 varaslähtöä. Onneks tuo keskiviikkonen lääkärikäynti vähän hälvensi pelkoja kun tutki pyynnöstä että alakerran hommat on ok 1000 kilometrin autoreissulle :)

EMY06 ja Einari rv32
 
Äsken kolahti postiluukusta kelan päätös ja maksupäivät.. Näiden tulkitseminen on kyl melkoista... Miksi asioita ei voi kirjoittaa sillee suomennettuna.??

Täällä vointi jyvä, ajoittain paljon huimausta. Lepoa ja unta tarviin tosi paljon...
 
Meillä on synnytyssairaalaan tutustuminen 8.1.. Koksiin ollaan menossa ja tuo aika saatiin neuvolasta.

Synnytystapa-arviosta tuli tänään neuvolassa puhetta ja sellainen on seuraavan neuvolalääkärikäynnin yhteydessä rv 35/36.

(.) Neuvolassa käyty. Kaikki on mallillaan. Vauva edelleen majailee raivotarjonnassa, syke vaihteli sydänääniä kuunnellessa 130 ->, liikuskeli kovasti. Sf-mitta 26 cm eli alakäyrällä mennään, mutta vauva kasvaa tasaisesti. Mulla hb on tipahtanut nyt alemmas, ollen 124. Rautalisää en vielä ala syömään vaan mittaillaan uudestaan seuraavalla käynnillä. Painoa oon onnistunut keräämään 974 g/vko. Ai kauhee! :LOL:
Verenpaine kotona oikein hyvä, neuvolassa jotain aivan muuta, kuten aina.

Seuraava käynti on kahden viikon kuluttua. (Jos vaikka silloin olisi painonnousu pysynyt maltillisempana.) :ashamed:

Hortensia ja Ensio 31+6
 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Mulla Kela ei edelleenkään oo tehny mitään päätöstä ä-rahasta. Kelan sivuilla vaan lukee että hakemus saapunut 14.10.2013. Huoh...Jos ei oo tullu joulukuun loppuun mennessä niin lampsin suoraan Kelalle ja kysyn että mikä maksaa.
 
No voihan. Neuvolassa käyty tänään. Painoa tullut koko raskaudessa 9 kiloa, pissa puhdas ja verenpaineetkin ok. SF oli 28. Mutta sitten se päivän jymy-ylläri: vauva on kääntynyt sivuttain. Neuvolan täti lohdutteli, että vielä ehtii kääntyä, mutta samalla kertoi, että tilanne kontrolloidaan viikolla 36 ja yritetään kääntää jos vielä on poikittain. Sektioon menee automaattisesti jos ei käänny. Nyt vaan peukut pystyssä ja sormet ristissä toivon, että vauva tajuaa kääntyä oikein päin itse.

Inkku90 onko teillä vielä kasvu-ultria? Meillekin sanottiin, että pääasia on että kasvaa omalla käyrällään. Pääasia että kasvavat. Meillähän tosin tyttö on nyt päässyt keskikäyrän tuntumaan eli kasvoi ilmeisesti hitaasti alussa.

Vaivoista kenelläkään kokoaikaisia flunssaa? Minä olen kipeä parin kolmen viikon välein. Lähinnä flunssaa ja kurkkukipua. Tylsää silti!

31+5
 
Mulle oli tullut Kelan sivuille päätös rahoista. Summa oli merkitty vain kolmelle ekalle kuukaudelle, sen jälkeiselle ajalle eli vanhempainvapaalle ei ollut merkitty summaa, vain että päiväraha "myönnetty". No, kai se selviää sitten aikanaan.
 

Yhteistyössä