HELMIKUUN HELMET 2013 *tammikuu*

anteeksi heti alkuun nyt tulee omanapainen ja ällö päivitys!

Eli siis.. Eilen meni ihan hyvin kaikki, kunnes menin nukkumaan. Sanoin miehelle että on tosi huono olo. Joka siis tuli aivan yllättäen. En ollut syönyt mitään ihmeellistä tai mitään. Sitten.. Kärvistelin siinä jonkin aikaa ja maha oli ihan kova ja outo. Sanoin miehelle että menen vessaan (ihan pisulle oli tarkoitus) ja siinä istuskelin ja mahassa alkoi outo möyryäminen siis ei vauvan vaan kuului merkillistä ääntä. :/ ja tuntui tosi pahalta. Sattui mahaan ja oli ihan kova. Noh.. Aattelin että toivottavasti tuota alapäästä tulisi vaikka ripuli, mutta ei!!! Sitten nousin ja oksensin! Hitto! En tiedä yhtään miksi ja mistä tää yhtäkkiä tuli. :( no menin sitten sänkyyn ja mies haki vettä ja silitteli. Sen jälkeen nukahdin heti mutta ei ollut kivaa yhtään. Aattelin jo että pliis ei noroa! Mutta juu.. Tälläistä täällä.

Nyt laittamaan itseään ihmisen näköiseksi ja kauppaan kun tuo aukeaa.

Bettis ja rakas 38+1 wihii :heart:
 
Bettis ettei sattuis olemaan sellainen huono olo, että on kohta hetki ;) Sulla on kuitenkin jo viikot noin :) Mun kaverilla oli tosi huono olo ja oksensi, kun soittelin kerran vointia ja sitten kysyin, että mahtaisko olla ehkä synnytys käsillä, johon hän vain totesi, että no ei kai se okseta sentään. Mutta illalla niillä vaan oli sit vauva :D Toivotaan, ettei ainakaan mitään noroa tms. tauteja! Mulla on ollu kans huono olo, nyt on kyl kaikkee liikkeelläkin. Tsemppiä!
 
MrsR kääntöyritys on vapaaehtoinen. Ei missään tapauksessa tehdä, jos äiti kieltäytyy. Jos vauva jää perätilaan, olet myös oikeutettu sektioon. Jos tahdot synnyttää, pääset lantion magneettiin, ja vauvan koko arvioidaan tarkkaan.

Meillä toiveena on synnytys, mutta koska näitä perätiloja ei täällä käynnistetä, niin takaraja on se viikko 40+0, ja heti seuraavalle päivälle meillä on sektio (1.2.). Perätilasynnytyksessä lähdetään erittäin herkästi sektioon, jotta sitä ei tarvitsisi sitten tehdä kovalla kiireellä (hätäsektiona), joten olen aika luottavainen itse. Toivotaan teidän pikkuruisen vielä kääntyvän, meillä niin ei kuulemma tule tapahtumaan, kun peppu on niin syvällä lantiossa, ja vauva ollut ainakin 11 viikkoa putkeen perätilassa. Itseä on vähän huolettanut, että onko pieni solmussa pahasti, kun ei kääntyillyt silloinkaan kun tilaa oli...
 
Pinkille täältäkin hurjasti onnea :flower:

Kaikille jaksamisia tähän loppuun =)

Täällä ollaan mammalomailtu jo reilu viikon verran. Ylihuomenna (tiistai) olisi neuvola. Taas tänään ollut näitä huolia :( Alkoi tossa jokunen aika sitten päänsärky, tosin ei hirveän kova, mutta kuiteskin.... mittasin kotiverenpainemittarilla ja sain lukemat 144/102 ! Kauheeta, ikinä ennen mennyt alapaine noin korkeelle , juu ja pulssi löi taas yli satasta, mutta se ei ole uutta. Nooh, rauhoituin hetkeksi ja mittasin uudelleen niin johan onneksi tippui noi paineet . Mutta kahvia en tänään juo, se on varma ! Voi olla, että tuohon paineeseen on vaikuttanut tuntia aikasemmin juotu kahvi. Stressiä mulla tietääkseni ei ole ... mutta kohta on jos paineet huitelee :( Pitäskö olla huolissaan? Kyllä mä vähän olen ... ajattelin ottaa iisisti tän illan ja seurata paineita, tuskin tässä hätää jos ne muuttuu normaaleiksi , mut jos ei ni pitää varmaan soitella ...... kun tätä päänsärkyäkin on ja turvotusta.

Mutta jotenki sitä on enempi huolissaan kaikesta ku kyseessä oma ensimmäinen pikkunen, jolle ei saa käydä mitään pahaa!:heart:


Sori tää vuodatus :ashamed:
 
Pikku_pallo on ihan normaalia olla tuollaisesta kuule huolissaan! Jos olo huononee, niin otathan herkästi yhteyttä synnytysvastaanotolle ja aamulla toki soitat heti neuvolaan, että pitää ottaa testit! Myrkytys on vakava asia! Itsellä on aina ollut korkeat paineet niin en ole osannut olla huolissani, vaikka neuvolan tädit ovatkin olleet. Mutta sulla se on nyt hieman eri asia. Seuraapas vähän, että tuleeko turvotusta tms. Mutta stressi ei tietenkään auta asiaan, koita rentoutua - et itse mahda nyt asialle mitään ja tosiaan, herkästi yhteys sairaalaan!

Tsempiä :) :hug:
 
Hellurei!

Pinkille onnittelut, ihanaa!! :heart:

neiti81 Oi kun mainiot rattaat.

Kyllä kuulkaas tämä netittömyys on sanonko mistä.. just kun kaipais jotain tekemistä tai netistä jotain niin se ei toimi.. :| Aarhg, no jospa nyt pelittäis kauemmin kun jotain säätöjä sai tuttava tehtyä. Täälä on niin palijo tekstiä ettei meinaa pysyä mukana.. :D

Rokotukset perusrokotteet varmaan otetaan, muttei mitään ylimääräistä. Ite oon reagoinu viimeksi poliotehosteeseen. Eivät tienneet keskussairaalassakaan mikä mua vaivas mutta muuta tekijää ei ollut. Lähipiirissä sikapiikki aiheutti kahdelle ihmiselle sellaiset vaivat että vieläkin heitä hoidetaan asiasta.. :| Ja nyt on jo 2v menny.

Lauwra Tsemppiä loppuraskauteen!

MrsR No johan oli reissu ja kertakaikkisen törkeä lääkäri! Kyllä minäkin jo jonkinsortin valitusta tekisin, jos ei virallista niin ottaisin yhteyttä ainakin ylilääkäriin. Tosin riippuu niin paikkakunnasta kuka sielä asioita hoitaa. Toivottavasti et enää joudu samalle lääkärille. :mad:

(.) Voi jösses että tänä päivänä on tuntunut jomotusta alapäässä..just sellasta menkkakipua. Ja päälle nämä jatkuvat harkkasupparit. Huhhuh. Muutenkaan tiedä miten päin olisi kun vatta tuntuu niin korkialla että papu potkii kylkiluihin ja painaa..riippuen asennosta. Tiedä sitten johtuiko tuo jomotus eilisestä pelireissusta Tampereelle. Meiltäkun tulee 300km/sivu. Ja koko päivä yhtä istumista. Mutta lätkäpeli oli lopulta hyvä ja hauskaa oli. :D Viimeöisen suonenvedon luulen kans johtuvan eilisestä istumisesta..heräsin niin tuskasena viime yönä siihen. Tähän asti suola on auttanut sen vaivan kanssa muttei viime yönä.. ja sitä kyllä tuli eilen syötyä, pakolliset popcornit. :kieh:
Yöt on kyllä välillä niin tuskaa kun en tiedä miten päin olisi, enkä kauhian palijo viittisi ees taas poukkailla, mies kun joutuu herätä ennen kuutta töihin. Kohta mä siirryn varmaan nukkumaan sohvatuoleihin.

Ja apua, meillä ei olla vakavasti vielä edes mietitty nimeä..saati kummeja. Läpällä jo heitin että nimi varmaan varmistuu vasta ennen ristiäisiä. :LOL: Vauvanvaatteet on nyt pesty, pitäis vielä viikata ne nätisti kokojen mukaan kaappiin. Siinä oli isoimmat vaatteet 80-90 kokoa, joten osa saa odottaa vähän kauemmin. Nyt taidan siirtyä TAAS syömään mansikoita ja mustikoita..aivan mahdoton himo etenkin mustikoihin ja klementiineihin. Mustikoita parhaillaan vetäny illan aikana litran..puolisulaneena. Namii!! :p

Nauris & Papu 34+4.
 
Mä oon niin kiitollinen tästä korvaamattomasta vertaistuesta täällä eli kiitos teille, jotka ootte kovasti mun mieltäni rauhottaneet ja vahvistaneet sen, et mulla on oikeus. :heart: voin vallan hyvin mielin marssia polille perjantaina ja olla luottavainen sen suhteen, ettei mitään tehdä, ellen siihen lupaa anna. :)

Pilkku_ toivon mukaan teilläkin toive sitten toteutuu, että saisit mahdollisesti kokeilla sen synnytyksen. Mikäli ei niin onpa ainakin se tiedossa, milloin pieni saapuu maailmaan. Toki jos oikeasti haluaa synnyttää niin onhan se sektio kuitenkin pettymys. :)

Pikku_Pallo oon samoilla linjoilla Viivin kanssa, että jos ne paineet ei oo muuten ollu korkeella niin kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä neuvolaan. :) ei suotta kannata stressata kuitenkaan, kun käy ensin vaikka sen pissanäytteen antamassa ja neuvolatädin kanssa puhumassa. Se on tän esikon kanssa aina sellainen, että ei halua mitään sattuvan, kun sitä on odotettu ja odotettu niin kovasti. :heart:
Mulla on kans aina ollu hiukan koholla paineet ja ne ovat pysyneet tiukasti samassa koko raskauden ajan niin eivät ole olleet huolissaan niin kuin en minäkään. Pissa ollu puhdas ja turvotuksia ei ole ollut, toki nyt oon huomannu, et ihan pikkusen turvottaa, kun ei uskalla laittaa sormuksia sormeen aamusta - iltaa kohti kun menee niin ei hirveästi ole väljyyttä enää jäljellä. Toivottavasti sulla ei oo siel mitään hätää, mut kyllähän sitä aina kannattaa varmuus hankkia jo oman mielenrauhankin takia. :)

Bettis hitsi vie, oliko lähtöoksuja vai jotain muuta? Hirmuisen jännää kyllä, kun ei yhtään tiedä, milloin kenenkin hetki synnärille lähtöön tulee. Iiks! :)

Tänään käytiin näyttämässä uutta menopeliä mun porukoille ja samalla kerrottiin uutiset, et mahdollinen sektio on edessä. Äiti huolehti jonkin verran, mutta rauhottui, kun sanoin, ettei mua harmita - ei mulla oo mitään hätää enkä oo pettynykään mitenkään. Vois sanoa, et jopa rauhottaa mun mieltä, kun saisi sitten rauhassa ottaa ja lähteä kotoa - välimatka on kuitenkin se 100km niin rauhallinen matka on parempi vaihtoehto kuin kaasu pohjassa paniikissa. :)

Nyt siis sohvalla rentoutumista luvassa ja taputellaan siis beibin päätä tuossa rinnan alapuolella. :)
 
MrsR. Miten voi olla noin tökerö lääkäri ja vielä äitipolilla! Jotenkin vielä semisti voisi mennä jakeluun, jos olisi ollut vaan joku tk-lääkäri! Mä tekisin valituksen potilasasiamiehelle, ihan vaan jo senkin vuoksi, että ei joudu muut enää kokemaan tollasta!

(.) Mulla ollut tänään huono päivä. Aamu oli ihan OK, kunnes jouduin "juoksemaan" miehen perässä sen lähtiessä töihin, kun se meinasi unohtaa puhelimensa kotiin. Joo, todellista juoksua, lyllersin tota mäkeä alas tuonne parkkikselle. Oli varmaan naapureilla naurussa pitelemistä jos näkivät :LOL: Toki kävin äsken sitten lenkillä th:n määräyksestä, kävelin sen 200m suuntaansa ja nyt ei kyllä tarvi liikkua enää minnekään. Nyt pitäisi piakkoin syödä jotain, kun on aamulla ne paastoverikokeet. Onneksi sinne ei tarvitse kuulemma mennä heti 8 jonottamaan, niin ei joudu olemaan siellä kaikkien räkivien ja kröhivien mummojen ja pappojen seassa montaa aikaa. Sopii mun rytmiinkin paljon paremmin, kun en juurikaan herää ennen ysiä :)

Keisha 36+3
 
Keisha me ajateltiin miehen kanssa kyllä antaa palaute suoraan esimiehelle, joka siis on tuo erikoislääkäri (naistentauteihin erikoistunut ja on vielä osaston ylilääkäri), heti kun mahdollista eli ensi perjantaina. Lisäksi aion kyllä olla yhteydessä potilasasiamieheen ja tarpeen vaatiessa annan myös kirjallisena palautteen. Voin vain kuvitella, mitä tollaisessa tilanteessa voisi pahimmillaan tapahtua... Kun viel oon ensisynnyttäjä niin melko törkeetä hyväksikäyttöä sitä tilannetta kohtaan, kun ei ole tietoa eikä välttämättä varmuutta kyseenalaistaa lääkäriä. :O jos mä olin järkyttyny niin mies se vasta onkin ollu shokissa koko tilanteesta. Voi raukkaa. Piti tämäkin sitten kokea tässä viimeisinä viikkoina. Huoh. Terveyskeskuksissa tommoseen tosiaan helpommin törmää eikä polilla... Mut poikkeus vahvistaa säännön, näemmä.
Voi vitsi, symppaan niin tuota juoksua toisen perään - toki oma "juoksu" rajottui omaan pihaan, mutta kyllä sitä on melkoinen lyllerö ja lähdöt on tasoa mummo suosta. :LOL:
Mäkin oon aina labraan menny iltapäivästä, saa mennä suoraan sisään ilman jonoja eikä oo niin paljoa pöpöjä liikkeellä.

Nyt on muuten melkosesti vesirokkoa liikkeellä eli varautukaa siihenkin eritoten te jo lapsekkaat ellei sitä ole sairastettu vielä. Lisäksi odottavat mammat, jotka eivät ole sitä sairastaneet, niin tartunta voi tapahtua ja itämisaika on jopa 3vko. Ja se voi sitten olla sikiöllekin vaarallinen.
 
PIKKUPALLO, toivottavasti paineet jo laskeneet ja olis ollu vaan tilapäistä.

VESIROKKO on sairastettuna täällä kaikilla muilla paitsi kuopuksella.



(.)

Ei oloja mihinkään suuntaan. Peilistä katsoi kammotus! voi argh, niin hehkeänä tähän päivään.... NOOOOOT!:LOL:

Hitto kun voisikin kirjoittaa jotain limatulpista, supisteluista tai jostain merkeistä, mut ei niin mitään :D Nyt on kyl sellanen olo et 38+ viikoille mennään varmasti.
maha kasvaa hirveetä tahtia! Kuulemma näillä viikoilla tulee n. 200g per lapsi per viikko... :D Hyvänkokoisia nää kaksosethan jo on tosiaan, et sillee hyvä :)

Josko alkais siivoamaan , kämppä on läävä, mun mielestä. Eli muiden perheenjäsenten mielestä se ei oo ees sekanen vielä.. :D

T:Neiti+ Prinsessat 35+3
 
J+
MrsR kuulostaa NIIN tutulta tuo lekurin käytös. Käyn siis kätilöopistolla, ja siellä oli sellainen 30-35v pälpättäjälekuri joka antoi noottia lähes kaikesta.
Vauva on ollut perätilassa jo kauan, ja ovensuussa hän vaan ohimennen ilmoitti että "ensiviikolla yritetään ulkoista käännytystä". Olin hieman että aha, ok. Nähdään sitten.

Kun sitten 1,5 viikon päästä palasin oli vastassa uusi lääkäri. Hän halusi ultrata, ottaa käyrille ja yrittää käännytystä. Vasta sinä päivänä sain paperit kouraan että millainen toimepide kyseessä. Itsekkin siis rh neg, ensisynnyttäjä ja eteisistukalla. Olin ottanut selvää itse, kotona ulkoisesta käännöksestä ja sen riskeistä.
Olin lähes raivona kun sinne lähdin. Miten kukaan voi ovessa vain ilmoittaa että tehdään käännös? Eikä kerro riskeistä sen enempää.

Luojan kiitos vauva olikin laskeutunut jo niin syvälle ettei käännytystä voitu edes harkita. Sitten alkoi lääkärin selitykset alatiesynnytyksestä ja siitä kuinka lääkäri avittaa lopussa. Kuinka sormet työnnetään lapsen suuhun ja väännetään päätä että mahtuu.

Siinä vaiheessa sanoin etten suostu. Lääkäri yritti kitistä vastaan mutta pidin tiukasti kantani. En ala ensisynnyttäjänä perätilassa olevaa lasta synnyttämään. Kun ei edes tiedä millaisesta prosessista on kyse.

Nyt on sektio 28.1 heti aamusta, toki jos kiireellisiä tulee niin myöhästyy. Minun piti tehdä tästä naislekurista ilmoitus mutta se vaan unohtui. Ja tuskin enään kannattaa? : /
 
J+ kyllä sen valituksen voi vielä tehdä, vaikka synnytyksen jälkeenkin. Kyllähän tollaiset konitohtorit pitää saada pois viroista, kun ei näytä olevan mitään kykyä toimia yhteisten pelisääntöjen mukaan. Mun mielestä näistä lääkäreistä pitäisi valittaa useamminkin kuin vain törkeissä tapauksissa joissa on tullut potilasvahinkoja. Ärsyttää ihan suunnattomasti joidenkin lääkäreiden "olen jumalasta seuraava"-asenne, jonka "ansiosta" tulee sitten niitä "vahinkoja" kun ei anneta potilaalle asianmukaisia tietoja edessä olevasta toimenpiteestä tai sen vaihtoehdoista. Ja vielä kun toimitaan käypä hoito-suositusten vastaisesti kun halutaan päästä omaa uraa pönkittääkseen tekemään jotain tiettyä toimenpidettä. Lääkärin kun on PAKKO toimia potilaan edun mukaisesti, ei omien halujen ja mieltymysten. Meillä suomalaisilla on vain se yksi ongelma, mistään ei ikinä uskalleta/viitsitä valittaa, jolloin tällaiset sekopäät saavat jatkaa vuodesta toiseen.


(.)
Äh, ihana herätä kun valmiiksi särkee päätä. Yö oli taas yhtä vessassa pomppimista. Hyvä kun sai peiton vedettyä päälle niin taas piti mennä. Pikkuisella oli hikka, ja pää arvatenkin hakkasi rakkoa vasten melkoisen epämiellyttävästi. Olotila on muutenkin sellainen, että ratkean kohta liitoksista! Joka paikkaan särkee ja kolottaa, taitaa olla tämän päivän aamiasmenussa paratabs 1g :( Ei haluaisi ottaa mitään lääkettä jos ei ole pakko, mut nyt rupee tuntumaan että on välttämätöntä. Muuten en liiku tuumaakaan sohvan pohjalta koko päivänä ilman, että huudan. Naapurin koira aloitti vielä kuin kaupanpäällisenä joka aamuisen ulinaräksytys-konserttinsa, kiva pääkipuisena tuotakin kuunnella. Asukkaallekin on huomautettu useamman kerran, mutta eipä sitä nokka pystyssä kulkevaa cityladya pahemmin näytä kiinnostavan kun ei kuukauden sisällä ole tapahtunut minkään sortin muutosta. Pahoitteluni, nyt tuli näköjään kamalaa narinaa sisältävä viesti. Ehkä mä nyt sit menen ottamaan sen kipulääkkeen ja laitan korvatulpat päähän ja sitten suuntaan takaisin vuoteeseen.
 
Huomenta.

Fb-ryhmästä. jos kerran on jo kaksi, niin empä taida perustaa sitten vielä kolmatta. Miten naihin kahteen muuhun sais yhteyttä, liittyminen olis kiva. Minulle ei ilmeisesti tule yv-viestit perille?!!

Täällä on ollut hiljaista masussa, ihan herätellä saa masunpäältä että tiseen tulee eloa...
Toivottavasti mulla olis ens viikolla synnytystapa-arviossa fiksut lääkärit ja ultraajat siellä, sillä sitten mun polla ei jaksa..

Poika kun lähti syntymään vuos sitten niin kyllä mulla tais katoo kaikki krempat paria vuorokautta ennemmin.. =) että varokaa vaan.. =D

kengu
 
Neiti-81, vitsi miten söpöt noi teidän triplat. Oikeen vankkurit! :D Mä olen täällä Turussa nähny sellasen kombinaation, et kaksosten rattaiden oliko se nyt ylä- vai alapuolella oli viel yks koppa yhdelle vauvalle. Oli sekin aika hauska näky. =)

Bettis, Turussa on oksennustautia liikkeellä aika paljon. Mä ja poika sairastettiin viime reilu viikko sitten. Molemmilla kesti yhden päivän/yön. Täytyy kyl sanoo et raskaana ollessa oksennustauti on vielä hirveempi ku normaalisti! Ne viimeiset kerrat pöntöllä kun ei tuu enää ees sappinesteitä ja silti oksurefleksi puskee oksentamaan on kamalaa! Mulla katkes siinä rytäkässä silmien ympäriltä verisuonia, olin aika kaunis näky!

MsrR, voi vitsi mitä toimintaa! On kyllä ollu tosi tökerö lääkäri sulla. Sama homma J+. Kyllä nyt vähän paremmin pitäis potilaalle selittää mitä riskejä yms. ulkokäännöksessä on, ja vielä sun tapauksessa kun on istukka edessä ja mitä kaikkea muuta sulla olikaan. Niinku pikku yllätys kirjoitti, kannattaa vaan rohkeesti vielä jälkikäteenkin tehdä huomautus kyseisen lääkärin toimintatavoista, ettei pääse törttöilemään muiden potilaiden kanssa. Se on ihan totta, et meillä suomalaisilla on jotenkin niin kamala kynnys "valittaa" tai huomautella asioista vaikka monesti olis kyllä aihetta. Helposti vähätellään asioita, ja aatellaan et "ei se kuitenkaan kannata" tai et "sit mut leimataan valittajaks".

Mäkin otin itseäni niskasta kiinni ja soitin tk:n ajanvaraukseen. Kohta pitäis puhelua tulla takas päin. Viime yönä en meinannu saada unenpäästä kiinni kun koko pää, nenänvarsi ja silmien alta särki niin helkutisti. Ja korvissakin tuntuu painetta. Eli siis jospa nyt reilun 3 viikon flunssailun jälkeen pääsis lekurille näyttäytymään. Ite siis veikkaan et joku tulehdus on, oireet tuntuu ja kuulostaa ihan poskiontelotulehdukselta. Toivottavasti saisin hetimiten ajan, ja sais jotain troppia niin pääsis tästäki olotilasta.

Pari yötä sitten koin ekat kipeet supistukset, ja jonkun aikaa sängyssä mietin et pitääks ruveta kellottamaan mut sit oon vissiin kuitenkin torkkunu niiden välissä. Mut kyllä ne sen verran napakoita oli, et joka kerta supistuksen tullessa heräsin ja muistelin et "ai juu, tältä se tuntuu kun synnytys alkaa..."

Koitetaan kaikki jaksaa vielä muutama viikko, sillä loppu häämöttää ja sitä myöden ihanat pienet palkinnot! :heart:

Elsiliini ja pikkumies 34+5
 
(.) Niin tuskainen yö takana.. teki mieli tänne kirjoitella kun tunnit ei kulunu millään mutta ei vaan pystyny istumaan. No ei kyllä seisomaankaan. Täytyy sanoa etten tiedä supistuksista tai niitten kestoista mitään jos joku kysyy niitä viime yöstä..niin kauhia kipu koko viime yön alkaen illasta että siinä meni jo aamuhun mennes 3g särkylääkettä, monta kymmentä minuuttia kauratyynyä ja vettä..suihkusta ei kyllä ollu mitään apua. :( Särkylääkekin helpotti vasta 2-3h päästä ottamisesta. Vasen kylki säteillen selkään ja polveen asti..ja vasen puoli mahasta. Just niitä ilkeitä menkkamaisia kipuja mutta tuplaten pahempana. Ilman hengitysharjotuksia olisin varmaan lopettanu jo hengittämisen. Kävelin ku vanhat muorit wcssä ympyrää. :LOL: Ja jos jotain hyvää ettii niin ainakin suoli toimi. Rauta kun sen taas kovaksi veti. Onneksi sain ajan tälle päivälle äitipolille, tosin kuski puuttuu edelleen kun mies kerkes lähtiä töihin. Täytyy vissiin turvautua taksiin viime tingassa, matkaa kun on ihanat 40km. Haluavat kontrollin kun viikkoja vasta 34+5. Ja taas tuntuu että kivut palailee, johan se kerkes vähän helpottaa 2h lääkkeen avulla.

FBstä mäkin olisin kiinnostunut. :) Infoa vaan kun tietää joku.
 
Tervehdys kaikille täältä taustalta :D. Ahkerasti olen kyllä lukenut kuulumisia ja sitä myöten saanut myös vertaistukea, mutta oma kirjoittaminen on vähän jäänyt... No nyt on vietetty ä-lomaa jo viikko, joten voimiakin on johonkin muuhunkin kun töissä ravaamiseen.

Joku tuossa taisikin sanoa, että kun muilla tapahtuu niin paljon eikä itsellä tunnu mitään erikoista. No en valita, mutta totta omalla kohdallani tämä :). Jopa kolme harjoitussupistusta olen kai bongannut ja alapäässä tuntuu jotain painetta, mutta siinä se. Eilen kävin hiihtämässä noin 4 kilsaa, ei se vauhti kyllä päätä huimannut ja sykettäkin piti välillä huilaamalla laskea, mutta se liukumisliike tuntui kyllä mukavammalta kun kävely pidemmän päälle.

Tänään lääkäri, katsotaan kai vauvan koko ja niin edespäin. Sitten mitataan sf-mittaa, kun ei ollut viimeksi kasvanut ja nytkähdettiin käyrältä pois, jos ei ole nyt kasvanut, lähettää kai kontrolliin. Minä pyysin tuohon neuvolalääkäriin vaihtoa viimeeksi, katsotaan millainen on tänään. Ensimmäinen oli kiinnostuneempi puhumaan aivan muista asioista kun raskauteen liittyvistä. Terkka on kyllä kannustanut koko ajan siihen, että jos ei jonkun "pärstä miellytä" voi pyytää vaihtoa - myös synnytyksessä, jos joku "mul*visti" kohdalle osuu.

Oletteko ristiäisiä/nimiäisiä jo suunnitelleet? Meillä olisi nimi tytölle valmiina, pojalle mietinnässä ja katsoin, mistä voi tilata kakun, muut tarjottavat voisi tehdä itse. Paikka ja vieraat pitäisi olla helppo nakki.

Mutta ei tässä kummempia, pitää lähteä aamupalalle :).

ET + MA 36+1
 
Huomenta!

No eipä mulla sitten jatkunut oksentaminen tai mikään muukaan. Mutta voiko synnytys alkaa olla lähellä jos tulee usein kivuttomia suppareita? Kun eilen tuli tosi usein sillasia kun ei tuntunut missään mutta maha oli ihan kova ja ihan hiukan sillaista painetta tunsin? Hmm?

Täytyy kanssa vähän kehaista että tulipa hyvin nukuttua! *kopkop*

nimiäisiä olen jonkun verran miettinyt. Nimet on kummallekin valmiina jo. :)

Mulla on virtaa tänään! Jes! Nyt syömään aamupalaa ja sitten siivoamaan! ;)

Bettis ja rakas 38+2 :heart:
 
fb-ryhmästä piti vielä kysyä, eli onko se sillainen ryhmä että minun kaverit tai muutkaan ulkopuoliset eivät näe että olen sellaisessa? En ymmärrä tuota fb:tä muutenkaan ja vielä jokin ryhmä niin mahdottomaksi menee. :D liityn mielelläni jos se tosiaan ei näy kellekään muulle kuin itselle? :)
 
Huomenet

MrsRlle ja J+lle ensi alkuun myötätuntotsempit! Tosi ikävää, että on tuollaisia lääkäreitä! Ja minä varmaan myös valittaisin, ei ole reilua, ettei kerrota riskeista ja oletetaan, että potilas tekee just niin kuin lääkäri haluaa ilman mitään tarkempia selvityksiä.

Hetki sitten iloitsin täällä hyvästä kunnosta ja mielestä, no, eipä kauaa kestänyt se ilo. Saamarin unettomuus on nyt lyönyt päälle ihan totaalisena ja se verottaa niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia. Viime öinä olen valvonut sellaiset 4-5 tuntia putkeen herättyäni, mistään ei kolota tai kiristä, mutta en vaan saa unta vaikka olen to-del-la väsynyt. Viime yönä sain sitten valvomisesta ihan hysteerisen itkukohtauksen keskellä yötä, en kertakaikkiaan kestä jos tää jatkuu tällaisena loppuraskauden. Ahdistus kaiken maailman asioista valtaa myös öisin, kun olen niin väsynyt. Pakko kait yrittää taas eri huoneissa nukkumista, jotenkin se miehenkin läsnäolo siinä vieressä häiritsee ja häntä taas pyörimiseni. Vitsit, että inhoan sitä kun ei saa nukuttua!!! :mad: Varmaan pakko harkita jotain 'raskausystävällisiä' unilääkkeitä, jos tää ei tästä helpota. Tiedän kokemuksesta, että elämä menee todella kurjaksi, jos ei saa viikkoihin/kuukausiin nukuttua.

Sorry alakuloinen päivitys tältä aamulta, mutta ei jaksa feikata iloistakaan...

Tuulis ja rakas 36+2
 
TUULIKSELLE, NAURIKSELLE ja muillekin unettomille ja kipuileville jaksuja!:hug:

MRSR ja J+lle jaksuja lekureiden kanssa:hug:
Eihän tosiaan ketään voida mihinkään ulkokäännöksiin pakottaa. Mut tosi outoa ettei tosiaan sillee riskeistä puhuta:O

BETTIS, kyllähän noilla viikoilla voi ne kivuttomat supparit tehä paljonkin jo:heart: huiih, kohta sielläkin taitaa olla lähtö liki:heart:

RISTIÄISIÄ en ole viel miettiny. Nimetki hakusessa. Jos nyt ultran arvio 2 tytöstä pitää kutinsa niin mulla on niin ideat loppu. Tuvassa kun on 3 tytöllä jo 3 nimeä keksitty jokaselle niin huh huh..

ETELÄNHETELMÄLLE tsemppiä lääkäriin :)


Nyt ois sit imuroitu, siivottu ja lattiat pesty. Tarttis yks hyllystö roudata sisälle, josko sen ite sais..hmmm.. Ja sit ois pyykit odottelemassa...
Josko sit ehtis lenkille kuopuksen kans. Se on ollu oikee viuru tänään...
 
Päiviä!

FB-ryhmästä Taikamaailmalle kun laittaa yksityisviestiä niin onnistuu. :)

Ristiäisiä meillä ei ole kauheesti suunniteltu vielä, maaliskuun lopulla, huhtikuun alussa varmaankin pidetään. Riippuu myös siitä, koska tää tyyppi päättää päivänvaloa tulla ihmettelemään ;) Kummit on toki periaatteessa tiedossa, mutta muuten meni suunnitelmat uusiksi, kun meidän vihkipappi, joka on miehen suvussa hoitanut kaikki kirkolliset jutut vuosia, otti ja lähti muualle töihin, niin nyt pitäisi sitten löytää toinen pappi joka kelpaisi. Heitin jo anoppilassa (puoliksi) vitsillä, että pidetäänkin vain nimiäiset, niin meinasi anoppi saada kohtauksen. En vaan ymmärrä miksi se kastaminen on NIIN tärkeää toisille ihmisille. Ja nyt kun ei todellakaan puhuta mistään uskonnollisista ihmisistä. Kyllähän mä itsekin kirkkoon kuulun ja noin, mutta mulla ei ole mitään pakkoa kastaa lastani. Kaipa se silti tullaan kastamaan, ja mennään sitten vaikka toiseen mummulaan eri paikkakunnalle, jos täältä ei löydy sellaista pappia jonka mäkin huolisin :LOL: Täällä kun ainakin osa on ihan ihme mörköjä! Mutta nimi on jo pojalle löytynyt, outoa sinänsä, kun mulla se tyttöolo on ollut koko ajan. Tytölle taas sitä nimeä ei nimikirjojenkaan lukemisen myötä oo löytynyt..

Viime yönä ei kyllä tullut juuri nukuttua. Oli kauhea jano koko ajan, ja juodahan ei saanut, kun oli ne paastoverikokeet aamulla. Lisäksi tuo häpyluu otti todella itseensä siitä mun eilisestä "juoksemisesta"! Tuntui että lähtee koko alapää irti. Ja sitä särkylääkettäkään ei voinut edellä mainitusta syystä ottaa. Tänään varmaan kutsuu sänky hyvissä ajoin, tai sitten nukahdan vahingossa päikkäreille. Onneksi se pahin kipu meni itsekseen sitten ohitse, kun en viitsisi ottaa yhtään ylimääräistä panadolia ettei ne maksa-arvot nyt enää nousisi. Muuten tänään on hyvä päivä, kävin kaverin kanssa kahvilla labrasta selvittyäni ja nyt tuntuu olevan mieli paljon korkeammalla. Kai tämä jatkuva kotona olo ja pelkän miehen (silloin kun se kotona sattuu olemaan) seura alkaa pikku hiljaa kaatamaan seiniä päälle, mutta jotenkin se minnekään lähteminenkään on aina kauhean viitsimisen takana. Ainakaan itsensä laittamiseen ei riitä kiinnostusta tällä hetkellä, olinkin taas kylällä todella hehkeänä :LOL: Mutta kun se ei itseä häritse, niin miksi se häritsisi muitakaan? :LOL:

Keisha 36+4
 
Moi!

Viimeinen neuvolalääkärikäynti tehty. Kaikki niinkuin pitääkin. Mitään ihmeempiä muutoksia ei ollut kohdunsuulla havaittavissa. Luultavastikin majailee kamu masussa ihan lasketunajan hujakoille. Ihme ettei maininnut painostakaan mitään :)

Oisko kellään kokemusta vaipparoskiksista? Onko sellanen vartavasten tehty roskis aivan turhake? Vai riittäisikö sellainen kannellinen tavallinen roskis?

Jaksamisia kaikille, joilla oli uniongelmia. Onnittelut Pinkille tytöstä =).

Annemiini + Tinttis 36+0
 

Yhteistyössä