**Helmikuun Helmet 2008**

Voi ei...täällähän on muutama muukin "tuhrutellut".
Mä varasin huomiseksi ajan yksityiselle ultraan, neuvolaan kun soitin tänään, niin sanottiin, että voi olla edelleen ihan vaaratonta ja päivystykseen vain jos alkaa uudestaan ja kunnolla vuotamaan.

Itse en enää kyllä jaksa uskoa, että pikkuisella olisi kaikki hyvin, vaikka veren tulo loppuikin silloin melkein samantien (eikä siis varsinaisesti vuotanut vaan tuli pyyhkiessä, mutta oli kuitenkin aivan punaista).
Huomenna toivottavasti sitten selviää jotakin, toivottavasti sykekin jo näkyisi (jos on siis näkyäkseen), vaikka taitaa kyllä olla ihan siinä ja siinä.

Nyt vuotoa ei ole, lukuunottamatta aavistuksen rusehtavaa "vanhaa verta?", mitä saattaa tulla aavistus paperiin, jos oikein "kaivelee"...(ihania yksityiskohtia...sori :D )

Hitto kun mua pelottaa, yritän piiskoa itseäni, etten elättelisi enää turhia toiveita, tämä kun nyt kuitenkin on jo toinen kerta kun tuota verta siis tulee. Sitä vaan vielä rupesin laskeskelemaan, että saattasko tällä olla jotain tekemistä yhdyntöjen kanssa, kun ennen kumpaakin vuotoa on taidettu vähän peuhata. TOSIN tuskin olisi vuoto siinäkään tapauksessa alkanut vuorokauden seksin jälkeen, kuten nyt...joten turha toivo taitaa olla sekin.

Tekisi mieli katkaista nää nettipiuhat, kun kiusaan itseäni koko ajan lueskelemalla kaikkia vuotojuttuja...vilkaisin tuota tammikuisten pinoakin, ja kyllä sielläkin vähän pahalta vaikutti...kyllä melkein kaikilla tuntui menneen kesken, joilla vuotoja oli.

MUTTA, ei ollut toki tarkoitus masentaa teitä MUITA, nämä vaan omia fiiliksiä.
Ja Jahvetti: Sulla tuntuu ainakin noita muita oireita olevan niin, että tuskin tarvitsee huolestua! Mulla kun ei ole oikeestaan muuta kuin rinnat kipeät ja selkä.

*Paniikissa huomista odotellen*
 
Jahvetti ja Meillevauva mulla tuli tyttöä odottaessa muistaakseni joskus rv 12 paikkeilla tosi paljon verta yhtenä päivänä. Terveyskeskukseen kun menin niin siellä vaan äkkiä kurkkas ja laittoi saman tien sairaalaan :/ Sairaalassa jouduin olemaan viikon. Onneks kaikki meni kuitenkin hyvin. Toivotaan et tekin pääsette pelkällä säikähdyksellä.

Täällä on alkanut pahaolo nostelemaan päätään. Eilen ja tänään on ollu kauhee olo. Jotain jos meinais syödä niin heti alkaa yököttömään :x :x
ei kivaa |O Mut toivottavasti kävis samalla tavalla kun tyttöä odottaessa et se ois parissa päivässä ohi :whistle: Eka neuvolakin olis jo ensviikolla. Ja todennäköisesti lääkäri siitä viikon päästä. Saa nähdä onko tällä kertaa tarkemmat seurannat. Jos ei oo niin sit pitää varmaan nostaa metakka :kieh:
Nyt jos lähtis vähän lepäilemään kun sellaiseen sattuu nyt olemaan mahdollisuus :wave:

Nenny rv6+3
 
Mirtsu-81: ihan kuin lukisin omaa juttuani. Ihan prikulleen samanlaista mullakin. Mä varasin gynen ylihuomiseksi ja tarvittaessa meen ennen sitä päivystykseen jos siltä tuntuu.

Mullahan on ollut alavatsanipistelyä (kohtu kasvaa?), rinnat kipeinä ja sellaista huimausta mutta nyt sit tää. Voi kun olisi väärä hälytys..
Nyt on lähinnä alaselkäkipuja ja menkkamainen kipu :|

 
Voi, onpas täällä monella nyt huolta vuodoista :/ . Toivottavasti kaikki selviää jokaisella teistä ja tietenkin siihen positiiviseen suuntaan!!!

Itseäni huolettaa tää "oireettomuus"... Ainoastaan nännit on tosi kipeät ja rinnat muualta ehkä vähän turvoksissa. Lisäksi nipistelee alavatsasta silloin tällöin, valkovuotoa tule todella paljon. Ehkä ton valkovuodon takia on lähinnä sellanen olo, että pitää käydä koko ajan vessassa, vaikka muuten ei mitenkään erityisen paljon pissata. Mut ei väsytä pätkääkään ja olo on kaiken kaikkiaan ihan tavallinen... Tiedän kyllä, ettei kaikilla niitä oireita ole paljon, mutta ensikertalaisena kaikki huolettaa...

Soittelin tuossa neuvolaan ja aika tuli jo ensi viikolle, silloin menossa menkkojen mukaan jo viikot 7+6, vaikkakin epäilen 5+6 olevan lähempänä totuutta. Lisäksi ajattelin mennä yksityiselle alkuraskauden ultraan joskus tuossa parin viikon päästä. Jos sitten jotain jo näkyisi :heart:
 
:wave: ,
Täällä Helmikuun Helmiin ilmottautuisi Nipsuli, 27v ja esikoinen toivon mukaan olisi tulossa, haamutestejä 5 kpl takana ja tänään kävin verikokeessa ja positiivinen oli. Nyt vaan jo kovin haluttas tietää että tyyppi ois oikees paikassa, eli millon vois ultraan mennä??? Laskettuaika jonkun laskurin mukaan olis 11.2(viimoset menkat 7.5) ja siis rv5+0, kait ?!?
 
Täältä liittyisi vielä yksi uusi tulokas porukkaan. Neljä haaleempaa viivaa ja yksi hiukan vahvempi takana ja nyt menossa kp33/26-30 eli varovaisen toiveikkaasti lasken itseni nyt tänne odottajien puolelle. Yksi testi tuossa pöydällä vielä odottelee joten siihen toivon oikein vahvaa viivaa. Laskettu aika olisi laskurin mukaan 14.2.2008 ja esikoinen tulossa. Onnellisia ollaan kun tais sit jo toisesta yrityskierrosta tärpätä.

Heippa siis vaan kaikille helmikuun helmille. Yritän nyt lukea koko ketjun läpi niin pääsen kärryille muista palstailijoista.
 
Nipsuli: Mulla myös viimeiset menkat oli 7.5 joten laskettu 11.2 eli tänään tosiaan 5+0. Ultraan kannattaa tosiaan mennä varmaan aikasintaan ensi viikolla jolloin olis 7rvko menossa niin sydän syke näkyis. Kun käy www.tekay.fi sivuilla niin siellä tieto et meillä näkyis sydämen syke jo16.6 mut kannattaa mennä jälkeen et olis varma. Mulla gynekologi aika 26.6 eli silloin 7+1. Odottaminen on kyllä ärsyttävää ja varsinkin silloin kun odotin esikoista eli joka päivä raskaudessa. Nyt juoksen kakden tytön perässä niin pitää ajatukset muualla.
Kiva kun taas uusia! Onnittelut plussista!
 
Minulla on kaikki oireet kadonneet! APUA. Eilen aamulla jo ihmettelin, kun kuvotus oli pois, mutta muita oireita sitten päivän mittaan tuli. Tänään olen ollut täysin oireeton. Ei kovaa janoa, ei kuvotusta. Rinnat eivät ole enää arat eikä minun pitänyt ottaa päikkäreitä töiden jälkeen. Työpäivän aikana ei huipannut kertaakaan. Näin alussa (rv 5+3) kai oireiden pitäisi ruveta ennemminkin ilmaantumaan kuin katoamaan. Kokemuksia? Tietoa?

Tänään taas nauroin itselleni ja itsekseni. Himoitsin uutta kaksplussaa jo viime viikolla kaupassa käydessäni, mutten kehdannut ostaa. (En halua vielä paljastua raskauteni kanssa ja tututhan ovat yleesä siellä missä niiden ei pitäisi ;) ) Tänään päätin kuitenkin ostaa lehden. Kävelin kerran lehtihyllyn ohi, mutta päätin hakea lehden vasta lopuksi. Täyden ostoskärryn kanssa kiersin lehtihyllyä kuin kissa kuumaa puuroa keräten rohkeutta ja pälyillen epäluuloisesti jokaista ohi menevää henkilöä. (Siis peläten tutuksi.) Viidennellä kerralla uskalsin napata lehden nopsasti kärryyn. Fiksuna keksin laittaa lehden kansisivu alaspäin, jolloin käryssäni on vain lehti ei vauvalehti . Hetken ylpeyden jälkeen minua katsoi korista Emmaljunga -mainos, joka paljastanee yhtäpaljon kuin hymyilevä lapsi lehden kannessa.

(Onneksi tuttuja ei sattunut lähistölle tällä kertaa.)
 
Hei!

Meillä on vähän vilinää riittänyt joten en ole koneella juurikaan kerenny istuskella.

Vitamiinit,yms.. mä käytän multitabsia joka on tarkotettu raskaana oleville. Mä käytän tätä siks että tää on helpottanu toisessa raskaudessa pahoinvointia. kahdessa edellisessä raskaudessa kärsin niin kovasta pahoin voinnista että olin sairaalassa tipassa tämän tästä,nyt onneks vielä on pysynyt poissa..

Masukipuilu Täällä on aina sillon tällön vihlovaa kipua..

Ikäerosta oli jotain(en muista nikkiä mutta jotakin "pelotti" lasten ikäero). meillä on esikoinen nyt 2.5vuotias ja kuopus 10kk. esikoisella ja kuopuksella on 1v6kk ikäeroa ja sama ikäero on tulossa nyttenkin B)

Voimia niille joilla vuotoa on tullut,toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti :heart:

Omaa napaan ei ihmeenpiä kuulu.. huomenna pitäs soitella neuvola aikaa,ihanaa =) Turvotus on illalla aika kova,ja väsy painaa välillä,muuta oiretta pienen masun nippailun ja edellä mainittujen kans ei oo..
 
täälläkin oireet loppuneet. tai siis eihän niitä ole ollutkaan, mutta tissit ei ollenkaan kipeät eikä juurikaan turvoksissakaan. toivottavasti ei ole mitään pahaa viittavaa. :(
ai niin kävin tänään labrassa ja mulla on vissiin kohdunkaulan tulehdus, et voi vattu sentään! huomenna soittaa lääkäri ja siten katsotaan mitä tehdään. tänään soitti lapsettomuuspolin hoitaja ja antoi ultra - ajan joka on 26.6. kysyin jo siltä hoitajalta että onko voinut tehdä hallaa sikiölle se tulehdus, mutta sanoi ettei ole tehnyt, mutta tarvitsee tarkastaa ettei se etene ylöspäin jolloin keskenmenon riski kasvaa huimasti.

mitäs muuta? päivä mennyt itkiessä.. sain kuulla tuttavan kuolleen tänään, ja olen niin herkässä mielentilassa ollut muutenkin nyt... itkin, itkin ja itkin. ja itken edelleen. kaunis kesäpäivä, miksi juuri tänään? :'(
 
osanotto suruusi liirah! yksi elämä alkaa ja samalla toinen päättyy.. toivottavasti saat voimaa itsessäsi kasvavasta taimesta.
onnea uusille plussanneille ja tervetuloa!
ajattelin vielä lyhyesti osallistua tähän vuotokeskusteluun, kun itselläni on ollut todella vähäistä vuotoa melkein joka toinen/kolmas päivä. lääkäri oli sitä mieltä, että se ei ole lainkaan vaarallista (hyvin yleistä sitä vastoin kyllä) ja suositteli lepoa. mulla ainakin vuoto liittyy ihan suorasti fyysiseen rasitukseen. tai siis lähinnä tiukasti vatsalihaksia rutistelemalla olen edes sen huomannut (ja kyllä, olen yrittänyt lopettaa moiset rutistelut) ja samaan tapaan olen sen yleensä urheilun jälkeen huomannut. itse kyllä uskon, että kaikki on silti ihan kunnossa, pahoinvointiakin ilmeni tänään aamulla ensimmäistä kertaa, jee :)! itse käyn ennen juhannusta alkuraskauden ultrassa, ja siihen asti on oikeastaan turha stressata asialla.. itsehän siihen ei oikeastaan voi vaikuttaa, jos asiat meneekin ikävästi (tai no lähinnä levolla voi ehkäistä). levätkää siis ihmeessä ladyt!
turvotuksesta vielä lyhyesti. mä ostin tuoretta ananasta (kaupoissa on nyt ihan kivasti tarjontaa) ja vedin sitä kahtena päivänä ja ahhhh, kaikki turvotus katos. toki tietty suolan vähentäminen tekee hyvää jne, mutta mulle toi ananas oli kyllä ihan ihmelääkettä.
tänään tuli neuvolasta se infopaketti, ja tutkittiin hubbyn kanssa ihan innoissaan niitä lehdyköitä ja lappusia. ihan hauskasti pääsi taas fiilikseen, kun viime aikoina on työjutut pyörineet niin tiukasti mielessä, ettei oo oikein muistanutkaan toukan olemassaoloa. mulla toi "poltteleva" tunne (kasvukivut) ajoittuu yöhön, joten aamuisin useimmiten oon ihan kunnolla tuntenut, että jotain siellä tapahtuu. sinällään oli vaan nihkeetä huomata siitä neuvolan kiellettyjen ruokien listalta tavallisten ruokien lisäksi mm. merilevä ja idut, joita olen molempia iloisesti nautiskellut (runsain määrin) viikonloppuna. sushi on mun herkkuruokaa ja ajattelin, että sitä voi syödä läpi raskauden, jos vaan raa'at kalat jättäis väliin, mutta näköjään meni sit merileväkin kielletyks, joten maki-sushit on pannassa :(.
kivaa illanjatkoa kaikille, voikaa hyvin!
 
Onnea ja tervetuloa uudet :wave: :wave:

Täällä vähän parempi mieli...ei ole enään tullut nimeksikään vuotoja, ihan minimaalisesti jotain vaaleenrusertavaa (vanhoja möhniä? :kieh: )...

Mies tossa illalla pojila kyseli, et mitä oisvat mieltä jos meillä olis vauva

:heart: :heart: Kyllä meillä kommenteista päätellen hoitajia olis ;) ;) ;)
Mut tyttö kuulemma pitäs ehottomasti olla, poikia meillä on kuulemma jo liikaa B) :LOL: :heart:

Oliko joku kysellyt ikä-juttuja vai mitä? Menny vähän ohi näitten omien vuotojuttujen kanssa...no pitet´ään itse kalluppi, et

Oma/puolison ikä ja lasten iät? =)

Eli täällä ollaan minä 28v, mies 32v ja pojan koltiaiset 9v, 7v ja 4v :heart:
 
Eli täällä pääkaupunkiseudulla minä ja mieheni 30v. Tytöt meillä 4v ja 2v.
Jahvetti: kyseltiin myös tytöiltämme että olisiko kiva saada vauva.Tuli molemmilta että joo ja haluuvat pojan. vanhempi perusteli että isä ei olis yksin mies talossa. :LOL:
 
liirah, osanotto myös minulta :flower:

Tervetuloa vaan uusille, onpas täällä tosiaan vilkasta =) Kiva kyllä kuulla kaikkien tuntemuksia, niin voi sit vertailla. Ei siis taida monella muullakaan olla mitään ihmeellisempiä oireita, joten se taitaa olla ihan tavallista. Ja kyllähän tuo maha mullakin turvottaa aika lailla! Tuntuu, että se paistaa kilometrien päähän, mutta ehkä se näyttää isolta vaan omissa silmissä ;).
 
liirah osanottoni myös :hug: .
Mun on pakko myöntää, etmä en muista puoliakaan teistä ja kuka kirjotti ja mitä :ashamed: , ku on niiiiin aktiivinen palsta ja harvemmin käyn lukee, tipun iha kärryiltä. Että sori jo nyt, kun en aina kommentoi. Tuntuu muutenki, että aivot on iha harmaana, sellanen hajamielinen olo.
Mulla toi selkä kipuilee vaihtelevasti. Sillo kun seisoo, liikkuu jne, on iha ok,mut heti ku käy makuulleen, ni alkaa vihlomaan. Jänskättää millo saan sen ultran..toivottavasti pian. Laskureiden mukaa sydämensykkeenki näkis ja kuulis ultralla 13.6. Jännä kyl, ku laskureilla ovista jälkikäteen laskenu, antaa sellasen päivän, että ainakaa komeen päivää ei oo sillo heilunu peitot..Mut mä ite bongasin sen kyl aiemmin, ku kp14, joten päiviäki vois olla nyt vähä enemmän =) . Turha tietty mennä arvaileen, siellähän se selvii.

Illanjatkoja!!
 
Myös mulla vuoto (tai se mitä pyyhkiessä alunperin tuli..) on loppunut, alavatsaa nipistelee hassusti. Mä yritän olla mahd normaalisti mutta kyllä päivän stressitaso teki päänsäryn.

Onneksi se gyne on jo ylihuomenna!

Joo, ikäkyssäristä: mä olen 30v ja mies 33v. ja ihkaekaa siis toivotaan :)

 
Täällä tosiaan on vilkasta, on kiva tietää että muutkin on näin innoissaan. Ite haluais jo kertoa kaikille raskaudesta, omalle äidille varsinkin. Ei vaan vielä viitti, on sen verran kova hössöttään.. Sukuvika? :LOL:
Rinnat edelleen todella arat ja painavat, vatsaa nippailee välillä tosi kovaa. Onko muilla hajuaisti muuttunut? Toiset hajut saa mut lähes voimaan pahoin, eikä ennen ole ollut ongelmia

Niin se ikä: mä 30v ja mies 28v
 

Yhteistyössä